Otetaan ensin erimunaiset kaksoset, joiden nimet olkoon Kari ja Esko. Kari laitetaan rakettiin A ja Esko rakettiin B. Kumpaankin rakettiin sijoitetaan valokello, joka on kaksi peiliä tangon vastakkaisissa päissä. Valonsäde kulkee sitten peilien väliä tik, tak,tik,tak.
Raketin A valokello sijoitetaan kohtisuoraan menosuuntaan nähden ja raketin B kello asetetaan menosuunnan mukaisesti. Valokello on myös Richard Feynmannin käyttämä selittämään suhteellisen aikakäsityksen kummallisuuksia.
Raketit lähtevät yhtä aikaa, kiihdyttävät ja hidastavat rinta rinnan, käyvät Siriuksessa kääntymässä ja palaavat Maahan yhtä aikaa. Raketissa A säteen rata on hieman kaareutunut koko matkan ajan, kun taas raketissa B tanko on kutistunut kasaan ja kello siten käynyt nopeammin. Näyttäisi siltä, että Kari olisi vanhentunut hitaammin ja Esko nopeammin.
Olennaista on seuraava:
1) Liikkuva kello käy hitaammin.
2) Liikkuva kello käy nopeammin.
Suhteellisuusteoreettinen aikakäsitys on ristiriitainen yllä esitettyjen olosuhteiden vallitessa.
Käykää kimppuun!
Kaksoset ja aika
6
163
Vastaukset
Otapa huomioon, että valonnopeus on vakio ja että tilanteessa B eivät ko. aluksen matkustajat näe tangoissa mitään kokoonpuristumista.
- martta00
niinpä
Valokello paikallaan: loikka eteen, loikka taakse, loikka eteen ...
Valokello etenevässä likkeessä: pitkä loikka eteen, lyhyt loikka taakse, pitkä loikka eteen ...
Siis kellon viisari loikkii noin ikään. Pitkä loikka kestää kauan aikaa.
Edennyt loikkija on tehnyt vähemmän loikkia kuin paikallaan loikkinut loikkija samassa ajassa.1) Kiihtyvä kello.
- ammann
Miten ristiriitainen aikakäsitys vaikuttaaa juuston hintaan?
- Tarkennusta_kiitos
Täällä vai Venäjällä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541073
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4111012- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651