Vuoden 2015 kesä tai eihän tämä mikään kesä ole on ollut p.skin koskaan. Helteitä 4 päivää muuten sadetta sadetta sadetta ukkosta sadetta paskaa ukkosta sadetta paskaa sadetta ukkosta sadetta sadetta ja sadetta.
EI TÄTÄ VOI SANOA ETTÄ OLIS KESÄ.
Ja taas mikään helle aalto ei tule suomeen tänne paskamaahan.
SURKEIN KESÄ KOSKAAN!
21
<50
Vastaukset
- phyihellettä
Onneksi on vältytty niiltä helleaalloilta. Ajattele nyt itsekin. Helle on karmeaa tukahduttavaa ja kaikki siitä kärsii. Ihminen ei pidä liika kuumasta. Suomen kesä on maailman paras silloin kun säät vaihtelevat, niin kuin tänä kesänä. Hellettä oli juuri riittävästi, että voidaan kirjata sen olemassaolo sään vaihtelevaan kirjoon. pitempi helle olisi jo lämmittänyt talojen rakenteet ja silloin olisi ollut tukala nukkua öisin. Päivisin olisi ollut pakko pysytellä sisätiloissa, koska ei kukaan halua mennä pistävään aurinkoon.
Suomi on hieno maa kun täällä ei helle juurikaan meitä kiusaa. Ihmeellistä, kuinka Suomesta löytyy tuollaisia ihmisiä. Varmaan ovat saaneet laiskan Kreikkalaisen sutkin sielun, vaikka heillä on suomalainen kroppa.
Tuollaisten pitäisi lähteä täältä pois kokonaan. jatkuva naama vääränä valittaminen, kun pilaa yleistä ilmapiiriä.- envälitä
Minä ajattelen hellettä ja olen luonteeltani ja sielultani täysin suomalainen. Vähät välitän siitä, jos valittamiseni pilaa sinun mielestäsi ilmapiirin.
- kummaaaaaa
mites nauttiiko helteiden vihaaja vaikkapa -50 asteen pakkasesta mitäpäs hellevihaajat sanovat siihen ??????
- OIRGNEO
Lähinnä ihmeellistä kun suomesta löytyy tuollaisia jotka vihaa helteitä helteet kuuluu kesään.
- meneeköjakeluun
kummaaaaaa kirjoitti:
mites nauttiiko helteiden vihaaja vaikkapa -50 asteen pakkasesta mitäpäs hellevihaajat sanovat siihen ??????
Eikö helle-simon päähän mahdu muuta kuin ääri-ilmiöitä ?
Olette kyllä kummaa porukkaa, ei ihme kun olette vain pieni vähemmistö.
Tavallinen keskiverto ihminen ei tosiaan pidä helteestä, koska se on liika kuumaa ja epämiellyttävää säänä. Ihminen pitää toki lämpimästä säästä, sanotaan vaikka 20 on aika mukava, kun mennään yli 22 asteen, aletaan olla rajojen yläpuolella.
-50 ei kukaan voi sanoa miellyttäväksi säätilaksi, talvi on hyvä kun pysytään nollan alapuolella, että ei ole räntätalvea. Nollan alapuolella, mutta parasta kun ei mennä koviin pakkasiin -2-10 lämpötila alueena on ihan jees talvisäänä. - asssshole
meneeköjakeluun kirjoitti:
Eikö helle-simon päähän mahdu muuta kuin ääri-ilmiöitä ?
Olette kyllä kummaa porukkaa, ei ihme kun olette vain pieni vähemmistö.
Tavallinen keskiverto ihminen ei tosiaan pidä helteestä, koska se on liika kuumaa ja epämiellyttävää säänä. Ihminen pitää toki lämpimästä säästä, sanotaan vaikka 20 on aika mukava, kun mennään yli 22 asteen, aletaan olla rajojen yläpuolella.
-50 ei kukaan voi sanoa miellyttäväksi säätilaksi, talvi on hyvä kun pysytään nollan alapuolella, että ei ole räntätalvea. Nollan alapuolella, mutta parasta kun ei mennä koviin pakkasiin -2-10 lämpötila alueena on ihan jees talvisäänä.En ole mikään helle simo hv
- Ei_välttämättä
Viime vuonna elokuu oli 17 ast. Tänä vuonna heinäkuu on ollut vain 15,5 ast. energiayhtiön mittauksen mukaan. Näinollen, on yhä mahdollista, että elokuusta tulisi lämpimämpi kesäkuukausi, mutta alkukesän jälkeen se ei vaikuta kovin todennäköiseltä.
- byshu
Ihminen kuolee ennen pitkää hypotermiaan jos sillä ei ole vaatteita päällä ja se ei liiku 13-asteessa. 15-20 asteen keli on minulle ahdistava kesäkeli, koska palelen herkästi ja muutenkin tahtoisin hieman lämpöä pitkän ja kylmän talven jälkeen. Tykkään myös uida mikä on jäänyt tänä vuonna vain yhteen kertaan.
Eli ei, ei kaikki tykkää viileämmästä kesästä. Ja ei, tämä kesä ei ole ollut vaihteleva vaan pelkkää 15-19 astetta muutamaa lievää poikkeusta lukuunottamatta lämmintä ja sadetta miltei joka päivä. Näin ainakin Keski-Suomessa.
Tekisi mieli ottaa äkkilähtö lämpimään mutta ei ole varaa.- lämmintävaa
Tämä on loputonta taistelua helle vihaajien ja lämpimästä tykkäävien välillä, minulle kyllä kävis lämmin ainaki kun se sattuu lomaan tai vapaa päivään
- Tyhjäätaasjokuinisee
(Vuoden 2015 kesä tai eihän tämä mikään kesä ole on ollut p.skin koskaan.)
No miksi kaikki on niin vihreää, kun kerran tämä ei mikään kesä ole.? :) - paskakesä
Taas alkanu sadekausi, joka päivä tulee vettä, aamulla sumua ku lokakuussa vituttaa...
- paraskesämiesmuistiin
Ollaan nyt niin synkkiä, kyllä sadekuurot kuuluvat kesään, ne virkistävät, ovat raikkaitta.
- liikaonliikaa
paraskesämiesmuistiin kirjoitti:
Ollaan nyt niin synkkiä, kyllä sadekuurot kuuluvat kesään, ne virkistävät, ovat raikkaitta.
Haista nyt paska ei jatkuva sade ja kylmyys ole mitään normaalia kesää. Tietenkin sellaiset ihmiset joilla on heikko yleiskunto ja sydän tykkäävät kylmästä koska kuumuus on tiettäväasti hunosydämisille ja ylipainoisille kauhea paikka. Samoin jos asuu jossain kerrostalossa ja aina sisällä on se sadepäivä mitä mukavinta.
- japaskattthhhh
paraskesämiesmuistiin kirjoitti:
Ollaan nyt niin synkkiä, kyllä sadekuurot kuuluvat kesään, ne virkistävät, ovat raikkaitta.
Et taida olla ulko töissä. Oisit sillon toista mieltä!!
- paraskesämiesmuistiin
japaskattthhhh kirjoitti:
Et taida olla ulko töissä. Oisit sillon toista mieltä!!
Minä poika se olen hyvinkin ulkotöissä, ei metsurit juuri sisällä pysty hommiansa hoitamaan. Karmeinta mitä metsänraivaaja tietää on helle kesällä, silloin urakka kusee nilkoille, koska kukaan ei pysty päivästä toiseen pitämään nestetasopainoa yllä. Kovat krampit öisin johtuu siitä. kesäsade taas tuo tehoa töihin, suu auki, niin saa nestettä suoraan suuhun. Ainoa huono puoli on liukkaus märässä metsässä, mutta se on pikkuharmi helteeseen verrattuna.
- jjsjsjjjjsjj

Kylmää vettä vaatteet märkänä, huoh paska kesä ja PISTE
- Kaupansetä12345
liikaonliikaa kirjoitti:
Haista nyt paska ei jatkuva sade ja kylmyys ole mitään normaalia kesää. Tietenkin sellaiset ihmiset joilla on heikko yleiskunto ja sydän tykkäävät kylmästä koska kuumuus on tiettäväasti hunosydämisille ja ylipainoisille kauhea paikka. Samoin jos asuu jossain kerrostalossa ja aina sisällä on se sadepäivä mitä mukavinta.
Eipä ole tarvinnut paskaa haistella tänä kesänä kun ei oo työpaikan biojäteastiakaan mädäntynyt viikkokausia helteessä. Voitte kuvitella miten ihanata oli käydä kippaamassa hävikit roska-astiaan kun hellettä oli kestänyt viikkokausia viime kesänä, hyi helvata
- meehiiteen
paraskesämiesmuistiin kirjoitti:
Minä poika se olen hyvinkin ulkotöissä, ei metsurit juuri sisällä pysty hommiansa hoitamaan. Karmeinta mitä metsänraivaaja tietää on helle kesällä, silloin urakka kusee nilkoille, koska kukaan ei pysty päivästä toiseen pitämään nestetasopainoa yllä. Kovat krampit öisin johtuu siitä. kesäsade taas tuo tehoa töihin, suu auki, niin saa nestettä suoraan suuhun. Ainoa huono puoli on liukkaus märässä metsässä, mutta se on pikkuharmi helteeseen verrattuna.
Luuuleksää saatanan ääliö et muu maailma juoksee jonkun metsurien urakkojen mukaan? HÄ???? Saatanan paska sun takia kesä on pilalla.
- eivoivalittaa
meehiiteen kirjoitti:
Luuuleksää saatanan ääliö et muu maailma juoksee jonkun metsurien urakkojen mukaan? HÄ???? Saatanan paska sun takia kesä on pilalla.
Metsureiden lisäksi me melkein kaikki muut komppaamme tätä "meidän" metsuria.
Kaupunkilaisena vihaan hellettä, en ole jäätelön ystävä, enkä käy terasseilla kaljaa riipimässä. En makaa uimarannoilla mursujen tapaan röhnöttäen. Kaupunkilaisena pidän lämpimästä kesäsäästä. Minulle lämmin kesäsää on 17-21 asteen välillä, sitten alkaa käydä jo kuumaksi. Välillä katuja viilentävä kesäsade on parasta mitä kaupungissa voi kokea. sade huuhtelee tehokkaasti myös katupölyn ja saa aikaan happirikkaan ilman, mikä kaupungeissa aina on hakusessaan.
Voimme olla tosi onnellisia siitä, kuinka tuo hirveä hellesää on meidän maamme kiertänyt. nytkin tätä aurinko paistaa ja ulkona on jo 13 astetta, voiko enempää edes toivoa. - kusipääää
eivoivalittaa kirjoitti:
Metsureiden lisäksi me melkein kaikki muut komppaamme tätä "meidän" metsuria.
Kaupunkilaisena vihaan hellettä, en ole jäätelön ystävä, enkä käy terasseilla kaljaa riipimässä. En makaa uimarannoilla mursujen tapaan röhnöttäen. Kaupunkilaisena pidän lämpimästä kesäsäästä. Minulle lämmin kesäsää on 17-21 asteen välillä, sitten alkaa käydä jo kuumaksi. Välillä katuja viilentävä kesäsade on parasta mitä kaupungissa voi kokea. sade huuhtelee tehokkaasti myös katupölyn ja saa aikaan happirikkaan ilman, mikä kaupungeissa aina on hakusessaan.
Voimme olla tosi onnellisia siitä, kuinka tuo hirveä hellesää on meidän maamme kiertänyt. nytkin tätä aurinko paistaa ja ulkona on jo 13 astetta, voiko enempää edes toivoa.Saatana muuta pohjoisnavalle, pistää vihaks tuommoinen puhe toivottavasti nautit js jäädyt ens talvena pakkasessa
- vedänturpaanhellevihaaja
Palelee vaikka on villapaita
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722