Viime aikoina suureen suosioon noussut karppaaminen eli vähähiilihydraattinen ruokavalio perustuu suurelta osin dieetistä hyötyvien yritysten rahoittamiin tutkimuksiin, osoittaa Ruotsin radion uutisten tekemä selvitys. Karppaajat vähentävät sokerin, perunan ja kuoritun viljan syöntiä, mutta lisäävät lihan ja rasvaisten meijerituotteiden kulutusta.
Ruotsin radio selvitti kahden karppausta tukevan ruotsalaislääkärin hyödyntämiä vähähiilihydraattista ruokavaliota tukevia tutkimuksia, ja totesi suuren osan niistä olevan ruokavaliosta hyötyvien tahojen rahoittamia.
Tukijoiden joukossa on muun muassa Yhdysvaltain lihakarjan kasvattajien yhdistys, meijeriyhtiö Swissmilk ja Atkinsin dieettiin yhteydessä olevia yrityksiä.
Lääkärit Andreas Eenfeldt ja Annika Dahlqvist ovat julkaisemissaan kirjoissa ja blogikirjoituksissa vedonneet 11:een karppaamisesta tehtyyn tutkimukseen, jotka todistavat vähähiilihydraattisen ruokavalion eduista. Eenfeldt ja Dahlqvist ovat aiemmin painottaneet karppaamisen eroavan muista ruokavalioista siinä suhteessa, ettei elintarviketeollisuus ole vaikuttanut siihen.
http://yle.fi/uutiset/ruotsin_radio_karppaamisen_taustalla_liha-_ja_meijeriteollisuus/5415231

Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyvä että totuus paljastuu.
Rahan ahneita paskiaisia karppigurut ovat eivätkä välitä ihmisten terveydestä kyllähän tämä tiedettiin.
Hys hys ei saa kertoa totuutta rasvaajista.
Kas kas karppaajien taustat alkavat paljastua
Ylläpidon aloittajaidiootti uskoo satuihin
Mikähän tuossa Veijo on satua vitko kertoa meille?
Linköpingin_Juntti
Tieto haluaville löytyy verkosta. Jotain kai sinun räkänokan täytyy osata itsekkin.
Minulle riittää se että tiedän että juttu on pohjimmiltaan pelkkää puutaheinää.
http://www.kostdoktorn.se/lchf-finansierad-av-kottlobbyn
Jaahas jäljet johtavat kostdoktornin sylttytehtaalle jota meijeri ja lihateollisuus tukee. Itse luotan ennemmin PUOLUEETTOMIIN tietolähteisiin.
SamboPuustinen
Ja mikä sivulla olevasta ei pidä paikkaansa idiootti???
Mikään ei pidä paikkaansa kosdoktornin huijari sivustolla jta rahoittaa liha-ja meijeriteollisuus.
VekentytärSambo
Ja mikä sivulla olevasta ei pidä paikkaansa idiootti???
http://www.bloggportalen.se/BlogPortal/view/TopLists?tl=1&categoryId=12
Ruotsin suosituin ja suurin terveyssivu.
Yli 130 000 käviää joka päivä (myös Suomesta)
Mielenkiintoista: sain juuri tietoja että Puustinen saa rahaa Atkins säätiöltä ja liha- ja meijeriteollisuudelta. Selvisi syy tuolle LCHF rasvadieetin lobbaamiselle
Hyvä että tämän kaltaiset sidonnaisuudet tulevat ilmi.