Akillesjänne-vaiva

Akilles__

Mikä on paras hoitokeino akillesjänne-vaivaan? Tottakai rasitusvamma paranee ajan myötä mutta onko keinoja jolla tulehdustilan paranemista voisi nopeuttaa?

10

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aristoteleenkananpää

      kylmää
      ja varovainen venyttely

    • Ootuu

      Eksentrinen venyttely on todettu parhaaksi kuntoutusmenetelmäksi.

    • latta

      venyttely ja lepo toimi ainakin itellä.

    • supinoivajolkottelija

      Lepo.

      Oletko tarkistanut askellusta ja kenkiä? Aikoinaan harrastuksen aloittaessani tuli kärsittyä toista vuotta ärtyneestä akillesjänteestä - ei todellakaan mukava vaiva, kun ei ollut innostuksesta ja motivaatiosta puutetta. Vaiva kuitenkin katosi, eikä ole sen jälkeen palannut, kun luovuin pronaatiotuetuista kengistä!

    • Näinonmarjat

      Itselläni on ollut vasemman jalan akillesjänne kipeänä jo 3 vuotta, eikä se tunnu paranevan, koska käyn säännöllisesti lenkillä. Kun saan jalan lämpöiseksi juostessa, kipu ei yleensä juuri tunnu ja kotona sitten laitan jääpussin. Olen käyttänyt monia kenkiä, eikä jalkineilla tunnut olevan isoa vaikutusta.

      Omassa tapauksessani pitäisi olla kai tosi pitkä tauko juoksemisesta, jotta vaiva paranisi, jos sittenkään. Leikkaus?

      • maltillisesti

        Olethan opetellut venyttämään pohkeet ja akilesjänteen?

        Vähennä juoksemista ja käytä sillä aikaa jotain muuta kuntoilumuotoa kunnon ylläpitämiseksi, jossa rasistus ei kohdistu voimakkaasti akillesjänteelle. Ehdottaisin todella maltillisesti treenailua, jos kipu on jatkunut jo vuosia.

        Leikkauksesta ei kannata kysyä mielipidettä täällä. Konsultoi asiantuntevaa urheilulääkäriä asiasta. Vuosia kestävät vaivat ovat saattaneet pahentua jo vakavemmiksi repeämiksi, jotka vaativat huolellista analyysiä.


    • Eioohelppoo

      Mulla loppui juokseminen kun akilles kipeytyi ja jatkoin sitkeästi harjoittelua. Lopulta pohkeetkin meni aivan tilttiin ja jätin juoksemisen useaksi kuukaudeksi. Sitten päätin vaihtaa juoksukengät Asicsin Kayanoista takaisin DS-trainereihin ja nyt pystyy taas juoksemaan erittäin hyvin. Juoksutauolla tein voimaharjoittelua ja pumppailin pohkeita ja venyttelin aktiivisesti. Vähän hierontaa ja kylmä/kuumakylpyjä. Tulehdus ei lähde pois, jos sen aiheuttajaa ei poisteta. Sitten kun ärsyke poistuu niin noi kuntouttavat harjoitteet rupee puremaan. Kroonisesti tulehtunut jänne voi kalkkiintua ja muuttuu jäykäksi kun elastisuus heikkenee. Seuraavaksi tuleekin repeämä.

      Ois tärkeetä, että kun ostaa ne juoksukengät niin ei osta aina sitä mikä miellyttää silmää tai on edullisin vaan kyselee myyjältä neuvoja kengän valintaan. Jalan rakenne pitäisi tuntea, että kengän osaa valita. Aina ei riitä kenkien vaihtokaan vaan kaikilla ei jalat vaan kestä vuosikausien töpöttelyä, jolloin kannattaa jättää juoksu ja siirtyä kävelyyn, rullaluisteluun ja pyöräilyyn.

      • Luonnonjalka

        Savannin ihmisellä ei ollut kenkiä syntyessään eikä koskaan väsyttäessään juoksemalla riista. Kenkien syyttämisen sijasta kannattaa kiinnittää huomiota juoksutekniikkaansa ja astua joustavasti ja luonnollisesti päkiällä, eikä tönkösti kantapäällä.


      • fvgbhnjmk

        Sehän se pointti olikin, että väärällä tavalla tuetut kengät voi aiheuttaa niitä ongelmia, joten kyllä niitä kenkiä nimenomaan on syyttäminen monessa tapauksessa.


    • savannijuoksija

      Akillesjänteiden kuntoutus. Googleta. Löytyy ihan hyviä kuntoutusohjeita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe