Uusiutuvaa Suomessa

huipulla_tuulee_aina

Jos ja kun energiatuonnista riippuvaisessa Suomessa jatkossa yhä enemmän siirrytään bioenergiaan sekä tuuli- ja aurinkovoimaan, eikös se tiedä suurta tuontienergialaskun pienenemistä meille. Samoin työpaikkoja ja alan teknologian vientimahdollisuuksia. Tämä lienee itsestään selvää eikä millään vänkäämisellä muutu mihinkään. Vänkääjiä kun täällä näyttää riittävän.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kivikaudelle

      Ilman muuta, kyllä merkitsee. Mutta myös viennin vähentymistä.

      Työpaikkojakin syntyy huimasti, kun puolet suomalaisista menee metsiin risuja keräilemään. Saattaa myös olla niin, ettei Suomi enää kykenisi elättämään viittä miljoonaa kansalaistaan, saati syöttiläitä.

      • kepstikko

        Pelkkää potaskaa. Ei puolta suomalaisista tarvita metsiin risuja keräämään. Mitä vuosisataa elät? Siihen on kehittyneemmät systeemit. Työpaikkoja tulee uuden teknologian ja sen kehityksen kautta.


      • Kivikaudelle
        kepstikko kirjoitti:

        Pelkkää potaskaa. Ei puolta suomalaisista tarvita metsiin risuja keräämään. Mitä vuosisataa elät? Siihen on kehittyneemmät systeemit. Työpaikkoja tulee uuden teknologian ja sen kehityksen kautta.

        Taitaa olla niin, että ne kehittyneemmät systeemit vie sen energian mitä sieltä metsästä on saatavilla. Työpaikkojakin varmasti tulisi, mutta näille työntekijöille ei olisi varaa maksaa palkkaa, eikä tehtaita olisi varaa pyörittää.


      • kepsikko
        kepstikko kirjoitti:

        Pelkkää potaskaa. Ei puolta suomalaisista tarvita metsiin risuja keräämään. Mitä vuosisataa elät? Siihen on kehittyneemmät systeemit. Työpaikkoja tulee uuden teknologian ja sen kehityksen kautta.

        No esitteleppä sitten tuulivoimalla, tai aurinkokennoilla toimiva metsäkone. Taitaa taas olla hiljaista. Häkäpönttö voisi ehkä olla toteutettavissa, mutta melkoisen läjän klapeja sekin söisi päivän mittaan. Tai sitten suunnaton keruuallas katolle, että sen saisi toimimaan vesivoimalla.


    • gljk54e

      Verovaroilla pyörivä ilmainen tuulisähkö maksaa 105 e/MWh. Hiililauhdevoimalassa hiilipolttoaineen kustannus päästöoikeus mukaan lukien on 20 e/MWh. Hiilivoimaloita seisoo nyt tyhjän panttina, koska hiilenmusta tulevaisuus pelottaa ihmisiä.

      Näin se tuonti vähenee.

      • gljk54e

        Hakesähkön kustannus on noin 80 e/MWh.


      • ökrhlg

        Yhden MWh-tuottamiseen generaattoria polkemalla tarvitaan noin 2000 työntekijää täysipäiväisesti polkemassa. Tuotannon arvo sähkön pörssihinnalla on 30 e.

        Tällä tavoin työttömät voitaisiin helposti työllistää. Jooko.


    • kdjdhdhdjdj

      Höpö höpö. Uusiutuvan tuet vaikkapa Saksassa Suomeen nähden satakertaiset.

      • hrttyhg

        Ei faktat silti mihinkään muutu, vaikka joku Saksa miten paljon tukisi. Tukeehan Suomikin Kreikkaa, jotta saksalaiset pankit saisivat sieltä rahansa pois.

        Uusiutuva energia on 5...10 kerta kallimpaa kuin hiili. Köyhillä mailla ei ole varaa uusiutuviin. Ja niissä väestö kasvaa hurjaa vauhtia. Elintason turvaamine kaikille vaatii valtavasti energiaa.


      • jöf54

        Otetaan esimerkiksi ruokohelpi.

        Viljelijälle maksetaan 750 e/ha tukia. Viljely maksaa 500 e/ha. Tuotannon arvo on 30 MWh lämpöenergiaa. Hinnaksi tulee 42 e/MWh.

        Hiilellä lämpöenegia maksaa 7 e/MWh.

        Ruokohelpillä energian hinta on 6-kertainen. Lisäksi sen käsittely ja kuljettaminen on hankalaa. Voimalaitokset eivät sitä haluaisi, mutta kun pitää...

        Että tuonnin vähentäminen näillä tulee hintoihin.


      • 25g56thr19

        Ylijäämäpellot tulisi metsittää.

        Pelkästään sahatavaraksi jalostettuna puusta saa 5-kertaisen hinnan. Puun polttaminen on alkeellisin tapa sen hyödyntämiseksi. Eikä energiasisältö siitä kasva, että puu tiristetään biodieseliksi. Päin vastoin jalostuskustannus on huima.


      • 2-3-4-5

        On se kotimaista eikä tarvi ählämille maksaa öljystä!


    • Sähköteurastaja

      No ei bioenergiaan turvautuminen tuontienergialaskun pienenemistä
      kun uusiutuvan energian kotimaisuusaste on kovin huono, kun pelletitkin tuodaan kohta ulkomailta.

      https://www.google.fi/search?q=pellettisähkön kotimaisuusaste&ie=utf-8&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=cdm1VYOhK4LIyAP2pYOoBA#q=tuulisähkön kotimaisuusaste

    • metsä-eemeli

      CO2-pitoisuuden nousun seurauksena Suomen metsien vuotuinen kasvu on tuplaantunut sotein jälkeisestä ajasta. Se tekee 50 miljoonaa mottia enemmän puuta vuosittain. Henkeä kohti laskettuna noin 10 m3.

      • jödtert

        Jos tuo käytetään energiaki, niin henkeä kohti tulee noin 30 MWh vuodessa. Hiilen hinnalla sen arvo on 210 e.

        Pelkästään puun korjuu maksaa 150 e. Näin ollen hakekasa säästää tuontimenoja 60 e henkeä kohti vuodessa.

        Vertailun vuoksi voidaan todeta, että yhden elintasopakolaisen täysihoito maksaa noin 130 e päivässä. Aivan oikein luit, yhdessä päivässä.


      • 32589fds

        Entä sitten paljon puhuttu biodiesel.

        Motista saadaan tiristettyä 100 litraa biodieseliä. Näin ollen tuo 10 m3 antaisi 1000 litraa. Öljyn maailmanmarkkinahinnalla sen arvo on noin 650 e. Tästä pitää kuitenkin vähentää kalliin jalostusprosessin kustannukset. Pelkästään puun korjuu metsistä syö jo 150 e. Jäljelle jää 500 e. Se ei riitä nykyisin käytössä olevien jalsostuprosessien kuluihin.

        Ei siis lyö leiville tämäkään.


      • J.Siipiläinen

        Taitaa syrjäkylien ainoaksi toivoksi jäädä tuo elintasopakoloisbisnes. Mutta sekin kukoistaa vain maan muiden veronmaksajien rahoilla - ja velaksi.


      • A.Stupido

      • T.Soittelija

    • Torakan_pieru

      Kuvitteletko, että tuulimyllyt ja aurinkomyllyt suunnitellaan ja tuotetaan Suomessa?

      Seon kuule Saksa,Kiina ja Intia.

      Suomi vain ostaa valmista tuotetta ja rakennusvaiheessa saattaa muutama suoimalainen paikalla piipahtaa.

      Ainoa, mikä koskee suomalaisia, on energiaverojen maksu tukiaisten lisääntyessä.
      Jokainen luotu ekotyöpaikka maksaa tukiaisina moninkertaisesti mitä se ekotyöpaikka koskaan tuottaa veronmaksajalle takaisin.

      Kuinka hihhuli voi olla noin sinisilmäinen. Se kertoo siitä, että teollisuuden reaalitodellisuus on hihhlilta kadoksissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5090
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1309
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      12
      1264
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1153
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      960
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe