kertoi tänään että on ollut naimisissa 46 vuotta ja tuntenut naisensa 48 vuotta. Vastasin hänelle kohteliaasti että nykyisin parisuhteissa on hieman eri meininki ja että arvostan ja kunnioitan hänen avioliittoaan. Hän on aiemminkin kysellyt että onko minulla morsianta, mutta nykyisin hän on lopettanut asiasta kyselemisen. Taisi tajuta että olen hc-atm joka tulee kuolemaan poikuus tallella.
Myös omat isovanhempani juhlivat kultahäitä eli 50-vuotishääpäivää 1990-luvulla. Ei taida olla nykypäivän naisista moiseen.
Sen sijaan nykypäivän pilaantuneet naiset tulisi haudata radioaktiivisten ydinjätteiden kanssa peruskallioon. Sinne mukaan muutama tonnikalapurkki ja vesipullo, jotta uhri pysyisi mahdollisimman kauan hengissä jolloin kuolema olisi mahdollisimman tuskallinen.
Myös omat isovanhempani juhlivat kultahäitä eli 50-vuotishääpäivää 1990-luvulla. Ei taida olla nykypäivän naisista moiseen.
Sen sijaan nykypäivän pilaantuneet naiset tulisi haudata radioaktiivisten ydinjätteiden kanssa peruskallioon. Sinne mukaan muutama tonnikalapurkki ja vesipullo, jotta uhri pysyisi mahdollisimman kauan hengissä jolloin kuolema olisi mahdollisimman tuskallinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mites sun oma äitisi?
Ei atm:n kuulu kysellä toisen atm:n äidistä, mutta kerrottakoon silti että olen yh-äidin poikima äpärä. Jos minulla olisi ollut isä, ehkä olisin oppinut jotain naisista. Tai sitten en. Ehkä tämä on synnynnäistä.
Joka tapauksessa jokainen nainen joka on tuntenut fyysistä vetovoimaa miestä kohtaan, tulisi tappaa hautaamalla hänet ydinjätteiden sekaan keskelle peruskallioita. Muutama Lidlin tonnikalapurkki ja kidneypapupurkki täysi kenttäpullo mukaan niin johan on tuskallinen kuolema lutkalla.
Mä olen aina halunnut kysyä sulta että tiedätkö mitään isästäsi? Entä onko sulla sisko-tai velipuolia?
Kidneypavut ovat hyviä. Nam.
Minulla oli ihan mukavat vanhemmat. Olivat naimisissa 27 vuotta
Vanhemmalle ikäluokalle on itsestäänselvyys että mies saa naista, eivät he mistään ätmeistä tiedä ja todennäköisesti ajattelisivat että on homo.
Vähän tiedät ja paljon luulet. Älä vähättele kyseistä ikäluokkaa.
No ei 20-30-luvuilla syntyneet ihmiset keskimäärin niin irstasta nuoruutta viettäneet kuin nykypäivän teinit.
"Vanhemmalle ikäluokalle on itsestäänselvyys että mies saa naista, eivät he mistään ätmeistä tiedä ja todennäköisesti ajattelisivat että on homo."
Tuo on kyllä hyvä pointti, jota en heti ajatellut. Yleensä olen vastannut uteliaille ihmisille, että minulla ei ole tällä hetkellä tyttöystävää, mutta aiemmin oli. Toki kun vastaus on vuosikausia sama ja mahdolliset suhteeni ovat aina kestäneet sen viikon tai pari, jolloin harva on ehtinyt näkemään tyttöystäviäni, niin kuulostaahan se varmasti vähän oudolta.
Silloin kyllä pantiin aikaisemmin muttei lutkailtu julkisesti.
Vieläkö saat niitä itkukohtauksia, joiden vuoksi äitisi haluaisi viedä sinut psykologille?
Kyllä silloin tällöin, mutta nykyään yhä harvemmin. Aiemmin kun kävin eri ammattiauttajien luona juttelemassa, niin eipä siitä ollut mitään apua. Ei terapeutti voi yhtäkkiä taikoa minulle neitsyttä morsianta, joka ei haluaisi minua tai ketään muutakaan miestä seksuaalisesti vaan tyytyisi halailemaan kanssani ja kirjoittelemaan romanttisia viestejä. Ehei. Nykypäivän naiset juoksevat 13-vuotiaasta asti kiimaliemet valuen erilaisten paskojen jännämiesten perässä ja nussituttavat itsensä pelkäksi panopatjaksi jonka sisällä muhii spermaa enemmän kuin atm:n kivespussissa.