Ymmärrän sen, että usein pitää saada vastustajalle pakkotilanne kotiutusratkaisuun ja siksi etenijöitä päästetään kärkietenijän taakse pesät täyteen. Eilen oli Hippoksella ottelu Kiri - Koskenkorva. Kiri ei ollut saavuttanut tänä kautena yhtään kolmen pisteen voittoa eikä Koskenkorvakaan puolestaan yhtään jaksovoittoa. No tiedossa oli kuitenkin, että Koskenkorva ei ole rupulisakki huonosta menestyksestään huolimatta. Ensimmäinen jakso meni Kirille niukasti 3-2. Toista jaksoa viimeisen oman vuoroparin jälkeen Kiri johti jo 7-2! Sitten annettiin Koskenkorvalle mahdollisuus päästämällä tarkoituksellisesti etenijöitä kentälle. Eihän Koskenkorvalta lyöjiä puutu! Näin peli olikin pian 7-6 ja siinä oli mennä ensimmäinenkin kolmen pisteen voitto! Haloo nyt oikeasti pelinjohto! Eihän tuossa pudottamisessa ollut enää mitään järkeä. Eihä siinä olisi huolta ollut, vaikka Koskenkorva olisi saanut parikin yksittäistä juoksua! Jokerit pystyivät käymään vain kerran vuoroparissa mailan varressa ja näin toisella kiekalla he eivät olisi enää päässeet lyömään. Nyt lyöjäjokereille annettiin ruokaa oikein kultareunaiselta lautaselta! Miettikää tilannetta nyt vähän ja ottakaa opiksi!
Luetuimmat keskustelut
- 521030
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113984Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust27920Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7834- 86767
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3654Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it187610Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25597- 73597
- 57593