Miksi blondit ovat yleensä ilkeämpiä kuin brunetet? Oman elämäni varrella olen blondeissa huomannut korostuvan usein tarpeen olla ilkeitä esimerkiksi ihmisille jota eivät juuri menesty elämässään hyvin vaan ovat ahdingossa. Toki tällaisia brunettejakin on, mutta ainakin omalle kohdalleni on sattunut niin että aina nämä ovat olleen blondeja. Onko se totta, että blondit ovat henkisesti tyhmempiä ja tyhminä he sivistymättömän ihmisen tavoin lyövät heikompaa/lyövät jo lyötyä? Ehkä siinä todella onkin perää. Kouluja toki voi aina käydä jos on edes normaaliälyinen ja kärsivällisyyttä riittää. Siitä en nyt kirjoitakaan. Kirjanoppineisuus ei kuitenkaan näköjään takaa henkistä sivistyneisyyttä.
En lähde herjaamaan mitään kansanryhmää hiusten ALKUPERÄISEN värin perusteella. Jokainen on vuosikymmeniä toki voinut ihan värjäillä hiuksiaan ja se onkin toisinaan varmasti mukava piriste, kirjoitan nyt nimenomaan alkuperäisistä.
En vielä lähde kirjoittamaan yksittäisistä tapahtumista enkä tapahtumaketjuista sen tarkemmin, vaan halusin ketjun alkuun kirjoittaa tämän viestini. On outo ajatus että muka juuri vain minulle on sattumalta käynyt niin että aina ilkeilevät naiset ovat vaaleatukkaisia, ei ristiverisiä siis vaan ihan blondeja. Vain kaksi naista ilkeistä on ollut brunetteja. Kaikki näistä ihan syntyperäisiä suomalaisia kuitenkin siis. Kulttuurieroa ei siis voi paljolti olla käytöksen selitteenä.
Mietin vain mikä siinä on että raavas mies on suorastaan alkanut karttelemaan blondeja naisia jo etukäteen. Kuitenkin oma käytökseni on sellaista melko passiivista aina, olen vähän harvasanainen, normaalivartaloinen mies, elämässä turpaankin saanut, mutta aina jaloilleen noussut suomimies. Käytökseni on aina ollut samanlaista molempia, sekä blondeja että brunetteja kohtaan. Ei voi olla mahdollista että olisin ainoa. En ole myöskään mies joka olisi ns. "pelimiehen" maineessa, eli en kovin helposti lähesty naisia ja viihdyn itsekseni paljonkin esim. jos aikajaksoksi otetaan kuukausi niin päivissä olen yksikseni noin 8-14 vrk. :) Eli siitä ei voi kohdallani olla kyse että minuun olisi jotenkin suututtu että jakelisin pakkeja/harjoittaisin "yhden-yön-juttuja" blondien kanssa. En harrasta pikasuhteita enää. Nuorempana niin tein. Nykyisin olen vähän yli 30v.
Heittäkää mitä vain kommenttia. Kaikki tervetullutta. Itse kun ihan vilpittömästi tällaista aloin pohtia.
P.S. Loppuun vielä sen verran että kaiken kaikkiaan kaikista tuntemistani naisista karkeastikin vain arvioituna 100% = noin 80% on aina olleet mukavia ja hyvin tulemme juttuun. Nyt halusin tämän ilkeiden marginaaliryhmän vain nostaa kerrankin kirjoittelun aiheeksi. :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
itsekeskeiset räpätätipikkupimut blondaa. Kyllä hiusväri kertoo jo paljon. Brunetet aina itsevarmempia, ei siis tarvetta pilkata.
Vaaleahiuksiset naiset ovat olleet lähes poikkeuksetta vittumaista sakkia.
Samaa kokenut itsekin, olen kyllä nainen. Mutta mitä nytten työkavereihin tulee niin aika veemäisiä on usein blondit ja ruksee tukka kun näkyy kahvikämpässä niin ei meillä ole ikinä mitään ongelmia. Juuh siis olen ite harmaahiiri mut värjään punaseksi tuccani eikä ongelmia.