En tule koskaan saamaan naista.

v1tutt44

En tule koskaan saamaan naista.
Miksikö?
Naiset eivät tee aloitteita, mutta miehet tekevät. Minä olen mies, joka ei niitä tee.
En tee niitä koska suurinosa naisista ei minua kiinnosta ja ne jotka kiinnostavat eivät anna kuin pieniä vilkuiluja merkiksi, joten en halua mennä häiriköimään tai ottamaan turhia pakkeja kaikkien silmien alla. En ole kovin sosiaalinen, eikä minulla ole kuin pari kaveria, joten käyn baareissa yleensä yksin. Yksinäinen mies on naisille turn off.
Naiset odottavat miehen aloitetta ja koska en sitä tee, en ole kiinnostava ja he valitsevat toisen miehen, joka kavereineen menee piirittämään heitä.
Naiset ovat aina porukalla ja osa heistä on aina varattu. Pitäisi tietää ketä ei ole.
Jos valitset väärin on peli menetetty ja joudu siirtymään toisiksi kiinnostavimpaan toisessa porukassa, jotka ovat etäältä jo ehtineet seurata touhujasi ja pakit tulisivat sieltäkin silloin.
Olen käynyt baareissa useita kymmeniä kertoja, lähden AINA yksin kotiin.
Yksinäinen mies ei saa seuraa, varsinkaan jos ei ole sosiaalinen. Vaikka olenkin komea ja saan aina kaikkien naisten katseet, kun kävelen baariin, se ei vaan riitä, koska huomaavat, että tulin yksin ja olen yksin, enkä lähesty ketään. Heidän silmissään olen hetken päästä luuseri, jota ei kannata noteerata, vaan otetaan koremmat kukot mukaan, jotka itsevarmasti tulevat kiinni kuin sika limppuun.
Baarit eivät ole minua varten.
Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kaikki naiset ovat samanlaisia odottelioita, jotka eivät halua nähdä vaivaa tutustuakseen, vaan kaikki pitää tuoda heille tarjottimella. "Ota tai jätä".
Jo pitkään on sisälläni alkanut kasvamaan naisviha.
Miehet eivät kiinnosta, joten homoksi en ala. Naiset taas ovat kaikki täysiä bitchejä,
joten ei kiinnosta nähdä enää vaivaa. Odottamalla en saa naista joka minulle kelpaisi. Rumia ja läskejä kyllä riittää, kun ei niitä muutkaan huoli, mutta en huoli minäkään.

26

2071

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfnbdfsn

      Naisia kiinnostaa vaan ne korkeempitasoiset miehet. Itselläkään normaalivartaloisena tavismiehenä ei ole vientiä kuin niiden rantapallonaisten osastolla, monesti harmittaakin että miten se voi olla niin vaikea pitää vartalo edes sopusuhtaisena monella naisella, kun en minä koe sellaisia pallukkanaisia millään lailla kiinnostavina. Mutta sitten välähti, jos niillä olis kroppa kondiksessa, niin eihän ne musta olisi kiinnostuneita vaan yrittäisivät välittömästi niitä paremmannäköisiä miehiä. Naiset pyrkii aina ylöspäin ja niin se maailma toimii.

    • heti.alkoi.kiinnostaa

      ikä ja paikkakunta? :)

      • v1tutt44

        24v ja pohjois-uudellamaalla sijaitsee paikkakunta. :P


    • kilttikarvaperse

      No sama juttu paitsi että olen tehnyt alotteita mutta saanut aina pakit. Olen kai liian ruma, siitä se johtuu että en koskaan pääse seurustelemaan.

    • 4734348364865

      "Rumia ja läskejä kyllä riittää, kun ei niitä muutkaan huoli, mutta en huoli minäkään"
      XD

      • dvsdbsd

        Mulle kelpaisi suht rumakin nainen ellei se olisi läski. Enhän itsekään välttämättä komeimmasta päästä ole, mutta kroppa on sentään kohtalainen. Mutta läski se on vaan sellanen asia joka ei kiihota sitten pätkääkään.


    • OnnellisempiUlkomailla

      Suuri salaisuus, jota suomalaiselle miehelle ei kerrota, on että ulkomailla sosiaalinen kanssakäyminen tapahtuu luontevasti ja suomalainen mies voi saavuttaa menestystä naisten parissa. Suomalaiset naiset eivät vaan halua, että suomalainen mies olisi onnellinen. Tämän takia kannattaa tutustua http://www.asumaanulkomaille.fi

    • tosiaan

      Minulle kelpaa kun vaan on halut tallella. Baareista ei saa vakiseuraa.

    • Lonelyrider72

      Kuusi vuotta sinkkuna,enkä aio ottaa NAISTA elämääni pilaamaan.

    • ähvätti

      Kolme cowboyta ratsastaa, vaan yksi ei voi saada naista...

    • rihihii

      Baarit eivät ole sinua varten. Miksi *piip* menet sinne hemmetin baariin iskemään naisia? Valitse silloin toinen paikka urpo.

      Monet tapaavat ihmisiä töiden ja sosiaalisten tapahtumien kautta, esimerkiksi harrastuksissa. Oletko kuullut moisesta?

      • Beegelix

        Samaa ihmettelen minäkin.. ja jos ne "läskit" ei nappaa niin suosittelisin salia tai lenkkipolkua aamuin/illoin. :) Siellä ne yksinäiset naiset viipeltää.. suurena riskinä on toki kaltaiseni kamalat koiranaiset.. heh.
        Ei sinne naama norsunpyllyllä toki kannata mennä kuikuilemaan jos kolahtaisi. Hymyilevä ja mukava fiilis huokuu positiivisesti ympäristöön.
        Baareissa kun harvemmin käy ne liikkuvaiset ja suht terveitä elämäntapoja viettävät ihmiset. Tsäänssit ovat pienet mutta onhan mahdollista joku täyspäinenkin löytää joskus.
        Moni mies valittaa vaikka suurin syy huonoon flaxiin on se kun ne "jännät naiset" kiinnostaa eniten ja niitähän baareista löytää.. vaan kun niille ei kelpaakaan mikä tahansa mörökölli. ;)

        Itsekin jätettynä pitkästä suhteesta tsiikailen ulkona avoimin mielin (kun ei baarit kiinnosta, yritän silti pari kertaa vuodessa käydä jossain tapahtumissa) aina. Arki kun kulkee samoja polkuja muuten. Hirveän paljon ei tosin noita yksinäisiä koiramiehiä näy vastaan tulevan mutta toivo elää. Yksi onkin kiikarissa, kulkee samoihin aikoihin lenkillä vaan en ole varma onko hän varattu joten vielä katselen sivusta ja vähän pelottaa, josko hänkin on näitä "ätmejä" joka on jo saastunut naisvihasta. En mie semmoista jaksas. Huomio kiinnittyi muuten häneen tavastaaan jutella koiralleen.. ei pärstä :D

        Nettiäkin kokeilin mutta on tässä jo pari vuotta hujahtanut yksin. Kun en noita irtosuhteita harrastele. Kohta pitää sitäkin vaihtoehtoa alkaa harkitsemaan..


    • 1.kl.1

      Tuo asenne ei kuulostanut kovin hyvältä.

    • Ballinnyöri

      Kyllä olet ihan itse naisettomuutesi valinnut.Et suostu tekemään alotteita sinua kiinnostaville naisille, telepatiallako niiden hoikkien kaunotarten pitäisi ymmärtää että olet suvainnut heidät huomioida mielessäsi,elettäkään kiinnostukseen osoittamatta? Ei ne huomaa sua kun niitä piirittää jo joukko alotteellisia kiinnostuneita miehiä. Ja jos ainoat jotka sua lähestyy on rumia ja lihavia taitaapi olla niin ettet edes niille telepatiakaunottarille kelpaisi.Niinkun jatkuvasti tälläkin palstalla,yleensä naisille,sanotaan älä ole niin nirso,tai sitten ole ilman ja valita naisettomuutta hamaan tulevaisuuteen.

      • dshbdsfh

        "Et suostu tekemään alotteita sinua kiinnostaville naisille, telepatiallako niiden hoikkien kaunotarten pitäisi ymmärtää että olet suvainnut heidät huomioida mielessäsi,elettäkään kiinnostukseen osoittamatta?"

        Tuota telepatiaahan ne kaikki naisetkin harrastaa, jota meidän miesten pitäisi kyetä vastaanottamaan ja sen perusteella tehdä lähestyminen.


    • Markku_66

      En minäkään saa koskaan naista. Olen kerran päässyt kadunvarren kahvilaan kahville, kun korjasin hänen pyöränsä ketjut paikalleen, mutta vaikka ikää on jo 49, en ole kahvilaa pitemmälle kenenkään kanssa päätynyt. Luovutin oikeastaan jo noin 30-vuotiaana ja tällä varmaan mennään loppuun asti. Ulkonäkö on kuulemma ihan tavallinen, mutta ei kai sitten ketään kiinnosta.

    • rumasinkkumies

      Kerran pääsin treffeille lihavan naisen kanssa mutta sekin antoi pakit ja piti minua rumana vaikka en ollut edes lihava. Kyllä tämä elämän joutuu yksin viettämään.

    • bvjkgjyyyyppp
    • tarralenkkari666

      Ei pidä paikkaansa. Syy on jossain muualla, kuin siinä, että olet yksin. Esim. olet naama norsun vitulla.

      Terveisin kaksi pidempää parisuhdettani on alkanut, kun olet käynyt yksinäisen miehen juttusille.

    • minävaanxx1

      Kyllä jokainen, joka oikeasti haluaa, saa naisen (tai miehen). Minä olen lyhytkasvuinen, ihan normaalin näköinen muuten, ujohko yli 4-kymp. mies. Naimisiinkin asti päässyt ja eronnut, kahden lapsen onnellinen isä. Tällä hetkellä sinkku, mutta on noita ehdokkaita vaan riittänyt. Ei jonoksi asti, mutta silloin tällöin yksi kerrallaan. Mielestäni kyse on juuri asenteesta. Iloinen hymy ja positiivinen asenne ihmisiä kohtaan vie aika pitkälle. Ei tarvitse olla muuta kuin se mitä oikeasti on. Oma aito itsensä. Uskokaa hyvät ihmiset, miehet varsinkin. Juuri nyt olen netin kautta tutustunut aivan uskomattoman suloiseen naiseen, sellaiseen johon minulla ei pitäisi olla ulkonäköni perusteella mitään mahdollisuuksia. En tiedä mitenä käy, mutta käy miten tahansa, niin maailma ei siihen kaadu. Naisten tai miesten sättiminen ei auta, ainoastaan oma asenne.

    • UwantRussianWoman
    • fsdfsdfsf

      No ei se kyllä ulkonäöstä ole kiinni loppupeleissä. Itsekin olen omasta mielestäni melko ruma (vaikka atleettinen) ja silti sain itselleni naisen jota kaikki lätkäpelaajakaverit sun muut ovat kateellisena kattoneet vieressä. Pitää olla vain kemiaa ja saada nainen "koukkuun" sinuun. Pommitin sitä naista viesteillä yli vuoden (tietysti hän pommitti takaisin aina eikä ollut yksipuolista) ennen kuin hän huomasi että olen aivan normaali mukava mies jolla on hyvä tulevaisuus, vaikka ulkonäkö ei ole sitä priima luokkaa. (Pituuttakin vain 170cm :D)

      • Kalamies-muttei-Sahamies

        Kyllä just näin on. Etsivä löytää ja jos ei yritä, niin ei onnistu.

        Mutta kyse on myös siitä, että naiset eivät useinkaan luo aloitteen tekemiselle myönteistä ilmapiiriä. Aloitteen tekijää pidetään helposti outona. Sitten kun olet kännissä ja lähestyt naista, niin se hyväksytään "koska se nyt on vaan niin kännissä".

        Ulkomailla aloitteen tekeminen on paljon luontevampaa ja esim. aasialaiset ja venäläiset naiset kannustavat omalla helposti lähestyttävällä olemuksellaan aloitteen tekemiseen.

        Kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan.


    • mesiise

      venaa viel 10v,ni sitte saat.

    • rumasinkkumies

      Olen varmaan 300 naista pyytänyt treffeille mutta olen saanut aina pakit. Olenniin ruma että kukaan ei halua tutustua.

    • Anonyymi

      Kusivitut on yliarvostettuja. Itse en huoli kusivittuja, jotenka elän yksin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe