Täytyy sanoa, että ei ollut kyllä kummoinenkaan kokemus. En tiedä johtuiko humalasta ja/tai kortsusta, mutta oma käsi on ollut monesti parempi
Sain vihdoinkin viime yönä vittua
poikuusmeni
7313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oot runkannut liikaa. Sun kikkeli on parkkiintunut.
Toivon että pystyt vielä saamaan parempiakin kokemuksia.
Kuvaamasi tilanne on yleinen, kun etukätieskuvaukset ovat häiritsemässä itse tapahtumaa. T
Se kuitenkin muuttuu kaunimmaksi ja komiammaksi kun pääsee siihen tilanteeseen että ne ennakkopaineet eivät häirihe (y)
Sellaistahan se on! Ja ajattele, tämän palstan vakkarit ovat valmiita jopa murhaamaan, kun eivät pääse kokemaan tuollaista mitäänsanomattomuutta! Se paremmalta tuntuva oma käsi heillä kuitenkin olisi jatkuvasti käytössään.
Googleen: death grip syndrome.
Tosiin, on sen naisen värkistäkin kiinnni, että miten paljon kondomi haittaa.
Minulla ne aina puristaa ja en erityisemmin piittaa niitä käyttää, mutta esim. vakkarin pmppi suorastaan tarttuu kiinni melaan ja on silti läpimärkä, joten siinä kyllä huomaa mikä ero on römpsän ja moitteettoman hunajapimpan välillä.
Muuten taas seksi voi olla hyvinkin puisevaa puuhaa, päissään ja jos ei ole sellaista laadukasta seuraa. Siinäkin asiassa naiset ovat tottuneet makaamaan, kun mies tekee kaiken työn.
Monesti se seksin tarve ja sen tuottama hyvä fiilis on lähes yhtä iso juttu, kuin itse tapahtuma. Joten puute sinällään on sellainen, että sitä on kovasti paha selittää pois miehestä. Ja kun kurpparaivoa seuraa, eivät ne kullikoukkua ja heikentynyttä tarjontaa kyllä siedä sitten yhtään.
Olet ehkä homo
Hassua kyllä, seksistä nauttiminenkin on taitolaji, johon oppii ajan kanssa. Kyllä se sitten on juuri niin ihanaa kuin mainostetaan.
Nainen oli tarjolla eilen mutta taisin sammua ennen yhdynnän suorittamista. No nainen haluaa tavata uudestaan, se on ainakin hyvä uutinen.