Pappien luoma mielikuvitusmaailma on vielä jossain määrin sisällöllisesti kiinni todellisuudessa johon me veren kautta synnymme, mutta teknologiauskovaisten huimat kuvitelmat siitä mitä he voisivat tehdä meidän fyysisille ruumillemme ja mielellemme sekä ulkoiselle todellisuudelle ovat saavuttaneet täydellisen mielipuolisuuden asteen. He todella haluavat tuhota kaiken sen mikä on luonnollista ja syntyperäistä. Voimme sanoa että arvojen kehitys vaistoista nykyiseen heikkouden ylistämiseen on tapahtunut nimenomaan järjen ottaessa arvot haltuunsa. Järkeily mahdollistaa sisäisen muutoksen, jolla ihminen voi muuttaa itseänsä joksikin, mitä tämä itse ei alun perin ole ollut. Vielä kun tämän muutoksen suomat mahdollisuudet ovat otettu täysin ennakkoluulottomasti vastaan, niin silloin täydellinen viha omaa olemusta vastaan on päässyt täyteen loistoonsa. Vaikka kaikki perusvaistot nimenomaan puhuvat tällaista valehtelua ja vääristelyä vastaan. Teknologiauskovaisille moraalinen, sisäinen muutos on tietysti ollut itsestäänselvyys, mutta kun tiede on ikään kuin avannut ovet aivan uudenlaisille muutoksen mahdollisuuksille. Nimittäin me voimme tieteen avulla muuttaa omaa ruumiimme ja kenties mielemme muotoa/laatua ja siten ”parantaa” todellisuutta. Halu muutokseen tietysti syntyy vihasta omaa syntyperää vastaan, kenties sopiva sisällöllinen ja erittäin läheinen esimerkki vihasta omaa syntyperää vastaan on Michael Mooren kirjan nimi ”Stupid White Men”, eli suomeksi typerät valkoiset miehet. Omaa syntyperää tietysti vihataan, jos se ei täytä tasa-arvon vaatimuksia, nimittäin, jos se ei ole tarpeeksi vaatimaton tai alhainen, niin silloin tätä arvoa pitää keinotekoisesti alentaa.
Teknologia on mahdollistanut sellaisia kuvitelmia tulevasta, joissa ihmismieli voitaisiin irrottaa nykyisestä biologisesta olemuksestaan ja asettaa se elämään tietokoneiden elektronisiin sisuksiin. Täten voitaisiin saavuttaa käytännöllisesti katsoen kuolemattomuus, ikuinen elämä, jos vain elektroniikka uusittaisiin tarpeeksi usein ja sähköä riittäisi. Jotenkin on myös syntynyt sellainen selkeä ja matemaattisestikin helposti vääräksi osoitettava harhakäsitys, että tällainen maailma olisi jotenkin riippumaton resursseista, että voitaisiin luoda jonkinlainen tietokoneen sisäinen maailma, jossa kaikki sähkövirraksi muuttuneet sielut voisivat elää täysin ilman ihmistenvälisiä ristiriitoja, ja joka olisi täysin tasa-arvoinen ja arvojen osalta parempi paikka elää kuin nykyinen biologinen olemuksemme. On hyvä huomata, että tässä ajattelutavassa järki on täysin kadottanut otteensa reaaliseen todellisuuteen johon me olemme syntyneet. Jos on todella mahdollista tahtoa oman biologisen olemuksen täydellistä loppua sekä kaikkien synnynnäisten arvojen lopullista tuhoa, niin silloin on jokin vialla, ainakin jos joku vielä nykyään uskaltaa luottaa omiin vaistoihinsa. Onko tällainen sitten todella mahdollista, mene ja tiedä, se tuskin on kovinkaan oleellinen kysymys, vaan tärkeintä on havaita, että sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita tuhoamaan kaiken syntyperäisen, vieläpä siitä suuresti nauttien, todella löytyy.
Arvojen muutokseen ovat pyrkineet kaikkien aikojen uudistusmieliset, mutta onko kukaan koskaan kysynyt, mikä oikeus heillä on muuttaa arvoja ja miksi arvoja ylipäätänsä pitäisi muuttaa? Eikö arvoja kuvaa parhaiten se, että niitä ei juuri ole tarkoitus muuttaa, koska juuri se muuttumattomuus tekee niistä arvoja, eikä vain kaikkiin olosuhteisiin sopeutuvia muuttujia. Mikä vaikutus arvojen muutoksella on todellisuuteen? Teknologiauskovaiset kuvittelevat voivansa hallita niin ulkoista todellisuutta kuin omaa mieltänsä ja vieläpä täysin tieteellisesti. Tällaisessa ajattelussa ei tietenkään ole järjen hiventäkään, vaan tiede on todella autioittanut ihmisjärjen, mitään arvoista ei todellakaan ole enää jäljellä, vaan ne kaikki ovat tuhottu kehityksen ja parannuksen nimissä.
On tietysti selvää, että uudistusmieliset voittavat aina, vanhoillisten kohtalo on aina tulla voitetuksi, uudet arvot tekevät kaikesta vanhasta naurettavaa ja surkeata, kehittymätöntä. Kenties vielä joku päivä voimme nähdä kadulla kävelevän animaatiosarjoista tuttuja hahmoja, jotka todella ovat aivan oikeaa lihaa ja verta, sittenpähän voimme todella nauttia oikeasta valinnanvapaudesta ja liberaaleista arvoista!

Vastaukset 1
Vanhimmat
ajanvirta muokkaa ihmistä, tämä on väistymätön seuraus ihmisen älykkyydestä luoda kehittyvää teknologiaa. se teknologian vallankumous mikä on nyt liikeellä, ei pysähdy. ja vaikka pysähtyisikin se jatkaa voittoisaa kulkuaan yhtä riemukkaasti kuin ennenkin. on turha kieltää muutosta minkä teknologia tuo tullessaan. joten miksei muuttua sen mukana?
se mitä sinä pohdit on vasta yksinkertaisinta mitä teknologian avulla voidaan luoda, taikka se luo itse.
me muutumme joka sukupolvi, ja loppujen lopuksi meitä ei enää ole. mutta me jätämme jälkeemme jotain joka kestää. muiston ajan loppumattomaan virtaan meistä jotka elimme kerran.
julma tosi asia jota on vaike hyväksyä.