”Saiskos luvan” sanoi Timppa-niminen insinöörimies lavatansseissa eräänä kauniina kesäiltana. Hän ei tässä vaiheessa vielä tiennyt, että tämän lauseen jälkeen hänen elämänsä ei ole enää koskaan entisellään. Mutta mitä tapahtui aiemmin tuona kesälauantaina?
Laivansuunnittelijainsinööri Timppa oli kesälomalla ja heräsi lauantai-aamuna klo 9 aikoihin yli 60 neliön kaksiossaan. Aamiaisen jälkeen Timppa puki ylleen capri-housut, ruudullisen lyhythihaisen kauluspaidan sekä lenkkarit ja päätti lähteä kävelylenkille. Päivästä oli tulossa mitä kaunein ja aurinkoisin, joten Timppa laittoi silmilleen aurinkolasit, joiden linssit olivat suorakulmion muotoiset ja korkeussunnassa matalahkot. Timppa käveli useamman kilometrin ja välillä pysähtyi ostamaan herneitä Prisman parkkipaikalla olevasta myyntipisteestä.
Iltapäivällä kotona ollessaan Timppa vaihtoi caprit beigen värisiin farkkuihin ja lenkkarit Eccon kävelykenkiin. Tässä lookissa hän lähti kaupungille ja meni terassille nauttimaan pari lasillista olutta. Terassilla hän tapasi sovitusti kaverinsa Ekin, ja pian kaksikko lähti yhdessä lavatansseihin sillä yksinäisestä nuoresta miehestä ajateltaisiin lavatansseissa kuitenkin kaikenlaista negatiivista.
Tanssipaikalla oli hyvä tunnelma ja hyvän sään ansiosta paikalla oli paljon ihmisiä. Suurin osa ihmisistä oli kuitenkin pariskuntia, joten Timppa ei heti päässyt tanssimaan. Kuitenkin lopulta hän näki naisen, jolla ei sillä hetkellä ollut tanssiparia. Kyseinen nainen oli hieman ylipainoinen, mutta Timppa herrasmiehenä ymmärsi että sisäinen kauneus on tärkeintä ja hän oli sattumalta nähnyt myös Iltalehden Ilona-liitteen kansilehdestä otsikon, jossa sanottiin että myös iso nainen voi olla seksikäs. Timppa suoristi ruudullisen paitansa kauluksia, laittoi pastillin suuhun ja käveli naista kohti. Ääni väristen Timppa sanoi ”saiskos luvan”. Nainen antoi luvan ja pian he pääsivät tanssimaan.
Tanssipaikan kaiuttimista alkoi soimaan Anna Abreun kappale Kylmästä Lämpimään. Timppa tuumi että onpa mukava ja hyväntuulinen kappale, miettimättä sanoja sen enempää. Tämän biisin jälkeen he tanssivat vielä muutaman kappaleen, joista viimeinen oli Kikan Apinamies.
Kun tanssit alkoivat päättymään, Timppa ehdotti että he lähtisivät kotimatkalle samalla taksilla, jonka Timppa tarjoutui maksamaan. Tämä järjestely sopi Timpan ihastukselle mainiosti ja kohta he lähtivät matkaan. Ollessaan naisen kotiovella Varissuolla, Timpan sydän löi nopeasti ja hän ylitti itsensä, kun uskalsi suudella naista poskelle. Nainen alkoi hymyilemään ja sanoi Timpalle ”pidetään ihmeessä yhteyttä, onks sulla kikkiä tai whatsappia?”. Timppa meni hieman hämilleen ja antoi naiselle käyntikorttinsa jossa oli hänen työpuhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa.

Vastaukset 22
Vanhimmat
”Onksul kaljaa?” sanoi tatuoitu kaljupäinen jyystärikarju noustessaan ylös sängystä vaalean ylipainoisen naisen vierestä klo 12 lauantaina. Tämän jälkeen he esittelivät itsensä toisilleen. Mies kertoi että hänen nimensä on Jykä ja nainen esitteli itsensä Janicaksi. Kaljaa Janicalla ei ollut, mutta Jykä löysi lonkeroita jääkaapista ja joi ne kaikki. Vessassa käytyään Jykä häipyi pois ja Janica jäi kotiin laittamaan itselleen aamupalaa. Syötyään Saarioisten mikropizzan, Janica meni suihkuun ja riisuttuaan itsensä hän tajusi mitä edellisenä yönä oli tapahtunut, sillä hänen jalkaa pitkin valui miehen spermaa.
Janica oli juuri avaamassa vesihanaa, kunnes kuuli että ovikello soi. Hän puki nopeasti vaatteet takaisin päälleen ja riensi avaamaan ovea. Oven takana oli sosiaalityöntekijä, joka toi Janican pojan Bicky Jr:n kotiin. Poika oli kuulemma rikkonut ikkunoita ja maalannut graffitteja. Janicalta vaadittiin allekirjoitus, jossa hän vakuuttaa että pojan biologinen isä ei ole syntyperäinen suomalainen, jolloin syytteistä luovutaan välittömästi. Janican toinen poika Mohammed oli koko viikonlopun ajan jalkapalloleirillä. ”Mullon nälkä” sanoi Bicky Jr ja hetken kuluttua Janica laittoi poikaa varten isomman pakastepizzan uuniin.
Syötyään Bicky Jr lähti jälleen pois kotoa kaveriensa luokse. Samalla ovenavauksella Janican kaveri Sarita tuli pyytämään Janicaa mukaan lavatansseihin. Janica naurahti ja sanoi että ei ole koskaan ennen käynyt lavatansseissa, mutta voi lähteä mukaan ihan mielenkiinnosta. Tämän jälkeen hän lisäsi vielä: ”Ehkä siellä sentään tapaa jotain kunnon miehiä. Kaikki miehet on just sellasia sikoja jotka ajattelee vain seksiä! En todellakaan halua mitään yhden yön juttuja vaan nyt on oikeesti aika vakiintua ja asettua aloilleen!”.
Janica ja Sarita menivät tanssipaikalle, jossa oli mukava tunnelma ja paljon ihmisiä. Janica tanssi usean eri miehen kanssa illan aikana ja välillä hänen oli pakko istua alas leväämään ja nauttimaan lonkeroa. Hetken kuluttua Janican seuraan tuli mies, joka hieman epävarmana ääni väristen kysyi että ”saiskos luvan”. Millisekuntien aikana Janican päässä muodostui mielikuva miehestä ja Janica tuumi että tuossa saattaisi olla hyvä isäpuoli lapsilleni. Niinpä hän suostui tanssimaan ja pian alkoikin jo soida seuraava kappale joka oli Anna Abreun Kylmästä Lämpimään. Janica tanssi miehen kanssa sujuvasti, mutta hänen ajatuksensa harhailivat taannoisissa etelänmatkoissa ja hän muisteli kuumia tropiikin öitä Abdulin, Alejandron ja Aleksej:n kanssa. Kun myöhemmin soi Kikan Apinamies, Janica muisteli ensitreffejään Bicky Royal -miehen kanssa.
Tanssit alkoivat päättymään ja Janican tapaama mies lähti kotiin taksilla. Mies ehdotti että Janica pääsee samalla kyydillä kotiinsa ja Janica oli iloisesti yllättynyt moisesta kohteliaisuudesta. Janican kotiovella Varissuolla mies suuteli Janicaa poskelle ja hän sai miehen käyntikortin. Seuraavana päivänä Janica etsi Facebookista Timo Särkkä nimisen miehen ja lähetti kaveripyynnön. Loppu onkin sitten historiaa.
Kohtaamisia - ihan kaikenlaisia
- kun maailma netin välityksellä on avoin kaikille, pienillekin,
kertomuksia ja tarinoi on laidasta laitaan - siinä vaiheessa kun Luucas & kumpp astuu esiin
- viisastuneilla hälytyskellojen pitäis soida.....
Repesin tuolle "Terassilla hän tapasi sovitusti kaverinsa Ekin, ja pian kaksikko lähti yhdessä lavatansseihin sillä yksinäisestä nuoresta miehestä ajateltaisiin lavatansseissa kuitenkin kaikenlaista negatiivista."
Kun ottaa huomioon miten hyvin Peris kirjoittaa ja miten hyvin hän tietää kaikki pahimmat kompastuskivet ja jopa pukeutumisvirheet, on oikeastaan aika yllättävää että hän viettää vapaa-aikansa runsaasti itkien huoneessaan äitinsä talon perällä.
Ensinnäkään en vietä runsaasti vapaa-aikaani itkien huoneessani, vaikka silloin tällöin saankin ahdistuskohtauksia. Ja tällä viikolla kun jouduin/pääsin taas avohoitoon, niin tällaista tapahtuu entistäkin vähemmän. Että kyllä suuri osa ajastani kuluu ihan normaalin tekemisen parissa. En vietä aikaani palstallakaan enää niin usein, kuin esimerkiksi pari vuotta sitten.
Heh, aika nerokas idea tuo teiniäiti-Saritan cameo :)
bravoooo
seisoma aplodit tälle
Miten Janica osasi tanssia sujuvasti, vaikka oli ensimmäistä kertaa lavalla?
Up!
Up!
Oih, olipa romanttinen kohtaaminen
Onko kenties uutta tarinaa tulossa lähiaikoina? Ei ole tainnut Jessica_13v myöskään vähään aikaan raportoinut rientojaan :)
Grrrr, olen kyllä ihan kateudesta vihreä kaverilleni Jessicalle ;)
Onko tästä kohtaamisesta nyt kuinka kauan aikaa?
Mukavaa että jaksat vielä herkutella näillä vanhoilla keskustelunavauksilla.
Ainiin, unohdin kysyä... vieläkö Bicky nykyään ilmestyy uniisi vittumainen virne naamallaan?Kjäh kjäh, LOZER!!!!
Itse asiassa alkuviikosta näin Bicky Royal unta, mutta sitä edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Tässä unessa olin uimahallissa, jossa Bicky tuli vastaan jonkun naisen ja parin lapsen kanssa. En tiedä oliko ne hänen perhettä, vai oliko Bicky sekaantunut yhäriin. Ilme oli juuri sellainen pinkeä ylimielinen virne, ja jotain se selitti sille naiselle kovaan ääneen.
Up!
Sa.. Saiskos luvan? :)))))
kylmästä lämpimään :-)
Up
Miksi nostat näitä ikivanhoja juttuja?