KUKA MAKSAA ITSEKKÄIDEN VANHEMPIEN EROJEN KUSTANNUKSET
Missä on naisten/miesten vastuuntunto perhe elämässä, jo muutaman avioliittovuoden jälkeen kyllästytään vastuunkantoon. Naiset/miehet usein kaipaavat teiniaikaa, on kivaa pitää hauskaa kavereiden kanssa, kapinoida, kokeilla uusia asioita, hakea rajoja, elää itsekästä elämää. Hauskanpito ohittaa perheen hyvinvoinnin ja perheet kärsii. Naiset/miehet kyllästyvät puolisoon koska miehestä/naisesta ei saa tekemälläkään, itselle teinikaveria tai poikaystävää/tyttöystävää . Ei ole helppoa eikä aina ruusuista olla sitoutunut lapsiin ja puolisoon. JOKAISEN AIKUISEN TULISI YMMÄRTÄÄ ERI VAIHEET IHMISEN ELINKAARESSA JA NIIDEN TARKOITUKSEN YKSILÖN KEHITYKSESSÄ. Aikuisena on epäitsekästä palata murrosikään, jos olet aikaansaanut lapsia.
Parisuhteessa on vastuu liiton hyvinvoinnista aina molemmilla, on väärin syyttää muita jos ei itse ole tehnyt asian eteen töitä. Asioista sopiminen ja sopimuksista kiinnipitäminen on kaikista tärkein asia, jokainen aikuinen ihminen joutuu elämään sopimuksia noudattaen. Kun asiat tai olosuhteet muuttuvat, joudutaan sopimuksia päivittämään. Jos työpaikalla ei toimita tiettyjen pelisääntöjen mukaan, ei yksikään yritys toimisi!
.
On käsittämättömän vastuutonta kertoa parisuhteen päättymisen syyksi, että kasvoimme erilleen tai muuta samankaltaista. Todellisia ongelmia ovat väkivalta, alkoholi ja uskottomuus jne.. Jos tilanne menee siihen että parisuhde ei toimi, on jokainen itse vastuussa siitä. On todella epäoikeudenmukaista vierittää syy puolisolle, jos itse haluaa jotakin muuta elämältä. Ei ole puolison syy jos ei itse kykene tai halua korjata tilannetta aikanaan. Jos haluat erota älä koskaan tee sitä puolisoasi syyttämällä, koska jos itse olet halunnut muuta elämääsi ¨ilman että otat todella mukaan puolisosi siihen¨ tee se aina ilman riitaa. Ihmiset jotka eivät ymmärrä riidattoman avioeron tärkeyttä, heillä ei tulisi olla lapsienteko oikeutta. Lapset, lapsenlapset, vanhemmat, läheiset joutuva kärsimään riitaisista avioeroista. Paljonko yhteiskunta joutuu maksamaan riitaisten avioerojen aiheuttamista kustannuksista, summa on todella suuri. Millä oikeudella minä minä ihmiset, maksattavat itsekkyytensä aiheuttamat kustannukset muilla.
Ole eronnut 5 vuotta sitten ja kohdannut useita muita eronneita naisia ja miehiä. Sama kaava toistuu lähes aina, nainen/mies haluaa elämältä jotakin muuta ja olettaa että mies/nainen seuraa silmät ummessa ilman sopimista. Ero on usein oikea vaihtoehto kun homma ei toimi, mutta riitaiset erot tuhoavat perheitä ja yksilöitä. Usein tunne ohittaa järjen ja asiat riitautuvat. Tuntuu siltä että aikaisemmin eronneet naiset, käyvät juuri eronneita hyväksi. Neuvot ovat täysin ristiriidassa perheitten hyvinvoinnin kannalta ja tuntuukin että he käyvät juuri eronneita hyväksi, omien pettymysten kostamiseksi.
Huono avioliitto on varmasti parempi vaihtoehto, kuin riitaisen avioeron aiheuttamat ongelmat lapsille, yhteiskunnalle jne..
Kuulee usein sanottavan että on lasten parasta kun erosimme, se varmasti pitää paikkaansa riidattomissa avioeroissa.
Jos et kykene riidattomaan avioeroon, sinulla ei tulisi olla oikeutta eroon. Yksilöllö pitäisi olla vastuu omista ratkaisuista ja teoista
Tahot jotka ¨tukevat/auttavat¨ eronneita, usein korostavat yksilön oikeutta onneen. Tämä on hieno ajatus mutta kun vain ymmärtää vastuun vanhempana.
KUKA MAKSAA ITSEKKÄIDEN VANHEMPIEN EROJEN KUSTANNU
39
<50
Vastaukset
- hdfhfdhf
No täytyy olla sitten uskoton, jos "kasvoimme erilleen" ei kelpaa.
- y500
Asia on kunnossa jos ymmärtää vastuun vanhempana
- X1000x
y500 kirjoitti:
Asia on kunnossa jos ymmärtää vastuun vanhempana
Eihän avioliitossa oleminenkaan sitä tarkoita, että ymmärtää vastuun vanhempana. Siksi juuri erotaankin, kun toinen käyttää parisuhdetta täyshoito-/viihdelaitoksena.
- sandra123
Pähkähullua sanoa, ettei pitäisi olla oikeutta eroon, ellei kykene eroamaan ilman riitaa. Siis lapset pitäisi luovuttaa päihdeongelmaisen, rahaongelmaisen, mielenterveysongelmaisen jne huostaan, jos ongelmainen sitä haluaa. Ei saisi alkaa riitelemään.
Miksi huudat otsikon?
PS. Eron kustannukset maksavat pääosin vanhemmat itse. Vastapainoksi on muistettava, että riitaisat yms. avioliitot ne vasta tuovat kustannuksia yhteiskunnalle.- y500
(Ei saisi alkaa riitelemään.) Miksi on pakko riidellä ? Riitely ei johda mihinkään!
Neuvottelu ja sopiminen vie asioita eteenpäin!!!!
PS. Paljonko maksetaan asumistukea, terapiaa, syrjäytymiskuluja. - X1000x
Ei hyödytä mitään, jos toinen ei halua sopia vaan haluaa riidellä. Meillä käytiin oikeudessa sopimassa elatusmaksut. Asumistukea, terapiaa ei tarvittu. Tietysti ex olisi terapiaa tarvinnut jo liiton aikana. Ei suostunut menemään.
- Loppuikotappi
Toivotaan kuitenkin tuomitsijoiden maksavan.
- y500
Olen huolissani lapsista, en itsekkäistä vastuuttomista vanhemmista!
- provoonvastaanprovolla
Onko sinulla y500 itselläsi lapsia? Puheesi vaikuttavat niin kypsymättömiltä? Ero on aina vanhemmille kallis prosessi, kun siis on lapsia ei siitä noin vaan lähdetä. Toista se on kuule lapsettomien lähteä huitelemaan liitosta. Ja kuinka ajattelemattomia lapsettomat ovatkaan, kun eivät yhteiskuntaan lapsia tuota? Ja kuitenkin ollaan aina arvostelemassa.
Niin ja jos vanhemmat on erossa vastuuttomia niin voisiko liitossakin olla näin? - y500
Puhun kokemuksesta ja olen huolissani lapsista. Riitaisten avioerojen vaikutukset ulottuvat usein sukupolvia eteenpäin. TIEDÄN TÄMÄN KOKEMUKSESTA
Missä on naisten/miesten vastuuntunto perhe elämässä, jo muutaman avioliittovuoden jälkeen kyllästytään vastuunkantoon. Naiset/miehet usein kaipaavat teiniaikaa, on kivaa pitää hauskaa kavereiden kanssa, kapinoida, kokeilla uusia asioita, hakea rajoja, elää itsekästä elämää. Hauskanpito ohittaa perheen hyvinvoinnin ja perheet kärsii. Naiset/miehet kyllästyvät puolisoon koska miehestä/naisesta ei saa tekemälläkään, itselle teinikaveria tai poikaystävää/tyttöystävää . Ei ole helppoa eikä aina ruusuista olla sitoutunut lapsiin ja puolisoon. JOKAISEN AIKUISEN TULISI YMMÄRTÄÄ ERI VAIHEET IHMISEN ELINKAARESSA JA NIIDEN TARKOITUKSEN YKSILÖN KEHITYKSESSÄ. Aikuisena on epäitsekästä palata murrosikään, jos olet aikaansaanut lapsia.
Tuntuu siltä että aikaisemmin eronneet naiset, käyvät juuri eronneita hyväksi. Neuvot ovat täysin ristiriidassa perheitten hyvinvoinnin kannalta ja tuntuukin että he käyvät juuri eronneita hyväksi, omien pettymysten kostamiseksi.
Huono avioliitto on varmasti parempi vaihtoehto, kuin riitaisen avioeron aiheuttamat ongelmat lapsille, yhteiskunnalle jne..
Kuulee usein sanottavan että on lasten parasta kun erosimme, se varmasti pitää paikkaansa riidattomissa avioeroissa.
Jos et kykene riidattomaan avioeroon, sinulla ei tulisi olla oikeutta eroon. Yksilöllö pitäisi olla vastuu omista ratkaisuista ja teoista
Tahot jotka ¨tukevat/auttavat¨ eronneita, usein korostavat yksilön oikeutta onneen. Tämä on hieno ajatus mutta kun vain ymmärtää vastuun vanhempana. - X1000x
Hohhoijjaa. Oletko koskaan miettinyt, miten ihanaa, helppoa ja riidatonta oli ennen vanhaan, kun äiti otti aina, ja automaattisesti erossa vastuun lapsistaan? Ei ollut mitään riideltävää. Pitäisi palata samaan käytäntöön, ja unohtaa näennäinen "yhteishuoltajuus".
- X1000x
y500 kirjoitti:
Puhun kokemuksesta ja olen huolissani lapsista. Riitaisten avioerojen vaikutukset ulottuvat usein sukupolvia eteenpäin. TIEDÄN TÄMÄN KOKEMUKSESTA
Missä on naisten/miesten vastuuntunto perhe elämässä, jo muutaman avioliittovuoden jälkeen kyllästytään vastuunkantoon. Naiset/miehet usein kaipaavat teiniaikaa, on kivaa pitää hauskaa kavereiden kanssa, kapinoida, kokeilla uusia asioita, hakea rajoja, elää itsekästä elämää. Hauskanpito ohittaa perheen hyvinvoinnin ja perheet kärsii. Naiset/miehet kyllästyvät puolisoon koska miehestä/naisesta ei saa tekemälläkään, itselle teinikaveria tai poikaystävää/tyttöystävää . Ei ole helppoa eikä aina ruusuista olla sitoutunut lapsiin ja puolisoon. JOKAISEN AIKUISEN TULISI YMMÄRTÄÄ ERI VAIHEET IHMISEN ELINKAARESSA JA NIIDEN TARKOITUKSEN YKSILÖN KEHITYKSESSÄ. Aikuisena on epäitsekästä palata murrosikään, jos olet aikaansaanut lapsia.
Tuntuu siltä että aikaisemmin eronneet naiset, käyvät juuri eronneita hyväksi. Neuvot ovat täysin ristiriidassa perheitten hyvinvoinnin kannalta ja tuntuukin että he käyvät juuri eronneita hyväksi, omien pettymysten kostamiseksi.
Huono avioliitto on varmasti parempi vaihtoehto, kuin riitaisen avioeron aiheuttamat ongelmat lapsille, yhteiskunnalle jne..
Kuulee usein sanottavan että on lasten parasta kun erosimme, se varmasti pitää paikkaansa riidattomissa avioeroissa.
Jos et kykene riidattomaan avioeroon, sinulla ei tulisi olla oikeutta eroon. Yksilöllö pitäisi olla vastuu omista ratkaisuista ja teoista
Tahot jotka ¨tukevat/auttavat¨ eronneita, usein korostavat yksilön oikeutta onneen. Tämä on hieno ajatus mutta kun vain ymmärtää vastuun vanhempana.Ai niin. Tuosta kokemuksesta vielä. Kokemus on jokaisen henkilökohtainen asia, johon vaikuttaa aivan kaikki. Ja vaikka vanhemmilla olisi riitaisa tai vain viileä avioero, niin lapset kärsii sittenkin vähemmän kuin elämästä vanhempien riitaisan/kylmä liiton keskellä. On ihan älytöntä kuvitella, että vanhempien avioliitto ja sama osoite sitä onnea tuo.
- y500
Olen kokenut vanhempien riitaisen avioeron ja oman avioeron. Tiedän mistä puhun!
- 2094
y500 kirjoitti:
Olen kokenut vanhempien riitaisen avioeron ja oman avioeron. Tiedän mistä puhun!
Niin, sama osoiteko sen onnen tuo? Kumpi on parempi riitaisa liitto vai riitaisa ero? Itse ainakin valitsisin riitaisan eron, koska riidankylväjästä pääsee eroon, niin elo rauhoittuu
- montamaailmaa
y500 kirjoitti:
Olen kokenut vanhempien riitaisen avioeron ja oman avioeron. Tiedän mistä puhun!
Oman ja vanhempien eron kokeminen ei vielä tee sinusta erojen asiantuntijaa.
- y500
montamaailmaa
Mutta tiedän varmasti sen, mitenkä riitainen avioero vaikuttaa lapsiin. - lastensuojelu_
Minä tiedän varmasti miten riitaisa liitto vaikuttaa lapsiin.
- laivakääntyy
X1000x kirjoitti:
Hohhoijjaa. Oletko koskaan miettinyt, miten ihanaa, helppoa ja riidatonta oli ennen vanhaan, kun äiti otti aina, ja automaattisesti erossa vastuun lapsistaan? Ei ollut mitään riideltävää. Pitäisi palata samaan käytäntöön, ja unohtaa näennäinen "yhteishuoltajuus".
Ai palata siihen menneisyyden käytäntöön kun naiset/äidit sai sen yksinhuoltajuuden automaattisesti erotessaan kun joka tuutista tulee tätä femakkojen tasa-arvoa jossa yritetään ottaa ne rusinat pullasta?!
Nykyään miehet/isätkin on valveutuneita ja tietoisia oikeudestaan lapsiin mutta koska tämä virkakoneisto Kela yms. hyväksyy ja ymmärtää tämän todellisen yhteishuoltajuuden kun heillä on vain yksinhuoltajuus kun lapset eivät voi olla kahdessa paikkaa kirjoilla toisin kuin Ruotsissa mutta tässä suhteessa varmaan tämäkin "laiva" ja ajatusmaailma muuttuu mutta vain ja ainoastaan lakimuutoksilla eikä millään korulauseilla kun "lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin..."
- jhng
Ymmärrän eron ongelmaisesta ihmisestä, sellaisesta jonka ongelma tuhoaa perheen elämän ja tuo turvattomuutta.
Sellaisia eroja en ymmärrä, joissa syytellään puolisoa kaikista asioista ja ei ymmärretä, että perheessä ei ole prinsessoja tai prinssejä, joita palvotaan.
En ymmärrä myöskään eroja, joissa sanotaan kasvaneen erilleen ja eri suuntiin. Usein toinen odottaa lapsiperheessä täyttä vapautta itselleen ja jatkuvaa iloista elämää, sitä ei missään lapsiperheessä ole. Olet itse lapsen toisen kanssa hankkinut, silloin pitää osata luopua monista asioista ja alkuun kuljetaan lapsen ehdoilla.
Jos toinen käy työssä, pitää se sallia ja antaa hänen myös levätä.
Usein äiti on väsynyt, kun on lapsen kanssa päivät pitkät ja lapsia natisee ja vaatii jatkuvasti jotain, tähän väsymykseen haetaan apua neuvolasta, lääkäriltä, mutta ei paeta salasuhteeseen ja omiin menoihin jatkuvasti, sillä on äitejä jos isiäkin, jotka joka itse lähtevät yksin omille teilleen ja siellä teiden päissä on yleensä se iloittelu porukkaa tai jopa salasuhde, joiden kanssa oikein yhdessä parjataan puolisoa, joka päivätyönsä jälkeen silläkin hetkellä katsoo lapsia ja hoitaa ruuan, iltatoimet.
On järkyttävää nähdä kuinka vähän ajatellaan sitä omaa perhettä.- aikaturhaajaaritusta
Ei jaksaisi ihan näitä samoja asioita täällä jankata. Omassa tapauksessani isompia syitä löytyy, mutta asiantuntija minullekin sanoi, että tuo kasvettiin eri suuntiin ei oikeastaan kenelläkään ole se eron syy. Se on vain syy, joka kerrotaan muille tai jos ei asiaa haluta enemmän löydä läpi. Kyllä erolle useimmiten on ihan hyvä syy, sitäpaitsi kuka voi edes määrittää mikä on se hyvä ja riittävä syy. Eiköhän ko.ihminen/ihmiset sen itse tiedä.
- X1000x
aikaturhaajaaritusta kirjoitti:

Nimenomaan. Itse tietää parhaiten eronsa syyt. Niitä on ulkopuolisen turha käydä arvostelemaan.
- lastensuojelu_
"Jos toinen käy työssä, pitää se sallia ja antaa hänen myös levätä. "
Mitä sitten kun molemmat käyvät töissä? Vahvasti kyllä nähty, että äidiltä odotetaan joustoa, taipumista, jaksamista lasten kanssa ihan loputtomiin. Isän pitäisi saada levätä. Vaikka oikeasti äidinkin pitäisi saada. Myös silloin, kun hoitaa lapsia kotona.
- hohhohhoijakkaa
Tämä sama huutelija käy täällä paasaamassa epäsäännöllisen säännöllisesti...
Syyllistämisen sijaan voisit antaa hyviä neuvoja... Mutta niitähän sinulle ei näytä olevan. Kerrot kyllä auliisti, mitä EI saa tehdä - muttet kerro, MITEN tehdään oikein?- y500
Jos olet itse valinnut tien ja hankkinut lapsia, olet tietoisesti ottanut vastuullisen sekä vaativan tehtävän. esim.. Jos tekee rikoksen ei jälkeenpäin voi sanoa etten ole vastuussa siitä.
Yksilö on vastuussa omista teoistaan
Parisuhteessa on vastuu liiton hyvinvoinnista aina molemmilla, on väärin syyttää muita jos ei itse ole tehnyt asian eteen töitä. Asioista sopiminen ja sopimuksista kiinnipitäminen on kaikista tärkein asia, jokainen aikuinen ihminen joutuu elämään sopimuksia noudattaen. Kun asiat tai olosuhteet muuttuvat, joudutaan sopimuksia päivittämään. Jos työpaikalla ei toimita tiettyjen pelisääntöjen mukaan, ei yksikään yritys toimisi! - moraalinvartija
Minun on pakko kommenttia antaa. Ratkaisu on rakenteleva keskustelu.
Asioiden sopimista, parisuhdeterapia ja ei alkoholia(koska alkoholi altistaa agressiiviota , se ei ole oikea hoito yksinäisyyteen(rentoutumaan). - 2094
Tuossa on vain on vaikeus, ettei yksin voi rakentavasti keskustella. Ei ketään voi pakottaa keskustelemaan. No turha pakottaa mihinkään. Ei edes vastuuseen, koska se ei onnistu. Ellei ihminen itse tajua ottaa vastuuta ja keskustella rakentavasti niin ei voi mitään.
- lastensuojelu_
"Kerrot kyllä auliisti, mitä EI saa tehdä - muttet kerro, MITEN tehdään oikein?"
Niinpä. Toisaalta elämä on täynnä valintoja. Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa tehdä oikein. Pitäisi myös hyväksyä se, ettei aina voi tehdä oikein, tai hyvin. Pitää valita paras mahdollinen ratkaisu.
- y500
Mielenkiintoista kuinka vaikeaa on hyväksyä, vanhempien vastuu ja sopimisen tärkeys. Usein ihmisen oma itsekkyys ohittaa lasten hyvinvoinnin. Kaikki energia käytetään oikeassa olemisen todistamiseen.
- lastensuojelu_
Olet y500 vähän hakoteillä. Lasten etu ei koskaan ole se, että vanhemmat asettavat heidät itsensä edelle aivan kaikessa. Jos näin tapahtuu (ja sitä kyllä paljon tapahtuu), on kyse marttyyrista, itsensä uhraamisesta.
"Marttyyri-suhde
Suhteessa toinen osapuoli on pyhittänyt elämänsä täysin muiden palvelulle. Hän tekee aina kaiken toisten eteen eikä ajattele ikinä itseään. Marttyyri kulkee ympäriinsä pyytäen, että hänen päälleen astutaan. Marttyyri kerää valtaa syyllistämisen avulla: kuinka voisitte olla vihaisia henkilölle, joka tekee kaikkensa eteenne? Marttyyrin kanssa elo on vaikeaa, koska silloin omien tarpeiden täyttäminen aiheuttaa syyllisyyttä. "
Itse olen ammatissanikin nähnyt paljon sekä lasten, mutta ennen kaikkea heidän vanhempiensa huonosti vointia. Vanhemmat voivat automaattisesti huonosti, jos eivät ajattele yhtään itseään. Parisuhteessa hyvinvoinnin ehdoton edellytys on, että kumpikin puoliso ajattelee sekä itseään että toisiaan, ja lapsiaan. - y500
Jos luet alkuperäisen tekstin niin ymmärrät jutun juonen.
Sopiminen ja sopimuksien pitäminen, antaa mahdollisuuden hyvinvointiin.
Liian usein jopa ammattiauttajat kannustavat yksilöä tekemään oma henkilökohtainen ratkaisu, josta kärsii koko perhe. Sovussa eroaminen olisi oltava aina numero yksi.
(Missä on naisten/miesten vastuuntunto perhe elämässä, jo muutaman avioliittovuoden jälkeen kyllästytään vastuunkantoon. Naiset/miehet usein kaipaavat teiniaikaa, on kivaa pitää hauskaa kavereiden kanssa, kapinoida, kokeilla uusia asioita, hakea rajoja, elää itsekästä elämää. Hauskanpito ohittaa perheen hyvinvoinnin ja perheet kärsii. Naiset/miehet kyllästyvät puolisoon koska miehestä/naisesta ei saa tekemälläkään, itselle teinikaveria tai poikaystävää/tyttöystävää . Ei ole helppoa eikä aina ruusuista olla sitoutunut lapsiin ja puolisoon. JOKAISEN AIKUISEN TULISI YMMÄRTÄÄ ERI VAIHEET IHMISEN ELINKAARESSA JA NIIDEN TARKOITUKSEN YKSILÖN KEHITYKSESSÄ. Aikuisena on epäitsekästä palata murrosikään, jos olet aikaansaanut lapsia.
Parisuhteessa on vastuu liiton hyvinvoinnista aina molemmilla, on väärin syyttää muita jos ei itse ole tehnyt asian eteen töitä. Asioista sopiminen ja sopimuksista kiinnipitäminen on kaikista tärkein asia, jokainen aikuinen ihminen joutuu elämään sopimuksia noudattaen. Kun asiat tai olosuhteet muuttuvat, joudutaan sopimuksia päivittämään. Jos työpaikalla ei toimita tiettyjen pelisääntöjen mukaan, ei yksikään yritys toimisi!
.
On käsittämättömän vastuutonta kertoa parisuhteen päättymisen syyksi, että kasvoimme erilleen tai muuta samankaltaista. Todellisia ongelmia ovat väkivalta, alkoholi ja uskottomuus jne.. Jos tilanne menee siihen että parisuhde ei toimi, on jokainen itse vastuussa siitä. On todella epäoikeudenmukaista vierittää syy puolisolle, jos itse haluaa jotakin muuta elämältä. Ei ole puolison syy jos ei itse kykene tai halua korjata tilannetta aikanaan. Jos haluat erota älä koskaan tee sitä puolisoasi syyttämällä, koska jos itse olet halunnut muuta elämääsi ¨ilman että otat todella mukaan puolisosi siihen¨ tee se aina ilman riitaa. Ihmiset jotka eivät ymmärrä riidattoman avioeron tärkeyttä, heillä ei tulisi olla lapsienteko oikeutta. Lapset, lapsenlapset, vanhemmat, läheiset joutuva kärsimään riitaisista avioeroista. Paljonko yhteiskunta joutuu maksamaan riitaisten avioerojen aiheuttamista kustannuksista, summa on todella suuri. Millä oikeudella minä minä ihmiset, maksattavat itsekkyytensä aiheuttamat kustannukset muilla.)
(Lasten etu ei koskaan ole se, että vanhemmat asettavat heidät itsensä edelle aivan kaikessa.) Erotilanteessa lapsia on suojeltava. Yksikään lapsi ei voi vaikuttaa elämänsä alkuu, sen tekee aina vanhemmat.
"Kerrot kyllä auliisti, mitä EI saa tehdä - muttet kerro, MITEN tehdään oikein?"
(Niinpä. Toisaalta elämä on täynnä valintoja. Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa tehdä oikein. Pitäisi myös hyväksyä se, ettei aina voi tehdä oikein, tai hyvin. Pitää valita paras mahdollinen ratkaisu.)
Ammattiauttajien tulisi ajatella kokonaisuutta, eikä pelkästään yksilöä.
Joskus tuntuu että yksilöä pelastettaessa, tuhotaan koko perhe.
Jos ihminen ei ole holhouksessa, on hänellä oltava vastuu tekemisistään. - lapsetontärkeitä
Taitaa tuo y500 jäänyt ilman lapsia erossa tai saanut taistella heistä tai sitten itse kokenut vanhempien riitaisan eron. Olet osin oikeassa siitä, että erotilanteessa pitäisi ajatella lasten etua ja välttää riitoja. Välit vaan monesti ovat silloin niin tulehtuneet lukuisten loukkasten, roikkumisten mitä syitä nyt sitten vaan löytyy, että aina se ei ole niin helppoa, mutta toki siihen tulee pyrkiä.
Mutta nuo kommenttisi eron riittävistä syistä ovat naurettavia, eikä niitä jaksa edes setviä. Sorry, nyt vaan mutta esim. pettäminen nähdään riittäväksi syyksi lopettaa avioliitto, mutta esim. valehtelu ja luottamuksen menettäminen muulla tavoin ei olisi. Tämä vain esimerkkinä. Pettäminen voi jollekin olla yksittäinen juttu ja siis se yksi pano (en puolustele sitä, en voisi itse niin tehdä) ja tämä siis joillekin se riittävä syy. Entä sitten henkinen väkivalta tai todellakin sopimattomuus toisen kanssa. Sinä jankutat y500 samasta asiasta, mitäpä jos vilkaisisit peiliin ja miettisit mitä sinussa oikeasti oli vialla, kun sinut jätettiin.
- y500
Olen huolissani lapsista, en itsekkäistä vastuuttomista vanhemmista!
ihmiset kokevat erojen syyt eritavalla, siitä tassä ei ole kysymys.
Kysymys on vastuullisuudesta
Avioerossa on aina kaksi osapuolta ja kaksi mielipidettä, totuus on usein puolivälissä.
Taisin osua melko arkaan paikkaan kun, asia muuttuu näin henkolökohtaiseksi.
Kuka hyötyy siitä että saa olla oikeassa ¨avioerossa¨, ei ainakaan lapsi.
Usein yksilön itsekkyys, ohittaa lasten edun.
Tämä on keskustelupalsta!!- kärsivällisyys
"ihmiset kokevat erojen syyt eritavalla, siitä tassä ei ole kysymys."
Ei, vaan juuri tästä ON kysymys. Avioerossa on kaksi osapuolta, ja heillä omat näkemyksensä, OMA totuutensa, joka on heille molemmille yhtä totta. Todellisuus EI OLE missään heidän näkemystensä ja kokemustensa välillä. Jos kumppani haluaa eroa eikä se miellytä itseä, ei siinä auta mikään muu kuin yrittää etsiä sitä toisen näkökulmaa, ja ymmärtää, hyväksyä tämä tosiasia (=ero). Hyväksyä myös muut tosiasiat. Kuten vastuunoton. Jos toinen ei ole liitonkaan aikana ottanut mitään vastuuta mistään, niin miksi sitten erossa ottaisi? Eihän sellaista kukaan järkevä ihminen edes turhaan odota. Minusta sinä olet jumittanut tähän kohtaan. Et hyväksy riitaisia eroja, ja ihannoit avioliiton riitoja, nostat ne jalustalle. Ne ovat lapsen hyvinvoinnille parasta, vaikka oikeasti kyllä ovat vielä rasittavampia kuin eroriidat! Uskalla katsoa totuutta silmiin: lapsen ei ole hyvä olla perheessä, jossa vanhemmilla on riitaisat tai jäätävät välit. Paljon parempi lapselle on, että vanhemmat eroavat.
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
Tämä tyyneysrukous muistutukseksi, ettet voi muuttaa toisia. Voit vaikuttaa vain itseesi. Jos toinen haluaa erota, niin sitä ei voi miksikään muuttaa, vaan hyväksyä tyynesti. - y500
Jos ihminen ei kykene neuvottelemaan tai sopimaan asioista, hän on itsekäs.
Jokainen ihminen joutuu sopimaan ja neuvottelemaan asioista, että pärjää normaalissa elämässä. Miksi se on niin vaikeaa kumppanin kanssa.
Jos ei itse ole tehnyt OMAN totuutensa eteen aikanaan mitään, on turha syyttää kumppania siitä jälkeenpäin (usein vuosikymmenien jälkeen). Tämä aiheuttaa suurimmat riidat, kun molemmat linnoittuvat OMAN totuutensa taakse.
Minulla elämä alkoi luistamaan, kun oivalsin että oikeassa oleminen ei auta minua eikä lapsia pätkääkään. Kun eronneet elävät sovussa keskenään, antaa se lapsille turvallisen kasvuympäristön. He oppivat ymmärtämään että ihmiset ovat erillaisia, mutta kaikkien voi tulla toimeen.
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
Tämä tyyneysrukous muistutukseksi, ettet voi muuttaa toisia. Voit vaikuttaa vain itseesi. Jos toinen haluaa erota, niin sitä ei voi miksikään muuttaa, vaan hyväksyä tyynesti. - ougkgkcg
y500 kirjoitti:
Jos ihminen ei kykene neuvottelemaan tai sopimaan asioista, hän on itsekäs.
Jokainen ihminen joutuu sopimaan ja neuvottelemaan asioista, että pärjää normaalissa elämässä. Miksi se on niin vaikeaa kumppanin kanssa.
Jos ei itse ole tehnyt OMAN totuutensa eteen aikanaan mitään, on turha syyttää kumppania siitä jälkeenpäin (usein vuosikymmenien jälkeen). Tämä aiheuttaa suurimmat riidat, kun molemmat linnoittuvat OMAN totuutensa taakse.
Minulla elämä alkoi luistamaan, kun oivalsin että oikeassa oleminen ei auta minua eikä lapsia pätkääkään. Kun eronneet elävät sovussa keskenään, antaa se lapsille turvallisen kasvuympäristön. He oppivat ymmärtämään että ihmiset ovat erillaisia, mutta kaikkien voi tulla toimeen.
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
Tämä tyyneysrukous muistutukseksi, ettet voi muuttaa toisia. Voit vaikuttaa vain itseesi. Jos toinen haluaa erota, niin sitä ei voi miksikään muuttaa, vaan hyväksyä tyynesti.Minulla taas alkoi elämä luistamaan, kun pääsin eroon eksästä. Samoin jo teini-ikäisillä lapsilla. Tiesin, ettei eksä osaa neuvotella ja sopia erossa, koska ei osannut sitä liiton aikanakaan (muuten tuskin olisinkaan eronnut). Siksi odotimme ja kärsimme, kunnes nuorinkin täytti 12v. Sittenkin erosta tuli aika hankala ja vaikea. No ei kai ole tarkoitettukaan, että eron pitäisi olla helppo. Eksä jatkoi kyllä kaikenlaista jäynää eron jälkeenkin, mutta pikkuhiljaa jotenkin rauhoittui. Hänestä lapset kyllä oppivat, ettei kaikkien kanssa välttämättä tule toimeen, ei edes isänsä. Vaikka sitä itse haluaisikin. Parhaiten menee, kun ei ole tekemisissä.
- liianmyöhäänherännyttä
y500 kirjoitti:
Jos ihminen ei kykene neuvottelemaan tai sopimaan asioista, hän on itsekäs.
Jokainen ihminen joutuu sopimaan ja neuvottelemaan asioista, että pärjää normaalissa elämässä. Miksi se on niin vaikeaa kumppanin kanssa.
Jos ei itse ole tehnyt OMAN totuutensa eteen aikanaan mitään, on turha syyttää kumppania siitä jälkeenpäin (usein vuosikymmenien jälkeen). Tämä aiheuttaa suurimmat riidat, kun molemmat linnoittuvat OMAN totuutensa taakse.
Minulla elämä alkoi luistamaan, kun oivalsin että oikeassa oleminen ei auta minua eikä lapsia pätkääkään. Kun eronneet elävät sovussa keskenään, antaa se lapsille turvallisen kasvuympäristön. He oppivat ymmärtämään että ihmiset ovat erillaisia, mutta kaikkien voi tulla toimeen.
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
Tämä tyyneysrukous muistutukseksi, ettet voi muuttaa toisia. Voit vaikuttaa vain itseesi. Jos toinen haluaa erota, niin sitä ei voi miksikään muuttaa, vaan hyväksyä tyynesti.Sinulle annettiin yksi perhe, jota et hoitanut kunnolla. Nyt tyyneysrukouksesi ja jeesustelusi on irvokasta, vaikka parempi niinkin, kun on tullut hajotettua se mikä aarvokkaana annettiin.
- vähänmolemminpuolistakin
Kuulehan y500 kaikki eivät ole niin hyväntahtoisia ja kilttejä, että he erottuaan, kun ensin ovat yrittäneet estää eron, ovat vuosikausia eläneet ihmisen kanssa, joka tietää kohtelevansa toisia huonosti ja lupaa aina muuttua, kuluttaen kaiken loppuun, niin erottuaan sitten hyvillä mielin ja ystävällisyyttä jakaen ovat puolisoaan kohtaan. Minä ymmärrän näitä ei-kilttejä ihmisiä, vaikka itse kiltti olenkin ja tarvittaessa voisin aikamoisesti hallaakin toiselle tehdä. Mutta kuten y500 totesi en ole niin pikkumainen, sillä lapset ansaitsevat rakkautta mahdollisimman monelta ihmiseltä. Kaikki se rakkaus mitä lapseni saavat on minunkin iloni. Mutta, totta tosiaan, jos toisen älli ei tähän riitä niin turha yrittää saada minulta mitään ymmärrystä.
- y500
Vihanpito ei auta ketään, ystävä ei tarvitse olla mutta toimeen on tultava.
Fiksumpi lopettaa vihanpidon, saat nähdä se auttaa. - ahimsa
y500 kirjoitti:
Vihanpito ei auta ketään, ystävä ei tarvitse olla mutta toimeen on tultava.
Fiksumpi lopettaa vihanpidon, saat nähdä se auttaa.Niin no. Toimeen tuleminen on sitä, että asiat jotka on pakko hoitaa - ja niitä on eron jälkeen onneksi vähän - hoidetaan. Pyritään olemaan mahdollisimman vähän tekemisissä, jos välit on huonot. Puhutaan konkreettisista tosiasioista silloin harvoin kun tavataan.
Tuossa ylempänä kirjoittaneen"kärsivällisyys" kanssa samaa mieltä. Itseasiassa olen sitä mieltä, ettei tarvitse tulla toimeenkaan, kunhan ei näytä sitä, näyttelee vain kärsivällisesti. Välttämättä tämä ei "pure" siihen toiseen, mutta se helpottaa kärsivällisyyteen pyrkivän sekä lasten elämää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692