TIEDE Onko peniksen koolla väliä? Naiset vastaavat

itsemurhanpaikka

"Onhan sillä ihan mielettömästi merkitystä. Ensinnäkään seksi ei tunnu miltään, kun vastassa on lähinnä säälin tunteita herättävä nypykkä. Koko sessio tuntuu silloin vain vaivaannuttavalta enkä ole vielä tavannut sellaista miestä, joka pienestä koostaan huolimatta pystyisi itsevarmasti suorittamaan homman alusta loppuun. Tuntuu, että kyllä se miehilläkin on tiedossa, kun oma apujalka on vain yksinkertaisesti liian pikkuruinen. Epävarmuus tekee hommasta vielä hirveämpää eikä toisintoa kyllä tule. Mutta myötähäpeää aiheuttavat myös miehet, jotka eivät tajua omaavansa katkaravun, jolloin katteeton itsevarmuus ja vehje (ja sen käyttötaidot) eivät vaan yksinkertaisesti sulaudu yhteen mitenkään päin.

En todellakaan allekirjoita väitettä "Koolla ei ole väliä, kunhan sitä osaa käyttää". Kun se on liian pieni, niin ei sillä ole mitään väliä, miten sitä käyttää, kun ei se vaan tunnu missään. Sitä vastoin, jos miehellä on iso, niin se ei ole mielestäni ihan niin tarkkaa, onko tekniikka hallussa, kun se sentään tuntuu jossain – upeaa tietysti, jos taitoakin löytyy. Keskiverto penis riittää kyllä, mutta plussaa tulee joka senttimetristä. Pikkuruisten penisten omistajien kannattaa kyllä ehdottomasti kehittää muita avuja, joilla tyydyttää nainen. Etenkin yhden illan jutut ovat ajanhukkaa, jos petikumppanilla ei riitä sentit eikä taidot. Pitemmässä suhteessa varmaan ratkaisuja ehditään miettimään. "

– Nainen, 28, sinkku

"Keskiverto penis riittää kyllä, mutta plussaa tulee joka senttimetristä."

"Kyllä on. Itse ollut jopa sellaisessa tilanteessa, että olin todella ihastunut erääseen kundiin ja monta kuukautta flirttailtiin ja välillä jopa pussailtiin. Sitten tuli se päivä, kun tuli petipuuhat vastaan ja tyypillä oli pienempi kuin mistä tykkään. Ei vissiin nähty tai soiteltu enää sen kerran jälkeen."

– Nainen, 27, sinkku

"Koolla on todellakin väliä. Liian pieni on liian pieni, eikä se tunnu missään. Liian suureen en vielä ole törmännyt."

– Nainen, 25, avoliitossa

"Liian iso on liian iso, sopiva on just hyvä ja pieni on vaan niin pieni. Joskus tavattuani tosi miehekkään miehen ja odotukset oli suuret, mutta kun sieltä paljastui pikku nakero, niin olihan se pettymys. Petyinkö sitten vehkeen käyttöön vai omiin odotuksiin.. en tiedä. Haluan kuitenkin tähdentää, että levossa olevasta nakerosta voi paljastua varsinainen boa tosipaikan tullen!"

– Nainen, 25, sinkku

"Koolla on väliä: pieni ei vaan tunnu tarpeeksi. Kyllä sen pitää tuntua ja täyttää joka kolo. Olen jättänyt monta miestä liian pienen peniksen takia."

– Nainen, 26, sinkku

9

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri tuolla tavalla kaikki naiset aina ajattelevat.

    • kekkonen_

      Tuossahan se totuus tuleekin ilmi. Olisi aika jo tämänkin palstan naikkosilla myöntää tämä raaka tosiasia.

      • 154

        Jestas sentään, TIETYSTI naiset myöntävät, mutta koska suurin osa naisista yrittää olla hienotunteisia, ei totuutta viitsi toiselle naamalle heittää. Vai haluaisitko itse kuulla, että oli kiva tavata kulta, sinulla on hieno luonne, mutta tuon katkaravun kanssa en toista kertaa aio vehdata.


      • kekkonen_
        154 kirjoitti:

        Jestas sentään, TIETYSTI naiset myöntävät, mutta koska suurin osa naisista yrittää olla hienotunteisia, ei totuutta viitsi toiselle naamalle heittää. Vai haluaisitko itse kuulla, että oli kiva tavata kulta, sinulla on hieno luonne, mutta tuon katkaravun kanssa en toista kertaa aio vehdata.

        Tottakai totuus aina kelpaa! Jos nainen näin asian kokee niin hyvä siitä on mainita,eikä tehdä niinkuin naiset yleensä tekevät eli paskoa joku hätävalhe tai lopettaa yhteydenpito. Lopettakaa valehtelu naiset!


    • epäkelpo

      Naisten vaatimukset on julmia, ruumiin pituus, peniksen koko, kasvojen ulkonäkö, kaikki perinnöllisiä juttuja mille ei voi yhtikäs mitään..

      • 172

        Kuka on väittänyt elämän olevan reilua?


    • Läskit.vittuun

      Kerran ihastuin pienimunaiseen joka kompensoi munansa koon nuolemalla mua pari tuntia. Ei siinä mitään seksi ok eikä mua haittanu ees se kun sanoi
      "Ei tällaista pienimunaista kukaan huoli" koska asiasta rohkeasti puhuminen on aina miesmäistä.
      En katkassut suhdetta pienimunaisuuden takia vaan siksi koska kundi oli läski!!! Se on vastenmielistä, olkoon kuink hyvä tyyppi tahansa, jos on läski niin no way.

    • m-i-e-s

      Tottakai sillä on, väitti kuka mitä tahansa. Liian pieni penis, ei näy, ei tunnu, eikä sillä ole mitään käyttöarvoa. Liian suuri penis, näkyy, ei mahdu, eikä sillä ole mitään käyttöarvoa. =) Sopivan kokoinen, näkyy, tuntuu ja sillä on käyttöarvoa, sitä pienempi on miinus ja isompi plussaa.

    • Tämähän on varmasti totta, ainakin pääsääntöisesti, mutta täytyy myös muistaa, että kaikki tämä pätee myös toisinpäin......tosin koko suhteet kääntäen...., eli jos itsellä sukupuoleen katsomatta koolla on väliä, niin sama suhtautuminen omaan sukupuolielimeen ei pitäisi olla sen loukkaavampaa, kuin itse suhtautuu toisen sukupuolen sukupuolielimeen.

      Jos ne ei sevi yhteen, niin ne ei sovi, mutta tässäkin tarinassa on kaksi puolta..........sekä myös se karu tosiasia, että joskus samalla kertaa miehellä on oikeasti todella pieni ja naisella taas todella iso, joten ongelma ei ole vain toisen osapuolen, vaan molempien.... ;D

      Eikä saa loukkaantua, koska tämä viesti oli pohdintaa asiasta ja osoitettu niille ketkä tälle linjalle lähtee.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1552
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1014
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      689
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      77
      649
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    Aihe