Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Ammattiliitto JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen kannustaa hallitusta käymään veronkierron kimppuun työntekijöiden uhkailun sijaan. Uskottavat toimet veronkiertoa vastaan tukisivat myös kaivatun yhteiskuntasopimuksen syntymistä, hän toteaa.
- Palveluja, talouskasvua ja työllisyyttä vahingoittavan säästämisen sijaan on syytä keskittyä veropohjan vahvistamiseen. Nyt pitää suitsia verovajetta, veronkiertoa ja harmaata taloutta.
- 90-luvun laman väärien säästöjen hintaa maksettiin pitkään, ja maksetaan vieläkin. Samaa virhettä ei pidä toistaa, kertoo Asara-Laaksonen.
- Tällä hetkellähän pääomien omistajat eivät osallistu pääministeri Sipilän talkoisiin juuri lainkaan, mikä kiihdyttää tuloerojen kasvua.
Ammattiliitot pitää laittaa verolle ja julkiset palvelut toimimaan tulosvastuulla. Asara-Laaksonen ajaa oikeaa asiaa, ammattiliitot omistavat isoja pääomia, eivätkä maksa veroja. Julkiset palvelut on myös vahvasti pääomitettu kiinteistöillä ja laitteilla, eikä niillä ole tulosvastuuta toiminnastaan.
Odotamme innolla milloin JHL alkaa maksamaan veroja ja julkiset palvelut tekemään tuottavaa työtä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.