Iso idiootti

Vahingonilo

Mä olin sen kanssa samalla työpaikalla n. 20 vuotta sitten. Mä jo nuorena ajattelin, että sillä viiraa jotain päässä. Kun ei tajua, että kun toiselle haluaa jotain pahaa. Lopulta se osuukin omaan napaan. Nyt se itse on jo lähellä eläkeikää työttömänä, asunnottomana ja rahattomana. Se idiootti luuli, että kun tämän kaiken aiheuttaa sivullisille. Se itse saa sillä paremman elämän. Se äijä on niin pirun tyhmä, ettei nytkään tajua rysähtäneensä elämänsä pohjalle sellaisella asenteella. Sen ammatti on juristi. Korkea koulutuskaan ei tee asennevammaisesta sivistynyttä.

3

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • al_jabr

      Ihmisillä on taipumus uskoa, kuten suomalaisessa kansanuskossa, "lykyn" rajalliseen määrään, joten sen vähentäminen toiselta, lisää omaa osuutta. Uskomus on ilmeisen geneettinen, sillä se esiintyy kaikkialla.

      Kun suomalainen trulli kulki naapurin navetassa tekemässä ilkeyksiään ja taikojaan, motivaatio syntyi uskomuksesta, että vähentämällä naapurin karjaonnea oma onni runsastui.

      Ilmiantamalla menestynyt ihminen noituudesta, lisättiin omaa onnea eli lykkyä, päästiin siis eroon henkilöstä, jolla lykkyä oli runsaasti ja saatiin taas itse lisää. Noituussyytteet sekä meillä että muualla syntyivät pääasiassa kateellisen naapurin ilmiannosta, ei kirkon, kuten usein luullaan.

      Stalinin ajan vainoissa suurin osa runsaista ilmiannoista oli kateellisten naapurien tai puoluetoverien tekemiä. Ne johtivat näytösoikeudenkäynteihin, joita oli niin paljon, että itse Stalin ei voinut kaikista edes tietää. Hän oli omilla esimerkeillään aukaissut portit menettelylle, jota useat sitten käyttivät hyväkseen toteuttaakseen kateuttaan ja saadakseen itselleen etua.

      Kateus on biologisesti evoluution mukana syntynyt ilmiö, jonka funktiona ollut viime kädessä toisen eliminoiminen. Että lykky on ymmärtynyt ihmisillä rajalliseksi, on melko selkeää. Rajallisiin resursseihn, esimerkiksi valtaan tai ruokavaroihin, on päässyt helpommin käsiksi, kun kilpailija tai potentiaalinen kilpailija on raivattu pois.

      Tätä taustaa vasten sotienkin syyt ovat helpommin ymmärrettävissä.

      • 1319

        Fiksusti mietitty.


    • Ketjun aloittaja antaa ymmärtää, että työpaikallaan vaikuttanut henkilö olisi toiminut silkasta pahansuopuudestaan ja pyrkinyt toisten kärsimyksiä lisäämällä parantamaan omaa elintasoaan. Näin ollen karma tai jokin muu elämää suurempi oikeudenmukaisuus olisi kohdannut pahansuopaa riistäjää ja tämä sai itse annoksen pahaa lääkettä jota oli niin auliisti muille annostelemassa.

      Toisen henkilön perimmäisistä motiiveista on vaikea saada selkoa pelkästään hänen toimiaan seuraamalla. Hän saattaa tosiasiallisesti olla tuottamassa tuskaa, vaikeuksia ja puutetta monille, mutta hän saattaa samalla olla korjaamassa jotain muuta vääristynyttä todellisuuden tilaa. Ulkopuoliset tarkkailijat eivät aina näe tapahtumien ja seuraamusten kirjoa koko laajuudessaan. Harvan ihmisen toiminta on ikinä ollut niin lävitse pahaa, ettei siitä voitaisi johtaa jotain hyvää ja hyödyllistäkin seuraamusta.

      Onnettomuuden kohdannutta pahansuopaa ihmistä voi katsella vahingoniloisena ja kiitellä maailmankaikkeutta oikeudenmukaisesta tapahtumainkulusta. Tosin tällöin henkilö osoittautuu itsekin pahansuovaksi vaikkakin näennäisen oikeudenmukaisuuden varjolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1394
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1326
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      120
      1046
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      167
      655
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe