Kemin asioita voisi olla enemmän. No esimerkikksi tuo koiranlässytys oli nyt huomioitu, jossa on muutama osanottaja.
Mutta ei ollenkaan millään tavalla ollut huomioitu kesähiihdon MM-kilpailutapahtumaa, jossa oli sisäsatama koko päivän tulvillaan väkeä ja erilaisia tapahtumia ja josta olisi saanut kemiläisiä kiinnostavia juttuja ja hauskoja kuvia.
PohjolanSanomat voisi parantaa
5
<50
Vastaukset
- jarzza69
paska lehti muutenki
- oudoksimeni
Parantamisen varaa on.
Outoa kyllä, ettei Kemin suurta MM-tapahtumaa huomioitu lehdessä.
- Ennakkotiedotuskannattaa
Kannattaa käyttää sähköpostia ja muuta viestintää lehtiin. Ei ne lehdet tai muu media muuten tule paikalle. Olihan tuolla Lässytyksen MM-kisoissa jopa Iltalehden kuvaaja ja YLE perämeren toimittaja paikalla.
- Istuintässä
yks päivä erään toisen paikkakunnan autoliikkeessä odottaessani että saan ostamani auton peffani. Nappasimpa tarjolla olevan lehden lukemistokseni, niin piti monta kertaa katsoa olinko todella ottanut oman paikkakuntani lehden, vai oliko se pohjoisen asioita käsittelevä "aapinen".
Siis se ei ollut Pohjolan Sanomat, vaan Kaleva mitä ihmettelin ja mietin että olin aamulla jo lukenut Kalevasta tasan tarkkaan samat sivut, kuvineen, teksteineen ja päivämääräkin tosiaan sama mitä siinä Posarissa oli.
Onko nyt niin että se paljon puhuttu fuusioituminen on yhdistänyt lehtien asiatiedotkin samaan, jonkun yhden toimittajan tekemään kategoriaan.- niin.oli.ennen
Toimittajat muokkasivat ennen lehden sisällön sellaiseksi, että se oli omasta lukijakunnasta kiinnostavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684