Suomi tarvitsee monikulttuurisuutta.

paikat....kunton

Monestakin syystä. Suomi ei voi jäädä muun maailman ulkopuolelle. Suomi on osa EU:ta ja länsimainen valtio. Jos aiomme vetäytyä omaan kuoreemme, omiemme rajojen sisäpuolelle, loppuu meiltä elämisen mahdollisuus. Loppuu happi, hengitys ei kulje. Suomen sijainti muuhun Eurooppaan nähden on syrjäinen, siksi tarvitsemme monikulttuurisuutta ja yhteuksiä Suomen ulkopuolella oleviin maihin. Suomi on riippuvainen muista maista, jo ulkomaankaupansuhteen. Meidän omat luonnonvarat eivät riitä ylläpitämään hyvinvointia.

Käsittämätöntä, että joku kansanedustaja ei tätä ymmärrä. Jos suljemme rajat ja yhteydet muiden maiden kulttuureihin, silloin jäämme tänne harvaanasuttuun maahan yksikksemme, vailla ulkomaiden apua.

Jos Suomi sulkee rajat monikulttuurisuudelta, silloin jäämme elämään keski-aikaa, kun muut Euroopanmaat menevät eteenpäin kehityksessä ja SIVISTYKSESSÄ.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äläpelkääturhaa

      Ei Suomi ole mitään sulkemassa, nuo muutamat hörhöt, mitä lie Suomen Sisun pösilöt päätöksen teossa mitään paina. Persujakaan ei ole kuin alle 20% äänestävistä ihmisistä, joten rajojen sulku jää vain noitten marginaalipellejen haaveeksi.

      • paikat....kunton

        No, tietysti mielipiteissä, kansan valitsema edustaja on valmis sulkemaan rajat monikulttuurisuudelta. Kuinkaa laajaa yleistämielipidettä edustaa kansan keskuudessa, siitä tuskin on tilastoja.

        Toisaalta voi kysyä, ovatko persut mielipiteissään pellejä? Hävetä täytyy, jos ovat pellejä, varsinkin, kun ovat hallituksessa. Yksittäisen edustajan mielipiteet, jotka voisi kyseenalaistaa, ei kohota persujen imagoa, eikä nosta kannatusta ylöspäin. Käy, niin että kannatus laskee. Ei tavallisia äänestäjiä pidä tyhmänä pitää. Onhan jokaisella mielipidevapaus, siis sananvapaus. Mutta kysyä voi, mikä on sopivaa sananvapautta tai mielipidevapautta? Onko sellainen sananvapauden, mielipidevapauden käyttäminen sopivaa, jos se yhdistyy rasismistisiin mielipiteisiin?


    • Kylttyrelli-elli
      • näinsemenee

        Persuissa noita hönöjä (immos-pellejä) on sielläkin vain pienempi osa. Nämä halla-aholaiset Suomen-sisun höntit edustavat siellä noin 5% kannatusta. Soini ahneuttaan on ottanut nämä hönöt siipensä suojaan. Päänsärkyä noista Soinille seuraa tämän tästä, mutta jokainen voi laskea, jos persujen kannatuksesta leikataan pois 5%, niin alkaa koputella niitä "takiaispuolueiden" lukuja. Eli Soini ottaa mieluimmin "päänsärkypulveria" ja sietää tuota porukkaa. Hän kirjassaan antoi tyypeille kyytiä, ei voi sanoa hänen heitä korkealle arvostavan, mutta ahneena populistina sietää kyllä. Varmasti tunne on molemmin puoleinen, koska ilman Soinia nuo onnettomat turakaiset olisivat aivan sylkykuppeja. Heillä ei olisi mitään pidäkkeitä ja noita aivopieruja tulisi vähän joka mutkassa, myös heidän uusnatsiyhteydet olisivat näkyvämpiä, näin myös yleinen hyväksyttävyys laskisi entisestään. Eli molemmat osapuolet hyötyvät toisistaan, se näkyy kummankin puolen käytöksestä. Luulisi Soininkin tietävän, kuinka tällaisia kohuja pitäisi käsitellä. Nopea ulostulo ja asian julkinen käsittely, se pitäisi vahingot minimissään. Tekikö hän niin ? Ukko linnoittautui jonnekin mökillensä ja väistelee vastuutaan, että asia ei hänelle kuulu. Soini on vaikeassa tilanteessa, mieluimmin hän antaisi Immoselle kenkää persuksiin, mutta silloin Kokoomuksesta tulisi toiseksi suurin hallituspuolue, valta koukuttaa, varsinkin Soinia populistina.
        Surkeaa on siis toiminta, eikä se siitä muutu, sen takaa tuo vallanhimo ennen muuta. Lutikat tarvitsee isännän, ja nämä ovat Soinista hyvän sellaisen löytäneet.
        Toisaalta ei he marginaaliryhmänä voi asioihin vaikuttaa.


    • tulevaisuudentila
    • Ongelmamuslimimiehet

      Monikulttuurisuus on liian monimerkityksellinen sana. Kyllä hyväksyn muiden maiden kansanlaulut ja kansantanssit, myös islamin, jos siitä otetaan pois nämä naisia alistavat piirteet. Väkivalta ja naisten alistaminen on muslimimaissa perinteissä vuosisatojen takaa. Ainaista sotaa käydään ja raaistutaan ei ainoastaan ne, jotka sinne jäävät, vaan myös ne, jotka sieltä lähtevät. Sellaiset ajatukset kuin "kunniamurha, naisten alistaminen ja väkivalta on niin syvällä sieltä tulleiden miesten psyykessä, niin syvällä, että se ei kotouttamalla lähde pois. Olen tavannut päällisin puolin kotoutuneita muslimimaista tulleita. Vaikka he käyttäytyvät Suomen lain ja kulttuurin mukaan niin keskusteluissa he hyväksyvät mm. kunniamurhat. He myös keskustelevat , Lähi-idästä ja Afrikasta tulevat muslimit keskenään, mm. "Paljonko teillä nainen maksaa?" Olen tätä keskustelua itse kuunnellut ja omin korvin kuullut, mitä mieltä nämä henkilöt ovat. Länsimainen nainen saa olla rauhassa, kun pysyy heistä välimatkan päässä. Sen sijaan heidän omanmaalaisten naisten elämä on täysin vailla ihmisarvoa.
      Monikulttuurisuudesta puhuttaessa tulee myös erottaa se, mistä nämä ihmiset tulevat. Sillä on eroa, tuleeko henkilö Irakista tai tuleeko hän esim. Etelä-Amerikasta. Mielestäni ainoa ongelma ovat nämä nuoret muslimimiehet.

    • Kahjot

      Monikultturisuus sanalla ratsastaa kaikenlaisia hihhuleita. On olemassa monenlaista monikultturissuutta tervettä ja sairasta. Kannattaisi erotella nämä eikä yhdellä sanalla yleistetä kokonaisuudeksi.

    • kylttyyriäkö

      Koko sana monikulttuurisuus on sieltä hanuripäästä kotoisin. Ei Suomella mitään omaa kulttuuria ole, vaan vaikutteita on tullut ja enenevässä määrin tulee maailmalta.
      Jos sitten sanotaan monikulttuurisuus ja aletaan sen perään höpöttää jostain islamin kielteisistä piirteistä, niin ollaan menty heti täysin metsään.
      Pitäisi tosiaan luoda käsite sille, mitä koko sanalla tarkoitetaan. Immosen lausunto on aivan tahditon, puhutaan siinä nyt monikulttuurista tai maahanmuutosta, se nyt on varmaan suurimmalle osalle selvä asia.
      Suomeen tulee tästä lähtienkin maahanmuuttajia, osa heistä tulee tänne töihin, niitä tulemme tarvitsemaan ja osa sitten pakolaisina, tai mitä turvapaikanhakijoita nyt ovatkin. Raaka tosiasia on se, että maailmassa ei koskaan ennen ole ollut 60 miljoonaa pakolaista. Suurin osa heistä kituuttaa joissain köyhien naapurimaiden pakolaisleireillä, osa heistä on päässyt teollisuusmaihin. Kun paine muissa teollisuusmaissa lisääntyy, tulee se pakostakin näkymään myös meillä, sano nämä meidän Immoset mitä tahansa. Mitä paremmin saamme ne tulijat kotoutettua, sen helpompi on yhteiskunnassamme kaikkien elo. Ongelmia tulee aina jonkin verran olemaan, se on selvä asia, niitten määrä vain vaihtelee, koska se on kiinni meistä kantaväestöstä. Vihalla saamme vain vihaa aikaan, rajoja emme voi sulkea.

      Maailmassa on aina ollut muuttoliikettä, Suomesta on ennen aina lähdetty muualle parempaa elämää hakemaan, meille tämä on uusi tilanne, tänne tullaan sen sijaan, että täältä lähdettäisiin. Sen kanssa on vain opittava elämään. Kemijärvellä ei pitäisi olla juuri ongelmia, koska tuolla kadulla kävellessä, ei muihin törmää kun pottunenäisiin Kemijärveläisiin, ei näy niitä monikulttuurisia mitä lienevätkään. noh, jokunen Sallasta muuttanut on, ne nyt erottaa meistä muista, mutta kovin yksitotista porukkaa nekin ovat. Se tästä meidän monikulttuuri tilanteesta.

    • Kahjot

      Vanha sanonta kun on vieraana talossa, talossa talon tavoilla. Eli jotka tänne tulee ja toimii noin on ihan ok. Mutta sitten on taas niitä jotka eivät edes yritä sopeutua talon tavoille vaan haluavat muuttaa talon tavat omikseen ja se on se pahempi juttu.

      • meidänlaki

        Jokainen saa toki elää oman kulttuurinsa mukaisesti tässä maassa, kunhan noudattaa Suomen lakeja. Näin on myös ihan meidän perustuslain mukaan, joten siinä ei pitäisi kellään olla mitään sanomista.
        En ole törmännyt kehenkään, joka yrittäisi muuttaa maan tapoja miksikään.


    • vbb

      kyllä ihmiset puhuu paljon paskaa ei haittaa jos joku sanoo oman mielipiteensä .

    • eeroantti

      Nyt kun tuo asia monikulttuurisuudesta on tullut esiin, niin tuli mieleeni aikaan lomamatka Amerikkaan. Siellä käytiin sukuloimassa "ameriikan serkkujen" luona. Sukua kun muutti sinne Pohjanmaalta joskus sata vuotta sitten.
      Sillä oli vanhoja siirtoväen (suomalisten) "haaleja" joissa kotimaan kulttuuria harrastettiin aikanaan kovinkin ahkerasti. Siellä ei vaadittu tuota "maassa maan tavalla" oloa niinkään, mitä meillä nykyisin monet mainostaa. Nuo suomelaiset elivät siellä ja harrastivat omaa kulttuuria, olivat metsureita, mainareita ja useat Ay-väkeä. Se oli enemmän siellä painolastina, kukaan ei välittänyt toisten kulttuuriharrastuksista niinkään.
      Totta maailma on noista ajoista muuttunut, mutta samaa koti-ikävää varmasti nykyisetkin maahanmuuttajat potevat. Vieraisiin oloihin sopeutuminen ei varmasti ole helppoa, osa onnistuu, toiset sitten huonommin. Niin kävi myös monille siirto suomalaisille, 30-luvun työttömyys ajoi monet Amerikasta sen aikaiseen Neuvostoliittoon, sitä kun mainostettiin työläisten onnelana. Moni siellä puhdistuksissa myöhemmin katosi, luoti takaraivoon koitui monen siirtolaisen kohtaloksi siellä. Olisi ehkä sittenkin parempi ollut säädä Amerikkaan. Ongelmana noissa ajoissa oli se sosiaaliturvan täydellinen puute, silloin ei missään maailmassa sellaista tunnettu. Se kun on nykyajan tuotetta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe