kun suuhteessa 90 % hyvää mutta sydän pelkää.

takana ihana 9 vuoden liitton kaikkine myrskyineen ja onnen hetkineen. nyt kuitenkin viime aikoina riidat kasvaneet mahdottoman suuriksi ja käsittelyaika tuntuu venyvän mökötyksineen puolin ja toisin. ero on tullut ajatuksena mieleen ja sitä olen käsitellyt nyt aktiivisesti noin 2 viikkoa. vaimoni on hakenut apua ulkopuolelta ja asiasta on keskusteltu aika paljon. tuntuu epäreilulta kun ei osaa olla varma mitä pitäisi tehdä. jatkaa liitossa vai pysähtyä ja erota. liitossa on myös lapsia. onko täysin outoa että minun sisällä on edelleen hyvät tunteet puolisoani kohtaan mutta sydän pelkää että en selviä seuraavasta riidasta...
658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Turha meiltä eronneilta on kysyä. Sanonpa ,että se ero on kova juttu myös lapsille.

Äänestä

Miksi riitelette? Miksi kaksi aikuista ihmistä ei osaa ilmaista kantaansa rauhallisella keskustelulla? Halutessanne alkaa taas uusi riita: kumpikin sulkee suunsa ja rauhassa ajattelee kuinka voi esittää asian rakentavalla tavalla. Poistukaa näkoetäisyydeltä kunnes aivonne kirkastuvat ja saatte tuon AHAAA! momentin: mehän voidaan keskustella!

Ellette tuota (EI aivokirurgiaa!!!!) jaloa taitoa osaa, tet kumpikin tulette käyttäytymvvn samalla ilkeällä ja haavoittavalla tavalla uusia puolisoitanne kohtaan.
Ja kierros senkuin jatkuu.

Nyt on hyvä aika murtautua tuosta kierteestä. Teidän kummankin. Ainoa mitä siihen tarvitaan on järjen käyttoä. Ei muuta.

Äänestä

Tuo riitelyasia on ratkaistavissa, jos teillä suhteessa ei ole muita kalvavia asioita ja kumpikin sitä haluaa. Riidat pitäisi selvittää heti ettei ne jäisi noin pitkäksi aikaa kalvamaan kuin teillä tällä hetkellä. Vaimosi on hakenut apua, ehkä sinunkin pitäisi ap. Naiset hakevat eroa miestä useammin, sillä miehen mielestä suhde voi olla suhtkoht kunnossa, vaikka naisen mielestä vaikeuksia on. Kannattaisi kuunnella sitä kumppaniasi ja mielellään ajoissa. Siinä vaiheessa, kun riitely loppuu ja sanat vähenevät ollaan jo paljon lähempänä eroa. Myrskyisät riidat ovat vaaraksi, mutta mykkäkoulu on myös suhteen kannalta vahingollista. Itse törmäsin aiheeseehn perehdyttyäni kommentteihin, joiden mukaan pitkä mykkäkoulu on eräänlaista henkistä väkivaltaa.
Toivotan onnea teille ja suhteellenne. Toivottavasti saatte suhteenne toimimaan ja jos päädytte eroon niin sekin kannattaa tehdä opettelemalla ensin riitelemään oikein niin ei siirry ongelmat seuraavaan suhteeseen.

Äänestä

Ehdottomasti ap myös juttelemaan ammattilaiselle ja mielellään yhdessä pariterapeutille. Rehellisyyttä pöytään ja onnea!

Äänestä

Mistä te riitelette? Riitely ei ole mikään paha asia, se täytyy vain osata tehdä rakentavasti. Ts. ei toista haukkuen, alentaen ja latistaen vaan käsitellen aiheita ja asioita, ei toisen persoonaa, tekemisiä tai tekemättä jättämisiä arvostelevassa mielessä.

Suhteet ja liitot joissa ei riidellä ovat omasta mielestäni paljon huonommalla pohjalla. Niissä ei syystä tai toisesta uskalleta tuoda omia mielipiteitä esille ja julki, vaan painetaan ne piiloon, jotta toinen ei loukkaantuisi ja pahoittaisi mieltään. Kiltin ihmisen pahin virhe, siksi kiltteys on suurta tyhmyyttä.

Ei riita sydäntä riko, vain väärät kuvitelmat, luulot ja asenteet siitä, millainen hyvän liiton pitäisi olla.

Äänestä

On kummallista, että nykyään erotaan paljon enemmän kuin ennen vaikka parisuhdeneuvojia sun muita "asiantuntijoita" sekä ohjeita tulee tuutin täydeltä. Ehkä ero on nykyään aina yksi vaihtoehdoista; entäs jos se ei olisi vaihtoehto? Entä jos ajattelisikin, että kaikesta selviää ja tiedostaisi, että sydänkin tottelee omia ajatuksia; tunteet eivät synny tyhjästä vaan omista mielikuvista ja asenteesta.

Sitoutuminen on nykyään aika vieras asenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mika_78 kirjoitti:

takana ihana 9 vuoden liitton kaikkine myrskyineen ja onnen hetkineen. nyt kuitenkin viime aikoina riidat kasvaneet mahdottoman suuriksi ja käsittelyaika tuntuu venyvän mökötyksineen puolin ja toisin. ero on tullut ajatuksena mieleen ja sitä olen käsitellyt nyt aktiivisesti noin 2 viikkoa. vaimoni on hakenut apua ulkopuolelta ja asiasta on keskusteltu aika paljon. tuntuu epäreilulta kun ei osaa olla varma mitä pitäisi tehdä. jatkaa liitossa vai pysähtyä ja erota. liitossa on myös lapsia. onko täysin outoa että minun sisällä on edelleen hyvät tunteet puolisoani kohtaan mutta sydän pelkää että en selviä seuraavasta riidasta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu