Suomen entinen myyntivaltti kuulakärkikynä ja tulostinpaperikauppa ei vedä, koska loispummiyrittäjät ovat lopettaneet työsopimusten solmimisen. Syynä lienee vuosittain aleneva loispummiyrittäjien älykkyysosamäärä, eli ei osata laatia edes työsopimuksia itse, joten soitetaan TE-keskukselta ilmaista apua (myös työntekijöiden muodossa). Toisaalta loispummiyrittäjät ovat myös tulleet entistä ahneemmiksi eivätkä halua enää maksaa kenellekään palkkaa ja kantaa yhteiskuntavastuutaan. Osa heistä teeskenteleekin niin tyhmää, ettei muka työsopimuksen solmiminen onnistu, kun soittavat TE-keskukseen. Osa toisaalta on vain niin tyhmä, ettei paperin laatiminen onnistu.
Kuulakärkikynä ja tulostinpaperikauppa ei vedä
suomentulevaisuus234
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä tilaan paperia ja kyniä loispummiyrittäjiltä. Minulla on kyniä pöydän alla ja kaapeissa noin 4000 laatikollista. Tulostuspaperia olen yrittänyt käännellä pöydän päällä eri asentoihin, mutta ei siihen mitään tekstiä tai kivoja kuvia tulostu. Taisivat huijata ja myydä tavallista paperia. Asiaa pitää kysyä tietokonevastaavalta, kun hänellä alkaa mielisairaalan avohoitojakso.
Loispummiyrittäjät eivät osaa lukea ja kirjoittaa, siksi he eivät voi tehdä työsopimuksia. Minä osaan kirjoittaa ja lukea, siksi pääsin virkaan suoraan kansakoulusta. Usein en vaan ymmärrä lukemaani. Orjatyövoimaa joudun järjestämään viinaa ja huumeita vastaan loispummiyrittäjille. Tilaan heiltä myös tusseja, niin saan vastineeksi rauhoittavia pillereitä. Paksuilla tusseilla hoidan seksielämäni, yksin.
Hei anteeksi kun kysyn, mutta mahdatkohan sinä olla tämmöinen loisvirkailija TE-keskuksesta? Tuli vain mieleeni.
Eikö Sinun sairaaseen mieleen mahdu mitään muuta kuin typeriä juttuja "loispummeista"?
Menepäs ja kysy, jos pääsisit vaikka ohjattuun ulkoiluun! Leipominenkin laitoksen keittiöllä voi olla hyvää mielenterapiaa.
Nämähän ovat erittäin hyviä juttuja. Piristävät jopa loispummiyrittäjienkin mieltä enemmän kuin vaikka tuo "juomakokeilu"-ketju. Olet selvästi syvästi masentunut, kun asenteesi on noin negatiivinen. Vapauta työpaikkasi heti terveemmälle työttömälle ja hakeudu hoitoon välittömästi!
hyväketjumies
hyväketjumies2
tääketju
täätottamies
LOL!
mukavaaluettavaa!
mukavaaluettavaa!
Nohevaa kirjoittelua!