Vieläkö sitä kerran jaksaisi yrittää

ei_jaksaisi_enää

Vaimon kanssa pistettiin yhdessä tuumin nimet eropaperiin pari kuukautta takaperin. Eron syynä jatkuva riitely kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ei kolmansia osapuolia. Vaimo hakenut eroa yksin kaksi kertaa aikaisemmin sen kymmenen vuoden aikana, jonka olemme yhdessä olleet. Olen saanut puhuttua ympäri kun olen ajatellut isättömästä perheestä tulleena, että lapset ensin. Meillä on kaksi 4 ja 9-vuotiaat.

Kaikesta muusta päästiin sujuvasti sopuun paitsi lapsista. Vaimo ilmoitti, että lähtee lasten kanssa kotimaahansa ja sillä selvä. Itse vastasin, että kaikki muu on neuvoteltavissa ja mahdollista, mutta lapset pysyvät Suomessa, siitä mennään vaikka käräjille asti. Muuten asiat saatiin sovittua, maksan hänet ulos talosta ja kaikki muu onkin avioehdon alla. Lastenvalvojalle aika on sovittuna ensi kuussa. Sovittiin, että hän voi asua kodissamme vuoden loppuun ja minä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä ja muutoin kotona vierashuoneessa. Myös lapsille sovimme esittävämme normaalia kunnes asiat on päätetty.

Vaikka ajatus yh-isän elämästä on aivan kamala en oikein näe vaihtoehtoa jos vaimo rapakon taakse lähtee, hän ei yksinkertaisesti kykene takaamaan lapsille lähestulkoonkaan sitä elintasoa, joka täällä meillä. Puhumattakaan koulutuksesta. En tiedä miten huoltajuus asioista päättävät, mutta minulla on hyvä työtilanne ja ansiotaso, turvaverkko täällä, lapsien suomi on selvästi vahvempi kieli. Miinuksena sanottakoon, että matkapäiviä tulee paljon.
Vaimo on tietysti äiti. Pystynee hoitajana lapsensa ruuassa pitämään. En todellakaan tiedä kuinkahan käy, mutta kuvittelisin että kääntyy minulle.

No kuitenkin näyttää siltä, että vaimo on tullut toisiin ajatuksiin. Sama ralli jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa vain osat toisinpäin. En rehellisesti usko, että me saamme suhdettamme korjattua - liian paljon on sanottu ja jätetty sanomatta. On käyty terapiassa ja luvattu ja luvattu.

Mutta ne lapset. Lapsiani rakastan ja heidät haluan. Ymmärrettävästi myös vaimoni. En tiedä mitä helvettiä pitäisi tehdä. Odottaa, että lapset kasvavat ja ymmärtävät enenmän? Osaisivat itse sanoa kumman mukaan haluavat?

Arvostaisin kuulla omakohtaisia kokemuksia.

Kannattaako pelkästään lasten takia roikkua parisuhteessa joka ei toimi? (Uskoisin etteivät ongelmat näy lapsille kvoin räikeästi.)

Miten sosiaalitädit ja/tai käräjäoikeus suhtautuvat huoltajuusasioihin monikansallisissa liitoissa

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsemppiasinne

      Hienoa, että olet sitkeä mies.
      Eräät pyrkivät sijassasi ystävyydellä jatkamaan liittoa. Se tarkoittaa, että on asenne, että vaimo ei ole vaimo vaan hyvä ystävä, samassa kodissa. Vaatisi toki, että hän osaisi kunnioittaa sinuakin samoin, hyvänä ystävänä ja isänä.
      Lasten kotimaa on kai Suomi? Jos näin, poisvienti maasta ilman lupaasi olisi lain vastaista. Kysy silti asiastasi, varmuuden vuoksi, ennakkoneuvontaa joltain viranomaiselta. En tiedä keneltä, ehkä poliisilta?
      En halua leimata vaimoasi, näin tekevät, siis lapsikaappaukset, ovat hyvin harvinaisia. Arvostan asennettasi, tsemppiä sinulle, miten päätättekään .

    • seitsemänpluskolme

      Tapaamisten kannalta on aika vaikea tilanne asua eri maissa.

      Vaikka lapsesi lähtisivät nyt vaimon mukana, niin heillä säilynee kaksoiskansalaisuus ja voivat tulla opiskelemaan myöhemmin Suomeen. Jos vaimosi on sairaanhoitaja, niin käsittääkseni ainakin Usassa hoitajat tienaavat kohtalaisen hyvin moneen muuhun työhön verrattuna.

      Hienoa, kun olette yrittäneet tosissanne ainakin.

    • varovaisesti

      Paras sinun jutella lastenvalvojankin kanssa. yksi mahdollinen kompromissi olisi äidin pysytellä maassamme ihan vain lasten takia, mutta eri asunnossa kuin sinä (ja lapset).
      Jos hän päättää lähteä, käräjillä saanet oikeuden lähihuoltajuuden monista hyvistä syistä. Viikko-viikko-systeemi tulee kysymykseen Suomessa. Jos nainen lähtee ja lapset jäävät niin he käytännössä kasvavat ilman äitiä. Eivät näe biologista äitiään kuin pari kertaa vuodessa. Silti uskon että pärjäät OK lastesi kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe