Newyorkilaiset haastavat juutalaisia oikeuteen

ukkap

Julkiseen eläinrääkkäykseen kyllästyneet asukkaat ja eläinoikeusaktivistit ovat haastaneet juutalaisia oikeuteen New Yorkissa.

Ryhmä New Yorkin brooklynilaisia asukkaita on haastanut neljä rabbia, useita juutalaisia seurakuntia sekä kaupungin oikeuteen pyrkimyksenä lopettaa juutalaisten vuosittaiset eläinrääkkäysrituaalit. Uskonnollinen rituaali pitää sisällään kanojen retuuttamista ympäriinsä ja niiden teurastamista julkisilla kävelykaduilla.

”Barbaarinen perinne aiheuttaa tarpeetonta kauhua linnuille ja muuttaa julkiset kävelykadut teurastamoiksi kymmeneksi päiväksi”, Manhattanin korkeimmalle oikeudelle annetuissa papereissa sanotaan. ”Kuolleita kanoja, kituvia kanoja, kanan verta, kanan sulkia, kanan virtsaa ja ulosteita sekä muut myrkyt ja roskat valtaavat kadut”, haasteessa kerrotaan. Sen mukaan poliisi ja terveysviranomaiset jopa avustavat juutalaisia rituaalin järjestämisessä sulkemalla katuja heitä varten, vaikka viranomaisilla olisi oikeus puuttua juutalaisten toimintaan terveys- ja eläinsuojelusäännösten nojalla.

Asukkaita edustavan asianajajan mukaan juutalaisten julkinen eläinrääkkäys onvainlisääntynyt viime vuosina. ”Kymmenen vuotta sitten sitä harjoittivat vain muutamat perheet ja se tapahtui pienillä kujilla tai synagogien parkkipaikoilla. Rituaali on kuitenkin kasvanut joka vuosi ja nyt se on lähtenyt täysin kontrollista”, asianajajat Jessica Astrof ja Nora Constance Marino kertovat. Heidän mukaansa tapahtuma luo karnevaalitunnelmaa väkivallan ympärille.

Juutalaisten rituaalista on tullut myös merkittävä varainkeruutapahtuma, sillä osallistujat ostavat kanoja seurakunnilta ja tekevät samalla lahjoituksia. Rituaalin ideana on, että rääkkäämällä kanaa ja rukoilemalla samanaikaisesti juutalainen siirtää syntinsä kanalle. Lopulta kana tapetaan, jolloin synnit ”katoavat”. Rituaalia harjoitetaan Jomkippur-juhlaa edeltävänä kymmenenä päivänä.

Alla on esillä kuvia juutalaisista harjoittamassa perinnettään.

http://www.patriootti.com/wp-content/uploads/2015/07/UK_kapparot3.jpg

http://www.patriootti.com/wp-content/uploads/2015/07/UK_kapparot4.jpg

Lähde: NY Daily News

http://www.patriootti.com/newyorkilaiset-haastavat-juutalaisia-oikeuteen-elainraakkayksesta/

72

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mieleniintoista, eihän kukaan huomaa kanojen kohtelua, kun se tehdään piilossa, tai sitä tekevät muut, kuin juutalaiset.

      • a.matsoni

        Löpö löpö. Puututaan jos huomataan.Kukaan muu kuin uskovaiset ei voisi tehdä tuolaista eläinrääkkäystä ja vielä julkisesti miljoonakaupungin kaduilla. Se näkyy ja se tiedetään joten siihen on puututtava.

        Onhan härkätaisteluihinkin puututtu vaikka sekin oli pitkä perinne, mutta kun ei ollut uskonnollinen perinne niin siihen passasi puuttua, ja oikeinolikin puuttua.

        Mutta uskovaiset saa tehdä ihan mitä haluavat vetoamalla uskonnolliseen perinteeseen vaikka se olisi kuinka berbaarinen ja ajastaan jälkeen jäänyt.

        Moni asi mikä muuten on laissa kielletty ja rangaistavaksi määrätty, on sallittu oskontoverukkeella, esim. eläöinrääkkäys ja lasten pahaoinpitely = silpominen, jota kaunistellen ympärileikaukseksi kutsutaan.

        Kun Saksassa oikeus antoi poikalapsen silpomisesta, sivotuttamisesta, tuomion pahoinpitelystä, niin heti saksalaiset, kollektiivisen syyllisyyden kourissa kärvistelevät, Israelia aina nuolevat, poliitikot kauhistelivat väärää tuomiota. Ja alettiin suunnitella lainmuutosta silpomisen rankaisemattomuudesta.

        Suomessa tapaus jossa isä silvotutti poikalapsensa vastoin äidin tahtoa, ja sen silpomisen suoritti kylläkin lääkäri, mutta operheen kotona keittiön pöydällä, eikä tuomiota. Yleensähän Suomessa aina äidin kanta ratkaiseva kun lapsen asioista päätetään, elleivät vanhemmat yksimielisiä.

        Norjassa pari vuota sitten 2-viikkoinen poikavauva kuoli saitraalassa tehdyn silpomisen jälkeisiin komplikaatioihin. Turha leikkeleminen aina vaarallista. Sairaaloissakin, joissa jos mitä sairaalabakteereita. Vaikka, siis vaikka, kuolemanriski olisikin pieni, niin miksi ottaa sellainen riski täysin tarpeettoman uskonnollisen rituaalin takia?

        Jos olisi jättirevolveri jonka rullaan mahtuisi vaikkapa 10 000 luotia, niin pelaisitko sillä venäläistä rulettia lapsesi hengellä, jos se olisi uskontosi mukaan erittäin tärkeä rituaali, joka ehdottomasti tulee suorittaa? Yksi luoti rullaan, sattumanvarainen rullan pyöritys, ase lapsesi ohimolle ja, painallus liipasimesta!



    • Eläinsuojelija

      Tuo on totta. Mikäli uskontoon kuuluu nk. rituaaliteurastus, se tulee suorittaa humaanisti, eläin ei saa kärsiä.

      Ei tässä ole eroa minkä tahansa muunkaan eläinteurastuksen kanssa. Lihansyöjät älkööt heittäytykö ylihurskaiksi. Itse olen lihansyöjä, mutta pyrin aina valitsemaan eettisen lihan- ja esim. maidon- ja munantuotannon, jos mahdollista ja vaikka se maksaisi enemmän.

      Eläin ei saa kärsiä. Kuoleman on tultava nopeasti ja kivuttomasti. Brutaali toiminta esim. New Yourkin kaduilla on kieltämättä tuomittavaa. Rabbit voivat kaikinmokomin tappaa kanansa esim. synagoogan takahuoneessa, kivuttomasti, todistajien läsnäollessa. Rituaaliin ei saa kuulua toisen elävän olennon kärsimys, eikä nautinnollinen sadismi.

      Jumala ei tykkää.

      Juu. Tuomitsen myös holokaustin.

      Mitä tulee ympärileikkaukseen (kun sitä kohta jo kysytään), itse hyväksyn sen, jos se ei ole ongelma juutalaisille itselleen. Jos juutalainen mies kokee kärsineensä esinahan puutteestaan, he itse voivat tehdä aloitteen siitä, että ympärileikkaus suoritetaan esim. vasta aikuiselle. Jos se ei ole koskaan ollut juutalaismiehille itselleen ongelma, ei asia kuulu ulkopuolisille. Edellytyksenä jälleen, että toimenpide poikavauvalle suoritetaan kivuttomasti.

      Juutalaiset eivät ympärileikkaa tyttöjä, kuten muslimit myös tekevät.

      Muslimeilla kyseessä on erilainen toimenpide tytöille, kuin pojille, vaikka siitä erehdyttävästi käytetään samaa sanaa. Tyttöjen kohdalla on kyse selkeästi elinten silpomisesta.

      • eisekuulu

        Missä olet kuullut, että islamiin kuuluu tyttöjen ympärileikkaus?


      • kylläkuuluu
        eisekuulu kirjoitti:

        Missä olet kuullut, että islamiin kuuluu tyttöjen ympärileikkaus?

        Kuuuuuluuuuhan se koska muslimit silpovat lapsiaan.

        Kuka kehtaa kiistää, että se ei islamiin / ählämiin kuulu ?


      • Jumalan.eläimet

        Hirveää. Mitä voimme tehdä? Ihmisten ahneus vaatii edullista ruokaa, jotta pöperöä olisi enemmän pöydässä. Vaikka kuinka suremme, koko yhteiskunnan tulisi ensin muuttua.

        Kaupasta voi yrittää etsiä eettisiä tuotteita. Esim. S-Marketissa on pitkät rivistöt maitoa, mm. Vapaan lehmän maitoja, jotka ovat hiukan kalliimpia, mutta jota pyrin suosimaan. Vähällä rahalla saa hiukan paremman omantunnon. Vielä tarvittaisiin esim. eettisesti lähiteurastettujen eläinten lihaa.

        Jeesuksen sanat, tosin toisessa yhteydessä sanotut, sopivat myös tähän ihmisen ahneuden ongelmaan:

        Markus 8: 36 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?

        Ovathan eläimetkin Jumalan luomia ja niissä on Jumalan puhaltama elämän henki.


    • lähi-idän mädätys leviävää sorttia - siionismi äsläm jahvet isis teurastukset eläinuhrit lasten sukuelinten silpomiset ja tätä vääryyttä vielä vuonna 2015.

    • Tulit siis linkin luettuasi tuohon johtopäätökseen.

      • Mitä.tehdä

        Nii. Olen eläinystävällinen.

        Yhtäkkinen kääntymys ei-lihansyöjäksi tuskin onnistuu. Asian ydinongelma ei kuitenkaan muuttuisi.

        Itse ongelmaan on siis puututtava. Eläinsuojelu etenee vaihtoehtojen kautta. Myös kauppiaiden on havaittava asia lihansyöjäihmisten ostotottumusten muuttuessa eettistä tuotantoa suosivammaksi.

        S-Market myy myös lähimaitoa, "maitoa Uudeltamaalta".


      • Hyvä että edes eläinystävällinen.


      • Ystävällinen.krisu
        fari.g kirjoitti:

        Hyvä että edes eläinystävällinen.

        Enkös minä sitten ole muutoin ystävällinen? Höh. Olenpas!


    • hyshyshys

      Ei saa kertoa että juutalaiset rääkkää eläimiä, hys hys.

    • Minusta näyttää että saa kertoa.

      • Totuuden.puolesta

        Aivan. Joillain ihmisillä ei ole kykyä pysyä totuudessa. Vaikuttaa, kuin sillä ei olisi heille mitään merkitystäkään. Sellaisia kutsutaan paskanpuhujiksi.


    • EnTiennytkään

      Juutalaisetko poistavat tällä tavalla syntinsä, ihan ite. No ei ihme jos Jeesus ei kelpaa pelastajaksi.

      • JomKippurim

        Näin on. Käsittääkseni nämä eläinuhrit annetaan Suurena sovituspäivänä, Jom Kippurina, joka on syksyllä. Muulloin en tiedä juutalaisten nimenomaan uhraavan eläimiä.

        Erikseen ovat sitten kosherin mukaiset lihanteurastukset.

        Juutalaisuus ei todellakaan ole kristinuskoa, eikä kristinusko juutalaisuutta. Me luemme pyhiä kirjoituksia aivan eri tavoin. Juutalainen ei näe Toorassa, tai Profeetoissa ollenkaan samaa kuin kristitty näkee.

        Kristinuskon alkuvaiheessa, vielä juutalaisena, Jeesus yritti tarjota uutta oppiaan rabbeille, mutta huonosti kävi. Sen jälkeen ei ole yhteistä säveltä löytynyt. Kristinusko erkani juutalaisuudesta.

        Juutalaiset eivät opeta sielunpelastustakaan samoin kuin kristityt. Juutalaisuus ei tiettävästi ota kovin tarkkaa kantaa nk. tuonpuoleiseen. Juutalainen elää Jumalalle täyttämällä Mooseksen kosherlakia, sekä rabbiinien säätämiä kosher perinteitä (perinnäissääntöjä).

        Jom Kippurina vuoden aikana tehdyt synnit poistetaan ja juutalainen uudelleenpyhitetään Jumalalle rabbien antamilla eläinuhreilla, muu kansa paastoaa sen ajan (1 vrk).

        Näin olen asian ymmärtänyt.


      • Parastahan
        JomKippurim kirjoitti:

        Näin on. Käsittääkseni nämä eläinuhrit annetaan Suurena sovituspäivänä, Jom Kippurina, joka on syksyllä. Muulloin en tiedä juutalaisten nimenomaan uhraavan eläimiä.

        Erikseen ovat sitten kosherin mukaiset lihanteurastukset.

        Juutalaisuus ei todellakaan ole kristinuskoa, eikä kristinusko juutalaisuutta. Me luemme pyhiä kirjoituksia aivan eri tavoin. Juutalainen ei näe Toorassa, tai Profeetoissa ollenkaan samaa kuin kristitty näkee.

        Kristinuskon alkuvaiheessa, vielä juutalaisena, Jeesus yritti tarjota uutta oppiaan rabbeille, mutta huonosti kävi. Sen jälkeen ei ole yhteistä säveltä löytynyt. Kristinusko erkani juutalaisuudesta.

        Juutalaiset eivät opeta sielunpelastustakaan samoin kuin kristityt. Juutalaisuus ei tiettävästi ota kovin tarkkaa kantaa nk. tuonpuoleiseen. Juutalainen elää Jumalalle täyttämällä Mooseksen kosherlakia, sekä rabbiinien säätämiä kosher perinteitä (perinnäissääntöjä).

        Jom Kippurina vuoden aikana tehdyt synnit poistetaan ja juutalainen uudelleenpyhitetään Jumalalle rabbien antamilla eläinuhreilla, muu kansa paastoaa sen ajan (1 vrk).

        Näin olen asian ymmärtänyt.

        kirjoituksessasi oli viimeinen lause, jossa totesit kaiken olevan vain omaa ymmärrystäsi, ei mitään muuta. En jaksa alkaa korjaamaan virheitäsi.


      • Yritin.parhaani
        Parastahan kirjoitti:

        kirjoituksessasi oli viimeinen lause, jossa totesit kaiken olevan vain omaa ymmärrystäsi, ei mitään muuta. En jaksa alkaa korjaamaan virheitäsi.

        Kirjoitin parhaani mukaan, tunnustaen, että kyseessä on mielikuvani sen perusteella mitä juutalaista uskontoa olen ulkopuolisena nähnyt, kysynyt heiltä, jne. Lopetin kirjoitukseni: "Näin olen asian ymmätänyt". Kyllä kirjoitukseni täysin vastaa sitä, mitä juutalaiset itse ilmoittavat juutalaisuuden olevan.

        Tämän voisi tulkita nöyryydeksi. En yritäkään esiintyä juutalaisuuden täytenä asiantuntijana, sillä en ole omalta uskonnoltani juutalainen, mutta nuorempana, voisi sanoa, vuosikymmenien ajan elänyt juutalaisuuden keskellä, eli tunnen heidän / teidän tapojanne jossain määrin.

        Jos et kerran "jaksa korjata virheitäni", miksi sitten tuomitset minut? Tarkoitan hyvää ja itse juutalaisia on täällä varsin vähän kirjoittamassa. Kirjoittaisitte sitten itse, mutta sinäkään "et jaksa". Kai itse olet rabbiininen, klassinen juutalaisuskontoinen?


      • Tällä_palstalla
        Yritin.parhaani kirjoitti:

        Kirjoitin parhaani mukaan, tunnustaen, että kyseessä on mielikuvani sen perusteella mitä juutalaista uskontoa olen ulkopuolisena nähnyt, kysynyt heiltä, jne. Lopetin kirjoitukseni: "Näin olen asian ymmätänyt". Kyllä kirjoitukseni täysin vastaa sitä, mitä juutalaiset itse ilmoittavat juutalaisuuden olevan.

        Tämän voisi tulkita nöyryydeksi. En yritäkään esiintyä juutalaisuuden täytenä asiantuntijana, sillä en ole omalta uskonnoltani juutalainen, mutta nuorempana, voisi sanoa, vuosikymmenien ajan elänyt juutalaisuuden keskellä, eli tunnen heidän / teidän tapojanne jossain määrin.

        Jos et kerran "jaksa korjata virheitäni", miksi sitten tuomitset minut? Tarkoitan hyvää ja itse juutalaisia on täällä varsin vähän kirjoittamassa. Kirjoittaisitte sitten itse, mutta sinäkään "et jaksa". Kai itse olet rabbiininen, klassinen juutalaisuskontoinen?

        ei kirjoita yksikään juutalainen.


      • Totuus.messiaanisista

        ELi "Parastahan" ei ilmeisesti tunne juutalaisuutta alkuunkaan. Hänellä on heistä suomalaisten valhemessiaanisten levittämä harhaluulo. Hän peitti tietämättömyytensä ylimielisyydellään.

        Suomen "meessiaanisiin juutalaisiin" ei tiettävästi kuulu yhtäkään aitoa juutalaista.

        Kyseessä on helluntaiuskontoon eräänlaisena siipenä kuuluva huijarilahko. Heidän opettajansa ovat yksistään turistimatkalla itselleen kipat ostaneita, tavallisia suomalaisia, uskonnolla huijaavia rikollisia, jotka yrittävät esiintyä "juutalaisina". Motiiveinaan ne perinteiset: raha, valta ja seksi.


    • Ilmeisesti nuo henkilöt ovat vielä uskovaisia, eivät modernit ihmiset enää usko.

      En kyllä tiedä oikeasti mikä tuon jutun merkitys on.

      • EnTiennytkään

        "uskovaisia" Mihin he uskovat?
        Ei tuollaista menoa löydy Raamatusta eikä Toorasta.


      • Voihanvitalis

        Toora sisaltää Raamatun, viisi ensimmäistä kirjaa. Toiselta nimeltään laki. 1Moos.8:21. Biblia. Ja Herra haisti lepytyshajun.... Siksi Israelilaiset uhraavat eläimiä.


      • hilpertti

        Kyllä modernitkin ihmiset uskovat.


    • fari.g

      Jeesus kehoitti aina uhraamaan kiitosuhrina kyyhkysiä, jos joku oli kiitollinen paranemisesta.

    • "Mooseksen lain mukaan vanhempien tuli uhrata kaksi kyyhkystä 40 päivää poikalapsen syntymän jälkeen. Näin menettelivät myös Maria ja Joosef. "

    • JomKippurimille......


      Minä ole käsittänyt, että juutalaisilla ei ole mitään syntioppia vaan moraalioppi ja lisäksi omat kulttuuriset tapansa, joilla ei pyritä taivaaseen vaan niillä vahvitetaan yhteenkuuluvuutta samankaltaisuudessa.

      • Kieroja.ku.korkkiruuvit

        Minulla on se käsitys, että heillä on myös syntioppi, mutta ei samanlainen, kuin kristityillä.

        He käsittävät synnit "pinnallisemmin", kuin kristityt, jotka sukeltavat opeissaan tosi syvyyksiin, Jeesuksen Vuorisaarnan mukaisesti (Matteus 5-7).

        Juutalainen katsoo enemmänkin ulkoisia tekoja, mm. noudattamalla lakia, joka määrittää synnin sen näkyvyyden mukaan. Esim. "Älä varasta". Juutalainen kuitenkin kiertää nämä pykälät esim. huijaamalla ja sirtää näin syyllisyyden uhrille, sanoen: " En minä varasta. Miksi hän antaa huijata itseään? Syy on hänen tyhmyytensä."

        Juuri tästähän Jesse raivostui ja haukkui heidät kyykäärmeiden sikiöiksi. Tunnetuin seurauksin.


      • hilpertti

        Yksin ollessaan juutalaisen ei siis tarvitse noudattaa tapoja ja säädöksiä?


    • jbjbjbljbljbljbl

      Euroopan ja Venäjän khasaarijuutalaiset veivät khasaarikarvalakkinsakin Palestiinaan, vaikka siellä on lämmintä kesät talvet :D

      http://aijaa.com/udR90G
      http://aijaa.com/GvQrOp

      Benjamin Freedman syyttää kirjassaan heimoveljiään khasaarialkuperänsä tahallisesta salaamisesta, jotta nämä saisivat kristityt uskomaan, että heidän alkuperäinen kotimaansa olisi Palestiina, vaikka se todellisuudessa onkin jossain Keski-Aasiassa.

      http://aijaa.com/9TYkHn

      KENRAALI PATTON:

      Minä tunnen sanonnan "Kadonneista Israelin heimoista" sovellettavan heimoihin jotka katosi -- ei siihen juutalaisten heimoon mistä nämä nykyiset huoranpenikat ovat kotoisin, se on kuitenkin minun henkilökohtainen mielipiteeni että tämä on myöskin kadonnut heimo -- kadottanut kaiken säädyllisyytensä.
      http://aijaa.com/xiFpq6
      http://aijaa.com/WJqk6V

      Sattui olemaan Yom Kippur juhla, joten ne kaikki oli kerääntyneet suureen puiseen rakennukseen, jota he kutsuivat synagogaksi.

      Kenraali Eisenhowerin oli määrä pitää puhe heille. Menimme sisään synagogaan, jonne oli kerääntynyt maailman suurin joukko haisevaa ihmiskuntaa, jonka olen koskaan nähnyt.

      Päästyämme noin puoliväliin ylös, tuli kenraalia vastaan päärabbi, jonka päässä oli Englannin Henrik VII tyylinen karvahattu ja päällä voimakkaasti kirjailtu saastainen messupaita.
      http://aijaa.com/R5lKlV

      Haju oli niin hirveä, että melkein pyörryin, ja itse asiassa, vielä kolmen tunnin päästä tämä kuvottava ajatus vaivasi minua, enkä kyennyt syömään lounastani.

      http://gbe.oxfordjournals.org/content/5/1/61/F1.large.jpg

      http://gbe.oxfordjournals.org/content/5/1/61/F2.large.jpg

      Bulan was a Khazar king who led the conversion of the Khazars to Judaism. His name means "elk" in Old Turkic. In modern Turkish, it means The one who finds (Bul an).

      Bulan oli khasaari kuningas, joka käännytti mahtavan khasaarikansan JUUTALAISUUTEEN. Hänen nimensä "BULAN" on vanhaa turkin kieltä ja tarkoittaa hirveä.

      Palestiinaa laittomasti miehittävät "juutalaiset" ovatkin siis itse asiassa sukujuuriltaan turkkilaisia.

    • Voipyhäsylvi

      Onko tämäkin julkinen rituaalimurhatapa vain juutalaisten yksinoikeus. En ole kuullut että poliisit sulkisi katuja joissa esim, muslimit roiskisi verellä katuja teurastaessaan lampaita. Sehän on heidän rituaalimurhansa.

    • OnkoNäinVaiMiten

      Eikö juutalaiset usko samalla tavalla kuin Jehovan Todistajat, että, he tulevat perimään maan ja asumaan siinä ikuisesti.

    • Ne joita on vainottu jeesuksen nimen tähden, ovat autuaita ja perivät maan.

      Noin kristinoppissa sanotaan, ja juutalaisia on vainottu jeesuksen nimen tähden.

      • hilpertti

        Tarkoitatko kristinuskoon kääntyneitä juutalaisia Israelissa?


      • En tietenkään tarkoita, vaan juutalaisia joita kristityt ovat vainonneet jeesuksen nimen tähden, ja tekevät sitä edelleenkin, niinkuin tämä yksi syntiin langennut täällä yötä päivää.


      • höpönlöpönpöö
        fari.g kirjoitti:

        En tietenkään tarkoita, vaan juutalaisia joita kristityt ovat vainonneet jeesuksen nimen tähden, ja tekevät sitä edelleenkin, niinkuin tämä yksi syntiin langennut täällä yötä päivää.

        Eihän juutalaisia vainota Jeesuksen nimen tähden. Eiväthän he perusta koko Jeesuksesta. Juutalaisten pyrkimys hallita raha-ja kulta-timantti ym esiintymiä oli se syy miksi Hitler ja kaikki muutkin maat heitä sota-aikana vainosivat.
        Ei juutalaisten maailman valloitusta hyväksytä tänäpäivänäkään. Jeesuksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.


    • KristuksenIsrael

      12.7.2015
      Kommentti kirjoitukseen "Neworkilaiset haastavat..."

      Joko ymmärrätte, mikä on se sadistinen antikristillinen, näkyvän ja näkymättömän maailman demoninen voima, joka päivästä päivään sijaisuhraamalla kiduttaa kansoja, heimoja, sukuja, perheitä ja yksilöitä kärsimystä, turmelusta ja tuhoa tuottaen porttokristillisyyden / porttouskonnollisuuden vahvalla tuella ja osallistumisella.

      Koraanin ja profeetta Muhammadin Islam kieltää aivan ehdottomasti tällaiset sairaalloiset, riivaajien vaikuttamat julmuudet ja sijaisuhraamiset. Ja profeetta Muhammad tunnetaan myös erittäin voimakkaana ja sydämellisellä luonnon ja luotujen, niin kasvien kuin eläinten kuin koko Luojan luomakunnan suojelijana.


      Mat 7:16 "Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
      Mat 7:17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
      Mat 7:18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
      Mat 7:19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
      Mat 7:20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään." (Matt.7:16-20)

      Mat 12:33 "Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
      Mat 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
      Mat 12:35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa." (Matt.12:33-35)


      Mat 8:11 " Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;
      Mat 8:12 mutta kuningaskunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt.8:11-12)

      Mat 21:33 "Kuulkaa toinen vertaus: Oli perheenisäntä, joka istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi siihen viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille.
      Mat 21:34 Ja kun hedelmäin aika lähestyi, lähetti hän palvelijoitansa viinitarhurien luokse perimään hänelle tulevat hedelmät.
      Mat 21:35 Mutta viinitarhurit ottivat kiinni hänen palvelijansa; minkä he pieksivät, minkä tappoivat, minkä kivittivät.
      Mat 21:36 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita, useampia kuin ensimmäiset; ja näille he tekivät samoin.
      Mat 21:37 Mutta viimein hän lähetti heidän luokseen poikansa sanoen: 'Minun poikaani he kavahtavat'.
      Mat 21:38 Mutta kun viinitarhurit näkivät pojan, sanoivat he keskenänsä: 'Tämä on perillinen; tulkaa, tappakaamme hänet, niin me saamme hänen perintönsä'.
      Mat 21:39 Ja he ottivat hänet kiinni ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat.
      Mat 21:40 Kun viinitarhan herra tulee, mitä hän tekee noille viinitarhureille?"
      Mat 21:41 He sanoivat hänelle: "Nuo pahat hän pahoin tuhoaa ja vuokraa viinitarhan toisille viinitarhureille, jotka antavat hänelle hedelmät ajallansa".
      Mat 21:42 Jahushua (Jeesus) sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; JHVH:lta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?
      Mat 21:43 Sentähden minä sanon teille: Jumalan kuningaskunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
      Mat 21:44 Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa." (Matt.21:33-44)

      • KristuksenIsrael

        (jatkoa)

        Joh 8:42 Jahushua (Jeesus) sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
        Joh 8:43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
        Joh 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä." (Joh.8:42-44)

        Joh 10:10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja (UHRAAMALLA) tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. (Joh.1:10)


        Rev 2:8 "Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:
        Rev 2:9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga." (Ilm.2:8-9)

        Rev 3:9 "Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan." (Ilm.3:9)


      • KristuksenIsrael

        (jatkoa)

        Isa 14:1 Sillä JHVH armahtaa Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon.
        Isa 14:2 Kansat ottavat heidät ja tuovat heidät heidän kotiinsa, ja Israelin heimo saa heidät JHVH:n maassa omiksensa, orjiksi ja orjattariksi, ja he vangitsevat vangitsijansa ja vallitsevat käskijöitänsä.
        Isa 14:3 Ja sinä päivänä, jona JHVH päästää sinut rauhaan vaivastasi, tuskastasi ja siitä kovasta työstä, jota sinulla teetettiin,
        Isa 14:4 sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta ja sanot: "Kuinka on käskijästä tullut loppu, tullut loppu ahdistuksesta!
        Isa 14:5 JHVH on murtanut jumalattomain sauvan, valtiaitten vitsan,
        Isa 14:6 joka kiukussa löi kansoja, löi lakkaamatta, joka vihassa vallitsi kansakuntia, vainosi säälimättä.
        Isa 14:7 Kaikki maa on saanut levon ja rauhan, he puhkeavat riemuun.
        Isa 14:8 Kypressitkin sinusta iloa pitävät sekä Libanonin setrit: 'Sinun maata mentyäsi ei nouse kukaan meitä hakkaamaan'.
        Isa 14:9 Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltansa kaikki kansojen kuninkaat.
        Isa 14:10 Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle: 'Myös sinä olet riutunut niinkuin mekin, olet tullut meidän kaltaiseksemme'.
        Isa 14:11 Alas tuonelaan on vaipunut sinun komeutesi, sinun harppujesi helinä; sinun allasi ovat vuoteena madot, toukat ovat peittonasi.
        Isa 14:12 Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
        Isa 14:13 Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.
        Isa 14:14 Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'
        Isa 14:15 Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.
        Isa 14:16 Jotka sinut näkevät, ne katsovat pitkään, tarkastavat sinua: 'Onko tämä se mies, joka järisytti maan, järkytti valtakunnat,
        Isa 14:17 joka teki maanpiirin erämaaksi ja hävitti sen kaupungit, joka ei päästänyt vankejansa kotiin?'
        Isa 14:18 Kansojen kuninkaat kaikki lepäävät kunniassa, kukin kammiossansa.
        Isa 14:19 Mutta sinä olet kaukana haudastasi, poisviskattuna niinkuin hylkyvesa, olet peittynyt surmattujen, miekalla lävistettyjen, kiviseen kuoppaan suistuneitten alle, olet kuin tallattu raato.
        Isa 14:20 Et sinä saa yhtyä heidän kanssaan haudassa, sillä sinä olet maasi hävittänyt, kansasi tappanut. Ei ikinä enää mainita pahantekijäin sukua.
        Isa 14:21 Laittakaa hänen lapsillensa verilöyly heidän isiensä pahain tekojen tähden, etteivät he nousisi ottamaan omaksensa maata ja täyttäisi maanpiiriä kaupungeilla."
        Isa 14:22 Minä nousen heitä vastaan, sanoo JHVH Sebaot, ja hävitän Baabelilta nimen ja jäännöksen, suvun ja jälkeläiset, sanoo JHVH. (Jes.14:1-22)


      • KristuksenIsrael

        (jatkoa)

        Rev 18:1 Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
        Rev 18:2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
        Rev 18:3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
        Rev 18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
        Rev 18:5 Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
        Rev 18:6 Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
        Rev 18:7 Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
        Rev 18:8 sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on JHVH Jumala, joka on hänet tuominnut."
        Rev 18:9 Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;
        Rev 18:10 he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
        Rev 18:11 Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
        Rev 18:12 kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
        Rev 18:13 ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
        Rev 18:14 Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.
        Rev 18:15 Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,
        Rev 18:16 ja sanovat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!"
        Rev 18:17 Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla
        Rev 18:18 ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?"
        Rev 18:19 Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!"
        Rev 18:20 Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
        Rev 18:21 Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä".
        Rev 18:22 Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
        Rev 18:23 ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
        Rev 18:24 ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat (UHRAAMALLA) tapetut. (Ilm.18:1-24)


    • Sinä olet syntiin langennut.

      • Takaisin.Jlan.luo

        Oikeestaan ne olivat Aatami ja Eeva, jotka lankesivat syntiin. Me ihmiset olemme tämän langenneen pariskunnan jälkikasvua.

        Meidän ei tarvitse langeta mihinkään, me olemme heistä periytyneen perisynnin saastuttamia. Meidän tehtävämme olisi palata ihmiskunnan lankeemuksen tilasta, perisynnistä, takaisin Jumalan tykö.

        Todellisuudessa emme pääse sen vaikutuksesta täysin eroon vielä eläessämme, mutta uskon kautta... hmmm... Jesseen, meidät vanhurskautetaan.

        Jumala Itse vanhurskauttaa jumalattoman.


      • Nahkim
        Takaisin.Jlan.luo kirjoitti:

        Oikeestaan ne olivat Aatami ja Eeva, jotka lankesivat syntiin. Me ihmiset olemme tämän langenneen pariskunnan jälkikasvua.

        Meidän ei tarvitse langeta mihinkään, me olemme heistä periytyneen perisynnin saastuttamia. Meidän tehtävämme olisi palata ihmiskunnan lankeemuksen tilasta, perisynnistä, takaisin Jumalan tykö.

        Todellisuudessa emme pääse sen vaikutuksesta täysin eroon vielä eläessämme, mutta uskon kautta... hmmm... Jesseen, meidät vanhurskautetaan.

        Jumala Itse vanhurskauttaa jumalattoman.

        Ei noin. Jumala langetti Eevalle ja Adamille synnin seurauksena tuomion, KUOLEMALLA kuolemisen, eli heillä ei ollut oikeutta kuolemanjälkeiseen ylösnousemukseen. Juuri tämän vuoksi Jeesus tuli maailmaan, lunastamaan meidät ylösnousemukseen omalla kuolemalla. Tämä oli perisynti jonka Jeesus kumosi kuolemallaan. Syntisiä olemme ja syntiä teemme niin ajatuksissamme kuin teoissamme, mutta perisynti KUOLEMALLA kuoleminen, on kumottu ja täytetty.


    • Loppuuhan se synnin tekeminen kun kuolee, se on selvää.

      Koraanin mukaan jumalan voi vapahtaa syntisen lyömällä hänet kuoliaaksi.

      • AllahinArmahtavanArmahta

        Kätevää. Synti poistuu maailmasta, kun tapetaan kaikki.
        Paitsi muslimit. He eivät tee syntiä.


    • vjvjvyhctchh

      Let us consider the rise of the second beast that "came up out of the land." The Jewish rabbis converted the Khazars to Judaism between the 7th and 8th centuries A.D. These are a non-Shemitic Turko-Mongol people. These Khazars were the "golden horde" under Ghensis Khan that devastated parts of Europe in around 1100 A.D.

      The Khazar power was broken by Ivan the Terrible about 1530 A.D., but it came back to power around 400 years later. This time it was financed by what are known as the International Jewish Bankers and was called the Communist Bolshevik Revolution of 1917-1918. Thirteen million people, mostly Christians, perished in this revolution. In seventy years of captivity, millions of Russians died in death camps.

      Let us now consider the deaths of millions of people at the hands of two nations: Britain and the U.S. Under Franklin Delano Roosevelt's leadership and his Jewish advisors, the U.S. started the war with Germany. Adolph Hitler's goal was to invade Russia to free the Christian Slavic and Germanic people from the Marxist Khazar government. Two million five-hundred thousand Russian soldiers surrendered to the Germans with the goal to supply them with weapons in order to take back their nation. However, this cause was betrayed by the Allied powers and the soldiers sent back to communist Russia to spend their lives in terrible prisons and die.

      Germany, Italy, and Japan opposed communism while the Judenited States and Britain supported it! Britain made bombing raids on Germany in 1939 before Germany retaliated. There was also the devastation of the Romanian cities, especially Ploesti, by Allied war planes. The bombing of Dresden, Germany, at the end of World War Two resulted in the death of 240,000 people. The bombing and strafing of Japanese troops in Manchuria, 1939-1943, along with Franklin Delano Roosevelt's planned bombing of Japanese cities, were two reasons why Japan bombed Pearl Harbor. Gerald K. Smith exposed evil Roosevelt and his plans to bomb Japan and also his evil plans against Germany.

      After the war, Winston Churchill, Franklin Delano Roosevelt, and Joseph Stalin sat down at Yalta and carved up Europe. It was decided here that half of Europe was to be enslaved by Marxist Socialism behind the "Iron Curtain."

      The Russian people have attempted to free themselves from Jewish communism. Mr. Gorbachev was the last Jewish president. Mr. Yeltsin is Slavic and an Eastern Orthodox Christian. Alexander Solhenitzen warned that Russia is coming out of communism and America is going under it.

    • Oletko sinä ilkeä ihminen ?

      • lnlkbkvjvjbkbvjvkjbv

        http://www.youtube.com/watch?v=3iIzqDoqALo
        911 Mysteries (suomenkielisin tekstityksin)


        http://www.youtube.com/watch?v=jA-e6ttP1jo World Trade Center 1: räjäyttäminen syyskuun 11:ntenä 2001

        Juutalaiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa.

        Seuraavina päivinä juutalainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla.

        New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista moSSadin agenttia (S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L), jotka yrittivät räjäyttää autopommilla George Wassingtonin sillan.

        Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen autopommin, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin.

        Heidän pakettiautostaan löytyi rä jäh teitä, po rukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen

        911 terrori-iskua kuvanneet ja tornien sortumista juhlineet pidätetyt viisi israelilaista on vapautettu ja toimitettu Israeliin.

        Joidenkin miesten nimet löytyivät Usan kansallisen tiedustelupalvelun tiedoistoista, ja FBI:n mukaan ainakin kaksi miehistä on moSSadin agentteja.

        Kuitenkin FBI väittää, ettei näillä israelilaisilla ollut etukäteistietoa 911 iskuista, ja miehet vapautettiin Usan ja Israelin tekemän sopimuksen perusteella (Vakoilijoiden/agenttien koskemattomuus ja vaihtosopimus)

        vapautuksen jälkeen, miehet väittivät kokeneensa kidutusta vankeusaikana


    • lnlbkbibkblnkbknbkb
      • Veli.Nathanael

        Tuo veli Nathanael on aika villi heppu. Alkujaan juutalainen, kuten tarkkasilmäinen itsekin havaitsee, ortodoksikristityksi kääntynyt, eikä hänen jalkojensa alla ruoho ehdi kasvaa.

        Ortodoksimunkit tapaavat yleensä olla hillitysti käyttäytyviä. Mutta ei veli Nathanael. Hän on ottanut kristinuskon tosissaan, jos näin voisi sanoa.

        Valamon saaren ortodoksiveljet:
        https://www.youtube.com/watch?v=C7vvPXz-Qes

        Veli Nathanael kertoo miksi hän jätti juutalaisuuden:
        https://www.youtube.com/watch?v=fGTp1Q162Gw


    • LetGodSortThemOut666

      Sanovat juutalaisten soluttaneet kaikki arabijärjestöt, juutalaiset ovat soluttaneet myös kristilliset järjestöt, edellinen paavi oli juutalainen ja x-natsi.
      Veli Nathanael lienee myös tällainen zionistien solu, joka kaiken totuudenpuhumisen seassa voi syöttää hitusen disinformaatiota.
      Kätevin tapa tuhota oppositio, vastustajat ja toisinajattelijat on soluttaa niiden järjestöt ja jopa johtaa niitä ja näin tuhota ne sisältäpäin.
      Juutalaista voi kuunnella, jos sillä on jotain totuudenmukaista sanottavaa, mutta johtajaksi juutalaista ei pidä päästää.
      Kaikkein varminta on antaa jumalan seuloa hyvät ja pahat juutalaiset toisistaan.....taivaan porteilla.

    • dghdhsdfhdfhdfhdfh

      http://www.youtube.com/watch?v=gQlYVI3MZy4&bpctr=1381911879

      Kuinka Sionistit hajoittavat ja hallitsevat (suomenkielinen tekstitys) - David Duke

      Juutalaiset lietsovat vihaa Euroopan kantaväestön ja muslimien välillä. Tuo on tärkeä seikka joka jokaisen tulisi tajuta. Juutalaiset haluavat konflikteja kristittyjen ja muslimien välille koska se sopii juutalaisten harjoittamaan hajoita ja hallitse -politiikkaan.

      Perussuomalaiset ovat juutalaisten nuoleskelijoita ja juoksupoikia. Eipä ole Persut muuta tehneet kuin puhuneet seurauksista mutta vaienneet syistä. Soinikin oikein puolustelee jutkuja! Perussuomalaiset eivät ole ratkaisu vaan osa ongelmaa. Perussuomalaiset ovat valeoppositiota. Valtamedia pitää persuja esillä koska persujen toiminta sopii juutalaiseen suunnitelmaan: harhaanjohtamista pitämällä kovaa meteliä seurauksista (esim maahanmuutto) mutta ei mitään puhetta ongelmien todellisista syistä. Teatteria johon valitettavan moni uskoo vieläkin.

      http://revisionistit.wordpress.com/2012/05/08/halla-aho-on-huijjaus/

      Juutalaiset (kasaarit) ovat pirullisin keinoin onnistuneet velkaorjuuttamaan ja harhaanjohtamaan muita kansoja. Kaikki talouskriisit ovat keinotekoisesti aiheutettuja velkaperusteisella rahajärjestelmällä (yksityispankit luovat rahan tyhjästä mutta vaativat lainasta korkoa ja siten velkaannuttavat kokonaisia valtioita). Suomi luopui omasta rahastaan ja sen luontioikeudesta poliitikkojen päätöksellä. Nyt Suomi velkaantuu yksityisille rahoittajille. Seuraukset ovat velkaantumista ja lisää velkaantumista. Ei ole muka "rahaa ylläpitää valtion ja kuntien palveluja". No ei kai kun tahallaan velkaannuttamisella ajetaan yksityistämistä. Se on maanpetos!

      • tjwryywrwhhegegeg

        Perussuomalaiset valeoppositiota, ovat hallituksessa.Ilmeisesti pääsit vasta avohoitoon.


    • Kristittyjen motto on "Olla pahennukseksi juutalaisille" , se on uskonto, siihen heidät on riivattu.

      Pitää puhua valhetellen kaikkinaista pahaa.

      • Darwinilaiset.natsit

        Kristityillä ei tuollaista tapaa ole. Eivät kaikki ei-juutalaiset suomalaiset, tälläkään foorumilla ole myöskään kristittyjä.

        Suomessa on kristinuskon rinnalla aina elänyt myös muinaispakanuus, esim. Ior Bockin ryhmä. Eikä hän ollut suinkaan ainoa. Kalevalaisuus on elänyt Suomen kansan syvissä riveissä. Tänä päivänä pakanuutta on entistä enemmän. Nuo nimenomaiset natsit ovat yleensä samoin tein myös satanisteja, jopa saatananpalvojia, joka myös on uskonto.

        Harvemmin varsinainen kristitty on natsi, joskin tämä myös on mahdollista, myönnän. Suomessa ev.lut.kirkko on myöskin ollut kansalaisten rekisterilaitos, joten kirkkoon kuuluva ei välttämättä vähääkään piittaa itse kirkon opista ja uskosta.

        Saksalaisten natsien todellinen uskonto oli saatananpalvonta. Kirkko piti lähinnä henkilörekisteriä, eikä Hitler ollut sen enempää kristitty kuin juutalainenkaan, vaan ateisti ja saatananpalvoja. Tätä tosiasiaa satanistit ovat vuosikymmeniä pyrkineet salaamaan, siirtäen tekojensa syyllisyyttä muille. Tiedetään natsien salaisista bunkkereista, temppeleistä, joissa palvottiin Saatanaa. Juutalaiset ja muut alemmiksi roduiksi, "heikoiksi" katsotut ryhmät, kuten vammaiset olivat näiden ihmisuhreja.

        Hitlerin rotuopit perustuivat ateisti Darwinin sekopäisiin selityksiin lajien synnystä ja historiasta ja darwinismi oli helposti puoskaroitu "arjalaisen rotuopin" palvelukseen.


      • Oikea.ja.väärä.Jeesus
        Darwinilaiset.natsit kirjoitti:

        Kristityillä ei tuollaista tapaa ole. Eivät kaikki ei-juutalaiset suomalaiset, tälläkään foorumilla ole myöskään kristittyjä.

        Suomessa on kristinuskon rinnalla aina elänyt myös muinaispakanuus, esim. Ior Bockin ryhmä. Eikä hän ollut suinkaan ainoa. Kalevalaisuus on elänyt Suomen kansan syvissä riveissä. Tänä päivänä pakanuutta on entistä enemmän. Nuo nimenomaiset natsit ovat yleensä samoin tein myös satanisteja, jopa saatananpalvojia, joka myös on uskonto.

        Harvemmin varsinainen kristitty on natsi, joskin tämä myös on mahdollista, myönnän. Suomessa ev.lut.kirkko on myöskin ollut kansalaisten rekisterilaitos, joten kirkkoon kuuluva ei välttämättä vähääkään piittaa itse kirkon opista ja uskosta.

        Saksalaisten natsien todellinen uskonto oli saatananpalvonta. Kirkko piti lähinnä henkilörekisteriä, eikä Hitler ollut sen enempää kristitty kuin juutalainenkaan, vaan ateisti ja saatananpalvoja. Tätä tosiasiaa satanistit ovat vuosikymmeniä pyrkineet salaamaan, siirtäen tekojensa syyllisyyttä muille. Tiedetään natsien salaisista bunkkereista, temppeleistä, joissa palvottiin Saatanaa. Juutalaiset ja muut alemmiksi roduiksi, "heikoiksi" katsotut ryhmät, kuten vammaiset olivat näiden ihmisuhreja.

        Hitlerin rotuopit perustuivat ateisti Darwinin sekopäisiin selityksiin lajien synnystä ja historiasta ja darwinismi oli helposti puoskaroitu "arjalaisen rotuopin" palvelukseen.

        Hmmm. Käytin väärää sanaa "kristityillä ei tuollaista tapaa ole." Siis tuollaisia tapojahan on ollut kristityillä, tämä on tosiasia.

        Varsinaisesti tarkoitin, ettei kristinoppi, jos se pohjautuu nimenomaan apostoliseen kristinuskoon, Raamattuun, tällainen kristinoppi ei opeta tappavaa, aggressiivista toimintaa juutalaisia vastaan.

        On tosiasia, että kiistat juutalaisten ja kristittyjen välillä alkoivat jo jopa ennen kuin varsinaisia kristittyjä olikaan! On erotettava toisistaa kaksi eri kristinuskon historian eri vaihetta: Jeesuksen elämä, kuolema ja toiminta.

        Jeesus eli ja kuoli juutalaisena. Hänen oppinsa jo Hänen eläessään ei kuitenkaan vastannut täysin sitä, mitä tuolloiset rabbit opettivat. Tästä syntyi kiista ja Jeesus kuoli.

        Kolmantena päivänä Hän nousi kuolleista ja "villityksestä tuli entistä pahempi"!

        Jeesuksen ylösnousemuksesta, pääsiäisen jälkeisenä, viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina syntyi kristinusko. Voisi sanoa kristinuskon syntyneen jotakuinkin tarkasti 9.4.30, länsimaista ajanlaskua. Tästä syystä kristityt ovat alusta asti erottaneet itsensä juutalaisuudesta ja viettävät pyhäpäivää sunnuntaina. Kaikki Jeesuksen opetuksista poikkeava juutalaisuus jäi juutalaisille. Jeesus nimittäin jopa omalla omalla kumosi mm. juutalaisen sapatin. Sunnuntai ei ole kristittyjen sapatti, vaan Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, jota pidetään pyhäpäivänä.

        Ne uusmessiaaniset, jotka mm. viettävät sapattia, tai opettavat vastoin kristinoppia, eli Kristuksen oppia, eivät ole kristittyjä, he eivät tunnusta Jeesusta.

        He mielellään puhuvatkin "Jeshuasta", joka on eräällätavoin kuvitteellinen, uusmessiaaninen hahmo, vaikkakin Jeesuksen Kristuksen alkuperäinen nimi saattoi olla Jeshua. Uusmessiaanien Jeshua ei kuitenkaan ole sama Raamatun Jeshua, Jeesus Kristus. Uusmessiaanit tunnustavat antikristusta.


      • Sunnuntai.pyhäpäivä
        Oikea.ja.väärä.Jeesus kirjoitti:

        Hmmm. Käytin väärää sanaa "kristityillä ei tuollaista tapaa ole." Siis tuollaisia tapojahan on ollut kristityillä, tämä on tosiasia.

        Varsinaisesti tarkoitin, ettei kristinoppi, jos se pohjautuu nimenomaan apostoliseen kristinuskoon, Raamattuun, tällainen kristinoppi ei opeta tappavaa, aggressiivista toimintaa juutalaisia vastaan.

        On tosiasia, että kiistat juutalaisten ja kristittyjen välillä alkoivat jo jopa ennen kuin varsinaisia kristittyjä olikaan! On erotettava toisistaa kaksi eri kristinuskon historian eri vaihetta: Jeesuksen elämä, kuolema ja toiminta.

        Jeesus eli ja kuoli juutalaisena. Hänen oppinsa jo Hänen eläessään ei kuitenkaan vastannut täysin sitä, mitä tuolloiset rabbit opettivat. Tästä syntyi kiista ja Jeesus kuoli.

        Kolmantena päivänä Hän nousi kuolleista ja "villityksestä tuli entistä pahempi"!

        Jeesuksen ylösnousemuksesta, pääsiäisen jälkeisenä, viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina syntyi kristinusko. Voisi sanoa kristinuskon syntyneen jotakuinkin tarkasti 9.4.30, länsimaista ajanlaskua. Tästä syystä kristityt ovat alusta asti erottaneet itsensä juutalaisuudesta ja viettävät pyhäpäivää sunnuntaina. Kaikki Jeesuksen opetuksista poikkeava juutalaisuus jäi juutalaisille. Jeesus nimittäin jopa omalla omalla kumosi mm. juutalaisen sapatin. Sunnuntai ei ole kristittyjen sapatti, vaan Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, jota pidetään pyhäpäivänä.

        Ne uusmessiaaniset, jotka mm. viettävät sapattia, tai opettavat vastoin kristinoppia, eli Kristuksen oppia, eivät ole kristittyjä, he eivät tunnusta Jeesusta.

        He mielellään puhuvatkin "Jeshuasta", joka on eräällätavoin kuvitteellinen, uusmessiaaninen hahmo, vaikkakin Jeesuksen Kristuksen alkuperäinen nimi saattoi olla Jeshua. Uusmessiaanien Jeshua ei kuitenkaan ole sama Raamatun Jeshua, Jeesus Kristus. Uusmessiaanit tunnustavat antikristusta.

        Apt.20: 7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.
        8 Ja monta lamppua oli palamassa yläsalissa, jossa me olimme koolla...


    • Älä puhu paskaa, saata-naa ei ole olemassakaan muualla, kuin teidän ilkeässä luonteessa.

      Lapsellista lätinää, yriteään ulkoistaa oma viheliäinen päänsisus jollekin ulkopuoliselle kuten satanukselle. Tässähän säälii kohta olematonta satanustakin.

      Cetana on ihminen, elävä olento. Kuka tahansa.

      • Lue.oikein

        Saatana on olemassa. Kertoohan jo Tooran ensimmäiset luvut hänestä.

        Mutta en minä edellä syyttänyt otse Saatanaa, vaan hänen palvojiaan.

        Jos Saatanaa ei ole olemassa, kerro tuo satanisteille, joiden "epäjumalanpalvelukseen" kuuluvat julmat uhrimenot.


    • Kristus murti leivän ja sitten syntyi Krisnamurti.

    • "Saatana on olemassa. Kertoohan jo Tooran ensimmäiset luvut hänestä."

      Minä luulin, että kertoo Jeesuksesta, Jeesus houkutteli Evan ja sitten syntyi Evan keli ja ihmisen poika ylennettiin niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa.

      Muhammad myös ratsastaa naisella, naiset ovat tyhmiä.

      • tiedoksesitolvana

        "naiset ovat tyhmiä."

        Viisaus on nainen.


    • jeesustäytti

      Jeesus eli Jeshua täytti lain myös juutalaisten puolesta, joten kanojen tappaminen on turhaa. Ellei ihminen itse nöyryyttä Jumalan eteen, anteeksi pyytämään, niin kana ei niitä syntejä poista. Näin uskon. Jeshua eli Jeesus täytti juutalaisen raamatun lain.

      • jaavainiin

        "Jeshua eli Jeesus täytti juutalaisen raamatun lain."

        Nii, siis tarkoitat, että hän selitti lain täydelleen niin kuin jumala tarkoitti sen selitettäväksi? Siis omasta mielestään toki ja seuraajiensakin.


    • uhrit

      Tulipa tekstisi lukiessa mieleeni, että eikös woodoo-porukat käytä ja noidat uhrina hengillle ja jumalille kanoja, joita he uhraavat. Tämä vain huomautuksen.

    • nohuhuhh

      Joo'o. Miettikääs sitä jos juutalaiset saisivat sen kolmannen temppelinsä. Mikä määrä teuraseläimiä tapettaisi vuosittain jonkun "jumalan" tarpeisiin, joka kaiken lisäksi vielä raamatussakin sanoo, että haluaa mieluummin tottelevaisuutta kuin uhreja. Mutta kaiketi juutalaiset eivät halua totella, joten he uhraavat.
      Eläimiä tulee suojella juutalaisilta ja muilta uskovaisilta, jotka uhrailevat niitä jumalilleen.

    • Kyllä jeesuksen syönti varsinkin pitäisi lopettaa.

      • bootkootkoot

        Onko Jeesus kana?


      • SyökääMinunLihani

        Jeesuksen syönti on symbolista, joten sitä ei tarvitse lopettaa.


    • 'Jeesuksen syönti on symbolista..'

      Minä syön kaiken aikaa kristusta symbolisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      75
      2873
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      59
      2831
    3. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      17
      2713
    4. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2082
    5. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      53
      2061
    6. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      279
      2057
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1311
    8. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      42
      1170
    9. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      3
      1114
    10. Aamun Trump

      "DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.
      Maailman menoa
      96
      1019
    Aihe