Vieläkö sitä kerran jaksaisi yrittää

Vaimon kanssa pistettiin yhdessä tuumin nimet eropaperiin pari kuukautta takaperin. Eron syynä jatkuva riitely kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ei kolmansia osapuolia. Vaimo hakenut eroa yksin kaksi kertaa aikaisemmin sen kymmenen vuoden aikana, jonka olemme yhdessä olleet. Olen saanut puhuttua ympäri kun olen ajatellut isättömästä perheestä tulleena, että lapset ensin. Meillä on kaksi 4 ja 9-vuotiaat.

Kaikesta muusta päästiin sujuvasti sopuun paitsi lapsista. Vaimo ilmoitti, että lähtee lasten kanssa kotimaahansa ja sillä selvä. Itse vastasin, että kaikki muu on neuvoteltavissa ja mahdollista, mutta lapset pysyvät Suomessa, siitä mennään vaikka käräjille asti. Muuten asiat saatiin sovittua, maksan hänet ulos talosta ja kaikki muu onkin avioehdon alla. Lastenvalvojalle aika on sovittuna ensi kuussa. Sovittiin, että hän voi asua kodissamme vuoden loppuun ja minä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä ja muutoin kotona vierashuoneessa. Myös lapsille sovimme esittävämme normaalia kunnes asiat on päätetty.

Vaikka ajatus yh-isän elämästä on aivan kamala en oikein näe vaihtoehtoa jos vaimo rapakon taakse lähtee, hän ei yksinkertaisesti kykene takaamaan lapsille lähestulkoonkaan sitä elintasoa, joka täällä meillä. Puhumattakaan koulutuksesta. En tiedä miten huoltajuus asioista päättävät, mutta minulla on hyvä työtilanne ja ansiotaso, turvaverkko täällä, lapsien suomi on selvästi vahvempi kieli. Miinuksena sanottakoon, että matkapäiviä tulee paljon.
Vaimo on tietysti äiti. Pystynee hoitajana lapsensa ruuassa pitämään. En todellakaan tiedä kuinkahan käy, mutta kuvittelisin että kääntyy minulle.

No kuitenkin näyttää siltä, että vaimo on tullut toisiin ajatuksiin. Sama ralli jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa vain osat toisinpäin. En rehellisesti usko, että me saamme suhdettamme korjattua - liian paljon on sanottu ja jätetty sanomatta. On käyty terapiassa ja luvattu ja luvattu.

Mutta ne lapset. Lapsiani rakastan ja heidät haluan. Ymmärrettävästi myös vaimoni. En tiedä mitä helvettiä pitäisi tehdä. Odottaa, että lapset kasvavat ja ymmärtävät enenmän? Osaisivat itse sanoa kumman mukaan haluavat?

Arvostaisin kuulla omakohtaisia kokemuksia.

Kannattaako pelkästään lasten takia roikkua parisuhteessa joka ei toimi? (Uskoisin etteivät ongelmat näy lapsille kvoin räikeästi.)

Miten sosiaalitädit ja/tai käräjäoikeus suhtautuvat huoltajuusasioihin monikansallisissa liitoissa