Totuuden treffeille etsitään vielä sinkkuja!
Totuuden treffit on uudenlainen reality -tv-sarja, jossa rakkauden etsijät haastetaan avoimuuteen ja rehellisyyteen.
Jokaisen jakson alussa esitellään toisilleen kaksi sinkkua, joiden elämäntarinat voivat olla hyvinkin erilaiset. Päivän aikana kumpikin järjestää toiselle kolmet treffit, joilla paljastaa itsestään yhden salaisuuden, jollaista yleensä ei ensitreffeillä kerrota. Salaisuudet ovat tärkeitä asioita, paikkoja tai ihmisiä omassa elämässään. Romuttuuko ensivaikutelma? Muuttuvatko asenteet ja ennakkoluulot? Jokainen salaisuus vie paria joko lähemmäs tai kauemmas toisistaan. Päivän päätyttyä kummankin on tehtävä itsenäisesti päätös, haluaako jatkaa toisen kanssa tutustumista.
Totuuden treffit on ohjelma, jossa päästään ihmisten iholle ja kiinni elämän tapahtumiin - mukaan tarinoihin, joita meiltä kaikilta löytyy.
Ohjelmaan haetaan vielä sinkkuja – haluamme löytää juuri sinulle sopivan treffiseuralaisen, jonka kanssa voisi jatkaa tutustumista myös ohjelman jälkeen. Jos olet 21-44 –vuotias kumppania etsivä sinkku niin ota rohkeasti yhteyttä.
Hae mukaan ohjelmaan alla olevasta linkistä
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/03/sinkku-haaveiletko-aidosta-parisuhteesta-hae-rohkeasti-mukaan-ohjelmaamme
Tai lähetä sähköpostia suoraan [email protected]
10 x 48min. sarjan Ylelle tuottaa Aito Media Oy.
Genre: Reality, deitti, tunteikas viihde.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.