Nuoren kosovolaisen miehen kanssa seurustelu

Kosovolover

Hei, olen alkanut seurustelemaan ihanan ja huomaavaisen nuoren kosovolaisen miehen kanssa. Olemme edenneet aika nopeasti, mutta ilmeisesti se on tapana kosovolaisessa kulttuurissa.

Olen päättänyt mennä hänen kanssaan naimisiin. Ja kyllä, sen vuoksi että mies voi jäädä Suomeen asumaan kanssani. Hän on viisumin turvin täällä. Oleskelulupa hänelle haetaan.

Itseäni hirvittää tämä vauhti, mutta olen mennyttä naista. Tämä mies on vaan niin ihana. Todennäköisesti hän jättää minut, kun saa oleskeluluvan? (näin olen täältä palstalta lukenut:)), mutta teen mitä vain, että saan viettää hänen kanssaan aikaa, joka hetki, vaikka itkuun tämä suhde loppuisikin.

Mies tuntuu olevan tosissaan, hän on esitellyt minut täällä asuville sukulaisilleen ja kavereille. Esitellyt facessa sukulaisiaan. Hänen veljensä haluaisi meidät kylään Saksaan, jossa asuu. Kovasti rakkautta tuntuu olevan ilmassa. Tapamme lähes päivittäin, viestittelemme väh. kaksi kertaa vrk. Kolla vauhdilla tässä edetään.

Haluaisin kuulla samassa tilanteessa olevilta naisilta kokemuksia. (En jaksa lukea mitään naljailua, omapahan on asiani.) Mies ei tule tänne sossurahoilla elämään, vaan töitä tekemään, joten verorahojenne perään on myös turhaa huudella. Itsekin veroja joka kuukausi tonnin maksan.

29

823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tylsäprovo

      Vai haluat paperivaimoksi, siitä vaan. Kyllä nuo yleensä ovat sellaisia toisen pussin päällä eläviä, töitä tekemään, hah hah. Maksat tonnin veroja, luuletko että kukaan tuohon uskoo. Huono provo, et sitten parempaa keksinyt.

      • kalexis

        Kosovo, arabi, what's the different. molemmat suomalaishorojen mielestä yhtä ihania.


    • Kosovolover

      No paljon sä itse maksat veroja? Taidetaan olla vähän eri tuloluokissa kanssasi. Rakkausvaimoksi haluaisin, paperivaimoksi ehkä joutunen. Mutta kiitos, jos saisi kohtalotovereilta vastauksia, eikä vaan näiltä työttömiltä luuseriplösöiltä, jotka maksavat tulonsiirroistaan pari kymppiä veroja. Että Buahhaahhaa vaan itsellesi. T: aloittaja, ei provo

      • Yasmin3

        Kuulostipa tutulta tuo buahhaahhaa, sitäpä täällä monissa vastauksissa lukeekin! Joten sen kummemmin en ota kantaa tähän juttuun. Tänne palstalle kun tarkoituksella päätyy lähinnä ne tietynlaiset jutut, olipa sitten kysymys minkä maiden mokusuhteista tahansa. Ja lopuksi voi vaan todeta, että on se matkustaminen ja muuttaminen keksitty toiseenkin suuntaan suhteessa (pois Suomesta). Niin no tietty tässä tapauksessa sitten Kosovoon.........."onhan sitä kehittyneempiäkin maita."Onneksi meillä minäkin "voin hyvin matkustaa".


    • iloveiloveilove24

      Minä olen naimisissa albaninialaisen kanssa, ja tunnen monta kosovolaista.
      Yhdessä olemme olleet nyt 9 vuotta, vajaa vuosi seurusteltiin ja kyllä heidän kulttuuriinsa kuuluu nopea eteneminen!
      Minulla on todella hyvä mies, vaikka haasteita tietysti on ollut. Kulttuurit todella erilaiset. Mutta mieheni sanoi heti alussa että koko iäksi hän vaimon haluaa. Heidän kulttuurissaan avioliittoon suhtudutaan todella vakavasti.
      Myäs minun mieheni halusi esitellä minut heti ystävilleen, ja kertoi minustga perheelleen Albaniaan ja Italiaan. Vierailimme siellä vihkimisen jälkeen, ja se vastaanotto! Kuin prinsessaa kohdeltiin! Kaikki kilvan halusivat tutustua ja yrittivät keksiä mitä tahansa hyvää minulle tarjota ja tuoda. Perheisiin kuuluu tädit,enot, sedät, serkut. Isovanhemmat jne. Minun mieheni isä asui mieheni sisaren perheen talossa kuolemaansa asti. Äiti kuollut jo mieheni ollessa 4-vuotias. Sen jälkeen isä huolehtinut neljästä lapsesta yksin.
      Tunnen tulleeni rakastavaan hyväksyvään perheeseen. En väiti etteikö muunkinlaisia tarinoita ole, mutta miten on puhtaasti suomalaisten avioliittojen laita!
      Hyppää siihen jos siltä tuntuu, itse olet paras asiantuntija! Onnea! :)

    • pensselitäti

      Ensinnäkin: Jos kaveri on tulossa tänne tekemään töitä, hän saa oleskeluluvan työpaikkansa perusteella.
      Miehen suku pitää sinua tässä vaiheessa kuin kukkaa kämmenellä. Olethan tälle miehelle portti Suomeen, ja lisäksi olet hyvätuloinen. Naimisiin mentyänne sinun odotetaan lähettävän köyhille kosovolaisille huomattavia rahasummia. Myös mies panee parastaan samasta syystä ja on tosiaankin tosissaan.
      Kunpa tietäisit, kuinka moni suomalainen nainen on ollut samassa tilanteessa kanssasi. Kun hän on tehnyt tehtävänsä, hän saa mennä, ja Kosovosta saapuu uusi morsian. Se saattaa olla jo valmiiksi katsottuna. Tämä mies saattaa olla kihloissa, jopa naimisissa.
      Tiedän muutamia sellaisiakin tapauksia, joissa avioliitto on kestänyt jo pitkään, mutta se on pieni vähemmistö.
      En tiedä, mitä tarkoitat rakkausvaimolla, mutta sen tiedän, ettei ainakaan näkö, koko eikä ikä ole esteenä näissä liitoissa.
      Sinun kannattaisi ehdottomasti tutustua mieheen paremmin ja tutkia vähän hänen taustojaan. Millä hän esimerkiksi täällä elää? Onko hänellä koulutusta, ammattia, työhistoriaa? Miksi hän haluaa Suomeen? Mitä hän on puuhaillut Kosovossa? Opiskeleeko hän jo suomen kieltä? Mitä konkreettisia tulevaisuudensuunnitelmia hänellä on? Missä aiotte asua? Kuinka hän tulee toimeen sukulaistesi ja ystäviesi kanssa? Kuinka hän suhtautuu uskontoon ja politiikkaan? Onko hän verikoston alainen?
      Kerrot, että olette edenneet nopeasti, ja arvelet, että se on tapana kosovolaisessa kulttuurissa. Huomaa kuitenkin, että mies on tulossa Suomeen, ja sinä olet suomalainen. Miksi teidän pitäisi toimia kosovolaisen kulttuurin mukaisesti? Olen varma, että et pitemmän päälle kuitenkaan halua elää kosovolaisen kulttuurin mukaisesti.
      Sinuna miettisin monta kertaa ennen kuin sitoudun mihinkään. Pitäisin myös kukkaronnyörit tiukasti kiinni ja huolehtisin ehkäisystä.

    • kosovonjeeno

      Kosovolaiseen kulttuuriin kuuluu olennaisesti että ennen hääyötä mies asettaa peelonsa (kosovon kielellä penis) imurinputkeen ja vääntää tehot täysille. Kosovon kaaleen (mies) silmien pyöriessä kuin hedelmäpelin rullat,ennustaa hän tulevaisuuden. Jokainen sekunti kuvaa vuosia, minkä mies kestää ennen orgasmia.

      Kosovossa on myös yleistä ns.reikäpatjan käyttö miestenilloissa ja miehen matkaillessa yksin. Kyseessä on vaahtomuovipatja mihin on tehty reikä peeloa (penistä) varten ja piirretty usein kosovolaisen, alastoman romanimiehen ääriviivat. Kosovolaiseen kulttuuriin kuuluu rakastella tuota patjaa perinteisessä röijjyssä eli kosovolaisessa naisten juhlapaidassa.

      • Kossu524

        Mm mä oon kosovolainen peelo ei meinaa mitää ja mikä helvetin reikä patja ooks ihan tosissas miks keksit tollast paskaa... hanki elämä vitun rotta


    • KosovonMustikit

      Niinhän ne aina kuvittelee, että tulee töitä tekemään.
      Ilman koulutusta ja ammattitaitoa ei voi muuta ku kaivella persettään,
      sitähän ne täällä tekee. Oleskeluluvan kun saa, niin tuodaan vaimo ja perhe perässä sossun lihapatojen ääreen.

    • onkosamaasukua

      Leppävaaran Sellossa oli muutama vuosi sitten muistaakseni myös kosovolainen . Tyttöystävänsä lisäksi muutama hänen työtoverinsa menetti henkensä tämän "ihanan ja huomaavaisen "miehen takia.

      • Shkupolipolli

        Mutta siltä Kosovon jeenolta oli nainen varastanut reikäpatjan! Mies suuttui siitä, mutta hermostui kun hänen rakas imukuppipeelo eli imukupilla kiinnitettävä tekopeniskin oli hävinnyt..


    • niiintuttuatouhua

      on ne kosovolaiset kovat yrittämään ja mielestelemään heti kun sanot että ei ole miestä ja asut yksin. Sitten vaan kuuntelet miten maailman ihanin nainen olet ja blablalbla. Halutaan edetä nopeasti ja naimisiin kun viisumi on loppumassa. Totuus kirpaisee kun selviää että kosovolaisen perhe ei koskaan hyväksy sua siihen ja olet vain keino saada heille parempaa elämää. Naimisiin mennään kunnollisten naisten kanssa jotka vaalivat sitä oma kulttuuria ja tapoja. On toki poikkeuksia mutta harvinaiset sellaiset. Käytetyt suomalaiset eivät ole vaimomatskua lapsia synnyttämään, sori, mutta totuus voi satuttaa.

    • Kosovolover

      Noh, ottamatta kantaa mihinkään vastauksiin, voin kertoa teille kaikille. Yritin tänään jättää hänet, mutta hän ei halunnut. Syötiin, käytiin baarissa ja paneskeltiin metsässä! Omg, hän tekee kaikki mitä mä haluan. Mä olen niin rakastunut häneen. Itse asiassa, näytin hänelle tämän ketjun. Hän halusi kännättää kaikki teidän jutut. Oli vähän hämillään. Kiitos asiallisista viesteistä. Seuraamme tilannetta.

      • pensselitäti

        Tehän olette aikaisin olleet liikkeellä, kun "tänään" olette ehtineet tuon kaiken tehdä.
        Kerrot, että mies tekee kaiken, mitä sinä haluat. Odotapa hiukan. Kirjoita muistiin päivämäärä, milloin hän pyytää sinulta ensimmäisen kerran rahaa. Se voi tapahtua vasta naimisiinmenon jälkeen, jos kerran olette piankin menossa naimisiin. Tosin silloin hän tuskin enää pyytää, vaan pitää itsestään selvänä, että sinun rahasi ja omaisuutesi kuuluvat hänelle.
        Muista avioehto ja testamentti. Myös vanhempiesi on tehtävä testamentti, jolla he sulkevat tämän miehen avio-oikeuden ulkopuolelle. Miehen täytyy olla selvillä näistä järjestelyistä. Se voi pelastaa henkesi. Tehkää myös ennen avioliiton solmimista kirjallinen sopimus mahdollisten lastenne kasvatuksesta ja ympärileikkaamiskielto. Kääntäkää ihmeessä nämä neuvot albaniaksi.


    • Kosovolover

      Ja, hei luuserit, mä panin sen kaa tänään 3 kertaa. Joten.

    • Kosovolover

      Nyt mä vasta tajusin, et se voi lukea näitä jatkossa. Jes.

      • RaakaWatson

        Who gives a rats ass.


      • Ampuiitheshuara

        Saatanan musulmaanin huÅra


    • Kylläsoomalainen

      Nainen oaa olla sitten tyhmä siis supertyhmä kun he ihastuvat. Ainoa paska juttu tässä on se että, olet elättimamun maahantuoja josta minäkin joudun maksamaan. Muuta sinä enemmin sinne vitun kosovoon rakkaasi perässä niin se tulee paljon halvemmaksi yhteiskunnalle. Zeeezuz mikä bönde!!!!?

    • hellu_666

      Kovin kuulostaa tutulta! :) Saanko udella minkäikäinen nuori mies on kyseessä ja missä päin Suomea?

    • onnetyhmät

      Pk-seudulla on kokonainen lahko niitä. Ja niin tyhmiäkin, eivät tajua edes numeroita salaisiksi laittaa ja facebookit kiinni. Jakavat numeroita ja suomi-vaimot onnellisina jakavat hääkuvia naamakirjassa. Äääh. :)

    • jore4

      Tässä lienee kyseessä teini prinsessa, tai sellaisena itseään pitävä.
      Loppu onkin sitten jo valmiiksi laaditun käsikirjoituksen mukainen.

    • realisti7

      Nyt kuule jäitä hattuun! Itselläni samanlainen tapaus ja valehteli kaiken koulutuksesta työpaikkaan. Kyllä mäkin voin jonkun playboyn ottaa, mutta se menee sitten niillä ehdoilla.

    • dkwoer98

      Olisko näistä huonoiksi tiedetyistä tuntomerkkejä laittaa?? vaikka privasähköpostiin lisätietoa, voidaan vaihtaa kokemuksia? :-) ccharon@yahoo.com

      • dkwoer98

        siis oikea osoite ccharon99@yahoo.com


      • dkwoer98

        tuli väärä säpo tässä oikea: ccharon99@yahoo.com


    • Riinakk

      Minäkin tapasin parikymppisen kosovolaispojan kuukausi sitten. Kotimaan tilanne vaikuttaa olevan sen verran huono että töitä etsitään kaikilta mahdollisilta aloilta mistä tahansa maasta. Olemme tapailleet aika tiuhaan tahtiin mutta tällä hetkellä näyttää siltä että kultani joutuu palaamaan kotimaahansa (ei ole saanut vakituista työpaikkaa joten ei tule saamaan oleskelulupaa). Itse en ole valmis avioliittoon eikä hän ole sitä ehdotellutkaab koska asia tuli esille jo toisilla treffeillä...

      Aloittajalle suosittelisin juurikin omista rahoista huolehtimista, samaa sanoisin vaikka kyseessä olisi suomalainen mies ;)

      • pensselitäti

        Kosovosta on lähdetty töihin muihin maihin kautta aikojen. Perhe on odottanut kotona. Nyt vain työt ovat loppuneet muistakin Euroopan maista, joten murheellisia tarinoita tulee entistä enemmän.
        Oleskeluluvan voi saada perhesuhteen, työn tai opiskelun perusteella. Jos kaveri osaa englantia, hän voisi tietenkin pyrkiä johonkin englanninkieliseen koulutusohjelmaan - tosin heinäkuu ei ole siihen kovin hyvä aika. Ja rahoituksen pitäisi olla ensin kunnossa.
        Säälistä ei pidä mennä naimisiin ja pilata elämäänsä.


    • Loverzz

      Onko hänellä iso kyrpä koska oon kuullut että aika isoja löytyy

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe