Kylmää vaan pitelee

IL: "Moni muistaa viime vuoden alkukesän erityisen kylmänä, mutta silloinkin touko- ja kesäkuun aikana mitattiin jo 12 hellepäivää. Ja tällä hetkellä tuo saldo on siis pyöreä nolla". Tällaista lämpenemistä päällänsä..
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jokainen jes edellistä viileämpi. Jokainen talvi edellistä kylmempi. Normaalia vaihtelua vaan...

Äänestä

Jos viestisi oli parodia denialismista, ihan hyvä. Mutta tosissaanolijan olisi kuitenkin järkevää olla muistelematta viime talvea, joka oli poikkeuksellisen lauha.

Ilmastoharrastajat (siis ne, jotka ymmärtävät tilastoja) ovat tylsää porukkaa. Minä en esimerkiksi viitsi liikaa huudella viime talven lauhuutta, koska kyseessä oli poikkeus. Suomen ilmasto ei ole vielä niin paljoa lämmennyt, että keskimääräinen talvi olisi viime tai edellisen talven kaltainen.

Ja en viitsisi liikaa parkua tätä kesää, koska näitähän on ja tulee. Syyt tähän tiedetään hyvin, ilmavirtaukset ovat jo todella pitkään käyneet lännen/lounaan puolelta, joten sää on hyvinkin atlanttista, sateista, melko viileää, hyvin vaihtelevaa. Tuulet eivät vaan tänä kesänä käänny itään, missä olisi roppakaupalla kuumaa ilmaa. Kun te denialistit olette niin huolissanne kylmenemisestä, kylmeneekö se Venäjäkin, ihanko jääkautta pukkaa piankin.

Myönnän sen, ettei kukaan tiedä, miksi juuri nyt tuulet käyvät vain lännestä Suomeen. Onko kyseessä tilapäinen säähäiriö vai oire jostakin ilmastonmuutoksesta. Jos kyseessä on muutos, minun on ikävä kyllä tuotettava teille denialisteille syvä pettymys. Näillä pelimerkeillä se ilmasto vasta lämpeneekin kun talvista puuttuvat pakkaset ja kesästä helteet. Valitettavasti.

Äänestä

Ja taas aloittajalla sääasioita ja väärällä palstalla! Miksi ihmeessä. Terv. se alkuperäinen

Äänestä
  • Miksi jatkat tuota lapsellista pelleilyä? Eikö äly riitä keksimään omaa nimimerkkiä?

    Äänestä

  • Vastasitko sinä kysymykseen miksi huomioit vain osan sääuutisoinnista? Et vastannut koskaan. Ei sinullekaan vastata.

    Äänestä

Siperiassa hellettä jo parisenkuukautta!!!

Äänestä

Viime vuoden touko-kesäkuun hellepäivistä jo 8 tuli toukokuussa ja 4 kesäkuun alussa. Sen jälkeen olikin kesäkuu todellista holotnaa ja hellettä oli uudestaan vasta lähes kuukauden kuluttua siitä.

Eipä päästä tämän vuoden kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla lähellekkään niitä keskilämpötiloja, kun mitä viime vuonna oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kkjjoo kirjoitti:

IL: "Moni muistaa viime vuoden alkukesän erityisen kylmänä, mutta silloinkin touko- ja kesäkuun aikana mitattiin jo 12 hellepäivää. Ja tällä hetkellä tuo saldo on siis pyöreä nolla". Tällaista lämpenemistä päällänsä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu