Anglosaksisessa maailmassa noudatetaan antiikista kumpuavaa jaottelua, joka asettaa humanistiset tieteet ja taiteen yhteen (art) ja erikseen luonnontieteet (science). Luonnontieteiden näkökulmasta näin onkin hyvin, sillä vaikka taiteet eivät ole metodiltaan kurinalaiset eivätkä tuloksiltaan yhtenevät, niillä on kauneusarvoa myös luonnontieteilijöille niin kauan, kuin siltä taholta ei vain opeteta "oikeaa ajattelua"
Kaunis kuvaamataiteen esitys, kaunis musiikki ja kaunis arkkitehtuuri voi luoda miellyttävän kokemuksen. Mutta niin voi luoda myös filosofinen, jopa uskontoperäinen rakennelma, jos emme vain pyri soveltamaan niihin toden käsitettä.
Evoluutio on luonut ihmiseen monia taiteellisen kokemuksen tuntemuksia. Itsepä kiintyminenkin johonkin maisemaan näyttää olevan ihan biologista leimautumista, johon geenit ohjaavat. Lapsuuden maiseman kaltainen maisema on yleensä kaikkein rakkain maisema.
Tieteellisellä tutkimuksella ei suinkaan ole tarkoitus viedä pois näitä kokemisen muotoja. Jos kuitenkin taiteen edustajat (ml. humanistit ja filosofit) tahtovat opettaa "oikeita tietoja", jotka poikkeavat luonnontieteellisestä tutkimuksesta, ollaan jo kaukana hakoteillä.
Monet tiedemiehet ovat hartaita taiteen ystäviä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Just joo. Luonnontieteet on sitte sun mukaasi sitä "oikeaa" tiedettä ja humanistiset tieteet (yhteiskuntatieteet, psykologia) sekä filosofia siis sinun mukaasi vain taidetta joka on hyväksyttävää vain siinä tapauksessa että se tuottaa luonnontieteilijälle (tai sinulle) mielyttävän esteettisen kokemuksen eikä yritä kertoa todellisuudesta mitään.
Välttämättä luonnontieteetkään eivät kerro todellisuudesta mitään vaan ovat matemaattis-loogisia malleja joiden avulla voidaan tehdä ennusteita jotka tulkitaan näiden mallien puitteissa.
Ei tämä sinun toinen olkiukkosi tänään toimi yhtään paremmin kuin se ensimmäinenkään. Sorry vaan mutta alat olla aika koominen...