Olen kyllästynyt naisettomaan elämään joten alan koulia itseäni jännäksi ja näin varmistan naisen saannin. Mitä asiaoita minun olisi otettava huomioon? Olen jo aloittanut tupakan polton ketjussa ja vaikka se näin päälle kolmekymppisenä tupakoimattomana hankalaa onkin ei se enään yskitä kun olen jo vähän tottunut. Hyvää ei ole mut mitä ei naisen eteen tekis. Viinaa olen alkanut juomaan kaiket viikonloput mutta mun viinapäässä on se huono puoli että tulen iloiseksi enkä vihaiseksi mikä on kai jänniksen peruspiirre joka myös kostuttaa naisen pikkarit. Mitä lääkeaineita kannattaisi vetää että tulee myös vihaiseksi?
Rikollisuushan on jänniksen peruspiirre. En ole koskaan varastanut edes naapurin pihapuusta omenaa joten mikä olisi helpoin tie ryhtyä rikolliseksi? Murhaa en ainakaan heti halua tehdä kun se ei sovi luonteelleni mutta eikös ne murhamiehetkin saa linnaan naisilta kirjeitä. Jostain pikkurikollisuudesta vois alkaa. Ja näin työttömänä se olisi kiva helppo lisä arjen tuloihin pienet tai suuremmatkin näpistelyt. Ulkonäkö ilmeisesti pitäisi peittää isoilla tatuoinneilla ja leikata kaljuksi vai? Nyt vinkkejä miten muuttua tylsästä atmiehestä jännä ytmiksi?
Rikollisuushan on jänniksen peruspiirre. En ole koskaan varastanut edes naapurin pihapuusta omenaa joten mikä olisi helpoin tie ryhtyä rikolliseksi? Murhaa en ainakaan heti halua tehdä kun se ei sovi luonteelleni mutta eikös ne murhamiehetkin saa linnaan naisilta kirjeitä. Jostain pikkurikollisuudesta vois alkaa. Ja näin työttömänä se olisi kiva helppo lisä arjen tuloihin pienet tai suuremmatkin näpistelyt. Ulkonäkö ilmeisesti pitäisi peittää isoilla tatuoinneilla ja leikata kaljuksi vai? Nyt vinkkejä miten muuttua tylsästä atmiehestä jännä ytmiksi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
1. Väkivaltaisuus
2. Tatuoinnint
3. Paskuus
Sun pitää vaan olla täysin itsevarma. Eli pitää uskaltaa mennä flirttailemaan aina baarin kauneimmalle naiselle. Sitten flirttailussa pitää olla vähän taitoakin eikä vaan teille vai meille. Muuta ei tarvita.
Ei toi tehoo ainakaan muhun. Ei pelkällä itsevarmuudella tee mitään, se on vain tyhjät kuoret jollei oo muuta tarjottavaa. Ei riitä.
Henkisesti vaikein asia eli sinun pitää muuttua kovaksi itsevarmaksi kusipääksi, sitten nainen alkaa löytämään sitä seksuaalista kemiaa.
Ei kukaan oo kova itsevarma kusipää. Kaikki kovuus on vain näyttelemistä joka puree naiseen
Et voi olla tosissas xD
Mene ryöstämään Siwa, samalla kun ryöstät yrität väkisin makaa kassatytönkanssa. Jatkat yritystä niin kauan kuin poliisit tulee ja olet jännämies.
Älä nyt hyvä mies tupakkaa polta, polta ruohoa niin naiset kerjää seksiä. Ota pari näyttävää tatuointia, esim kämmeneen, se sattuu mutta niin on tarkotuskin. Jollei halua ryöstää niin törkeän ryöstön yrityskin on kova juttu, siis vaik et satuttaskaan ketään niin hyvä silti. Jätä kaikki laskut maksamatta ja ala elää muiden rahoilla. Väkivaltaisuus ei oo pakko jos on muuten salaperäinen. Salaperäisyys aina kiehtoo. Elä osta matkalippua vaan kulje pummilla. Eikä se haittaa jos joskus jää kiinni rikoksistaan...se vain vahvistaa identiteettiä! Ole vapaa toimissasi ja toteuta kaikki hulluimmat päähänpistosi mitä mieleen voi putkahtaa! Onnea matkaan!
Tatuointien lisäksi kasvata parta ja osta moottoripyörä niin saat huomiota ja naiset tulevat mielellään kyytiisi. Lisäksi jos et vielä käy salilla niin aloitat treenaamaan heti ja alat vetää testoa, että olet kohta se miehen kokoinen mies, mitä naiset hakee. Saat samalla sitä agressiivisuutta mistä naiset kiihottuvat. Peliliike on myös käydä järjestysmieskortti ja jos vielä pääset suosituinpiin baareihin, niin mikään ei vetoa naiseen paremmin järjestysmieskyltti rintapielessä. Sen jälkeen sinulle tulee naisia ovista ja ikkunoista.
Itse suosittelen katsomaan Fight Club elokuvaa ajatuksella ja alkaa ottamaan pientä matsia lähigrillillä säännöllisesti, seuraavaksi ala lukemaan naisia halventavia viihdelehtiä ja hanki itsellesi narsistiystäviä. Jos olet oikeissa töissä joissa tienaa, niin ota loparit ja hae suorittavan portaan töihin, näin muutos on helpompaa oikeassa ympäristössä . Jos sinulla on siisti uusi auto, myy se ja hanki käytetty p**ka amerikanrauta. Sitten ajelet ja kuuntelet 80-luvun rock musiikkia kovaa. Kiinnitä myös tarkkaa huomiota pukeutumiseesi ja hiuksiisi, osta vaatteesi nuorisovaatekaupoista, tilaa ebaystä koru- ja huivirihkamaa ja aurinkolasit. Hanki pari tatuointia. Näillä ohjeilla pääset jo hyvään alkuun. En toki sitten takaa millaisia naisia sellaisena löydät ja oletko silloin yhtään onnellisempi...