Haluaisin marinoida valkosipulin kynsiä. Olen kerran yrittänyt, mutta kynnet "sinistyivät" syömäkelvottomiksi. Mikähän meni vikaan?
Olisiko kellään hyvää ohjetta?
Olisiko kellään hyvää ohjetta?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teen kyllä ekaa kertaa, joten mausta en voi sanoa vielä mitään. Mitään sinertymistä ei kuitenkaan ole näkyvissä, sillä marinaadissa on 2/3 oliiviöljyä ja 1/3 sitruunamehua. Sitruunahan yleensä estää kaikenlaisen tummumisen, joten oisko sitruunasta apua?
Toivottavasti säilytät tuon marinadisi jääkaapissa - oliiviöljy ja valkosipuli on aika hurja yhdistelmä. Kiinalaiseen tapaan pikkelöidyt valkosipulin kynnet uivat hapanmakeassa riisiviinietikkaisessa liemessä eli siis sekä suolaa että jotakin makeaa saa lisätä lisäksi sekaan. Riisiviinietikka ei ole niin jytyä kamaa kuin lähikaupan tisleet vaan sopinee herkemmillekin. Sitruuna varmaan kyllä ajaa saman asian.