Naisten etsintä Facebookista, kokemuksia?

Mun kaverit ovat usein maininneet (olemme puolin ja toisin 30) että facebookista voisi löytää naisseuraa. Moni on kokeillut tinderia, mutta sitten on todettu että yksi keino on käydä läpi sosiaalisten verkoston naisia ja katsoa "matsaako".

Noooohhh, kävin noin 100 kaverini, erityisesti naistuttavien kaverijoukosta läpi ne joiden kanssa voisin lähteä treffeille, siis tollee ihan teoreettisesti.
Vähän kuin jos mä menisin tonne nettideittiin ja kokeilisin...

Selasin satoja profiilikuvia ja ihan rehellisesti sanottuna vain hyvin pieni osa sytytti. Hälyttävää oli että suurin osa naisista yksinkertaisesti rumia silmääni. Rumalla tarkoitan sitä että he olivat lähes aina ylipainoisia tai pyöreitä. Erään naistuttavan joka oli mainostanut omia kavereitaan sinkkuina mm. minulle näyttivät joko tätimäisiltä tai sillä tavoin tyttömäisiltä että heillä oli liian pieni mekko päällä. Suuremmalla osalla oli selkeästi tämä ajatus kehosta vain jonkinlaisena astiana aivoille eli liikunta ja ruokavalio olivat täysin tuntemattomia käsitteitä.
Ne harvat jotka olivat hoikempia noista eivät ehkä ensinäkemältä myöskään kasvojen perusteella sytyttäneet, mutta huomasin heti katsottuani heidän kiinnostuksen kohteita ettei natsaisi. Siellä oli punavihervasurifeministi meininkiä enemmän kuin laki sallii.

Muutaman tuttavan, erityisesti nuorempien profiileista löytyi kaverilistoilta naisia jotka olivat näpsäkän näköisiä. Aika usein totesin että ovat yli 10 vuotta nuorempia ja osa oli taas sitten mahdottoman pinnallisia.

Jotenkin omituista että tällaiset "ääripäät" ovat edustettuina niin kattavasti. Tuli tunne että selasin jotain stereotypia-katalogia vaikka yritin suhtautua jokaiseen yksilöllisesti varsinkin kun tämä naiskaverini oli kehottanut olemaan avoin.

Ei liene yllättävää että niiden jotka olivat siedettävän näköisiä (siis normaalivartaloisia) ja jotka eivät olleet ajatuksistaan täysin pois kiertoradalta plus joiden kanssa oli edes hivenen yhteistä kiinnostusta johonkin kuten taide/tiede jne. niin olivat jossain kuvissa yhdessä jonkun miehen kanssa tai parisuhteessa.

Tuota kautta siis on ainakaan minun turha hakea seuraa jos tahdon tasoistani ja omanlaistani seuraa.
Tosin kiinnostaisi melkein enemmän nainen joka ei käyttäysi facebookkia kuin joka käyttäisi.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ne harvat jotka olivat hoikempia noista eivät ehkä ensinäkemältä myöskään kasvojen perusteella sytyttäneet, mutta huomasin heti katsottuani heidän kiinnostuksen kohteita ettei natsaisi.

Tähän mun piti laittaa että toi ettei kasvot heti sytyttäny valokuvassa ei sinällään olis haitannu koska livenä ihminen voi tehdä vaikutuksen, mut jos kiinnostuksen kohteet ja elämänasenteet sekä arvot on kovin erilaiset niin ei siitä tulis mitää...

sitte oli tietysti monia tyrkkynaisia loputtomine selfieneen ja tietysti sellaiset joiden tiedän harrastavan säätöjä ja vakipanoja mm. joidenkin kavereiteni kanssa. Ei noi kimppalihat oikein sytytä.

Säädyllisin oloisia, fiksuja jotka olis niin sanotusti kondiksessa ei löytyny oikein ollenkaan ellei kyse sitten ollu tosiaan varatusta.

Varmaan tota kautta sosiaalisia verkostoja suurentamalla voi kuitenkin löytää joskus jotain, ehkä muut ovat löytäneetkin?

Äänestä

Muhun on jotkut täysin tuntemattomat suomalaiset ja ulkomaalaiset miehet ottanu yhteyttä facebookis ja pyytäny treffeille. Mun profiilista ei näy ku nainen ja 1 kuva ulkopuolisille.
Ihan komeita ovat olleet mut oon joutunu sanoo et oon varattu. Eikai sitä mitään saa jollei yritäkään!

Äänestä
  • Ainakin tuntemani ulkomaalaiset/maahanmuuttajataustaiset lirkuttavat ja heruttavat sekä yrittävät naisia facebookissa 24/7.

    Toki samaa voi sanoa joistakin suomalaisista miehistäkin, mutta kuitenkin harvemmista.

    Joillekin noista varsinkin ulkolaisista ei ole merkitystä sillä oletko varattu vai et myöskään.

    Äänestä

Ei missään nimessä kannata luottaa siihen kuvaan mikä facessa on! TODELLA harva ainakaan mun tutuista laittaa sinne muokkaamatonta kuvaansa. Itselläni sellainen on, koska ulkonäköni ja itsetuntoni kestää sen :) mutta pahimmat virheet korjataan, jopa silmien väriä on osa kavereistani muuttanut.

Äänestä
  • Hmm..itse en ole facebookissa mutta jos olisin en missään nimessä lähtisi muokkaamaan kasvojani tai vartaloani, sehän olisi valehtelua. Minä pidän sekä kasvoistani että vartalostani joten en todellakaan ymärrä tuollaista. Kun ihmisen tapaa livenä paljastuu kuitenkin suuri huijaus! Mitä järkeä?
    Facebook taitaa olla pinnallisten ihmisten feikkipaikka? Ei kiinnosta sellaiset.

    Äänestä

Kuka etsii seuraa fb:ssä? ite pitäisin ahdisteluna, jos joku tuntematon rupeasi facessa iskemään.

Äänestä

Jos ei kukaan sun omista ympyröistä kelpaa, niin ei ihme et oot sinkku.

Toi on yleinen toi harha, et muut näyttää vanhoilta, mut omaa vanhenmista ei oo viel huomannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Testattuon kirjoitti:

Mun kaverit ovat usein maininneet (olemme puolin ja toisin 30) että facebookista voisi löytää naisseuraa. Moni on kokeillut tinderia, mutta sitten on todettu että yksi keino on käydä läpi sosiaalisten verkoston naisia ja katsoa "matsaako".

Noooohhh, kävin noin 100 kaverini, erityisesti naistuttavien kaverijoukosta läpi ne joiden kanssa voisin lähteä treffeille, siis tollee ihan teoreettisesti.
Vähän kuin jos mä menisin tonne nettideittiin ja kokeilisin...

Selasin satoja profiilikuvia ja ihan rehellisesti sanottuna vain hyvin pieni osa sytytti. Hälyttävää oli että suurin osa naisista yksinkertaisesti rumia silmääni. Rumalla tarkoitan sitä että he olivat lähes aina ylipainoisia tai pyöreitä. Erään naistuttavan joka oli mainostanut omia kavereitaan sinkkuina mm. minulle näyttivät joko tätimäisiltä tai sillä tavoin tyttömäisiltä että heillä oli liian pieni mekko päällä. Suuremmalla osalla oli selkeästi tämä ajatus kehosta vain jonkinlaisena astiana aivoille eli liikunta ja ruokavalio olivat täysin tuntemattomia käsitteitä.
Ne harvat jotka olivat hoikempia noista eivät ehkä ensinäkemältä myöskään kasvojen perusteella sytyttäneet, mutta huomasin heti katsottuani heidän kiinnostuksen kohteita ettei natsaisi. Siellä oli punavihervasurifeministi meininkiä enemmän kuin laki sallii.

Muutaman tuttavan, erityisesti nuorempien profiileista löytyi kaverilistoilta naisia jotka olivat näpsäkän näköisiä. Aika usein totesin että ovat yli 10 vuotta nuorempia ja osa oli taas sitten mahdottoman pinnallisia.

Jotenkin omituista että tällaiset "ääripäät" ovat edustettuina niin kattavasti. Tuli tunne että selasin jotain stereotypia-katalogia vaikka yritin suhtautua jokaiseen yksilöllisesti varsinkin kun tämä naiskaverini oli kehottanut olemaan avoin.

Ei liene yllättävää että niiden jotka olivat siedettävän näköisiä (siis normaalivartaloisia) ja jotka eivät olleet ajatuksistaan täysin pois kiertoradalta plus joiden kanssa oli edes hivenen yhteistä kiinnostusta johonkin kuten taide/tiede jne. niin olivat jossain kuvissa yhdessä jonkun miehen kanssa tai parisuhteessa.

Tuota kautta siis on ainakaan minun turha hakea seuraa jos tahdon tasoistani ja omanlaistani seuraa.
Tosin kiinnostaisi melkein enemmän nainen joka ei käyttäysi facebookkia kuin joka käyttäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu