Onko reilun tunnin mittainen lähes jokaaamuinen reipas kävely millaista harjoittelua? En jaksa juosta, koska syön berytasalpaajaa, Kävelylenkin aikana syke liikkuu 120-130 välillä, eli aika korkealla.
Reipas kävely
9
80
Vastaukset
- jjyhhh
Loistavaa kuntoilua.
- spaceri
Peruskestävyys kehittyy. Keuhkojen ja verenkiertoelimistön kunto paranee. Selkäranka saa kiertoliikettä ja verenkierto kulkee sielläkin, mikä auttaa selän pysymiseen kunnossa.
Huoltaa niveliä.
Mieli virkistyy, stressihormonit vaikuttavat vähemmän. - samoilijavaan
Ihan hyvää kuntoilua tuo on. Vielä jos voit kävellä maastossa, ulkoiluväylillä (hiekka), jossa maasto vaihtelee, niin kyllä tuo kuntoilusta käy. Syke nousee vaivattomasti lievästi hengästyttävälle alueelle jopa ylikin, kun kävelee oikein reippaasti.
Juoksuaskeleitakin voi ottaa silloin tällöin, jos hyvältä tuntuu. - 11-3
Jos meinaat maratonille, niin eihän tuo vielä harjoittelusta käy. Mutta, jos mainaat pysyä edes jonkinlaisessa kunnossa, niin kyllä se siihen. Kahdenkymmenen viiden ikävuoden jälkeen ihmisen kunto laskee prosentin vuodessa. Tuollainen reippailu ainakin hidastaa laskua. Kunnon laskun pysäyttäminen, tai jopa kunnon nostaminen taas vaatii jo vähän enemmän.
- nomikäettei
Jos sykkeesi nousee korkealle ja saat hieman hikeä pintaan, niin harjoitus on hyvä yleiskunnon kannalta.
Älä toki unohda hyötyliikuntaa päivittäisissä rutiineissa eli portaat ylös hissin sijaan, kauppaan kävellen auton sijaan, pyöräile duuniin sään salliessa julkisten sijaan jne...
Itse esim. leikkaan nurtsin manuaalisesti työnnettävällä leikkurilla, pensasaidan leikkaan pensas-saksilla, haravoin ja yleensäkin pyrin välttämään mitään koneellista apua toiminnassa tai liikkumisessani - toki välillä joudun käyttämään julkisia tai omaa autoa päästäkseni säästä riippuen tiettyyn paikkaan tai kuormani ollen liian raskas pyörälle kuten pari säkkiä hiekkaa tai kooltaan liian suuria kuten kattolevyt vajaan.
Noin yleensä pyöräilen aina kun se on mahdollista ja uskon sen tekevän minulle vain hyvää. - Tuireli
Edellinen kirjoittaja mainostaa hyötyliikuntaa - ihan oikein. Vaatii vain hieman viitseliäisyyttä. Aamuisin oikein naurattaa, kun pyöräilee töihin. Kaduilla köröttelee yksinäisten äijien kööri autoillaan töihin. Ja se on nimenomaan juuri äijien armeija. Naiset käyttää busseja tai pyöräilee.
Olisi kansanterveydellisesti melkoinen potti, jos noista (mies)autokuskeista edes 10% jättäisi auton kotiin ja pyöräilisi töihin esimerkiksi kesäkuukausien ajan. Saisihan siinä edullisesti kuntoa ja kaupunkien ilmanlaatu samalla paranisi.- fillarillaympärivuoden
Tämä on totisinta totta. Emme tietysti tiedä toisten kulkuyhteyksistä (joskus Helsingissä työssäkäyvät ihmiset muuttavat jonnekin Nurmijärven taakse saadakseen ison asunnon ja ison auton). Mutta jos on mahdollisuus työmatkaliikuntaan, niin se mahdollisuus kannattaa käyttää. Sääkin on vain asenne ja varustautumiskysymys.
- toinenBetasalvattu
Betasalpaaja ei täysin estä pulssin nousua rasituksessa, ainakaan minun saamani annostus. se ei vaan ihan heti nouse. Jos ihan kylmiltään lähdin ryntäämään, niin tuntui että jalat pysähtyy. Betasalpaajani myös vaihdettiin toiseen lääkkeeseen (Atacand) joka laskee verenpainetta mutta ei pulssia. Oletko kysynyt lääkäriltäsi, 1) tarvitsetko nimenomaan betasalpaajaa ja 2) sallisiko yleistilasi juoksemisen salpaajista huolimatta?
Minä kävelin reippaasti pari tuntia päivässä mutta en pystynyt juoksemaan, kynnys oli liian suuri. Lopulta h i d a s hölkkä juoksumatolla auttoi yli tämän kynnyksen, ja tänä kesänä olen pystynyt hölkkäämään ulkonakin sellaiset 20 minuuttia, ja ihan vähän on vauhtikin kasvanut.- toinenBetasalvattu
Tähän vielä lisäisin ettei se juoksu mikään itsetarkoitus ole: jos kävelet pari tuntia päivässä niin se on erinomaista perusliikuntaa ja liikut ihan suosituksenmukaisen määrän. Niin ei kaikki juoksukuntoisetkaan tee.
Mutta: jos ja vain jos kiinnostaa ja jos ja vain jos lääkitys/terveys sallii, voisi kuitenkin nostaa myös ns. vauhtikestävyyttä, lääkärin asettamissa rajoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks104475Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut243185Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?883048Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1102719- 642536
Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si202327Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1102004En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri371958Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1321847Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287351240