Toivon saavani neuvoja enkä haukkumisia. Pitkän sinkkuilun jälkeen olen löytänyt ihanan miehen (netistä), ekalla näkemällä mies ei kolahtanut kunnolla, mutta tapailimme ja ihastuin pikkuhiljaa. Ja nyt olen todellakin rakastumassa häneen. Mutta olen huomannut, että minussa onkin yllättävän pinnallinen puoli. Olen itse ihan ok näköinen ja vientiä on riittänyt, mielellään olen katsellut lihaksikkaita miehiä, tietysti. Nykyiseni on komea, minua pidempi (mikä riittää), mutta toivoisin että hän olisi "kookkaampi" eli lihaksikkaampi. Netissä jutellessamme sanoi käyvänsä salilla, mutta ei enää käykään. Mutta minusta tuntuu kamalalta, että haluaisin hänen olevan lihaksikkaampi, toisen pitäisi kelvata sellaisenaan. Itse käyn salilla ja olen ehdottanut hänelle sitä myös, mutta asia ei ole edennyt. Kun olemme kahdestaan se on ihanaa, mutta esim. kaupungilla liikkuessa tajuan kuolaavani lihaksikkaiden miesten perään, jopa ajattelevani että olisipa omani tuollainen! Kuinka tämmöisestä ajattelusta pääsee eroon, inhoan itseäni. Tiedän että miehelläni riittäisi ottajia. Toki tässä salilla käymisessä on myös terveyspuoli, olen siis itse aina pitänyt huolta itsestäni. En tiedä, taidanpa vielä ehdotella sitä yhteistä saliharrastusta..
Uusi suhde ja minun pinnallisuuteni
Olenoto
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kuulostat mieheltä, et naiselta. Tuo ole ole tyypillisen naisen ajatuksenjuoksua (olen rakastumassa, kuolaan muita..) Ihmisten ruumiinrakenteet ovat erilaisia. Avaa silmäsi siellä salilla, niin huomaat, että osa on sielläkin isompia ja pienempiä riippumatta treenistä. Et mainitse mitään ihmisestä, etkä persoonasta, tunnetason yhteys puuttuu, koska noin paljon vaikuttaa suht epäolennainen asia. Ei ulkonäköön voi sitoutua. Ei lihasten kanssa olla vuorovaikutuksessa.
Ja koska vertaat häntä itseesi (kehut omaa tasoasi), vaikuttaisi syy olevan lopulta omassa itsetunnossasi, et hyväksy itseäsi luonnollisena, niin et hyväksy muitakaan.
Anna toisen mennä, äläkä yritä muuttaa ketään. Rakastaminen on toisen hyväksymistä sellaisenaan kuin on, ja sinun "rakkautesi"=itsetunnonpönkitys näköjään on aivan suhteessa ulkonäköön.
Miksi kiusaat itseäsi tuollaisella? Äijä vaihtoon jos ei tollasena kelpaa.
Ei vaikuta lupaavalta. Been there; mies oli ihan ok, joten yritin ummistaa silmäni siltä, etten pitänyt häntä fyysisesti kovin puoleensavetävältä. Lopputulos oli, että kuukausien myötä alkoi tuntua yhä vastenmielisemmältä harrastaa seksiä hänen kanssaan tai ylipäänsä koskettaa tai edes katsella häntä. Ja kun ei ole vetovoimaa niin toinen on pelkkä kaveri.
Ei mies voi olla ihana, jos hänessä on heti jokin mielestäsi olennainen puute. Luonne on tärkeää, mutta parisuhteeseen tarvitaan myös fyysinen vetovoima.
Mun mielestä ihmiset on jotenkin häiriintyneitä, jos eivät tunnusta että ulkonäöllä on merkitystä.
Jos tuollaiset asiat käy mielessäkään, niin eiköhän kyseessä ole väärä mies aloittajalle.
Ja jos hyvin pärjäät ilman miestäkin, ja huolehdit itsestäsi ja luotat itseesi, nin mikä syy on jäädä parisuhteeseen muutenkaan, jos ei se parisuhde tue mitenkään sitä sun omaa unelmaa.Joka on siis lihaksikas mies ja hyvä terveys yms.
Mä olen oppinut sen että elämä on liian lyhyt tuhlata parisuhteisiin joihin ei ole tyytyväinen.
Sun pitää vaan nyt ITSE päättää mitä elämältä haluat, eikä syyllistää itseäsi. Kun mitään pahaa sä et ole silti tehnyt. Et ole haukkunut ketään, et ole yrittänyt (vielä) muuttaa toista ihmistä haluamasi laiseksi, et ole ollut parisuhteessa niin kauan että tyytymättömyytesi alkaisi paistaa ulospäin ja tulisit loukanneeksi toista.
Joten eroa ajoissa ennenkun susta tulee juuri se ihminen, jota pinnalliseksi sanotaan. Joka katsoo rumaa ukkoansa ja sättii tätä, eikä anna toiselle mahdollisuutta löytää joku jolle kelpaa.
Mutta, sitten sen päätöksen kanssa on elettävä, eli jos rakastatkin miestä sittenkin niin parempi ettet tee harkitsematonta ratkaisua.
ja voihan aloittajala olla muutenkin YLEINEN sitoutumiskammo, silloin sitä haaveilee muista vaikka olis minkälainen ihminen rinnalla.
Sitten kun saat sen lihaksikkaan miehen, alkaa sulla yhtäkkiä kaduttaa että se ei pukeudu yhtä hyvin kuin muut, tai siinä on jokin muu vika.
Mieti tarkkaan että mitä edes teet koko parisuhteella, oletko jotenkin onnellisempi, kuulostaa että et ole.
Kerron nyt vielä tarkemmin. Minulla on joitakin juttuja ollut ennen tätä miestä ja tein tätä "vertailua" muihin jo silloin. Esim. Eräs mies oli kyllä kookas ja lihaksikas, mutta mielestäni liian lihava. Että noin sillä kertaa..Tuntuu, että löydän vikoja joka miehestä, vaikka itsekin olen kaukana täydellisyydestä! Ja tunnen kyllä fyysistä vetoa mieheeni ja paljon, siitä ei ole kyse. Itseasiassa alussa hänen ulkonäkönsä nimenomaan ei kunnolla kolahtanut, mutta tuntuu että hän päivä päivältä miellyttää silmääni enemmän. Hän on siis komea ja vetävä, mutta voisi olla "isompi". Mutta kai minulla on joku päähänpinttymä että miehen pitäisi olla täydellinen kaikinpuolin..joku mättää, minun päässäni :/ exälläni oli unelmien vartalo kyllä, mutta luonne taas jotain aivan muuta. Eli eipä se lihaksikas kroppa siinä paljoa auttanut kun sisäpuoli oli "ruma". En ihastu helposti, nyt kun olen löytänyt ihmisen kenen kanssa on hyvä olla, niin en todellakaan aio päästää hänestä irti. Koska ongelma on korvieni välissä.
Miksi haluat parisuhteen? Haluatko jonkun jonka kanssa hengailla ja harrastaa semi-seksiä, esittäytyä kaupungilla? Vai haluatko elämänkumppanin, perheen, ikuisen parhaan ystävän ja maailman parasta ja avointa seksiä?
Tiedäthän että ulkonäkö rapistuu kaikilla, sinullakin. Kenet tahansa rinnallesi valitsekin, et voi tietää miltä sinä tai hän näyttää 5 vuoden päästä -saatika 50 vuoden päästä! Ikää tulee, lapset syntyy, sairauksia, kaljuuntumista, arpia, onnettomuuksia, laskuutta, kiirettä, väsymyksen silmäpusseja, rahattomuutta uusiin vaatteisiin... Mitä milloinkin ja kenekkäkin.
Tuntuu uskomattomalta että noin pinnallisesti valitset kumppania, kun kuitenkin haluat parisuhteen. Jos haluat vain jotakin hetkellistä, niin toki voit valita sen, joka pinnalta on kaunis kakku sinun silmääsi. Mutta älä valehtele itsellesi, että olisit valmis johonkin muuhun.
Minä olen kauniiksi kehuttu nainen, mutta minua ennemminkin häiritsee se, jos mies on ns. liian "hyvän näköinen", koska se heijastaa pinnallisia arvoja. Esimerkiksi jatkuva salilla käyminen exässäni aikoinaan ärsytti suunnattomasti. Hän teki sitä vain lihasten takia, enkä minä hänen lihaksiaan rakastanut. Hyväksyin toki muuten sen harrastuksen, mutta en tajunnut sitä pinnallisuutta. No, exäkin on jo kypsynyt, aikuistunut ja elänyt. Ei ole enää se 7% raskalla varustettu lihaskimppu, vaan tavallinen pikkuisen vatsakas parin lapsen isukki. Kaikkea hyvää hänelle, näyttää nykyään paremmalle kuin ennen.:)
Minun nykyinen puolisoni valittaa toisinaan kasvaneesta vatsastaan ja kadonneista hauiksista. Höpöjä sanon minä! Niin kauan kun ei ole terveydelle vaarallista olotilaa, niin ihminen saa ja pitää olla rennosti juuri sellainen kuin elämäntilanteeseen sopii. Ja minun mieheni on minun silmissäni juuri paras. <3
Veikkaan aloittaja että sinä et vain ole vielä kypsä parisuhteeseen, ja sinun täytyy miettiä omaakin arvomaailmaasi, itseäsikin kohtaan. Arvostatko itseäsi muuten kuin ulkonäön kautta? Oletko hyvä, koska olet kaunis ja timmi? Vai oletko hyvä, koska olet ihana ystävä ja huolehdit hyvin vaikkapa kodista? Mieti millainen haluat olla ihmisenä, ja lähde kulkemaan sitä kohti. Se ei tarkoita sitä etteikö saisi olla kauniskin, mutta sen päälle ei pidä rakentaa itsetuntoa.
Naisille ei kelpaa "ihan hyvä" vaan pitää olla täydellinen. Sitten se täydellinen jättää ja pettää ja nainen jää itkemään että olisi pitäny tottaa se "ihan hyvä" mies.
Kukaan ei ole täydellinen. Luulempa, että sinunkin vartalossasi on jotain, mikä ei välttämättä vastaa miehesi ihannetta esim. rintojen koko tai takapuolen muoto tms. Mitä ajattelet, olisivatko nuo syitä parisuhteenne lopettamiseen tai olisivatko nuo sen verran isoja ongelmia, ettei parisuhdetta kannata jatkaa?
Minäkin pidän pitkistä ja komeista miehistä; kukapa ei. Oma mieheni on lyhyt ja mukiinmenevän näköinen ja rakastan häntä. Pitkiä miehiä ihailen edelleen mutta tosiasiassa he eivät ole minulle kuin vain mukavaa katseltavaa.
Silloin kun aidosti välittää toisesta, näkee toisen aivan toisin silmin kuin muut; kauniimpana, komeampana, ihanana ja seksikkäänä - tuota rakkaus teettää.
Jos sinulle lihaksikkuus on yksi tärkeimmistä kriteereistä, sinun pitää etsiä itsellesi lihaksikas mies (ja toivoa, että hän keskittyy muuhunkin kuin lihaksiinsa) ja voitte yhdessä ylläpitää timmejä vartaloitanne. Olisiko fiksua myös nykyistä miestäsi kohtaan, kertoa asiasta, jos se vaivaa noin paljon ja on noin merkityksellinen.
On hyvin tekopyhää todeta "inhoavansa itseään" kun on pinnallinen; silläkö hyväksytät itsellesi tuollaisen loppujen lopuksi aika heppoisen kriteerin?
Musta nuo jutut on ihan turhia joissa sanotaan että "Itsessäkin on vikaa"
JOO! Jokaisessa on vikaa, se tiedetään. Ei parisuhteessa kuitenkaan ole kyseessä jokin itsensä myymismarkkina, että "Kerran munkin perse on ruma ja sä viittit sitä kattella, niin mäkin sitten katon sun rumaa naamaas kiitollisena"
Kun jokainen normaali ihminen tietää, ettei ole täydellistä ihmistä olemassakaan. Vaikka olisin susiruma crack horo, niin silti mulla saa olla ne omat vaatimukseni eikä mun tarvitse joka saatanan välissä antaa periksi niistä vain siksi, että minullakin on jokin vika.
Kauneus (komeus) on katsojan silmissä. Jotenkin ikävää tuollainen vikoihin töllöttely.
Ei kysymys ole vioista vaan arvostuksista ja siitä, että hyväksyy vastaanvan laista myös toiselta. Jos olisit susiruma huumehoro ja vaatisit toiselta totaalikieltäytymistä huumeista - ymmärrätkö mistä on kysymys?
Jos vaatii toiselta lihaksia, ei silloin voi loukkaantua, jos mies edellyttää vaikkapa isoja rintoja. Eli periksi ei tarvitse antaa kunhan ymmärtää parisuhteen logiikan. Noin edes jollain tasolla.
Kuka on ollut loukkaantumassa? Jos mun seurustelukumppani sanois, että olen hänelle liian lihava. niin Fine. Sitten olen, ja sitten kerron hänelle faktat että pystynkö millä aikataululla laihtumaan, todennäköisesti sanoisin että suhdetta ei tarvi jatkaa.
Mutta ei se ole vielä mitään loukkaantumista.
Ja mulla ON oikeus pitää itsellä tasoa ja vaatimuksia, ja se on sitten toisen henkilön asia päättää täytänkö mä HÄNEN vaatimuksensa.
Mut olen kyllä saanut tarpeekseni siitä että joku "Hyväksyy" mut sellaisena kun olen, ja sitten kuvittelee saavansa jotain irtopisteitä tästä uroteosta.
Mun mielestäni jos joutuu oikeen ponnistelemaan hyväksyäkseen toisen, niin sitten tämä ponnistelun tulos nähdään kun tulee oikein kunnon kriisin paikka.
Sitten tämä "hyväksyjä" joka on niellyt paskaa hiljaisuudessa, yleensä alkaa katkeraksi ja omahyväiseksi ja vaatii palkintoa siitä, että on sentään hyväksynyt.
Mua ei tartte kenenkään hyväksyä, ei sellaisena kuin oon, eikä minkään muunkaanlaisena, vaan haluan suhteen jossa ollaan sen verran irrallaan toisistaan että tuollaiset ei joko nouse, tai niitä ei ole. Tai sitten henkilön jonka ei kertakaikkiaan tarvitse HYVÄKSYÄ mussa mitään, koska ei nää mussa itsensä kannalta mitään vikaakaan.
Pahimpia ketkuja miehiksi on ne hyväksyjät, jotka kattelee ties mitä inhaa ja pitävät mölyt mahassaan vaikka tekisi mieli sanoo "aja karvas" tai jotain, muteti vuosiin puhu mitään ja sitten eräänä päivänä mitta katkeaa.
Ihminen on kokonaisuus. Ei kukaan jaksa parisuhteessa "lihasten" tai "tissien" kanssa. Itselläni ei koskaan ole ollut vastaavia ongelmia. Johtunee siitä, että olen yhä niin "punk", vaikka ikää on kertynytkin :).
Aloitustekstissä heijastuu aloittajan nuori ikä tai pinnallisuus. Ja mielestäni pinnallisen ihmisen olisi hyvä etsiä itselleen pinnallinen ihminen, tällä tarkoitan siis ihmisiä, joille pelkkä ulkonäkö merkkaa.
Itse olen ihan ok näköinen, tykkään urheilla, huolehdin kunnostani ja hyvinvoinnistani. Tykkään asettaa tavoitteitakin sen suhteen, mutta teen sen vain itseni takia. On kivempi katsella pirteää olemusta peilistä ja lisäksi urheilusta saa niin paljon hyvää mieltä ja oloa, joka heijastuu muallekin. Mutta itse en koskaan valitsisi kumppania pelkän ulkonäön tai suositummuisuuden mukaan. Tietysti ulkomuodossa on jotain, mikä itseä viehättää, mutta tärkeintä on se oma tuntemus, että tuo kolahtaa ja tuon ihmisen haluan tuntea sisempääkin. Ja itse en haluaisi, että kukaan itseäni haluaisi muutakuin sisimpäni takia, sillä aina tulee nuorempia ja kauniimpia, joille on ihan turha kilpailla eikä sellaiseen energiaansa kukaan viitsisi edes tuhlata. Mielestäni ihmisestä itsestään tulee ennenkaikkea pitää, suhdetta miettiessään ja ulkonäkö tulee vain miellyttävyytenä siinä sivussa.
Kiitos vastauksista, laittoivat kyllä miettimään. Sen verran miehestäni, kyllä hänellä oli naista etsiessä kuulemma kriteeri, että ei saa olla pienet rinnat. Vaikka toki hän sanoo, että ulkokuori on toissijainen asia. Noh, minulla on melko isot rinnat. Ja kyllä mieheni on tajunnut vihjailuistani, että hän saisi olla isompi. Yksi päivä kyllä tokaisikin, että voisihan tuo hauis olla isompi. Tiedän, että monikaan ystävistäni jne eivät edes tiedä kuinka pinnallinen olen. Ja en edes viitsisi sanoa tästä "mies ei ole tarpeeksi iso", koska pitäisivät minua hulluna. Ystäväni onneksi eivät kuulu pinnalliseen sakkiin..mutta niin, tässä on minulle tekemistä muuttaa ajatusmaailmaani. Varmasti omassa itsetunnossani on jotain pielessä. Ajattelen liikaa omaa ulkonäköäni..ja näköjään miehenkin
Olen samaa mieltä, jos ajattelet kovasti vain ulkonäköäsi niin itsetuntosi on heikko. Ja ylipäätään itsetunto, joka on rakennettu vain ulkonäön varaan on heikko. Itsellensä voi vaikka kuinka uskotella, että itsetunto olisi vahva tällöin, vaikkei se olisikaan. Lisäksi, jos itsetunto on kohdillaan niin itseään voi pitää ihan hyvännäköisenä (kaikista löytyy jotain hyvääkin ulkonäössä), vaikkei mistään muotimaailman huipulta olekaan. Mietipä itsessäsi muitakin asioita kuin ulkonäköä. Sen kyllä ymmärrän, että jos itse liikkuu paljon on hyvä, että se kumppanikin liikkuu jonkun verran.
Mun mielestä tuo on vähän yksioikoinen tapa nähdä asiat.
Että heti on itsetunto heikko jos kerran vilkaisee peilistä itseään ja pohtii ulkonäköä.
Mielestäni heikko itsetunto on sillä, jonka pitää valheellisesta peilikuvasta uskotella itselleen olevansa hyvännäköinen jos ei ole. Itsetunto on mun mielestä vähän niinkun itsetuntemus. Jokaisen on elettävä ja käytävä kaupassa, vaikka se naama muistuttaisi hevosen takalistoa. Myös minun. Mielestäni hyvän itsetunnon merkki on se, että hyväksyy myös sen että on kiinnostunut ulkonäöstä jos kerran on.
Ja mun mielestä aloittaja ei vastaa tuota kuvausta pinnallisuudesta, koska muuten hän ei todellakaan tajuaisi pohtia saatikka hävetä ajatuksiaan esim kavereidensa silmissä. Ei pinnallinen ihminen edes mieti, että olisi pinnallinen kun hylkää ihmisen ulkonäön takia. Pinnalliselle ihmiselle ei tule ajatuksia edes mieleen.
Mutta, tuo on joidenkin vastaus kaikkeen "sulla on huono itsetunto" tai "olet pinnallinen".
Mutta tosihan se on, että ulkonäkö on katoavainen asia. Siihen ei voi itsetuntoa rakentaa. Mutta toisaalta, mitä parempaa huolta siitä ulkonäöstä pitää, niin sitä kauemmas lykkääntyy se päivä että pitää alkaa meikillä peittämään itseään:)
Mun mielestä ihan ok toivoa lihaksikkuutta kun itseltä sellaiset löytyy jo valmiiksi :)
Lihakset ei takaa että olis hyväkuntoinen. Salilla on tyyppi joka on tosi lihaksikas, kuten wesley snipes mutta ei nosta kuin 150 kg penkistä. Sitten on yks 170cm 110 kg lihavan näköinen mies joka nostaa 300 kg penkistä. On voittanut mitaleita kisoistakin.
Jos lihakset on se mihin ihastut niin voi voi, tulet pettymään miehen luonteeseen kuten monet naiset ovat pettyneet.
Toiset avioituu Eiffel-tornin kanssa. Toiset menee kimppaan lihasten kanssa.
No toista ei voi muuttaa ellei hän itse halua ja tuskin saat hänestä salikaveria itsellesi, jos hän ei ole sitä aikaisemminkaan harrastanut. Sänkykamaripuolella teille tulee varmasti ongelma, jos itselläsi on ihanne lihaskimppu ja kuolaat sellaisten miesten perään. Lopulta olet silmät ummessa ja kuvittelet harrastavasi seksiä jonkun muun kuin hänen kanssaan, joten miksi tuhlata hänen tunteitaan ja omiaan sen enempää, kun sellainen asia vaivaa jo nyt mieltäsi.