Työajan lisääminen - vaikutus tuottavuuteen

TutkittuaTietämystä

Nyt ollaan tekemässä yhteiskuntasopimusta. Sopimuksen keskeisin tarkoitus on saada aikaan 5%:n tuottavuuden nousu. Tämä aiotaan tehdä työaikaa pidentämällä noin sadalla tunnilla.
Tutkimusten mukaan on kuitenkin todettu että tuottavuus ei nouse kuin murto-osan tuosta 5% tavoitteesta.
Esimerkkitapauksena on käytetty metalliteollisuutta jossa työvoimakustannukset ovat noin 15%. Työajan lisäyksellä sadalla tunnilla saadaan aikaan vain noin 0,8 % tuottavuuden nousu.
Työajan lisäyksellä voidaan saada tuottavuutta lisää vain jos se antaa mahdollisuuden vähentää työvoimaa. Tämä on jo moneen kertaan todistettu eri foorumeissa.

59

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LoimuLohiMaustettuna

      Suomi nousee lamasta uusilla ideoilla ja tuotteilla. Suomalaiset eivät voi kilpailla työn hinnalla bambumajoissa eläville kilpailijoille. Suomessa rakentaminen on kallista, kaikki tuotteet ovat kalliita, niin ruoka kuin muutkin välttämättömät tavarat.
      Verot ja veroluonteiset maksut vievät yhä suuremman osan palkansaajan tilipussissa. Palkanalennuksista ei voi edes puhua jotta jonkinmoinen elämän laatu voitaisiin ylläpitää.

      Nyt on todellakin ryhdyttävä ideoimaan uusia tuotteita ja liikeideoita. Se on ainoa keino nousta tästä suosta.
      Työajan lisääminen ei todellakaan tuottavuutta nosta. Eläkeikää nostetaan ja jos vielä samaan aikaan lisätään työaikaa, ei yhtälö voi toteutua niin että hyödyt olisivat haittoja suuremmat.

    • ettätämmöistä

      Lainaus: "Työmarkkinauudistus pitäisi saada aikaan nopeasti, meillä eletään vielä pääosin sodan jälkeen rustatun mallin mukaisesti, olisi jo korkea aika saada päivitys nykyaikaan."

      Hyvä, että ollaan sodan jälkeisessä, eikä sotaa ennen tilanteessa.

      Työmarkkinauudistus, mitä se on?
      -Työajan pidennys, minkä työn, kun sitä ei ole kaikille nytkään?
      -Monet ovat sitä mieltä, että julkishallinnossa on liikaa työntekijöitä, mitä se työajan pidennys siinä auttaa. Minunkin mielestä hallintoa voitaisiin riisua merkittävästi, niitä "valviiroja" on nykyisin joka lähtöön ja vaikka lähtöä ei olisikaan.
      -Palkkojen leikkaus, sehän on aina porvarien ja kepulaisten agendalla, kun tilaisuus tulee.

      • jäätähousuhun

        Muisteleppa E.Ahon lanseeraamaa TYÖREFORMI sanaa,
        se oli siinä 1990-2000-luvun vaihteen muotisanoja
        kepulaisten piirissä.
        Eli vanha neukka jatkuu yhä edelleen.


    • Jäitä5Hattuun6

      Niin, kaikenlaisia vaatimuksia on esitetty. Vaatimusten taustalla piilee omistajien kyltymätön ahneus. Voittoja pitää saada yhä enemmän ja enemmän.
      Toivottavasti AY-liikkeen neuvottelijat pitävät päänsä kylminä eivätkä suostu älyttömiin vaatimuksiin ahneiden omistajien hyväksi.

    • UudetTuulet78967

      Taloudellinen tilanne Suomessa on todella vaikea. Sitä ei kukaan voi eikä edes halua kiistää. Myös työntekijäpuoli tämän tietää ja haluaa osaltaan vaikuttaa siihen, että työttömyys saadaan laskuun ja talous kasvuun.

      Työnantajapuolella on esitetty hyvinkin monia työntekijän asemaa ja palkkaa huonontavat keinoja. Valitettavasti näistä keinoista ei ole apua talouden kuntoon saattamiseksi, päinvastoin.

      Jos palkkaa alennetaan jollakin keinolla, ostovoima pienenee ja sitä myöden kulutus laskee. Tulee vain lisää työttömiä. Sama vaikutus on työajan pidentämisellä. Jotta työaikaa pidentämällä saadaan tuottavuutta lisää, on työajan lisäystä vastaavalla määrällä vähennettävä työntekijöitä.

      Nämä keinot eivät todellakaan auta tässä tilanteessa. On oikeasti alettava ideoimaan uusia tuotteita tai palveluita.

    • itseasista

      Kun puhutaan vientiteollisuuden tuotteita, niin palkan alennus toki auttaa, koska se on sitten suoraan tuotteen hinnasta pois. Saadaan vientituloja, joista se suurin pula on.
      Velkaantuminen johtuu siitä, kun viennin tulot ei riitä kattamaan nykymenoja. Se että kotimaan kysyntä pienenee on silloin toisarvoista, koska palveluala ei tuota uutta maahan, vaan kuluttaa olemassa olevaa, eikö niin ?
      Vientiä nyt tarvitaan, ja sen kilpailukyvystä nyt on kyse, kotimaan kaupankäynti on tässä vain sivujuonne.

    • vete.raani

      Ei vientituotteiden kilpailukyky ole palkoista kiinni.
      Olisiko ongelma siinä, että suomalaisesta työvoimasta liian suuri osa, on työssä joka ei "tuota", julkinen sektori.
      Sehän on tilanne aina, kun vasemmistoa ei ole hallituksessa, että on kauhea hätä kilpailukyvystä. Silloin isketään, "kuin sika limppuun".

    • JustiinsaJuuJaJetsulleen

      Velkaantuminen johtuu siitä, että noususuhdanteen aikana on yhteiskunnan järjestämiä ilmaisia palveluja palveluja lisätty jatkuvasti. Samaan aikaan on Suomen viennin veturit Nokia, paperin vienti, laivateollisuus ja nyt viimeisimpänä Venäjän vienti tyrehtynyt. Myös julkisen sektorin virkoja lisättiin ja keksittiin lisää uusia virkoja. Palkkapolitiikka julkisella sektorilla oli posketonta. Samaan aikaan kun yksityisellä sektorille palkat nousivat keskimäärin 3-7 %, nostettiin esimerkiksi opettajien palkkoja keskimäärin 33%.
      Kun vienti tyrehtyi, ei hallitus tehnyt elettäkään karsiakseen näitä ilmaisia palveluita vaan velkaa otettiin ja elvytettiin.

      Nyt sitten kaikki halutaan korjata repimällä rahat pienipalkkaisten työntekijöiden tilipussista. Tuossa joku edellä kertoi että vientituotteitten hinnat laskevat jos palkkoja pudotettaisiin jolloin syntyy kipailuetua. Näinhän se matemaattisesti laskien toimii. Siinä kuitenkin on muistettava se, vaikuttavin tekijä siinä on kuinka suuresta työvoimakustannuksesta puhutaan. Joku professori käytti esimerkkinä työajan lisäyksessä metalliteollisuutta. Siellä työvoimakustannus on luokkaa 15% jolloin 100 tuunnin työajan lisäys vaikuttaa 0,8 %. Vastaavasti jos puhutaan vaikkapa selluteollisuudesta jossa jo parikymmentä vuotta sitten työvoimakustannus oli 3-5%, jää vaikutus aivan mitättömäksi.

      Toisaalta Suomen palkat ovat nyt jo ostovoimaltaan Euroopan kehittyneiden maiden häntäpäässä. Emme tule koskaan pärjäämään kilpailussa Itä-Euroopan tai Aasian halpamaille. Vientimme pitää jatkossa perustua erikoisosaamista vaativiin tuotteisiin jotka on suojattu patenteilla niin ettei niitä voi Kiinalaiset heti kopioida.

    • harmajapääkaarlo

      Työn tuottavuuden lisääminen po. 100 h lisää työläisten työaikaa, jonka aikaan työläiset tuottavat samalla lailla oman arvonsa ja lisäarvon.
      -Kun ja jos se 100 h. tulee tehdä normaalin työajan päälle ylitöinä, -on se samalla työläisten -hiostamista.
      -Jos taas ne joutuu tekemään esim.
      lauantaisin, -se rajoittaa työläisten oikeuksia lepoon ja virkistyksen aikaa.
      -Kieltämättä sillä temputuksella työaika pitenee, -ja jopa työssä tehtyjen tavarain määrä kasvaa. -eli työntuottavuus nousee, sen minkä nousee?
      Työpäivä jakaantuu kahteen osaa, -po. 8 h päivä.
      Osan päivästä työläinen tekee oman arvonsa, (palkan) edestä tuotteita, so. tavaroita. -Siihen asti työpäivästä kuluu, -sanon esim. 3.5 tuntia...
      -Eli ei työläinen ole luonnut työvoimaostajalleen vielä lisäarvoa, -(josta se voitto muodostuu)...
      -Jäljellä on työpäivästä vielä 4,5 h. Pääseekö työläiset kotia?
      -Ei suinkaan, -onhan 8 h työpäivä.
      -Työvoimaostajakapitalisti antaa työläiselle lisätyöhön taas tavarain tuottamiseen tarvittavat välineet, .ja vaatii työskentelemään lisätyöajan, -sen 4.5. h.
      Työläinen tuon lisätyön aikana luo lisäarvoa 4.5 h. -josta ei enää työvoimaostaja kapitalisti maksakaan työläiselle senttiäkään, -vaan riistä sen työajan osuuden omakseen, -eli se työn tuottavuuden nousu siirtyykin työvoimaostaja kapitalistin kukkaroon...mm. voitoiksi.

      Nyt kun on kapitalistein aiheuttama syvä lama meneillään, -ajaa hallitus deflaatiota, -eli tavarain hintojen alentamisen ideaa..
      Tavaratuotannon aikana on työvoimakin tavaraa, -ja työvoimatavaran hinnan, -palkan alentamiseksi nyt suunnittelevat mm. palkkain jäädyttämistä ja jopa alentamista, samalal kun lisäävät työaikaa...

      Palkkatason laskiessa, -laskee työvoimatavaran arvo, -ja sen tuottamiseen työläiset enää tarvitsevat välttämätöntä työaikaa - sanotaan esim. 3 h...
      -Joten 8 h, -jääkin 5 tuntia sitä lisätyöaikaa, -ja sen aikana tuotetut arvot ovatkin lisäarvoja, jotka työvoimaostaja omaa itselleen, ja se voitto taas vain kasvaa, -kun ei enää 5 h. a, -päivän lisätyöstä tarvitse maksaa työläiselle senttiäkään palkkana...

      -Kapitalistit käyttävät tätä syvää talouslamaa entistä tehokkaammin työläisten riistämiseen hyväkseen, ja pakottavat tekemään enemmän lisätyötä, -ja niihin jopa vaativat sen 100 h. lisätyöajaksi.
      -Samalla tämän syvä talouslaman aikana ostavat halvemmalla uusia moderneja tuotantovälineitä, ja kun alkaa uusi nousukausi, on isku entistä voimakkaampaa, -entistä vähemmällä työvoimalla...

      -Työläislillä ja kansalla kun alenee todellinen ostokykyinen kysyntä, -merkitsee se sitä, -että varastot täyttyvät nopeammin, -ja entistä nopeammin ollaan taas ns. syvässä talosulamassa, -jotka vähitellen johtavat kapitalismin kumoamisen tarpeeseen..

      -Se mikä on suurpääoman suuri voitto, on työläisten ja tavallisen kansan suuri tappio, -eikä siltä säästy edes pk - yrittäjät, -eikä vastaavat pk. maataloutta harjoittavat talonpojat...

      -Tämä hallitus ei olojamme paranna, -eikä työttömyyden kasvua pysähdytä...
      -Työn tuottavuuden lisääminen oloissa lisää vain riistäjäkapitalistien voittoja.

      Kaarlo Nurmikumpu -Kemijärvi

      • suuri_kusetus

        Ne on täysiä perkeleitä nämä nykyajan kapitalistiriistäjät. Tästä ei hyvä voi tulla. Sipiläkin on susi lampaan vaatteissa!!!!!!


      • KempanPösilö
        suuri_kusetus kirjoitti:

        Ne on täysiä perkeleitä nämä nykyajan kapitalistiriistäjät. Tästä ei hyvä voi tulla. Sipiläkin on susi lampaan vaatteissa!!!!!!

        Kyllä kuitenkin on tosiasiat tunnustettava. Jos rahat eivät riitä, on kulupuolta karsittava kun lisätiloja ei ole tulossa.
        Ei tässä nyt auta taivastella onko porvari hallitus vai mikä vaan on alettava supistamaan menoja.
        Raaka leikkuri on asetettava yhteiskunnan tukiin ja palveluihin. Miksi helvetissä miljonääreille pitää maksaa esimerkiksi lapsilisiä?
        Tämä lama on äkkiä voitettu jos laitetaan asiat oikeasti arvojärjestykseen ja tukitoimet osoitetaan vain niitä oikeasti tarvitseville.


      • harmajapääkaarlo
        KempanPösilö kirjoitti:

        Kyllä kuitenkin on tosiasiat tunnustettava. Jos rahat eivät riitä, on kulupuolta karsittava kun lisätiloja ei ole tulossa.
        Ei tässä nyt auta taivastella onko porvari hallitus vai mikä vaan on alettava supistamaan menoja.
        Raaka leikkuri on asetettava yhteiskunnan tukiin ja palveluihin. Miksi helvetissä miljonääreille pitää maksaa esimerkiksi lapsilisiä?
        Tämä lama on äkkiä voitettu jos laitetaan asiat oikeasti arvojärjestykseen ja tukitoimet osoitetaan vain niitä oikeasti tarvitseville.

        -Nyt on maassa oikeistoporvarihallitus laittamassa asiat heidän mielestä oikeaan arvojärjestykseen...

        -Tosin tasaan tarkkaan jo teidän, -miten siinä arvojärjestykseen laittamisessa käy, -näin ilman jakoavainta: -rikkaat rikastuvat ja varattomat yhä enemmän käyvät varattomimmiksi.

        Marx:-rikkaat rikastuvat ja kansa köyhtyy...
        Eli ts. -kun rikkaudet kasaantuvat yhtäälle, -kansan vähäiselle osalle, -niin kurjuus lisääntyy kansan suurelle osalle...

        -Mistä ne Suomen kapitalisteille tulevat ne jättivoitot, -mistä oikeasti raha niille riittää? -Tai Eurooppaan syydetään vähän sinne. -jos muuallekin...
        Nimen omaa aineellisen työn eri vaiheissa luovat työläiset kansantulon, -mutta sen jakoperuste on kapitalismissa päin, -PIIP!

        -Tosiaan kasantulosta suurpääoma omiin tarkoituksiinsa riistää suuret osuudet, -heidän riistokoneidensa rasvaamiseen, -ja valtiovalta ohja porvarillisesti kapitalistiluokan valtionkoneistoa, -ja porvarillisina edustajina tekevät suurpääomaystävällistä politiikkaa, -missä syytävät rahaa ihan tarpeettomin kohteisin,
        -ersim. militarisoimiseen, -ja siihen kannusteita kansalta hakevat mediapropagandalla, -jossa pitävät Venäjää pääuhkana...
        Totta se, että EU: n kytketyssä Suomessa sijoitetaan paljon kansantulosta ihan tarpeettomaan, -joita ilman pärjättäisiin työläisinä ja tavallisena kansana. Yhdeksi esim. nostan tämän EU:n liittymisen, ja sen kallistuvat jäsenmaksut

        Kapitalisteja hyvin palvelleille johtajille antavat kultaisen kädenpuristuksen keinoin kohtuuttomia bonuksia...

        EU: n liittymisen ehtona oli ne neljä "vapautta"! ; -Pääoman vapaa vienti, tavarain ja palvelujen vapaa vienti, sekä työvoiman vapaa liikkuvuus... Laskepa mitä siinä Suomi menettää mahdollisuuksia tuottaa kansantuloa, -kun ne pääomat maasta pois viedään?

        Väitetään, ettei se inflaatio pure EU: a... inflaation perussyy on paperirahan liiallisena kiertokulkuun laskemisena, -mistä seuraa, -että sitä paperirahaa pitää olla entistä enemmän, ja se kun ei kelpaa maailmanamarkkinoilla, -ilman kultakantaa.
        -Aineelliset työpaikat YT neuvotteluissa vähentyvät joka päivä, -ja kun se ulkomaan kauppa ei oikeasti ole vapaa, -vaan se on sidottu EU nyörein globaalisesti, -yleismaailmallisesti vain sallittaviin maihin, -kun taas tosia maita boikotoivat erilaisilla vientipakotteilla. y. m. s, huonoilla kauppasuhteilla...
        Kansojen välillä hyvä ystävyys ja kauppasuhteet ovat oikeudenmukaisen, - demokraattisen maailmanrauhan tae...

        Lapsilisät ovat lapsille suunnattuja valtion varoja. ja lapset olkoot saman-arvoisia, -joten en kannata esitystä niiden rikkaiden lapsilta poistamisesta, -sillä vastavuorosta sitten niitä pian ottavat niiltä varattomienkin perheiden lapsilta...

        Kaarlo Nurmikumpu Kemijärvi

        -Rahaa on, -ja sitä kansantuloa tuotetaan, -mutta sitä käytetään ja jaetaan väärin- niin, -että ei enää muka oman maan hyvinvoinnin nostamiseen sitä enää muka riitä... P...ka puhetta.
        k. n...


    • kaljupääkalle

      Kiitos Kaarlo Nurmikumpu upeasta ja selventävästä kirjoituksesta tosin piti lukea kolme kertaa että aloin kaiken ymmärtämään mut jatka näitä kirjoituksia että ihmiset alkaa pikku hiljaa tajuamaan miksi keskiluokka halutaan pois että olisi vain tosi rikkaita ja tosi köyhiä,seuraavaksi köyhistä halutaan varmaan orjia.surullista että persut ei ymmärrä ikinä näitä asiota vaikka ovat olevinaan vähäosaisten puolella vai ovatko?

      • PössiEevertti

        Ehkäpä en halua yhtään Kaarlon kommenttia. En ymmärrä kaikkia kommentteja enkä lyhenteitä. Ehkäpä se johtuu siitä, että en ole ollut Moskovan ylipistossa niinkuin Kaarlo.
        Joka tapauksessa talous on laitettava kuntoon jos meinataan pärjätä tässä karussa kilpailussa.


      • harmajapääkaarlo

        Suomen porvarillisen yhteiskunnan talouden on kuralle saattaneet nämä vuosikymmenten suurpääoman puolesta oleskelleet hallitukset, -ja tämä nykyinen ei niitä voi korjata, -vaan entisestään talous vinoutuu...

        -Ei varmastikaan kaikki, -ehkä ei vielä monikaan yhdy kannanottoihini, -mutta jos termistössä ja lyhennyksissä on jotain kysyttävä, kysy pois, -koitan sen selvittää selkokielisemmin...

        Pk - yrittäjä lyhenne tarkoittaa esim. -pienet- ja keskisuuret yrittäjät, -ja vastaavasti maatalouselinkeinojen: -pienet- ja keskisuuret harjoittajat..

        -Tuli mieleen, -jos se on ongelma joillekin, -mitä tarkoittaa pk-yrittäjät, -ei, ei tarkoita jutussani, -että "pikakivääri yrittäjät"... -humoristinen vitsikomppi loppuun...
        -En aliarvioi kysyjää vitsiheitolla...

        -Olenko muuten sanonnut olleeni Moskovassa, -yliopistossa?
        - Opiskellut olen Moskovassa, -vaan en yliopistossa-, edes siinä ns. kansainvälisessä yliopistossa.

        Kaarlo N... Kemijärvi


      • harmajapääkaarlo

        En tue väitettä "keksiluokka", koska m - l: n luokkateorian mukaan,
        ei ole ko. kaltaista yhteiskuntaluokkaa.
        -Liberaaliporvariston teoreetikot ovat sepittäneet po. "keskiluokkateesin". Heidän mukaan osa kapitalistiluokasta - ja osa työväenluokasta punoutuu muka yhteen, -ns. "keskiluokaksi",
        Luokkajaon perusteluna pitävät tuloja...

        Teoria on käsitteellinen, -eli abstraktinen yhteiskuntaluokkien määrittelyyn tulojen mukaan...

        Lenin on määritellyt yhteiskuntaluokat objektiivisesti, ja osoittaa, -että on kapitalismissa, -mikä poisti säätyjaon, -vain kolme yhteiskuntaluokkaa: kapitalistiluokka, työväenluokka ja talonpoikaisluokka, -ts. talonpoikaisluokka on näiden kahden perusluokan välillä oleva väliluokka, -jäänne kapitalismia edeltäneestä feodaalisesta järjestelmästä.

        Lenin sanoi määritellessään tieteelisesti yhteiskuntaluokista, -että luokat ovat suuria ihmisryhmiä...

        Tärkein mittarimäärittelyyn on se, miten paljon kukin yhteiskuntaluokka omistaa perustuotantovälineitä.

        Kapitalistiluokka on käytännössä omistava joko kokonaan tai ainakin ratkaisevan osan perustuotantovälineistä. ja sillä yksityisomistuksella ovat porvarillisessa yhteiskunnassa kapitalistiluokkaa.
        -Määrällisesti esim. Suomessa on vain noin yksi (1) prosentti koko kansasta kuuluva kapitalistiluokkaan. Tosin kapitalistiluokasta on eriytynyt finanssiharvain valtaeliitti,
        siis pankki- =rahateollinen finanssieliitti, -joka samalla on eristäytynyt muusta kansasta. Kyseinen finanssivaltaeliitti on kapitalistisessa yhteiskunnassa ylivallassa, -eli omaa ns. hegemonian taloudessa, -ja se kautta koko porvarillisessa yhteiskunnassa. Nykyään tuo ylivaltaa pitävä raha - teollinen valta on punoutunut yleismaailmalliseksi, imperialistiseksi, monopolikapitalistiseksi, -globaaliksi voimaksi, -joka hallitsee laajalti koko maailman taloutta... -ja vaikuttaa olennaisesti povarivaltioihin...

        Toinen peruslukista on työväenluokka, -suurilukuisin yhteiskuntaluokka Suomessa, -noin 90 prosenttia... koko kansasta.
        -Työväenluokkaan kuuluvat eivät omista tuotantovälineitä, -vaan elääkseen on pakko myydä työvoimaasna, -työvoimamarkkinoilla, työvoimaostaja kapitalisteille.

        -Väliluokka: -talonpoikasiluokka omistaa Maan, ja se on tuotantoväline maataloustuotannossa ja metsätaloudessa.
        Kuten tiedämme, talonpoikaiston määrä on rajussa laskussa,
        sillä hyvin paljolti niin pienet tialt kuin jopa keskisuuriakin tiloja on joutunut lopettamaan maataloustuotannon, -mutta ns. pienet ja keskisuuret yritykset on vastaavasti alkanut yrityksensä maataloudesta luopuneilla tiloilta, -vaan he kuuluvat ns. talonpoikaisluokkaan---...
        -Talonpoikaisluokassa on noin 9 prosenttia koko kansasta.

        MISSÄ osiossa on se "keskiluokka", -ei muualla kuin uusliberaali teoreetikkojen päänupissa, -ja sillä käsitteellä hajottavat työväenluokkaa, -kun väittävät että tapahtuu "keskiluokkaistumista"...

        Toinen vastaikään kyhätty uusi yhteiskuntaluokka on ko. teoreetikoilla tuo, -niin sanottu, -"prekariaattiluokka" !?
        Johon mm. laskevat kuuluvan työttömät, -ym. vähempiosaisia varattomia, -niin kuin tulot määräisi ihmisten yhteiskuntaluokkapaikan, -ei, -vaan mitä omistaa tuotantovälineitä, -ja miten paljon?...

        Esimerkiksi eläkeläiset, sivistyneistö eivät ole yhteiskuntaluokkia,
        vaikka ovat ns, suuria ryhmiä. -Kummassakin ryhmässä on noihin jokaiseen yhteiskuntaluokkaan kuuluvia yksilöitä...

        Henkilökohtaisesti lukeudun vanhuuseläkeläisenä työväenluokkaan, -johon synnyin talonpoikaisluokasta tavisodan vuoksi, 5.5. 1940...
        Eläkkeelle siirtyminen ei tuonut ole minulle muutosta yhteiskuntaluokka asemaan, -joten olen työväenluokan vanhuuseläkeläinen.

        Kaarlo Nurmikumpu -Kemijärvi


      • harmajapääkaarlo
        PössiEevertti kirjoitti:

        Ehkäpä en halua yhtään Kaarlon kommenttia. En ymmärrä kaikkia kommentteja enkä lyhenteitä. Ehkäpä se johtuu siitä, että en ole ollut Moskovan ylipistossa niinkuin Kaarlo.
        Joka tapauksessa talous on laitettava kuntoon jos meinataan pärjätä tässä karussa kilpailussa.

        Ihan oikein, -talous on saatava kuntoon! -Kysymys, -millä keinoin? Yhteiskuntatieteiden parissa eläneenä jo n. 60 vuotta, on sanottava, -ettei enää tätä ylikypsä monopolikapitalistista (imperialismi) ja EU: n kytkettyä Suomen taloutta saada kuntoon työn ja tavallisen kansan hyvinvoinniksi, -jos kapitalistit käärivätkin kasvavia voittoja...

        Talouden kuntoon saamiseksi tulee suorittaa kokonaisvaltainen valtarakenne muutos, -mutta nyt se on vain muutamien haaveena...

        -Nyt näin pyrkivät porvarivallanpitäjät kovin menetelmin, -viemällä kunnostamisen alttarille työläisten ja tavallisen ihmisen elämäntarpeiden tyydytykseksi jaettavaakin osuutta. -Että se kuntoon saattaminen, on tietenkin uskotettua huuhaa monelle, -mutta tätä samaa pas... kaa, -ei enää voi taantuneessa rakenteissa parantaa: -Sinun, minun ja meidän puolesta paremmaksi.
        -Dialektisen - ja historiallisen materialismin objektiivinen lainmukaisuus ohjaa järjestelmissä kohti luokatonta yhteiskuntaa, -so. sosialismin kautta...
        Tämä prosessi eli vaiheiden koko kirjo on työväenluokan johtamaa sosialistista vallankumousmuutosta, -jonka ainoastaan voi tilapäisesti keskeyttää lian opportunistisia mielialoja omaavat "hrutshevilaiset"...

        -Todellakin on saatava porvariston kuralle saattama talous kuntoon, -vaan ei paikkailemalla sama vanhaa pas...kaa!
        Ja muka kunnostamiseen saatetaan työläiset ja tavallinen kansa entistä kurjistuneempaan asemaan, -hoi herätkää, -työn orjat sorron yöstä...

        Kaarlo Nurmikumpu -Kemijärvi


    • geggow

      Raakaleikkuri tosiaan käyttöön lapsilisät pois rikkailta,julkista sektoria vähennettävä n.30%,vapaa kilpailu rautateille siellä liikaa porukkaa myös 30%,kansalliset maataloustuet pois kuten yhden satokauden ruotsissa,norjassa ,virossa ja yritystuet myös isoilta kansainvälisiltä hirmuvoittoja veroparatiiseihin siirtäviltä yrityksiltä pois jo säästöt vuodessa 15mrd ja kukaan ei kärsi

      • harmjapääkaarlo

        No jos noin, -aloitetaan ne rikkaiden osalta ensin, -ja katsotaan paljonko kohenee talous, -ehkä paljonkin paremmaksi, -vaan en
        suositte koskemaan työläisten ja tavallisen kansan tuloihin, yms. -joita tulee korotta ja parantaa saataville, -kuten julkinen terveys- ja sairaushoito, sekä hammashoito ilmaiseksi, jne yms... -kuten oli vielä 1960 - 1970 luvullakin vahva tavoite...

        Kaarlo N... Kemijärvi


    • näin.on

      vete.raani
      11.7.2015 14:16

      "Ei vientituotteiden kilpailukyky ole palkoista kiinni.
      Olisiko ongelma siinä, että suomalaisesta työvoimasta liian suuri osa, on työssä joka ei "tuota", julkinen sektori.
      Sehän on tilanne aina, kun vasemmistoa ei ole hallituksessa, että on kauhea hätä kilpailukyvystä. Silloin isketään, "kuin sika limppuun".

      Julkishallinto on paisunut älyttömäksi. Yhteiskunta- ja Hallintotieteilijöitä koulutetaan paljon ja ne sitten perustaa, kaikenmailman Tyhjäntutkimusinstituutteja.
      Kuluneen vuoden aikana, on joka päivä TV-uutisissa haastateltu jonkin, aina eri instituutin edustajaa, eikä niiden sanoma ole sen kummempi, kuin tavallisen ajan seuraajan näkemys.

    • ihmetellennäitä

      Ei tarvitse kuin katsoa vientilukuja, niin näkee meidän pudonneen siinä hurjasti. Eli vienti ei vedä, se on faktaa. Silloin toki pitää sopeuttaa toimet sen mukaan. Se on ensimmäinen toimi asiassa. Sen jälkeen on mietittävä, mistä asia johtuu, ja miten se korjataan, vai halutaanko vain pudottaa elintasoa nykytulotason mukaiseksi. Se ei näytä olevan vaihtoehto, koska kova kitinä alkoi heti kun hallitus julkaisi leikkauslistan.
      Kun sanotaan meidän kustannustason olevan kymmenkunta prosenttia yli kilpailijamaiden, niin minä ainakin henkilökohtaisesti uskon niitä talousviisaita ennemmin, kuin nimettömiä kirjoittajia S-24 sivustolla. Toki jos joku laittaa lähdeluettelon kera todisteet asiaa vastaan, niin voin muuttaa kantaani asiassa.

      Julkishallinto on toki paisunut kohtuuttoman suureksi, kun sitä verrataan yksityisen sektorin työntekijöiden määrään, ja niin sitä pitää verrata, koska julkisen puolen palkan maksuun tulee rahat sieltä.
      On näitä asioita pyöritelty jo vuosia, eikä tunnu viisasten kiveä löytyvän. Hallitus ei toki mitään työllistä, kyllä se työllistäjä olisi löydyttävä sieltä yksityiseltä sektorilta.
      Uutta ei koskaan ole pakolla luotu, kyllä se on vaivaloinen, kivikkoinen ja pitkä tie, odotella uusia innovaatioita, jotka sitten työllistää kaikki, ja sen lisäksi viedään kyseiset tuotteet maailman markkinoille.
      Riitelyllä, eikä lakkoilulla kyllä saada muuta kuin pahennettua tilannetta. Näissä keskusteluissa on esitetty listoja, joita mukamas EK tulee esittämään yhteiskuntasopimus neuvotteluissa. listoissa on listattu poistettavaksi melkein kaikki, mitä työnantaja on velvollinen työntekijöille työn vastikkeeksi antamaan.
      Sikäli outoa, kun kukaan ei vielä oikeasti tiedä koko neuvottelujen pohjasta yhtään mitään. Silti ollaan valmiita jo agitoimaan työntekijöitä kaikkea vastaan, ei oikein mene jakeluun, ketä tuollainen agitaatio palvelee ?

    • TottaJokaSana7

      Nuo palkkatilastojen löytyvät mm. EK:n sivuilta ja tilastokeskuksen sivuilta. Tuo 10% on posketon luku ellei sitten puhuta vertailusta Itä-Euroopan köyhistä maista.
      Tosiasiassa viennin hiipuminen johtuu aivan muista syistä kuin palkkakustannuksista. Pääsyynä voidaan pitää Nokian romahdusta ja paperin kysynnän hiipumista. Myös laivatilaukset ovat viimevuosina olleet jäissä. Venäjän kauppa on käytännössä loppunut EU:n pakotepolitiikan vuoksi.
      Näiden hiipuneiden vientitulojen tilalle on kehitettävä uusia, muuten ei tästä suosta nousta.

      Nyt on ensimmäiseksi sovitettava menot tuloja vastaaviksi. Sehän tarkoittaa rajua karsintaa ilmaisiin palveluihin. Tämä on kuitenkin tehtävä että saadaan ensivaiheessa velkaantuminen hidastumaan ja lopulta pysähtymään jonka jälkeen voi alkaa maksamaan velkaa pois. Suomalaiset ovat oppineet liian hyvälle, kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.

      Yhteiskuntasopimus esitystä ei ole vielä nähtävillä. Sen tulevasta sisällöstä on kyllä huhuttu tiedotusvälineissä. Nuo huhut kyllä kertovat ankeaa tulevaisuutta työntekijöille mikäli puoletkaan vaatimuksista menee läpi. Lakkoilua ja riitelyä tulee välttää. Kuitenkin neuvottelijoiden on pidettävä pää kylmänä ja hyväksyä vain järkevät esitykset. Ei niin, että työntekijäpuoli maksaa kaiken. Tässä neuvottelussa ei ymmärtääkseni edes tarvitse käyttää lakkoasetta. Sopimus syntyy tai sitten ei.

      • kahtellaansano

        Huhut on vain huhuja, yleensä sellaiset poikkeaa aika tavalla siitä, mikä on se esitys. Se että joku yksittäinen henkilö ilmoittaa omia näkemyksiään, tai halujaan, ei tosiaan tarkoita sitä, että ne olisi sellaisenaan jossain sopimusluonnoksessa.
        Sopimus eri osapuolien välillä, ei koskaan ole yhden toive jostain, vaan ne sopimukset on aina kompromisseja kaikkien osapuolien kesken. hurjimpia toiveita ei yleensä edes laiteta mihinkään ehdotuksiin, koska sellaisilla vain lopetetaan neuvottelut alkuunsa. Se taas ei ketään palvele.
        Asioiden näin ollen, kannattaa vissiin odotella niitä virallisia sopimusluonnoksia, ennen tuomitsemista, omien pelkojen pohjalta.


    • turhauttavatilanne

      Nykytilanne on aika surkea hallituksen kannalta, rakennemuutosta asiaan kyllä kaivattaisiin kipeästi. Kun aiemmin hallituksella oli käytössä devalvaatio kilpailukyvyn parantamiseen, niin nykyisestä työkalupakista kyseinen työkalu puuttuu, ja sen puute näkyy ja tuntuu. Sitä nyt yritetään korvata "yhteiskuntasopimuksella", ainoa että sehän ei ole valtion päätettävissä, vaan pitäisi neuvotella, josko työmarkkinaosapuolet suostuisivat auttamaan asiassa.
      On kyllä surkea tilanne tuollainen, sitten suomalaiseen tapaan sätitään ja haukutaan, kuinka hallitus ei saa mitään aikaan.

    • vete.raani

      Työmarkkinathan ovat sopeuttaneet jo monta vuotta, maltillisilla sopimuksilla.
      Ei se devalvaatiokaan korjannut, aiheutti vain kiivaan kilpajuoksun, palkkojen korjaamiseksi ja lakkojakin. Työmarkkinathan ovat olleet paljon rauhallisemmat euron aikana.
      Suomihan on vakaa ja rauhallinen maa, kunnes tulee porvarihallitus "yhteiskuntasopimuksineen" sähläämään ja levottomuutta lietsomaan.
      Kokoomus ja keskusta jo tiedetään, mutta että persutkin, hyi olkoon.

      • LörtsyErkki

        Juurikin näin on tapahtunut ja vastahan sitä liki nollalinjaa jatkettiin taas vuodella. Tämä toki tarkoittaa ostovoiman laskua kun samalla työttömyysvakuutusmaksua nostettiin.
        Joku kaipaa rakennemuutosta. Mitä rakennetta pitäisi muuttaa ja miten?
        Mitä taloudellisia vaikutuksia tällä rakennemuutoksilla olisi ja kenelle?
        Näitä kun joku valottaisi niin pääsisin hieman paremmin maailmankartalle.


    • Niinsemeneepi

      Joillakin liikaa töitä, joilakin liianvähän

    • LomaJaPaluuRahna

      Nyt on yksi logistiikka-alan yritys lähtenyt nostamaan tuottavuutta täysin päinvastaisella keinoilla kuin EK toivoo ja esittää. Tämä yritys nimittäin antaa työntekijöilleen viikon ylimääräisen palkallisen loman. Näin toimimalla yritysjohto joustaa työntekijöiden suuntaan ja uskovat tämänkaltaisen toiminnan saavan vastakaikua työntekijäpuolella.
      Näin sitä luottamusta saadaan aikaan, eikun esimerkiksi muille yrityksille!

      • Bessimisdi

        Perin harvinainen pelinavaus työnantajalta. Tämä kuitenkin osoittaa, etteivät aivan kaikki työnantajat mene siitä mistä aita on matalin.
        No, tuskin tämä "tauti" leviää tämän pitemmälle vaikka tulokset olisivatkin hyviä.


    • PössiEevertti

      Talouselämä-lehden mukaan Saksan vienti on taas yhtäsuuri kuin kaikkien muiden Euroopan maiden yhteensä. Miksi Saksan vienti vetää? Syynä ei olekkaan palkkamaltti, ei ainakaan vuoden 2009 jälkeen koska Saksan palkat ovat nousseet keskimäärin enemmän kuin muiden EU-maiden.
      Syynä on vientituotteitten korkea laatu. Saksa ei ole ulkoistanut valmistusta halpamaihin vaan valmistanut tuotteita itse. Myös yritysten johto on paremmin organisoitunut. Lukekaapas Talouselämän nettisivuilta kyseinen juttu ja kommentoikaa sitten onko työajan lisääminen sittenkään oikea lääke tähän tautiin.

      • Mörköooppera2

        Näinpä näyttää olevan. Tässäpä vielä linkki uutiseen, oli vähän vaikea löytää pelkästään lehden nimellä.
        http://www.talouselama.fi/uutiset/mika selittaa saksan vientiihmetta ei palkkamaltti vaan/a2314901
        On se vaan kumma että Suomessa mennään usein päinvastaiseen suuntaan kuin muualla. Täällä halutaan lisätä työaikaa ja alentaa palkkoja kaikilla mahdollisilla keinoilla. Vaaditaan joustoja joustonkin päälle eikä kuitenkaan haluta käyttää jo nyt mahdollisia joustoja hyväksi.
        Suomen yritysjohdon pitäisi itse muuttua. Sitä vanhat jäärät eivät halua tehdä vaan vaativat näitä ainaisia heikennyksiä.


    • Loiseläjiä

      Työttomät ja loisivat johtajat töihin. Siinä vastausta Suomen ongelmiin.

      • IhanPihallaJaUlkona

        Helppo sanoa. Mitäpä ne työttömät tekisivät jotta saataisiin tuottoa aikaiseksi?
        Kuka niille maksaisi palkan?


      • KunnanJuusoEerikki
        IhanPihallaJaUlkona kirjoitti:

        Helppo sanoa. Mitäpä ne työttömät tekisivät jotta saataisiin tuottoa aikaiseksi?
        Kuka niille maksaisi palkan?

        Niin, ja kukapa täällä Kempassa oikeasti olisi kiinnostunut työntekijöiden eduista? Täällä ei enää ole oikeasti työntekijöitä.


    • PöökiÖökiMööki

      Niinpä. Täällä vain kytätään naapureita. Ei tämän kylän hommista tule mitään.
      Kusetus on korkeimpana päämääränä.

    • Juhavani6754345

      Jos Sipilän lupaukset toteutuvat ja liiat valtion tuet loppuvat, Kemijärvi menee konkurssiin.

    • Työnantajapomo768

      Kerron vielä kertaalleen mistä tässä Suomen talousahdingossa on kyse. Se voi tuntua työntekijöistä raskaalta, mutta totuus on se, että työnantajilta on kiristetty liian suuria palkankorotuksia. Työtunnin hinta Suomessa on tarkasti laskettuna 25,4 €/tunti kalliimpi kuin esimerkiksi Saksassa tai Ruotsissa.
      Tämä johtaa väistämättä siihen, että vientituotteitten hinta on liian kallis. Jos aiotaan oikeasti saada vienti vetämään ja talousasiat kuntoon, on palkkoja leikattava käytännössä minimissään neljännes eli 25%.

      Mikäli tähän ei suostuta, on suurempi leikkaus tulossa joka ei enää ole meidän omissa käsissä.

      Tämä 25%:n leikkaus voisi tapahtua pehmein keinoin, niinkuin yhteiskuntasopimuksesta tullaan esittämään. Näitä pehmeitä keinoja voisivat olla esimerkiksi päivittäistä työaikaa lisäämällä 1 tunti. Puuttumaan jäävät prosentit voisi täyttää vaikkapa arkipyhien siirrolla sunnuntaille, sunnuntaikorvauksista ja lomarahoista luopumalla sekä lisäjoustoilla.

    • MB333
      • Vanhauggeli

        Käsitin aloitteen niin, nykyisin työssä olevat ihmiset luopuvat 20...25% työajastaan ja samalla määrällä pienenisi palkka.
        Tämä ei ole kannatettava tapa sillä, jo nykypalkoilla matalapalkka-aloilla on perin vaikea ellei jopa mahdotonta tulla toimeen. Muutenkin, ostovoimalla verrattuna suomalaisten palkat ovat EU:n kehittyneiden maiden häntäpäässä.

        Suomen talouden nousu on kiinni uusista ideoista. On kehitettävä uusia korkealaatuisia tuotteita ja markkinoitava niitä ulkomailla.

        Palkkoja alentamalla ei päästä mihinkään, päinvastoin, verotulot vain pienenevät ja yhteiskunta kurjistuu edelleen. Toisaalta työajan lisäys on kokonaisuuden kannalta perin huono keino. Suomessa on eläkeikä nousemassa 65 vuoteen ja samaan aikaan halutaan lisätä työaikaa kun päinvastoin pitäisi työaikaa vähentää siellä työuran loppupäässä jotta ihmiset jaksaisivat töissä sinne 65 asti.


    • KusetustaAinaista

      Isot pomot ovat saaneet taas mahtavat palkat ja tulospalkkiot. Tavallinen työntekijätasolle sai vain olemattomat palkankorotukset. Nyt vaaditaan taas työajan pidennyksiä, joustoja ja paikallista sopimista.
      Millään ei enää ole mitään väliä. Kunhan isot pomot saa julmettu korotukset, kaikki muut saa kärsiä. Tämmönen yhteiskunta vaatisi aivan toisenlaisen yhteiskuntasopimuksen mitä kohta esitetään!

      • SipilähänVetosi

        Kyllä Sipilä ihan hyvää tarkoitti kun isopalkkaisten veroja ei alettu korottamaan, niinkuin Vasurit vaati. Olisi ollut vaara että isopalkkaiset olisi muuttaneet muualle, ja tänne Suomeen olisi jäänyt vain tyhmempi rupusakki.

        Sipilähän nimenomaan kehotti että nämä yritysjohtajat voisivat vapaaehtoisesti tulla taloustalkoisiin, näyttää kuietnkin että näillä ei ole ollut halua kuunnella pääministerin kehotusta, oma vika.


    • tuottavuutta_tulee

      Jos Sipilän yhteiskuntasopimus saadaan läpi on sillä kansantaloudelle iso merkitys. Postin edustajakin kertoi mitenkä heille työajan pidennys toisi 1000 henkilölle lopputilin. Valtakunnallisesti ehkä samoilla kustannuksilla yritykset voisivat potkaista 100000 henkilöä kortistoon.
      Tälläisellä olisi työelämään positiivinen vaikutus, ja työläiset tulisivat ahkerimmiksi potkujen pelossa. Sipilä oli kuitenkin se mies joka pemistelee laiskiintunutta duunariporukkaa.

    • aikastaajatusta

      Kyllä 5% työajan lisääminen lisää tuottavuutta. 20 henkilön työpaikassa se lisää yhden työntekijän työtuntimäärän jolloin hänet voidaan poistaa tarpeettomana työvoimas

      • työttömiäTulee

        Sipilä kehrää kunnon pommia, työttömiä tulee rutkasti. Kaipa ne voisivat muuttaa tänne Kemijärvelle toisten joutilaiden joukkoon.


    • EinoInsinööri34

      Joku puhui johtajien maastakarkaamisesta mikäli heidän kukkarolle käydään. Antaa vaan häipyä jos se siltä tuntuu.

      Asia ei todellakaaan ole niin, että yrityksen keulakuva (toimitusjohtaja) ratkaisisi yrityksen menestyksen. Jos yksi lähtee, toinen ja ehkäpä vähän pareempi tulee tilalla. Näinhän sitä asiaa perustellaan alemmissakin viroissa niin miksi tämä ei pätisi myös yritksen johtotasolla.

      On turha kuvitella että täällä yhtään superjohtajaa on. Kaikki ovat käyneet samat koulut ehkä eri painotuksella. Röyhkeimmät ja härskeimmät pärjäävät parhaiten. Näin se on nyt ja näin se on aina ollut.

      Jos halutaan aitoa muutosta, sen on alettava johtotasolta ja valutettava sieltä organisaatiotaso kerrallaan alaspäin.

      • insinööriDI

        Niin, no onhan se höpötystä tuokin...
        .
        Perhefirmasta jos joku karkaa niin tuottavuus ei siitä
        kyllämuutu mikskään, firman kortti vaan siirtyy isin
        piikistä äiteenpiikkiin ja sitten aikuisilla lapsosilla
        jää vielä vähän harjooteltavaa.
        Eihän se työaika ole tekijälle mikkään pallo nilkassa,
        kuten laskemalla 15 miestyövuotta 1500 työtuntia lissää,
        juu ny se tuottavuus nousiki, höpöhöpö...kyllä ny Sipilä
        on ottanu liikaa häkäkaasua el caminostaan...
        .
        Mitä siitäki tulis jos perheyrityksen keulakuva kaadetaan
        pelkän muutoksen vuoksi, mun mielestä tuottavuushan
        siinä juurikin laskee eikä toistappäin käy ollenkaan.


      • EinoInsinööri34
        insinööriDI kirjoitti:

        Niin, no onhan se höpötystä tuokin...
        .
        Perhefirmasta jos joku karkaa niin tuottavuus ei siitä
        kyllämuutu mikskään, firman kortti vaan siirtyy isin
        piikistä äiteenpiikkiin ja sitten aikuisilla lapsosilla
        jää vielä vähän harjooteltavaa.
        Eihän se työaika ole tekijälle mikkään pallo nilkassa,
        kuten laskemalla 15 miestyövuotta 1500 työtuntia lissää,
        juu ny se tuottavuus nousiki, höpöhöpö...kyllä ny Sipilä
        on ottanu liikaa häkäkaasua el caminostaan...
        .
        Mitä siitäki tulis jos perheyrityksen keulakuva kaadetaan
        pelkän muutoksen vuoksi, mun mielestä tuottavuushan
        siinä juurikin laskee eikä toistappäin käy ollenkaan.

        Eipä oikein avautunut insinööriDI:n kirjoitus. Perheyritysten toimintaan ei sinällään pidä puuttua, ne ovat monessa tapauksessa parhaita yrityksiä.

        Toki on paljon sellaisiakin tapauksia joissa palkkoja saa kinua tili kerrallaan ulos.

        Pörssiyrityksiä halusin kritisoida. Siellä on paljon mätää. Jos tarkastelee vaikkapa Nokian historiaa. Ollila hyppäsi nousukiidossa olevan yrityksen toimitusjohtajaksi ja sai toiminnallaan aikaan yhtiön tuhon. Hän hyppäsi kuitenkin kuolemankourissa kouristelevan firman johdosta pois ja häntä ylistetään vielä nykyäänkin lähes Jeesuksen tavoin.


      • eläke.ukko
        EinoInsinööri34 kirjoitti:

        Eipä oikein avautunut insinööriDI:n kirjoitus. Perheyritysten toimintaan ei sinällään pidä puuttua, ne ovat monessa tapauksessa parhaita yrityksiä.

        Toki on paljon sellaisiakin tapauksia joissa palkkoja saa kinua tili kerrallaan ulos.

        Pörssiyrityksiä halusin kritisoida. Siellä on paljon mätää. Jos tarkastelee vaikkapa Nokian historiaa. Ollila hyppäsi nousukiidossa olevan yrityksen toimitusjohtajaksi ja sai toiminnallaan aikaan yhtiön tuhon. Hän hyppäsi kuitenkin kuolemankourissa kouristelevan firman johdosta pois ja häntä ylistetään vielä nykyäänkin lähes Jeesuksen tavoin.

        Juuri näin. Ollila oli nolla Nokian johtajana.
        Samoin Stora Enson johtajat Härmälä ja Karvinen. Ulkonäön perusteella valittuja.


      • ToraJaEnso
        eläke.ukko kirjoitti:

        Juuri näin. Ollila oli nolla Nokian johtajana.
        Samoin Stora Enson johtajat Härmälä ja Karvinen. Ulkonäön perusteella valittuja.

        Härmälästä olen samaa mieltä. Karvinen teki saneeraajan työt ja sai taas StoraEnson nousuun. Saneeratessaan teki kyllä ainakin yhden virheen lopettaessaan juuri uudistetun ja kannattavan Kemijärven Sellutehtaan. Tämän on toki Karvinen julkituonut usemmassakin eri yhteydessä jälkikäteen.


      • InsinööriDI
        EinoInsinööri34 kirjoitti:

        Eipä oikein avautunut insinööriDI:n kirjoitus. Perheyritysten toimintaan ei sinällään pidä puuttua, ne ovat monessa tapauksessa parhaita yrityksiä.

        Toki on paljon sellaisiakin tapauksia joissa palkkoja saa kinua tili kerrallaan ulos.

        Pörssiyrityksiä halusin kritisoida. Siellä on paljon mätää. Jos tarkastelee vaikkapa Nokian historiaa. Ollila hyppäsi nousukiidossa olevan yrityksen toimitusjohtajaksi ja sai toiminnallaan aikaan yhtiön tuhon. Hän hyppäsi kuitenkin kuolemankourissa kouristelevan firman johdosta pois ja häntä ylistetään vielä nykyäänkin lähes Jeesuksen tavoin.

        Almanakka sisältää 4-vuoden jaksossa 1461 päivää, jos siihen määrään
        sisällytetään vuosityöajan lisäys 100 h/v, tekee se 400 tuntia lisää eli
        50 työpäivää ja tämä on reilut 8 työviikkoa 4-vuoden jaksossa eli 208:ssa
        viikossa. Tämä 8 viikkoa on reaalilukuna 3,8% neljän vuoden jaksosta.
        .
        Mielestäni Sipilän vaatimus vuosityöajan 100 tunnin lisäyksestä on julkaisukelvoton, vaikkakin aika liberaali loma- ja vapaapäivien karsiminen
        ja osaltaan myös aika älykäs savuverho eli välihuuto "lomalla sairastumisen vaikutuksesta lomapäiviin" käytävään keskusteluun.


      • eläke.ukko
        ToraJaEnso kirjoitti:

        Härmälästä olen samaa mieltä. Karvinen teki saneeraajan työt ja sai taas StoraEnson nousuun. Saneeratessaan teki kyllä ainakin yhden virheen lopettaessaan juuri uudistetun ja kannattavan Kemijärven Sellutehtaan. Tämän on toki Karvinen julkituonut usemmassakin eri yhteydessä jälkikäteen.

        Karvisen tullessa SturaEnson johtoon oli osakkeen arvo n. 14 euroa, hänen erotessa se taisi olla n. 5 euroa, että sellaiseen nousuun.


      • PösilöEinari
        eläke.ukko kirjoitti:

        Karvisen tullessa SturaEnson johtoon oli osakkeen arvo n. 14 euroa, hänen erotessa se taisi olla n. 5 euroa, että sellaiseen nousuun.

        Muuten oikein, mutta toisin päin. Katsopas trendinä StoraEnson osakkeen hinta.
        Karvinen teki todella rankan saneerausohjelman jonka ansiosta konserni on nyt hyvällä tolalla.


      • eläke.ukko
        PösilöEinari kirjoitti:

        Muuten oikein, mutta toisin päin. Katsopas trendinä StoraEnson osakkeen hinta.
        Karvinen teki todella rankan saneerausohjelman jonka ansiosta konserni on nyt hyvällä tolalla.

        Kemijärven tehtaan sulkemisilmoituksen aikaan, syksyllä 2007 Stora Enson osakkeen hinta oli n.12.50 e, Karvisen ilmoitettua erostaan oli noin 5 e. Nyt osakkeen arvo on 8.56 e. Näin se meni.


    • hyvästirauha

      Kommentti: Kaatuuko Sipilän hallituksen yhteiskuntasopimus pomojen palkkaselvitykseen?

    • Termistorinaattori28

      Tuo johtajien maastakarkaaminen on pelkkää paskapuhetta. Nykyisellään Suomessa johtajilla on jo niin kovat palkat että niillä pärjätään kansainvälisessä kilpailussa mennen tullen. Heille myönnetään myös lisäeläkkeitä joita joudutaan useissa tapauksissa verotuloista maksamaan. Päteviä henkilöitä Suomessa on pilvin pimein, ei ole puutetta pätevyydesta. Tämä höpötys on vain selitystä ja hyväksynnän hakua palkkavääryydelle.

      Tätä kehitystä puolustellaan sillä, että heitä ei ole monta ja sillä ei ole kansantaloudellista merkitystä.
      Ehkäpä näin onkin. En silti saata ymmärtää vaikkapa Alahuhdan yli 70 000 €:n kuukausieläkettä ja hänen halujaan pienentään palkkoja ja lisätä työaikaa.

    • johanjottain

      Jo sitä on aikohin eletty. Että jokku johtajat saavat palkkaa 1- 4 M€ vuojessa. Kyllä kovapalkkasten veroja voijaan nosta kovastikki. Jää sitä vielä kätheen tarpeeksi. Son harhaluulo et ns. kykyjohtajat Stadikit ja muut ostetaan ulkomaille jos ei heille makseta kunnon liksaa. Siellä ulkomailla on palajon kyvykkäämät johtajat ei sinne meijän "muka huippuja" kaivata. Lähtekööt ..uusia tuloo kotimaasta tilalle eikä heille tarvihe maksaa noin älyttömiä summia. Kansaa kusetaan näillä harhaluuloilla. Nyt pitäs hallituksen uskaltaa tehä "yläpäähänkin" vaikuttavia toimia. Muuten yhteiskuntasopimuksen voi hauata.

    • iuyty78090
      • TulosPalkkion345

        Tässä sitä taas ollaan. Johtajien palkankorotukset eivät vaikuta kansantalouteen mutta työntekijöiden palkat suistavat maan perikatoon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe