Miksette ole tehneet vielä itsemurhaa? Minkä ihmeen takia pitäisi olla vielä olemassa, kun eipä näytä mitään uutta mullistusta tulevan. Uutta olisi tietää miltä kuolema tuntuu ja mitä silloin/sen jälkeen tapahtuu.
Koetteko oman olemassaolonne jotenkin tarkoitukselliseksi, kun olette vielä elossa?
Koetteko oman olemassaolonne jotenkin tarkoitukselliseksi, kun olette vielä elossa?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Perheellisen on pakko yrittää! Ansiotyötä tekevä alaikäisten isä ei voi väistyä vastuusta noin vain. Toisaalta, olenpa minäkin ihmetellyt, miksi globaalista väestönkasvusta huolestuneet ihmiset eivät aloita vähentämistä itsestään.
Mitä muuten tarkoitat tuolla "mullistuksella"? Minun elämässäni mullistus yleensä merkitsee ongelmia, ja niitä en kaipaa.
Miksi pitäisi aina kokea jotakin uutta?
En edes usko että kuolema tuntuu itsestäni miltään. Kuolemani tuntuu ainoastaan omaisissani ja ystävissäni.
Tunnen että olemassaoloni on vähemmän tarkoituksellista silloin kun minua ei enää ole.
Pystyykö kuoleman kokemaan? Kokeeko kuoleman jälkeen?
Jokainen joutuu kuoleman kuitenkin joskus kokemaan, joten haluan kokea elämän ennen sitä.
Miten kokisit kuoleman? Eroaako se jotenkin ns. tiedottomasta tilasta. Onko tuo kuoleman kokemukseksi pukeva ajatus vain, osa ihmisten kuoleman pelkoa? Entä jos ei ole mitään? Kun henki lähtee niin kaikki vain päättyy? Miten voi olla kuolemanjälkeistä elämää, kun ei ole syntymään edeltänyttäkään? :P no joo...
Jos kuolemanjälkeen olisi tietoisuus, niin ehkä pystyisi tietämään miltä kuolema tuntuu ja mitä sen jälkeen. Ehkä sen viellä koenkin ehkä en. Tarkoitustustani en ymmärrä enkä tiedä onko sellaista, mutta miksi tekisin itsemurhan? Voihan se tarkoitus olla olemassa.
Voisi kysyä miksi elän, tai miksi elän vaikka voisin tehdä itsemurhan? En itsekkään tiedä. En kuitenkaa ole luovuttamassa. Olen syntynyt siksi elän. Jatkan elämää uskoen parempaan ja hyvään. Kuoleman kokee enemmin tai myöhemmin. Olempa vain päättänyt elää elämäni kokien surua ja iloa ja tuottaen surua ja iloa. Olen vain niin veem... ja itsekäs, että olen ottanut omaksi oikeudeksi elää siinä missä jokainen.
"Olen syntynyt siksi elän. Jatkan elämää uskoen parempaan ja hyvään. "
Eräs antiikin ajan kuuluisimmista filosofeista teki itsemurhan siksi, koska lihallinen elämä rajoitti ajatuksen toimintaa liikaa. Eikö näin olekin. Elämä on rajallista, ja osittain sangen turhauttavaakin. Eläminen elämisen takia on itsensä huijaamista. Joko löydätte oman tarkoituksenne, tai teette itsemurhan. Muu on huijausta.
Näen itsemurhan lisäksi toisen vaihtoehdon: huumeet. Niiden avulla voisin vapauttaa tajuntaani enemmän.
Mietin vielä vaihtoehtojani.
>> Elämä on rajallista, ja osittain sangen turhauttavaakin. Eläminen elämisen takia on itsensä huijaamista.
Miksi elämän rajallisuuden kokeminen olisi turhauttavaa? Pako fantasiaan se vasta turhauttavaa onkin. Ja nimenomaan se on itsensä huijaamista.
Itsetuho ja huumeet eivät ole vaihtoehtoja. Ei rajallisuus ole vankila josta pitäisi päästä vapaaksi. Rajallisuus on realiteetti. Jokin todellisuudentajussa on vialla, jos yrittää opetella elämään syömättä.
Uskoisitko olevasi onnellinen, jos elämä ei olisi rajallista? Minä kyllä nautin fyysisyydestäni. Osaan rentouttaa itseäni urheilemalla ja pystyn olemaan tyytyväinen fyysiseen mielen rajalliseen elämään. MHhhm tulikin mieleen pitäisi varmaan kokeilla fyysisiä rajojaan, kun ei elämässään muutakaan voi. Ehkä jopa aliarviomme ruumista. Tiedä mitä tajuntaa muuttavaa ruumiistamme löytyy. Jos alkaisi joogaamaan huumeidenkäytön sijaan ja hankkisi mielen tasapainon. Tervesielu terveessä ruumiissa.
>> Miksi elämän rajallisuuden kokeminen olisi turhauttavaa? Pako fantasiaan se vasta turhauttavaa onkin. Ja nimenomaan se on itsensä huijaamista
Ei kyse ole mistään fantasiasta. Kyse on siitä, että tiedostaa tilan X mahdollisuuden, joka on saavutettavissa. Kuitenkin näennäinen fyysinen rajallisuus estää sen minulta. Tämä tila X on realistinen, ja sen voisi saavuttaa esimerkiksi tajunnan matkana huumeiden avulla. Fantasia ei ole realistista.
Joogan avulla voidaan saavuttaa näennäinen sisäinen harmonia, mutta rikotaanko joogalla sitten niitä rajoja...
Tuskin rajoja huumeillakaan rikotaan
Totta kai kyse on todellisuuspaosta, fantasiasta.
Aineiden avulla saavutettu ekstaattinen tila on aineiden avulla saavutettu ekstaattinen tila. Se on ekstaattinen nimenomaan suhteessa reaalitodellisuuteen.
Onko minulta jäänyt jokin ymmärtämättä?
>> Totta kai kyse on todellisuuspaosta, fantasiasta.
Minä olen käsittänyt että fantasialla tarkoitetaan kuviteltua, tavoittelematonta, tilaa. Mutta tila, joka huumeiden avulla saavutetaan, rekisteröityy aivoihin ja täten siirtyy tietoisuuteen -> tulee osaksi todellisuutta.
Miten todellisuutta voit paeta, jos pelkkä todellisuuden määritteleminen on ongelmallista? Minusta kaikki tapahtuva on todellista.
Mania, depressio, skitsofreniset tilat, juoppohulluus, erilaisten hallusinogeenien aiheuttamat harhat - kaikki tällainen määrittyy suhteessa todellisuuteen. Myös todellisuudentaju, todellisuus, määrittyy - on historiallisesti määrittynyt - suhteessa tällaiseen materiaaliin.
Tietysti todellisuudelta voidaan kieltää arvo ja nostaa ekstaattiset tilat tavoitteeksi. Rajalla ollaan jo mielialalääkkeiden käytössä. Nekin vaikuttavat parhaiten silloin kun ne estävät liikojen paineiden kasaantumista ja sepitteellisten subjektiivisten todellisuuksien kehittymistä. Silloin ne pitävät mieltä avoimena ja todellisuudentajua kunnossa.
Terve ihminen nimittäin on olemassa. Ihan siitä riippumatta miten vaikeaa tai mahdotontakin terveyden täydellinen määritteleminen on.
Mitenkä tarkoituksen määrittelee jos se esim. on sitä mitä pieni lapsi sen kokee, ilman käsitteitä, sanoja?Itsemurha ei ole filosofinen kysymys, vaikka muistaakseni joku filosofi niin on väittänytkin.Kysymyksesi on hyvä, kunhan sanan ´tarkoitukselliseksi´vaihtaa johonkin toiseen.Jos ei vaihda, ovat uskonto keskustelut oikea osoite, niihinhän tosin jo viittaat pohdinnoilla kuoleman jälkeisestä.
Tarkoitus ei suinkaan ole niin yksinkertainen asia kuin annat ymmärtää. Pienen lapsen tapauksessa lapsi voi ymmärtää tarkoituksensa pelkkänä hahmon näkemisellä. Todennäköisesti lapsi ei kuitenkaan vaivaa itseään pohtimalla omaa tarkoitustaan, se riittää että lapsi toteuttaa hetkessä vallitsevia tarkoituksia, jotka antavat hänen mielelleen tyydytystä.
Ja mitä kuolemaan tulee, niin en ota kantaa onko kuoleman jälkeen mitään vai ei, parhaiten se selviää kokeilemalla.
Otin tämän lapsi esimerkin kyseenalaistaakseni koko elämäntarkoitus pohdinnan.Kuten edelläolevista kommenteista saattaa havaita, yleensä ihmiselle riittää, että kokee olemassaolon jotenkin hyväksi tai ainakin siedettäväksi jos sitä kerta jatkaa.Jos ajatellaan luonnontieteen kannalta niin selitys lienee jotakin sellaista, että tämä nyt on tällaista koska on tapahtunut mikä on voinut tapahtua eli aika,fysikaalinen todellisuus (lait), evoluutio ja tässä ollaan.Victor Frankl oli psykoterapeutti joka keskitysleiri kokemuksiensa aikana kehitteli logoterapian jossa yksinkertaistettuna etsitään ihmiselle jokin "elämäntarkoitus", mikä tahansa, joka saa ihmisen kokemaan elämänsä mielekkääksi.
Uskonnon otin esille koska nimenomaan siinähän ja sen kauttahan ihmiset ovat etsineet jotakin elämää suurempaa tai tarkoitusta olemassaololleen.Kieltämättä se ei ole älyllinen lähtökohta mutta onko toinen se, että nostaa itse itseään tukasta ilmaan?Kliseinen ilmaus, myönnän.Tulee vielä mieleen S.Freud joka sanoi että uskonto on oire mielenterveydellisestä ongelmasta.Itse olen kristitty.
>>Kieltämättä se ei ole älyllinen lähtökohta mutta onko toinen se, että nostaa itse itseään tukasta ilmaan?Kliseinen ilmaus, myönnän.Tulee vielä mieleen S.Freud joka sanoi että uskonto on oire mielenterveydellisestä ongelmasta.Itse olen kristitty.
Tarkoituksen löytämisessä on vain kyse oivalluksesta, ei suinkaan väkisin väännetystä ajatuskyhäelmästä. Elämässä riittää kyllä tarkoitusta, sitä en kiellä. Voihan tarkoitus olla hyvinkin älyllinen, mitä älyllisyydellä ikinä tarkoitettiinkaan.
Mutta niinkuin sanoit, näyttää olevan niin että me ihmiset näemme eri tavalla asiat. Minulle vaan ei riitä se, että tunnen oloni hyväksi: haluan enemmän. Siksi kysyinkin, että mitä järkeä on edes sinnitellä elossa, kun perustunteena voi olla esimerkiksi vain turtunut hyvä olo.
Viime kädessä tuo "olo" on se mikä meitä liikuttaa. Oli se sitten hyvä, huono tai jotain ihan muuta. Ihminen pyrkii yleensä muuttamaan oloaan. Jos olo menee kuitenkin liian tuskalliseksi voi muutos suuntautua olon terminointia kohti. Se voi johtua näköalattomuudesta tai ihan silkasta tiedosta.
Minua pitää jaloillaan ja oloa muuttamassa mielenkiinto sekä uteliaisuus: Mihin kaikkeen sen saan vielä muutettua.
kaikki hakee elämänsä merkitystä, miksi olen olemassa? jne.
tiedän ettei itselläni ole mitään erityistä merkitystä elää, mutta täytyykö kaikkeen olla jokin merkitys? voin elää ilman merkitystäkin, tähän asti ainakin olen voinut.
Jos on kauhea tarve yleensä hakea merkitystä omalle elämälleen, onnea vaan etsintään. en jaksa vaivata päätäni kysymyksellä: "mikä on elämän tarkoitus". sitä mieltä vain olen, että elämäni tarkoitus on elää.
Elämässä on mieltä tai ei, riippuu kokijasta. Itsemurha on tarpeeton tai tarpeellinen tilanteesta riippuen. Kuolemasta katoaa uutuuden viehätys kun sen kerran kokee.
Syy olemassaololle on universumissa ja elämän syntymisessä.
Olemassaolon tarkoitus on pitää itsensä ja jälkeläisensä hengissä.
Mutta tämä on vain minun tämänhetkinen mielipiteeni. Huomenna kaikki saattaa olla toisin.