Kuinka monta täällä olleista ottaa päähän sellainen työkaverin leuhkailu siitä, ettei ole missään huono mutta on muiden mielestä täysin surkea ja päivittäin sanoo menevänsä joko lenkille tai kuntosalille. Luulisi sen myöskin niistä jutuistaan sitten laihtuvan, kun vartaloltaan on semmoinen ihme "keila". Ei kuulemma voi syödä mitään "lihottavaa" ja jos menee jonnekin juhliin niin sadattelee viikonlopun jälkeen meille työkavereille: "kuinka tuli taaskin syötyä sitä kakkua, pitääkin alkaa laihduttamaan", muttei se näy missään.
Ymmärtäisin jos hän myöntäisi jossakin joskus epäonnistuvansa, mutta aina keksii jonkun oudon syyn. Esimiehet eivät enää luota häneen eikä me muutkaan työkaveritkaan sen koommin. Ristiriitaista on sekin että äijä tapittaa pari elokuvaa joka ilta ja juoksee 10 kilometrin lenkin. Selittää aina kaikkeen ihan järkeenkäymättömiä tekosyitä. Myöntäisi jo vihdoinkin epäonnistuvansa.
Vaimo kuulemma oli kyllästynyt lihan ja kanan syömiseen ja ehdotti nakkeja. Sitä se sitten töissä puistatteli, kuinka epäterveellistä ruokaa vaimo tahtoo syödä, heh!! Emmä ota moista järkeeni...äijä puhuu omasta egostaan paskaa päivät pitkät!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.