PUHUKAA MINULLE JÄRKEÄ

PUHUKAA-JÄRKEÄ

Aihe vapaa: Puhukaa mulle järkeä!

Olen ihastunut varattuun mieheen enkä halua

Tuntea näin.. Menetän järkeni . . .Ihastus !

Ne lääkkeet . . Joudunko -Hoitoon ?

Puhukaa mulle järkeä!

Olen ihastunut varattuun mieheen enkä halua tuntea näin..

Miksen tunnista itseäni . . . Minun on Hyvä olla . . . ?

Lääkkeet - Kuka määräsi . . . Vastuu -Tilastani. . . menetän Perheeni Menetän Kaikki ?

Haluaisin koko ajan olla hänen lähellään, tai yhteyksissä.. ajattelen häntä jatkuvasti ja haaveilen kaikesta mahdollisesta. Hän on myös tunnustanut ihastuksensa, ja olemme viestitelleet ym. Tiedän, että olen hänelle varmaankin aika pitkälti seksihaaveiden kohde, mutta minusta se on vain ihanaa.. en minäkään mistään uusperheestä unelmoi hänen kanssaan.

Kukaan ei ole koskaan nähnyt minua sillä tavalla kuin hän, tai uskaltanut lähestyä niin rohkeasti. Olen ollut tosi estoinen, mutta jotenkin se, että hän on avoimesti osoittanut näkevänsä minut seksikkäänä ja haluttavana, on saanut minut ihan uudella tavalla hehkumaan. Oma mieheni ei ole ikinä esim. sanonut, että olisin seksikäs, tai että hän haluaisi minua. Kyllä meillä seksiä on, mutta siitä ei puhuta, vaikka olen pyytänytkin. Olen luullut, että vika on minussa, ja yrittänyt ruokkia erotiikkaa mieheni kanssa, mutta ei siitä ole mitään tullut. Hän ei vain osaa. Ja en ole kananpersetukkainen maripaitamamma, vaan hyvävartaloinen, kaunis nainen.

Jotenkin tuollainen suorasukainen huomio imartelee ihan mielettömästi ja olen löytänyt itseni ihan uudella tavalla, seksuaalisena olentona. Voi jos olisin silloin sitten törmännyt edes kerran tuollaiseen mieheen.. millainen elämä minulla olisikaan ollut.. nyt kaikki seksuaalinen ilo on poissuljettua. En siis ole ollut tämän miehen kanssa sängyssä, haluaisin sitä kyllä enemmän kuin mitään ja siksi haluaisin myös eroon tästä piinaavasta tunteesta!

Auttakaa!

4

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EHEYTÄ-KAIKKI

      VOIMAN HETKI ON JUURI NYT AUTA TYTÖ ELÄMÄN KYYTIIN
      ELÄMÄ-KYYTI
      8.7.2015 07:33
      IHASTUS MENETIKÖ JÄRKENSÄ

      HURMIO-POIKKI

      8.7.2015 07:26

      Henkinen vs. fyysinen:

      Mistä kokonaisvaltainen hyvinvointi todella koostuu?

      Kumpi on tärkeämpää suomalaisille: henkinen vai fyysinen hyvinvointi? Todellisuudessa kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu muistakin elementeistä – mutta mistä?

      Terve sielu terveessä ruumiissa – vai terve ruumis terveessä sielussa?

      Kumpi on tärkeämpää, fyysinen vai henkinen hyvinvointi?

      Kysymys on yhtä kimurantti kuin oliko ensin muna vai kana.

      AVAn kyselyyn osallistuneista 84 prosenttia sitä mieltä, että henkinen hyvinvointi on ensisijaisesti tärkeämpää kuin fyysinen.

      Monet olivat sitä mieltä, jos henkinen hyvinvointi on kohdallaan, jaksaa ja kykenee sen jälkeen huolehtia myös fyysisestä hyvinvoinnistaan.

      Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kulmakivet – pohdi näitä!

      Fyysinen: Miten kehoni voi?

      Henkinen: Kuka minä olen ja kuinka hyvin viihdyn elämässäni?

      Millaiset arvot minulla on?

      Emotionaalinen: Millaista on tunne-elämäni, kuinka tyytyväinen olen?

      Sosiaalinen: Millainen ihmissuhdeverkosto minulla on ja miten hoidan sitä?

      Älyllinen: Millaisia haasteita minulla on ja miten haluan kehittää itseäni älyllisesti?

      Mikä on sinun mielestäsi tärkeintä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

      Saavuttamisessa?

      REALITETTIEN PALAUTUS

      IRTI HURMIOSTA

      TOISEN-OMA

      HURMIOITTAJA ?

    • autettuon

      noita sinun kirjotuksia kun seuraa niin ei ole pelko että ihastus olisi molemmin puolista. jos on pikkusenkin miehellä järkeä.

    • HÄPEÄ-PUU

      SIMO PIENEN KYLÄN PAHAT PAHAN TEOT

      SYRJÄ HYPPY TOISEN OMA

      AJAST AIKAAN

      Jalkapuuhun määrättiin kirkollisten järjestysmääräysten rikkojat,

      Esimerkiksi

      Avionrikkojat ja muut kovempia rikkomuksia tehneet.

      Sinne päätyivät myös kirkonmenoja sopimattomalla

      Kirkkoherran tuli tämän jälkeenkin kirkkoneuvoston edessä

      Varoittaa ankarasti jumalattomuutta osoittanutta,

      Naapurin tai sukulaisten kanssa

      Miestä joka valheilla valtasi Naisen haureudella

      Ihastuen toisen omaan

      Menettäen-Järkensä

      Synti lääkeissä oleva ei tunnista itseä

      RAKKAUS VAI HYVÄKSI KÄYTTÖ

      HÄPEÄ JALKAAPUU

      KULTUURI VIISAUDESTA !

    • Apua-Auttakaa-Anna

      Aihe vapaa: Puhukaa mulle järkeä!

      Olen ihastunut varattuun mieheen enkä halua

      Tuntea näin.. Menetän järkeni . . .Ihastus !

      Ne lääkkeet . . Joudunko -Hoitoon ?

      Puhukaa mulle järkeä!

      Olen ihastunut varattuun mieheen enkä halua tuntea näin..

      Miksen tunnista itseäni . . . Minun on Hyvä olla . . . ?

      Lääkkeet - Kuka määräsi . . . Vastuu -Tilastani. . . menetän Perheeni Menetän Kaikki ?

      Haluaisin koko ajan olla hänen lähellään, tai yhteyksissä.. ajattelen häntä jatkuvasti ja haaveilen kaikesta mahdollisesta. Hän on myös tunnustanut ihastuksensa, ja olemme viestitelleet ym. Tiedän, että olen hänelle varmaankin aika pitkälti seksihaaveiden kohde, mutta minusta se on vain ihanaa.. en minäkään mistään uusperheestä unelmoi hänen kanssaan.

      Kukaan ei ole koskaan nähnyt minua sillä tavalla kuin hän, tai uskaltanut lähestyä niin rohkeasti. Olen ollut tosi estoinen, mutta jotenkin se, että hän on avoimesti osoittanut näkevänsä minut seksikkäänä ja haluttavana, on saanut minut ihan uudella tavalla hehkumaan. Oma mieheni ei ole ikinä esim. sanonut, että olisin seksikäs, tai että hän haluaisi minua. Kyllä meillä seksiä on, mutta siitä ei puhuta, vaikka olen pyytänytkin. Olen luullut, että vika on minussa, ja yrittänyt ruokkia erotiikkaa mieheni kanssa, mutta ei siitä ole mitään tullut. Hän ei vain osaa. Ja en ole kananpersetukkainen maripaitamamma, vaan hyvävartaloinen, kaunis nainen.

      Jotenkin tuollainen suorasukainen huomio imartelee ihan mielettömästi ja olen löytänyt itseni ihan uudella tavalla, seksuaalisena olentona. Voi jos olisin silloin sitten törmännyt edes kerran tuollaiseen mieheen.. millainen elämä minulla olisikaan ollut.. nyt kaikki seksuaalinen ilo on poissuljettua. En siis ole ollut tämän miehen kanssa sängyssä, haluaisin sitä kyllä enemmän kuin mitään ja siksi haluaisin myös eroon tästä piinaavasta tunteesta!

      Auttakaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      134
      2704
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      256
      2264
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      17
      1393
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1062
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      96
      1011
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1003
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      892
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      55
      788
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      741
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      277
      732
    Aihe