Ennen Aatamia
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015060519810961_ul.shtml
Poika helvetistä
8
50
Vastaukset
- HawkStephensfink
Kiva artikkeli, jossa toimittaja kirjoitti tieteellisen nimen oikein 4 kertaa, väärin 5 ja kertoi kyseessä olevan "Ensimmäinen sarvellinen dinosaurus, jonka jäänteitä on löydetty Pohjois-Amerikasta", kun sieltä on aiemminkin löydetty tiuhaan tahtiin nimenomaan noita sarvellisia dinoja, vieläpä useampaa eri lajia. Muuten oikein mielenkiintoista.
- jyrinpallohukassa
Kreationisteja harmittaa tällaiset löydökset. Taitaa taas tulla Obadjalle ja Jyrbälle unettomia öitä.
Uutista tarkemmin tutkiessa paljastuu, että mitään dinosaurusta ei ole löydetty. On löydetty vain "lähes täydellinen" dinosauruksen kallo. Kuvassa sekin on on hyvin epämääräisen näköinen ja voi olla kokonaan muusta eläimestä kuin dinosauruksesta. Taitelija on kuitenkin käyttänyt mielikuvitusta hyväkseen ja piirtänyt tuon luumöhkäleen perusteella kokonaisen dinosauruksen. Kyseisen luumöhkäleen perusteella olisi voitu piirtää tuhansia eri näköisiä eläimiä. Paine evoluutiotiedeyhteisön taholta on kuitenkin niin suuri, että taiteilijan on pakko ollut piirtää se eläin, josta hänelle palkka maksetaan.
Vaikka kyse olisikin dinosauruksesta niin evoluutiosta se ei todista yhtään mitään. Dinosauruksia on ollut monia eri lajeja kuten koiriakin. Mutta aivan kuten koirat ovat aina olleet koiria, myös dinosaurukset ovat aina olleet dinosauruksia.Älä viitsi vääristellä ja vähätellä asioita (eläintieteestä, paleontologiasta ja systematiikasta biotieteissä) mistä et selvästi tiedä yhtään mitään. Tuollaisista dinosauruksista tiedetään paljon:
http://en.wikipedia.org/wiki/Ceratopsidae
http://en.wikipedia.org/wiki/Timeline_of_ceratopsian_research
- HawkStephensfink
The Guardianin artikkeli samasta aiheesta on laajempi, eikä sisällä suomenkielisen artikkelin epäjohdonmukaisuuksia:
http://www.theguardian.com/science/2015/jun/04/new-species-of-dinosaur-the-regaliceratops-discovered-in-canada
Ja tiederaportti, jossa näytetään sentään kartaltakin melko tarkoin mm. löytöpaikka yms.:
http://www.cell.com/current-biology/pdfExtended/S0960-9822(15)00492-3
Varmaan Mark5 viittasi edellä juuri tuohon tiederaporttiin? Iltasanomien artikkeli oli nimittäin erinomaisen surkea esitys, jota olisi kenenkään ollut täysin turha tutkia yhtään tarkemmin. - Jyrifanittaja
Hah hah, tosi hataraa ja vähäistä faktaa evoluution puolesta.
Tuon otuksenhan olisi pitänyt olla ihan muualla jos sen pitäisi evoluutiota todistaa.
Nyt se oli väärällä mantereella....no jaa... miljooonissa vuosissa nuo mantetreet ovat tietenkin muuttuneet monta kertaa kokiessaan ties mitä mullistuksia paitsi yhtä vanhojen ja vanhempienkin elävien fossiilien kohdalla, heheh.
Vitsi että kouluaisia on helppoa huijata.
Ja evokeita.
Ja eiköhän se nyt ala olla kaikille selvää että miksi ennen palstaa hallinneet Moloc ja Apo ovat paenneet täältä häntä koipien välissä, hehe.
No kun tuli tuo jyri.- HawkStephensfink
"Jyrifanittajalle":
Et kai kuvitellut, että evoluutiota puolustetaan tällä palstalla ja tämän vitjan puitteissa? Se keskustelu käydään ja on jo itse asiassa käyty aivan muualla ja totaalisesti toisenlaisin tuloksin, kuin mihin sinun sönkkäävä ja itseään turhaan toistava semantiikkasi viittaa.
Esimerkiksi minä tulin vain oikaisemaan iltalehden artikkelia niiltä osin, joihin oli aihetta. Jouduin tosin todistamaan kreationismin alennustilan syvenemistä, johon kumpikin tähän keskusteluun osallistunut kreationisti on jo osaltaan myötävaikuttanut sekä virheellisellä argumentoinnilla, että osoittamalla omien tietojensa ja käsityskykynsä surkuhupaisat puutteet.
Hyvää Juhannusta, jyrsijä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961327Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä421110Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43813- 14710
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21690- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .19631Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617