Nyt heti selittäkää miksi olette yhä sinkkuja

Kesä on jo tosi pitkällä mutta te vaan lusmuilette kotona. Nyt lähdette heti ulos etsimään itsellenne kumppania. Mars mars jalat liikkuu jo kohti lähintä baaria josta teille löytyy kumppani. Teillä ei ole mitään syytä olla sinkku enää ensi viikolla.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Aika provo ja tökerö aloitusviesti. Miksi sinkkuna olemista pitäisi selittää tai pyrkiä siitä eroon epätoivoisesti baari-illan kautta? Ihminen saa olla mitä on, jos on itseensä ja elämäänsä tyytyväinen. Varmasti on niitäkin, jotka eivät halua olla sinkkuja, mutta tuollaiset provoviestit eivät heitä auta.

Äänestä

"Kesä on jo tosi pitkällä mutta te vaan lusmuilette kotona.
'
Klo oli jo yli seitsemän illal kun tulin vasta kotiin.
Töiden jälkeen menin uimaan työkavereiden kanssa.
Uimasta juosten kotiin; tein pienen lenkin samalla ja kotona vasta kävin suihkussa.
Tein kukkakaali gratiinin ja söin sitä broikkukontin kera,
siin on huominenkin ruoka jo valmiina.
Viikonlopun olin ihmisten joukossa. Kai mä kotonakin joskus voin olla?
Mä en ole mikään asuntosäästäjä ja ain menossa,
mä maksan vuokraa tästä joten käyttöäkin tällä pitää olla!

Äänestä

Samaa mieltä. Kaikki sinkut ulos, ylös jalenkille ja muistakaa yrittää hymyillä,

Äänestä
  • Voe,eekä mennä,vatsa täynnä,kylmä ilma,liian myöhä,
    telkust tulloo ohjelmoo,varpaat palelee,liian pimmeetä,
    johku voi tulla vastaan,pelkään,öitääääää!!!!!

    Äänestä

Suomessa kesä on lyhyt, tosin silti siellä saa nauttia paljon kauniista Suomalaisesta säästä. Sataa melkein pystysuoraan, joten se kesä jatkuu edelleen Lokakuussa.

Kuka sinulle on valehdellut että lusmuilemme vain kotona? Periferiaankin saa halutessaan nettiyhteyden. Entä jos ollaankin avaruusasemalla nauttimassa pienestä vihreästä planeetasta?

Ei ole mitään järkeä lähteä etsimään itsellensä kumppania. Tuollaisella hosumisella kaatuu korkeintaan maailmankaikkeus ja mikäli ei kaadu, tekee joku kumminkin elämänsä huonoimmat kaupat ja löytää sieltä ravintolasta sinut ja se tulos voi olla hänelle pahempi kuin guineamato tai malarialoinen. Ravintolasta harvoin löytyy hyvää elinkelpoista kumppania, miksi yrität tyrkyttää ihmisille bubiruusuja tai muuten alkoholisoituneita ja vielä maanantaina?

Ei ole syytä olla sinkku, mutta oma elämä, itsensä kunnioitus ja arvostus pitäisi heittää viikossa roskakoriin ja löytää joku kumppani, mikä todennäköisemmin on kaikinpuolin kelpaamaton kuin kohtalainen? Helpommalla pääsee, kun matkustaa myöhäisillalla metrolla Helsingissä koko omaisuus käteiseksi muutettuna läpinäkyvässä kassissa.

Äänestä
  • Hyvät sulle :) kivasti kirjoitettu.
    Itsekin istun mielummin kotona kuin menen baariin.
    En voi mennä baariin kun en juo enkä polta enkö etsi yhden yön seuraa.
    Juoppoa en seurakseni halua.
    Kävin tänään mustikoita poimimassa mut ei näkynyt yhtään miestä siellä joten yksin piti kotia mennä.
    Yksinäisyyteen tottuu aikast nopeasti :(

    Äänestä

  • old_profile_92567 kirjoitti:

    Hyvät sulle :) kivasti kirjoitettu.
    Itsekin istun mielummin kotona kuin menen baariin.
    En voi mennä baariin kun en juo enkä polta enkö etsi yhden yön seuraa.
    Juoppoa en seurakseni halua.
    Kävin tänään mustikoita poimimassa mut ei näkynyt yhtään miestä siellä joten yksin piti kotia mennä.
    Yksinäisyyteen tottuu aikast nopeasti :(

    Menen ensi viikolla itsekin poimimaan mustikoita eli jos löydän sinut sieltä mättäältä, niin voidaan ainakin muutama sana vaihtaa :)

    Äänestä

  • Gammaromeo kirjoitti:

    Menen ensi viikolla itsekin poimimaan mustikoita eli jos löydän sinut sieltä mättäältä, niin voidaan ainakin muutama sana vaihtaa :)

    Jes, hyvä tietää ;D ihanaa!
    Maistellaan sit mustikoita.
    Menen uudestaan kun sateet menee ohi.

    Äänestä

Todellakin samaa mieltä aloittajan kanssa. Mua ainaki vituttaa sinkkuihmiset yli kaiken!!! Nyt meette ja etsitte sen elämänkumppanin ennen kun MÄ RAIVOSTUN!!!!!!

Äänestä
  • Kumpi vituttaa enemmän, sinkkuihmiset vai ne naiset jotka on kivenalla piilossa joita et saa? Mitä jos sinulla on 3 A:n luottoluokitus, kannattaako sitä satsata yhtään mihinkään?

    Äänestä

Johtuu tietenkin naisten hypergamiasta.

Äänestä
  • Älä nyt Petteri.

    Äänestä

sinkku naiset voisivat itsekkin pyytää treffeille ulkona tai suomi24 treffi sivuilla tai täältä oho yhtäkkiä huomaakin ettei enään ole sinkku sinkut asuin paikkoja esille ja esim puh no tai sopivat tässä treffit helppoa kuin mikä mutta arkaillaan

Äänestä
  • Miksi minä naisena en tee aloitetta. Siksi koska en halua luopua siitä, että saa elää elämäänsä niin kuin haluaa.

    Äänestä

No kun en uskalla etsiä kumppania itselleni enkä mennä treffeille. Siksi olen aina vaan kotona. Voisko aloittaja auttaa mua siinä naisen iskemisessä kun kerran niin hyvin tietää miten se tapahtuu? Ei tuollainen provoilu ketään auta, KUULIKK0!?

Äänestä

Ei sieltä baarista mitään loistavaa löydy. Se on todettu jo. Ainoastaan paskoja yhde illan juttuja, joille kelpaa vaan pillu.

Äänestä
  • Ja jos panoa haluaa niin haluan sitten saada ilman kumia kun ei kumin kanssa meinaa edes seistä eikä se tunnu miltään. Käteenvetokin tuntuu paremmalta. Ei niitä baarilorttoja kuitenkaan uskalla pistellä paljaalla.

    Äänestä

Olin tänään 5 tuntia ulkona ja salilla. Kiertelin kaupoissa ja kuljin kadulla. Naiset katseli maahan ja kävelivät ohi vaikka olisivat sentään voineet hymyillä minulle ja pyytää kahville.

Äänestä

Minäkin olen huomannut että suurin osa naisista katsoo aina joko maahan tai tuijottaa vain eteenpäin tai sitten kulkee napit korvilla ja räplää älypuhelintaan. Miten tuollaisia muka voisi lähestyä?

Äänestä
  • Hei! oli pakko herätää sut tähän päivään kun näytät niin hyvältä. Mentäiskö tähän johonkin kahville? Please, mä todella haluisin jutella sun kanssa!

    Äänestä

  • Hitsi vie, kävele vaikka tahallas päin ja nappaat sitten olkapäistä kiinni.
    Pyytelet vuolaasti anteeks kömpelyyttäs ja sovinnon eleenä ja hyvityksenä tarjoot kahvit baarissa tai jädet jätskikipsast.
    Mä sain juuri kahvit Porissa lauantaina niin...äijä tunnusti nähneensä munt jo perjantaina..mut kun olin porukassa...ei kiilannut siihen.
    Näki sit lauantaina munt yksin ja kehtas törmätä...hyvä etten kaatunut!
    Vedin jo palkeet täyteen happea...kun hän irroitteli otettan munsta
    ja alkoi pyytään pahoitellen anteeksi ja ...ihan OK tyyppi ja en tiennyt missä porukkamme muut huiteli meneen... niin suostuin kahveille.
    Isoveljen soitto keskeytti puhemme...5 min päästä seisoi porukkamme siinä vieressä pällistelemässä. Kahvit tuli juotua ja se oli siinä sitten...luulin.
    Törmättiin vielä illemmalla yksiin ja niin hän liikkui porukkamme mukana.
    Nähdään heinä-elokuun vaihteessa Down By The Laiturissa, sovittiin koko porukan kesken.

    Äänestä

  • aikuisten.oikeesti kirjoitti:

    Hitsi vie, kävele vaikka tahallas päin ja nappaat sitten olkapäistä kiinni.

    Ehkä se vahingossa törmäily toimii komeilla miehilla. Kunnon HC-ATM kun sen tekee niin saa vitullisen potkun kiveksille.

    Äänestä

  • ljggjvg kirjoitti:

    Ehkä se vahingossa törmäily toimii komeilla miehilla. Kunnon HC-ATM kun sen tekee niin saa vitullisen potkun kiveksille.

    Komea? Mistä sä sellaista päättelit? Sanoin et oli ihan OK, siis käytökseltään...
    Oli ihan tavallisen miehen näköinen...Simo Frangèinin oloinen/näköinen jotenkin,
    ei kuitenkaa Simon kaltainen höpöttäjä.
    Älä sekoile älyttömiin kirjaimiis...saat niistä vaan painolastia,
    jota ei todellisuudes tartte kantaa metriäkään. Piste.
    '
    Olet vaan kohtelias ja katsot niitä ihmisiä kasvoihin joita tapaat, vaikka kaupassa.
    Harjoittele sanoon jotain nättiä vaikka mummo ikäisille naisille,
    niin sun ei tatte olla kipsissä.
    Sano sille kaupan kassalle vaikka: Päivää! ....Kun on taas näin kaunis päivä, tässä tulee itsekin ihan iloiselle päälle! Ja sitt hymyilet. Kiitos ja näkemiin.
    Sateella voit todeta ett: Kosteus on taas tiivistynyt ja taivas tippuu nyt niskaan!
    Kunhan plätiset muutaman sanan aina, sosialistat itseäs.
    Pakko sun on törmätä jossain vaiheessa ihmiseen, jonka kanssa juttu luistaa.
    Ja sullahan juttu luistaa kun et jännitä...älä ota paineita.
    Naiset on kanssa ihmisiä..toiset sosiaalisempia kuin toiset, ollaan yksilöitä.
    Se hyväntuulisuus ja hymy on tarttuvaa...kyräily ja arkailu samaten.
    Joten valitse siitä kumpaa kannat mukanasi.
    Itse pystyt ohjaileen elämääsi jos haluat, puhumalla kehonkielellä myös,
    se taas näkyy eniten kasvoista.. pienenä hymynä...

    Helppo sun on muita neuvoa olemaan rento ja aloitteellinen kun et itse kuitenkaan joudu aloitteita tekemään. Ei siitä arkuudesta helpolla eroon pääse ja piste.

    Äänestä

  • Mä olen vahingossa tehnyt niit' aloitteita muutaman...kun en ole ajatellut miten olen sanani sijoittanut. =))
    Ihan oikeesti tiedän miltä paniikki tuntuu, silloin kun käsitän mitä tuli sanottua!
    Mutt uskokaa pois...siihen ei kuole!
    Mä kyllä olen helakan punainen naamaltani, ja toivon ett maa nielaisis minut.
    Nyt ne tilanteet jo naurattaa...pikkuhiljaa oppii nauraan myös omille kömmähdyksilleen näillä "parisuhde markkinoilla", siis silkalle tilanne komiikalle ja väärin ymmärryksille.

    Äänestä

Onko muka pakko. Ei hemmetti ei tuu mitään tästä mukavuudestako pitäisi luopua. Oot vissiin sadisti. Oon kattonu näitä pareja ja heti alkaa heikottaa kun edes ajattelen. Ja nyt sitten sinä yrität vehkeillä tähän samaan muitakin. Onneksi sen verran on kokemusta itsellä ettei tuohon lankea.

Äänestä

Varattuna joutuu yrittämään olemaan kunnollinen ja tyytymään yhteen. Sinkkuna voi kaataa naista kuin heinää.

Äänestä

baariin mä meenki vitun apina, mutten mä halua mitään kyrpä-ämmää mäkättämään olemattomia. Mua ei kukaan nainen saa. :D olen itse, ikuinen kuolematon itse.

Äänestä

teami13 jätkät poltti mun selän ja perseen ja hakkasi mun naaman epämuodostuneeksi. Kotiapu tuo mulle ruuat kotiin enkä mene ulos täältä ikinä. Sain oikeudessa korvauksia mutta mun piti antaa niille ne rahat. sit ne hakkas mua vähä vielä lisää. Mun oikea käsi on poltettu kans se on ihan punanen ja kovaa arpikudosta enkä tunne sillä mitään. Oon ihan pilalla ei mua kukaan huoli. Uskokaa mua: älkää sekaantuko huumekuvioihin .Se tuhosi mun vartalon ja elämän.

Äänestä

Luottotiedot mennyttä. En usko, että kukaan hyväksyy :'(( Menetin opintojen/työttömyyden takia ja päädyin velkakierteeseen. Toki olen parantanut tapani ja marraskuussa olen maksanut kaikki velkani ulosottoon.
-mies

Äänestä

Naisten ahneus estää parisuhteen. Nainen haluaa miehestä ennen kaikkea rahoittajan omille materiaalisille himoilleen eikä sen kelpuuta työtöntä mielestä joka ei suostu menemään töihin edes naisen käskystä.

Äänestä

Olen kaikessa täysi keskinkertaisuus. En erotu millään tavoin edukseni, jos verrataan muihin. Tämä on hiukan turhauttavaa, kun jää aina sen tietyn riman alle, minkä ylittämällä olisi mielenkiintoisempi. En myöskään osaa tuoda intohimojani julki kovinkaan hyvin. Etenkin sanallinen tunneilmaisu on köyhähköä. Olen parempi tekemään kuin sanomaan, vaikka muuten kyllä keskustelen mielelläni kaikesta.

Olen myös romantikko, mikä ei ole miehelle eduksi. En siis ihastu tai rakastu kovin usein. Yksinkin on ihan hyvä olla, mutta kyllä se välillä surulliseksi vetää, ettei onnistu saamaan hyvää suhdetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nyt-heti-selittäkää kirjoitti:

Kesä on jo tosi pitkällä mutta te vaan lusmuilette kotona. Nyt lähdette heti ulos etsimään itsellenne kumppania. Mars mars jalat liikkuu jo kohti lähintä baaria josta teille löytyy kumppani. Teillä ei ole mitään syytä olla sinkku enää ensi viikolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu