Siinä voi olla perää.
Oon tutkinu hyvin monien ihmisten karttoja ja kaikilla täsmää hyvin.
Toki voi olla humpuukia, sillä ....
Ihmiset tekevät työkseen sitä ollen astrologeja.
Mitä sanotte?
Mun karttani on tällainen, mutta tämä ei ole koko karttani ja mun kartassani on kuulemma paljon vaakaa(vaaka on horoskooppimerkki, joka kehuttu ja haukuttu).
Syntymämerkkini on härkä
Nouseva merkki on jousimies
mars-merkki on vaaka
venusmerkki on oinas
merkuriusmerkki on kaksonen
kuumerkki on kauris
Sain tietää astrologilta, että minussa on myös skorpionia, vähän kalaa, paljon vaakaa ja jonkun verran rapua.
Ne ovat sitten monimutkaisempia juttuja astrologiassa kai, sillä kertoi joistain "huoneista" minulle.
Vaaka minussa aiheuttaa sen pehmeäsieluisuuden ja vähemmän riitaisan persoonan, vannoi astrologi minulle.
Oinas minussa tahtoo välillä ottaa vallan aggressiivisuudellaan.
Se vain hämmästytti minua, kun hyvin monien ihmisten kartta täsmää täydellisen hyvin heidän luonteeseen.
Uskallan väittää, että noin 96-98 prosenttia ihmisistä, joiden kartan tiedän, on juuri täydellisesti heidän luonnettaan kuvaava.
Ja noin 70-100 ihmisen kartan tiedän.
Kuin moni teistä uskoo astrologiaan??
61
<50
Vastaukset
- Jassuka
En oikein ainakaan lehtien horoskooppeihin ole koskaan uskonut.
Horoskooppimerkkini kuvausta joskus läpi kahlannut ja sieltä osuviakin juttuja löytänyt.- ennustaja-ukkonen
Se on humpuukkia. Miljoona leijonaa kun lukee omansa, niin onhan siinä jo tieteellisiä mahdollisuuksia että jollekin osuu epämääräinen ennustus. Mystisesti kerrotaan varallisuuden kasvusta tai voitosta. Ässäarpa ja 10e voitto, joten ennustus toteutui yhdellä. Mikäli kaikki päättää sijoittaa 2e veikkaukseen niin hyvällä onnella 50% voittaa jotain, jolloin humpuukki saa siivet.
- MrJuha82outolintu
Sinun luonteeseen vaikuttaa myös tietenki omien vanhempiesi horoskooppikartta.
Myös ihmisen luonteeseen vaikuttaa kaveripiiri ja elämänkokemukset sekä kasvatus. - MrJuha82outolintu
ennustaja-ukkonen kirjoitti:
Se on humpuukkia. Miljoona leijonaa kun lukee omansa, niin onhan siinä jo tieteellisiä mahdollisuuksia että jollekin osuu epämääräinen ennustus. Mystisesti kerrotaan varallisuuden kasvusta tai voitosta. Ässäarpa ja 10e voitto, joten ennustus toteutui yhdellä. Mikäli kaikki päättää sijoittaa 2e veikkaukseen niin hyvällä onnella 50% voittaa jotain, jolloin humpuukki saa siivet.
Suhtaudun asioihin niin, että uskon ja en usko.
Sama pätee uskontoihin eli uskon, mut toinen puoli minussa epäilee. - Jassuka
MrJuha82outolintu kirjoitti:
Sinun luonteeseen vaikuttaa myös tietenki omien vanhempiesi horoskooppikartta.
Myös ihmisen luonteeseen vaikuttaa kaveripiiri ja elämänkokemukset sekä kasvatus.Ok. Onko niin, että joinakin vuosina kauris onkin vesimies? Nimittäin tiedän kaksi ihmistä jotka ovat syntyneet samana päivänä, mutta eri vuosina ja ovat eri merkkiset. Toinen on kauris ja toinen vesimies.
- Jassuka
ennustaja-ukkonen kirjoitti:
Se on humpuukkia. Miljoona leijonaa kun lukee omansa, niin onhan siinä jo tieteellisiä mahdollisuuksia että jollekin osuu epämääräinen ennustus. Mystisesti kerrotaan varallisuuden kasvusta tai voitosta. Ässäarpa ja 10e voitto, joten ennustus toteutui yhdellä. Mikäli kaikki päättää sijoittaa 2e veikkaukseen niin hyvällä onnella 50% voittaa jotain, jolloin humpuukki saa siivet.
Nojoo päivän horoskooppi on ihan turhaa luettavaa. Ei niiden mukaan elämään kannata ryhtyä.
- MrJuha82outolintu
Jassuka kirjoitti:
Ok. Onko niin, että joinakin vuosina kauris onkin vesimies? Nimittäin tiedän kaksi ihmistä jotka ovat syntyneet samana päivänä, mutta eri vuosina ja ovat eri merkkiset. Toinen on kauris ja toinen vesimies.
En osaa sanoa ihan heti, mutta en usko ihan tuohon.
Selitys on se, että siinä on sotkettu horoskoopin päivämäärä vain eli annan esimerkin.
Jotkut väittää, että härkä on 20.4, mutta jotkut väittää, että oinas on 20.4 aikajaksolla syntynyt.
Tuo voisi selittää sun viestillesi vastauksen.
Oletan. - Jassuka

Oletan.Eli tähtien asento ei vaikuta siihen mitenkään? Pitääkin tutkia asiaa. :)
- Valox
MrJuha82outolintu kirjoitti:
En osaa sanoa ihan heti, mutta en usko ihan tuohon.
Selitys on se, että siinä on sotkettu horoskoopin päivämäärä vain eli annan esimerkin.
Jotkut väittää, että härkä on 20.4, mutta jotkut väittää, että oinas on 20.4 aikajaksolla syntynyt.
Tuo voisi selittää sun viestillesi vastauksen.
Oletan.Hei!
Eri vuosien kuukaudet vaihtuvat 19.-21. päivien välillä. Tarkka astrologinen syntymäkartta (kellonaika todellinen syntymäpaikkakunta) kertoo lopullisen totuuden. Netistä löytyy hyvä karttaohjelma, ilmainen, osoitteessa www.astro.com, jossa voi tehdä itselleen kartan. - Valox

Eri vuosien kuukaudet vaihtuvat 19.-21. päivien välillä. Tarkka astrologinen syntymäkartta (kellonaika todellinen syntymäpaikkakunta) kertoo lopullisen totuuden. Netistä löytyy hyvä karttaohjelma, ilmainen, osoitteessa www.astro.com, jossa voi tehdä itselleen kartan.
- Ex___PUA
Jaa -a, enpä tiedä. Onhan nuo mielenkiintoista ajankulua. Olen itse kauris ainakin, se on johtavia merkkejä, ja esim. Ne on keskenään joko tosi hyvää pataa tai sitten egojen sarvet kolisevat, jolloin huone jää liian pieneksi heistä jokaiselle.
Mitä olet(te) mieltä istuuko kauriin kuvaus minuun?- MrJuha82outolintu
Nimimerkkisi on tuttu jostain hmm =)
Taisi olla erimielisyyksiä meillä sota-asioista.
Itse kun olen pasifisti ja sinä ihailet niitä veteraaneja, jotka sodassa aikoinaan.
Enpä äkkiä osaa sanoa kauriiseen muuta kuin sen, että ahkeria ja älykkäitä.
Syvämietteisiä. - Tähti-Silmä
Ihan selvä Johtajahan sinä olet hmmm.
Sinulla on homma hallussa!
Itsekin olen johtava merkki Rapu, me sovittaisiin hyvin yhteen, voitaisiin taistella vaikka s*..kyssä. - Ex__PUA
Tähti-Silmä kirjoitti:
Ihan selvä Johtajahan sinä olet hmmm.
Sinulla on homma hallussa!
Itsekin olen johtava merkki Rapu, me sovittaisiin hyvin yhteen, voitaisiin taistella vaikka s*..kyssä.Sinä olet rapu?! Jopas jotain. Minun kuumerkkini on rapu. Läyisuvun naisissa on paljon rapuja, ja yhdessä vaiheessa rapuja tuli aina kohdalleni naisissa. Esim. Tämä eräs suuri ihastukseni on rapu. Sen kanssa on ollut paljon suuria fiiliksiä laidasta laitaan. Sanoin että ollaan kuin olisimme olleet kymmenen vuotta naimisissa, ja se nauroi että näin on. Se kuvaili sitä myös niin, että molemmat ovat itsepintaisia vääntäjiä. Vaikka riidat yleensä ei kestä kauaa, kun molemmat osaa sopia ne niin asiallisesti. Kerran esim. Oli tilanne jossa ilmaa olisi voinut leikata suorastaan, kun kumpikin vaan tuijotti vihaisina toisiaan suoraan silmiin.
Vastapainoksi sitten tykkään kun rapunaiset, tuokin, osaavat olla niin naisellisia, ja rakastavan helliä luonteeltaan jos ne sen pään ottaa. Jos ihastuvat suhun, ne katsovat haltioituneena sua, ja kun tulet paikalle ne lähes tanssahtelevat ilosta. Ja vähäisempään en tyytyisikään!
Jostain muuten luin , että miten "rapunaiset on aina polvet vetelinä kun alfauros-kauris liehittelee niitä". :D - Ex___PUA
MrJuha82outolintu kirjoitti:
Nimimerkkisi on tuttu jostain hmm =)
Taisi olla erimielisyyksiä meillä sota-asioista.
Itse kun olen pasifisti ja sinä ihailet niitä veteraaneja, jotka sodassa aikoinaan.
Enpä äkkiä osaa sanoa kauriiseen muuta kuin sen, että ahkeria ja älykkäitä.
Syvämietteisiä.Kiitoksia.
Ja olet Juu oikeassa. Meillä oli toisessa ketjussa juttua noista asioista.
Tuon mitä sanoit kyllä pitää paikkansa, että olen ennemmin syvällinen kuin pinnallinen, ja ahkeruus näkyy siinä kuinka paneudun minua kiinnostaviin projekteihin 120% intesiteetillä ja rautaisella omistautumisella. - Tähti-Silmä
Ex__PUA kirjoitti:
Sinä olet rapu?! Jopas jotain. Minun kuumerkkini on rapu. Läyisuvun naisissa on paljon rapuja, ja yhdessä vaiheessa rapuja tuli aina kohdalleni naisissa. Esim. Tämä eräs suuri ihastukseni on rapu. Sen kanssa on ollut paljon suuria fiiliksiä laidasta laitaan. Sanoin että ollaan kuin olisimme olleet kymmenen vuotta naimisissa, ja se nauroi että näin on. Se kuvaili sitä myös niin, että molemmat ovat itsepintaisia vääntäjiä. Vaikka riidat yleensä ei kestä kauaa, kun molemmat osaa sopia ne niin asiallisesti. Kerran esim. Oli tilanne jossa ilmaa olisi voinut leikata suorastaan, kun kumpikin vaan tuijotti vihaisina toisiaan suoraan silmiin.
Vastapainoksi sitten tykkään kun rapunaiset, tuokin, osaavat olla niin naisellisia, ja rakastavan helliä luonteeltaan jos ne sen pään ottaa. Jos ihastuvat suhun, ne katsovat haltioituneena sua, ja kun tulet paikalle ne lähes tanssahtelevat ilosta. Ja vähäisempään en tyytyisikään!
Jostain muuten luin , että miten "rapunaiset on aina polvet vetelinä kun alfauros-kauris liehittelee niitä". :DMinä Rapu naisena tykkään rauhallisesta elämästä , mutta olen kiihkeä rakastamaan. Antaudun täysillä suhteeseen ja olen oikea kotihengetär.
Huolehdin että kumppanilla on aina ruokaa pöydässä, se on mun tehtäväni.
Ilmankos meillä synkkaa jollain tasolla täällä palstalla, aistin meidän vetovoiman.
Olen Johtava, mutta myös vahva henkisesti joten miehenkin täytyy olla vahva jotta pärjää minun kanssa :)
Minulla on ollut hyvä ystävyys kauris merkkisen ihmisen kanssa.
En ole seurustellut kauriin kanssa.
Rapu naiset ovat viehättäviä, seurallisia ja ennen kaikkea rakastavia. - Rose23
En tiedä uskonko horosooppeihin vai en mutta ihan mielenkiintoisia ne on. Pidin horoskooppia täysin humpuukina aluksi. Oma aurinkomerkkini on neitsyt ja välillä on tuntunut, että persoonani ei sovi siihen ollenkaan. Mutta jossain vaiheessa luin kirjaa astrologiasta ja innostuin tekemään kartan itselleni. Kävi ilmi, että kuumerkkini on kalat mikä käytännössä sekoittaisi pakan kokonaan. Sitten alkoi jo kuulostaa vähän järkevämmältä :D
Enemmän olen silti uskonut esim Myerss-Briggs tyyppi-indikaattoriin. Siitä kun sai tuloksen niin oli kuin olisi lukenut omasta elämästä. Ja tosi monella tuttavalla sama kokemus.
Mutta joo... olen tällaine kaikesta mahdollisesta informaatiosta kiinnostuva ihminen. Siksi kaikki teoriat kiinnostaa, vaikka en tiedä uskonko niihin lopulta ollenkaan :) - Hammu.rabi
https://www.astro.fi/self_knowledge/characterHoroscope/sign/capricorn
"Tiukat rajat minuudelleen asettava Kauris sortuu samaan rajoittuneisuuteen myös suhteissaan muihin ihmisiin ja niinpä yleisimmät heikkoudet ovatkin: Liiallinen muodollisuus, itsekkyys, oman edun tavoittelu, ahdasmielisyys ja mekaanisuus. Ihmissuhteissaan sisimpänsä kätkevä Kauris rajaa tunteet ja inhimillisyyden todellisuutensa ulkopuolelle uskoen vain konkreettisiin ja järjellä selitettäviin näyttöihin. Hän saattaa olla hyvinkin viileä, etäinen ja virallisuuden taakse kätkeytyvä. Psyykkisesti hän saattaa olla ahdistunut, kireä, vakava ja altis masennuksiin."
Toi ainakin sopii.. :) - Jassuka
Ex__PUA kirjoitti:
Sinä olet rapu?! Jopas jotain. Minun kuumerkkini on rapu. Läyisuvun naisissa on paljon rapuja, ja yhdessä vaiheessa rapuja tuli aina kohdalleni naisissa. Esim. Tämä eräs suuri ihastukseni on rapu. Sen kanssa on ollut paljon suuria fiiliksiä laidasta laitaan. Sanoin että ollaan kuin olisimme olleet kymmenen vuotta naimisissa, ja se nauroi että näin on. Se kuvaili sitä myös niin, että molemmat ovat itsepintaisia vääntäjiä. Vaikka riidat yleensä ei kestä kauaa, kun molemmat osaa sopia ne niin asiallisesti. Kerran esim. Oli tilanne jossa ilmaa olisi voinut leikata suorastaan, kun kumpikin vaan tuijotti vihaisina toisiaan suoraan silmiin.
Vastapainoksi sitten tykkään kun rapunaiset, tuokin, osaavat olla niin naisellisia, ja rakastavan helliä luonteeltaan jos ne sen pään ottaa. Jos ihastuvat suhun, ne katsovat haltioituneena sua, ja kun tulet paikalle ne lähes tanssahtelevat ilosta. Ja vähäisempään en tyytyisikään!
Jostain muuten luin , että miten "rapunaiset on aina polvet vetelinä kun alfauros-kauris liehittelee niitä". :DJos ihastuvat suhun, ne katsovat haltioituneena sua, ja kun tulet paikalle ne lähes tanssahtelevat ilosta.
- Komppaan. Näin se menee, miehen kanssa jota kohtaan on tunteita ja kiintymystä. Se on maailman tärkein otus siinä kohtaa ja kaikki muut miehet on ilmaa. :)
Toisia tämä "yltiöromanttinen" ylitsevuotavainen lääpällään olo ja sen esiin tuominen ärsyttää. Mut sitä on mitä on. :)
- Jassuka
Miltä 3 vesimiestä ja 1 rapu samassa perheessä kuulostaa? Mun mies ja lapset on kaikki veskareita, myös mun äiti. Isäni on leijona ja minä rapu. :)
- rapu88
Ravulla on suojeleva, äidillinen maaemon luonne. Aikansa ilmiöitä seuraten ravut osaavat luoda ympärilleen turvallisen ja hellän ilmapiirin niin halutessaan. Ravun tyypillisiä ominaisuuksia ovat suojeluvaisto, sopeutuvuus, intuitio, hyvä muisti, huomaavaisuus ja myötätunto.
Rapu näkee mahdollisuuksia myös silloin, kun niitä ei realistisesti ajatellen ole. Ravun lempeä olemus kätkee sisäänsä aloitteellisuutta ja toimintatarmoa. Rapu on hyvin herkkä ihminen ja hänen mielialansa ailahtelevat: kyyneleet ovat yhtä herkässä kuin iloinen naurukin. - MrJuha82outolintu
Onko taipumusta jäädä kotia??
Ootte kai koti-ihmisiä vai?
Isäsi leijona tosin voi aiheuttaa sen, että sinussa on myös toinen puoli eli osaat johtaa joukkoja hyvin ja sosiaalisempi puoli.
Rapu on tunteikas, samoin leijona.
Vesimies on idealisti ja älykkö sekä omantienkulkija.
Mielestäni kaikkien ihmisten kanssa pitää yrittää tulla toimeen, vaikka esim jousimies-härkä ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä välttämättä, koska jouskari koko ajan menossa ja härkä ,mut riippuu siinäki siitä, että jotkut jouskarit voivat olla kotona paljon, jos niissä on esim veskaria, härkää tai rapua omassa horoskooppikartassaan.
Mun villi veikkaus on se, että ravut, veskarit ja härät ovat useimmiten sinkkuja, mutta siinä onki se horoskooppien monimutkaisuus, sillä niitä sinkkuja on joka syntymämerkkien ihmisissä, mutta se johtuu paljon muista horoskooppimerkeistä itsessään eli sosiaalinen leijona voiki olla koti-ihminen ja sinkku, jos hänen kartassaan onki paljon esim rapua, härkää, veskaria tai esim kuu kauris.
Mut jos uskotaan horoskooppikuvauksiin, niin merkit rapu, härkä ja vesimies ovat eniten yksityiseen/yksinäisyyteen taipuvaisia, jotka nauttivat vapaudesta.
Jousimies nauttii myös vapaudesta, mutta on liikkuvaa sorttia kuvausten perusteella. - Jassuka

Jousimies nauttii myös vapaudesta, mutta on liikkuvaa sorttia kuvausten perusteella.Itseasiassa kyllä. Kotini on mun linnani. Maailman paras paikka missä saa olla just niinkun haluaa ja rentoutua yms. hyvää ja tarpeellista. :)
Jos mun pitää valita bile-ilta meluisassa ravintolassa tai koti-ilta kotona karkkipussin kanssa, niin koti-ilta vetää voiton. Kuitenkin joskus on hetkiä, että kotoa on pakko päästä poiskin. Sitten on taas mukavaa palata ja huomata miten ihana paikka se koti olikaan.
Joo, mulla ja mun isällä on hyvin räiskyvä perhesuhde toisiimme. Isä on hyvin dominoiva siinä mielessä, että hänen puheensa kuuluu yli muiden ja herkkä suuttumaan jos saa yhtään osakseen kritiikkiä tai ei saa olla se joka johtaa puheellaan. Omakehukin haisee ja mä taas en voi sietää kumpaakaan näistä ominaisuuksista. Marssia toisen dominoivan säestyksen mukaan tai kuunnella kehuskelijaa. Mutta sitten taas hänen herkkä puolensa, iso mies joka itkee kun sydämessä muljahtaa ja osaa ilmaista tunteitansa saa mut tykkäämään isästäni.
Mä olen itsekin dominoiva, jos olen ihmisen kanssa joka haluaa alistua ja laahustaa jees jees tyylisesti mun pillin mukaan, mutta mä en voi sanoa tykkääväni siitä yhtään. Tulee olo, että mun pitää ajatella ja päättää puolesta, missä on toisen omat ajatukset ja tahto? :)
Olen kyllä yksinäisyydessä ja yksin viihtyvä, hyvin harvoin koen olevani yksinäinen yksin ollessani pikemminkin väärässä seurassa tulee jäätävä yksinäisyyden tunne. Vesimies äitini ja mieheni ovat myös hyvin kuvaamasilaisia. :)
Mä olenkin sanonut, että mun mies on se perheemme äly ja minä se tunne. - Jassuka
rapu88 kirjoitti:
Ravulla on suojeleva, äidillinen maaemon luonne. Aikansa ilmiöitä seuraten ravut osaavat luoda ympärilleen turvallisen ja hellän ilmapiirin niin halutessaan. Ravun tyypillisiä ominaisuuksia ovat suojeluvaisto, sopeutuvuus, intuitio, hyvä muisti, huomaavaisuus ja myötätunto.
Rapu näkee mahdollisuuksia myös silloin, kun niitä ei realistisesti ajatellen ole. Ravun lempeä olemus kätkee sisäänsä aloitteellisuutta ja toimintatarmoa. Rapu on hyvin herkkä ihminen ja hänen mielialansa ailahtelevat: kyyneleet ovat yhtä herkässä kuin iloinen naurukin.Rapuna tunnistan olevani noita asioita ja myös varsinainen oikkuperse silloin kun sillepäälle satun. Iän myötä se oikkuperseily on kyllä vähentynyt merkittävästi. Siitäkin voi kasvaa ulos. :)
- Ex___PUA
MrJuha82outolintu kirjoitti:
Onko taipumusta jäädä kotia??
Ootte kai koti-ihmisiä vai?
Isäsi leijona tosin voi aiheuttaa sen, että sinussa on myös toinen puoli eli osaat johtaa joukkoja hyvin ja sosiaalisempi puoli.
Rapu on tunteikas, samoin leijona.
Vesimies on idealisti ja älykkö sekä omantienkulkija.
Mielestäni kaikkien ihmisten kanssa pitää yrittää tulla toimeen, vaikka esim jousimies-härkä ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä välttämättä, koska jouskari koko ajan menossa ja härkä ,mut riippuu siinäki siitä, että jotkut jouskarit voivat olla kotona paljon, jos niissä on esim veskaria, härkää tai rapua omassa horoskooppikartassaan.
Mun villi veikkaus on se, että ravut, veskarit ja härät ovat useimmiten sinkkuja, mutta siinä onki se horoskooppien monimutkaisuus, sillä niitä sinkkuja on joka syntymämerkkien ihmisissä, mutta se johtuu paljon muista horoskooppimerkeistä itsessään eli sosiaalinen leijona voiki olla koti-ihminen ja sinkku, jos hänen kartassaan onki paljon esim rapua, härkää, veskaria tai esim kuu kauris.
Mut jos uskotaan horoskooppikuvauksiin, niin merkit rapu, härkä ja vesimies ovat eniten yksityiseen/yksinäisyyteen taipuvaisia, jotka nauttivat vapaudesta.
Jousimies nauttii myös vapaudesta, mutta on liikkuvaa sorttia kuvausten perusteella.Mitäs kun minun isäni on skorppioni ja äitini rapu?
- Ex___PUA
Jassuka kirjoitti:
Rapuna tunnistan olevani noita asioita ja myös varsinainen oikkuperse silloin kun sillepäälle satun. Iän myötä se oikkuperseily on kyllä vähentynyt merkittävästi. Siitäkin voi kasvaa ulos. :)
Jep. Nuoret rapunaiset on maa-merkille, eli tasaiselle kauriille tuossa oikkuperseilyssä sietämättömiä. :D Ravuille tulee mielialan vaihdoksia, ja niillä on sellainen tapa osoittaa mieltään, että jos ne luo miellyttävän ja kodikkaan ilmapiirin kuin luonnostaan, niin kiukkuisina ne luo sellaisen passiivis-aggressiivisen känkkäränkkäenergian ympärilleen.
Kauriina yleensä tällöin otan ravun suoraan puhutteluuni, tai sitten alan tarkoituksella ärsyttämään sitä lisää, että se ei enää malta pitää passiivis-aggressiivista panssariaan, vaan tulee sakset napsuen kohti kauriin tukevia ja täysin (100%) järkähtämättömiä sarvia. Ennemmin kuitenkin ensiksi mainittu konsti. - MrJuha82outolintu
Ex___PUA kirjoitti:
Mitäs kun minun isäni on skorppioni ja äitini rapu?
Skorpioni tunteikas hyvässä ja pahassa.
Voi olla jääkylmä tunteiltaan tai lämmin kuin laava, kun rakastaa.
Mutta en siis tunne isääsi.
Ja astrologia on silti mulle semmonen asia, että suhtaudun varauksella.
Skorpioni voi olla myös halutessaan hyvin pisteliäs suustaan.
Rakkaudessa skorpioni seksuaalinen ja tunteikas.
Muuta en muista skorpparista, kai??
Jos ootte enemmän kiinnostuneita horoskooppiasioista, niin menkää semmosille palstoille.
Mm uskonnot ja uskomukset on se yksi paikka eli ensin täytyy valita yhteiskunta ja sitten uskonnot ja uskomukset ja sitten pitäs löytyä horoskoopit.
Itse en oo suinkaan horoskooppien paras tutkija.
Joku sano, että astrologia on alana erittäin vaikea ymmärtää.
Joillaki voi kestää useita vuosia ymmärtääkseen astrologian ja jotkut eivät tajua sitä koskaan.
Niin monimutkaisen vaikeaa kuulemma! - Jassuka
Ex___PUA kirjoitti:
Jep. Nuoret rapunaiset on maa-merkille, eli tasaiselle kauriille tuossa oikkuperseilyssä sietämättömiä. :D Ravuille tulee mielialan vaihdoksia, ja niillä on sellainen tapa osoittaa mieltään, että jos ne luo miellyttävän ja kodikkaan ilmapiirin kuin luonnostaan, niin kiukkuisina ne luo sellaisen passiivis-aggressiivisen känkkäränkkäenergian ympärilleen.
Kauriina yleensä tällöin otan ravun suoraan puhutteluuni, tai sitten alan tarkoituksella ärsyttämään sitä lisää, että se ei enää malta pitää passiivis-aggressiivista panssariaan, vaan tulee sakset napsuen kohti kauriin tukevia ja täysin (100%) järkähtämättömiä sarvia. Ennemmin kuitenkin ensiksi mainittu konsti.Heh, mulle onkin sanottu että osaan olla maailman ihanin ja maailman ärsyttävin ihminen. Liioitellusti tottakai. Mutta myönnän olevani känkkäränkkänä aika hankala ja suututettuna tosi myrkyllinen ihminen. En paljon ajattele mitä suustani ulos lasken ja tuleekin sanottua pahimmalla mahdollisella tavalla, jos tunnen itseni loukatuksi. Harva kuitenkaan saa mua loukkaantumaan, siihen pystyy vain ne rakkaimmat. Joiden loukkauksilla on merkitystä. Vesimies merkkinen mieheni osaa kyllä halutessaan myös provosoida mun sakset esiin, mutta se on niin reilu että sanoo suoraan mitä kulloinkin meinaa ja vähän vähemmän haastelee huvikseen riitaa. Sarkastinen se kyllä on, äärimmäisen.
Jos mut saa todella suuttumaan, se tarkoittaa ikuista välirikkoa. Se ihminen on ilmaa sen jälkeen for good. Mutta paras kaverini vuodesta -89 on kauris, nainen. Meilläkin on joskus sakset ja sarvet kolissu aika kovasti yhteen. :)
- Tähti-Silmä
Mun ystävä teki minulle astrologisen kartan ja analyysin!
Olen Rapu ja nouseva merkki on jousimies!
Minulle sopivia kumppaneita ovat Härkä, Kauris, Neitsyt, Kaksonen.- MrJuha82outolintu
Mun isä on rapu syntymerkiltään ja äiti syntymämerkiltään jousimies.
Äitini äiti rapu syntymämerkiltään.
Äitini isä on leijona syntymämerkiltään.
Isäni isä on rapu syntymämerkiltään ja isäni äiti on härkä syntymämerkiltään.
Pakko todeta, että äitini äitiin ei rapukuvaus oikein täsmää, mutta voi johtua muista merkeistä kartallaan.
Ei itke kovin usein mummoni nimittäin, näin mä luulen, mut voin olla väärässäkin.
Isäni äiti joka oli härkä aurinkomerkiltään oli kyllä voimakasluonteinen, mutta itki myös jonkun verran, mut oli johtaja luonteeltaan ja puhelias oli mummoni. - MrJuha82outolintu
MrJuha82outolintu kirjoitti:
Mun isä on rapu syntymerkiltään ja äiti syntymämerkiltään jousimies.
Äitini äiti rapu syntymämerkiltään.
Äitini isä on leijona syntymämerkiltään.
Isäni isä on rapu syntymämerkiltään ja isäni äiti on härkä syntymämerkiltään.
Pakko todeta, että äitini äitiin ei rapukuvaus oikein täsmää, mutta voi johtua muista merkeistä kartallaan.
Ei itke kovin usein mummoni nimittäin, näin mä luulen, mut voin olla väärässäkin.
Isäni äiti joka oli härkä aurinkomerkiltään oli kyllä voimakasluonteinen, mutta itki myös jonkun verran, mut oli johtaja luonteeltaan ja puhelias oli mummoni.Isäni on hyvin herkkä ja huomioi muut.
Äitilläni suuri sydän. - Ex___PUA
MrJuha82outolintu kirjoitti:
Mun isä on rapu syntymerkiltään ja äiti syntymämerkiltään jousimies.
Äitini äiti rapu syntymämerkiltään.
Äitini isä on leijona syntymämerkiltään.
Isäni isä on rapu syntymämerkiltään ja isäni äiti on härkä syntymämerkiltään.
Pakko todeta, että äitini äitiin ei rapukuvaus oikein täsmää, mutta voi johtua muista merkeistä kartallaan.
Ei itke kovin usein mummoni nimittäin, näin mä luulen, mut voin olla väärässäkin.
Isäni äiti joka oli härkä aurinkomerkiltään oli kyllä voimakasluonteinen, mutta itki myös jonkun verran, mut oli johtaja luonteeltaan ja puhelias oli mummoni.Kappas, minun toinen mummoni oli härkä ja toinen rapu.
Jostain syystä jokin kai vetää niitä suoraan sukuun, sillä ravun lisäksi myös härkänaiset ovat olleet sellaisia joita jokin vetää puoleeni.
Paras oli tässä se, kun tässä juhannuksen jälkeen tuli samaan pöytään kaksi nuorta naista, joista toinen oli härkä ja toinen rapu. :D Ajattelin että johan nyt on. Näiden merkkien kohdalla kun asiat "vain tapahtuvat" yleensä.
- Etsillee
No onhan se ihan selvä että jos otetaan useampia horoskooppimerkkejä ja luetellaan että sinussa on vähän tuota ja vähän tuota toista, niin joku kuvaus osuu väkisinkin kohdilleen. Astrologit käyttävät saman tyyppisiä kikkoja kuin esim ennustajat. Kannattaa joskus katsoa dokumentti joka selittää miten temput toimivat, tai siis miten saadaan asiakas uskomaan että nyt ollaan jotain ennustettu.
http://io9.com/5923509/how-to-convince-people-you-have-psychic-powers- MrJuha82outolintu
Kyllähän se mahdollista on, miten sanoit.
- Tähti-Silmä
Se on nykypäivänä ihan oikea ammatti :)
En näe siinä mitää hämärää.
Ihmiset asettavat itse kaiken näköisiä uskomuksia jos eivät ymmärrä asioita.
Mutta kannattaa toki olla varovainen varsinkin netin suhteen, sinne mahtuu kaikenlaisia houkuttelijoita. Amatöörejä.
- näissähuoneissa
En ole kovinkaan paljon perehtynyt asiaan. Kerrohan, aloittaja, jos on oinasäiti ja leijonaisä joiden lapsi on kauris, niin onko ihan toivoton tapaus?
- MrJuha82outolintu
Ei välttämättä =)
Muuten oinas ja leijona ovat yleensä eniten haukuttuja merkkejä.
Itse pyrin siihen, että jokaisessa merkissä hyvät ja huonot puolensa.
Kauris on taas yksi kehutuimmista merkeistä(tietääkseni). - näissähuoneissa
MrJuha82outolintu kirjoitti:
Ei välttämättä =)
Muuten oinas ja leijona ovat yleensä eniten haukuttuja merkkejä.
Itse pyrin siihen, että jokaisessa merkissä hyvät ja huonot puolensa.
Kauris on taas yksi kehutuimmista merkeistä(tietääkseni).Lohduttavaa :)
Aika vahvoja persoonia ollaan kyllä kaikki, joten perhetapaamiset välillä aika tulisia. Kotona asuessa yritin olla enemmän diplomaatti, nykyään en enää niinkään vaan olen löytänyt enemmän oman polkuni ja ääneni.
- HerraPorkkana
Jousimies ja kiinalaisessa apina ;) Matkustelu erittäin lähellä sydäntä. Optimistinen perusluonne. Pähkäilen paljon. Vauhtilajit kiinnostaa harrastuksina. Parisuhteessa suitset ei saa olla liian tiukalla, omaa elämääkin pitää ehdottomasti olla.
- BEM
Täyttä humpuukia. Miten joku planeettojen asento syntymähetkellä voisi vaikuttaa ihmisen luonteeseen?
- Tähti-Silmä
Televisiosta tuli ohjelma missä kerrottu , että planeettojen liikkeet vaikuttaa ihmisen mieleen ,aivoihin, kehoon.
Energiat vaikuttavat meissä.
En osaa sen selvemmin selittää.
Itse uskon niihin asioihin koska tunnen erilaisia energioita, tunnetiloja ihmisissä. - BEM
Tähti-Silmä kirjoitti:
Televisiosta tuli ohjelma missä kerrottu , että planeettojen liikkeet vaikuttaa ihmisen mieleen ,aivoihin, kehoon.
Energiat vaikuttavat meissä.
En osaa sen selvemmin selittää.
Itse uskon niihin asioihin koska tunnen erilaisia energioita, tunnetiloja ihmisissä."En osaa sen selvemmin selittää."
Juuri niin. Ei osaa kukaan muukaan.
Olen joskus kuullut, Astrologiaa selitettävän planeettojen välisellä vetovoimalla, mutta, siihenkin joku skeptikko sanoi, että synnytyssairaalan ohi ajava linja-auto aiheuttaa isomman vetovoiman, kuin esim merkurius. - 131
Tähti-Silmä kirjoitti:
Televisiosta tuli ohjelma missä kerrottu , että planeettojen liikkeet vaikuttaa ihmisen mieleen ,aivoihin, kehoon.
Energiat vaikuttavat meissä.
En osaa sen selvemmin selittää.
Itse uskon niihin asioihin koska tunnen erilaisia energioita, tunnetiloja ihmisissä.Kyllähän painovoima tietysti vaikuttaa, mutta vuorovaikutuksen voimakkuus on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön. Muut planeetat ovat niin kaukana ja niiden massa kuten myös oma massasi ovat niin pieniä, että voimakkuus on mitätön.
- Tähti-Silmä
BEM kirjoitti:
"En osaa sen selvemmin selittää."
Juuri niin. Ei osaa kukaan muukaan.
Olen joskus kuullut, Astrologiaa selitettävän planeettojen välisellä vetovoimalla, mutta, siihenkin joku skeptikko sanoi, että synnytyssairaalan ohi ajava linja-auto aiheuttaa isomman vetovoiman, kuin esim merkurius.Voi luoja!!!
Tuo merkurius vertaus on hauska, hahahaaa......Universumi vaikuttaa meissä ihan joka tasolla voimakkasti, ei sitä ihmismieli vielä ymmärrä.
Skeptikot ovat oma lukunsa ihmishistoriassa! Heidän tarkoitus on itsekyyttä tuoda esiin epäkohtia kaikesta, kaikista asioista . He eivät ole yleensä henkisiä ihmisiä, joten heidän näkemykset perustuvat mutumutuuun......teorioihin.
On olemassa näkymätön maailma joka ei vielä ole kaikkien tietoisuudessa. - syvähuokaus
Tähti-Silmä kirjoitti:
Voi luoja!!!
Tuo merkurius vertaus on hauska, hahahaaa......Universumi vaikuttaa meissä ihan joka tasolla voimakkasti, ei sitä ihmismieli vielä ymmärrä.
Skeptikot ovat oma lukunsa ihmishistoriassa! Heidän tarkoitus on itsekyyttä tuoda esiin epäkohtia kaikesta, kaikista asioista . He eivät ole yleensä henkisiä ihmisiä, joten heidän näkemykset perustuvat mutumutuuun......teorioihin.
On olemassa näkymätön maailma joka ei vielä ole kaikkien tietoisuudessa.Se siitä Tähti-Silmän älykköydestä :(
- Tähti-Silmä
syvähuokaus kirjoitti:
Se siitä Tähti-Silmän älykköydestä :(
Perustele mitä ajat takaa minua vai itseäsi?
Menikö yli ymmärryksesi? - Tähti-Silmä
syvähuokaus kirjoitti:
Se siitä Tähti-Silmän älykköydestä :(
Minulle on kerran sanottu , että ei voi kauhalla vaati jos on lusikalla annettu, yhdytkö samaan?
- BEM
Tähti-Silmä kirjoitti:
Voi luoja!!!
Tuo merkurius vertaus on hauska, hahahaaa......Universumi vaikuttaa meissä ihan joka tasolla voimakkasti, ei sitä ihmismieli vielä ymmärrä.
Skeptikot ovat oma lukunsa ihmishistoriassa! Heidän tarkoitus on itsekyyttä tuoda esiin epäkohtia kaikesta, kaikista asioista . He eivät ole yleensä henkisiä ihmisiä, joten heidän näkemykset perustuvat mutumutuuun......teorioihin.
On olemassa näkymätön maailma joka ei vielä ole kaikkien tietoisuudessa.Ei jestas sinähän käännät asiat päälaelleen.
"Universumi vaikuttaa meissä ihan joka tasolla voimakkasti, ei sitä ihmismieli vielä ymmärrä."
"He eivät ole yleensä henkisiä ihmisiä, joten heidän näkemykset perustuvat mutumutuuun......teorioihin"
Asiahan on juuri päinvastoin, Skeptikot perustavat väitteensä nimenomaan faktaan, laskelmiin, fysiikkaan ja matematiikkaan. Kun taas uskontojen, taikauskon yms hölynpölyn levittäjät perustavat käsityksensä täysin kestämättömiin asioihin, kuten energiakenttiin, joiden olemassaoloa eivät mitenkään pysty todistamaan. - syvähuokaus
Tähti-Silmä kirjoitti:
Perustele mitä ajat takaa minua vai itseäsi?
Menikö yli ymmärryksesi?On tietysti periaatteessa mahdollista, että on olemassa jotain vuorovaikutusmekanismeja mitä ei toistaiseksi tunneta. Mitään luotettavaa näyttöä niiden olemassaolosta ei kuitenkaan ole.
Sen sijaan tämä:
"Skeptikot ovat oma lukunsa ihmishistoriassa! Heidän tarkoitus on itsekyyttä tuoda esiin epäkohtia kaikesta, kaikista asioista . He eivät ole yleensä henkisiä ihmisiä, joten heidän näkemykset perustuvat mutumutuuun......teorioihin."
on täysin pötyä. - Tähti-Silmä
BEM kirjoitti:
Ei jestas sinähän käännät asiat päälaelleen.
"Universumi vaikuttaa meissä ihan joka tasolla voimakkasti, ei sitä ihmismieli vielä ymmärrä."
"He eivät ole yleensä henkisiä ihmisiä, joten heidän näkemykset perustuvat mutumutuuun......teorioihin"
Asiahan on juuri päinvastoin, Skeptikot perustavat väitteensä nimenomaan faktaan, laskelmiin, fysiikkaan ja matematiikkaan. Kun taas uskontojen, taikauskon yms hölynpölyn levittäjät perustavat käsityksensä täysin kestämättömiin asioihin, kuten energiakenttiin, joiden olemassaoloa eivät mitenkään pysty todistamaan.Tiede on jo tehnyt harppauksen tähän asiaan jonka otit esille!
Näin vilaukselta ohjelman jossa on tutkittu näitä asioita.
Tiede kyllä pystyy vielä toteamaan sen mikä on aiheuttanut kahtiajaon ihmisissä, ajattelussa. On vain ajan kysymys koska näin tapahtuu!
Eihän sitä yleensäkkään uskota ennekuin on itse kokenut jotain merkittävää, elämää mullistavia asioita, kuten henkimaailman olemassa olo!
Itse tunnen näkymättömiä energioita ympärilläni! Ja olen myös tutustunut "moniin"ihmisiin jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita.
Et voi tyrmätä sellaisia asioita joita et itse aisti?
Onneksi jokainen voi uskoa mihin haluaa! - BEM
Tähti-Silmä kirjoitti:
Tiede on jo tehnyt harppauksen tähän asiaan jonka otit esille!
Näin vilaukselta ohjelman jossa on tutkittu näitä asioita.
Tiede kyllä pystyy vielä toteamaan sen mikä on aiheuttanut kahtiajaon ihmisissä, ajattelussa. On vain ajan kysymys koska näin tapahtuu!
Eihän sitä yleensäkkään uskota ennekuin on itse kokenut jotain merkittävää, elämää mullistavia asioita, kuten henkimaailman olemassa olo!
Itse tunnen näkymättömiä energioita ympärilläni! Ja olen myös tutustunut "moniin"ihmisiin jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita.
Et voi tyrmätä sellaisia asioita joita et itse aisti?
Onneksi jokainen voi uskoa mihin haluaa!EI hitto. Nyt täytyy kysyä, että oletko hullu vai tyhmä?
Astrologit (ja ennen myös uskovaiset) perustivat asiansa "tieteellisiin faktoihin" sitten kun ne todistettiin vääriksi, ruvettiin puhumaan, että on juttuja, joita ihmismieli ei voi vain ymmärtää
Uskotko, että jos minä sanon, että tuolla ulkoavaruudessa kiertää maata ihhmisten kahvinhimoa säätelevä suuri kahvipannu? Sitten kun joku sanoo, että ei ole, koska on laitteet joilla se voitaisiin havaita kerron, että se on sellaista materiaalia, ettei sitä voi havaita.
"On se kaikkein tärkein kysymys, johon yksikään astrologi ei ole vielä koskaan vastannut: Missä ovat ne paljon puhutut empiiriset todisteet? Tuokaa ne tiedeyhteisölle analysoitaviksi, niin he eivät enää koskaan jatkossa pidä teitä hörhöinä. Toki sillä edellytyksellä, että ko. todisteet osoittautuvat paikkansapitäviksi... ;)" - Tähti-Silmä
syvähuokaus kirjoitti:
On tietysti periaatteessa mahdollista, että on olemassa jotain vuorovaikutusmekanismeja mitä ei toistaiseksi tunneta. Mitään luotettavaa näyttöä niiden olemassaolosta ei kuitenkaan ole.
Sen sijaan tämä:
"Skeptikot ovat oma lukunsa ihmishistoriassa! Heidän tarkoitus on itsekyyttä tuoda esiin epäkohtia kaikesta, kaikista asioista . He eivät ole yleensä henkisiä ihmisiä, joten heidän näkemykset perustuvat mutumutuuun......teorioihin."
on täysin pötyä.Ehkä vähän karkeasti toruin Skeptikkoja. Tutkimustahan hekin tekevät ja saavat siitä myös palkan!
Mutta en ymmärrä miksi toiset lytätään täysin ?
Minä ainakin katson avoimin mielin asioihin joita kohtaan.
Ja minua kiehtoo monet asiat . Minulla on suuri tiedonnälkä ollut koko ikäni.
Jokainenhan itse tietää missä mennään, mikä on kehityksen kulku itse kullakin.
Jokaisella on paikkansa tässä maailmankaikkeudessa ja jokainen on tärkeä! - Tähti-Silmä
BEM kirjoitti:
EI hitto. Nyt täytyy kysyä, että oletko hullu vai tyhmä?
Astrologit (ja ennen myös uskovaiset) perustivat asiansa "tieteellisiin faktoihin" sitten kun ne todistettiin vääriksi, ruvettiin puhumaan, että on juttuja, joita ihmismieli ei voi vain ymmärtää
Uskotko, että jos minä sanon, että tuolla ulkoavaruudessa kiertää maata ihhmisten kahvinhimoa säätelevä suuri kahvipannu? Sitten kun joku sanoo, että ei ole, koska on laitteet joilla se voitaisiin havaita kerron, että se on sellaista materiaalia, ettei sitä voi havaita.
"On se kaikkein tärkein kysymys, johon yksikään astrologi ei ole vielä koskaan vastannut: Missä ovat ne paljon puhutut empiiriset todisteet? Tuokaa ne tiedeyhteisölle analysoitaviksi, niin he eivät enää koskaan jatkossa pidä teitä hörhöinä. Toki sillä edellytyksellä, että ko. todisteet osoittautuvat paikkansapitäviksi... ;)"Nyt kyllä aliarvioit minun älykkyyttäni!
Noin ala-arvoisen vastauksen annoit :(
Me olemme ihan ääripäitä näissä asioissa.
Tässä ratkaisee se kumpi veistää parempaa tekstiä ja siihen en rupea!
Yhteisymmärrystä emme saavuta, joten on turha veistää enää!
Kiitos keskustelusta! - BEM
Tähti-Silmä kirjoitti:
Nyt kyllä aliarvioit minun älykkyyttäni!
Noin ala-arvoisen vastauksen annoit :(
Me olemme ihan ääripäitä näissä asioissa.
Tässä ratkaisee se kumpi veistää parempaa tekstiä ja siihen en rupea!
Yhteisymmärrystä emme saavuta, joten on turha veistää enää!
Kiitos keskustelusta!Anteeksi heittoni. Olin epätoivoinen.
Parempi tosiaan jättää aihe sikseen, koska jos joku sanoo perusteluna, ettei ihminen vain voi ymmärtää ja sitä ei voida mitenkään todentaa niin asiasta on yhtä hedelmällistä kiistellä kuin makuasioista. - Tähti-Silmä
BEM kirjoitti:
Anteeksi heittoni. Olin epätoivoinen.
Parempi tosiaan jättää aihe sikseen, koska jos joku sanoo perusteluna, ettei ihminen vain voi ymmärtää ja sitä ei voida mitenkään todentaa niin asiasta on yhtä hedelmällistä kiistellä kuin makuasioista.Saat anteeksi :) minullakin alkoi päässä kiristää, mut just söin niin olo parani.
Maku asioista on turha kiihtyä.
- 1711
Kuinka moni teistä uskoo joulupukkiin? Entäs hammaskeijuun?
- aikuisten.oikeesti
Minä uskon joulupukkiin, ainakin näennäisesti jouluna.
Usein näet saan lahjoja, joita olen toivonutkin, mun faijalla on jotain tekemistä kyllä sen joulupukin kanssa...uskoisin.
Hammaskeijuna mulla on hiton hyvä hammaslääkäri, joten uskon keijuihinkin.
Uskonko mä astrologiaan?
En usko, mutt se on mielenkiintoista hupia mulle!
Mukavampaa luettavaa mitä raamattu! Luenkin kaikki horoskoopit jotka löydän. Niistä saa hyvät naurut usein...ovat harmitonta ajanviettettä, kun niitä ei ota tosissaan.
'
Sitten on nämä astrologiset ennustajat, jotka tekee tarkempia ennusteita ihmisille: syntymäpäivän -ajan, -paikan ja syntymävuoden perusteella.
Varmaan ihan mukavaa ajanvietettä heillekin, tehdä niitä tutkielmia ja esittää niitä karttojaan asiakkaileen...mutt ei kovin hyväksyttävää toimiantaa.(minusta)
Se asiakas parka saattaa olla ihan "hyvässä vakaassa uskossa" niihin ennusteisiin.
Asiakas alkaa elää niiden ennusteiden mukaan ja astrologista muodustuu hänen herransa. Miten paljon rahaa siihen hölynpölyyn myös kuluu ja asiakas on lopultakin vain se uhri, jolta lypsetään "saduilla" elanto. (eli rahat)
'
Onhan näitä hyväuskoisia "höyrypäitä" olleet jo muinaiset Egyptin hallitsijat ja ihan nykypäivän demokraattisesti valitut presitentitkin.( ja puolisot varsinkin)
Se astrologia on siis sotkettu mukaan politiikkaankin jo iät ja ajat sitten.
Oikeastaan se on yks uskontokanta näiden muiden allahin ja jeesusten joukkoon.
Enkä mä vierasta puhua niistäkään...monessa uskonnossa on paljon hyvääkin mukana...hyviä elämänohjeita ne antavat meille, kuten: älä tapa tai älä varasta!
Nuo kaks aihetta varmaan mukana noissa varsinaisissa pääuskonnoissa ainakin.
Astrologia eroaa ainakin niistä siinä,ett sillä ollaan tutkittu milloin on otollinen aika: sotia ja tappaa tai oivallinen aika varastaa...tai ketä~kellekin naitetaan.
En ehtinyt nyt lukeen kuin otsikon...
'
Eikä astrologiassa ole perää, kuin sattumanvaraisuus!
Niinkuin Lotossakin! Pikku osumia tulee ja joku voi saada isonkin potin! =))
Lähden marjastamaan ja 3 litran ämpäri ja 5 itran sienikori mukana. Moikka. - aikuisten.oikeesti
aikuisten.oikeesti kirjoitti:

Lähden marjastamaan ja 3 litran ämpäri ja 5 itran sienikori mukana. Moikka.Jaaha, ja hiljaista tuli. Eikö kellään ole mitään sanottavaa? Minä vaan esitin oman näkökantani! Sorry, jos hiljensin koko keskustelun...ei ollut tarkoitus latistaa aihetta.
'
Sain metsästä niin paljon metsän antimia; ett loppu ilta on kulunut näitä puhdistaessa ja säilöön laittaessa. Sienet vielä jäähtymässä keittiön työpöydällä, yöksi laitan ne jääkaappiin ja aamulla pakastimeen. Mustikat jo pakkasessa 3 litraa.
Hyvää yötä, kaikille!
- perääkö
Hassu kysymys tuo kuinka moni. Juuri äsken sellaisia oli 187 miljoonaa, mutta määrä vaihtelee jatkuvasti joten tarkkaa lukua on vaikea antaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733