Se miljoonan dollarin kysymys (vain miehille)

Sarjassamme "miljoonan dollarin kysymykset" oli edellinen osa tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13699726

Tällä kertaa aiheena onkin sitten vielä arvokkaampi kysymys.

Eli, kun toin palstalle puheeksi aiheen "märät ja kuivat kaudet", heilahti siiitä jonkin verran puheenaihetta. Sen tiimoilta myöskin käytettiin termejä kuten "downward spiral", mikä on eräs tapa kuvata kuivaa kautta ja sen tuomaa ketjureaktiota, millä on taipumus saada aikaan se, että miehen on hyvinkin vaikea päästä irti jumistaan.

Mitäkö siis näillä termeillä meinataan?

Pikainen kertaus:
Kuiva kausi: ei hetkeen onnea naisten kanssa, tai juuttuminen vain yhteen naiseen, joka ei vältämättä ole joko kiinnostuksen vähäisyyden tai luonteensa tai jonkun muun suhteen edes mikään täysin varteenotettava vaihtoehto. Tämän kestäessä, alkaa ns. downward spiral, jonka aikana rupeaa yleensä menemään vieläkin huonommin, ja tuloksena on ätmiytyminen, ellei jopa HC-ATM:n asemaan juttuuminen. Tietoiset ja tiedostamattomat voimavarat jäätyvät, itseluottamus on kateissa jne.
Märkä kausi: Edellisen vastakohta. Naista tulee ns. ovista ja ikkunoista. Jos naiset eivät jatkuvasti visko kiinnostuksen merkkejään, tai jopa ole aloitteellisia, onnistuvat puolestaan sinun aloitteet. Ja jos käykin niin, että nainen ei pysy koukussa, menee vaiin hetki, niin voit saada jopa uuden ja paremman saaliin koukkuusi.
Johtaa kestotilassa tason nousuun joko tilapäiseen tai pysyvää (esim. minulla KTM -> YTKM - parikymppinen, pitkä hoikka ja isorintainen neitokainen vihjailee halustaan alkaa seurustella kanssani, samalla kun uusia kontakteja yhä syntyy).

Joten, tämänn aiheen kysymykset:
1. Miten välttää kuiva kausi/downward spiral tai päästä irti siitä?
2. Kuinka pitää yllä märkää kautta?

Tämä olkoon yleishyödyllinen ketju, josta voi ammentaa palstalaiset apua ja tietoutta pahan, ja miksi ei hyvänkin päivän varalle.

Tämä sisältäköön femakkoja ärsyttää miesten vertaistukea ja yhteistyötä, ja kurppia vituttavaa miesten pyrkimystä saada haluamansalainen nainen, sen "juoksunsa juosseen" asemesta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Ex__PUA kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu