Avioliittoni on ollut onneton lähes koko ajan. Saimme lapsenkin joka on pian vuoden vanha. Elämämme on mennyt vain alamäkeä, mies aloitti yrityksen joka teki meistä vielä onnettomampia ja velkaisia. Meillä ei ole yhteiselämää ja lapsi jäi minulle, vaikka olimme sopineet että hän tukisi minua rakentamaan hyväpalkkaista uraa.
Mies ei kuuntele, ei muuta mitään. En näe ulospääsyä, elämme köyhyydessä, mies ei ollut sellainen kuin toivoin, minä kahlitsin elämäni lapsen takia ja olen tajunnut vihaavani äitiyttä. En halua aiheuttaa enää lisää traumoja lapselleni vain siksi että olen kykenemätön äitinä ja ihmisenä.
Mikään elämässämme ei tuota minulle iloa tai onnea. Kärsin päivästä toiseen ja tuska on suuri. Paljon on tapahtunut pahaa myös suvussani, enkä kestä ajatella niitä asioita. Haluan vain pois, ja murehdin vain lapsen tulevaisuutta. Hän on nyt niin pieni vielä, ettei muistaisi minua ja sopeutuisi hyvin uuteen adoptioperheeseen. Pelkoni on suuri että mieheni tekisi konkurssin ja yrittäisi kasvattaa lasta, vaikka hän ei siihen kykene.
Tiedän että oman elämäni päättämällä en tietenkään murehtisi mitä lapseni isä ja lapseni aikuisena ajattelevat teostani. Olen hengissä ainoastaan lapseni takia, että hän saa päivittäin ruokaa ja puhtaan vaipan. Muuten olisin jo lähtenyt tästä maailmasta. Miten oppisin sietämään helvettiä jossa elän? Avioero tuskin toisi mitään muutosta, jäisin vain enemmän yksin. Mies löytäisi uuden ja paremman vaimon, minä ajautuisin köyhäksi yksinhuoltajaksi ja uupuisin yhä enemmän.
Miten saada lisää voimaa jaksaa taas seuraavan viikon? Meillä ei ole mitään, ei rahaa, ei onnea, ei rakkautta, ei kotoisaa asuntoa, ei läheisiä eikä ystäviä. On vain aina poissaoleva mies ja minä yksin itkevän lapsen kanssa.
Mies ei kuuntele, ei muuta mitään. En näe ulospääsyä, elämme köyhyydessä, mies ei ollut sellainen kuin toivoin, minä kahlitsin elämäni lapsen takia ja olen tajunnut vihaavani äitiyttä. En halua aiheuttaa enää lisää traumoja lapselleni vain siksi että olen kykenemätön äitinä ja ihmisenä.
Mikään elämässämme ei tuota minulle iloa tai onnea. Kärsin päivästä toiseen ja tuska on suuri. Paljon on tapahtunut pahaa myös suvussani, enkä kestä ajatella niitä asioita. Haluan vain pois, ja murehdin vain lapsen tulevaisuutta. Hän on nyt niin pieni vielä, ettei muistaisi minua ja sopeutuisi hyvin uuteen adoptioperheeseen. Pelkoni on suuri että mieheni tekisi konkurssin ja yrittäisi kasvattaa lasta, vaikka hän ei siihen kykene.
Tiedän että oman elämäni päättämällä en tietenkään murehtisi mitä lapseni isä ja lapseni aikuisena ajattelevat teostani. Olen hengissä ainoastaan lapseni takia, että hän saa päivittäin ruokaa ja puhtaan vaipan. Muuten olisin jo lähtenyt tästä maailmasta. Miten oppisin sietämään helvettiä jossa elän? Avioero tuskin toisi mitään muutosta, jäisin vain enemmän yksin. Mies löytäisi uuden ja paremman vaimon, minä ajautuisin köyhäksi yksinhuoltajaksi ja uupuisin yhä enemmän.
Miten saada lisää voimaa jaksaa taas seuraavan viikon? Meillä ei ole mitään, ei rahaa, ei onnea, ei rakkautta, ei kotoisaa asuntoa, ei läheisiä eikä ystäviä. On vain aina poissaoleva mies ja minä yksin itkevän lapsen kanssa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hae apua neuvolan perhepalveluista ml psykologi, ole niille rehellinen. Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta tai uupumukselta (lähinnä ajatuksesi lapsesta ja itsemurhasta). Tarvitset lepoa ja vastuunottoa lapsesta hetkeksi jonkun toisen taholta. Tuttu kuvio... Pieni lapsi / vauvavuosi on rankka kaksinkin, saati yksin! Kaikkea ei tarvitse jaksaa! Mietit eroa yms sitten kun olet saanut levätä ensin rauhassa.
Haluanpois,
Tärkeää on, että saat apua. Kuten yllä sanottiinkin, neuvola on hyvä paikka aloittaa. Kerro itsetuhoisuudesta. Voit myös soittaa esimerkiksi Kriisipuhelimeen, jos tuntuu siltä, että nyt pitää päästä puhumaan jollekin.
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua
Toiseksi, kuulostaa siltä, että velkoihin olisi myös hyvä saada apua. Oletteko ottaneet yhteyttä velkaneuvontaan? Sen kautta velkaantumista voidaan lähteä purkamaan ja velkoja voidaan järjestellä.
Jos rahat ovat akuutisti loppu, kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi oman seurakunnan diakoniatyöntekijään.
Kun talous ei enää vyöry päälle ja velat saadaan järjestykseen, sitten on aika miettiä mitä teette avioliiton ja parisuhteen kanssa. Jos päädytte eroamaan, elämää on senkin jälkeen.
Apua löytyy aina. Uskon, että tällä hetkellä elämä tuntuu kaatuvan päälle. Ongelmat voidaan ratkaista. Älä luovuta.
Vilppu H.
pappi