Työvoiman monipalvelukeskukset ovat tehostaneet toimintaansa pitkäaikaistyöttömien auttamisessa kuntouttavan työtoiminnan keinoin. Tämä on mitä erinomaisin keino vähentää syrjäytymistä, pienentää pitkäaikaistyöttömien laajaa joukkoa ja antaa työttömälle mielekästä tekemistä.
Kuntouttava työtoiminta auttaa työttömiä
Kalervo_MOPA
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Kuntouttava työtoiminta auttaa työttömiä"
Joo tuo on ehkä totta. Kerronpa esimerkin. Muuan tuttu kertoi että oli taannoin ollut kivaa olla kuntouttavassa työtoiminassa. Se ihan itse oli pyytänyt päästä sinne kun katvealueella asumisen aiheuttama varsin hidas nettiyhteys alkoi sitä pikkuhiljaa riipiä.
4 tuntia kolmena päivänä viikossa oli ollut sitä kuntoutumista. Puuhastelua siellä kuntoutumispaikassa oli päivittäin ollut korkeintaan 15 - 20 minuutia, ja loppuajan hän sitten surfaili kuntoutuspaikan koneella netissä. Ja siellä kuntoutumispaikassa oli hirmunopea nettiyhteys.
Kun torrentohjelmat käynnistyvät myös USB-tikulta, niin hän latasi siellä itselleen torrenteilla monen vuoden tarpeet pornoa ja muuta kivaa. joten nyt ei tarvi loputtomasti kihnuttaa sen kotinsa hitaan nettiyhteyden kautta tarvitsemaansa kuldyyriantia sieltä tiedon valtateiltä.
Sanoo että vuoden parin päästä pitänee mennä vielä uudestaan kuntoutumaan jonnekkin missä on nopeita nettikoneita, kunhan kaikki se viimekerralla ladattu porno on ensin kerran tai pari läpikatsottu.
Arvelee myös että runsaan pornon katselun väistämätön seuraus on työnhaussa pelkästään eduksi, nimittäin kun jotain prolepaikkaa hakee niin siitä ehkä hyvinkin saa lisäpinnoja kun sanoo työhönottohaastattelun alussa oikein känsäisellä kädellä sille haastattelijalle päivää.
Kaikki työttömät joilla on hidas nettiyhteys kotonaan työttömät ovat tanssineet riemusta luettuaan tuon tositapauksen selostuksen kuinka työtön voi kuntouttavan työtoiminnan nopeilla nettikoneilla vihdoinkin käyttää tiedon valtatietä eli internettiä juuri siihen mihin se internetti on tarkoitettukin, nimittäin sujuvaan pornon lataamiseen kotitarpeiksi.