Kaikki naiset eivät pidä huomiosta

Aikanani kävin baareissa mutta lopetin sen kun oli mahdotonta touhua miesten puolelta. Hetkeäkään ei saanut rauhassa olla. Jos vaikka olisi halunnut kaverinsa kanssa puhua ei siitä tullut mitään. Minä en edes ollut sinkku mutta sekään ei miehiä estänyt vaikka kohteliaasti sen kerroin, tuppasivat seuraan ihan väkisin, pari kertaa piti portsarikin pyytää paikalle. Inhosin yli kaiken tuota käyttäytymistä, eikö yleisesti voitaisiin sopia että lähestytään toista vain silloin kun ollaan saatu siihen toisen hyväksyntä, naisen puolelta katse, hymy, ele?
Tanssiravintolaan muutaman kerran erehdyin, sama juttu siellä, toki ymmärrän että haetaan tanssiin kun tanssimaan on menty, mutta miehet muodostivat jonon pöytääni ja kinastelivat sitten keskenään kuka saa minua tanssittaa seuraavaksi. Minä häpesin.
Miehet luulevat kaikkien naisten nauttivan suosiosta, minä olen aina sitä inhonnut.
Lopulta meille tuli ero miehen kanssa kun hän ei kestänyt sitä miesten huomiota, sitä oli vaikka olimme yhdessäkin liikkeellä jopa kauppareissuilla.
Minä eikä kaverinikaan emme tätä ymmärrä mikä minussa kiehtoo, ihan tavallisen kiltin näköinen tytteli, pieni ja tosi luonnollinen, meikkiä harvoin tai ei lainkaan ja silmälasitkin vielä, en siis mitenkään miesten ihannenainen? Ujon puoleinen kun olen, huomio kiusaa minua.
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

"Hetkeäkään ei saanut rauhassa olla"

Jos olisit mies niin saisit nimenomaan olla pelkästään rauhassa, kukaan ei ikinä häiritse vaikka olisit täysin ok tapaus.

Äänestä
  • Naiset siis käyttäytyvät miehiä paremmin, eivätkä häiritse miehiä. Hyvät tavat kunniaan.

    Äänestä

  • Niin voit kuvitella jos miehen ongelma on ettei saa seuraa ja kärsii tästä niin naisen ongelma on toisenlainen mutta samalla lailla kärsii tästä omasta ongelmastaan. Tuohon ap.n juttuun lisään vielä sen että muut naiset alkavat vihaamaan tälläistä huomion saavaa naista ja jopa haastavat riitaa. Kuvittelevat naisen tahallaan vievän "heidänkin" miestensä huomion.

    Äänestä

  • tapakasvatusta kirjoitti:

    Naiset siis käyttäytyvät miehiä paremmin, eivätkä häiritse miehiä. Hyvät tavat kunniaan.

    Niin. Naisten hyviä tapoja on siis se, että koskaan ei lähestytä miehiä, mutta halutaan kuitenkin että miehet (huom. vain komeat ja haluttavat) lähestyvät sitten naista itseään.

    Ja sitten jos ei naista kiinnostakaan ne lähestyvät miehet, kuten useimpien miesten tapauksessa se menee, niin syytetään sitten miehiä huonotapaisiksi. Että kehtaavatkin yrittää lähestyä, pitäisihän miesten ennalta (ajatuksia lukemalla) tietää kenestä nainen ehkä olisi kiinnostunut ja kenestä ei.

    Toisin sanottuna, kyse on oikeastaan siitä että vaikkapa rumien miesten pitäisi tietää paikkansa, ja olla suosiolla lähestymättä naisia. Koska on huonotapaista häiritä naisia, kun kyllä sen tietää että 99% naisista ei taatusti kiinnosta. Ja yksikään nainen ei taatusti aloitteellisesti flirttaile sille rumalle miehelle ja siten anna lupaa lähestyä.

    Oikea ratkaisu on että älä mene niihin jouttoloihin jos et pidä siitä mitä se meno siellä on.

    Äänestä

Minä se olen toistamaata. En ole koskaan tehnyt aloitetta ja olenkin jäänyt yksin.

Äänestä
  • No ei yleensä toimi, mikset tee aloitteita? Ei ainakaan kannata valittaa yksinoloaan jos sille ei edes yritä tehdä mitään.

    Äänestä

  • ongelmasta-kärsii kirjoitti:

    No ei yleensä toimi, mikset tee aloitteita? Ei ainakaan kannata valittaa yksinoloaan jos sille ei edes yritä tehdä mitään.

    Tässähän miestä juuri kielletään tekemästä aloitetta, jos ei ole saanut naiselta ensin hyväksyntää. Asia on siis täysin naisten käsissä.

    Äänestä

  • ongelmasta-kärsii kirjoitti:

    No ei yleensä toimi, mikset tee aloitteita? Ei ainakaan kannata valittaa yksinoloaan jos sille ei edes yritä tehdä mitään.

    Mitä ätmel sanoi. Tekemäni aloite olisi ei-toivottua seksuaalista häirintää, ja aloitteettomuudellani osoitan olevani tuollaisen primitiviisen ja halpa-arvoisen käytöksen yläpuolella. Harva mies kykenisi samaan, kuten aloittajakin todistaa. Mutta mikään ei vain tunnu riittävän naisille, vaikka olen todistanut moitteettomuuteni, kunniallisuuteni ja henkisen nuhteettomuuteni. En ymmärrä miten käytökseni voisi olla yhtään kunniallisempaa, että kelpaisin naisille.

    Äänestä

Portsarin tehtävänä ei ole naisten vahtiminen jos miehet tuppautuu seuraan.

Äänestä
  • Ei toki ole mutta jos eivät suostu poistumaan nätillä kehoituksella vaan väkisin tuppautuvat seuraan voi apua mennä pyytämään ja kohtelias portsari kyllä auttaa.

    Äänestä

Minun puolestani voidaan sopia, että miehet eivät tee enää lainkaan aloitteita naisille. Tosimieshän ei alennu moiseen. Tein nuorena muutaman kerran aloitteen, ja vaikka ne onnistuivatkin, eli sain naisen mukaani, kadun ja häpeän yhä edelleen, että sorruin moiseen ja vajosin niin alas. Eivät naiset ansaitse mitään palvontaa ja tavoittelua osakseen.

Äänestä
  • Kyllä näin on. Nainen tietää kyllä mitä haluaa ja milloin haluaa, joten on vain loogista, että nainen tekee aloitteen.

    Äänestä

  • UPDATE_11308757 kirjoitti:

    Kyllä näin on. Nainen tietää kyllä mitä haluaa ja milloin haluaa, joten on vain loogista, että nainen tekee aloitteen.

    Mutta naiset eivät rupea tekemään aloitteita niin pitkään, kun on näitä "miehiä" jotka nöyrtyvät aloitteisiin.

    Täytyy kyllä ihmetellä suomalaisia miehiä noin yleisesti ottaen: ollaan olevinaan niin perkeleen miehekkäitä, mutta sitten mennään kuitenkin kuin jossain joukkopsykoosissa mielistelemään baarin naisia ja alentamaan paitsi itsensä, myös koko sukupuolensa naisiin nähden. Hävetkää miehet!

    Äänestä

Sinähän olisit kutakuinkin ihannenainen. Ilmeisesti kaunis, mutta luonnollinen. Sen on varmaan muutkin miehet sinussa huomanneet.

Olenkin ihmetellyt naisia (joita sanotaan myös huomiohuoriksi). Väännetään peppu pitkälle ja tissit eteen ja sellaisia kuvia n.100 kpl instagramissa. Sitten muutama kuva Möet laseista ja kallismerkkisistä käsilaukuista.

Baarissa sitten nautitaan täysin siemauksin miesten huomiosta ja mahdollisuudesta antaa rumille pakkeja.

Äänestä
  • Aijaa pakkien antajatko niitä huoria olikin? Ompas ihmeellistä. Minä ihan olen luullut aina, että sellaiset tyrkyt ja sellaiset jotka rahastaa seksistä.

    Äänestä

No tuossahan sen itse kerroit, et mikä sinussa kiehtoo:
-Minä eikä kaverinikaan emme tätä ymmärrä mikä minussa kiehtoo, ihan tavallisen kiltin näköinen tytteli, pieni ja tosi luonnollinen, meikkiä harvoin tai ei lainkaan ja silmälasitkin vielä-
Monet miehet pitävät yllätys yllätys hyvin tavalisista pienistä ja pirtsakoista nuorista naisista. Ehkä sulla on hyvä pylly ja sopivan sipsakan sutjakka kroppa.
Mut toisaalta kokolailla kaikkia naisiahan siellä baareissa lähestytään. Sitä vartenhan sinne kaiketi mennään yleisesti ottaen.

Äänestä
  • "Mut toisaalta kokolailla kaikkia naisiahan siellä baareissa lähestytään. Sitä vartenhan sinne kaiketi mennään yleisesti ottaen."
    sinne juuri mennään hakemaan sitä seuraa tai ainakin suurin osa miehistä menee sen takia. Vaikka olenkin sinkku niin ei kyllä baareilu kiinnosta vaikka kaverit sinne koittaa jujuttaa vkloppuisin

    Äänestä

"Minä eikä kaverinikaan emme tätä ymmärrä mikä minussa kiehtoo, ihan tavallisen kiltin näköinen tytteli, pieni ja tosi luonnollinen, meikkiä harvoin tai ei lainkaan ja silmälasitkin vielä, en siis mitenkään miesten ihannenainen? Ujon puoleinen kun olen, huomio kiusaa minua."

Ilmeisesti et esitä mitään, et pukeudu huorahtavasti ja ole tyrkky vaan taidat olla jokaisen miehen unelmanainen joka näyttää kiltiltä, luonnoliselta ja kauniilta pienessä pirtsakassa naapurintytön olemuksessasi. Ehkä paikalliset miehet tietää sinut ja ovat keskenään puhuneet siitä kuinka hyvä nainen olisit kun et ole horoilemalla pilannut mainettasi niin kuin monet muut, ei kai siinä sen kummempaa. Harmi kun olet tuon kiinnostuksen kokenut noin kiusallisena kun ei ne varmaan kukaan mitään pahaa ole tarkoittanut, on vaan halunneet yrittää kun olet niin ihana kaikkien mielestä.

Äänestä

Sait huomiota palstalla kuten siellä baareissa. Tavis kiltti nainen on meikän unelma nainen, sellanen just joka ei kerjää huomiota.

Äänestä
  • Aloittelijalle jos itsetuntosi kestää voit todeta niille kaikille miehille jotka sinua himoitsevat kerro olevasi siivooja ja köyhä jolla en tarkoita että te aloittaja olisitte todellisuudessa . :)

    Äänestä

  • ökgaoy kirjoitti:

    Aloittelijalle jos itsetuntosi kestää voit todeta niille kaikille miehille jotka sinua himoitsevat kerro olevasi siivooja ja köyhä jolla en tarkoita että te aloittaja olisitte todellisuudessa . :)

    Taidat olla nainen? Miehiä nuo seikat ei haittaa, innostavat vaan. AP:n olisi parempi kertoa olevansa aktiivisesti feministijärjestössä vaikuttava uranainen vaikkakin jos on nätti ja mukava niin ei sekään taida vaikuttaa.

    Äänestä

  • ökgaoy kirjoitti:

    Aloittelijalle jos itsetuntosi kestää voit todeta niille kaikille miehille jotka sinua himoitsevat kerro olevasi siivooja ja köyhä jolla en tarkoita että te aloittaja olisitte todellisuudessa . :)

    mistälähtien miehiä on kiinnostanut naisen rahallisuus? itse ainakin innostuisin siitä jos nainen sanoisi olevan rahaton ja siivooja, eli ymmärtäisin sen että voisin olla se hyvä aviomies joka pystyy elättämään tämän naisen.
    kannattaa käyttää tota ikiksen juttua niin varmasti kaikkoo kaikki miehet kannoilta

    Äänestä

  • hahj kirjoitti:

    nykyaikainen moderni mies näkee naisessa pillun lisäksi myös rahat.

    Äänestä

  • helgamies kirjoitti:

    nykyaikainen moderni mies näkee naisessa pillun lisäksi myös rahat.

    onneks en oo moderni.
    heh

    Äänestä

  • Sen verran mitä ihmisiä tunnen niin asenteet siivojia ja köyhiä kohtaan on hyvin pilkallisia ja vähätteleviä Tietysti voivat innostua onhan yleinen harhaluulo että köyhät ja siivojat ovat ns. helppoja joiden pitäisi tuntea kiitollisuutta jo siitä että joku heitäkin haluaa.

    Äänestä

  • jgdalot kirjoitti:

    Sen verran mitä ihmisiä tunnen niin asenteet siivojia ja köyhiä kohtaan on hyvin pilkallisia ja vähätteleviä Tietysti voivat innostua onhan yleinen harhaluulo että köyhät ja siivojat ovat ns. helppoja joiden pitäisi tuntea kiitollisuutta jo siitä että joku heitäkin haluaa.

    en oo kyl keneltäkään baaris kysyny et mitä teet työkses muuta kuin ohimennen enkä nyt mitään tuloja ainakaan :D

    Äänestä

  • jgdalot kirjoitti:

    Sen verran mitä ihmisiä tunnen niin asenteet siivojia ja köyhiä kohtaan on hyvin pilkallisia ja vähätteleviä Tietysti voivat innostua onhan yleinen harhaluulo että köyhät ja siivojat ovat ns. helppoja joiden pitäisi tuntea kiitollisuutta jo siitä että joku heitäkin haluaa.

    Se nyt sitten varmaan johtuu siitä että kaveeraat vääränlaisten ihmisten kanssa. Voin kyllä uskoa että naisten keskuudessa tuollainen rajaaminen on mahdollista, yksi kaverini (amk) veti kerran porot nokkaan kun sen silloisen seurustelukumppanin yliopistokaverit (naisia) oli alkaneet sille suoraan vittuilemaan koulutustasosta. Minä miehenä ja moni muukin tuntemani mies arvostaisi että tekee jotain ja jos se on siivoamista niin se on ok, toki jos kumppanina olisi ja haluaisi opiskella pidemmälle tai jotain varmempaa alaa pitäisin sitä hyvänä asiana mutta niin kauan kuin olisi itse tyytyväinen tekemisiinsä se kyllä riittäisi.

    Äänestä

  • Ikis__M kirjoitti:

    "vainnaisjutut"

    Äänestä

aika hoitaa tämänkin ongelman.

Äänestä

vittuako menet baariin ym jos ei kiinnosta!?!? se on sosiaalinen paikka missä ihmiset yrittävät saada seuraa!! jos haluaa olla vain kavereitten kesken niin sen voi tehdä yksityisasunnossa!!!

Äänestä
  • tässähän se totuus saapui, pitäs perustaa sellaisia sinkkubaareja johon sanotaan että vittuuuaaahhh! annna vittuuaaa!!! aaaahhhh

    Äänestä

  • Eikö baariin voi muka mennä vaikka seuraa ei etsi? Esimerkiksi minä menen varattuna baariin tyttökavereideni kanssa vaikka juhlimaan synttäreitä. Osa porukasta on sinkkuja ja he haluavat baariin, voi sinne mennä viettämään iltaa ilman seuranhakuakin. Tai voi mennä sinne vaikka jos yksinäinen ilta olisi kotana tiedossa ja menee moikkaamaan kavereitaan. Samoin tanssimaan voi mennä pelkästään sen tanssimisen vuoksi, ei seuranhaun.
    Siksi näen hyvänä aloittajan mainitseman "hyväksynnän osoituksen". Tällöin miehet eivät kohtaisi läheskään usein niitä pakkeja ja sitten valittaisi niistä.

    Äänestä

Miksi sitten kävit baareissa ja muissa vastaavissa paikoissa, jos et kestä huomiota miehiltä? Miehet luultavasti pitävät sinua rumana, jolta saa helposti.

Äänestä

Olisi kannattanut valita joku selvästi tasokas paikka, sellainen missä sisäänpääsy ja narikka maksaa erikseen tai koko paikan idea on toinen kuin humalahakuinen juominen tai perus ravintola. Joku viinitila tms. niin olosuhteet olisivat olleet täysin toinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ujo.piimä kirjoitti:

Aikanani kävin baareissa mutta lopetin sen kun oli mahdotonta touhua miesten puolelta. Hetkeäkään ei saanut rauhassa olla. Jos vaikka olisi halunnut kaverinsa kanssa puhua ei siitä tullut mitään. Minä en edes ollut sinkku mutta sekään ei miehiä estänyt vaikka kohteliaasti sen kerroin, tuppasivat seuraan ihan väkisin, pari kertaa piti portsarikin pyytää paikalle. Inhosin yli kaiken tuota käyttäytymistä, eikö yleisesti voitaisiin sopia että lähestytään toista vain silloin kun ollaan saatu siihen toisen hyväksyntä, naisen puolelta katse, hymy, ele?
Tanssiravintolaan muutaman kerran erehdyin, sama juttu siellä, toki ymmärrän että haetaan tanssiin kun tanssimaan on menty, mutta miehet muodostivat jonon pöytääni ja kinastelivat sitten keskenään kuka saa minua tanssittaa seuraavaksi. Minä häpesin.
Miehet luulevat kaikkien naisten nauttivan suosiosta, minä olen aina sitä inhonnut.
Lopulta meille tuli ero miehen kanssa kun hän ei kestänyt sitä miesten huomiota, sitä oli vaikka olimme yhdessäkin liikkeellä jopa kauppareissuilla.
Minä eikä kaverinikaan emme tätä ymmärrä mikä minussa kiehtoo, ihan tavallisen kiltin näköinen tytteli, pieni ja tosi luonnollinen, meikkiä harvoin tai ei lainkaan ja silmälasitkin vielä, en siis mitenkään miesten ihannenainen? Ujon puoleinen kun olen, huomio kiusaa minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu