Pakko oli tulla jopa tännekkin hehkuttamaan miten vihdoin sain oman suhdesotkuni selvitettyä ja pääsin siitä pois ns. ''voittajana''. Tiivistettynä: Nainen erosi exästä, meni minun kanssani yhteen, exä alkoi pyörimään kuvioissa ja kiusasi meitä, nainen ei osannut päästää exästä irti ja pyöri meidän kahden väliä, yritettiin vielä ja luvattu ettei exän kanssa olla tekemisissä, ero, paljastus että petti suhteen aikana tämän saman exän kanssa, anteeksianto, takaisin yhteen ja lukuisia lupauksia ettei enää exää ja kaikki hyvin, riitaa kun ex haluttiin pitää kaverina ja en suostunut ja alkoi vetää mukaan vanhempia mitättömiäkin riitoja, yritin puhua naisen kanssa, tauko jonka aikana nainen pyöri exän kanssa, takaisin yhteen ja lupailut ettei exän kanssa tekemisissä enää ja sanoin, että tää oli viimeinen varotus jos touhu ei lopu, jäi kiinni taas exän kanssa hengaamisesta ja pistin homman poikki hänen haukkuessaan minua. Koko suhde paljastui minulle koko karmeudessaan: kaikki oli ollut naisen osalta pelkkää paskapuhetta ja farssia eikä missään asiassa ollut rehellinen paitsi niissä asioissa mitä oli kertonut exästään. Juttelin eilen naisen vanhempien kanssa asiasta ja hekin kertoivat monia kivoja yksityiskohtia mitkä paljastivat naisen valehdelleen minulle melkeinpä koko suhteen ajan ja semmoisia asioita mistä en ollut tiennytkään. Paljastin naisen exällekkin koko tämän tilanteen jotta hänkään ei kärsi tästä naisen temppuilusta enempää ja loppuu tämä kahden miehen tunteilla pelaaminen. Jos en olisi saanut naista kiinni tuosta, että hän oli ollut exän kanssa tekemisissä niin eläisin tälläkin hetkellä siinä ajatuksessa, että kaikki menee hyvin ja ei mitään hätää ja häneen voi luottaa ja tulevaisuudessa saadaan se ihana yhteinen perhe mistä puhuttu yms. Nyt minä pääsin eroon valehtelevasta lupauksia rikkovasta paskaa puhuvasta pettäjänaisesta ja samoin naisen ex ja naisen vanhemmatkin saivat tietää miten heidän tyttärensä oikein toimii kahden miehen välillä. Naisen vanhemmatkin kun olivat yrittäneet aiemmin lopettaa tätä touhua niin ajattelin asian kuuluvan heillekkin kun ovat yrittäneet auttaa ja seuranneet sivusta. Tämmöinen pieni romaani. Toivottavasti tulevaisuudessa löytyy nainen joka oikeasti välittää, rakastaa, haluaa perheen, on rehellinne ja luottamuksen arvoinen jne.
Vihdoin vapaa valheellisesta suhteesta!
16
<50
Vastaukset
- eikösvain
kohta sinä raasu taas rakkaudennälkäisenä sorrut kun mainen tulee itku kurkussa anelemaan "vielä yhtä" mahdollisuutta ja kun on niin "parantanut tapansa ja oppinut läksynsä"
- VihdoinkinVapaa
Ei tule todellakaan tapahtumaan noin enää! Nyt voin vihdoin nukkua yöni rauhassa ilman, että tarvitsee miettiä valehteleeko hän taas tai salaako jotain tai rikkooko taas jonkun lupauksen minkä on luvannut aikovansa pitää.
- kassuliini
Kovin nyt uiskentelet tunnekuohuissasi ja ryvet katkeruudessa ja myös kostonhimossa.
Pitikö naisen vanhempiakin käydä valistamassa? Miten he nyt suhtautuvat tyttäreensä? Aiheutitko vahinkoa ja riitoja heidän välilleen? Loppujen lopuksi, heillähän on vanhempi-lapsi suhde!
Sinun olisi todellakin pitänyt hillitä loukatuksi tulemisen tunteen ja siitä seuranneen kostomielialan. Mutta ei, sinun piti mennä pidemmälle. Helpottiko?
Sinun olisi pitänyt selvittää asiat vain omalta osaltasi!
Exät ovat niitä jotka ovat olleet aikoinaan tärkeitä ihmisiä, heihin on kiinnittynyt paljonkin tunteita. Sellaista suhdetta ei aina voi leikata kuin veitsellä pois. Toki uudelle täytyy olla rehellinen, mutta tuon ''uuden'' täytyy tajuta heti alussa millainen menneisyys toisella on. Tämän tietävät eronneiden kanssa suhteisiin rupeavat: Hän ei saa karistettua exää mielestään vaan katkeruus pulpahtaa tämän tästä esiin. Siinäpä sitten uusi rakastettu joutuu kuuntelemaan vihan täyteistä tilitystä ''inhottavasta exästä'' . Siinä täytyy vain täytyy tehdä ratkaisu, joko jaksat odottaa että toinen toipuu, tai sitten selität ettet jaksa vaan poistut.
Sinun tilanteesi oli toinen. Rakastetulla oli tunteita exään jäljellä, ehkä exä vedätti naista, palasi, ja vetäytyi ja palasi jälleen. Petollista!
Teit oikein kun poistuit. Mutta et sitten saattanut jättää asiaa siihen vaan suoritit laajennettua tuhoa vain lääkitäksesi loukattua mieltäsi. Se taas mielestäni oli väärin.- totuu
Jotenkin sinua näyttää haittaavan enemmän se, että tämä nainen jäi kiinni, kuin se mitä hän teki. Tämä pettäjänainen on tehnyt omat valintansa koko ajan, rehellinen ja luotettava ihminen osaa sanoa ei.
Hyvähän se on, että petollisuus paljastui kaikille osapuolille. Ehkäpä oppii olemaan edes vähän rehellisempi sekä itselleen että muille, eikä vain esittämään kivaa ja kunnollista joka suuntaan.
Politiikassa valheen jäljet ovat pitkät ja sekavat, mutta yleensä elämässä valheella on lyhyet jäljet.
Tällaisiin ei vain kannata luottaa eikä antaa tilaisuuksia, olivatpa kuinka hyvännäköisiä hyvänsä. - VihdoinkinVapaa
Kassuliinille: Naisen vanhemmat ovat itsekkin olleet tässä osallisena mm. niin, että olivat yrittäneet estää naiselta tämmöisen pelleilyn, mutta eivät todellakaan tienneet kaikkea. Yhdessä naisen isän kanssa keskusteltiin ja äidin ja kumpikin ovat yrittäneet saada tytärtä aiemmin lopettamaan tämän touhun ja tytär heillekkin luvannut lopettavansa. Isä tiesi vallan hyvin, että kun he yrittävät taas siitä puhua tyttärelleen niin tytär ei kuuntele vaan paukkaa ulos huutaen ja mököttää seuraavan viikon. Kerroin naisen exällekkin asioista jotta nainen ei ala vedättämään häntäkin enempää. Ja tänään aloin saamaan naisen kavereilta vihapostia ja huomasin exän estäneen ja poistaneen minut kaikista muista paikoista paitsi skypestä mikä tosin ei minua haittaa, koska minulla ei ole hänelle enää mitään asiaa. Aikaisemmin annoin anteeksi kaikki naisen temput, mutta kun ei sitä viimeistä varoitusta kuunnellut ja kaivoi oman kuoppansa niin minkäs teet. Minä varoitin häntä, että jos hän ei lopeta pelleilemästä niin minä kerron naisen exälle ja vanhemmille koko totuuden, mutta jos hän sanoo ettei halua olla kanssani niin homma menee siististi poikki. Hän valitsi pelleilyn tietäen satuttavansa minua ja tiedostaen seuraukset. Ei varmaan uskonut, että teen niin, koska aikaisemmin olin joustanut asioissa niin paljon. Naisen isäkin oli sitä mieltä, että kohta kun se nainen huomaa taas ettei sen exänsä kanssa tule mitään niin on tuossa minun oveni takana pyytämässä takaisin kuten ennenkin.
- ifanoff
Onnea voittajalle!
Pysy päätöksessäsi,ihan on tyypillinen selvät horon tunnusmerkit täyttävä SF.-lumppu - J.K-83
Tuosta naisesta tulee kyllä niin yksi tuntemani mielenterveyspotilas mieleen että liekö peräti sama. Patologinen valehtelija, narsisti ja kylmä ihminen hän oli krokotiilinkyyneleineen. Kymmenen kertaa jätti ja sitten semmoinen kaksi viikkoa ja itkuisana soitteli ja selitti miten ystävyys niin merkitsee paljon hälle. Jätin lopuksi omaan arvoonsa. Ei kannata häiriintyneen kanssa vääntää siinä normi-ihminen jää yleensä toiseksi. nykyään olen onnellinen.
- VihdoinkinVapaa
Ei. Kyseessä vielä vanhemmilla asuva 24 vuotias nainen. Ja naisen isäkin veikkaili, että nainen saattaa olla jossakin välissä taas tuossa oveni takana.
- sotkussa
Mielestäni teit väärin, kun sotkit naisen vanhemmat mukaan eroonne. Pakostakin tulee mieleen, että hait hyväksyntää omille näkemyksillesi ja teoillesi. Haluat vahvistusta ja näyttöä sille, että nainen on syyllinen ja sinä sädekehä pään päällä. Pääpointti ei kuitenkaan pitäisi olla se, vaan että jatkatte kumpikin omaa elämäänne valitsemallanne tiellä.
- VihdoinkinVapaa
Täällä ei näytä moni lukevan koko tekstiä joten vastaan nyt sinullekkin erikseen: Naisen vanhemmat olivat jo mukana. Olivat jo aiemmin yrittäneet saada naista lopettamaan tämän touhun ja nainen oli heillekkin lupaillut lopettavansa kahdella miehellä pelaamisen. Ja kyllä minä jatkankin elämääni mitä nyt tänäänkin jouduin vastaamaan naisen kaverin vihaposteihin. Onneksi olin ollut kaukaaviisas ja vanhat virheet opettaneet ottamaan talteen näyttöä omien sanojen tueksi. Skype ja semmoiset on käteviä kun niissä näkee aikaleimat kun kopioit toiselle ihmiselle keskusteluja. Meni naisen kaveri vähän hiljaiseksi kun minulla oli näyttöä omien sanojeni tukemiseksi.
- Igelgått
Joopa joo. Kumpi ja Kampi tappelivat, Kumpi voitti?
- menneetmenneinä
Eiköhän tuossa tilanteessa ole ihan sama kunpi on oikeassa tai väärässä kun ero on ero!
Tuon naisen tyyli ja elämäntapa ei tule muuttumaan vaikka olisitte seuraavat 10v yhdessä koska ei koe tekevänsä millään tapaa väärin että parempi on mennä eriteille.
Sinä olet varmaan nuorikaveri ja monta parisuhteiden kompastuskiveä on edessä mutta opi tästäkin jotain.- VihdoinkinVapaa
Saman ikäinen, kuin nainenkin, mutta takana on kaksi aikaisempaakin suhdetta. Taidan vetää puoleeni naisia jotka eivät ole kovin hyviä sitoutumaan, koska ensimmäinen suhde päättyi siihen ettei naisen vanhemmat huolineet minua tyttärelleen ja tytär totteli vanhempia kyselemättä. Toinen suhde näytti menevän hyvin, mutta sitten yksi kaunis kouluaamu puhelimessa komeili tekstiviesti ''En kykene vakavaan suhteeseen'' vaikka edellisenä iltana nainen oli katsellut yhteistä asuntoa ja tämä oli kolmas.
- VihdoinkinVapaa
Unohdin kirjoittaa vastauksen tuohon kun sanoit tuosta naisen elämäntavasta ja tyylistä niin naisen isäkin sanoi, että nainen käyttäytyy kotonakin, kuin 16 vuotias.
- Marga-Reeta
Onnittelut päätöksestä! Tällainen kolmiodraama syö kenen tahansa elinvoimia ja myös omaisten, jotka joutuvat sivusta katselemaan valheellista menoa.
Totuus tekee vapaaksi.
Teidän kolmen suhteessa on ollut varmasti voimakas imu, koskapa olet jaksanut selvitellä ja antaa anteeksi paljon. Kaikella on rajansa.
Toivottavasti pysyt päätöksessä. Ei siis enää mitään yhteyttä tuohon kaksikkoon, ei selvittelyjä, tilittelyä, säätöjä, jokainen kantakoon vastuunsa itsestään.
Uusi puhdas sivu elämässä merkitsee sitä, että kirja lehtiä ei enää käännetä taaksepäin, eikä kurkisteta mitä tuli tehtyä, katse vain tulevaan menneet unohtaen.- VihdoinkinVapaa
Se syö. Voin rehellisesti sanoa, että luottamus kärsi paljon suhteessa, mutta koska rakastin ja halusin antaa anteeksi ja uuden mahdollisuuden niin yritin kasata sen luottamuksen aina uudelleen. Nainenkin oli yleensä kiltisti sen aikaa, että luottamus palautu, mutta se kuitenkin taas rikkoutu. Opiskelinkin yhdessä vaiheessa suhdetta, mutta koulukin meni nurin kun olin jatkuvasti stressaantunut ja väsynyt ja aloin sairastelemaan ja pari kertaa psyykekkin hajosi kesken koulupäivän: aloin täysin ilman mitään syytä itkemään tai nauramaan tai sekä että.
Tuskin yhteydenottoa tulee ainakaan minun osaltani ja tuskin exältäkään ainakaan vähään aikaan, koska hän ensimmäistä kertaa poisti minut kaikista kontakteistaan mitä ei ole aiemmin tehnyt, mutta naisen isä kyllä arvaili, että nainen on jossain välissä taas tuossa oveni takana pyytämässä takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733