Kesää ei kannata enää isommin odotella

4345

Hellekeleillä on alle kuukausi aikaa saapua, ja kahteen seuraavaan viikkoon ne eivät tule. Elokuun puolivälin jälkeen ihan syyskuun loppupuolelle saakka voi toki tulla vielä yksittäisiä lämpimiä päiviä mutta yöt alkavat kylmetä selvästi ja ilma viilenee muutenkin, joten mitään lämmintä jaksoa ei sen jälkeen enää Suomeen tule. Kyllä tästä kesästä tuli nyt harvinaisen viileä, pilvinen ja sateinen.

12

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • airfoiljokaeikirj

      Samaa mieltä aloittajan kanssa. Kesä alkaa olla taputeltu tältä vuodelta.
      Kyse on todellakin yksittäisistä helle päivistä jos sellaisia edes saadaan.

      • Jep--

        En muista milloin olisi elokuun puolivälin jälkeen ollut pitkää hellejaksoa. Noina kuuminakin kesinä (kuten 2010 ja 2014) kylmä ilma vyöryi sitten yhtäkkiä tuossa noin 15 päivän tienoilla.

        Tällaisen kesän jälkeen toisaalta syksy saattaa olla vuodenaikaan nähden lämmin, eli tuollaista 15-20 astetta voi mahdollisesti olla lokakuulle asti, joka olisi totta kai ihanteellista. Tai jos jatkuu kylmänä niin sitten talvi saattaa taas olla vesisateinen ja lumeton, mitä taas itse en toivo pimeyden ja kuran takia.

      • onsemahdollista
        Jep-- kirjoitti:

        Kesinä 1996, 2002, 2006 ja 2007 on ollut pisimmät ja kuumimmat hellejaksot vasta elokuussa. Joten kyllä helteille on vielä elokuussa mahdollisuudet.

    • niih

      Eli mitä parahin kesä oli tämä kesä, toivon ensi kesästä saman laista oikeen kovasti.

      • onneksieitodennäköistä

        Onneksi ensi kesä on lähes varmasti tätä kesää lämpimämpi. Tällainen kesä toistuu keskimäärin 30-50 vuodessa, joten vuotuinen todennäköisyys on sille siis vain 2-3%. Ensi kesä on siis 97-98% todennäköisyydellä tätä kesää lämpimämpi, eli siis lähes täysin varmasti. Edes seuraavan 10 vuoden aikana todennäköisyys yhdelle tällaiselle kesälle on onneksi vain 20%, eli 80% todennäköisyydellä tällaista kesää ei tule seuraavaan kymmeneen vuoteenkaan.

        Huh huh, kunhan tästä kesästä selvitään, niin onneksi ei tarvitse moista surkimuskesää nähdä uudelleen todennäköisesti ainakaan ennen vuotta 2050. Sitä ennen pääsemme näkemään ja kokemaan monen monta ihanaa hellekesää, ensimmäisen niistä jo varmasti ensi kesänä.

      • samaamieltä
        onneksieitodennäköistä kirjoitti:

        olen kanssasi samaa mieltä että tämä kesä on ollut kyllä melko surkea !

    • ollutihanakesä

      Oli kyllä hienoa, kun tukahduttavia hellejaksoja ei tullut. Aina sitä muutaman päivän hellettäkin kestää, mutta toki ´parempi kokonaan ilman.
      Tällainen nafti 20 astetta on mukavaa säätä kesällä, luulisi kelpaavan kaikille.

    • toppatakissa

      Jatkuvasti ollu täällä viileää n. 7 ja 15 asteen välillä ja enimmäkseen satanut. Sitten tuleekin jo aikainen talvi täällä, saa laittaa karvalakin päähän jo vimeistään syyskuun puolella.

    • tommonenvaan

      Elokuun alkupuolella näyttäisi oleva pari viikkoa vähän lämpimämpää. Eihän tosin silloin enää saavuteta mitään keskikesän tunnetta, illalla tulee jo kosteus ja pimeys.

      • kesäonainakesä

        Kesä on kesää, oli lämpötila mikä tahansa. Totta kai on mukavampaa kun ei ole liika kuumaa, parinkympin kieppeillä on ihan sopivaa, ja onhan sellaista usein täällä eteläosassa maata ollutkin. Kovin on kyllä sateita riittänyt, mutta sitähän ne säät aina ovat, arvaamattomia. Nyt on tällaista turha antaa sään pilata kesää.

    • kylmä-Kaarina

      Ikävää, että ne hellepäivät tais jäädä kokematta tältä kesältä. Tällä leveysasteella ei toistaiseksi ainuttakaan hellepäivää. Muutama päivä vielä mahdollista odotusta.

      Helteet kuuluu Suomen kesään ja niitä on hauska muistella kylminä talvi-iltoina.... Ja paskat, ne unohtuu ja uusia odotellaan.

      • kurjaaasäätä

        Surkea keli tänään syksyn tuntoa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe