Suomelle tulossa miljarditappiot

vittu.kusetusta

Kreikka jutusta, kävi niin tai näin. Kyllä se Soini on ollut oikeassa alusta lähtien, ne "letkut" olisi pitänyt laittaa poikki jo ajat sitten.

Urpilainen voi työntää ne vakuuksensa vaikka perseeseen.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ööhööhhhhh

      Vasemmisto on perseestä.

    • SaatananTunarit

      Näkee Soinistakin turhautumisen ja teksi varmaan mieli sanoa, että "saatanan tunarit", mutta kun nyt on ministeri, niin täytyy hieman hillitä kieltään, kun eliitin hiekkalaatikko on romahtamassa ja tilanteesta tulee huomattavasti pahempi koko Euroopalle mitä on annettu ymmärtää, mutta sen housuun kusemisen jälkeen tulee aina lopulta kylmä ja voipa olla oikein kylmää kyytiä tiedossa myös suomalaisille.

      • mustahevonen

        EUn kusetus paljastuu tyhmimmällekkin, - Suomi on lähes yhtä paljon ottanut virtuaalirahaa paikatakseen valtion budjettia, on ollut oikeaoppinen , sisällä päätöksenteossa ja kustuksessa ensinmmäisten joukossa.

        Sata miljardia Suomella ja viisimiljoonainen kansa .
        kolmesataa miljaardia ja yksitoistamiljoonainen kansa Kreikassa, mikä ero siinä ?

        En näe Suomen poliitikkojen asiainhoitoa sen viisaampana , enkä sitä väe viisaudeksi kun yrittävät neuvoa Kreikkaa , laistumaan virtuaalirahan palvojiksi.

        Jos Stubb palvookin rahaa kumartaa yhtä syvään , kuin muslimi Mekkaakohden ja jos ei huomaa epäjumalansa palvontaa niin ei muslimikaan huomaa.

        Sitten ihmetellään jos joku uimarannalla rynkyn kanssa mellastaa.
        Tai Kreikassa alka tuhota paikkoja , voi hyvänen aika sentään miksi ?
        Voi hyvänen aika miksi pitää niitä veroja maksaa kun rikkaat ne ensin hyväksi käyttää ,- katso palkat Arkkipiispat , kirkko oli etunenässä verottamassa kansaamme, katso Tuomarit hehän olivat etunenässä väärillä tuomioilla viemässä toimeentuloamme lakeja laatien ja kansaa sortaen niitä sitten tulkitsemalla omin vaikein sanakääntein ja niin se laki on kuin se luetaan ei niin kun se kirjoitetaan.


    • Laupias_Persu

      Nyt TSoini on kuitenkin lupaamassa Kreikkaan lisää apua Suomesta.
      Oisko tätä päivää uskonut tapahtuvaksi, että TSoini lisää Suomen miljarditappioita, eikä aio edes takuuksia vaatia.

      • mustahevonen

        NO ei sentään EUn kautta Soini sitä lisäapua halua antaa .


      • OmmooUutisointiakoTaas

        Onko? Missä tuollaista on ollut?


      • Pussit_auki

      • mustahevonen kirjoitti:

        NO ei sentään EUn kautta Soini sitä lisäapua halua antaa .

        Halvinta lienisi kaikkien kannalta, jos Kreikkalaiset tekisivät ne säästötoimet.


      • mustahevonen

        Valtioitten hulvaton velanotto on johtanut useat EU maat velkakierteeseen ja sehän onkin se tarkoitus , saada maa taloudelliseen ohjaukseen ja sitä kautta edistää liittovaltion kehitystä, nyt kuitenkin Kreikka on lähtenyt omalle linjalleen .

        Ahneella finanssi mafialle on muka yllätys tuollainen käyttäytyminen vaikka useat vuodet on tuo kehitys Kreikassa ollut , mafia virtuaalirahan kauppiaat kauppaavat jo tehtyä rahaansa jopa - korolla että saisivat mahdollisimman paljon velkahallintaansa.

        Nyt ollaan nokka nyttyrällä kun demokratiassa kysytään kansan äänestyksessä kysymys kyllä / ei ei saisi kansalta kysyä vaan edelleen tulisi jatkaa kansan pettämistä poliittisten etuoikeutettujen loisten määrätessä suunnan.

        EU johtajat eivät itse ymmärrä että oikeastaaan hekin ovat kansan karttuvan käden turvin saaneet itselleen määrätä huippu virat ja palkat.

        Säästöt kohdistuu jo heikossa asemassa oleviin niin Kreikassa , kuin Suomessakin nyt työnalla olevien päätösten seurauksena .

        EU on järjestö josta tulee jollakin aikataululla päästä eroon, Suomen kaltaisen maan ei olisi koskaan tullut liittyä siihen , mutta poliittinen eliitti ajoi kansan äänestämään kyllä äänillä mutta vain hiuksen hienosti voittivat ja tuota mokaansa poliitikot ovat paikanneet tähän saakka virtuaalirahalla täyttämällä budjettivajeensa, joka on vuosittain ollut vain hieman enemmän kuin EU jäsenmaksu.
        Kysynkin kuka tietänee kuinka paljon EU ta on Suomi jo rahoittanut ?

        Täällä saadut EU tuet ovat ohjattu huonosti , ja vain BKT on ollut tärkeä nistaa tuolla velkarahalla ja tukipoliitiikan avulla.


      • KäsittämätönTunarointi
        pepep kirjoitti:

        Halvinta lienisi kaikkien kannalta, jos Kreikkalaiset tekisivät ne säästötoimet.

        Sillä nyt enää niin väliksi ole, yli 300 miljardia palanut rahaa jo, letkut poikki ja päästetään Kreikka ja toivottavasti muutkin vapaille laitumille tervehtymään tämän maailman kalleimman ja suurimman tulonsiirron rikkaille - jälkeen, siis EU;n.


      • KäsittämätönTunarointi kirjoitti:

        Sillä nyt enää niin väliksi ole, yli 300 miljardia palanut rahaa jo, letkut poikki ja päästetään Kreikka ja toivottavasti muutkin vapaille laitumille tervehtymään tämän maailman kalleimman ja suurimman tulonsiirron rikkaille - jälkeen, siis EU;n.

        Olipas trollahtava viesti.


    • järkikäteen

      Voi tätä vasemmistolaista sontaa taas täällä. Ei Soinilla ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että edellinen hallitus jossa vasemmisto ja vihreät hyväksyivät tuon 7.2 miljardin euron lainan josta on väännetty ja Kreikka ei täytä ehtoja. Jos sitten pitää paikkansa, että jopa 35 miljardia euroa olisi viime tarjous ollut Kreikalle varmaan sitten hallitus joutuu ottamaan kantaa tuohon asiaan. Tällähetkellä näyttää kyllä siltä, että Kreikan sotkut alkaa olla jo enää konkurssipesän hoitoa. Eli luottotappiot Suomelle eli Vanhasen ja Kataisen hallitusten jälkipyykkiä.

    • mustahevonen

      Kyllä ne Urpilainen ja Rinne ne vakuudet näyttää .
      Rahat oikein tilillä ja tiliote vielä ken haluaa katsoa hän ne näkee .

    • euronhinta

      Voi persu-pieni, kun ei se Soini ole ollut vieläkään oikeassa. Hänen ohjeillaan Eurooppaan ja myös muualle maailmaan olisi aiheutettu vakavampi valuuttakriisi kuin nyt. Se olisi heilutellut myös Suomea enemmän. Kreikan velat eivät ole se villakoiran ydin, vaan euron vakaus ja markkinoiden uskottavuus.

      • HirvittävääTunarointia

        Se nyt on jo hänty, että Euro on keinotekoinen järjestelmä, ja sille ei saada vakautta, koska se ei ole uksotttava, eikä sitä sellaiseksi saada.
        Se edellyttäisi liittovaltiota, jossa muut tukevat Saksaa, Rankaa ja Italiaa pyyteettömästi - eli todellakin epätoivoinen pyristely ja helvetin kallis.


    • Ja Soini mölisee, että "oikeassa olin!" Idioottina ei yllättäen ymmärrä asemaansa, jossa on, vaan pönkittää ylisuurta egoaan - olisi jo aika kantaa sitä kuuluisaa vastuuta ja puhaltaa yhteen hiileen muiden kanssa.

      • Paavopuupää

        Mutta missä ihmeessä Paavo Arhinmäki luuraa tällä puupäällähän on neuvoja rittänyt näissä Kreikkaasioissa .


      • Paavopuupää kirjoitti:

        Mutta missä ihmeessä Paavo Arhinmäki luuraa tällä puupäällähän on neuvoja rittänyt näissä Kreikkaasioissa .

        Oli siitä uutisoitu jossain lehdessä eilen. Kanta kuulemma pysyy.


      • iiuuu31

        Ei kai noin tyhmä voi muutakaan .


    • Halla_ahon_äänestäjä

      Kommunisti Arhinmäestä ei ole huolta, puolue häviää SKP:n ja sellaisten Ipujen joukkoon. Siis se että Yle ja Hesari esittelee arhinmäkeä ja sinnetännemäkeä ei tarkoita, että näitä pellejä kannattaisi seurata tai kommentoida koska niiden joukolla ei ole merkitystä enää kriisin puhjettua

      Kansakouluperuskoulun opettaja Jutta Urpilainen on pikkuihminen, joka pelkäsi ja jakoi rahamme kreikkalaisille, kun luuli naiivisti, että isot pojat ymmärtävät asian paremmin ja meidän tyttöjen on vain tehtävä kuten ne sanovat

      NYT URPILAINEN ITKEE PEITELLÄKSEEN PETOSTAAN SUOMALAISIA VASTAAN, ETTÄ lainoja ei saa leikata ja muuta roskaa

      http://yle.fi/uutiset/urpilainen_kreikasta_900_miljoonaa_euroa_turvaamassa_suomen_asemaa/8114155

      SUOMEN ANTAMAT LAINAT OVAT LUOKKAA 7 MILJARDIA JOISTA SIIS VAKUUDET ELI TUOTONVAIHTOSOPIMUS MIKÄ EI SIIS OLE VAKUUS OLLENKAAN vaan korkoa korolle temppu OVAT NOIN MILJARDI JÄLJELLE eli JÄÄ 6 MILJARDIA

      MUTTA SUOMESSA EIVÄT LAPSET, MAMUT, MUSTALAISET JA HYVIN PIENITULOISET MAKSA OLLENKAAN LISÄVEROJA (= veroja toisten puolesta eli siis veroja, joita he eivät muka saa heti takaisin asumistukena kelalta tai terveyspalveluista), tältä joukolta yleisesti ottaen ei saa mitään EHKÄ ALV-VERON JOS SITÄ KOROTETAAN.

      Suomessa on ehkä miljoona ihmistä jotka oikeasti maksavat veroja eli keskiluokka ja jos ajatellaan että nostetaan hiukan ALVIA ELI LIIKEVAIHTOVEROA JOKA ON AINOA VERO JONKA MUSTALAISET JA MAMUT MAKSAVAT niin jos oletetaan että

      veronmaksajien maksuun jää 5 miljardia ja maksajia on siis miljoona ON KREIKAN LASKU KAHDEN TYÖSSÄKÄYVÄN AIKUISEN PERHEESSÄ KAKSI KERTAA 5000 EUROA ELI 10 000 EUROA PER PERHE

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1435580703331.html

      JOO, Soini on väärässä. Kreikkalaiset ovat vuosikausia äänestäneet vuorotellen sosdem-tyyppistä ja kokoomus-tyyppistä puoluetta ja vetelehtineet

      samalla tavalla kuin norjalaiset sillä erolla että norjalaisilla on omat rahat eli öljy

      ja kreikkalaisilla on ollut meidän rahat

      NYT ON AIKA KREIKKALAISTEN MAKSAA eikä siitä pääse eroon sillä että ilmoittautuu nyt kommunistiksi

      äänestettyään vuosikausia korruptio-demareita ja korruptio-kokoomuslaisia

      • rrtty

        Harvinaisen oikeassa olet jatka samaan malliin ja Vasemmistosta tulee Skp lailla pienpuolue joka häviää puoluerekisteristä joka vaali on hävityt vaalit tämän kai tajuaa typerämpikin, palstapölhölle tämä ei valkene koskaan .


      • älähuuda

        "SUOMEN ANTAMAT LAINAT OVAT LUOKKAA 7 MILJARDIA ...."

        Ei Suomi ole lainannut Kreikalle senttiäkään. Suomi on taannut Kreikan lainoja n.7 miljardin edestä. Jos Kreikka menee kanttuvei, kuka maksaa ???
        Vanhasen hallitus antoi Kreikalle miljardin, siis antoi, ei lainannut.


      • VaikeaaPässinpäälle
        älähuuda kirjoitti:

        "SUOMEN ANTAMAT LAINAT OVAT LUOKKAA 7 MILJARDIA ...."

        Ei Suomi ole lainannut Kreikalle senttiäkään. Suomi on taannut Kreikan lainoja n.7 miljardin edestä. Jos Kreikka menee kanttuvei, kuka maksaa ???
        Vanhasen hallitus antoi Kreikalle miljardin, siis antoi, ei lainannut.

        "Takausta on pidettävä kuin omana velkana" ! Mutta voithan saivarrella vapaasti, Suomen taseissa nuo takauksetkin ovat, ja takaus taas tarkoittaa, jos takaamasi kaveri ei maksa, sinä maksat ja tämä Suomen takaama kaveri ei taida maksaa . . . . joten ?


      • iiiyy
        VaikeaaPässinpäälle kirjoitti:

        "Takausta on pidettävä kuin omana velkana" ! Mutta voithan saivarrella vapaasti, Suomen taseissa nuo takauksetkin ovat, ja takaus taas tarkoittaa, jos takaamasi kaveri ei maksa, sinä maksat ja tämä Suomen takaama kaveri ei taida maksaa . . . . joten ?

        Se ottaa taatakseen ottaa myös maksettavakseen ei siinä sen kummalista ole tätä yritään vääntää tähän muotoon että eihän se tule meidän maksettasvaksi kuitenkaan


    • olkaammeihmisiksi

      "Kyllä se Soini on ollut oikeassa alusta lähtien"

      Ei ole! Virhe tehtiin kun Kreikka otettiin euroon. Silloin Soini oli meppinä enkä muista hänen silloin sanoneen yhtään mitään.

      Jos 2010 oltaisiin menty Soinin lääkkeillä varsinkin ulkomaankaupasta elävän Suomen olsii käynyt todella huonosti. Huonommin kuin Euroopalle, jolle sillekin olisi käynyt huonosti.

      Kyllä näistöä eri vaihtoehdoista silloinkin laskettiin arvioita. Pahin mahdollinen olisi ollut hallitsematon syöksy.

      Ei Soinia syyttä pidetty yhtenä maailman vaarallisimmista miehistä noihin aikoihin. Hän puhui läpiä päähän suuren suomalaisen puolueen johtajana. Täysin vastuuttomaa potsakaa hän kirjoitteli maailman lehtiin!

      Tänään Soini ymmärtää että Kreikkaa kannattaa, Suomenkin takia, tukea edelleen. Kyllä hän sen ymmäsri aikaisemminkin - senkun keräili ääniä.

      • Täyttäpaskaa

        Mitä olet juonut ? ei tollasta sontaa kukaan selvästä päästä kirjottele,tai lienet syntymähullu .


    • nexlove

      Soini oli oikeassa 2011 tukiessaan velkasaneerausta Kreikalle. Valtionvelka on sen jälkeen kasvanut kymmenillä miljardeilla.
      Sen sijaan on kummallista koska Soini ei vaadi nyt velkasaneerausta. Kreikka on pahemmassa jamassa kuin koskaan. Koko ajan Soini on tukenut troikan kuripolitiikkaa ja joka on kohdistunut työtätekevään kansaan - siinä hän on täysi pääoman lakeija.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      169
      2861
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      60
      1288
    3. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      40
      949
    4. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      50
      936
    5. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      90
      830
    6. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      52
      803
    7. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      68
      770
    8. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      60
      744
    9. Olet mulle koko maailma

      Voisin vaikka luopua ihan kaikesta, jos sinut saisin.
      Ikävä
      39
      740
    10. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      74
      733
    Aihe