Jo vääryys vallan saapi se huutaa taivaaseen

Valittaa_täytyy_totta

ja surra suuresti!

Nimittäin sitä todella jumalatonta menoa, jota taloudellisen ja poliittisen eliitin toimesta toteutetaan globaalisti kautta maailman ja erityisesti ns. troikan toimesta paraikaa Kreikassa!

Yksi Suomen suosituimmista köyhälistön virsistä on ollut "Valittaa täytyy totta".

– Ruotsalainen piispa Haqvin Spegel kirjoitti sen jo 1680-luvulla Vanhan testamentin psalmin 58 pohjalta,

Elias Lönnrot Lönnrot suomensi Spegelin virren vuonna 1864. Suomenkieliseen virsikirjaan Lönnrotin versio pääsi 1886 numerolla 381. Sen kaksi ensimmäistä säkeistöä kuuluvat näin:

1.Valittaa täytyy totta

ja surra suuresti,

kun vääryys vallan ottaa

ja pahuus paisuupi.

Mykäkskö tuli kerran

jo maailma,

kun oikeutta Herran,

ei kenkään julista?

2. Nyt petos vilppi täällä

on noussut kunniaan,

on valhe valheen päällä

ja vääryys voimissaan.

Ei köyhän, kurjan ääntä

viattomuudessaan

kuunnella, rikas vääntää

lait myöten tahtoaan.

Ei ole ihme, että Lönnrotin suomennos virrestä "Valittaa täytyy totta" tuli aikanaan vähäväkisten suosikki.

Etenkin Lönnrotin alkuperäisen tekstin toisesta säkeistöstä tuli nousevan työväenliikkeen suosikki 1900-luvun alussa. Mummot saapuivat työväentalon kokouksiin virsikirja kainalossa.

Sisällissodan punavankileireillä virrestä tuli myös pilkkalaulu. Tarinoiden mukaan virttä on veisattu myös teloitusmontun reunalla.

Punavirsilegendat elävät yhä kummitusjuttuina

Tästä punaisesta virrestä on vuosikymmenten ajan liikkunut runsaasti legendoja ja kummitusjuttuja.

– Naisäänten kuultiin veisaavan virttä punaisten hautapaikoilla ja teloituspakoilla jatkuvasti. Sitä ei saatu loppumaan, vaikka sitä kohti ammuttiin. Valkoiset vartiomiehet menettivät hermonsa, Pekka Kivekäs kertoo.

– Se on aivan selvää, että se oli työväestön protesti kirkolle, joka oli (HUOM! ainakin tuolloin) unohtanut köyhien ja sorrettujen aseman. Siitä ei ole epäilystäkään.

Lönnrotin suomennoksesta tuli osa työväenperinnettä, punavirsi. Tutkijat ovat verranneet sitä jopa Kansainväliseen. - -"

Ks.

http://yle.fi/uutiset/virsihistorian_asiantuntija_virsikirja_kaipaa_entista_ravakkyyttaan/8171637

On hyvin todennaköistä, että tavallista kirkko- ja muutakin kansaa EI VAIN HARMITA VAAN IHAN SUUTUTTAA virren 440 poisjättäminen nykyisestä virsikirjastamme. Nyt jos koskaan näet sillä olisi käyttöä!

Vanhan virsikirjan virsi 440 (joka hyväksyttiin kirkolliskokouksessa v. 1938) on sanonnaltaan erittäin ajankohtainen monessa mielessä.

Valitettavasti sitä ei otettu enää mukaan uuteen virsikirjaan v.1986.

1. Jo vääryys vallan saapi

se huutaa taivaaseen,

se turmaa ennustaapi

vie kansat kurjuuteen.

Ken Herran oikeutta

nyt täällä julistaa,

ja ken vanhurskautta

nyt tahtois puolustaa?

2. Nyt viekas vilppi täällä

on noussut kunniaan,

on valhe vallan päällä

ja vääryys voimissaan.

Ei kuulla kurjan ääntä

ja köyhää sorretaan,

ja lainkin rikkaat vääntää

vääryyttä puoltamaan.

3. Kas, köyhän leivän syövät

nuo jumalattomat.

He viatonta lyövät

ja häntä vainoovat.

He kurjaa ahdistaapi

kuin käärme kiukussa,

korvansa tukkeaapi

tuon raukan huudoilta.

4. He armotonna veivät

osuudet orpojen.

He söivät lesken leivät,

on Herra nähnyt sen.

Hän vanhurskaasti kostaa

vääryydentekijät,

rankaisee ansiosta

nuo viekkaat ryöstäjät.

5. Vaan voitonpäivän kerran

vaivaiset näkevät,

vanhurskaus kun Herran

lyö väärät, väkevät.

Oi Herra, voimas näytä,

kansaasi armahda

ja hurskaan pyynnöt täytä

ja päästä vaivasta.

Kun tasavallan (?) hallituksessa on aivan johtavissa asemissa muutamiakin varsin vanhauskoisiksi luonnehdittavia henkilöitä, kuten esimerkiksi Suomen Rauhanyhdistyksen eli vanhalestadiolaisten vähemmistösiipeen eli ns. rauhansanalaisiin lukeutuva pääministeri Juha Sipilä ja peräti Vatikaaniin uskonvarmuudessaan nojautuva eli roomalaiskatolinen ulkoministeri Timo Soini, lienee paikallaan odottaa, että ruotsalaispiispa Haqvin Spegelin virsi "Jo vääryys vallan saapi" on kaikuva niin Smolnan saleissa kuin Kesärannankin patioilla.

Siinä sitä onkin pikanttia laululyriikkaa askareisiin, joilla rahvasta niin Suomessa kuin (ainakin) Kreikassa yritetään kurittaa entistäkin kovakouraisemmin...

Kansanvaltaisen puolueen perustehtäviin kansan nostattamisessa vastarintaan rahavaltaa vastaan on moniaita keinoja ja tapoja.

Tämän ajan yhteiskunnallisessa tilanteessa omalta osaltaan myös kansalaisaloite

on sellainen!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

163

2585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pelastavaa_sanomaa

      niin sanotusta Kreikan kriisistä - siis oikeastaan euron ja euroalueen kriisistä, jonka näennäiseen ratkaisemiseen Suomen SSS-miehistökin kiintiönaisineen on innolla ilmoittautunut mukaan, ja ainoastaan ja vain saksalaisten ja ranskalaisten pankkien ja ns. troikan käsikynkässä!

      Valtiotieteiden tohtori Sari Vesikansa - erittäinkin perinteisen oikeistolaiseksi vivahtavasta sukunimestään huolimatta - on kirjoittanut HS:n mielipidesivustolle osuvan kommentin otsikolla "Kreikan tukipaketti on purettava".

      Suositeltava luettavaksi - ja oikein ajatuksella:

      Pertti Huopainen vaati (HS Mielipide 27. 7.) Kreikan kohtelua kritisoineilta maamme eturivin oikeustieteilijöiltä vaihtoehtoja, koska kritiikki ilman vaihtoehtoa on arvotonta. Huopainen olisi kuitenkin voinut kiittää kyseisiä tiedemiehiä, jotka kertoivat, mitä Kreikan kolmannesta tukipaketista olisi syytä ajatella oikeudellisessa ja moraalisessa mielessä.

      Kyseinen paketti tulisi purkaa pätemättömänä. Sopimuksen sisällöstä tihkuneiden tietojen perusteella on muun muassa pelättävissä, että lainaehtoihin on sisällytetty vaatimuksia lakiuudistuksista, joilla edistetään kansainvälisten suuryritysten toimintamahdollisuuksia Kreikassa.

      Tällaisilla uudistuksilla ei ole mitään tekemistä Kreikan talouden elvytyksen ja sen velanmaksukyvyn parantamisen kanssa.

      On myös harhaanjohtavaa väittää nykyisen tilanteen olevan kreikkalaisten itsensä aiheuttama. Valtaosa taloustieteen edustajista, muun muassa Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) omat ekonomistit, ovat jo pitkään arvostelleet troikan vaatimaa talouden kuripolitiikkaa todeten sen vain syventäneen kriisiä. Sen sijaan oltaisiin tarvittu taloutta elvyttäviä investointeja ja kansan ostovoiman parantamista.

      Hämmästyttävä seuraus edellisistä tukipaketeista onkin, että Kreikan "tukemiseen" on syydetty rahaa yhtä paljon kuin sillä oli alun perin lainaa. Toisinkin voisi olla, jos toisin olisi haluttu. Silloin haluttiin pelastaa yksityiset pankit.

      Viime vuosikymmeninä noudatettu yksityisen pääoman sääntelemätöntä toimintaa ylistävä ja edistävä talouspolitiikka johtaa laajenevan asiantuntijamielipiteen mukaan taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen umpikujaan. Kreikan edellisellä valtiovarainministerillä Gianis Varoufakisilla oli kuulemma turhankin hyvin perusteltuja ehdotuksia vaihtoehtoisesta tiestä, ja siksi hänet oli vaihdettava.

      Tehty sopimus Kreikan lainaehdoista on siis purettava. Kysymys ei ole vain Kreikasta vaan myös siitä, keiden ehdoilla kaikkien Euroopan talouksien kohtaloista päätetään.

      Sari Vesikansa

      valtiotieteiden tohtori, Helsinki"

      HS MIELIPIDE 4.8.2015

      http://www.hs.fi/mielipide/a1438568600710

      JK.

      "- -Euroalueen kriisi johtuu siitä, että mukana on liian erilaisia kansantalouksia. Tätä ongelmaa yritetään nyt ratkaista keskenään täysin päinvastaisia keinoja käyttäen.

      Komission puheenjohtajan Jean-Clauden Junckerin johdolla laaditussa ns. viiden presidentin raportissa ehdotetaan, että rahaliiton rinnalle pitää luoda täydellinen talousliitto, johon kuuluisivat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät varainsiirtojärjestelmät jäsenmaiden välille. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut, että euroalueelle tulee saada jopa yhteinen hallitus.

      Toisen vaihtoehdon esitti viime vuonna professori Vesa Kanniaisen johdolla työskennellyt työryhmä. Sen mukaan euroalue purettaisiin siten, että kaikki siihen kuuluvat maat ottaisivat uudelleen käyttöön kansallisen valuutan.

      Toinen Kanniaisen ehdottama vaihtoehto oli, että Suomi irrottautuisi euroalueesta yksinään. Tämä saattaisi johtaa ajan oloon siihen, että muutamat muutkin maat eroaisivat, jolloin lähestyttäisiin Schäublen aikanaan esittämää ratkaisua.

      Viime viikkojen kiistat Kreikan tukemisesta ovat tuoneet selkeästi esiin ne ongelmat, joihin Suomen jäsenyys euroalueessa on johtanut.

      Suomi on kärsinyt yhtenäisvaluutasta enemmän kuin muut kriisimaita tukeneet maat.

      Alkuvaiheessa ongelmia aiheuttivat jyrkät vaihtelut euron ja dollarin välisessä vaihtokurssissa. Kun euroon siirryttiin, se devalvoitui dollariin nähden noin 50 prosentilla. Eurosta tuli Suomelle liian halpa valuutta, taloutemme ylikuumeni ja kustannustasomme kohosi voimakkaasti. Sitten euro revalvoitui sadalla prosentilla, jolloin kohonnut kustannustasomme ja liian vahva euro vaikeuttivat vientiämme. Vaikka kurssi sen jälkeen hieman aleni, euro on ollut Suomelle liian kallis valuutta.

      Suomen tilanteen osoittaa havainnollisesti vertailu Ruotsiin. Kansantaloutemme ovat keskenään hyvin samankaltaiset. Ruotsilla on ollut oma valuutta, jonka kurssi on tarpeen mukaan vaihdellut. Talouskasvun ansiosta työllisyystilanne on säilynyt suhteellisen hyvänä ja julkinen talous on ollut hyvässä kunnossa. Kun Ruotsi ei ole euroalueessa, sen ei ole tarvinnut antaa taloudellista tukea kriisimaille. - -"

      Siksikin tarpeen!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Yhteiskuntasopimukseen
    • Suomen_sukellukseen

      on "Väyrysen mielessä yksi syntipukki ylitse muiden" !

      ”Kansanedustaja ei mielestäni voi tehdä kansalaisaloitetta, mutta minähän olen nyt kokonaan Suomen valtiollisen elämän ulkopuolella,” sanoo eurokansanäänestystä ajava euroedustaja Paavo Väyrynen (kesk) ISTV:n haastattelussa.

      Suomen talous jatkaa pitkää sukellustaan. Työttömyys kasvaa. Luottamus tulevaan on pohjalukemissa. Vuodesta 2015 saattaa tulla jo neljäs peräkkäinen negatiivisen kasvun vuosi.

      Suomen talousongelmat johtuvat pitkälti huonosta kilpailukyvystä, joka on heikentynyt tärkeimpiin kilpailijamaihin verrattuna jo pitkään. Juha Sipilän (kesk) hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimuksella viiden prosentin kilpailukykyhyppyä, josta toivotaan puhtia talouteen.

      Jos Suomi ei olisi yhteisvaluutta eurossa, kilpailukykyongelmaa olisi todennäköisesti yritetty korjata devalvoimalla eli alentamalla markan ulkoista arvosta.

      EU-parlamentin jäsenen Paavo Väyrysen mielessä on yksi syntipukki ylitse muiden. Entinen keskustan puheenjohtaja sanoo suoraan, että Suomen talouden ongelmat johtuvat eurosta.

      – Kyllä se pääasiassa on euron vika. Lisäksi on tehty vielä muitakin virheitä, Väyrynen sanoo ISTV:n haastattelussa. Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.

      Paavo Väyrynen puhui medialle tiistaina Helsingissä.

      Väyrynen muistuttaa, että 90-luvulla moni asiantuntija varoitti euron vaaroista.

      – Siinä tehtiin poliittisia ratkaisuja eikä kuunneltu riittävästi taloudellisia asiantuntijoita. Minä kuuntelin ja sen vuoksi kykenin ennustamaan aika tarkkaan sen, mitä euroalueella ylipäätään tapahtuu ja mitä Suomelle tapahtuu.

      ”Olen kansalainen siinä missä muutkin”

      Väyrynen kerää parhaillaan nimiä kansalaisaloitteeseensa Suomen irrottamiseksi eurosta ”historiallisen vääryyden korjaamiseksi”.

      – Rikottiin perustuslakia. Nyt on korkea aika järjestää kansanäänestys ja päättää, jatketaanko tällä onnettomalla tiellä euroalueessa, missä mennään yhä syvenevään taloudelliseen yhteisvastuuseen ja ylikansalliseen päätöksentekoon vai palautetaanko Suomen itsenäisyyttä ja mahdollisuutta hoitaa talouttamme omien olosuhteittemme ja tahtomme mukaan.

      Väyrystä on kritisoitu siitä, että hän on johtavana poliitikkona lähtenyt ajamaan euroerokampanjaansa kansalaisaloitteella, joka on tarkoitettu tavallisen kansalaisen vaikutuskanavaksi.

      – Kansanedustaja ei mielestäni voi tehdä kansalaisaloitetta, mutta minähän olen nyt kokonaan Suomen valtiollisen elämän ulkopuolella, joten tässä mielessä kansalainen siinä missä muutkin. Minusta tämä on ihan oikein.

      Mika Koskinen

      IS 4.8.2015

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438658073860.html?nomobile=4

      Lue myös

      "- - Väyrysen mukaan euroon siirtyminen oli paha virhe, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistökin myöntää. Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon. - -"

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438656957586.html

      Vrt.

      "Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa- -"

      Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.

      Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.

      Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat.- -"

      Siksikin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Omista_eduistaan

      lähtee pääministeri Sipilä: Juhan suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä! Pääministeri Juha Sipilän serkku on muuten vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas...

      Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) varallisuusselvityksessään eduskunnalle ilmoittama "merkittävä rahoitusomaisuus" on sijoitettu Nordeassa useaan tuotteeseen, joissa verot maksetaan mahdollisesta myyntivoitosta vasta vuosien päästä. Kohutun kapitalisaatioosopimuksen eli Nordea Capital Private tuotteen lisäksi myös Nordea säästöhenkivakuutuksessa ja Nordea Eläkesijoituksessa on ominaisuuksia, joissa tuotoista maksetaan vero vasta sopimuksien päätyttyä.

      Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) varallisuusilmoitusta eduskunnalle moitittiin tuoreeltaan pintaraapaisuksi.

      Ainoa tarkka summa ilmoituksessa oli verotettavan pääomatulon määrä viime vuodelta eli noin 75 000 euroa. Sipilä toki myös kertoi, että hänellä on yhteisomistuksessa vaimonsa kanssa yhteensä 180 hehtaarin metsätilat Oulussa ja Muhoksella.

      Sen sijaan rahoitusomaisuutensa määrää Sipilä ei tarkenna. Sipilä listasi, että hänellä on "merkittävä rahoitusomaisuus" talletettuna Nordean ja OP Pankin yksityishenkilöille tarjoamiin sijoitusinstrumentteihin.

      Nämä tuotteet ovat Nordea Eläkesijoitus, kaksi Nordea säästöhenkivakuutusta, Nordea Capital Private (tuottokori) sekä OP Kasvutuottotili.

      Eduskunnassa kohistiin etenkin verojen välttely keinoksi väitetystä Nordea Capital Private tuotteesta, joka on kapitalisaatiosopimus.

      – Sen avulla ei voi vältellä veroja, vaan vain siirtää niiden maksamista myöhemmäksi, kertoo Nordean varallisuudenhoidon johtaja Arto Peltokorpi.

      Verot tuotosta vuosien päästä

      Kapitalisaatiotuotteiden idea on, että saadusta tuotosta maksetaan myyntivoittovero vasta sopimuksen päätyttyä eli yleensä vuosien kuluttua.

      Tuotteen etuna on myös se, että sijoituskohteiden vaihtoja ei tarvitse ilmoittaa vuosittain verotuksessa ja alkupääomaa voi nostaa verotta kesken sopimusajan. Sijoituksen mahdollista tuottoa ei siis veroteta vuosittain, vaan vasta tuottoja nostettaessa tai sopimuksen päätyttyä.

      Minimi sijoitusajaksi suositellaan vähintään kolmea vuotta.

      Suosio kasvussa

      – Kapitalisaatiosopimuksen kaltaiset sijoitustuotteet ovat kasvattaneet kovasti suosiotaan, kertoo Peltokorpi.

      – Syynä ovat heikennykset verovähennyksellä tuettujen pitkäaikaissäästötilien eli PS- tilien ja yksilöllisen eläkevakuutuksen ehtoihin, mikä on romahduttanut niiden suosion, Peltokorpi kertoo.

      Minimisijoitus 250 000

      Sipilän mainitsema Nordea Capital Private kertoo myös siitä, että sijoituksen suuruus on ollut vähintään 250 000 euroa, sillä se on Private-palvelun minimi.

      Tuottokorin mainitseminen kertoo puolestaan siitä, että ainakin osa varoista on Tuottokori -nimisessä sijoituskorissa, jossa varoja sijoitetaan valtionlainoihin, yrityslainoihin, osakerahastoihin ja kiinteistöihin.

      Tuottokorissa on myös se ominaisuus, että siinä sijoittaja, eli esimerkiksi pääministeri Sipilä, ei itse pysty päättämään mihin yhtiöihin tai kiinteistöihin varoja sijoitetaan, vaan sen hoitavat Tuottokorista vastaavat salkunhoitajat.

      Pääministeri Sipilä ei siis ole ainakaan tämän perusteella jäävi, jos hallitus käsittelee suomalaisyhtiöihin liittyviä asioita.

      Perintövero pienemmäksi

      Sipilän mainitsemassa Nordea säästöhenkivakuutuksessa on myös kapitalisaatiosopimuksen edut sekä lisäksi mahdollisuus pienentää perintöverotusta.

      Tähän tuotteeseen voi nimittäin liittää edunsaajia. Jos henkilö kuolee kesken sopimuskauden, edunsaajat kuten perilliset, voivat saada sijoitusvarallisuuden perintöverottomana 35 000 euroon saakka.

      – Tätä tuotetta käytetään yleensä sillä ajatuksella, ettei välttämättä ole enää itse nostamassa rahoja omaan käyttöönsä, kertoo Nordean varallisuudenhoidon johtaja Arto Peltokorpi.

      Nordea Eläkesijoitus on puolestaan otsikko erilaisille pitkäaikaisille sijoitusmuodoille. Näistä Tavoitesäästö-sijoitustuote on myös kapitalisaatiosopimus. Siinä rahaa voi säästää valitsemiinsa sijoituskohteisiin kuukausittain ja nostaa käyttöön vaikka kuukausittain. Mahdollinen myyntivoittovero maksetaan kuitenkin jälleen kerran vasta sopimuksen erääntyessä.

      Isompi käteiskassa

      OP Kasvutuottotili on puolestaan nimensä mukaisesti tilituote, jossa 5 000 euron minisijoituksella saa 0,5 prosentin koron. Periaatteena on, että mitä isompi potti tilillä on, sitä paremman koron saa. Nykyisillä korkotasoilla tuotto jää kuitenkin kaikilla tasoilla 0,5 prosenttiin, OP:stä kerrotaan.

      Tililtä rahaa voi nostaa ilmaiseksi neljästi vuodessa. Korkotuoton maksun yhteydessä pankki pidättää verottajalle lähdeveron."

      Minna Pantzar

      Yle 26.6.2015

      http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346

      Ks.

      "Hallitus lahjoittaa 130 miljoonaa euroa henkilöyrityksille"

      Demokraatti 02.06.2015

      http://demokraatti.fi/harakka-onnittelen-paaministeri-sipilan-kavereita-miljonaareja-ja-toimitusjohtajia/

    • Omia_kansalaisiaan

      kurittaen Paavo Lipposen & Sauli Niinistön askelmerkeissä Jutta Urpilaisen ja Antti Rinteen aikaansaannoksista "nauttiskelee SSS-hallitus!

      "Paljon täytyy tapahtua" ja "pessimisti ei pety" ja kaikkea muuta yhtä mitäänsanomatonta saa hokea vielä viikkotolkulla pääministeri Sipilä, näköjään ymmärtämättä juuri mitään siitä, mistä Kreikan, s.o. oikeastaan euron kriisissä, on kysymys!

      Ja valtiovarainministeri Stubb saa viitata ja/tai twiitata vielä kymmeniä kertoa "eurohuippareihinsa" - ja siltikään ei akuutista Kreikan kriisistä tulla selviämään

      ilman velkajärjestelyjä, tehdään ne sitten millä kiertoilmaisulla tahansa.

      Suomen kannalta on peräti murheellista, että SSS-kolmikko on tosiasiallisesti aivan pihalla kaikista keskeisistä poliittisista, kansainvälisistä ja oikeudellisista asioista, joista itse asiassa nyt kansalaisten mieliä kuohuttava Kreikan kuin sen kautta koko euroalueen ongelmllinen tilanne on syntynyt ja johtuu.

      Sen enempää Kreikan ja Suomen kuin euronkaan tilannetta ei yhtään paranna sekään, että entiset valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Antti Rinne joutuvat tavallaan pakon edessä eli kasvonsa säilyttääkseen liputtamaan Suomen nykykomennon Kreikka-politiikan puolesta...

      .

      KS. "IMF ei osallistu Kreikan pelastuspakettiin, ellei velkoja järjestellä uudelleen"

      Tämä voitaisiin tehdä myöntämällä lyhennysvapaita, pidentämällä maksuaikataulua ja alentamalla korkoja, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi Europe 1 -radiokanavalla.

      Pääjohtaja Christine Lagarden mukaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely. Lagarde sanoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, ettei usko pelastuspaketin olevan toteuttamiskelpoinen ilman velkajärjestelyä.

      Lagarden mukaan tämä voitaisiin tehdä lyhennysvapaiden myöntämisen, maksuaikataulun pidentämisen ja korkojen alentamisen avulla.

      IMF ja Lagarde ovat toistaneet useita kertoja, että Kreikan pelastaminen talouskriisin syövereistä vaatii lainojen järjestelemistä uudelleen."

      Jussi Nurminen

      Yle Uutiset

      Kreikan kriisi 17.7.2015

      http://yle.fi/uutiset/imf_ei_osallistu_kreikan_pelastuspakettiin_ellei_velkoja_jarjestella_uudelleen/8163238

      Ollaan Kreikan tukemisesta - sehän on oikeastaan vain saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista ja tosiasiassa Kreikan kansalaisten kurittamista eli epätoivoinen yritys perustaa alunperin epäonnistunut euro - mitä mieltä tahansa, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vankkoine perusteluineen on tarpeen ja täyttä asiaa!

      Nyt jos koskaan on paikallaan käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä euro on merkinnyt euroalueen kansoille kokonaisuudessaan, ennen muuta juuri troikan paraikaa kovasti kurittamalle Kreikalle mutta aivan erityisesti myös Suomelle ja suomalaisille.

      Nyt onkin suomalaisilla mahdollisuus kansalaisaloitteella puolustaa sekä omaa itsenäisyyttään että antaa tukea kaikille itsemääräämisoikeuttaan varjelemaan pyrkiville kansoille!

      Kansalaisaloitteelle on mahdollisuus saada tarvittavat 50.000 allekirjoitusta kokoon varsin lyhyessä ajassa, sillä 24.7.2015 aamupäivään mennessä liki 31000 kansalaista on käynyt allekirjoittamassa aloitteen osoitteessa

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      Vrt. ”Velkahelpotuksista käydään vielä kova vääntö”

      Toisen lakiuudistuspaketin hyväksyminen Kreikan parlamentissa viime yönä takasi ainakin hetkeksi neuvottelurauhan Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta, arvioi Aktian pääekonomisti Anssi Rantala STT:lle.

      Neuvottelujen vaikein osuus tulee Rantalan arvion mukaan olemaan sovun löytäminen Kreikan velkajärjestelyjen mallista. Kreikan velkojat ovat keskenään erimielisiä siitä, tulisiko Kreikan velkataakkaa leikata ja miten se tapahtuisi.

      Rantalan mukaan on kuitenkin välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. Todennäköistä on, että Kreikan nykyisiä laina-aikoja pidennetään ja uudet lainat myönnetään jo valmiiksi pitkinä, Rantala sanoo.

      – Kreikan velkoja pidennetään todennäköisesti vielä kymmenillä vuosilla.

      Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut, että Kreikalle laaditaan velkajärjestelyjä. Muuten valuuttarahasto ei voi katsoa maata kelpoiseksi saamaan lisärahoitusta. Erityisesti Saksa on vastustanut ajatusta velkahelpotusten myöntämisestä Kreikalle. Toisaalta Saksa tahtoo, että IMF on mukana Kreikan kolmannessa lainaohjelmassa, Rantala huomauttaa.

      – Uskon, että ymmärrys on vahvistumassa siitä, että Kreikan velkalastille ja maksurasitukselle on tehtävä jotain. Kun kompromissia haetaan, on kaikkien osapuolten tultava vastaan, ja näin on jo tapahtunutkin.

      On välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. - -

      http://demokraatti.fi/aanestys-oli-tsiprasille-pieni-voitto-ekonomisti-velkahelpotuksista-kaydaan-viela-kova-vaanto/

    • Miten_Kreikan_talous

      tuhottiin; pohtii prof. Pertti Haaparanta.

      ”Kreikan kriisi on ratkaistavissa helposti”!

      Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta suomii kovin sanoin niin kutsutun troikan Kreikka-politiikkaa tänään julkaisemassaan Akateemisen talousblogin kirjoituksessa.

      Professorin mukaan Kreikan kriisi olisi ratkaistavissa helposti, kunhan tosiasiat tunnustetaan.

      Troikka eli EU:n komissio, kansainvälinen valuuttarahasto ja Euroopan keskuspankki tulkitsee, että Kreikan velka suhteessa maan bruttokansantuotteeseen on 180 prosenttia.

      Haaparanta on kuitenkin sitä mieltä, että Kreikan todellinen velkataakka on puolet tästä. Väitettään hän perustelee sillä, että Kreikan velkoja on jo todellisuudessa annettu anteeksi, vaikka troikka ei tätä suostu myöntämään.

      – Lainaehtojen keventäminen on kuitenkin täysin sama asia kuin lainojen anteeksianto, vaikka ne formaalisti erotetaankin toisistaan, Haaparanta kirjoittaa.

      Velkojen anteeksianto pitää myöntää

      Hän vetoaa belgialaisekonomisti Paul de Grauwen laskelmiin, jonka mukaan Kreikan todellinen velkasuhde on todellisuudessa 90 prosenttia, ei 180.

      Jos velkojen anteeksianto myönnetään tosiasiaksi, ei Kreikka todellisuudessa ole vararikossa, joten EKP:lla ei ole omien sääntöjensä valossa oikeuttaa lopettaa Kreikan pankkien tukemista.

      Haaparanta kirjoittaa, että troikan tulkinta ja toimet ovat vahingoittaneet Kreikkaa pahasti. Maan BKT:n kasvu on romahtanut, ja se on joutunut taloutta syövyttävään deflaatioon.

      – Kreikan kriisi on siis ratkaistavissa helposti, Haaparanta toteaa.

      Hänen mukaansa EU:n, euromaiden ja troikan pitäisi myöntää, että Kreikan velkoja on jo annettu anteeksi, eikä maa ole konkurssissa. Kuristuspolitiikalle olisi pantava piste ja antaa Kreikan taloudelle mahdollisuus kasvaa.

      EU:n oikeisto haluaa säilyttää kasvonsa

      Haaparannan mielestä syy troikan toimille ei ole rationaalinen, vaan perustuu poliittiseen ideologiaan.

      EU:n vahvasti oikeustolainen johto retuuttaa Kreikan julkista sektoria välittämättä seurauksista. Myöntämällä tosiasiat, EU-johto tunnustaisi tämän politiikan epäonnistumisen, kuuluu professorin tulkinta.

      Toinen syy on Haaparannan mukaan se, että EU-maiden johdon on vaikeaa myöntää kansalaisilleen kaikkien vuosien jälkeen, että Kreikka on saanut lainojaan anteeksi.

      Mtv 08.07.2015

      http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/suomalaisprofessori-kreikan-kriisi-on-ratkaistavissa-helposti-nain-se-kay/5217706

      JK. Haaparanta on ennenkin kritisoinut troikan politiikkaa blogissaan.

      Professori tylyttää EU:ta: Kreikan talous tuhottiin

      Professori Pertti Haaparantaa syyttää blogissaan troikkaa Kreikan talousahdingon syventämisestä.

      Kreikan väite, että Troikan kanssa sovittu talous ohjelma on ongelma, ei ratkaisu, on tosi, kirjoittaa Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta blogissaan.

      Haaparanta toteaa Akateemisessa talousblogissa, että Kreikka pantiin hyväksymään ohjelma, jonka seuraukset poikkesivat välittömästi arvioiduista.

      "IMF on jo myöntänyt ohjelman virheet, erityisesti sen, että ohjelman pohjana olevissa laskelmissa aliarvioitiin karkeasti haitalliset vaikutukset Kreikan talouteen", Haaparanta kirjoittaa.

      Haaparannan mukaan ohjelman vuoksi Kreikan ahdinko kasvoi, jolloin se tarvitsi "lisätukea". Ohjelmaehtoja ei tästäkään huolimatta löysennetty, vaan niitä kiristettiin, mikä edelleen pahensi Kreikan tilannetta. Tilanne huononi sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Mitään ei siis otettu opiksi, vaikka uutta tietoa ohjelman vaikutuksista oli saatavissa. EU:n komissio perusteli talouspaaston järkähtämöntä jatkamista kiireellä ja tiedon puutteella.

      Professori Haaparanta lisää löylyä toteamalla, että "troikka (EU:n komissio, IMF ja EKP) siis yksikäsitteisesti rikkoi Kreikan kanssa tehdyt sopimukset heti alussa, sillä ohjelmien seuraukset erosivat arvioidusta.

      Julkisuudessa on vaadittu Kreikkaa noudattamaan yhteisesti hyväksyttyjä sopimuksia. Eikö sama vastuu kuulu toisellekin osapuolelle? Ja jos kuuluu, eikö silloin Kreikan vaatimus budjettiylijäämävaatimuksen alentamisesta ole kohtuullinen?"

      Blogin näkemyksen mukaan Kreikalta vaaditut sopeutustoimet ovat olleet myös täysin suhteettomat. Haaparannan johtopäätös on, että maalta on vaadittu "suorastaan taloutta tuhoavia toimia muihin kriisimaihin verrattuna". Portugaliin verrattuna Kreikan leikkaukset ovat olleet lähes kolminkertaiset.

      Haaparanta kysyykin, että "jos Suomelta vaadittaisiin 22 prosentin leikkausta julkisiin menoihin, niin millähän tavalla Suomessa voitaisiin välttää toistamasta Kreikan "virheet"? Valtion menoista kun valtaosa menee juuri sosiaali- ja terveyssektorille sekä koulutukseen. Käytännössä Kreikan kaltaista menojen leikkausta on mahdotonta toteuttaa heikentämättä perussosiaaliturvaa, -terveydenhoitoa ja -koulutusta.- -"

      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/professori-tylyttaa-euta-kreikan-talous-tuhottiin/sV86yvby

      Suomen etu vaatii

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Jo_on_aikoihin_eletty

      kun EU-sokeus ja EUrohuuma valtaa hetkessä koko persujohdon!

      Nyt kun persujen Timo Soini on tosiasialliseesti hallituskiimassaan tullut kuohituksi

      [ks.

      "Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini sanoo, että Britannian mahdollinen ero Euroopan unionista olisi kohtalokas isku koko unionille.

      - - "Jos jonain päivänä Suomen etu vaatii muuta ratkaisua kuin euron, se on oltava mahdollista. On hyvä, että euron ongelmista ja valuvioista keskustellaan." - -"

      http://www.hs.fi/politiikka/a1439084604885 ]

      ja muu puoluejohto aiemmin niin terhakkaasti eurokriisiä polemisoinutta eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhoa myöten

      [ ks. "Sampo Terho: Perussuomalaiset ovat sitoutuneet puolustamaan euron vakautta - -

      - - Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan puolue ei ole siirtymässä eurokriittisempään suuntaan, vaikka puoluekokous valitsi lauantaina puolueen puheenjohtajistoon Suomen euroeroa ajavan Sebastian Tynkkysen. Puolue on eurokriittisyydestä huolimatta sitoutunut noudattamaan hallitusohjelmaa ja omia ohjelmiaan, Terho sanoo. ”Tällä hetkellä olemme sitoutuneet hallituksessa työskentelemään euron vakauden puolesta.- -"

      http://www.hs.fi/hstv/uutiset/v1439084580536 ]

      on ministeriautoin maasutettu hampaattomasti "tukemaan EUron vakautta" ja vain persujen kolmanneksi varapauheenjohtajaksi noussut BB-mies Sebastian Tynkkynen tuntuu säilyttäneen tosiasioihin pohjautuvan otteen suhteessa Kreikan eli euron kriisin ja euroalueen valtaosaalle sen kansalaisista aiheuttamista vaikeuksista

      on entistäkin tähdellisempää,

      että Suomen eduskunta joutuu mitä pikimmin europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 vireille paneman kansalaisaloitteen pohjalta keskustelemaan Suomelle, sen kansataloudelle ja kansalaisille euroalueeseen kuulumisesta aiheutuneista ja aiheutuvista haitoista ja ongelmista!

      JK.

      Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMU-käsittelystä vuodelta 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...

      Tuolloinen Lipposen hallitus vei Suomen tuskien tielle, yhteisvaluuttaan kysymättä asiaa kansalta!

      Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:

      "- - Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.

      Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.

      Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.

      Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat. - -"

      Kansalaisaloitteen perustelut ovat vankkaa juridista, valtio-opillista ja kansantaloudellista tekstiä, siksi asian käsittelemiseksi - nyt liki kaksikymmentä vuotta virhepäätöksen jälkeen - eduskunnassa on todella tarpeen!

      16.7.2015 käynnistetyssä allekirjoitusten keruussa on verkossa jo yli 34300 nimeä.

      Yli viisi kuukautta on vielä aikaa saada tarvittavat 50000 allekirjoitusta, mutta mitä pikemmin sen parempi!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • EUro_on_viekas_vilppi

      Joka tapauksessa veronmaksajat maksavat niin Kreikan kuin Suomenkin kriisin, siis EUron kriisin!

      "Viis hinnasta, Kreikka-draama jatkuu

      Kreikan kolmas "pelastuspaketti" on kuin kaksi edellistä: se paisuttaa Kreikan velkataakkaa ja pahentaa maan talousahdinkoa eikä ratkaise kriisiä. Samoin Suomen Kreikka-riski kasvaa eikä kutistu. Sata miljardia sinne tai tänne, kunhan Kreikka-draama jatkuu.

      Tiistaina näytti yhä varmemmalta, että Kreikka voi piakkoin saada kolmannen suuren "pelastuspaketin". Alustavien arvioiden mukaan Kreikka voi saada lähemmäs sata miljardia euroa pääasiassa Suomen ja muiden eurovaltioiden takaamia uusia tukiluottoja.

      Todennäköisimmin uusi "pelastuspaketti" toimii kuin kaksi edellistäkin: se ei pelasta Kreikkaa tai muitakaan kriisiin osallisia euromaita kriisistä vaan pitkittää ja pahimmillaan jopa pahentaa kriisiä.

      Toki uusikin rahoitusohjelma estää Kreikkaa uhkaavan maksukyvyttömyyden ja Kreikan rahoittajia uhkaavat välittömät luottotappiot. Samalla se kuitenkin ennemmin kasvattaa kuin kutistaa Kreikan ennestäänkin railakkaasti liian raskasta velkataakkaa.

      "Kreikka-kolmonen" lykkää totuuden hetkeä, mutta tuskin estää sitä. Samalla se lykkää mutta ei estä niitä tappioita, joita Suomikin aikanaan joutuu tästä kriisistä ja Kreikan "pelastamisesta" tunnustamaan.

      Tappioiden lykkäämistä – ja paisuttamista – selittänee lähinnä europäättäjien haluttomuus tai kyvyttömyys aiempien virheiden tunnustamiseen. Väliäkö siitä, että näin todennäköisesti kriisin loppulasku paisuu entistä suuremmaksi.

      Veronmaksajat kyllä maksavat, maksoi mitä maksoi.

      Tukiehdot heikentävät taloutta

      Alustavien kaavailujen mukaan Kreikan valtio tarvitsee ja todennäköisesti myös saa ainakin 86 miljardia euroa uusia tukiluottoja. Niiden turvin kriisivaltion on tarkoitus selvitä vanhojen velkojensa lyhennyksistä ja koroista muutama vuosi eteenpäin.

      Osa uusista luotoista varattaneen maan kriisipankkien pääomittamiseen.

      Näillä näkymin valmisteilla oleva kolmas "pelastuspaketti" paisuttaa Kreikalle kriisin mittaan myönnettyjen tukiluottojen kokonaismäärän pitkälle yli 300 miljardiin euroon. Samalla valtion velkaisuuden suhdeluku kohonnee 200 prosenttiin vuotuisen kokonaistuotannon arvosta.

      Lohduttomaan kokonaiskuvaan kuuluu, että uusienkin tukiluottojen ehdot pakottavat Kreikan jatkamaan ja jopa voimistamaan julkisen talouden vyönkiristyksiä – ja osaltaan heikentämään ennestäänkin surkeaan jamaan lamaantunutta taloutta. Rahaliikenteen rajoitukset osaltaan pahentavat talouden ahdinkoa.

      Itsekin Kreikan "pelastustoimiin" tähän asti osallistunut Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on jo varsin avoimestitunnustanut aiempien tukiohjelmien perustuneen keskeisiltä osin tyystin virheelliseen toiveajatteluun Kreikan velkakestävyyden ja talouden pikaisesta kohenemisesta.

      IMF:n taloustutkijat ovat sisäisissä velkakestävyysarvioissaan peittelemättä todenneet, ettei Kreikan valtio selviä veloistaan ilman tuntuvia vanhojen velkojen leikkauksia tai vastaavia helpotuksia. IMF onkin todennut, ettei se voi jatkaa Kreikan rahoittamista ennen kuin maan velkataakka kevenee leikkauksin.

      Tästä huolimatta muut euromaat valmistelevat Kreikan velkamäärän kasvattamista, joten toistaiseksi IMF:n osallistuminen uuteen tukiohjelmaan on epävarmaa.

      Tappioriskit piiloon mutta ei pois

      Saksan, Suomen tai muidenkaan euromaiden päättäjät eivät ole suostuneet keskustelemaan Kreikan velkavastuiden leikkaamisesta, sillä kyse olisi niiden omien saatavien leikkauksista. Tämä taas ei käy euromaiden päättäjille, joiden mukaan vasta tukiluottojen leikkaukset olisivat toisen jäsenmaan kiellettyä rahoitustukea.

      IMF:n esittämät ja Kreikan hallituksen havittelemat velkaleikkaukset ovat useimmissa euromaissa poliittinen kuuma peruna, sillä muiden eurovaltioiden lisäksi Kreikalla ei ole muita huomattavan suuria velkojia jäljellä kuin IMF ja euromaiden keskuspankki EKP. Nekään eivät suostu tinkimään omista saatavistaan, vaan vaativat joka ikisen Kreikalle lainaamansa euron takaisin.

      Käytännössä EKP toimii eurovaltioiden riskillä ja niiden lukuun, joten toki senkin vastaanottamat tappiot koituisivat mutkan kautta eurovaltioiden tappioiksi. Toistaiseksi EKP on silti tinkimättä pitänyt kiinni omista saatavistaan, ja yksi syy "Kreikka-kolmosen" hoppuun onkin lähes koominen:

      Euromaiden pitäisi lainata Kreikalle pian lisää rahaa, jotta tällä olisi varaa maksaa ensi viikon torstaina erääntyvä runsaan kolmen miljardin euron lainaerä EKP:lle. Näin EKP säästyisi luottotappiolta ja todennäköisen tappion riski siirtyisi jopa vuosien ajaksi piiloon eurovaltioiden takausvastuisiin.

      Todennäköisten tappioiden piilottaminen ja lykkääminen on eri asia kuin tappioiden pienentäminen tai varsinkaan niiden pyyhkiminen pois päiviltä.- -"

      http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/08/12/viis-hinnasta-kreikka-draama-jatkuu/201510170/12

      Siksikin!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Kuolon_Käsi_Kaulalla

      Kapitalisti on ollut raakalainen jo Lutherin aikoina

      • Anonyymi

        = RKP- EU-EKP-CIA-NATO-

    • Pohtimista_SSS-miehille

      ja kaikille "kyllä meidän on nyt oltava euroalueessa, kun on kerran EU:hun liittytty" -ICT-insinöörelle pitäisi antaa Nordean pääekonomistin tuskainen parahdus tänäisen Ilta-Sanomien ISTV-haastattelussa!

      Euroalueeseen valuvikana syntynyt kriisi on vielä ajava porsaat kotiin, kun järki alkaa palata edes pätkittäin menneitten aikojen varsinaisillekin eurohuumaantuneille!

      Eli jopa Nordean ja muidenkin pankkien taloustutkijoiltakin alkaa löytyä jo jos ei nyt vielä katumusta ja parannusta, niin ainakin tunnustusta:

      "Nordean Kangasharju Suomen eurokaudesta: ”Nettosaldo miinuksella. Tulipa tehtyä tyhmä päätös”

      Nordean mukaan Suomi hyötyy nyt vain osittain maailmantalouden kasvusta. Pankin ekonomistit huomauttavat, että euron kehitys tukee vientiä vain osittain.

      – Euro on kyllä heikentynyt Yhdysvaltain dollaria, Ison-Britannian puntaa ja Kiinan juania vastaan, mutta se on vahvistunut Ruotsin kruunua ja varsinkin Venäjän ruplaa vastaan ja meille tärkeään Saksan vientiin euron kurssilla ei ole välitöntä vaikutusta.

      Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan ensimmäiset 15 vuotta eurossa on ollut Suomen talouden kannalta onnetonta aikaa.

      – Kyllä se nettosaldo miinuksella on. Jos maailma pysähtyisi tähän, niin pitäisi sanoa, että tulipa tehtyä tyhmä päätös, Kangasharju sanoo ISTV haastattelussa.

      Mika Koskinen"

      Lähde: ISTV 02.09.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441095086437.html?nomobile=4

      JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

      Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

      Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

      "tosi kylmää" ja "pimeää"

      olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

      Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
      kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
      Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
      synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

      Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
      duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

      Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      Keskiviikkona 2.9.2015 virka-ajan ollessa vielä parhaimmillaan, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt vajaassa puolessatoista kuukaudessa jo 38 629 allekirjoitusta...

    • Miten_mahtaa_olla

      kun taatusti ulkoministeri Soinin ja myös Sampo Terhon ja Pirkko Ruohonen-Lernerin ja kumppaneiden taitaa nousta vielä ennen lumentuloa hiki pintaan! Euroalueeseen valuvikana syntynyt kriisi on vielä ajava porsaat kotiin, kun järki alkaa palata edes pätkittäin menneitten aikojen varsinaisillekin eurohuumaantuneille!

      Eli jopa Nordean ja muidenkin pankkien taloustutkijoiltakin alkaa löytyä jo jos ei nyt vielä katumusta ja parannusta, niin ainakin tunnustusta:

      "Nordean Kangasharju Suomen eurokaudesta: ”Nettosaldo miinuksella. Tulipa tehtyä tyhmä päätös”

      Nordean mukaan Suomi hyötyy nyt vain osittain maailmantalouden kasvusta. Pankin ekonomistit huomauttavat, että euron kehitys tukee vientiä vain osittain.

      – Euro on kyllä heikentynyt Yhdysvaltain dollaria, Ison-Britannian puntaa ja Kiinan juania vastaan, mutta se on vahvistunut Ruotsin kruunua ja varsinkin Venäjän ruplaa vastaan ja meille tärkeään Saksan vientiin euron kurssilla ei ole välitöntä vaikutusta.

      Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan ensimmäiset 15 vuotta eurossa on ollut Suomen talouden kannalta onnetonta aikaa.

      – Kyllä se nettosaldo miinuksella on. Jos maailma pysähtyisi tähän, niin pitäisi sanoa, että tulipa tehtyä tyhmä päätös, Kangasharju sanoo ISTV haastattelussa.

      Mika Koskinen"

      Lähde: ISTV 02.09.2015

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441095086437.html?nomobile=4

      JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

      Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

      Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

      "tosi kylmää" ja "pimeää"

      olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

      Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut

      kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä

      Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin

      synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

      Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä

      duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

      Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      Keskiviikkona 2.9.2015 virka-ajan ollessa vielä parhaimmillaan, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt vajaassa puolessatoista kuukaudessa jo 38 634 allekirjoitusta...

    • Vallan_väärinkäytöstä

      päästään. kun sekä Keskusta että kansa panevat vallantäyteydessään pöyhkeilevän pääministeri Sipilän ns. lankkua pitkin...

      "Kommentti: Keskustassa muhii kapina

      Pääministeri Juha Sipilällä on kiire toteuttaa uudistuksensa kun hallituksen pakka on vielä jotenkin kasassa, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Johannes Kotkavirta.

      Hallitus on viime viikkojen aikana joutunut kovaan myllytykseen talouden tasapainottamiseen tähtäävien suunnitelmiensa vuoksi. Kovimmat iskut on ottanut vastaan perussuomalaiset, jonka vaaliohjelma muistutti kolmesta hallituspuolueesta vähiten nyt esiteltyjä, pienituloisen kukkaroon kipeästi käyviä linjauksia.

      Perussuomalaisissa säästöt yhdistettynä Kreikan kolmannen tukipaketin hyväksymiseen ja pakolaispäätöksiin ovat jo aiheuttaneet eroaallon puolueesta. Itseään aiheesta ansiokkaasti ruoskineen puheenjohtaja Timo Soinin mukaan lähteneiden tilalle on toisaalta tullut saman verran uusia jäseniä.

      Perussuomalaisten kärvistely on toistaiseksi peittänyt alleen sen, mitä päähallituspuolue keskustan sisällä tapahtuu. Pääministeri Juha Sipilä on toistaiseksi päässyt omiensa kynsissä helpolla, mutta tilanne näyttää olevan muuttumassa.

      – Ehkä vielä ei ole kyse kapinasta, mutta kyllä siellä aikamoinen tyrmistys on, sanoo keskustan kentän perusteellisesti tunteva pitkän linjan puoluevaikuttaja.

      Sipilä herätti katkeruutta jo hallitusta muodostettaessaan sivuuttamalla ministeripelissä monia kokeneita keskustalaisia. Liikenneministerin salkun sai kokonaan keskustan ja politiikan ulkopuolelta tullut Anne Berner.

      Anne Berner nousi liikenne- ja viestintäministeriksi ilman aiempaa kokemusta politiikasta. Tämä ei ole kaikkia keskustalaisia miellyttänyt.
      Anne Berner nousi liikenne- ja viestintäministeriksi ilman aiempaa kokemusta politiikasta. Tämä ei ole kaikkia keskustalaisia miellyttänyt. (KUVA: Lehtikuva / Aku Häyrynen)

      Sipilän taustajoukkoihin kuuluu muitakin elinkeinoelämän vaikuttajia, kuten Esko Aho ja Jorma Ollila. Keskustan kentällä koetaan, että päätökset tehdään liiaksi tässä pienessä piirissä.

      – Ei sinne uskalla kukaan mennä väliin selittämään. Johtajat ovat linnoittautuneet Helsinkiin, Ilta-Sanomille kuvaillaan.

      Tyytymättömyys henkilöityy tällä hetkellä Berneriin, johon maakuntien miesten mitta näyttää tulleen täyteen raideliikenteen säästöpäätösten myötä. Keskustan kunniajäsen ja pitkän linjan puoluevaikuttaja Pekka Puustinen vaati jo viikonloppuna Bernerin eroa ja uhkasi palauttaa kultaisen ansiomerkkinsä keskustan puoluetoimistolle. Tänään Maaseudun Tulevaisuus kertoo useiden vaalipiirien kansanedustajien puuhaavan junavuorojen lakkautusta vastustavaa vetoomusta varapuhemies Mauri Pekkarisen (kesk) johdolla.

      Pekkarinen ja toinen keskustakonkari Seppo Kääriäinen ovat jo aiemmin arvostelleet hallituksen linjaa vaatimalla hyväosaisten vahvempaa osallistumista taloustalkoisiin. Ilta-Sanomien haastatteleman keskustavaikuttajan mukaan erityisesti lapsiperheisiin kohdistuvia säästöjä vastustetaan laajemminkin.

      – Koko tällä keskusta vastaan ammattiyhdistysliike -asetelmalla ei ole mitään tukea kentällä. Ei tällainen ole keskustan ideologian mukaista, hän kuvailee tilannetta.

      Toistaiseksi keskustan kannatus on pysynyt selvästi korkeimmalla tasolla. Vastapuolella vasemmistopuolueiden kannatus on taas valahtanut ennätysalas.

      Hallituksessa ymmärretään, että kipeiden uudistusten läpivieminen onnistuu vain tilanteessa, jossa hallituksen ja hallituspuolueiden rivit eivät rakoile nykyistä enempää. Sipilällä näyttääkin olevan melkoinen kiire kiisteltyjen työelämäuudistustensa läpiviemiseen kun pakka on vielä jotenkin kasassa.

      – Ne on tehtävä nyt koska vuoden päästä ne eivät kestä enää ollenkaan, keskustavaikuttaja sanoo."

      Johannes Kotkavirta
      Ilta-Sanomat 21.9.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442803051864.html

      JK.

      Kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, nimenomaan euron valuviasta köyhän kansan vaikaeudet tosi syvästi juontuvatkin!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen, kun taas ex-pääministeri Lipposen hokemat ovat kuin nykyisen pääministeri Juha Sipilän kansanvastaista intäntää!

      Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
      duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

      Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      Lauantaina 23.9.2015 aamuun mennessä europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt hieman yli kahdessa kuukaudessa jo
      43 234 allekirjoitusta...

    • Pääministeri_valehteli

      haastattelutunnilla: "Sipilä pelottelee turhaan – komissio ei määrää Suomen leikkauksia"!

      Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) pelottelu Suomen joutumisesta Euroopan unionin komission ohjaukseen on vailla pohjaa.

      Ylen eilisellä pääministerin haastattelutunnilla Sipilä sanoi Suomen olevan hilkulla joutua liiallisen alijäämän menettelyyn. Hänen mukaansa tämä merkitsisi käytännössä sitä, että tehtävistä leikkauksista päättäisi viime kädessä komissio.

      Väite perustuu useammallekin virhetulkinnalle.

      On totta, että Suomen julkisen sektorin alijäämä oli viime vuonna 3,2 prosenttia bruttokansantuotteesta (bkt), eli se ylittää EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen 3,0 prosentin alijäämäkriteerin, eikä parannusta ole vielä tälle vuodelle tiedossa. On myös totta, että velkakriteerin Suomi on toistaiseksi täyttänyt, mutta suhdannekorjattunakin velka uhkaa ensi vuodesta alkaen ylittää sallitut 60 prosenttia bkt:stä.

      Viimeksi kesäkuussa EU:n komissio arvioi Suomen tilannetta ja otti tuolloin huomioon Sipilän hallitusohjelman mukaiset uudistukset. Komission mukaan vielä ei ollut aihetta liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämiseen.

      Samaan tulokseen on tullut Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) aiemmin tässä kuussa julkistamassaan raportissa.

      – Meidän näkemyksemme mukaan on vielä ennenaikaista arvioida hallituksen toimien vaikuttavuutta. Ensi viikolla saadaan uuden hallituksen ensimmäinen julkisen talouden suunnitelma, ja sen pohjalta on mahdollista tehdä arvioita, budjettivalvontapäällikkö Heidi Silvennoinen VTV:stä sanoo Taloussanomille.

      Sekä komissio että VTV perustavat näkemyksensä siihen, että hallituksen kaavailemat uudistukset todella toteutuisivat ja ylitykset jäisivät väliaikaisiksi.

      Toistaiseksi uudistukset kilpailukykyloikkineen ovat edenneet tahmeasti ja nostaneet muun muassa palkansaajajärjestöt takajaloilleen.

      Lähes kaikki olleet alijäämämenettelyssä

      Suomi toimittaa muiden EU-maiden tavoin alustavan talousarviosuunnitelmansa komissiolle, jonka tulee marraskuun puoliväliin mennessä esittää siitä arvionsa. Komissio voi pyytää jäsenmaata tarkistamaan suunnitelmaansa tai laatia maata koskevan raportin.

      Jos komissio tässä vaiheessa katsoo, että Suomi edelleen uhkaa rikkoa alijäämä- tai velkakriteeriä, voi se sitten raportissaan suositella liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämistä.

      – Raportin kirjoittaminen ei vielä merkitse alijäämämenettelyn käynnistämistä eikä prosessi ole mitenkään nopea, välitön tai automaattinen, Silvennoinen kertoo.

      Suomestakin komissio on laatinut jo useamman raportin. Vuonna 2010 liiallisen alijäämän menettely käynnistettiin, mutta se lopetettiin alkuunsa tilastojen tarkennuttua.

      Jos Suomea ei lasketa mukaan, alijäämämenettelyltä ovat toistaiseksi säästyneet vain Viro ja Ruotsi. Tällä hetkellä menettelyn piirissä ovat Kroatia, Kypros, Portugali, Slovenia, Ranska, Irlanti, Kreikka, Espanja ja Britannia.

      Komissiolta suosituksia

      Jos komissio raportissaan suosittelee alijäämämenettelyn käynnistämistä, tutustuu EU:n neuvosto asiaan ja pohtii, onko menettelyn käynnistäminen aiheellista.

      – Jos näin on, voi sieltä tulla suosituksia ja aikatauluja alijäämän korjaamiseksi. Suositukset liikkuvat hyvin yleisellä tasolla eivätkä ole mihinkään yksittäiseen menoerään kohdistuvia, Silvennoinen sanoo.

      Tämän jälkeen jäsenmaalla on tavallisesti kuusi kuukautta aikaa toteuttaa suosituksia. Mikäli tilanne on erityisen vakava, aikaa annetaan vain kolme kuukautta. Sitten komissio arvioi suositusten toteutusta ja ovatko toimet tehokkaita.

      – Siinä palloa siirrellään jäsenmaan ja komission välillä eli tilannetta arvioidaan aina uudelleen.

      Mikäli useampikaan uudistuskierros ei tuota komission toivomaa tulosta, komissio voi uhata jäsenmaata sakolla. Aluksi se olisi koroton talletus, mutta voisi lopulta muuttua pysyväksikin. Kestäisi kuitenkin melko kauan, ennen kuin tähän pisteeseen päädyttäisiin.

      Sipilän erheet

      Edellä kerrotun perusteella pääministerin maalailemat uhkakuvat näyttäisivät ainakin osin liioitelluilta ja virheellisiltäkin.

      Ensinnäkin alijäämämenettely ei pääse iskemään kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan sen käynnistyminen ja eteneminen ovat hidas prosessi.

      Toiseksi alijäämämenettely ei ole mitenkään poikkeuksellista euromaiden parissa, vaikkakin se voi tiukalla taloudenpidollaan ylpeilleelle Suomelle ollakin nolo paikka.

      Sipilän karkein ja vakavin virhe liittyy kuitenkin siihen, kuka Suomen leikkauksista päättää. Se ei ainakaan alijäämämenettelyn perusteella ole komissio, vaan se on jatkossakin Suomen hallituksen esityksistä eduskunta."

      Taloussanomat 21.9.2015
      http://m.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/09/21/sipila-pelottelee-turhaan-komissio-ei-maaraa-suomen-leikkauksia/201512218/12?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-popular?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-p

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 ?

    • SSS-hallituksen_ja_myös

      presidentti Sauli Niinistön eteen on vielä ennen lumien tuloa saatettava erittäin paljastava muistutus siitä, miksi maa nyt makaa niin kuin makaa!

      Erittäinkin jokaisen demarin ja muunkin porvarin on syytä se katsoa, sillä epäilemättä haluaisivat varmaankin sekä entinen pääministeri Paavo Lipponen että nykyinen presidentti Sauli Niinistö poistattaa sen tavallisen - ja vielä seuraavissakin vaaleissa äänestävän - kansan nähtäviltä?!?

      "Pimeää pelottelua vai valuvikoja? - Katso kiihkeä eurokeskustelu vuodelta 1998

      Pääministeri Paavo Lipponen käytti värikkäitä ilmaisuja eurokeskustelussa huhtikuussa 1998.

      Euroopassa eletään nyt euron piinaviikkoa. Keskustelu käy kiihkeänä siitä, säilyykö euro pystyssä.

      Kiihkeää keskustelu oli myös keväällä 1998, kun Suomen hallitus ja oppositio kävivät nokkapokkaa euron liittymisen puolesta ja vastaan. Äänessä olivat pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) sekä oppositiojohtaja Esko Aho (kesk).

      - Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua. Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä vielä sieltä itse pyyhkimään, Lipponen jyrisi oppositiolle.

      [ ks. https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4 ]

      Aho puolestaan syytti hallitusta kansan pelkääjäksi, kun se ei uskaltanut järjestää kansanäänestystä liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliittoon EMU:un.

      - Tekeillä olevasta EMU-päätöksestä löytyy samanlaisia valuvikoja kuin rahamarkkinoiden vapauttamisesta ja ECU-kytkennästä, Aho sanoi.

      MTV3:n politiikan toimittaja Matti Maunu epäili äänestyksen jälkeen eduskunnan lopullista tietämystä euroon liittymisestä.

      - Kyllä hämmästyisi pieni kulkija jos tietäisi, kuinka epätietoisia tässä asiassa ollaan. Suomen piti mennä EMU:un korkean koron maana. Nyt näyttää siltä, että eurosta tulee heikko, koska siellä on heikon talouden maita kuten Italia ja Espanja, Maunu arvioi.

      (MTV3)

      Euroon vai ei? Kiihkeää sanavaihtoa 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      TALOUS JULKAISTU PÄIVITETTY 12.12.2011
      http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/pimeaa-pelottelua-vai-valuvikoja-katso-kiihkea-eurokeskustelu-vuodelta-1998/2099348

      JK.

      Ja juuri kyseisen videon sanoman vuoksi tarvitaan nyt

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      jotta nykyisen Juha Sipilän, Timo Soinin ja Alexander Stubbin SSS-hallituksen kyseenalainenEU(roalue)linja saadaan kriittiseen arviointiin mahdollisimman pikaisesti!

    • Rauhan_Sana_siunaa

      kun köyhä Anne Berner on omituisella tavalla - ja toisen köyhän eli pääministeri Sipilän suosiollisella tuella - supistamassa ennennäkemättömällä tavalla syrjäseutujen ihmisten kulkumahdollisuuksia !

      "Matkustajille ikäviä uutisia: junayhteyksiä karsitaan kovalla kädellä Pohjois-Karjalassa

      Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR ovat tiedottaneet muutoksista matkustajaliikenteessä Pohjois-Karjalassa.

      Matkustajajunaliikenne on loppumassa Joensuusta Varkauteen ja Joensuusta Nurmekseen. Siten loppuu henkilöliikenne Joensuusta Lieksaan kautta Nurmekseen ja myös suorin junayhteys Joensuun ja Tampereen välillä.

      Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ja VR ovat päässeet yhteisymmärrykseen junaliikenteen ostoista ja velvoiteliikenteen täsmennyksistä vuosille 2016-2019, tiedotteessa kerrotaan:

      LVM ei 27.3.2016 alkaen enää osta liikennettä reiteillä Joensuu-Nurmes, Tampere-Keuruu ja Jyväskylä-Haapamäki-Seinäjoki. Pieksämäki-Joensuu-reitti lyhennetään reitiksi Pieksämäki-Varkaus. Junavuorot vähenevät reiteillä Riihimäki-Lahti, Hanko-Karjaa, Kouvola-Kotkan satama ja Kajaani-Oulu.

      Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-Yhtymä perustelevat muutoksia vähäisillä matkustajamäärillä. Junavuorot lakkaavat maaliskuun lopulla. Valmistelun aikana LVM on selvittänyt myös poistuvia junavuoroja korvaavia linja-autovuoroja alueittain.

      Syksyn aikana viimeisteltävä sopimus viedään raha-asiainvaliokunnan hyväksyttäväksi.

      Täsmennys 15.9. klo 16.44. Alkuperäisessä tekstissä kerrottiin, että VR lopettaa matkustajajunaliikenteen. Kyse on kuitenkin siitä, että ministeriö ei osta liikennettä kyseisille rataosille.

      LUE MYÖS

      Lähes kolmekymmentä asemaa hiljenee – ministeriö lakkauttaa junayhteyksiä 15.9.

      Riikka Heikkilä
      Yle Pohjois-Karjala 15.9.2015

      http://yle.fi/uutiset/matkustajille_ikavia_uutisia_junayhteyksia_karsitaan_kovalla_kadella_pohjois-karjalassa/8307461?ref=leiki-uu

      &

      Lähes kolmekymmentä asemaa hiljenee – ministeriö lakkauttaa junayhteyksiä
      Liikenne- ja viestintäministeriö leikkaa junien ostoliikenteeltä kolmanneksen nykyrahasta. Leikkaukset lopettavat kaukojunaliikenteestä kolme reittiä ja pääkaupunkiseudun liikenteestä lakkautetaan Y -junien liikenne maaliskuun lopussa. Lisäksi vuoroja vähennetään monin paikoin.

      VR lopettaa alkuvuodesta kolme kaukojunien reittiä. Lakkautettavat reitit ovat Joensuu-Nurmes, Tampere-Keuruu ja Jyväskylä-Haapamäki-Seinäjoki. Lisäksi Pieksämäki-Joensuu-reitti lyhennetään reitiksi Pieksämäki-Varkaus.

      Lakkautettavien reittien lisäksi VR vähentää junavuoroja väleillä Riihimäki-Lahti, Hanko-Karjaa, Kouvola-Kotkan satama ja Kajaani-Oulu.

      Osa vuorojen vähennyksistä pyritään paikkaamaan muuttamalla jäljelle jääneiden vuorojen aikatauluja.

      Y-juna rantaradalla loppuu

      Valtio ei maaliskuun lopusta tue pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteeseen kuuluvaa Y-junaa Helsingin ja Karjaan välillä. Paikallisjuna lopettaa liikennöinnin 27.3.2016 alkaen.

      Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteessä H- junat lopettavat liikennöinnin pääradalla. Linjalla liikennöi jatkossa yhdistetty R-juna. Riihimäen suuntaan tulee kuitenkin sopimuskaudella useita nopeita vuoroja työmatkalaisia varten.

      Muutoksessa Saunakallion ja Ainolan junavuorot kaksinkertaistuvat. Sen sijaa junien pysähtyminen Purolan ja Nuppulinnan asemilla lakkaa.

      Valtio säästää vähentämällä tukea

      Lakkautukset ovat osa hallituksen ostoliikenteeseen tekemiä leikkauksia. Leikkauksista on neuvoteltu VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön välillä.

      Valtio säästää vähennyksillä noin 12 miljoonaa euroa vuosittain seuraavan neljän vuoden aikana. Valtio ostaa jatkossa hiljaisilla rataosuuksilla liikennettä 27 miljoonalla eurolla vuosittain seuraavan neljän vuoden aikana.

      Muutoksessa 28 aseman liikenne lakkaa, muun muassa Siuntio ja Inkoo Uudellamaalla. Valtion säästö vähentää yli puoli miljoonaa matkaa junaliikenteestä. Ministeriön mukaan vuoroja pyritään vähentämään niin, että jäljelle jääneillä vuoroilla pystyisi matkustamaan mahdollisimman moni.

      Jäljelle jäävän ostoliikenteen aikatauluja tarkennetaan syksyn aikana ja ne tulevat samaan aikaan voimaan uuden sopimuskauden alussa.

      Neuvoteltu sopimus hyväksytään lopullisesti hallituksen raha-asianvaliokunnassa.

      Junareitin lakkautusaikeet tyrmistyttävät Pirkanmaalla 16.9.

      Kari Ikävalko
      Yle Uutiset Kotimaa 15.9.2015 klo
      http://yle.fi/uutiset/lahes_kolmekymmenta_asemaa_hiljenee__ministerio_lakkauttaa_junayhteyksia/8307421?ref=leiki-uu

      JK.

      "Keskustan kansanedustajat tyrmäävät ministerinsä junavuorojen lakkautukset

      Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) ei aio tukea VR:n kannattamattomina pitämiä junayhteyksiä. Kolme keskustan kansanedustajaa on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ministerinsä tukipolitiikasta. - -"

      Yle 23.9.2015
      http://yle.fi/uutiset/keskustan_kansanedustajat_tyrmaavat_ministerinsa_junavuorojen_lakkautukset/8326784

      Siksikin tarvitaan - ja pian

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • 4021

      Historia toistaa tänä päivänä itseään suomessa nyt joka suhteessa ja se mikä tapahtui 1918 kapinan aikana eli etninen puhdistus on vieläkin rangaistava teko sillä murhatuista suuri osa ei osallistunut aseelliseen toimintaan ! . Pelkkä työväen yhdistykseen kuuluminenkin riitti silloin syyksi ja porvarit kylvivät näin herranpelon työläisiin seuraavaksi sadaksi vuodeksi ja onnistuikin siinä mutta näiden viattomien murhat eivät vanhene koskaan ! .

    • Veronkiertäjät

      selvitettävä!

      "Monet rikkaimmista suomalaisista maksavat tuloistaan veroja pienemmällä prosentilla kuin keskituloinen palkansaaja. Tämä johtu siitä, että varakkaimmilla lähes kaikki tulot ovat pääomatuloja, joiden verotus EI KIRISTY juuri ollenkaan tulojen kasvaessa MILJOONALUOKKAAN", toteaa Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala Seura-lehden 27.8.2015 Ilmestyneessä numerossa.

      Otsikko on VEROTTAJAN SALARAKKAAT, teksti Jarno Liski.

      "Miljardööri Antti Herlin sekä miljonäärit, kuten pääministeri Juha Sipilä ovat saaneet nauttia Suomen rikkaille tarjoamista VEROEDUISTA. Täysin laillisesti", todetaan Suomen verotusta arvioivassa artikkelissa. Kannattaa lukea.

      Rikkaat voivat "verosuunnitella" veroetujaan muun muassa seuraavilla kikoilla

      - verovapaita osingot

      - holding-yhtiöt

      - vakuutuskuoret

      - vakuutukseton vakuutus

      - kapitalisaatiosopimukset

      - palkkatulojen muuntaminen pääomatuloiksi jne.

      Professori Tuomalan mukaan perimmäinen virhe tehtiin vuonna 1993, kun palkkatulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin toisistaan ja niitä alettiin verottaa eri perustein. "Minä ja moni muukin olemme ihmetelleet jo pitkään sitä, miksei tätä systeemiä saada korjattua", Tuomala sanoo suurien pääomatulojen huomattavasti ansiotuloja kevyemmästä verotuksesta. "Holding-yhtiöt ovat juuri yksi merkittävä tekijä suurten tulojen kevyessä verotuksessä". "Monessa suhteessa vakuutuskuoret toimivat kuin holdingyhtiöt, mutta verovapaus on vielä laajempaa. Esimerkiksi kaikki osingot sekä myyntivoitot ovat verovapaita. Veroja maksetaan vasta, kun rahaa otetaan kuoresta ulos", todetaan artikkelissa.

      "Nopeinta tulojen kehitys on ollut suurituloistenkin joukossa kaikkein suurituloisimmilla, joilla on myös kaikkein suurin mahdollisuus käyttää verotuksen tarjoamat lailliset veroedut", toteaa kansantaloustieeen professori.

      Pitäisikö verot kerätä veronmaksukyvyn mukaan - oikeudenmukaisesti, jotta köyhiltä ja keskituloisilta ei tarvitse leikata. Kuten nykyinen hallitus suunnittelee.

      Artikkeli "Verottajan salarakkaat" päättyy toteamaan POLIITTISEN HYVÄKSYNNÄN

      "Keskustelun aiheena erilainen verokohtelu pyyhkäistään usein sivuun kateutena, vaikka kysymys on oikeudenmukaisuudesta. "Olen miettinyt onko vaalirahoittajilla tässä niin tärkeä asema. Viime vaaleissakaan tästä asiasta ei juuri puhuttu", Tuomala kummastelee.

      Veroprofessori Tuomala uskoo, että nyt perussuomalaisten noustua hallitukseen "kaikki puolueet" ovat olleet siunaamassa suurien pääomatulojen kevyen verotuksen. Tuomala uskoo, että kansalaiset eivät ehkä täysin ymmärä, millainen verojärjestelmä Suomessa on.

      Palkansaajien ja holdingyhtiön omistajan verotus 2015 on artikkelin "Verottajan salarakkaat" tärkeää tietoa. Sen mukaan palkasaajien verot ja veroluontiset maksut ovat 25.000 euron tuloilla n. 22 % ja 100.000 euron tuloilla n. 50 %, miljoonatuloilla noin 55 %.

      Vastaavasti osingoista maksettavat verot ovat 25.000 euron osingoista vajaa 10 %, 550.000 euron osingoista noin 22 % ja miljoonan euron osingoista noin 25 %. Osinkovero on laskettu tilanteessa jossa osinko on korkeintaan 8 % yhtiön nettovarallisuudesta (Veronmaksajien keskusliiton arvio).

      Suomessa on erilaisia verokantokriteereitä eri veronmaksajaryhmille (vasemmistopuolueiden intressiryhmät (palkansaajat, pieni- ja keskituloiset)

      - kovasti verotettuja

      kokoomuksen intressiryhmät (omistava luokka, ylemmät toimihenkilöt)

      - pääomatulot, myyntivoitot jne matalasti verotettuja ja

      kepun intressiryhmät (maa- ja metsätalouden harjoittajat)

      - monenlaisia veroetuja ja suuret kansalliset maataloustuet verottomina)

      1) palkansaajat, eläkeläiset, peruspäivärahalla elävät = kova progressiivinen vero

      2) pääomatuloista vähäinen tasavero (1993 Ahon hallituksen aikana voimaantullut) erilaisine veroetuinen ja erilaisia veronkiertojärjestelmiä

      3) maa- ja metsätalousharjoittajien vähäinen verotus erilaisine veroetuineen ja tukineen

      Toivottavasti jokainen puolue tekee ennen tulevia kansanedustajavaaleja oman veroehdotuksensa, joka julkaistaan kaikissa tiedotusvälineissä ja vaaliohjelmissa.

      Miten verot nykyhallituksen kerätään ja miten verotus saadaan oikeudenmukaiseksi, eli mitä puolue aikoo tehdä, jotta kansalaisten verokohtelu perustuu veronmaksukykyyn ja on tasapuolista, demokraattista. Media voisi esittää puolueiden vaihtoehtoiset "vero-ohjelmat" veroprofessorille, joka kertoisi ohjelmien vaikutukset verokertymään kansantalouden kannalta.

      Vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas, joka hoiti pääministeri Sipilän Fortel Investin (pääomasijoitusyhtiö) sijoituksia Sipilän yhtiökumppanina olisi jäävi selittämään oikeudenmukaisinta verotusta ja kaikkien kansalaisten kannalta ennen tulevia "verovaaleja".

      Lue myös:

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-500

      Tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Parasiittien_paratiisi

      Loiset voivat loistavasti!

      Valtion tuloverot nousivat viime vuonna, mutta yhteisöveron alennus söi yhteisöverotuloa liki 250 miljoonaa euroa!

      Kansalaisten tuloveroissa oli siten yli miljardin euron kasvu.

      [Ks. Henkilöasiakkaiden tuloverot 2009 – 2014

      http://yle.fi/uutiset/kansalaisten_tuloveroissa_yli_miljardin_euron_kasvu/8413070 ]

      Henkilöasiakkaille määrättiin viime vuonna tuloveroja 29,9 miljardia euroa – 1,1 miljardia enemmän kuin vuonna 2013.

      Verotus kiristyi viime vuonna, ja pelkät henkilöasiakkaiden ansiotuloverot kasvoivat 0,8 miljardia euroa eli reilut kolme prosenttia edellisvuodesta. Ansiotuloveroja kertyi 26,9 miljardia euroa.

      Pääomatuloverojen määrä nousi 271 miljoonaa vuoteen 2013 verrattuna. Tässä on yli 12 prosentin nousu, ja näitä veroja kerättiin 2,5 miljardia euroa.

      Yleisradioveroa kerättiin 500 miljoonaa euroa. Nousua on vajaat kolme prosenttia.

      Kaikkiaan verohallinto keräsi tuloveroja 34,3 miljardia. Tuloverojen yhteismäärä kasvoi 0,9 miljardia euroa.

      Yhteisöverokanta laski viime vuonna 24,5 prosentista 20 prosenttiin.

      Yhteisöasiakkailta kerättiin tuloveroa 4,4 miljardia euroa eli 249 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2013.

      Tuloverot kattavat Verohallinnon keräämistä veroista lähes kaksi kolmasosaa."

      Teija Santaharju

      Yle Talous 28.10.201

      http://yle.fi/uutiset/kansalaisten_tuloveroissa_yli_miljardin_euron_kasvu/8413070

      Vrt.

      "Verohallinnon mukaan verovuosi 2014 näyttää menneen ihan hyvin monella yrityksellä.

      Yritysten odotettua parempi vuosi näkyy yhteisöjen maksamien tuloverojen arvioitua pienempänä laskuna.

      Verovuodesta 2014 lähtien yhteisöverokanta laski 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Se näkyi yhteisöverojen määrän pienenemisenä.

      Kohtalaisen hyvä vuosi useille yrityksille

      Yhteisöt joutuivat maksamaan verovuonna 2014 tuloveroja yhteensä 4,4 miljardia euroa. Verokertymä laski vuoteen 2013 verrattuna 249 miljoonaa euroa, eli 5,4 prosenttia.

      Lasku ei ollut yhtä suuri kuin yhteisöveroprosentin mekaanisesti laskettu alennus, 18 prosenttia.

      Verohallinnon mukaan verovuosi 2014 vaikuttaa menneen kohtalaisen hyvin monilla yrityksillä. Laajamittaisesta yritystoiminnan piristymisestä ei voida puhua, mutta ei myöskään tilanteen huononemisesta.

      Tuloveroja maksoi yhteensä 108 000 yhteisöä. Lisäksi yhteisöt maksoivat Yle-veroa 21 miljoonaa euroa.

      Mätkyjä useammille yhteisöille kuin palautuksia

      Ennakonpalautuksia maksettiiin 46 000 yhteisölle yhteensä 405 miljoonaa euroa, mikä on 14,9 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013. Keskimääräinen palautus on reilut 8 700 euroa.

      Jäännösveroja tulee maksettavaksi 51 000 yhteisölle yhteensä 349 miljoonaa euroa, joka 2,7 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Keskimääräinen jäännösvero on 6 850 euroa.

      Yhteisöjen ennakonpalautukset ja jäännösverot voivat vaihdella huomattavasti vuosittain. Syynä tähän on yhteisöjen verotettavien tulojen suhdanneherkkyys ja yhteisöjen ennakkoperintä, joka ei huomioi yhteisöjen toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia kovin reaaliaikaisesti.

      Verohallinto maksaa keräämänsä yhteisöasiakkaiden tuloverot valtiolle, kunnille ja seurakunnille. Vuonna 2014 valtion osuus tuloveroista oli 2,7 miljardia euroa, kuntien osuus 1,6 miljardia euroa ja seurakuntien osuus 124 miljoonaa euroa."

      Mikko Leppänen

      Yle Uutiset 28.10.2015klo 11.06

      http://yle.fi/uutiset/yhteisoverojen_maara_pieneni_odotettua_vahemman__laskua_249_miljoonaa/8413121

      JK. Siinä missä tavallisilla kansalaisilla verotus kiristyi ja niin ollen talous tiukkeni, siinä Verohallinnon mukaan verovuosi 2014 näyttää menneen ihan hyvin monella yrityksellä.

      SSS-hallituksen yhden ns. kärkihankkeen eli normienpurkutalkoiden parina uudistuksena on sitten vielä ensin veronvälttelijöiden (muka rikos)seuraamuksena vain "tehokas katuminen" ja sen seurauksena "armahdus" eli faktisesti anteeksianto eli todellinen "riemuvuosi 2016"!

      Siten armoitetut lestadiolaiset ja muutkin veromoraaliltaan kyseenalaiset voivat turvallisen mielin jatkaa - ja lain turvaamana! - verosuunnittelun merkeissä veronkiertoa eli siis pysyväiseksi tarkoitetun osakeomistajasuhteiden pimitysjärjestelmän eli hallintarekisterin turvin...

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on jo karvansa näyttänyt:

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      ]

      Ja mitä onkaan ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

      ]

      Koska näin on SSS-komennossa ja erityisessä suojeluksessa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Kyykytys_senkun_kovenee

      Sairaille tulossa lisälasku – Kela-korvauksista nipistetään, omavastuut nousevat

      Hallitus alentaa Kelan maksamien päivärahojen ja korvausten tasoa ensi vuonna. Muutoksilla säästetään noin 200 miljoonaa euroa.

      Hallituksen esittämät muutokset alentavat Kelan maksamien päivärahojen ja korvausten tasoa.

      Hallitus muuttaa sairauspäivärahan ja vanhempainpäivärahan määrään vaikuttavia tulorajoja ja korvausasteita.

      Lisäksi sairausvakuutuksen lääke- ja matkakorvausten omavastuita korotetaan. Sama koskee myös yksityisiä lääkäri- ja hammaslääkärikäyntejä.

      Käytännössä hallituksen esittämät muutokset alentavat Kelan maksamien päivärahojen ja korvausten tasoa.

      Sairaus- ja vanhempainpäivärahat määräytyvät hakijan tulojen mukaan

      Sairauspäivärahan kohdalla 70 prosentin korvaukseen oikeuttavaa vuosittaista työtulorajaa alennetaan 36 400 eurosta 30 000 euroon. 56 000 euron tulot kartuttaisivat sairauspäivärahaa nykyisen 40 prosentin sijasta enää 35 prosenttia, ja tämän ylittävillä tuloilla päivärahaa kertyisi 25 prosenttia. Sama muutos koskisi myös kuntoutusrahan tulorajoja.

      Hallitus aikoo myös poistaa vanhempainpäivärahakauden alussa maksettavan korotuksen. Nyt äidille maksettavan vanhempainrahan määrä on 30 ensimmäiseltä arkipäivältä 75 prosenttia hakijan vuosityötuloista. Jatkossa etuus määräytyisi 70 prosentin mukaan. Yli 56 000 euron vuosituloista maksetaan 32,5 prosenttia. Samat muutokset tehdään myös isälle maksettavaan vanhempainrahaan ja isyysrahaan.

      Omavastuiden nosto kasvattaa sairaiden laskua

      Itse maksettavaa lääkekorvausten alkuomavastuuta nostetaan 60 euroon, ja muidenkin lääkekorvausten omavastuu kasvaa.

      Matkakorvausten matkakohtainen perusomavastuu puolestaan nousee 16 eurosta 25 euroon ja korotettu omavastuu 32 eurosta 50 euroon. Matkakustannusten 272 euron vuotuista omavastuuta korotetaan 300 euroon.

      Yksityisen sairaanhoidon korvausten säästöistä puolet nipistetään hammashoidon korvausmenoista ja puolet lääkärinpalkkioista sekä tutkimuksen ja hoidon korvauksista.

      Hallitus aikoo säästää yksityislääkärikorvauksista 78 miljoonaa, lääkekorvauksista 50 miljoonaa, matkakorvausmenoista 25 miljoonaa euroa vuodessa. Sairaus- ja vanhempainpäivärahaan tehtävien muutosten lasketaan tuovan 42 miljoonaa euroa säästöt vuosittain.

      Lakimuutokset tulevat voimaan ensi vuoden alussa.

      Yle Uutiset 1.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/sairaille_tulossa_lisalasku__kela-korvauksista_nipistetaan_omavastuut_nousevat/8417760

      JK.

      Siinä missä tavallisilla kansalaisilla verotus kiristyi ja niin ollen talous tiukkeni, siinä Verohallinnon mukaan verovuosi 2014 näyttää menneen ihan hyvin monella yrityksellä.

      SSS-hallituksen yhden ns. kärkihankkeen eli normienpurkutalkoiden parina uudistuksena on sitten vielä ensin veronvälttelijöiden (muka rikos)seuraamuksena vain "tehokas katuminen" ja sen seurauksena "armahdus" eli faktisesti anteeksianto eli todellinen "riemuvuosi 2016"!

      Siten armoitetut lestadiolaiset ja muutkin veromoraaliltaan kyseenalaiset voivat turvallisen mielin jatkaa - ja lain turvaamana! - verosuunnittelun merkeissä veronkiertoa eli siis pysyväiseksi tarkoitetun osakeomistajasuhteiden pimitysjärjestelmän eli hallintarekisterin turvin...

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on jo karvansa näyttänyt:

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      ]

      Ja mitä onkaan ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

      ]

      Koska näin on SSS-komennossa ja erityisessä suojeluksessa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Vieläkö_SSS-hallitus

      kehtaa ajaa hankketta, joka saa täystyrmäyksen myös oikeus- ja veroviranomaistahoilta!

      Valtiovarainministeriön lakiehdotus hallintarekisterijärjestelmän sallimisesta Suomessa saa oikeus- ja veroviranomaisilta harvinaisen yksituumaiset ja rajut moitteet.

      Hallintarekisterijärjestelmän sallimista Suomessa ovat ajaneet pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Alexander Stubb.

      Viranomaiset uskovat hallituksen lakihankkeen lisäävän rikosmahdollisuuksia, vähentävän kiinnijäämisriskiä ja heikentävän moraalia.

      Tämä käy ilmi valtiovarainministeriön järjestämästä lausuntokierroksesta, jossa vastauksensa ovat antaneet muun muassa Verohallinto, Helsingin poliisilaitos, Poliisihallitus, Valtakunnansyyttäjänvirasto ja Keskusrikospoliisi.

      Valtiovarainministeriö on perustellut hallintarekisteriä EU-lailla, kilpailun lisäämisellä ja nykyisen monopolijärjestelmän kalleudella. Ministeriö ei aluksi halunnut järjestää uutta lausuntokierrosta hallintarekisteristä, mutta taipui muutama viikko sitten julkisen paineen alla. Takaraja lausuntojen jättämiselle oli tämän viikon maanantaina.

      Iltalehti kävi läpi viranomaislausunnot, joiden tyrmäys hallintarekisterille on murskaava.

      Esimerkiksi Verohallinnon lausunnon mukaan ”hallintarekisteröinnin salliminen suomalaisille voi merkittävästi vaikeuttaa veroviranomaisten tiedonsaantia ja verotuksen toimittamista”. Verohallinnon mielestä ehdotetut toimet osakeomistusten yleisöjulkisuuden sekä viranomaisten tiedonsaannin turvaamisesta ovat puutteellisia.

      Verohallinnon tulkinnan mukaan Suomen nykyinen hallintarekisterikielto ei myöskään ole EU:n edellyttämän pääomien vapaan liikkuvuuden vastainen.

      Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikkö pitää oman lausuntonsa perusteella ministeriön lakiehdotusta ”keskeneräisenä, perusteluiltaan epäselvänä ja osin puutteellisena”. Yksikön mukaan lakiehdotuksesta ei ole tehty riittävää vaikutusarviota.

      – Lainsäädännön valmistelussa on annettu virheellinen kuva, että kansainvälinen tietojenvaihto turvaisi Verohallinnolle verotusta varten tarvittavat tiedot samoin kuin nykyinen suoran omistuksen malli, yksikön lausunnossa moititaan valtiovarainministeriötä.

      Yksikön mukaan ministeriön kehuma automaattinen tietojenvaihto ei korvaa suoran omistuksen omistajatietoja.

      – Omistustietojen hankkiminen hallintarekisterien pitkistä ketjuista ulkomailta käy viranomaisille ylivoimaiseksi, harmaan talouden selvitysyksikkö pelkää.

      Viranomaiset ovat huolissaan, että suomalaisten rahat ja osakeomistukset katoavat verottajan, poliisin ja oikeuslaitoksen ulottumattomiin ulkomaille, jos hallitus hyväksyy nyt ehdotetun hallintarekisterilain.
      ”Huono viesti lainsäätäjältä”

      Valtakunnanvoudinviraston mielestä lakiehdotus ”ei edelleenkään turvaa viranomaisten tiedonsaantia osakeomistuksista riittävällä tavalla”. Virasto on huolissaan ulosottotoimien vaikeutumisesta uuden lain myötä.

      – Valtakunnanvoudinvirasto ei pidä luonnosta ulosoton tehokkaan toiminnan ja yhteiskunnan maksumoraalin ylläpidon kannalta hyväksyttävänä, lausunnossa todetaan.

      Moraalista on huolissaan myös Helsingin poliisilaitos.

      – Rikostorjunnan ja -tutkinnan kannalta ehdotettu valtiovarainministeriön esitys olisi selvä heikennys. Muutoksella saattaisi olla muutenkin moraalia heikentävä vaikutus ja se olisi huono viesti lainsäätäjältä, kun samaan aikaan harmaata taloutta ja talousrikollisuutta pyritään kaikin tavoin torjumaan, apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen allekirjoittamassa lausunnossa moititaan.

      Lausunnossa muistutetaan, että viranomaistiedustelut ulkomaille ovat usein hidasta toimintaa, minkä vuoksi monet tiedot saattavat tulla ”vanhentuneina”. Helsingin poliisi ei pidäkään valtiovarainministeriön ehdottamia muutoksia ”rikostorjunnan kannalta perusteltuina”.

      Keskusrikospoliisin yhdessä Rahanpesun selvittelykeskuksen kanssa laatiman lausunnon kritiikki lakiehdotukselle on yhtä selkeä.

      – Rikostorjunnan näkökulmasta ehdotettu lainsäädäntö mahdollistaa arvopaperiomistuksen ketjuttamisen ja piilottamisen ulkomailla toimivien hallintarekistereiden taakse siten, ettei suomalaisilla esitutkintaviranomaisilla, kuten poliisilla, tullilla ja syyttäjällä ole mahdollista saada reaaliaikaista tietoa olemassa olevista omistuksista.

      Keskusrikospoliisi myös muistuttaa yleisöjulkisuuden toimivan ”rikoksia ennaltaehkäisevänä elementtinä”.

      – Yleisöjulkisuuden rajoittaminen vaikuttaa osaltaan rikosten estämistä ja selvittämistä haittaavasti.

      Poliisihallitus pitää Suomessa nykyisin käytössä olevaa suoran omistuksen mallia ”tehokkaana järjestelmänä harmaan talouden torjunnassa.

      Poliisihallituksen pelkona on myös rikoshyödyn takaisinsaannin vaikeutuminen ja rikosten tutkimisen kustannusten nouseminen. - -"

      Iltalehti 4.11.2015
      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015110320605632_uu.shtml

      JK.

      Koska näin on asiantila

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Harhauttavan_kränän

      myötä terveyserot kasvavat armottoman uusoikeistolaisen sote-ratkaisun seurauksena!

      Koko sote-mylly oli kokemattomien poliitikkojen arvoton näytelmä, kirjoittaa toimituspäällikkö Timo Paunonen.

      Hallituspuolueiden puolisen vuotta jatkunut kuherruskuukausi päättyi repivään riitelyyn sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista eli sote-uudistuksesta. Nyt sote-taistelun etulinjassa ovat pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok). Lauantaina vastaisena yönä syntyi kompromissi, joka näyttää olevan keskustalle rökälevoitto. Sote-alueita syntyy 15 ja maakunta-alueita 18. Kun paljon pienemmillä luvuilla liikkunut kokoomus hyväksyi esityksen, se menee jatkovalmisteluun. Ratkaisu lujittaa keskustan valtaa maakunnissa. Parin päivän hallituskriisi olikin itse asiassa puhdasta valtataistelua, jossa keskusta turvasi etupiirinsä maakunnissa – kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen näyttää olevan tässä väännössä sivuseikka.

      Keskustan voitto on samalla kokoomuksen kriisi. Keskustalainen puoluekoneisto jauhoi Stubbin esikuntineen muroiksi valtioneuvoston linnan kylmillä käytävillä. Sote-sotku on jo koitunut monen poliitikon tuhoksi. Nyt tähän riviin astuu Stubb, jonka jatko puheenjohtajana punnitaan viimeistään puoluekokouksessa, jos hallitus pysyy sinne saakka koossa. Stubbin asema ei näytä nyt hyvältä.

      Valtioneuvoston linnassa ja eduskunnassa ehdittiin siis näytellä hallituskriisin nimellä kulkeva arvoton näytelmä. Tuntuu käsittämättömältä, että vaikeassa taloudellisessa tilanteessa hallitus käyttää ministereiden ja eduskunnan työaikaa riitelyyn. Pääministerin uhkaus oman hallituksensa erolla on poikkeuksellista. Erouhkaus pakotti kokoomuksen ruotuun, ja Sipilän kovia otteita puidaan vielä pitkään – halusi pääministeri sitä tai ei. Mikä on hallituksen työkyky tästä eteenpäin, kun sote-riidassa ajettiin päät kuhmuille?

      Sote-ralli näyttää kristallisoituvan hallituspuolueiden johtajien kokemattomuuteen: Stubb ehti harjoitella ministerin työtä Kataisen hallituksissa ja pätkäpääministerinä Kataisen jälkeen. Soini ja Sipilä ovat ministereinä untuvikkoja. Nyt pintaan ryöpsähtäneiden riitojen hallintaan tarvittaisiin poliittista pelisilmää ja yhteistyökykyä. Eduskunnassa perjantaina rauhallisesti lausuntoja antanut kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk) vaikutti hallituksen sähläreiden rinnalla valtiomieheltä.
      Timo Paunonen

      Ilta-Sanomat 7.11.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446862034033.html

      Vrt.

      Sote-sopu on riemuvoitto kokoomukselle

      Kokoomus on nyt saanut sen, mitä se on eniten sote-uudistuksessa halunnut. Yön pimeinä tunteina keskusta on taipunut siihen, että palveluihin tulee asiakkaiden valinnanvapaus.

      Taitava temppu, sillä hallitusohjelman mukaan valinnanvapaudesta piti päättää vasta uudistuksen kolmannessa vaiheessa. Nyt piti päättää vain sote-alueiden määrä.

      Kun sote-alueiden määrästä syntyi ensin riita ja sitten hallituskriisi, kokoomus sai hienon tilaisuuden iskeä valinnanvapauskortti pöytään. Jo ennen hallituskriisiä keskusta oli taipunut kokoomuksen tahtoon, että lähes kaikki palvelut avataan kilpailulle. Valinnanvapaudesta ei kuitenkaan ollut sovittu.

      Ratkaisu on iso ideologinen voitto kokoomukselle, mutta se näkyy ja tuntuu myös kansalaisten arjessa. Se tarkoittaa, että asiakkaat saavat itse valita palveluntuottajan ja sote-alue ohjaa rahat sinne. Sote-alue valitsee vain tuottajat, jotka saavat tuottaa palveluja sen alueella.

      Tämän tyyppinen järjestelmä on jo käytössä Ruotsissa.

      Sote-palvelut ottavat merkittävän askeleen kohti markkinataloutta. Tämä voi olla kokoomuksen suurimpia riemuvoittoja hallituksessa, koska nyt tehdään uudistusta vuosikymmeniksi eteenpäin, eivätkä seuraavat hallitukset voi enää näitä linjauksia muuttaa.

      Kokoomus ajoi valinnanvapautta myös edellisessä hallituksessa. Tukea ja ymmärrystä se sai vain Rkp:ltä. Kaikki muut puolueet haukkuivat kokoomusta häiriköksi, joka estää koko uudistuksen.

      No nyt kokoomuksen ei tarvinnut kuunnella punavihreiden räksytystä. Piti vain taivuttaa entinen yritysjohtaja ja miljonääri Juha Sipilä ymmärtämään sitä, että yksityiset palveluntuottajat kannattaa ottaa julkisten rinnalle palveluja tarjoamaan tasavertaisesti. Sipilä varmasti ymmärtää, mutta hänellä riittää selittämistä omalle kenttäväelle.

      Kompromississa keskusta sai 18 maakuntaansa, mutta sote-vastuu tulee 15 alueelle. Sote-palvelujen näkökulmasta 15 on parempi kuin 18, mutta kumpi tahansa olisi kelvollinen ja ehdottomasti parempi kuin nykytilanne eli 180 kuntaa tai aluetta.

      Molemmat saivat siis tikkarin ja voivat nyt rauhoittua. Perussuomalaiset seurasivat näytelmää enimmäkseen sivusta, koska heillä ei ole vahvoja sote-kantoja. Ulkoministeri Timo Soini kyllä tuskastui kokoomuksen itkupotkuraivareihin, kun kokoomus jankkasi taas valinnanvapaudesta.

      Mutta kokoomukselle kiukuttelu kannatti: he saivat juuri sen mitä halusivat

      HS 7.11.2015
      http://www.hs.fi/kotimaa/a1446865096457

    • Sote_ratkaisun_tulosta

      Ihmishenget ovat uhattuna, kommentoi Kainuun kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto SSS-miesten Sote-ratkaisun mukanaan tuomaa päivystyksen lopettamista Kainuun keskussairaalassa.

      Kainuun keskussairaalan laaja päivystys Kajaanissa uhkaa loppua sote-ratkaisun myötä.

      Kainuussa pelätään, että Kajaanissa sijaitsevan keskussairaalan laajan päivistyksen lakkaaminen vaarantaisi jopa ihmishenkiä.

      "Professori: Säästöjä ei saada kasaan sote-ratkaisulla

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110920634869_uu.shtml ]

      - Erikoiselta tämä tuntuu, että jos meidän potilaiden täytyisi lähteä hakemaan hoitoa 200 kilometrin päähän, Kainuun kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto sanoo.

      Esimerkiksi Kuhmosta kertyy matkaa Ouluun päivystykseen yli 250 kilometriä.

      - Me hoidamme 95 prosenttia potilaista paikallisesti ja viisi prosenttia palveluista ostamme yliopistollisesta sairaalasta. Meillä on yli 30 erikoissairaanhoidon alaa, hoidamme niin synnytykset kuin murtumat. Nyt se kaikki uhkaa loppua, Ahopelto ihmettelee.

      - Miten voi olettaa, että satoja ambulansseja kulkisi päivittäin satoja kilometrejä Ouluun tai Kuopioon? Täällä tarvitaan päivystävä sairaala.

      Kainuun alueella on talven aikaan paljon myös lasketteluturisteja, jotka kaipaavat silloin tällöin hoitoa tapaturmiin. Sellainen hoito ei enää olisi mahdollista Kajaanissa.

      Myös työpaikat ovat uhattuna.

      - Tämä olisi myös merkittävä muutos sairaalatoiminnalle ja kainuulaisille.

      Ahopelto odottaa hallituksen tämänpäiväistä tiedonantoa, mutta ei jaksa uskoa, että Kainuun päivystys lakkautetaan.

      - Uskon, että päättäjämme ovat sen verran viisaita, etteivät he anna syntyä tällaista katvealuetta. Ei aivoinfarktiin esimerkiksi ehdi odottaa hoitoa kahta tuntia, ihmishenkihän siinä on uhattuna, Ahopelto sanoo.

      Kainuun lisäksi laaja päivystystoiminta uhkaa loppua Keski-Pohjanmaalta ja Etelä-Savosta, listalla ovat myös Kymenlaakso, Vaasan keskussairaala, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri sekä Kanta-Hämeen keskussairaala.

      JENNI HARMANEN
      Iltalehti 9.11.2015
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110920636875_uu.shtml

      Ks.

      "24 tunnin päivystys keskitetään 12 sairaalaan

      Peruspalveluministeri Juha Rehula vahvisti, että sairaalaverkostoa karsitaan sote-uudistuksessa,kun 24 tunnin päivystys keskitetään 12 sairaalaan

      Perhe ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) sanoo, että sairaalaverkkoa uudistetaan osana hallituksen hyväksymää sote-pakettia.

      Rehula vahvisti tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa julkisuuteen levinneen tiedon sairaalaverkon karsimisesta.

      Rehula sanoi tiedotustilaisuudessa, että ympärivuorokautisia, täyden palvelun sairaaloita tulee olemaan 12.

      – Muiden alueiden keskussairaalat jatkavat 7/24-päivystystä suppeampina yksikköinä, Rehula sanoi.

      Ympärivuorokautista päivystystä on Suomessa tarjottu tähän asti keskussairaaloissa. Palvelut heikentyvät uuden linjauksen mukaan kahdeksalta sairaalalta. Ne tukeutuvat tulevaisuudessa isompiin yksiköihin.

      Rehula oli tiedotustilaisuudessa vaitonainen sairaaloiden nimistä. Sairaaloiden nimet tarkentuvat Rehulan mukaan myöhemmin.

      – Alueilla on vankka käsitys siitä, että juuri meillä on täyden palvelun sairaala, mutta todellisuudessa näin ei ole, Rehula selvitti.

      Sairaalan laajempi palvelu tarkoittaa sitä, että sairaalassa on tarjolla kaikki laajat palvelut.

      Rehulalta kysyttiin, miten käy synnytysten, joutuuko synnyttäjä matkustamaan kaukana sijaitsemaan sairaalaan.

      – Synnytyksissä katsotaan sen mukaan, miten on kilometrejä missäkin, Rehula vastasi.

      Keväällä määritellään ministerin mukaan, mikä on täyden palvelun sairaala.
      Heidi Vaalisto

      Ilta-Sanomat 9.11.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447041657591.html

      JK.

      Yhtenä SSS-hallituksen hankkeena on Stubbin 4.11.2015 julistamana ede3lleen vireillä - ja siis pysyväiseksi kaupantekijäiseksi omistuksensa kätkijöille ja asianmukaisen verotuksen välttelijöille - hallintarekisteri osakeomistussuhteiden ikiaikaiseen peittelyyn! Ja peiteltävää tulee olemaan myös sote-ratkaisun jäljiltä, nimittäin ruumiiden...

      Ministeri Anne Berner on jo karvansa näyttänyt:

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      ]

      Ja mitä on ajateltava pääministeri Juha Sipilästä ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan", jonka tyylisillä tavalla ei julkisen vallan tarvitsemia verokertymiä varmisteta palvelujen tuottamisen tarpeisiin!

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905

      Koska "niin on jos siltä näyttää" eli Suomessa siis vanhan virren kertoman mukaiselta

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Siksikin tarvitaan mitä pikimmin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Valinnanvapaus_on

      tarjolla rikkaille, kurjistuminen köyhille!

      Päivystäviä sairaaloita jää 12 – osa nykyisistä keskussairaaloista joutuu supistamaan toimintaansa!

      Hallitus on päättänyt, että laajoja päivystäviä sairaaloita on tulevaisuudessa vain 12. Nyt niitä on 19. Yle on saanut haltuunsa kartan, josta käy ilmi, minne päivystyssairaalat sijoittuvat.

      12 päivystyssairaalaa
      Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköitä on 12.
      12 päivystyssairaalaa
      Sote sana.

      Kartta kuvaa sitä, mitkä nykyisistä sairaaloista olisivat niitä, joissa olisi laaja päivystys, jos kriteerinä käytetään palveluiden saavutettavuutta.

      12 päivystyssairaalaa
      Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköitä on 12.
      Hallituksen on määrä maanantaina kertoa lisätietoja sote-ratkaisun sisällöstä. Lauantaina selvisi, että hallituspuolueet haluavat Suomeen 15 sote-aluetta ja 18 itsehallintoaluetta, mutta avoimeksi jäi monta yksityiskohtaa. Lisätietoja odotetaan maanantaina esimerkiksi kokoomuksen saamasta valinnanvapauskirjauksesta ja monituottajamallista.

      Yle on saanut haltuunsa ennen julkaisemattoman kartan, josta näkyvät ne paikkakunnat, joilla tulevaisuudessa on laaja päivystävä sairaala.

      Sairaaloiden määrää karsittaisiin nykyisestä 19:stä 12:een. Sote-ratkaisua maanantaina iltapäivällä esitellessään perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) kuitenkin korosti, että poliittista päätöstä siitä, mitkä nämä 12 sairaalaa ovat, ei ole vielä tehty.

      Tiina Merikanto
      Yle 9.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/soten_lopputulos_paivystavia_sairaaloita_jaa_12__osa_nykyisista_keskussairaaloista

      JK.

      Näiden sairaaloiden laaja päivystys on vaakalaudalla

      Yle Uutisten tietojen mukaan osa nykyisistä keskussairaaloista joutuu supistamaan toimintaansa. Laaja päivystystoiminta on sote-uudistuksen myötä keskittymässä 12 sairaalaan.

      Mikäli sote-uudistus toteutuu Yle Uutisten saaman kartan mukaisesti, monessa keskussairaalassa ei uudistusten tultua voimaan tarjottaisi päivystystoimintaa enää nykyisessä laajuudessa.

      Yle Uutisten tietojen mukaan Suomeen on tarkoitus nimetä 12 laajaan päivystystoimintaan keskittyvää sairaalaa. Laajan päivystyksen järjestämispaikkakunnat olisivat Helsinki, Turku, Lahti, Jyväskylä, Lappeenranta, Tampere, Pori, Seinäjoki, Kuopio, Joensuu, Oulu ja Rovaniemi.

      Mikäli suunnitelmat toteutuvat, kahdeksan keskussairaalan osalta päivystys olisi supistumassa nykyisestä.

      On huomattava, että päivystystoimintaa todennäköisesti näissäkin sairaaloissa silti järjestetään, mutta pienemmässä mittakaavassa.

      Supistus merkitsee päivystettävien erikoisalojen karsintaa

      Tällä hetkellä terveydenhuollon päivystystä tarjotaan ympärivuorokautisesti maassamme kaikkiaan 39 eri pisteessä, mutta monissa näistä päivystys tarkoittaa vain perusterveydenhuoltoa. Osassa sairaaloistakin on päivystysasetusta suppeampi päivystys.

      Nyt soten yhteydessä käsitellään laajaksi katsottua ympärivuorokautista päivystystä. Tämä tarkoittaa isoa keskussairaalaa, joissa on tavallisesti vähintään kymmenen erikoisalan päivystys.

      Lääkintöneuvos Timo Keistinen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo, että täyden palvelun sairaalassa päivystys kattaa lukuisten alojen erikoisosaamista: yleislääketieteen, sisätautien, ns. pehmytosakirurgian, ortopedian, radiologian, anestesian, psykiatrian, synnytysten ja lastenlääkärien asiantuntemus. Moni keskussairaala ei täytä nytkään kaikilta osin tämänhetkistä päivystysasetusta.

      Yle Uutisten kartasta selviää mille paikkakunnille laaja päivystys jatkossa keskittyy. Tämän pohjalta voi todeta, että seuraavissa sairaaloissa laaja päivystys on supistumassa:

      Kuva: Yle Uutisgrafiikka:

      Nykyinen päivystys supistumassa:

      * Kymenlaakson keskussairaala, Kotka

      * Kanta-Hämeen keskussairaala, Hämeenlinna

      * Vaasan keskussairaala, Vaasa

      * Keski-Pohjanmaan keskussairaala, Kokkola

      * Savonlinnan keskussairaala, Savonlinna

      Lisäksi supistuksia voi tulla nykyisestä myös keskussairaaloille, jotka toimivat jo nyt nykyisestä päivystysasetuksesta poikkeavasti (poikkeusluvalla synnytysten suhteen):

      * Kainuun keskussairaala, Kajaani

      * Mikkelin keskussairaala, Mikkeli

      * Länsi-Pohjan keskussairaala, Kemi

      – Sairaalat eivät mihinkään katoa, ja jatkossakin toimii myös 24 tunnin päivystys. Mutta sitä ei vielä osaa sanoa, missä laajuudessa näitä palveluja tarjotaan missäkin. Suurin osa hoitaa synnytyksiä, ja pystytään tekemään leikkaustoimintaa myös yöaikaan, vakuuttaa Keistinen.

      Keistinen muistuttaa, että tämä on suurelta osin myös henkilöstökysymys. Laaja päivystystoiminta nimittäin vaatii suuren määrän lääkäreitä, jotka hoitavat päivystykset normaalien työvuorojensa lisäksi.

      Muutokset eivät tapahdu hetkessä.

      – Sote-muutos ei ole mikään iso rysäys, vaan hidas prosessi, toteaa Keistinen.

      Maan hallitus kertoo sote-uudistuksen sisältöä ja yksityiskohtia myöhemmin maanantaina.

      Päivi Dahl
      Yle 9.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/naiden_sairaaloiden_laaja_paivystys_on_vaakalaudalla/8441288

    • Köyhien_ja_kurjien

      kannalta sote-valinnanvapaus on erittäin arveluttava:

      "Hyvän sosiaalityön puolesta täytyy käydä kova taistelu"

      Julkinen sosiaalityö pitää nostaa räväkästi pöydälle, vaatii alan professori. Hän on huolissaan siitä, miten oikealle sosiaalityölle käy, kun sote avaa kilpailun laajasti kansainvälisille palveluketjuille. Asiantuntijan mielestä uhkana on jopa laajamittainen heitteillejättö.

      Sosiaali- ja terveysalan uudistuksen suuruutta ei vielä edes hahmoteta, sanoo sosiaalityön professori Aila-Leena Matthies Kokkolan yliopistokeskuksesta.

      Parasta asiantuntijasta on se, että jonkinlainen sote-ratkaisu saatiin lopulta aikaiseksi vuosikymmenen jahkailun ja työntekijöitä uuvuttaneiden hallintouudistusten jälkeen. Huolestuttavinta puolestaan on se, että ei tiedetä, mitä kuntien ruohonjuuritason sosiaalityölle tapahtuu. Epäselvää on sekin, miten käy kuntien ja kuntayhtymien työntekijöiden työsopimusten.

      Matthies kertoo lukeneensa ministeriön sote-dokumentteja tarkkaan läpi.

      – Ei ole tietoa, siirtyvätkö aikuissosiaalityö, perheneuvolat ja lastensuojelutyö itsehallintoalueille vai säilyykö jotakin lähipalveluina.

      Asiantuntija näkee useita uhkakuvia

      Matthies painottaa, että tuore sosiaalihuoltolaki määrää tarkkaan, että palvelujen tarve – ei organisaatioiden sijainti – on palvelujen järjestämisen lähtökohta. Laki edellyttää, että sosiaalityöntekijät ovat ihmisen lähellä.

      – Toisista huolehtimisen altistaminen kilpailulle tuntuu jo lähtökohtaisesti eettisesti arveluttavalta – se, että tällä tehdään bisnestä.
      – Aila-Leena Matthies
      Matthies on sitä mieltä, että uudistuksen uhkana on jopa laajamittainen heitteillejättö, jos sosiaalityön perusdogmi – luottamuksellinen, pitkäaikainen ja tasavertainen suhde asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välllä – ei toteudu.

      Sosiaalityön professori arvostelee kipakasti kilpailun laajaa avaamista monikansallisille yhtiöille ja palveluketjuille. Muualla tämä ei ole suinkaan laskenut kustannuksia, hän sanoo.

      – Toisista huolehtimisen altistaminen kilpailulle tuntuu jo lähtökohtaisesti eettisesti arveluttavalta – se, että tällä tehdään bisnestä. Lastensuojelussa huostaanotettujen lasten hoitaminen on jo paljolti siirtynyt yksityisille. Yksityistäminen yltynee vammaisten asumispalveluissa ja mielenterveyspalveluissakin.

      – Luulen, että oikean ja hyvän sosiaalityön puolesta täytyy käydä kova taistelu, jotta sosiaalityö säilyy julkisella puolella eikä näivety projektitöiksi.

      Sote-sopimuksen linjauksissa todetaan, että työntekijöitä on määrä siirtää kunnilta itsehallintoalueille mahdollisimman taloudellisesti. Matthies sanoo, että pahin visio on se, että väkeä vähennetään ja lopulta kilpailuttaminen imee rahat julkiselta sektorilta kuiviin eikä tuo niitä verorahoina takaisin.

      Helsingin yliopisto alkaa kouluttaa lääkäreitä ja sosiaalityöntekijöitä yhteistyöhön

      Toinen sosiaalityön professori, Ilse Julkunen Helsingistä, näkee uudistuksessa mahdollisuutena sen, että asiantuntijat tekevät yhdessä työtä asiakkaiden palvelujen eteen. Hänestäkin uhka on se, että kuntien sosiaalihuolto jää jalkoihin ja marginalisoituu.

      Helsingin yliopisto on ryhtynyt tuumasta toimeen, jotta sote-uudistuksen vähälle huomiolle jääneeseen sosiaalipuoleen saataisiin sisältöä.

      Yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ja valtiotieteellinen tiedekunta suunnittelevat yhdessä opintokokonaisuuden, jossa tulevat lääkärit ja sosiaalityöntekijät kehittävät moniammattillisia tapoja toimia esimerkiksi lastensuojelussa ja vanhustenhuollossa.

      Professori Ilse Julkunen kertoo, että sote-uudistukseen on tartuttava ja asialla on kiire. Kurssien on määrä alkaa vuonna 2017.

      Teija Santaharju
      Yle 11.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/pelissa_ovat_isot_yhteiskuntaeettiset_asiat__hyvan_sosiaalityon_puolesta_taytyy_kayda_kova_taistelu/8445566

      JK.

      Yhtenä SSS-hallituksen yhtenä hankkeena on edelleen hallintarekisteri osakeomistussuhteiden ikiaikaiseen peittelyyn! Ja peiteltävää tulee olemaan myös sote-ratkaisun jäljiltä, nimittäin ruumiiden...

      Ministeri Anne Berner on jo karvansa näyttänyt:

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      ]

      Ja mitä on ajateltava pääministeri Juha Sipilästä ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan", jonka tyylisillä tavalla ei julkisen vallan tarvitsemia verokertymiä varmisteta palvelujen tuottamisen tarpeisiin!

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905

      Ks. myös

      "Minna-Maaria Sipilä: Kovatuloinen suurperheen äiti

      Verotettavat tulot: 354 784 euroa (pääomatulo)"

      I-S 16.2.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424059726977.html

      Siksikin tarvitaan mitä pikimmin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • SSS-hallituksessa_on

      100-prosenttinen tuki ministeri LenitaToivakalle (kok.), joka ennen ministerikauttaan on ollut mukana hoitamassa mikkeliläisen kauppakeskuksen omistuksia Belgiaan perheensä holdingyhtiölle?

      Maahan perustettuja holdingyhtiöitä käytetään yleisesti verosuunnittelussa.

      Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) oli mukana järjestämässä mikkeliläisen kauppakeskuksen omistuksia Belgiaan perheensä holdingyhtiölle. Toivakka omistaa edelleen pienen osan holdingyhtiöstä.

      Kyse on jo toisesta Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ministeristä, joka on ollut mukana verosuunnitteluun tarkoitetussa yritysjärjestelyssä. Syyskuussa Yle kertoi ministeri Anne Bernerin (kesk.) toimineen pitkään luxemburgilaisen holdingyhtiön hallituksen jäsenenä.

      Verosuunnittelu on laillista toimintaa, joissa käytetään hyväksi lain sallimia keinoja minimoida maksetut verot.

      Ennen poliitikoksi ryhtymistään Toivakka toimi päivittäistavarakaupan yrittäjänä Mikkelissä. Vuonna 2005 Toivakka ja hänen miehensä Jukka Toivakka siirtyivät kiinteistöalan sijoittajiksi ja rakennushankkeiden kehittäjäksi.

      Yksi Toivakan perheen suurhankkeista oli rakentaa Mikkelin keskustaan suuri kauppakeskus. Kymmenien miljoonien rakennushankkeen myötä Mikkelin keskustassa avasi marraskuussa 2009 ovensa kauppakeskus Akseli.

      Kauppakeskuksen omistavat Toivakan suku, mediayhtiö Länsi-Savo Oy sekä Laakkosen perhe sijoitusyhtiönsä kautta. Laakkoset ovat suuromistajia esimerkiksi sanomalehti Karjalaisessa sekä Autotalo Laakkosessa.

      Kauppakeskuksessa toimii noin 50 liikettä ja tilaa siellä on yli 12 000 neliötä.

      Yhtiö perustettiin kiinteistökauppaa varteen

      Toivakat järjestelivät omistuksensa mikkeliläisessä kauppakeskuskiinteistössä moniportaisesti. Suomessa toimii perheen yhtiö K5 Kiinteistökehitys, joka omistaa osuuden kauppakeskuksesta.

      K5 Kiinteistökehityksen omistaa kuitenkin belgialainen holdingyhtiö Vacca-Invest SPRL. Omistusjärjestely käy ilmi K5 Kiinteistökehitys Oy:n vuoden 2009 yhtiökokouksen pöytäkirjasta. Sen mukaan Vacca-Invest SPRL omistaa K5 Kiinteistökehityksen koko osakekannan.

      Yhtiö nimi lienee keksitty toisesta Toivakan suvun yhtiöstä, vuonna 1998 perustetusta Vakka-Invest Oy:stä. Lenita Toivakka oli myös tämän yhtiön hallituksen jäsen ennen politiikkaan siirtymistään.

      Vacca-invest

      Toivakan suvun belgialainen holdingyhtiö on perustettu vuonna 2007. Yhtiön omistaa neljä suomalaista holdingyhtiötä.

      Ministeri Toivakan mukaan holdingyhtiö perustettiin, koska kauppakeskus oli tarkoitus myydä ulkomaisille kiinteistösijoittajille.

      – Kyseinen järjestely liittyi jo kolme polvea saman perheen hallussa olevan perheyrityksen merkittävään rakennushankkeeseen jossa alkuperäinen tavoite oli myydä kehityskohteena ollut kauppakeskus ulkomaiselle kiinteistösijoittajalle. Järjestelyssä on kaikilta osin noudatettu EU:n lainsäädäntöä, Toivakka ja hänen miehensä Jukka Toivakka kirjoittivat Ylelle lähettämässään sähköpostissa.

      Toivakka myöntää, että yhtiö perustettiin osittain verosuunnittelun takia. Hänen mielestään kyse on normaalista liike-elämän toimintatavasta.

      – Ylipäätään on tärkeää, että yritykset noudattavat lakia. Tässäkin tapauksessa on tehty sellaista verosuunnittelua, että joka on oikeastaan yritysmaailmassa ihan normaalia ja sallittua. Ei ole tehty mitään lainvastaista, Toivakka sanoo Ylelle.

      Kenen idea tämän belgialaisen holdingyhtiön perustaminen alun perin oli, ministeri Toivakka?

      – Nyt täytyy sanoa, että en ollut millään tavalla mukana yhtiön operatiivisessa toiminnassa. Puhutaan vuodesta 2007 ja näitä asioita kannattaa kysyä nimenomaan niiltä, jotka olivat toteuttamassa tätä, eli mieheltäni ja hänen veljeltään.

      Olitte hallituksen jäsen CM-Toivakassa ja omistitte osuuden yhtiöstä. Eli te ette tiennyt mitä yhtiössä tapahtui?

      – En ollut mukana operatiivisessa toiminnassa enkä päättänyt näistä asioista, Toivakka sanoo.

      Kiinteistökehitys

      Belgialaisen holdingyhtiön tilinpäätöksestä käy ilmi, että se omistaa suomalaisen kiinteistöosakeyhtiön. Omistusjärjestelyn kautta hallinnoidaan noin kolmanneksen osuuttaa suuresta kauppakeskuksesta Mikkelissä.

      Kiinteistökauppa kaatui, mutta omistukset jäivät Belgiaan

      Belgian kaupparekisterin mukaan holdingyhtiöyhtiö on perustettu loppuvuodesta 2007. Sen omistavat neljä suomalaista yhtiötä, eli CM-Toivakka Oy, Jassa-Invest Oy, Maksimatti Oy ja TMR-Sijoitus.

      CM-Toivakka on Lenita Toivakan ja hänen miehensä Jukka Toivakan perustama yritys. CM-Toivakka omistaa Belgian kaupparekisterin tietojen mukaan edelleen 25 prosenttia belgialaisesta holdingyhtiöstä. Belgialaisen holdingyhtiön kolme muuta osakasyhtiötä ovat nekin Toivakan suvun hallussa.

      Toivakan suvun omistusosuus mikkeliläisessä kauppakeskuksessa on noin 33 prosenttia. Lenita Toivakan, hänen miehensä ja lastensa omistusosuus on noin 13 prosenttia. - -"

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

    • Porvarien_veromoraali

      kukkii?

      "- -Kiinteistökauppa kaatui, mutta omistukset jäivät Belgiaan

      Belgian kaupparekisterin mukaan holdingyhtiöyhtiö on perustettu loppuvuodesta 2007. Sen omistavat neljä suomalaista yhtiötä, eli CM-Toivakka Oy, Jassa-Invest Oy, Maksimatti Oy ja TMR-Sijoitus.

      CM-Toivakka on Lenita Toivakan ja hänen miehensä Jukka Toivakan perustama yritys. CM-Toivakka omistaa Belgian kaupparekisterin tietojen mukaan edelleen 25 prosenttia belgialaisesta holdingyhtiöstä. Belgialaisen holdingyhtiön kolme muuta osakasyhtiötä ovat nekin Toivakan suvun hallussa.

      Toivakan suvun omistusosuus mikkeliläisessä kauppakeskuksessa on noin 33 prosenttia. Lenita Toivakan, hänen miehensä ja lastensa omistusosuus on noin 13 prosenttia.

      Belgialaisen holdingyhtiön perustamisen aikana loppuvuodesta 2007 CM-Toivakan hallituksen jäseninä toimivat vain Lenita ja Jukka Toivakka, jotka myös omistivat tuolloin yhtiön. Toivakka on ollut kokoomuksen kansanedustaja maaliskuusta 2007 lähtien.

      Ministerin sidonnaisuuksia koskevassa ilmoituksessa Lenita Toivakka kertoo omistavansa edelleen kahden prosentin osuuden CM-Toivakka Oy:stä. Lenita Toivakka mainitsee "muiksi merkittäväksi tulonlähteikseen osingot ja autoedun CM-Toivakka Oy:stä sekä vuokratulot liikekiinteistöistä."

      Toivakan belgialaisen holdingyhtiön tulot ovat olleet toistaiseksi varsin vaatimattomia. Yhtiössä on varoja vain muutamia kymmeniä tuhansia. Yhtiö on jäänyt tietyllä tavalla lepotilaan, kun suunnitelma kauppakeskuksen myynnistä ei toteutunut. Kiinteistön vuokraamisesta saadut tulot ovat menneet suomalaiselle yhtiölle.

      Jukka Toivakka ei halunnut kertoa Ylelle, minkä tahojen kanssa kiinteistön myymisestä käytiin neuvotteluita.

      – Nämä asiat ovat liikesalaisuuksia joista olen allekirjoittanut salassapitosopimuksen, Jukka Toivakka kirjoitti Ylelle lähettämässään sähköpostissa.

      Belgialaisen yhtiön käytännön asioita hoitamaan on nimitetty Intertrust-yhtiön työntekijöitä. Sveitsiläinen Intertrust maailman suurin varallisuudenhoitopalveluita tarjoava yritys. Se toimii myös kaikissa maailman keskeisimmissä veroparatiiseissa, kuten Caymansaarilla, Brittiläisillä Neitsytsaarilla, Luxemburgissa ja Sveitsissä.

      Lenita Toivakan mies Jukka Toivakka on ehdolla Suomen jääkiekkoliiton uudeksi puheenjohtajaksi.

      Kiinteistösijoittajat hyödyntävät usein holdingyhtiöitä

      Holdingyhtiöiden käyttö osana verosuunnittelua on varsin yleistä kiinteistösijoittajien keskuudessa. Kiinteistösijoittajat käyttävät usein mekanismia, jota kutsutaan alikapitalisoinniksi.

      Tällä tarkoitetaan tapaa, jossa korkean verotuksen maassa toimivat tytäryhtiöt velkaannutetaan tytäryhtiöille, jotka toimivat matalan veroasteen maissa. Menettelyn takia korkean verotuksen maassa maksetut verot jäävät usein hyvin alhaiseksi.

      Verosuunnittelussa käytetään hyväksi korkomenojen vähennysoikeutta. Lain mahdollistamaa verosuunnittelun mahdollisuutta tiukenettiin vuonna 2012. Vero-oikeuden professorin Heikki Niskakankaan mielestä lakiin jäi kuitenkin porsaanreikä.

      – Suurin yksittäinen joukko, jota rajoitus ei koske, on ulkomaiset kiinteistösijoittajat, Niskakangas kommentoi lakimuutosta vuonna 2012 Ylelle.

      Yleensä omistuksia keskitetään Luxemburgiin tai esimerkiksi Hollantiin. Monet kansainväliset suuryritykset ovat keskittäneet Belgiaan esimerkiksi rahoitustoimintojaan maan tarjoaman suotuisan verolainsäädännön takia. Korkotulojen vähentämistä koskevat säädökset ovat yrityksille varsin edullisia Belgiassa.

      Ajankohtainen kakkonen löysi toukokuussa Belgiasta 20 miljardia suomalaisten kansainvälisten konsernien verosuunnittelurahaa. Uutistoimisto Reuters kertoi helmikuussa, että Euroopan komissio selvittää Belgian yrityksille antamia veroetuja.

      Toivakat ovat Keskon suuromistajia

      Toivakan puoliso, liikemies Jukka Toivakka on yksi kolmesta jäljellä olevista ehdokkaista Suomen jääkiekkoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Hän on ensi kaudella jääkiekon SM-liigaan nousevan Mikkelin Jukureiden puheenjohtaja.

      Jukka Toivakka on hallituksen jäsen, puheenjohtaja tai toimitusjohtaja yli 15:sta yrityksessä. Toivakan suvun omistama A. Toivakka Oy on yksi Keskon suurimmista osakkeenomistajista.

      A. Toivakan osakeomisten arvo on yli kuusi miljoonaa euroa.

      Äänimäärällä mitattuna A. Toivakka Oy on Keskon kymmeneksi suurin omistaja, osakemäärillä mitattuna 27. suurin."

      JYRI HÄNNINEN
      Yle 11.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

      JK.

      Pääministeri Sipilä ja ministeri Anne Berner ovatkin jo karvansa näyttäneet:

      [ http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905

      "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      ]

    • Normienpurkukiimaan

      lienee olemassa SSS-hallituksen bisnes-kolmikolla Sipilä & Berner & Toivakka aivan akuutti tarve! Samoin kuin kolmikon ja Stubbin raivoisasti ajamalle hallintarekisterihankkeelle...

      Tuskinpa vain "kauneusvirheitä" on näin ollen Sipilän hallituksen liiketoimintasuunnitelmassa?

      Liikkeenjohtajien tuomisessa hallitukseen on paljon hyviä puolia.

      Bisnesministerien sidonnaisuuksista jää kuitenkin ikävä sivumaku, kirjoittaa Ylen taloustoimituksen esimies Antti Oksanen Näkökulma -kolumnissaan 11.11.2015.

      Pääministeri Juha Sipilän johtoryhmä aloitti kautensa ryhdikkäästi liikemaailman opein ja viestein. Hallitus identifioi taistelut, jotka sen oli pakko voittaa. Isot tavoitteet purettiin hankkeiksi, joille nimettiin vastuulliset ministerit ja tiukat aikataulut.

      Sen jälkeen kyse ei ollut kuin tiimin kyvystä implementoida eli toimeenpanna. Johtoryhmä kesti vielä yhteentörmäyksen työmarkkinajunan kanssa, mutta sote-laivan kääntäminen oli sen yhtenäisyydelle liikaa.

      Nyt johtoryhmän henki rakoilee, mutta pääjohtaja/pääministeri voi vielä laittaa sen huonon kvartaalin ja kertaluonteisten erien piikkiin. Visio Suomen pelastamisesta pitää hallituksen vielä kasassa.

      Vallitsevassa laskusuhdanteessa tämä on todennäköisesti oikea tapa johtaa maata. Tunnistetaan ja tunnustetaan avoimesti hankala tilanne ja valetaan samalla uskoa tulevaisuuteen.

      "Ennen ministeriaikaa tehdyt järjestelyt näyttävät ikävältä, koska verosuunnittelusta on käsitteenä ja toimintana tullut maineriski."
      – Antti Oksanen

      On siis hyvä, että hallituksessa on kylmäpäisiä liikkeenjohtajia, joilla on kokemusta strategiatyöstä ja kylmien numeroiden tulkinnasta.
      Samalla heidän on tunnistettava myös oma tilanteensa. Ministereinä heihin kohdistuu aivan eri tason vaatimuksia ja julkista huomiota kuin yrittäjinä tai yritysjohtajina.

      Yle on lyhyen ajan sisällä kertonut kahden ministerin sidonnaisuuksista, jotka ovat tavanomaisia niissä liike-elämän piireissä, joista Lenita Toivakka ja Anne Berner tulevat. On syytä vielä erikseen korostaa, että kummassakaan verosuunnittelutapauksessa ei ole mitään lainvastaista.

      Ennen ministeriaikaakin tehdyt järjestelyt näyttävät kuitenkin ikävältä, koska verosuunnittelusta on käsitteenä ja toimintana tullut maineriski. Monet globaalit yritykset – osa kantapään kautta – tekevät nyt ison julkisen numeron siitä, että maksavat veronsa tasan siihen maahan, jossa liiketoiminnan arvo syntyy. Pelitalo Supercell ja sen perustajat nousivat iloisina veronmaksajina kansansuosikeiksi.

      Ja mitä sanookaan perustuslaki?

      "Valtioneuvoston jäsen ei saa ministeriaikanaan hoitaa julkista virkaa eikä sellaista muuta tehtävää, joka voi haitata ministerin tehtävien hoitamista tai vaarantaa luottamusta hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä."

      Pääministeri Sipilän korostama luottamus on siinäkin vahvasti läsnä.

      LUE MYÖS

      Ministeri Toivakka järjesteli suuren kauppakeskuksen omistuksia Belgiaan perheensä holdingyhtiölle 11.11.2015

      Ministeri Berner mukana veroparatiisiyhtiössä 15.9.2015

      Sipilä ministeri Toivakan järjestelyistä: En tiedä mistä on kyse 11.11.2015

      Antti Oksanen
      Yle 11.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/nakokulma_kauneusvirheita_sipilan_hallituksen_liiketoimintasuunnitelmassa/8448011

      JK.

      Ministeri Toivakka järjesteli suuren kauppakeskuksen omistuksia Belgiaan perheensä holdingyhtiölle 11.11.2015

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

      Stubb ei näe Toivakan omistuksissa ongelmia 11.11.2015

      "Stubb ei näe Toivakan omistuksissa ongelmia

      Valtiovarainministeri pitää ulkomaankauppaministerin aiempaa yrittäjätaustaa Suomelle hyödyllisenä toimintana."

      http://yle.fi/uutiset/stubb_ei_nae_toivakan_omistuksissa_ongelmia/8447836

      "Ministeri Toivakka puolustautuu: Veroja ei ehditty vältellä, koska kauppoja ei tullut "

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111120647823_uu.shtml

      Maria Stenroos
      EU-kirjeenvaihtaja
      Yle 11.11.2015

      http://yle.fi/uutiset/sipila_ministeri_toivakan_jarjestelyista_en_tieda_mista_on_kyse/8448662

      JK.

      Pääministeri Sipilä ja ministeri Anne Berner olivat siis jo ennen ministeri Lenita Toivakan (kok) verosuunnittelullisten suhmurointien julkituloa karvansa näyttäneetkin:

      [ http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905

      "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      Koska näin näyttää olevan asiantila SSS-Suomen maassa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan mitä pikimmin myös kansanäänestys

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Hyvä_Uskonveli

      Rauhayhdistys on lestatiolaisten hallussa.
      Onko lestatiolaisuus sama kuin saatanan palvojat?
      Ainakin teot puhuvat puolesta.

    • Verojen_rakastamisesta

      - SSS-hallituksen siunaamaan malliin - kirjoitti "Varjoja parasiitissa" -pakinassaan Bisquit kaukonäköisesti jo v. 2014 (IS 24.1.2014).

      Miten oikeaan näet Bisquit osuikaan hersytellessään yhteiskunnan (i)loisista, siis parasiiteista, joitten läheskään suurimpana intohimona ei ole kantaa vastuuta siitä, että hyvinvointivaltion rahoituspohja voitaisiin verovaroin turvata.

      Bisquit ikään kuin ennakoi veronvälttelijöiden uusaateliin viimeisen vuoden aikana nousseen kolmikon, joista tässä yhteydessä on jätettävä SSS- pääministeri Sipilän sekä ministereitten Berner ja Toivakka nimet hienotunteisuussyistä mainitsematta...

      "On syytä heti kärkeen huomauttaa, ettei verosuunnittelussa ole mitään lainvastaista, kirjoittaa kolumnisti Bisquit eli Seppo Ahti.

      Tämän muistaminen on tärkeätä, sillä julkiseen keskusteluun on alettu tietyiltä tahoilta tunkea käsityksiä, joissa hyvin suunniteltua pidetään jo puoliksi kierrettynä.

      Siis tyyliin, on tässä suunniteltu muutakin kuin tahkoa, tai miksi suunnittelen, multa kysytään, ja näin halutaan ilmeisesti viitata tutun laulun tietämättömän ja kaikesta päätellen kansallispukuisen luonnonlapsen ihmettelyyn.

      Näissä suunnittelukeskusteluissa näyttää ottaneen pysyvän päivittäispaikan termi veroparatiisi.

      Kristikansan piirissä paratiisi, alkuperäisnimeltään Eedenin puutarha, oli paikka, jossa nainen ja mies huomasivat ensi kertaa olevansa alasti. Ehkä jo tähän väliin on järkevää sijoittaa pikamuistutus, että verosuunnittelu on aivan luvallista toimintaa.

      Tapahtui siellä Eedenissä toki muutakin mainitsemisen arvoista, mutta tämän päivän mediatodellisuudessa kannattanee keskittyä tuohon alastomuuspuoleen.

      Samaa aihetta lähestytään hienovaraisemmin Rauli Somerjoen tunnetuksi tekemässä paratiisikertomuksessa, jossa siis vapaudutaan vain "liioista kuteista" tunnelman kuitenkin noustessa tälläkin vähällä huumaavaksi.

      Ehkä hieman yllättäen tavanomaista ahkerammiksi verosuunnittelijoiksi - joka suunnitteleminen, tämä muistettakoon on siis täysin lainmukaista - ovat osoittautuneet erilaiset lääkäritalot.

      Kysymys on kaikesta päätellen pitkän aikavälin valmistautumisesta.

      Ihmisruumiin insinöörit keräävät pientä pesämunaa ja varautuvat siihen, ettei vastaisuudessakaan ole tarvetta perustaa Médecins sans monnaie, Lääkärit ilman rahoja -tyyppisiä hyväntekeväisyysjärjestöjä.
      Pesämunasta puhuttaessa ei voi unohtaa sen tekniikan ylivertaista osaajaa käkeä.

      Käen sosio-ekonominen käyttäytyminen erityisesti poikasvaiheessa on sellaista, että jos se olisi käynyt Hankenin, olisi todellinen ihme, ellei sitä oli jo ehditty rekrytoida Sammon johtajistoon.

      Itsekkäistä tavoistaan huolimatta tällä toisten pesiin munivalla paskiaisella on ihmisten mielissä jopa runollinen status, kun esimerkiksi aivan päinvastaisista tavoistaan tunnettu satiainen saa kantaa ikuisesti parasiitin leimaa.

      Eedenin puutarha on tietysti vain yhden sortin paratiisi, jokaisella uskontokunnalla on omat eldoradonsa plus kaikki erilaisten kommunismien maanpäälliset onnelat.

      Kristikansalla on kuitenkin verotukseen aivan erityinen suhde.
      Jos Joosef ja Maria olisivat aikoinaan päättäneet, että mehän ei tästä mihinkään Betlehemiin lähdetä ja ruveta kaiken maailman veroja makseleen, ties mihin verovalhalloihin äveriäs luokka joutuisi tänä päivänä varojaan siirtelemään.

      Veroparatiisi ei siis ole sama asia kuin tavallinen paratiisi, eikä näitä kahta tule sekoittaa.

      Ikävintä näissä paratiiseissa erehtyminen olisi tietysti taistelevan islamismin marttyyreille. Hyväuskoiselle itsemurhapommittajalle on luvattu immet ja lammet, paratiisimatka ja seitsemänkymmentä neitsyttä.

      Perillä odottaa sitten ankea veroparatiisi ja sen seitsemänkymmentä korkkaamatonta postilaatikkofirmaa.

      Seppo Ahti"

      Ilta-Sanomat 24.1.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288645581378.html

      Vrt.

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

      "Stubb ei näe Toivakan omistuksissa ongelmia

      Valtiovarainministeri pitää ulkomaankauppaministerin aiempaa yrittäjätaustaa Suomelle hyödyllisenä toimintana."

      http://yle.fi/uutiset/stubb_ei_nae_toivakan_omistuksissa_ongelmia/8447836

      "Ministeri Toivakka puolustautuu: Veroja ei ehditty vältellä, koska kauppoja ei tullut "
      http://yle.fi/uutiset/sipila_ministeri_toivakan_jarjestelyista_en_tieda_mista_on_kyse/8448662

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905
      2015111120647823_uu.shtml
      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      JK.

      Koska näin näyttää olevan asiantila SSS-Suomen maassa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan mitä pikimmin myös kansanäänestys

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • SSS-hallituksen_sotesopu

      eriarvoistaa kansan!

      Seuranäyttämätasoisin sopukiistoin eli suhmuroiden ja viikonvaihteen mittaan vatuloiden päätetty sote-uudistuskin sataa suoraan Sipilän itsensä kaltaisten Bernerien ja Toivakoiden ja muiden stubbilais-kokoomuslaisten "valinnanvapaus"-agitaatioon sitoutuneiden hyväosaisten laariin eli kasvattaa rutkasti terveys- ja tuloeroja!

      Sekä syrjäseudut että sarisairaanhoitajat tulevat armottomasti jäämään SSS-sote-lainsäädännön ja aluehallintouudistusten jalkoihin!

      Pakinoitsija Bisquit on oivallisesti pelkistänyt - ihme ja kumma - sopuun päättyneen SSS-hallituksen sote-sekoilun voittajat ja häviäjät Ilta-Sanomissa
      "Terveharkintaa" -otsikoidussa pakinassa (IS 13.11.2015)

      "Taannoisen pienen pohjoisen hallitusselkkauksen lopettaneen kompromissiratkaisun jälkeen asiasta ei ole epäselvyyttä: Jos maassa joskus kenties on ollut kysyntää sellaiselle järjestölle kuin Lääkärit ilman rahoja, enää tällaiseen mahdollisuuteen ei ole edes teoriassa tarvetta varautua.

      Hallituksen päätöstä on kuvattu ainutlaatuiseksi, ja sitä se tietyssä mielessä toki onkin.

      Koskaan aiemmin dokumentoidun historian aikana yhdestäkään maasta ei ole aamuyön pikkutunneilla onnistuttu muodostamaan keskustalaista läänityslaitosta.

      Totta, mutta samalla se vie ajatukset sivuun siitä, mikä päätöksessä oli merkittävintä.

      Ennen kaikkea kyseessä oli päivitys hoivasektorin Käypä hoito -suosituksiin.

      Hoiva-ala on ollut viime vuosina vallankumouksellisen myllerryksen kourissa.

      Vapaassa Venäjässä saatettiin vielä hoilata hyväuskoisen uhmakkaasti, miten meitä keisarit ei enää hoivaa, mutta nuo vilpittömyyden ajat ovat kyllä auttamattomasti ohi.

      Auttamattomasti siksi, että auttamisesta on tullut kansainvälistä bisnestä.

      Nykyaikaisen hoivahoidon ja hoivahoitajan esikuvaksikin kohotetun Florence Chargingalen sanomaksi on kreditoitu tämän ajanmukaistetun liiketoiminnan ydinajatus:

      ”Pysyäkseen terveenä asiakas maksaa itsensä kipeäksi.”

      Nyt hylätyksi tulleessa Käypä hoito -suosituksessa potilaalle tehtiin ensin sairauden tai trauman statuksen mukaiset toimenpiteet, minkä jälkeen häntä seurattiin.

      Koko seurantaprosessi on nyt pantu tykkänään uusiksi.

      Tuoreen päivitetyn Käypä hoito -suosituksen, niin sanotun Apus-minä-malliksikin kutsutun doktriinin mukaan potilasta seuraa raha, toki ilman muuta käypäinen sekin.

      Kuten kaikki uusi ja ennakkoluuloton, myös Apus-minä on synnyttänyt arvostelua.

      ”Kahta emme koskaan vaihda. Vaippoja ja Caymansaaria.”

      Uudistuksen pahimmat kauhistelijat ovat julistaneet koko systeemin sairaiden selkärangattomaksi rahastamiseksi.

      Mutta kyllä hoiva-alalta löytyy yhä paitsi periaatteita myös kekseliästä itseironiaa, mistä osoituksena niin ikään samaisen Florence Chargingalen suuhun laitetut sanat:

      ”Kahta emme koskaan vaihda. Vaippoja ja Caymansaaria.”

      Harmaaseen talouteen perehtyneet tutkijat ovat törmänneet viime vuosina maailmalla kummalliseen ilmiöön.

      Keskittyessään tiettyihin kevyen verokannan alueisiin he ovat kohdanneet tilastollista todennäköisyyttä useammin varojaan unohtaneita huonomuistisia ja jopa muistisairaita suomalaisia.

      Jos raha todella on seurannut tätä ilmeistä potentiaalista potilasainesta, ja jos heidät puolestaan rahaa seuraamalla onnistutaan löytämään ja ohjaamaan käypään hoitoon, julkisen talouden näkökulmasta Apus-minästä voi syntyä vielä uskomaton menestystarina."

      Seppo Ahti
      Ilta-Sanomat 13.11.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447298483010.html

      Vrt.

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

      "Stubb ei näe Toivakan omistuksissa ongelmia

      Valtiovarainministeri pitää ulkomaankauppaministerin aiempaa yrittäjätaustaa Suomelle hyödyllisenä toimintana."

      http://yle.fi/uutiset/stubb_ei_nae_toivakan_omistuksissa_ongelmia/8447836

      "Ministeri Toivakka puolustautuu: Veroja ei ehditty vältellä, koska kauppoja ei tullut "
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111120647823_uu.shtml

      http://yle.fi/uutiset/sipila_ministeri_toivakan_jarjestelyista_en_tieda_mista_on_kyse/8448662

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      JK.

      Sipilä ja Soini ja Stubb ja SSS-hallitus kokonaisuudessaan ovat osoittautuneet - ja etenkin tavallisen kansan elinolojen suhteen - varsinaisiksi leikkaajiksi!

      Koska näin näyttää olevan asiantila Sipilän johtaman SSS-Suomessa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Siksi tarvitaan mitä pikimmin myös kansanäänestys Paavo Väyrysen 16.7.2015 avaaman euroaluetta koskevan aloitteen pohjalta!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      Perjantaina 13.11.2015 klo 13.55 aloitteessa on jo 49807 allekirjoitusta!

    • Kansanvaltaista

      verosuunnittelua!

      Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka sanoo Aamulehdessä, että "kaikki lakien mukaan tapahtuva verosuunnittelu on hyväksyttävää". Walesiläinen pikkukylä testaa nyt tätä oppia käytännössä, kirjoittaa Anna Mård "Verosuunnittelua koko kylälle"-kolumnissaTaloussanomissa (Taloussanomat 13.11.2015).

      Crickhowell on kuvankaunis, perinteinen walesiläiskylä, joka kerää turisteja ihailemaan lähiseudun lampaita ja nauttimaan luonnosta. Brecon Beacons - kansallispuistoalueella, mustien vuorten (Black Mountains) katveessa aika tuntuu pysähtyneen.

      Crickhowellin kyläläiset ovat kuitenkin hyvin ajassa kiinni. He tuntevat googlet, facebookit ja starbucksit ja he ovat seuranneet modernin liike-elämän kiemuroita riittävästi ymmärtääkseen, että kunnollinen verosuunnittelu kuuluu nykyaikaan.

      Kylän perheyhtiöistä muun muassa yksi ravintola, optikkoliike, lohensavustamo, kirjakauppa ja urheiluvaatemyymälä ovat nyt siirtäneet yhteisen "pääkonttorinsa" Man-saarille, siis veroparatiisiin. Yrittäjät ovat tutkineet verolakeja ja keksineet keinon, jolla he voivat hyödyntää isojen, kansainvälisten yritysten kaltaista verosuunnittelua.

      Kun yhden kyläravintolan omistaja Steve Lewis huomasi maksavansa seitsemän kertaa enemmän yritysveroa kuin 300 miljoonan euron brittiläistä liikevaihtoa pyörittävä Facebook, hän raivostui. Jotakin piti tehdä.

      Älypääomaa veroparatiisiin

      Crickhowellin yrittäjät tutkivat, kuinka verotemppu tehdään. He huomasivat ensimmäiseksi, että siihen tarvitaan joko immateriaalioikeuksia tai it-järjestelmiä, joiden kotipaikka on veroparatiisissa. Sitten perustetaan holding-yhtiö, jonka kautta rahat kiertävät.

      Kun pikkuyrittäjät eivät tarvitse yhteistä it-keskusta Man-saarille, ne siirsivät sinne yhteisen älypääomansa. Tämä älypääoma syntyi, kun ne loivat kylän yhteisen palvelustandardin, jota jokainen kauppias tahollaan noudattaa.

      Kun kylän yrityksistä tulee nyt veroparatiisiyhtiön tytäryhtiöitä – ja yrittäjistä sen osakkaita – ne odottavat tulevansa kohdelluiksi yhtenä verotusyksikkönä. Eikä yksikään niistä aio maksaa enää enempää veroja kuin Google, Facebook, Starbucks, Apple, IBM tai mikään muukaan perinteinen veroparatiisijätti.

      Kyläläiset ovat alustavasti testanneet ideaansa brittiverottajan kanssa. Verovirkailijan vastaus oli: "Jos te toimitte näin, niin se on vakava uhka hallinnolle ja meidän täytyy puhua teille." Kyläläisten tulkinta oli, että heidän temppunsa on täysin laillinen eikä verottaja voi sille lopultakaan mitään.

      Veronkierrolla tasa-arvon puolesta

      Verottajan lopullinen suhtautuminen Walesissä toimivaan Man-saarten veroparatiisikylään on vielä auki, mutta se ei crickhowellilaistan kampanjaa haittaa. He ovat saaneet tuekseen yleisradioyhtiö BBC:n, joka esittää kylän veronkiertohankkeista kertovia ohjelmia ensi keväänä.

      Kävipä verottajan kanssa niin tai näin, niin kyläläiset onnistuvat varmasti tavoitteessaan kiinnittää huomiota yritysten epäreiluun verokohteluun, jossa isot ja vikkelät nauttivat isommista eduista kuin pienet sinnittelijät. Nykyajan Daavid ja Goljat -tarinasta taitaa vielä tulla jokaisen verokurssin peruspiriste.

      Kyläläisten tavoite ei ole verojen välttely, vaan tasa-arvoisten yrittämismahdollisuuksien edistäminen. Siksi lopullinen haaste meneekin maan hallitukselle, ei verottajalle.

      Kuinkahan moni brittiministeri uskaltaa tämän kampanjan jälkeen todeta Toivakan tapaan, että "kaikki lakien mukaan tapahtuva verosuunnittelu on hyväksyttävää"?

      Taloussanomat 13.11.2015
      http://m.taloussanomat.fi/kolumnit/2015/11/13/verosuunnittelua-koko-kylalle/201514924/145

      Vrt.

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

      "Stubb ei näe Toivakan omistuksissa ongelmia

      Valtiovarainministeri pitää ulkomaankauppaministerin aiempaa yrittäjätaustaa Suomelle hyödyllisenä toimintana."

      http://yle.fi/uutiset/stubb_ei_nae_toivakan_omistuksissa_ongelmia/8447836

      "Ministeri Toivakka puolustautuu: Veroja ei ehditty vältellä, koska kauppoja ei tullut "

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111120647823_uu.shtml

      http://yle.fi/uutiset/sipila_ministeri_toivakan_jarjestelyista_en_tieda_mista_on_kyse/8448662

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      JK.

      Koska näin näyttää olevan asiantila SSS-hallituksen "valinnanvapaudellisessa" Suomen maassa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan mitä pikimmin myös kansanäänestys Suomen euroalueeseen kuulumisesta, sen hyödyistä ja haitoista!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      HUOM! Lauantaina 14.11.2015 klo 11.00 kansalaisaloitteessa on jo 49963 allekirjoitusta!

    • EUro-kiiman_primus_motor

      Lipponen konsultoi itselleen jälleen jättitilin!

      Päivi ja Paavo Lipponen johtavat yhdessä konsultointiyritys Cosmopolis Oy:tä.

      Entinen pääministeri ja entinen eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd) tekee edelleen jättitiliä konsulttibisneksellään ja tahti näyttää vain paranevan.
      Lipposen Cosmopolis-konsulttiyhtiön liikevaihto nousi viime vuonna 266 400 euroon edellisvuoden 252 000 eurosta. Liikevoittoa kertyi 78 865 euroa, kun edellisvuonna liikevoitto oli 68 830. Liikevoitto oli lähes 26 prosenttia liikevaihdosta.

      Liikevoitosta on kuitenkin jo vähennetty yhtiön ainoan työntekijän eli Lipposen palkka. Cosmopoliksen kaupparekisteriin toimittaman tilinpäätöksen mukaan yhtiön henkilöstökulut eli käytännössä Lipposen palkka oli 122 568 euroa.

      Lipponen pääsi nauttimaan myös tuntuvasta osingosta, joka oli 16 350 euroa.

      Osingonmaksuvaraa riittää myös jatkossa. Tasekirjan mukaan Cosmopoliksen voitonjakokelpoinen vapaa pääoma oli viime vuoden lopulla 204 376 euroa.

      Lipponen ryhtyi konsultiksi jätettyään päivänpolitiikan 2007. Vuosikymmenten aikana kertynyt poliittinen pääoma ja kansainväliset verkostot ovat auttaneet Lipposta siinä, että rahakkaita toimeksiantoja riittää.

      Lipposen osaamisella on ollut kysyntää erityisesti energiateollisuudessa. Lipposen konsulttiura käynnistyi näyttävästi, kun hän ryhtyi neuvomaan venäläisenemmistöistä Nord Stream AG -kaasuputkiyhtiötä Nord Stream -kaasuputkihankkeessa.

      Lipposen asiakaskuntaan kuuluu myös suomalaisen suurteollisuuden omistama Pohjolan Voima, joka on ydinvoimayhtiö TVO:n enemmistöomistaja.

      Keväällä valmistui Elinkeinoelämän keskusliiton (EK), EK:n jäsenliittojen ja TT-Säätiön tilaama kestävän talouskasvun edellytyksiä arktisilla ja pohjoisilla alueilla kartoittanut selvitys.

      Paavo Lipponen ei enää ole yhtiönsä ainoa työntekijä. Lipposen puoliso, entinen kansanedustaja Päivi Lipponen aloitti kesällä työt Cosmopoliksen toimitusjohtajana.

      – Tarkoituksemme on nyt laajentaa toimintaa, Päivi Lipponen kommentoi Ilta-Sanomille kesäkuussa.

      Uusi toimiala on työhyvinvointi. Yhtiön kotisivuilla Lipposet ilmoittavat tarjoavansa asiantuntijuutta työhyvinvoinnin kehittämiseen, ennakointiin, koulutuksen ja oppimisympäristöjen uudistamiseen.

      Cosmopolis Oy esittelee toimintaansa verkkosivuillaan.

      Kotisivujen mukaan myös kestävä kasvu näyttää tulleen osaksi Cosmopoliksen liiketoimintaa.

      – Kestävä kasvu rakentuu arktisen osaamisen, biotalouden, cleantechin ja digitalisaation varaan, yhtiön kotisivuilla kerrotaan.

      – Otamme vastuun, että onnistumme yhdessä. Edelläkävijyys perustuu jatkuvuuteen, tietoon tulevista päätöksistä, verkostoihin ja kokonaiskuvan hahmottamista. Tähän me sitoudumme, Lipposet julistavat."

      Mika Koskinen
      IS 18.10.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445133195797.html

      Lue myös:

      Sunnuntain 15.11.2015 HS:ssa Lipponen julistaa:

      ”Suomen täytyy nyt tukea Merkeliä”

      Pakolaiskriisi, Ukrainan kriisi, Syyrian kriisi, Kreikan kriisi, eurokriisi. Ja nyt Saksan liittokansleri Angela Merkelin asema horjuu.

      Euroopan unioni on nyt suorastaan ylivoimaisten haasteiden edessä, Paavo Lipponen sanoo.

      Hän on todella huolissaan. Huolta lisää Britannia, sillä Lipposen mielestä oli jo vaara, että se käyttäisi hyväkseen EU:n hädänalaista tilaa.

      ”Toivon, että kyse ei ole siitä, että Britannia kiristäisi EU:ta juuri nyt, kun Saksa ja Ranska ovat keskeisessä asemassa pelastamassa unionia.”

      Merkelin asemaa horjuttaa EU:n pakolaiskriisi ja se, että hän toivotti arvostelijoiden mielestä turvapaikanhakijat liian avosylin tervetulleiksi Saksaan.

      Kyse ei kuitenkaan ole vain pakolaiskriisistä, Lipponen sanoo. Se vain kätkee hyvin alleen paljon muutakin kritiikkiä, jota on vaikeampi penkoa.

      Aina, kun kuulee väitteen siitä, että Merkelin lähtölaskenta on alkanut, täytyy Lipposen mielestä kysyä, mitä Merkelin kaatumisella saataisiin aikaan. Se voi tarkoittaa koko unionin hajoamista, hän sanoo.

      ”Se olisi kaaos. Toivon, että Suomen hallituksessa ymmärretään, että nyt on tuen aika. Jos Merkel kaatuu, kuka enää välittää koko unionista?”

      Itse asiassa Merkelin tukeminen on nyt Suomen EU-politiikan päätehtävä, Lipponen sanoo. ”Olettaisin, että Suomen hallitus näkee asiat niin, että nyt ei ole marginaalien ja pikkupolitiikan aika. Nyt täytyy selkeästi tukea Merkelin linjaa ja hänen ponnistelujaan. - -

      - - Nopein tapa tukea Merkeliä on osoittaa, että Suomi on mukana jakamassa pakolaiskriisin taakkaa, Lipponen sanoo.

      ”Solidaarisuuden voisi osoittaa vahvemminkin. Suomelle terveellisintä on nojata Euroopan keskeisimpään akseliin, Saksaan ja Ranskaan.”

      Suomen tukea Merkel tarvitsee myös eurokriisin hoidossa ja siinä, miten Britannia saadaan pysymään EU:ssa. Se on Lipposen mielestä elintärkeää. - -”

      HS 15.11.2015
      http://www.hs.fi/sunnuntai/a1447402489227

      JK.

      Katso tämä

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      niin taatusti allekirjoitat tämän

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Onnibussilla_asiaansa

      lienee ajamassa normienpurkuinnostuksessaan liikenneministeri Anne Berner, jonka yksi keskeinen toimintatavoite on tässä:

      "VR:n monopoliasemalle loppu tällä hallituskaudella

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) haluaa lopettaa VR:n monopoliaseman henkilöliikenteessä tämän hallituskauden aikana. Berner sanoo MTV:n Uutisekstran haastattelussa, että edellytykset kilpailun avaamiselle ovat olemassa jo ensi vuoden maaliskuussa.

      Tämän hetkisen sopimuksen mukaan VR:n monopoliasema henkilöliikenteen kaukojunissa jatkuu vuoteen 2024 saakka.

      – VR:n kanssa käymme sopimusneuvotteluita tällä hetkellä tämän sopimuksen muuttamiseksi. Tavoite on se, että me jo tällä hallituskaudella voidaan saavuttaa se, että meillä ei olisi enää yksinoikeutta raideliikenteessä VR:llä, Berner sanoo.

      Mainos (uutinen jatkuu alla)

      Bernerin mukaan monopoliaseman purkaminen koskisi kaikkia reittejä eikä pelkästään kannattamattomia yhteyksiä.

      – Tavoite on se, että tämän hallituskauden aikana voidaan saada kaikille raiteille myöskin muita toimijoita, mutta ilman muuta se tarkoittaa sitä, että VR:llä on erittäin hyvä mahdollisuus olla itse toimittamassa näitä palveluja ja VR tulee jatkossakin varmasti olemaan hyvin keskeinen toimija, Berner sanoo.

      Bernerin mukaan kilpailun edellytykset ovat olemassa jo ensi vuoden maaliskuussa. Sitä ennen ratkaistaan muun muassa sopimuskysymykset ja kalustoratkaisut.

      – Nyt meillä on hyvin avointa vielä se, minkä tyyppiset yhtiöt täällä lopulta toimivat. Haluavatko he rakentaa enemmän alueellista toimintaa? Haluavatko he rakentaa pitkien yhteysvälien toimintaa? Yhdistävätkö he bussi- ja raidetoimintaa? Ja sitten me oikeastaan vasta nähdään, miten näille keskeisille raideväleille tulee tapahtumaan, Berner sanoo.

      Bernerin mukaan varsinainen liikenne saadaan käyntiin vuoden 2017 alkupuolella. Lopetettujen junavuorojen korvaavista suunnitelmista kerrotaan jo ensi viikolla. - -"

      Mtv KOTIMAA JULKAISTU 15.11.2015

      MARI HAAVISTO

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/berner-vr-n-monopoliasemalle-loppu-talla-hallituskaudella/5560836

      Vrt.

      Onnibus teki miljoonatappion – "Jokainen reitti on kannattava"

      Linja-autoyhtiön ensimmäisen tilinpäätöksen perusteella yhtiö on raskaasti tappiollinen ja velkainen. Toimitusjohtajan mukaan toiminnan käynnistäminen tyhjästä oli massiivinen operaatio ja tilanne on muuttunut tämän vuoden aikana.

      Linja-autoyhtiö Onnibus.comin toimitusjohtaja Pekka Möttö on viimeksi syyskuussa Helsingin Sanomien haastattelussa sanonut yhtiön toiminnan olevan kannattavaa.

      Tänään julkistetun tilinpäätöksen perusteella Onnibusin ensimmäinen toimintavuosi oli kuitenkin raskaasti tappiollinen, ja yhtiö oli viime vuoden lopussa todella velkainen.

      Onnibusia on syytetty hintojen polkemisesta ja markkina-aseman haalimisesta tappiollisella liiketoiminnalla, ja toimitusjohtaja Möttö pitää varmana, että tappiollinen tilinpäätös tuo lisää vettä myllyyn.

      – Jokaisen on kuitenkin ymmärrettävä, että toiminnan käynnistäminen tyhjästä kaikkine investointeineen oli massiivinen operaatio. Ensimmäisestä tilikaudesta ehdimme liikennöidä vain viimeiset puoli vuotta, ja tilanne on muuttunut tämän vuoden aikana, Möttö sanoo Taloussanomille.

      Ensimmäinen "oikea" tilinpäätös saadaan hänen mukaansa vasta ensi keväänä. Siihen Möttö odottaa kirjattavan lähes 30 miljoonan euron liikevaihdon ja "mahdollisesti plusmerkkisen tuloksen".

      – Tällä hetkellä jokainen ajamamme reitti on kannattava, hän vakuuttaa.

      Miljoonatappio söi yli kolmanneksen Onnibusin omasta pääomasta, jota oli vuoden 2014 lopussa jäljellä reilut 1,8 miljoonaa.

      Velkaa yhtiöllä oli lähes 6 miljoonaa euroa, mutta melkein koko summa oli lainattu Onnibusista yli 99 prosenttia omistavalta brittiläiseltä Highland Global Transportilta neljän prosentin kiinteällä korolla.

      Suuret konsernilainat tunnetaan tapana, jolla ulkomaiset sijoitusyhtiöt voivat kutistaa omistamiensa yhtiöiden voittoja ja minimoida näin verotuksen toimintamaassa.

      Pekka Mötön mukaan Onnibusin tapauksessa ei ole kyse mistään tämäntyyppisestä.

      – Oma rahoitus oli paras tapa käynnistää toiminta. Tänä vuonna myös rahoitusjärjestelyt ovat menneet uusiksi, Möttö kertoo."

      Taloussanomat 22.10.2015

      http://www.taloussanomat.fi/autot/2015/10/22/onnibus-teki-miljoonatappion-jokainen-reitti-on-kannattava/201513845/

      JK.

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on jo karvansa näyttänyt:

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      ]

      Koska näin näyttää olevan asiantila SSS:n ja Bernerin Suomen maassa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan mitä pikimmin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      • Euro_ei_paranna_vaan

        pahentaa talouskriisiä!!

        (Jan Hurri Taloussanomat 5.11.2015).

        "- -Hallitus kompuroi sote-sotkussa, mutta se on vain yksi osa karua kokonaiskuvaa. Suomella on yhtä aikaa vastassaan talouden kriisi, työmarkkinoiden kriisi ja nyt vielä politiikan kriisi. Tämä voi olla moniongelmaisen euro-Suomen uusi normaali.

        Sosiaali- ja terveyshuollon hallintohimmeleiden karsiminen ja rukkaaminen uuteen muotoon on poliittinen painajainen, jota vielä pahentaa samaan rytäkkään runnottava paikallis- ja aluehallinnon radikaali rakenneremontti.

        Silti tämä "sote-sotkusta" kärjistynyt politiikan kriisi on vain yksi oire Suomea samaan aikaan moukaroivien voimakkaiden myrskyrintamien vaikutuksista eikä suinkaan itse myrskyn syy. Politiikan kriisin lisäksi maassa on meneillään myös työmarkkinoiden kriisi ja talouden kriisi.

        Nämä kolme samaan aikaan mellastavaa erityyppistä kriisiä liittyvät läheisesti toisiinsa. Eikä ihme, sillä nämä kriisit ovat kukin omalla tavallaan peräisin pitkälti samoista syistä.- -

        Samassa pinteessä on suuri osa muistakin rikkaista teollisuusmaista ja erityisesti euromaista, mutta tämä ei lievitä Suomen vaikeuksia vaan pahentaa niitä.

        Talouden ja politiikan sääkarttoja perin juurin tutkinut analyysiyhtiö BCA Research päättelee, että euromaiden joutuminen kovimpaan paineeseen ei ole sattumaa.

        Sen mukaan Suomen ja muiden euromaiden täydellisen myrskyn kolme keskeistä rintamaa ovat:

        1) Väen nopea ikääntyminen.

        2) Automaatio ja globalisaatio.

        3) Euro ja rahaliiton talouskahleet.

        Vanhusväestö kasvaa nopeasti
        Syntyvyyden lasku ja keskimääräisen eliniän piteneminen sekä näistä yhdessä seuraava työvoiman supistuminen ja huoltosuhteen heikkeneminen ovat kaikki olleet tiedossa jo vuosien ajan, mutta yksi tärkeä seikka on muuttunut.

        Kauas tulevaisuuteen kurottavat ennusteet ovat muutaman viime vuoden kuluessa hypänneet väestötieteilijöiden teoreettisista ennustemalleista tähän päivään. Ennusteet ovat alkaneet käydä toteen, ja niistä on jo joissakin euromaissa tullut talouden tosiseikkoja.

        Viime vuosikymmenen lopussa alkanut talouskriisi aiheutti yhdelle jos toiselle harmaita hiuksia, mutta se tuskin vaikutti väestön ikääntymiskehitykseen. Silti talouskriisi on olennaisesti pahentanut väestöilmiön talousvaikutuksia.

        Vahvan talouskasvun aikaan julkinenkin talous on vauraampi kantamaan ikääntymisen kuluja kuin kriisioloissa entistä tiukemmalle ajautuva julkinen talous.

        Talouskasvun aikaan julkisen talouden verotulot kasvavat ja riittävät vuosi vuodelta suurempiin hyvinvointikuluihin, mutta talouden taantumassa julkisen talouden tulot supistuvat ja menojen kasvu sen kuin kiihtyy.- -

        Kukaan ei Suomessakaan enää puhu julkisen talouden jakovarasta, mutta sitäkin useampi puhuu kestävyysvajeesta. Siitä Suomen sote-sotkussakin on kyse.

        Työtä katoaa roboteille ja Kaukoitään

        Toinen jo pitkään tiedossa ollut ja jo vuosien ajan talouden arkitodellisuutta muokannut ilmiö on BCA:n ekonomistien listalla kaksiosainen automaation ja globalisaation yhdistelmä. Niissä on paljon eroja, mutta yksi hyvinvointivaltion vaikeuksiin läheisesti liittyvä yhteinen piirre.

        Automaatio ja globalisaatio vievät kumpikin omalla tavallaan tavallisen keski- ja pienituloisen kansan työpaikkoja Suomen ja muiden länsimaiden kaltaisista suhteellisen korkeiden työvoimakustannusten maista Kiinaan ja muihin meikäläisen mittapuun mukaan matalapalkkaisiin maihin.- -

        Euro yhdistää ja pahentaa kriisejä

        Euromaiden yhteisvaluutta euro ja siihen erottamattomasti liittyvät talouspolitiikan säännöt ovat BCA:n ekonomistien mukaan likimain viimeinen niitti hyvinvointivaltion alasajolle. Heidän tulkintansa on jyrkästi vastakkainen euroalueen virallisen tulkinnan kanssa, mutta silti he väittävät euron pahentavan eikä suinkaan helpottavan julkisen talouden ahdinkoa.

        Yksi yhtiön aihetta puivista raporteista tokaiseekin otsikossaan turhia kaartelematta "The End of Europe's Welfare State" (suomeksi kolkosti Eurooppalaisen hyvinvointivaltion loppu).

        Raportti tekee heti alkuunsa selväksi, että otsikon Europpa viittaa erityisesti euromaihin, eikä suotta.- -

        - - pitkälti euron ja siihen erottamattomasti liittyvien talouspolitiikan sääntöjen syytä on se, että juuri euromaat näyttävät kärsineen ja yhä kärsivän viime vuosien talouskriisistä epätavallisen raskaasti. Suomi on tästä ankea esimerkki.

        Samoin se on BCA:n ekonomistien mukaan pitkälti euron ja taloussääntöjen syytä, että Suomi ja muut euromaat yrittävät taltuttaa talouden kriisiä sisäisen devalvaation ja julkisen talouden vyönkiristysten avulla, kun eivät muuta voi.

        Suomi ja muut euromaat yrittävät taltuttaa talouskriisiä keinoilla, jotka eivät välttämättä taltuta talouskriisiä, mutta jotka sen sijaan pahentavat työmarkkinoiden ja politiikan kriisejä.- -"

        http://m.taloussanomat.fi/porssi/2015/11/08/kolme-kriisia-yhta-aikaa-tama-on-vasta-alkua/201514663/170

        JK. Ja kakkuraksi kaupan päälle vielä 450 miljoonaa euroa pakolaiskriisiin!

    • Missä_päättäjien_moraali

      kun SSS-hallitus siunaa ja suojelee tämänkin!

      "Valtion kehitysrahaa sijoitettu kymmeniä miljoonia rahastoihin, joiden kotipaikka on veroparatiisimaa

      Kehitysmaihin sijoittava valtion rahasto Finnfund on mukana useissa pääomasijoitusyhtiöissä veroparatiisimaissa. Finnfundilla on Afrikan maissa sijoituksia monissa pääomasijoitusyhtiöissä, joiden kotipaikka on kansainvälisten sijoittajien käyttämä veroparatiisi Mauritius. Veroparatiisimaissa ei ole tarkoituskaan maksaa veroja, sanoo Finnfund.

      Valtion kehitysrahoittaja Finnfund on sijoittanut suuria summia rahaa moniin pääomasijoitusyhtiöihin, joiden kotipaikka on jokin veroparatiisimaa. Fiinfundilla on erityisen paljon sijoituksia yhdessä kansainvälisten sijoittajien kanssa Afrikassa. Sijoitusyhtiöt on usein rekisteröity Mauritiukselle.

      Mauritius on kansainvälisten sijoittajien tuntema veroparatiisi, missä on tarjolla myös paljon asiantuntemusta erilaiseen rahoitukseen ja verosuunnitteluun. Maassa on lukuisia asianajotoimistoja.

      Finnfundilla on toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemen mukaan sijoitettuna tällä hetkellä kaikkiaan noin 80 miljoonaa euroa 30 rahastossa. Afrikkalaisissa hankkeissa on Finnfundin mukaan rahaa lähes 150 miljoonaa euroa, josta alle puolet rahastojen kautta. Yli puolet on yksittäisissä hankkeissa.

      Palmuöljyä ebola-alueella

      Yksi hankkeista on Sierra Leonessa Kailahun läänissä maan itäosassa sijaitseva palmyöljypuristamo ja pakkauslinja palmuöljylle. Paikallinen yritys on nimeltään Goldtree, jonka yksi omistaja on Finnfund, ja mukana on myös African Agriculture Fund yksityishenkilön lisäksi. Goldtreen omistaa kuitenkin Goldtree Holdings, joka on rekisteröitynyt Mauritiukselle.

      Kuvakaappaus nettisivuilta. Kuvassa on satoja ruukussa kasvavia palmuja.
      Kuva: www.goldtreeholdings.com

      Hankkeen avulla Kailahun köyhälle alueelle saadaan noin 300 vakinaista työpaikkaa. Kailahu oli vaikeinta ebola-aluetta, ja viime vuonna hanke näytti kaatuvan, Hankkeen suurimmat haasteet liittyvät paikallisen työvoiman vähäiseen osaamiseen teknisissä ja johtamiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi monet nuoret ihmiset ovat jääneet vaille peruskoulutusta kokonaan, kun sisällissota päättyi kymmenen vuotta sitten.

      Finnfund saattaa saada valtiolta koko vaalikaudelle vielä huomattavan potin, 160 miljoonaa euroa, jota eri puolueiden edustajista koostuva hallintoneuvosto on esittänyt. Tällöin lisäystä toimintaan tulisi 40 miljoonaa vuodessa, mikä on huomattavasti enemmän kuin aiemmin.

      Ensi vuoden budjettiesityksessä on lisäksi 130 miljoonan esitys määrärahoista, mutta on vielä auki, kuinka suuri osa siitä tulisi Finnfundille. Finnfundin vuosittainen pääomakorotus on tavallisesti ollut 10 miljoonan luokkaa, mutta Juha Sipilän hallitus (kesk.) on antamassa huomattavasti enemmän.

      Kansainvälinen tapa, kun muuta ei voida

      Toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemen mukaan pääomasijoitustoiminta on arkipäivää monissa kohteissa.

      – Kaikki sijoitustoiminta noudattaa meille asetettua tehtävää eli kohdemaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämistä. Kun on nähty tarkoituksenmukaiseksi, että voidaan mennä pääomasijoitusrahastoon, joka sijoittaa tyypillisesti paikallisiin keskisuuriin tai joskus pieniinkin yrityksiin ja jolla on paikalla toimiva tiimi, silloin mennään välillisesti rahaston kautta sen sijaan, että mentäisiin suoraan Finnfundin sijoituksena suoraan yksittäiseen yhtiöön.

      – Afrikassa toimivat pääomasijoitusrahastot on normaalisti järjestetty niin, että omistus on hoidettu jonkin tällaisen finanssikeskusmaan kautta. Hyvin monissa Afrikan maissa ei ole vielä sellaisia taloudellisia ja juridisia perusrakenteita, että voitaisiin mennä näihin maihin suoraan.

      – Monissa maissa lainsäädäntö, joka koskisi tällaista toimintaa, puuttuu tai on epäselvää. Silloin me vastuullisesti suomalaisen veronmaksajan varoilla toimivana organisaationa emme voi lähteä sellaiseen, kun emme edes tiedä, mikä lainsäädäntö toimintaa koskee, Kangasniemi sanoo.

      – Kun järjestelyssä on monta sijoittajaa ja monta sijoituskohdetta, näin toimitaan, vaikka muutakin on yritetty ja monet muutkin kehitysrahoittajat ovat yrittäneet, selventää Kangasniemi.

      Kangasniemi painottaa, että juuri tällainen menettely on veronmaksajien rahojen vastuullista käyttöä.

      Finnfund noudattaa UM:n maalistaa

      Kepalle tutkimuskatsauksen tehnyt tutkija Matti Ylönen Helsingin yliopistosta huomauttaa, että veroparatiisimaiden käyttö mahdollistaa verojen mahdollisimman alhaisen maksamisen. Samoin on mahdollista siirtää pääomia köyhästä maasta esimerkiksi Mauritiuksella, Caymansaarilla, Luxemburgissa tai vaikkapa Hollannissa toimivaan pääomasijoitusyhtiöön.

      Kangasniemi vetoaa ulkoministeriön ohjeistukseen, jota noudatetaan pilkulleen. - -"

      Yle 22.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/valtion_kehitysrahaa_sijoitettu_kymmenia_miljoonia_rahastoihin_joiden_kotipaikka_on_veroparatiisimaa/8472841

      JK. Tarvitaan muutos - tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Kyseenalaiset_armahdus

      ja hallintarekisterihankkeet paljastavat SSS-hallituksen veromoraalin!

      "Valtiovarainministeriö jätti julkaisematta kriittisen lausunnon hallintarekisteristä – HS julkistaa asiakirjan!

      Kokoomuksen Alexander Stubb kok) ja keskustan Juha Sipilä (kesk.) kannattavat hallintarekisteriä, perussuomalaisten Timo Soini vastustaa.

      Hallintarekisteri kätkee omistukset

      Suomalaiset saavat nykyään omistaa osakkeita vain suoraan arvo-osuustilien kautta.

      Järjestelmä on turvannut yleisöjulkisuuden ja viranomaisten tiedonsaannin.

      Finanssialan keskusliitto FK ja valtiovarainministeriö ajavat Suomeen hallintarekisterijärjestelmää, joka mahdollistaa osakeomistusten piilottamisen ulkomaille.

      Tarkoituksena on saada lisää kilpailua osakkeiden säilytykseen ja pankeille lisää liiketoimintaa.

      Valtiovarainministeriö on jättänyt julkaisematta vero-osastonsa erittäin kriittisen lausunnon hallintarekisteristä. Vero-osaston 2.11.2015 päivättyä lausuntoa ei ole liitetty viralliseen hankerekisteriin, johon on viety kaikki muut lausunnot ja hallintarekisterin valmisteluun liittyvät asiakirjat.

      Vero-osaston lausuntoa ei myöskään ole otettu mukaan lausuntoyhteenvetoon, jonka valtiovarainministeriö julkisti maanantaina iltapäivällä.

      Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ja Finanssialan keskusliiton FK ajama hallintarekisteri on yksi syksyn kiistellyimmistä hankkeista. Muun muassa poliisi, syyttäjälaitos ja verottaja ovat vastustaneet sitä, koska hallintarekisteri antaisi mahdollisuuden piilottaa osakeomistuksia ulkomaille, mikä antaisi rikollisille lisää työkaluja.

      Myös perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kertoi marraskuun alussa vastustavansa hallituksen suunnittelemaa hallintarekisteriuudistusta. Sen sijaan keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä ja kokoomuksen puheenjohtaja, Alexander Stubb kannattavat uudistusta.

      Helsingin Sanomat sai valtiovarainministeriön vero-osaston lausunnon haltuunsa tietopyynnöllä. Sitä osattiin kysyä toimitukseen tulleiden vinkkien ansiosta.

      Koko asiakirja ei ollut merkittynä valtiovarainministeriön asianhallintajärjestelmään, vaikka sillä on diaarinumero ja se on vastaus rahoitusmarkkinaosaston lausuntopyyntöön. Asiakirja tuli kirjaamon kautta Helsingin Sanomille vasta, kun sitä koskeva tietopyyntö meni vero-osastolle asti.

      Helsingin Sanomat julkistaa lausunnon sivuillaan tämän linkin takana.

      [ ks. https://interactive.sanoma.fi/arkku/files/24138080Lausunto.pdf ]

      Lausunnossaan valtiovarainministeriön vero-osasto katsoo muun muassa, että esitys heikentäisi Verohallinnon tietojensaantimahdollisuuksia. Vero-osasto viittaa myös rikos- ja väärinkäyttöriskeihin, joita on havaittu hallintarekisterin käyttöön ottaneissa Tanskassa ja eräissä muissa Euroopan maissa.

      Valtiovarainministeriön vero-osaston mukaan kansainväliset tietojenvaihtosopimukset eivät korvaa nykyistä suoran omistuksen mallia, josta viranomaiset saavat yksityiskohtaiset tiedot suomalaisten pörssiomistuksista.

      Hallintarekisterityöryhmän puheenjohtaja, rahoitusmarkkinaosaston lainsäädäntöneuvos Armi Taipale selvittää asiaa sillä, että sisäisiä lausuntoja tai muistioita VM ei yleensäkään vie hankesivulle.

      ”Lakiluonnoksesta annetut ulkoiset lausunnot hankesivuilla samalla tavalla kuin yleensäkin hankkeissa”, Taipale vastaa sähköpostillaan.

      Taipale jättää vastaamatta kysymykseen, mihin lain kohtaan perustuu päätös jättää yksi lausunto julkaisematta ja kuka päätöksen teki.

      Valtiovarainministeriö on perustanut virallisen hankerekisterin oheen informaatiosivuston hallintarekisteriin liittyvistä materiaaleista. Vero-osaston lausuntoa ei ollut luettavissa sivustolta ainakaan vielä maanantaina 23. marraskuuta, kun lausunnon valmistumisesta oli kulunut yli 20 päivää.

      Työryhmän puheenjohtajan Armi Taipaleen mukaan kyseessä on julkinen asiakirja, jonka saa pyytämällä valtiovarainministeriöstä.

      Kokoomuksen ja keskustan puheenjohtajat Alexander Stubb ja Juha Sipilä sanovat, että hallintarekisterilaista annettujen lausuntojen käsittelyä jatketaan, vaikka perussuomalaisten Timo Soini on esitystä vastaan. Toimittaja, kuvaus ja leikkaus Kalle Koponen / HS

      [ Valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi armahduslain perumisesta eduskunnassa keskiviikkona. Ministeriö jatkaa yhä kiistellyn hallintarekisterin valmistelua 5.11.2015

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1446617361386 ]

      HS 23.11.2015

      http://www.hs.fi/talous/a1448253395545

      JK.

      Kaiken epävarmuuden ja vatuloinnin keskellä SSS-hallituksen ohjelmassa on jotakin ikiaikaistakin ja varmaa: köyhien kyykytys ja tuloerojen kasvattaminen jatkuu ...

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13620893/tuloerot-kasvavat---koyhat-kyykkyyn

      Jotta kansanvaltaista muutosta saataisiin tähän

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13728419/jo-vaaryys-vallan-saapi-se-huutaa-taivaaseen

      tarvitaan kansalaisaloitteen tarkoittama kansanäänestys!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Veronmaksukyvyn

      mukaiseen verojenmaksuun taipuvaisia ei taida löytyä kokoomuksesta ollenkaan ja vähissäpä näyttävät sellaiset olevan myös Santeri Alkion maineikkaassa puolueessa, sillä ensimmäinen - ja ei kai vain ainut - "rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu" eli vastuullinen kansanedustaja Keskustassa on
      Sirkka-Liisa Anttila, joka STT:n uutisoinnin mukaan "esittää hallintarekisteriuudistuksesta luopumista"!

      Keskustan kansaedustaja Sirkka-Liisa Anttila esittää, että hallitus luopuu hallintarekisteriuudistuksesta.

      Anttila kertoo tiedotteessa toivovansa, että valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) harkitsee asiaa vakavasti.

      - Kiinnitän huomiota varsinkin laillisuusvalvojien sekä valtiovarainministeriön vero-osaston kriittisiin arvioihin. Lisäksi oikeusministeriön mukaan EU-asetus ei pakota tekemään uudistusta, Anttila sanoo tiedotteessa.

      Valtionvarainministeriö valmistelee kiisteltyä hallintarekisteriuudistusta. Hallituksessa suunnitelmaa ovat kannattaneet pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Stubb, mutta ulkoministeri Timo Soini (ps) on vastustanut.

      Viranomaisista muun muassa Finanssivalvonta, poliisi, syyttäjälaitos, oikeusministeriö ja verottaja ovat arvostelleet hanketta.

      STT

      Iltalehti 25.11.2015
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112520725476_uu.shtml

      Vrt.

      Sirkka-Liisa Anttilahan ehti jo heinäkuussa kummastelemaan SSS-hallituksen käsitystä "taloustalkoista" ja esitti Suomen vaikean taloustilanteen hoitamista "verotuksen keinoin"...

      "Sirkka-Liisa Anttila väläyttää raippaveroa hyvätuloisille

      Keskustan kansanedustajan mukaan hyvätuloisten ihmisten sitoutuminen yhteisiin taloustalkoisiin pitää toteuttaa verotuksen keinoin.

      Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan Suomen taloustilanne vaatii julkiseen talouteen merkittäviä sopeutustoimia. Kansalaiset ovat hänen mielestään valmiita koviinkin päätöksiin, kunhan ne tehdään ehdottoman oikeudenmukaisesti.

      – Hyvätuloisten ihmisten sitoutuminen yhteisiin taloustalkoisiin pitää toteuttaa verotuksen keinoin, Anttila sanoo tiedotteessaan.

      Muuta tietä ei hänen mielestään ole. Yksinomaan vapaaehtoiset toimet eivät hänen mukaansa riitä, koska se sallii vapaamatkustajat. Anttila kertoo olevansa varma, että hyvätuloisten vastuunkanto luo samalla vastuullista ilmapiiriä yhteiskuntasopimuspöytään. Hänen mielestään yhteiskuntasopimuksenkin syntymistä helpottaisi, kun kaikki olisivat mukana talkoissa.

      – Suurituloisten verotuksen kiristäminen esim. ns. väliaikaisella raippaverolla tai vastaavalla edistää merkittävästi oikeudenmukaisuuden toteutumista yhteiskunnassamme."

      Nykypäivä / Verkkouutiset 25.7.2015
      http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/anttila_hyvatuloiset-38860

      JK.

      Kun valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi armahduslain perumisesta eduskunnassa 4.11.2015, kummastusta herätti se, että valtiovarainministeriö jatkaa yhä kiistellyn hallintarekisterin valmistelua

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446543545790.html

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1446617361386

      "Valtiovarainministeriö jätti julkaisematta kriittisen lausunnon hallintarekisteristä"

      HS 23.11.2015
      http://www.hs.fi/talous/a1448253395545

      Koska näin näyttää olevan asiantila SSS-hallituksen isännöimässä Suomen maassa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan mitä pikimmin lisää sirkkaliisaanttiloita saamaan edes pieninä pätkinä järkeä myös pääministeri Sipilän pönttöön
      - mutta ehdottomasti myös kansanäänestys euroalueeseen kuulumisesta

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Vanhan_sanonnan

      mukaan löytää se sokeakin kana joskus jyvän eli kovinkaan paljon ei mene metsään kolumnissaan A-P Pietilä, kun hän näkyy kirjoittaneen vissin mediaryppään lehtiin 24.11.2015 kolumnin otsikolla

      "Vatulointi, höpelöinti ja sipilöinti"

      Hosumalla tehty on puoleksi purettu.

      Juha Sipilä kertoo johtavansa Suomea liike-elämän opeilla.

      Mikä yritys on menestynyt reseptillä, jossa päätetään, perutaan, leikataan, lisätään, liimataan, korjataan ja selitetään? Jos tästä piirrettäisiin prosessikaavio, tuloksena olisi spagettimössö.

      Elinkeinoelämän, ay-liikkeen ja taloustutkimuslaitoksien johtajat kertovat kahden kesken, että Sipilän pääongelmana on arkielämän heikko tuntemus. Tahto tehdä uudistuksia on suurempi kuin taito. Halut muutokseen ovat vahvemmat kuin harkinta.

      Raadollisempi selitys on, että vaalit voitti miljonääri-yrittäjä Sipilä eikä puolue nimeltä keskusta. Sipilä uskoi, että voittajapuolue seuraa häntä ja toteuttaa uudenlaisen Suomen. Näin ei ole käynyt eikä käy.

      Sipilä on kovassa paineessa vanhan kepun pihdeissä. Sen selkein osoitus on soten maakuntamalli. Byrokratian purkutalkoista tuli byrokratian rakennustalkoot.

      Palkansaajajärjestöt ovat jo vakuuttuneita siitä, ettei Sipilän kantti kestä pakkolakien säätämistä. Siksi vaalikauden suurimpiin hankkeisiin kuuluva yhteiskuntasopimus on kuopattu.

      Neuvotteluissa edetään, koska nyt kehitellään perinteistä keskitettyä palkkaratkaisua, jossa vientialojen palkkaraami ohjaisi muita ryhmiä. Hallitukselle lyödään käteen listat lainsäädännöstä, jonka työmarkkinajärjestöt ovat keskenään sopineet. Ei siis mitään uutta.

      Jyrki Kataisen hallitus ei saanut mitään valmiiksi ja Sipilän komeilee perumalla päätöksiä."

      Sipilä lupasi vaalitaistelussa, että työehtojen keskeiset asiat voidaan sopia yrityskohtaisesti. Näillä puheilla hän keräsi yrittäjien äänet.

      Työehtosopimusten tiukka yleissitovuus ja erityisesti SAK:n painostus torppaavat paikallisen sopimisen mallit.

      Miten Sipilä selittää tämän ydinhankkeen kariutumisen?

      Kansakunnan ja Suomen tulevaisuuden kannalta on ikävää, jos tämä yhtälö toimii: vatulointi höpelöinti peruminen=sipilöinti.

      Matti Vanhasen hallitus ei aikanaan sallinut keskustelua valmisteltavista asioista.

      Jyrki Kataisen hallitus ei saanut mitään valmiiksi ja Sipilän komeilee perumalla päätöksiä.

      Kenen malli on paras?

      A-P. PIETILÄ
      Länsiväylä 24.11.2015
      htp://www.lansivayla.fi/blogi/340303-vatulointi-hopelointi-ja-sipilointi

      JK.

      IL selvitti ministerien erityisavustajien palkat

      Sipilän hallituksen ministereitä avustavien erityisavustajien palkoissa on yllättävänkin suuria eroja. Palkkahaitari on 4 200-7 500 euroa.

      Pääministeri Juha Sipilän poliittinen neuvonantaja Riina Nevamäki on hallituksen kovatuloisin erityisavustaja. Nevamäen palkka on 7 530 euroa.

      Valtiovarainministeri Alexander Stubbin ja kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja Joonas Turusen palkka on 7 329 euroa kuukaudessa. - -

      Sipilän valtiosihteerinä toimii kevään vaaleissa eduskunnasta yllättäen pudonnut Paula Lehtomäki (kesk). Tämän lisäksi keskustan ja perussuomalaisten hallitusryhmällä on omat valtiosihteerinsä. Valtiosihteerin palkka on noin 12 000 euroa kuukaudessa. - -

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090720308644_uu.shtml ]

      MARKO-OSKARI LEHTONEN

      Iltalehti 26.11.2015

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015112520719050_uu.shtml

      Vrt.

      Vrt.

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

      "Stubb ei näe Toivakan omistuksissa ongelmia

      Valtiovarainministeri pitää ulkomaankauppaministerin aiempaa yrittäjätaustaa Suomelle hyödyllisenä toimintana."

      http://yle.fi/uutiset/stubb_ei_nae_toivakan_omistuksissa_ongelmia/8447836

      "Ministeri Toivakka puolustautuu: Veroja ei ehditty vältellä, koska kauppoja ei tullut "

      http://yle.fi/uutiset/sipila_ministeri_toivakan_jarjestelyista_en_tieda_mista_on_kyse/8448662

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905

      2015111120647823_uu.shtml

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      JK.

      Kaiken epävarmuuden ja vatuloinnin keskellä SSS-hallituksen ohjelmassa on jotakin ikiaikaistakin ja varmaa: köyhien kyykytys ja tuloerojen kasvattaminen jatkuu ...

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13620893/tuloerot-kasvavat---koyhat-kyykkyyn

      Jotta kansanvaltaista muutosta saataisiin

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13728419/jo-vaaryys-vallan-saapi-se-huutaa-taivaaseen

      tarvitaan kansalaisaloitteen tarkoittama kansanäänestys!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Sipilällä_kova_paikka

      Keskustastakin asiantuntevimmat (mm. Sirkka-Liisa Anttila ja Anne Kalmari) vastustavat hallintarekisteriä!

      Hallintarekisteriuudistus on vastatuulessa. Tällä viikolla kaksi päähallituspuolue keskustan kansanedustajaa on kyseenalaistanut uudistuksen. Perussuomalaiset ovat suhtautuneet hallintarekisteriin jo pitkään kriittisesti.

      Hallituspuolueiden puheenjohtajat eli pääministeri Juha Sipilä (kesk), valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ja ulkoministeri Timo Soini (ps) keskustelivat hallintarekisteriuudistuksen etenemisestä torstaina. Asian käsittelyä jatketaan ensi viikolla.

      Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että ”on todellakin syytä arvioida hallintarekisteriä vielä uudelleen”. Hänelle ei nykymuotoinen esitys kelpaa, vaan hän haluaa poistaa siitä sellaiset elementit, jotka voivat mahdollistaa verovilpin.

      Hän esittää veroviranomaisille automaattista vertailutietojen tarkastusta pankkeihin, jotka voisivat pitää hallintarekisteriä.

      ”Mikäli avoimuutta ei lisätä, silloin pitäisi harkita koko hallintarekisteriuudistuksen perumista”, Kalmari sanoi HS:lle.

      Keskustan Sirkka-Liisa Anttila lähetti keskiviikkona tiedotteen, jossa hän toivoi, että uudistuksesta luovutaan.

      ”Kiinnitän huomiota varsinkin laillisuusvalvojien sekä valtiovarainministeriön vero-osaston kriittisiin arvioihin. Lisäksi oikeusministeriön mukaan EU-asetus ei pakota tekemään uudistusta”, Anttila totesi.

      Eduskunnan kyselytunnilla Paavo Arhinmäki (vas) sanoi, että hallintarekistereitä käytetään nykyäänkin, mutta se on laitonta. ”Hallituksen esitys tekisi lailliseksi omaisuuden piilottamisen”, hän sanoi.

      Stubb huomautti, että uudistuksesta annetuista lausunnoista noin 90 prosenttia on hankkeelle myönteisiä.

      ”Meidän pitää saada Suomeen lisää investointeja ja pääomaa. Jos meillä ei ole hallintarekisterijärjestelmää, niin raha liikkuu vapaasti Euroopan unionin alueella. Se tarkoittaa sitä, että raha virtaa ulospäin”, hän sanoi.

      Suomalaiset saavat nykyään omistaa osakkeita vain suoraan arvo-osuustilien kautta. Järjestelmä on turvannut yleisöjulkisuuden ja viranomaisten tiedonsaannin.

      Hallintarekisterijärjestelmä mahdollistaisi osakeomistusten piilottamisen ulkomaille. Uudistuksen tarkoituksena on saada lisää kilpailua osakkeiden säilytykseen ja pankeille lisää liiketoimintaa.

      Helsingin Sanomat 27.11.2015
      http://www.hs.fi/kotimaa/a1448523995470

      Vrt.

      Sirkka-Liisa Anttilahan ehti jo heinäkuussa kummastelemaan SSS-hallituksen käsitystä "taloustalkoista" ja esitti Suomen vaikean taloustilanteen hoitamista "verotuksen keinoin"...

      "Sirkka-Liisa Anttila väläyttää raippaveroa hyvätuloisille

      Keskustan kansanedustajan mukaan hyvätuloisten ihmisten sitoutuminen yhteisiin taloustalkoisiin pitää toteuttaa verotuksen keinoin.

      Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan Suomen taloustilanne vaatii julkiseen talouteen merkittäviä sopeutustoimia. Kansalaiset ovat hänen mielestään valmiita koviinkin päätöksiin, kunhan ne tehdään ehdottoman oikeudenmukaisesti.

      – Hyvätuloisten ihmisten sitoutuminen yhteisiin taloustalkoisiin pitää toteuttaa verotuksen keinoin, Anttila sanoo tiedotteessaan.

      Muuta tietä ei hänen mielestään ole. Yksinomaan vapaaehtoiset toimet eivät hänen mukaansa riitä, koska se sallii vapaamatkustajat. Anttila kertoo olevansa varma, että hyvätuloisten vastuunkanto luo samalla vastuullista ilmapiiriä yhteiskuntasopimuspöytään. Hänen mielestään yhteiskuntasopimuksenkin syntymistä helpottaisi, kun kaikki olisivat mukana talkoissa.

      – Suurituloisten verotuksen kiristäminen esim. ns. väliaikaisella raippaverolla tai vastaavalla edistää merkittävästi oikeudenmukaisuuden toteutumista yhteiskunnassamme."

      Nykypäivä / Verkkouutiset 25.7.2015
      http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/anttila_hyvatuloiset-38860

      JK.

      Kun valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi armahduslain perumisesta eduskunnassa 4.11.2015, kummastusta herätti se, että valtiovarainministeriö jatkaa yhä kiistellyn hallintarekisterin valmistelua

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446543545790.html

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1446617361386

      "Valtiovarainministeriö jätti julkaisematta kriittisen lausunnon hallintarekisteristä"

      HS 23.11.2015
      http://www.hs.fi/talous/a1448253395545

      Koska näin näyttää olevan asiantila SSS-hallituksen isännöimässä Suomen maassa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan mitä pikimmin lisää sirkkaliisaanttiloita ja annekalmareita mutta myös kansanäänestys

      Ks.

      " Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) esittää hallintarekisteriuudistuksesta luopumista"!

      - - Valtionvarainministeriö valmistelee kiisteltyä hallintarekisteriuudistusta. - -

      Viranomaisista muun muassa Finanssivalvonta, poliisi, syyttäjälaitos, oikeusministeriö ja verottaja ovat arvostelleet hanketta. - -"

      Iltalehti 25.11.2015
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112520725476_uu.shtml

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • 4021

      Meitä äänestäjiä on petetty nyt viimeisen kerran ! . Me tulemme vaatimaan ennenaikaisia vaaleja mahdollisimman pian koska maahanmuutto kriisi syventää jo ennestään sisäpoliittista kriisiä ja nämä yhdessä johtavat täydelliseen sekasortoon ! .

    • Stubb_ja_Sipilä_kiinni

      valehtelusta eduskunnalle!

      Stubb johtaa itse mollaamaansa viestintää valtiovarainministeriössä

      Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi lauantaina puuttuvansa välittömästi ja voimakkaasti ministeriönsä viestintään, koska hän oli tyytymätön hallintarekisterilain tiedotukseen. Valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantilan mukaan ministeriön viestintää johtaa aina ministeri.

      Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb löysi lauantaina pikavauhtia syyllisen hallintarekisterilain tiedottamisesta syntyneeseen kohuun. Stubb itse jäi kiinni puheittensa totuudenvastaisuudesta, kun lauantain Helsingin Sanomat kertoi, että hallintarekisteriä kannattaakin vain 10 % lausunnonantajista, eikä 90%, kuten hän eduskunnalle kertoi.

      [ http://www.hs.fi/politiikka/a1448606137482 ]

      Stubb myönsi virheensä ja puuttui myös toiseen hallintarekisterilaista syntyneeseen kohuun. Aamulehti kertoi lauantaina, että ministeriö yritti ohjailla huomiota pois hallintarekisterilain kielteisista vaikutuksista ja valikoi toimittajia, joita kutsutaan tekemään haastatteluja hallintarekisteristä.

      [ http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195008140067/artikkeli/muistio hallintarekisterista vm halusi huomion pois omistustiedoista ja valikoi toimittajia.html ]

      Stubb kertoi blogissaan puuttuvansa välittömästi ja voimakkaasti ministeriönsä valmisteluun ja viestintään, jotka eivät ole hänen mukaansa täyttäneet avoimuuden ja läpinäkyvyyden kriteerejä, joita hän edellyttää valtiovarainministerin toiminnalta.

      Stubb kohdistanee moitteet itseensä, koska ministeriöiden viestintää johtaa yksiselitteisesti ministeri itse.

      – Kyllä ministeri on pomo ja viime kädessä päättää mitä ja miten viestitään, Valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila selventää.

      Valtioneuvosto on ohjeistanut perusteellisesti jo viisi vuotta miten ministeriöt hoitavat viestintäänsä. Kolmen laajan ohjeen lisäksi tiedottajia ohjaa parikymmentä lakia.

      Aamulehden esiinnostama lista luottotoimittajista selittyy ohjeissa näin:

      " Laajemmissa ja moniulotteisimmissa viestintähankkeissa järjestetään medialle taustoittavaa viestintää, kuten taustatiedotustilaisuuksia ja erillisiä tietopaketteja."

      Ohjeissa kerrotaan myös, miten ministerin puolue ja hallitus ohjaavat viestintää:

      "Viestinnän tulee tietää johdon poliittisista päämääristä ja seurata hallitusohjelmaa."

      Stubb ja hallintarekisterikohu: Näin se eteni 28.11.
      VM:n viestintäjohtaja: Kohuttu viestintäsuunnittelu on normaalia toimintaa 28.11.
      SDP vaatii Stubbilta selvitystä useista viime viikkojen lausunnoista 29.11.
      Stubb jatkaa pahoitteluaan: Hallintarekisterilain valmistelu ei ollut avointa 28.11.
      Finanssialan keskusliiton puheenjohtaja arvostelee hallintarekisterihanketta 29.11.

      Hilkka Säävälä
      Yle 29.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/stubb_johtaa_itse_mollaamaansa_viestintaa_valtiovarainministeriossa/849031

      Vrt. " Finanssialan keskusliiton puheenjohtaja arvostelee hallintarekisterihanketta

      OP-ryhmän pääjohtajan Reijo Karhisen mielestä hallintarekisteri on ollut prosessina huono alusta alkaen.

      Finanssialan keskusliiton hallituksen puheenjohtaja, OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen arvostelee valtiovarainministeriön valmistelemaa lakihanketta osakeomistusten hallintarekisteröinnistä.

      Karhinen sanoo lauantai-iltana lähettämässään Twitter-viestissä, että hallintarekisteri on ollut prosessina huono alusta alkaen. Karhinen sanoo myös, että kyseessä ei ole Suomen oleellisin ongelma juuri nyt.

      Aiemmin lauantaina valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) myönsi Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että hän käytti vääriä lukuja kertoessaan aiemmin tällä viikolla eduskunnassa hallintarekisteriä kannattavista viranomaisista.

      Aamulehti kertoi lauantaina, että valtiovarainministeriö yritti ohjailla huomiota pois hallintarekisterin kielteisistä vaikutuksista ja valikoi toimittajia, joita kutsutaan tekemään haastatteluja hallintarekisteristä."

      Ks. myös

      VM:n viestintäjohtaja: Kohuttu viestintäsuunnittelu on normaalia toimintaa 28.11.
      Stubb ja hallintarekisterikohu: Näin se eteni 28.11.
      Demarit syyttävät Stubbia vääristelystä – Kokosivat syntilistan 28.11.
      Stubb jatkaa pahoitteluaan: Hallintarekisterilain valmistelu ei ollut avointa 28.11.
      Oppositio kimmastui Stubbille hallintarekisterikommenteista – "Asema vaakalaudalla" 28.11.
      Stubb myönsi virheensä hallintarekisterikohussa: "Virhe oli minun, sori siitä" 28.11.
      HS: Stubb käyttää vääriä lukuja hallintarekisteriä kannattavista viranomaisista 28.11.

      Iiro-Matti Nieminen
      Yle 29.11.2015
      http://yle.fi/uutiset/finanssialan_keskusliiton_puheenjohtaja_arvostelee_hallintarekisterihanketta/8489756

      JK.

      "Valehtelijoiden klubi"

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015112820745174_uu.shtml

      Koska hallintarekisteriä ajetaan SSS-komennossa ja sen erityisessä suojeluksessa eli Suomessa on tilanne kuin vanhassa virressä 440

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

    • Ministerien_tunnettava

      vastuunsa, että SSS-hallituksen ajaessa kuin käärmettä pyssyyn erinäisiä - kansalaisia entisestään eriarvoistavia - normienpurkuhankkeita ja varsinkin armahduslaki- ja hallintarekisteri"uudistuksia",

      "Ministeriön viestintä oli valjastettu politikointiin"!

      Nyt kaatuneen hallintarekisteri-hankkeen takana kulisseissa käytiin ankaraa informaatiosotaa. Monet viestinnän ja juridiikan asiantuntijat sanovat, että valtiovarainministeriö kohteli mediaa epäasiallisesti yksipuolisesti.

      Valtiovarainministeriön linnakkeessa Helsingin Senaatintorin laidalla käytiin koko syksy ankaraa propagandasotaa. Ministeriön viestintäyksikkö laati strategian, jolla hallintarekisteri jyrättäisiin läpi.

      Viestintäsuunnitelma oli selkeä sotasuunnitelma. Tavoitteena oli esimerkiksi keskustelun näkökulman vaihtaminen omistusten julkisuudesta kilpailun avautumiseen.

      Viestinnän riskinä, ”miinana”, mainittiin muun muassa osakeomistuksen mahdollisesti saama runsas palstatila.

      Ministeriön henkilökunta oli tarkoin roolitettu. Paperi luettelee tarkasti kuka saa kommentoida mitäkin ja milloin.

      Kirjattiinpa suunnitelmaan myös – nyt jopa hupaisa – maininta siitä, että ”Ministeri tarvitsee hyvän briiffauksen, jotta hän voi antaa haastatteluja ja kommentoida asiaa”.

      Tutkijat: Julkisuusperiaate jäi jalkoihin

      Ministeriöiden viestinnästä valtiotieteen tohtoriksi väitellyt Salli Hakala pyörittelee päätään. Joku tässä nyt mättää.

      – Nyt nähty operaatio on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ministeriön viestintäyksikköä käytetään poliittisten päämäärien ajamiseksi.

      – Nykyisin on muotia puhua strategiaviestinnästä. Se on tietysti pahassa ristiriidassa hallinnon julkisuusperiaatteen pyhien arvojen kanssa.

      Jos yritysviestintä kiinnostaa, niin sitten kannattaa hakeutua saman tien viestintätoimistoon tai suoraan yritysmarkkinointiin. Kyllähän sielläkin työpaikkoja löytyy
      – Olli Mäenpää

      Myös julkisuuskysymyksiinkin erikoistunut Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää kummeksuu valtiovarainministeriön työskentelytapoja.

      – Julkisuuslaki edellyttää, että myös viestintä on ainakin tasapuolista ja puolueetonta – sekä totta, tottakin sen pitää olla.

      Suomen johtavat kriisiviestijät eivät tänään ehtineet kommentoida oman ammattikuntansa kriisiä. Yle Uutiset pyysi haastattelua valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehdolta, valtioneuvoston kanslian viestintäjohtaja Markku Mantilalta sekä Viestinnän ammattilaiset ry:n puheenjohtajalta Taina Pieskiltä. Kaikkien kalenterit olivat tänään poikkeuksellisen täynnä.

      Valtiovarainministeriön viestintäyksikkö – lobbaustoimisto?

      Väkisinkin herää kysymys, onko valtiovarainministeriön viestintäyksiköstä tullut käytännössä mainostoimisto, lobbaustoimisto.

      Tutkija Salli Hakala nyökkäilee, mutta muotoilee sanansa aavistuksen verran kohteliaammaksi.

      – Puhutaan promootiokulttuurista. Siinä juuri tuo valtiovarainministeriönkin harjoittama strateginen viestintä on avainasemassa.

      – Minkälaisella kuvailulla ja millä näkökulmalla asiat esitellään, ketä tarjotaan haastateltavaksi? Myös operaation kohderyhmät ja riskit on tarkasti mietitty.

      Professori Mäenpää sanoo suorasukaisesti, että yritysmaailman viestintäopit eivät kerta kaikkiaan sovellu sellaisenaan julkisen hallinnon ohjenuoriksi.

      Mäenpäällä on innokkaimmille julkisen hallinnon viestintästrategikoille tylyjä terveisiä.

      – Jos yritysviestintä kiinnostaa, niin sitten kannattaa hakeutua saman tien viestintätoimistoon tai suoraan yritysmarkkinointiin. Kyllähän sielläkin työpaikkoja löytyy.

      LUE MYÖS

      Valtioneuvoston viestintäjohtaja: VM:n viestintäkohu on ylimitoitettu klo 8:59

      Sipilä paljasti: Trio keskusteli kielteisistä lausunnoista ennen Stubbin kohupuhetta 1.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/sipila_paljasti_trio_keskusteli_kielteisista_lausunnoista_ennen_stubbin_kohupuhetta/8495720

      Näkökulma: Stubbin Grand Slam 1.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/nakokulma_stubbin_grand_slam/8495071

      Mistä tuli luku 90 hallintarekisterikohussa? – Stubb: Sain luvun omasta päästäni 30.11.
      Stubb johtaa itse mollaamaansa viestintää valtiovarainministeriössä 29.11.
      Sanna Ukkola: Leikattua totuutta 30.11.
      VM:n viestintäjohtaja: Kohuttu viestintäsuunnittelu on normaalia toimintaa 28.11.
      Stubb ja hallintarekisterikohu: Näin se eteni 28.11.
      HS: Stubb käyttää vääriä lukuja hallintarekisteriä kannattavista viranomaisista 28.11.

      Ari Mölsä
      Yle 1.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/tutkija_ministerion_viestinta_oli_valjastettu_politikointiin/8496036

      JK. SSS-hallitus tuo mieleen takavuosien TV-ohjelman nimeltä

      "Valehtelijoiden klubi"

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015112820745174_uu.shtml

      Koska SSS-komennossa ja sen erityisessä suojeluksessa eli Suomessa on yhteiskunnallinen tilanne kuin vanhassa virressä 440

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan siksikin myös kansanäänestys Suomen kuulumisesta euroalueeseen!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • On_kansalle_pelkkää

      kärsimystä, kun yhteiskunnallisesti ja poliittisesti eli ammatilliselta osaamiseltaan korkeintaan piirikunnallisen tason taitajana kakkarainsinööri Juha Sipilä saa heilua Matti Vanhasen ja Anne Bernerin kaltaisten kansanvastustajien käsikynkässä panemassa muka "Suomea kuntoon".

      Jo puolessavuodessa on nähtävissä, että Keskusta puolueena tulee ainoastaan häpäisemään kunniakkaan perintönsä ja samalla tavallinen Suomen kansa tulee kärsimään ennennäkemätöntä ja kokematonta kyykytystä !

      Armahduslaki- ja hallintarekisterisekoilujen jälkeen normienpurkuhuumaisan pakkolaki-intoilija Sipilän tulee mitä pikimmin saada ihan oikeaa miettimistä!

      "Väyrynen perusti EU-parlamenttiin eurokriittisen kontaktiryhmän

      Europarlamentaarikot Paavo Väyrynen ja italialainen Fabio Castaldo ovat perustaneet Euroopan parlamenttiin kontaktiryhmän edistämään valinnan vapautta euroalueeseen kuulumisesta. Ryhmään kutsutaan erityisesti poliittiseen keskustaan kuuluvia jäseniä.

      Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on perustanut EU-kriittisen italialaisen Fabio Castaldon kanssa kontaktiryhmän Freedom of Choise. Ryhmän tavoitteena on helpottaa euroalueesta eroamista.

      – Olisi parasta euroalueelle, sen yksittäisille jäsenmaille ja koko Euroopan unionille, jos sen jäsenyyden suhteen olisi olemassa valinnan vapaus. Yksittäisellä jäsenmaalla pitäisi olla mahdollisuus erota euroalueesta ja niitä tulisi avustaa eroamaan. Velvoite liittyä euroalueeseen tulisi poistaa, kirjoitetaan parlamentaarikkojen tiedotteessa.

      Castaldo ja Väyrynen kutsuvat kontaktiryhmään erityisesti maltillisia ja edistysmielisiä poliittiseen keskustaan kuuluvia jäseniä. Kutsukirje lähetetään kuitenkin kaikille parlamentin jäsenille.

      – Aiomme kerätä tietoa ja järjestää tilaisuuksia, Väyrynen kuvaa ryhmän toimintaa.

      Väyrynen kuuluu parlamentissa Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään eli Aldeen. Castaldo on puolestaan EU-kriittisen Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa -ryhmän jäsen.

      Vapaus myös sotilaalliseen liittoutumattomuuteen

      Castaldo ja Väyrynen kannattavat valinnan vapauden periaatetta myös muilla politiikan osa-alueilla.

      – Jäsenmailla pitää olla valinnan vapaus päättää omasta puolustuksestaan. Mikäli Euroopan yhdentymistä vahvistetaan puolustuksen alalla, sen ainoana tarkoituksena tulee olla parantaa kykyä toteuttaa rauhanturvaoperaatioita. Sen tulee turvata jäsenmaille mahdollisuus säilyttää sotilaallinen liittoutumattomuutensa.

      Myös Italiassa on kerätty nimiä euroeroon

      Väyrynen on tehnyt kansalaisaloitteen Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Aloite on saanut yli 50 000 allekirjoitusta eli eduskunnan on käsiteltävä sitä.

      Italiassa Castaldon puolue Viiden Tähden Liike on kerännyt yli 200 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteeseen, joka tähtää kansanäänestyksen järjestämiseen Italian jäsenyydestä euroalueessa.

      Jarno Tiihonen
      Yle Perämeri 2.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_perusti_eu-parlamenttiin_eurokriittisen_kontaktiryhman/8498834

      JK. Koska 1998 EMU-liitäntäään painostivat ex-pääministeri Paavo Lipponen ja ex-valtiovarainministeri Sauli Niinistö - nyt tiemmä sitten edes Sixten Korkmaniakaan kuuntelematta saati tämän jo tuolloisia käsityksiä kunnioittamatta - vuonna 1998 tehdystä virhevalinnasta ei ole aikakirjoihin jäänyt muuta kansalaisten oloa "miellyttävää" kuin paljon kertova videokatkelma

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Ja koska tällaista menoa on jatkunut myös SSS-komennossa ja erityisessä suojeluksessa miltei kaikissa ratkaisuissa, siis myös kritiikittömässä suhtautumisessa Euroopan Unioniin, euroon ja Suomen kuulumiseen kansalaisille tuskaa ja turmelusta tuottaneeseen ja tuottavaan euroalueeseen

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan eduskunnan valiokuntakäsittelyyn mitä pikimmin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      JK. Paavo Matti Väyrysen 16.7.2015 aloittamassa allekirjoitusten keruussa on torstaina 3.12.2015 klo 10.30 jo 51749 allekirjoitusta, joista 49968 verkossa - ja keräys jatkuu!

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13909810/tilannearvio-on-tehtava-nyt-ja-ratkaisut-nopeasti!

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13782251/sss-hallitus-kuin-tarinan-keisari-ilman-vaatteita!

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13794390/otollinen-aika-jakaa-muutakin-kuin-rauhan-sanaa#comment-81188336

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13954855/ei-toimi-edes-eun-kilpailukykyisimmassa-maassa!

    • Ei_sentään_kaikki

      mätää Tanskan maassa!

      Stubbista ja Soinista nyt puhumattakaan mahtaakohan olla Bernerissä naisen- ja Sipilässä miehenpuolta ymmärtämään sitä, että Suomessakin kansalaiset haluavat sanoa kansanäänestyksessä suoraan eli ilman välikäsiä mielipiteensä siitä, mitä ajattelevat mm. Suomen jäsenyydestä euroalueessa!

      Tanskassa äänestäjät ovat torjuneet yhteistyön syventämisen EU:n kanssa sisä- ja oikeusasioissa. Tanskalaisilta kysyttiin kantaa asiaan tänään torstaina järjestetyssä kansanäänestyksessä.

      Torstain kansanäänestys oli Tanskassa jo kahdeksas sen jälkeen kun maa liittyi unioniin vuonna 1972.

      "Ei-puoli voitti Tanskan EU-kansanäänestyksen

      Äänestäjien enemmistö on torjunut yhteistyön syventämisen sisä- ja oikeusasioissa.

      Tanskan EU-kansanäänestyksen Ei- ja Kyllä-kampanjat olivat näkyvästi esillä Kööpenhaminan katukuvassa.

      Tanskalaisten äänestäjien enemmistö on torjunut yhteistyön syventämisen EU:n kanssa sisä- ja oikeusasioissa. Tanskalaisilta kysyttiin kantaa asiaan tänään torstaina järjestetyssä kansanäänestyksessä.

      Kun lähes kaikki äänet oli laskettu, olivat yhteistyön syventämisen vastustajat saaneet 53 prosenttia äänistä. Pääministeri Lars Løkke Rasmussenin mukaan äänestäjien ei-kanta on selkeä.

      Vähemmistöhallituksen keskustaoikeistolainen Venstre, suurin oppositiopuolue sosialidemokraatit ja kolme muuta puoluetta kampanjoivat kyllä-linjan puolesta. Populistinen Tanskan kansanpuolue ja kolme muuta puoluetta markkinoivat ei-puolta.

      Tanskalle myönnettiin poikkeuksia EU:n oikeus- ja sisäasioiden yhteistyöhön sen jälkeen, kun tanskalaiset torjuivat vuonna 1992 Maastrictin sopimuksen kansanäänestyksessä. Nyt äänestäjillä olisi ollut mahdollisuus luopua näistä poikkeuksista.

      Lähteet: Reuters, AFP
      LUE MYÖS

      Jussi Nurminen
      Yle Uutiset 3.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/ei-puoli_voitti_tanskan_eu-kansanaanestyksen/8502449?ref=leiki-uu

      JK.

      Tanskassa niukka ei-äänten voitto

      Tanskassa niukka enemmistö on torjunut yhteistyön syventämisen EU:n kanssa sisä- ja oikeusasioissa. Äänestäjistä 53,1 prosenttia vastusti yhteistyön syventämistä ja 46,9 prosenttia oli sen kannalla.

      Tanskalaisista 72 prosenttia kävi torstaina antamassa äänensä. Kansanäänestyksen lopputulos noudatteli lähes täsmälleen 15 vuoden takaista linjaa, kun silloin 53,2 prosenttia tanskalaisista torjui euron.

      – Se oli selvä ei... Minulla on täysi kunnioitus tanskalaisten päätökselle, kommentoi pääministeri Lars Løkke Rasmussen äänestystulosta.

      Vähemmistöhallituksen keskustaoikeistolainen Venstre, suurin oppositiopuolue sosialidemokraatit ja kolme muuta puoluetta olivat kyllä-linjallla.

      Ei-linjan puolesta liputtivat ennakkon voimakkaimmin populistinen Tanskan kansanpuolue ja kolme muuta puoluetta. Niiden mielestä poliisiyhteistyön tiivistäminen olisi lisännyt Brysselin valtaa.

      – Tanskalaiset tietävät, että kun Bryssel päättää asioista, demokratiamme kärsii, Tanskan kansanpuolueen johtaja Kristian Dahl Thulesen sanoi.

      Pääministeri pääministeri Lars Løkke Rasmussen myönsi, että tanskalaiset suhtautuvat EU-yhteistyöhön epäluuloisesti.

      – En ajattele, että tanskalaiset äänestivät poliisiyhteistyötä vastaan. Pikemminkin näen, että tämä viestii yleisestä epäluulosta Euroopan unionia kohtaan. Moni mietti, mitä kaikkea kyllä tuloksesta seuraisi, sanoi pääministeri pääministeri Lars Løkke Rasmussen.

      Tanskan on nyt neuvoteltava erityisjärjestelyistä, jos se haluaa pysyä mukana Europolin toiminnassa.

      Torstain kansanäänestys oli Tanskassa jo kahdeksas sen jälkeen kun maa liittyi unioniin vuonna 1972.

      Lähteet: AP, AFP
      LUE MYÖS

      Tanskassa haetaan tukea yhteisvaluutta eurolle 4.11.2008

      http://yle.fi/uutiset/tanskassa_haetaan_tukea_yhteisvaluutta_eurolle/6117723

      Tanskalaiset äänestävät taas: Lisää EU:ta vai jatkoa omalla tiellä 2.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/tanskalaiset_aanestavat_taas_lisaa_euta_vai_jatkoa_omalla_tiella/8498218

      Yle 4.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/tanskassa_niukka_ei-aanten_voitto/8502473

      JK. Suomessa ei taloudellinen ja poliittinen valteliitti ole juuri taipunut kysymään mistään asiasta kansan mielipidettä!

      Koska 1998 EMU-liitäntäään Suomea painostivat ex-pääministeri Paavo Lipponen ja ex-valtiovarainministeri Sauli Niinistö - nyt tiemmä sitten edes Sixten Korkmaniakaan kuuntelematta saati tämän jo tuolloisia käsityksiä kunnioittamatta - vuonna 1998 tehdystä virhevalinnasta ei ole aikakirjoihin jäänyt muuta kansalaisten oloa "miellyttävää" kuin paljon kertova videokatkelma

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Ja koska tällaista menoa on jatkunut ja uhkaa myös jatkua SSS-komennossa ja erityisessä suojeluksessa miltei kaikissa ratkaisuissa, siis myös kritiikittömässä suhtautumisessa Euroopan Unioniin, euroon ja Suomen kuulumiseen kansalaisille tuskaa ja turmelusta tuottaneeseen ja tuottavaan euroalueeseen

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Paikallista_sopimistako

      tässäkin?

      Miten SSS-hallitus ja Sipilä voivatkaan perustella esim. sen, että Euroopan Keskuspankki EKP:n Suomen haarakonttorin kymmenelle johtajalle maksetaan aivan ruhtinaallista palkkaa?

      Kymmenelle Suomen Pankin johtajalle maksetaan yli 10 000 euroa kuussa: Mukana ei ainuttakaan naista

      Suomen Pankin pääjohtajalle Erkki Liikaselle maksetaan 22 970 euroa kuukaudessa.

      Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen kuukausipalkka on lähes 23 000 euroa.

      Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen ansaitsee yli 20 000 euroa kuukaudessa.

      Suomen Pankin pankinjohtaja Seppo Honkapohjan kuukausipalkka on yli 17 000 euroa.

      Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ansaitsee yli 16 000 euroa kuukaudessa.

      Iltalehti uutisoi viime viikonloppuna Suomen kovapalkkaisimmista virkamiehistä.

      [ Lista: He ovat kovapalkkaisimmat virkamiehet Suomessa

      Valtiovarainministeriön toimittamien tietojen mukaan Suomessa on 51 virkamiestä, joille maksetaan vähintään 10 000 euroa kuukaudessa.- -"

      Iltalehti 29.11.2015

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112820745021_uu.shtml ]

      Valtiovarainministeriön toimittamien tietojen mukaan valtion palveluksessa on tällä hetkellä 51 virkamiestä, joiden kuukausipalkka on yli 10 000 euroa.

      Edellä mainitun luvun ulkopuolelle jäävät kuitenkin Suomen Pankki ja Finanssivalvonta, koska ne eivät ole valtion budjettitalouden piirissä.

      Suomen Pankin toimintakulut katetaan keskuspankkitoiminnasta saatavilla tuotoilla.

      Finanssivalvonnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan puolestaan pääosin valvottavilta perittävillä valvontamaksuilla.

      Suomen Pankin palveluksessa on kymmenen henkilöä, jotka ansaitsevat yli 10 000 euroa kuukaudessa. Kaikki kymppitonnin kerhossa olevat ovat miehiä.

      Ylivoimainen ykkönen on pääjohtaja Erkki Liikanen, jonka kokonaispalkka on 22 970 euroa kuukaudessa. Summa sisältää rahapalkan ja luontaisedut.

      Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkaraisen kuukausipalkka on 20 188 euroa ja pankinjohtaja Seppo Honkapohjan 17 174 euroa.

      Koko mainittu kolmikko ansaitsee selvästi enemmän kuin valtion virkamiesten ykkönen, puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg (13 047 euroa).

      Liikasen, Hakkaraisen ja Honkapohjan lisäksi yli 10 000 euroa kuukaudessa ansaitsevat Suomen Pankin osastopäälliköt Kimmo Virolainen (11 052 euroa), Harri Lahdenperä (10 701 euroa), Mika Pösö (10 405 euroa), Tuomas Välimäki (10 362 euroa) ja Veli-Matti Lumiala (10 142 euroa).

      Seitsemästä osastopäälliköstä vain Päivi Heikkisen palkka on alle 10 000 euroa kuukaudessa. Heikkisen kuukausipalkka on 9 760 euroa.

      Miespuolisten osastopäälliköiden lisäksi johtokunnan neuvonantajien Antti Suvannon (10 119 euroa) ja Juha Tarkan (10 079) palkka on yli 10 000 euroa.

      101 prosenttia

      Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan henkilöstöhallinnosta vastaavan Veli-Matti Lumialan mukaan tasa-arvoasioihin kiinnitetään keskuspankissa erityistä huomiota.

      Hänen mukaansa naisen euro oli viime vuonna Suomen Pankissa ja Finanssivalvonnassa 1,01 euroa, kun mukaan lasketaan koko henkilöstö.

      – Viime vuosina tasa-arvo on toteutunut meillä hyvin, Lumiala sanoo.

      Lumiala ei halua ottaa kantaa Heikkisen palkkaan, mutta toteaa kaikkien Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan osastopäälliköiden tehtävien kuuluvan samaan vaativuusluokkaan.

      Palkka muodostuu tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi henkilökohtaisesta osasta, mikä voi aiheuttaa pieniä eroja samasta tehtävästä maksettaviin palkkoihin.

      – Ei tässä ole kyse siitä, että joku on mies ja joku nainen, Lumiala vakuuttaa.

      Kolme neljästä

      Suomalaisia eläke-, luotto- ja vakuutuslaitoksia valvovan Finanssivalvonnan kovinta kuukausipalkkaa (16 169 euroa) nauttii johtaja Anneli Tuominen.

      Kun Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan johtajat laitetaan samaan koriin, nousee Tuominen Liikasen, Hakkaraisen ja Honkapohjan jälkeen neljännelle sijalle.

      Tuomisen lisäksi kolmella muulla Finanssivalvonnan johtajalla on yli 10 000 euron suuruinen kuukausipalkka. Kaksi heistä on naisia.

      Tähän kerhoon kuuluvat osastopäällikkö ja apulaisjohtaja Marja Nykänen (10 773 euroa), yksikön päällikkö Sonja Lohse (10 362 euroa) sekä osastopäällikkö Jarmo Parkkonen (10 127 euroa). Yli 9 000 euroa ansaitsevat osastopäällikkö Jyri Helenius (9 860 euroa) ja johdon neuvonantajan Erkki Rajaniemi (9 590 euroa).

      Tuominen, Nykänen ja Lohse mahtuvat kaikki Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan yhdistetyn palkkarankingin kärkikymmenikköön.

      Iltalehti 5.12.2015
      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015120520782810_uu.shtml

      JK.

      Koska tällaista menoa on jatkunut ja uhkaa myös jatkua SSS-komennossa ja erityisessä suojeluksessa miltei kaikissa ratkaisuissa, siis myös kritiikittömässä suhtautumisessa Euroopan Unioniin, euroon ja Suomen kuulumiseen kansalaisille tuskaa ja turmelusta tuottaneeseen ja tuottavaan euroalueeseen

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Pääministeriltä

      ja Berneriltä ja muultakin SSS-eliitiltä on päässyt unohtumaan tämä tosiasia!

      "Pysäyttävä video - 690 helsinkiläistä värjöttelee loputtoman pitkässä leipäjonossa!

      Valokuvaaja Antti Vettenranta kuvasi perjantaiaamuna pysäyttävän näyn Helsingin Myllypurossa: sadat ihmiset seisoivat leipäjonossa viimassa ja sateessa.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520785351_uu.shtml

      - En ollut aiemmin huomannut, että jono olisi noin pitkä, autostaan käsin videon kuvannut Vettenranta kertoo Iltalehdelle.

      Valokuvaajan arvion mukaan leipäjono oli jopa kilometrin pituinen. Hänen kuvaamaansa videota on katsottu lauantaina Facebookissa jo yli 138 000 kertaa ja jaettu yli 3000 kertaa.

      - En arvannut yhtään, että niin moni sen katsoisi, kuvaaja ihmettelee.

      Jono herätti Vettenrannassa ristiriitaisia ajatuksia.

      - On huolestuttavaa, että noin moni tarvitsee ruoka-apua. Pääkaupunkiseudulla valtaosa rahoista menee asumiseen, joten on sitten pakko karsia ruoasta.

      - Toisaalta hyvä, että näin isoa joukkoa voidaan auttaa. Ei se ollut vain masentava näkymä.

      Loppukuusta jopa 900

      Myllypuron elintarvikeapu ry:n toiminnanjohtaja Sinikka Backmanin mukaan leipäjonossa oli perjantaina yhteensä 690 henkilöä.

      - Jonon suuruus riippuu paljon viikosta. Loppukuussa jonossa olevien määrä voi nousta 900:aan.

      Viisi vuotta takaperin jonossa oli Backmanin mukaan jopa 1400 henkilöä.

      - Missään nimessä tämä ei kerro siitä, että vähävaraisten määrä olisi vähentynyt. Nyt kaupungissa on useita jakopaikkoja, joten ihmiset jakautuneet eri pisteisiin.

      Saatavilla oleva tavaramäärä vaikuttaa myös jonon pituuteen: jos yhdellä kerralla on antaa esimerkiksi kaksi lihatuotetta, eivät ihmiset välttämättä tule seuraavalla kerralla.

      Backmanin mukaan leipäjonot ovat olleet yhtä pitkiä jo vuosia, mutta viime kesänä alkanut metroremontti on tuonut leipäjonon näkyvämmälle paikalle.

      - Nyt joudumme käyttämään Myllypuron tienpuolta. Ihmiset eivät vain ole huomanneet jonoa, kun se on ollut enemmän piilossa.

      Backman kertoo saaneensa melko paljon palautetta, että jonon pituus on hätkähdyttänyt.

      - Välillä kiukkuisia autoilijoitakin on ollut.

      Uusi ryhmä jonossa

      Backmanin mukaan uutena ilmiönä leipäjonoon on ilmestynyt aiempaa enemmän liikuntaesteisiä.

      - Näillä liikuntaesteisillä vaatii melkoista ponnistusta, että lähtee kylmällä ilmalla tänne tulemaan. Se on nyt selvästi muuttunut, että heitä on enemmän.

      Toiminnanjohtajan mukaan leipäjonossa näkyy myös vuosi vuodelta enemmän ihmisiä, joiden ikänsä puolesta pitäisi olla työelämässä.

      Backman arvioi, että hallituksen suunnittelemat leikkaukset näkyvät toteutuessaan paisuvina leipäjonoina.

      - On raastavaa, kun ihmisiltä viedään vähistä rahoista pois.

      Hallitus on suunnitellut muun muassa leikkaavansa lomarahoista 30 prosenttia, tekemällä ensimmäisestä sairauspäivästä palkattoman ja lyhentämällä vuosilomaa enintään kuuden viikon pituiseksi. Myös helatorstai ja loppiainen muutettaisiin palkattomiksi vapaapäiviksi.

      Vettenrannan videosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

      HANNA GRÅSTEN
      Iltalehti 5.12.2015 Lauantai 5.12.2015 klo 20.50
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520785351_uu.shtml

      JK.

      Katso tutkimuksesta, ketkä käyvät leipäjonossa: www.socca.fi

      http://www.socca.fi/tutkimus/muu_tutkimus/ruoanjakotutkimus_paakaupunkiseudulla/kuka_kay_leipajonossa_paakaupunkiseudun_ruoanjakotutkimuksen_tuloksia.4769.shtml

      http://www.socca.fi/tutkimus/muu_tutkimus/ruoanjakotutkimus_paakaupunkiseudulla

      Vrt.

      Hursti tarjosi sadoille hernesoppaa Helsingin Hakaniementorilla

      Helsingin sateisella Hakaniementorilla sadat ihmiset kokoontuivat vähävaraisten itsenäisyyspäivän juhlaan puoliltapäivin. Maksuttoman "Hurstin menun" pääruokalajina on hernekeitto.

      - Palvikinkkua on keitossa niin paljon, ettei sitä tarvitse etsiskellä, kertoi STT:lle tapahtuman järjestäjä Heikki Hursti Hakaniemessä.

      Tuulisessa sadesäässä paikalle on Hurstin arvion mukaan luvassa noin viisisataa ihmistä.

      Itsenäisyyspäivän ja jouluaaton avustustapahtumien lisäksi Hurstin johtama järjestö jakaa ruoka- ja vaateapua pitkin vuotta. Hänen mukaansa tarve on kasvanut kymmenessä vuodessa "aika paljon".

      - Avuntarvitsijoiden joukkoon on tullut lisää perheellisiä, yksinhuoltajia lapsineen ja eläkeläisiä hurja joukko, Hursti kertoo.

      Hakaniementorin itsenäisyyspäivän tapahtumaa on ollut järjestämässä noin 50 vapaaehtoista. Soppatykin antimien lisäksi tarjolla on makkaraa, juustoa, kahvia ja pullaa. Lähtiessä ihmiset saavat ruokapussin mukaansa.

      Heikki Hursti järjestää "köyhien Linnan juhlan" torilla nyt 11. kerran. Tätä ennen hänen isänsä Veikko Hursti organisoi vähävaraisten itsenäisyysjuhlan noin 25 vuoden ajan.

      STT
      Iltalehti Sunnuntai 6.12.2015 klo 13.30 (päivitetty klo 13.49)
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120620787883_uu.shtml

      Koska

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Persujen_putoaminen

      alle 10 prosentin kannatuslukuihin - kiitos siitä kuuluu erityisesti Soinille ja Mäntylälle ja Terholle!

      SMP:n perustajajäsen Erkki Rakkolainen ennusti kannatuksen romahtamisen jo syys-lokakuussa (ks. esimerkiksi Itä-Savo -lehti 12.9.2015).

      Piikikäs Soini-kritiikki sensuroitiin pois ps-konkarin lehtikirjoituksesta – ”En hyväksy tällaista”

      Erkki Rakkolaisen mukaan hänen tekstiään muokattiin ja siitä otettiin osia pois ennen kuin se julkaistiin Perussuomalainen-lehdessä.

      IS sai haltuunsa molemmat versiot Erkki Rakkolaisen kirjoituksesta. Ne ovat varsin erilaiset.

      [ Ks. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445915280817.html ]

      Perussuomalaisten savonlinnalainen konkaripoliitikko Erkki Rakkolainen sanoo, että puoluelehti Perussuomalainen sensuroi hänen kirjoituksestaan puheenjohtaja Timo Soinia kritisoineet kohdat.

      Rakkolaisen Missä EU, siellä ongelma -otsakkeella varustettu kirjoitus julkaistiin lehden Vapaa sana -osastolla (Perussuomalainen 10/2015) äskettäin. Rakkolaisen mukaan kirjoitus lähti Perussuomalainen-lehteen samanlaisena kuin se, jonka Itä-Savo-lehti julkaisi kokonaisuudessaan (Itä-Savo 12.9.) Puoluelehti kuitenkin sensuroi tekstiä rankasti.

      Tällaisessa muodossa kirjoitus julkaistiin Perussuomalainen-lehdessä.

      Kirjoituksessaan Rakkolainen arvosteli Soinia siitä, että tämä hallituskipeydessään käänsi takkinsa muun muassa puolueen EU-politiikassa. Soinin puheesta hävisi jo ennen vaaleja hokema ”missä EU, siellä ongelma”.

      Ensimmäinen sensuroitu kohta löytyy heti kirjoituksen alusta. Poistettu on lause: ”Näin Timo Soini sanoi jokaisessa puheensa yhteydessä ja se toi jytkyn”.

      Sensuroitu on myös Soinin ”hallituskipeyteen” viittaava kohta.

      – Hän (Soini) uskoi, että hallituskumppaneita ei löydy, jos on EU-kriittinen. Todellisuus on päinvastainen. Jos hän olisi uskaltanut pitää perussuomalaisten periaatteesta kiinni ja vaatia eroa EU:sta, perussuomalaiset olisivat napanneet kultamitalin viime vaaleissa ja vaalien voittajalle olisi taatusti löytynyt kumppaneita aina tungokseen asti, Rakkolainen siteeraa alkuperäistä tekstiä, jonka Perussuomalainen-lehti saksi pois.

      Kokonaan on poistettu myös kohta, jossa Rakkolainen arvostelee Soinia siitä, että hallitusneuvottelujen aikana Soini vakuutti, ettei Kreikalle myönnetä lisää tukea.

      Tämä Rakkolaisen teksti julkaistiin Itä-Savo-lehdessä. Kuvaan on värjätty kohdat, jotka Rakkolaisen mukaan poistettiin Perussuomalainen-lehden julkaisusta.
      Tämä Rakkolaisen teksti julkaistiin Itä-Savo-lehdessä. Kuvaan on värjätty kohdat, jotka Rakkolaisen mukaan poistettiin Perussuomalainen-lehden julkaisusta.

      Rakkolaisen mukaan kirjoitukseen on toisaalta lisätty EU-kriittisiä lauseita eräästä Rakkolaisen aiemmasta Perussuomalainen-lehteen lähettämästä kirjoituksesta. Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila kiistää, että mitään lisäyksiä olisi tehty. Mainitut ”lisäykset” löytyvät Rakkolaisen alkuperäisestä, Perussuomalainen-lehteen lähetetystä tekstistä.

      Rakkolainen on harmissaan siitä, kuinka puolueessa nyt vaiennetaan kriittinen keskustelu.

      – En hyväksy tällaista sensurointia. Varsinkaan, kun kirjoituksessani ei ollut mitään sellaista, joka ei olisi pitänyt paikkaansa. Onko puolueelle sitten parempi, että keskustelua sen politiikasta käydään muissa lehdissä kuin puolueen omassa äänenkannattajassa? hän kysyy.

      Rakkolainen ei kuitenkaan ole harkinnut eroa Perussuomalaisista, vaikka harmissaan sen nykymenosta onkin.

      – Parempi olla mukana ja pyrkiä vaikuttamaan toimintaan sisältä päin. Elleivät nyt erota minuakin näiden mielipiteitteni takia.

      Rakkolainen antaa Soinille tunnustuksen siitä, että tämä on nostanut Perussuomalaiset nykyiseen vahvuuteensa.

      – Mutta vaikka näin onkin, ei hänellä (Soinilla) ole oikeutta romuttaa puoluetta, jota tuhannet puolueuskolliset vapaaehtoiset ovat hänen kanssaan olleet nostamassa.

      Perussuomalaisten kannatuksen romahdus on Rakkolaisen mukaan suoraa seurausta puolueen harjoittamasta politiikasta.

      – Mikäli linja ei muutu, pohjaa ei ole vielä edes saavutettu. Tätä menoa kannatus seuraavissa gallupeissa on alle 10 prosenttia.

      IS ei tavoittanut Perussuomalainen-lehden päätoimittajaa Matias Turkkilaa.

      ”Törkeä temppu”

      Rakkolainen mukaan Sebastian Tynkkysen erottaminen puolueesta on törkeä temppu.

      – Olin mukana puoluekokouksessa, jossa Tynkkynen valittiin varapuheenjohtajaksi. Hän oli kokouksessa yksi niistä harvoista, joka selkeästi vaati puolueen linjan mukaisesti Suomen eroa Euroopan unionista. Se puheenvuoro ratkaisi hänen valintansa.

      Rakkolainen on puolueensa perustajajäseniä. Hän oli mukana jo edesmenneessä Suomen maaseudun puolueessa. Hän on ollut pitkään molempien puolueiden puoluehallituksessa ja myös kansanedustajaehdokkaana. - -"

      IS 27.10.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445915280817.html

      Koska

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Sipilän_ja_Soinin

      Stubbin otteet Aunuksesta!

      "Hallituksen pakkolakien luonnoksesta poistettiin tärkeitä kohtia

      Useiden oikeustieteen professoreiden mielestä hallituksen ”pakkolakeja” koskevaa lakiluonnosta ei ole valmisteltu asianmukaisella tavalla.

      Kun pääministeri Juha Sipilän (kesk) ajama yhteiskuntasopimus kariutui, hallitus alkaa nyt edistää niin kutsuttuja pakkolakeja kilpailukyvyn palauttamiseksi.

      Useiden oikeustieteen professoreiden mielestä hallituksen ”pakkolakeja” koskevaa lakiluonnosta ei ole valmisteltu asianmukaisella tavalla.

      Lausuntokierroksella olevasta lakiluonnoksesta on poistettu tärkeitä kohtia, jotka olivat vielä aiemmassa versiossa mukana.

      Osa professoreista pitää todennäköisenä, että vakavasti puutteellisen lainvalmistelun taustalla on poliittista ohjausta.

      Pakkolait leikkaisivat muun muassa lomarahoja 30 prosentilla. Lakien luonnosesitys tulee lausuntokierrokselta ensi keskiviikkona. Se on tarkoitus tuoda eduskuntaan alkuvuonna.

      HS:n haltuunsa saamassa luonnoksen lausuntokierrosta edeltävässä versiossa perustellaan, miksi EU-oikeus ei lainkaan koske lomarahojen leikkausta.

      Lausuntokierroksella olevasta pakkolakiesityksestä on poistettu aiemmassa versiossa olleet EU-oikeudelliset perustelut.

      [ ks. http://www.hs.fi/kotimaa/a1449380169911?ref=hs-mob-prio1-4 ]

      Perustelut keskittyvät muutamaan keskeiseen oikeustapaukseen sekä unionin työaikadirektiiviin. Jos EU:n tuomioistuin katsoisi pakkolakien olevan unionin oikeuden vastaisia, se tarkoittaisi lakien loppua.

      Perustelut sekä osio nimeltä ”riskinarviointi suhteessa EU:n vuosilomasääntelyyn” on kuitenkin poistettu lausuntokierrokselle lähteneestä luonnoksesta.

      Siinä todetaan vain, että lomarahojen leikkaus on ongelmatonta EU-oikeuden näkökulmasta.

      Lainsäädäntötutkimuksen emeritusprofessori Jyrki Tala sanoo, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa.

      ”Kun vertaa näitä luonnoksia, tulee omituinen olo. Mitä ilmeisimmin lainvalmistelussa on törmätty EU-oikeudellisiin ongelmiin. Asiaa koskevat kohdat on sitten hävitetty lausuntokierrokselle lähteneestä versiosta.”

      Tala muistuttaa, että lainvalmisteluohjeiden mukaan kaikki lakiesityksen olennaiset seikat pitää eritellä tarkasti ja huolellisesti.

      ”Esitysluonnoksesta on jätetty pois olennaista tietoa”, sanoo myös Itä-Suomen yliopiston lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinänen.

      ”Mahdollinen tulkinta on, että jätetään kertomatta asioita, joihin lakien vastustajat voisivat tarttua. Pimittäminen on varmaan suora termi tälle. Oppositiolle tai muille tahoille ei haluta antaa lyömäasetta.”

      Myös Helsingin yliopiston työoikeuden professori Ulla Liukkunen pitää erikoisena, että luonnoksesta on poistettu tärkeitä kohtia. Hän muistuttaa, että järjestöjen sopimisoikeuteen puuttuminen on kysymys, johon liittyy perustavanlaatuisia ihmisoikeusnormeja.

      ”Tätä taustaa vasten voidaan edellyttää perusteellista kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja EU-oikeuden tarkastelua. Asia olisi pitänyt valmistella huolellisesti ja yksityiskohtaisesti.”

      Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ihmettelee, että esitysluonnoksessa vain todetaan pakkolakien ongelmattomuus EU-oikeuden ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten näkökulmasta. Pakkolakeihin voi hyvinkin liittyä EU-oikeudellisia ongelmia, Ojanen sanoo.

      [ Ks. Yhteiskuntasopimus kariutui, ja seuraavaksi hallitus aikoo edistää pakkolakeja Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi. Pakkolait täytäntöön – näin hallitus ryhtyy viimeistelemään kilpailukykypakettia 7.12.2015

      ks. http://www.hs.fi/kotimaa/a1449369832799 ]

      ”Jään kysymään, mihin esitysluonnoksen johtopäätökset perustuvat, kun niitä ei perustella lainkaan.”

      EU-oikeutta koskevien perusteiden poisto yhdessä pakkolakien määräaikaisuuden kanssa näyttää Ojasen mukaan mahdollisesti siltä, että hallitus pelaa ”upporikasta ja rutiköyhää”. Pakkolakien vieminen EU:n tuomioistuimeen olisi hankalaa ja kestäisi joka tapauksessa helposti 2–3 vuotta.

      ”Ehkä hallituksessa toivotaan, ettei tuomiota ehdi tulla, ennen kuin lait ovat jo ehtineet vaikuttaa.”

      Keinäsen mukaan tarkoitushakuinen lainvalmistelu on valitettavan yleistä. Syy ei ole virkamiesten.

      ”Pakkolakiasiassa näkyy selvästi poliittisen ohjauksen ongelmallisuus. Hyvän lainvalmistelun kriteereitä ei enää noudateta”, Keinänen korostaa.

      ”Virkamiesten on pakko tehdä mitä sanotaan. On ongelmallista, että he joutuvat kirjoittamaan esityksen, ihan kuin kaikki olisi selvää.”

      HS:n tietojen mukaan pakkolakien valmistelussa on puututtu poikkeuksellisen vahvasti virkamiesten työhön.

      Lakien valmistelusta vastaava työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvos Tarja Kröger puolustaa päätöstä jättää keskeisiä asiakohtia luonnoksesta pois. - -"

      HS 7.12.2015
      http://www.hs.fi/kotimaa/a1449380169911?ref=hs-mob-prio1-4

      JK.

      Koska näin on SSS-hallituksen näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Kausen_mahtisuvussa_jos

      vaikka sitten onkin mahtanut taannoin käydä kirves kiveen, niin tuskinpa enää vanhaseen aikaan...

      Ei ainakaan Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhasella, jolla taattua tuppeensahattua tavaraa riittää omasta tarhasta tätä nykyä - ja pitkään ja hartaasti!

      "Matti Vanhanen saapui naisystävänsä kanssa Linnaan

      Matti Vanhasen uusi rakkaus on kestänyt jo muutaman vuoden.

      Entinen pääministeri, kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk) toi naisystävänsä Linnaan.

      Matti Vanhanen saapui Linnan juhliin naisystävänsä Heidi Huhtamaan kanssa.

      IS kertoi Vanhasen suhteesta sahaperijättäreen viime tammikuussa. Suhde oli tuolloin kestänyt jo kaksi vuotta.

      Huhtamaan perhe omistaa yhden Suomen suurimmista saha-alan yrityksistä."

      Rita Tainola, Pauliina Leinonen

      Ilta-Sanomat6.12.2015 klo 20.49

      http://www.iltasanomat.fi/linnanjuhlat/art-1449430096027.html

      Ks. myös

      "Lygymbotkui ahterpeilihi vaa Matti

      Ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) avautui viimein iltapäivälehdille raumalaisesta naisystävästään, josta Kyntäjä tiesi kertoa jo yli vuosi sitten. Vaikka joku ilkeämielinen voisi pohtia avautumisen juuri vaalien alla olevan kuin Pappa Laanisen käsikirjoittama, ei voi muuta kuin toivottaa vilpittömästi erittäin paljon onnea molemmille.

      Vanhasen morsian, aiemmin naimisissa ollut ja eronnut luokanopettaja Heidi Huhtamaa on Luvian sahan Huhtamaita. Hän laulaa Rauman kamarikuorossa ja on muuten äitinsä puolelta tunnettua satakuntalaista Kausen mahtisukua.

      Kausen suvun vaiheita on koottu sukukronikkaan nimeltä Kerrankos kirves kiveen käy.

      Huhtamaa on Satakunnan Perheyritysverkosto ry:n hallituksen varajäsen, joten ei liene vaikea arvata miltä foorumeilta Perheyritysten liiton toimitusjohtajana toimiva Vanhanen on Heidinsä löytänyt.

      Luvian sahan tuotteiden laatu on erinomaista. Nyt Vanhanen saa tuppeensahattua omasta tarhasta. - -"

      Satakunnan Kansa 17.1.2015

      http://www.satakunnankansa.fi/vieraskolumnit/1194954147628/artikkeli/lygymbotkui ahterpeilihi vaa matti.html

      JK. Ja nyt kun Sipilän ja Bernerin - ja tietenkin myös Vanhasen - murheeksi niin veronvälttelijöiden armahdusvuosilaki kuin myös hallintarekisteriuudistus karahtivat kiville, auttaisikohan tuskasssa se, että aina on tarjolla ja käytettävissä ns. vakuutuskuoret ja kapitalisaatiosopimukset , kuten pääministeri Sipilällä jo onkin. Ja voihan sitä vaikka säätiöidä hyvissä ajoin vaikkapa Vallila Interiorin ja Luvian Sahan...

      Vrt.

      "Kaikki mitä olet halunnut tietää hallintarekisteristä - mutta hallitus ei ole kertonut

      Iltalehti 14.10.2015

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101320514872_uu.shtml

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      JK.

      Koska näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

    • Ei_taida_olla_kaikki

      matot suorassa Vallila Interiorin ullakolla?

      Vai miksiköhän ministeri Bernerin - ei kun "glögikaverien" - tietotoimiston uutiset kuvaavat osuvasti SSS-hallinnon toiminnan tasoa: "Kun on lusikalla annettu, ei kai voitane kauhalla vaatia..."

      Ministeri kysyi kansan mielipidettä – vastaajina omat glögikaverit

      Liikenne- ja viestintäministeriö kysyi kansalta miten sääntelyä pitäisi karsia: vastaajina ministeriöiden virkamiehiä, ex-ministereitä, kansanedustajia ja lobbareita.

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) glögikaverit pääsivät vastaamaan ministeriön kansalaisille suuntaamaan kyselyyn.

      Anne Bernerin (kesk) johtama liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi viime viikolla tiedotteen otsikolla ”Kansalaiset toivovat muutoksia ajokortin hankintaan ja nopeusrajoituksiin”.

      Tiedotteessa, joka painottaa nimenomaan sanaa ”kansalaiset”, ministeriö kertoo, että se keräsi lokakuussa näkemyksiä siitä miten liikenne- ja viestintäalan sääntelyä pitäisi karsia. Ministeriön mukaan kansalaiset antoivat eniten palautetta ajokorttisäännöksistä, nopeusrajoituksista, tavaraliikenteestä ja takseista.

      Ajokorteissa huolestutti niiden hinta, nopeusrajoitusten toivottiin sopeutuvan paremmin sääolosuhteisiin ja taksien sääntelyn purkaminen sai kannatusta.

      – Kyselyssä esille tulleet aiheet tukevat hyvin niitä säädösten muutostavoitteita, joita olemme normipurun hengessä ja digitalisaation edistämiseksi ministeriössä suunnitelleet, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) toteaa tiedotteessa.

      Varsinaisessa tiedotteessa ei mainita tarkemmin keiltä sääntelyn vähentämisestä on kyselty. Se selviää vasta ministeriön erillisestä liitteestä, jossa kerrotaan, että lokakuun aikana toteutettu kysely on kohdistettu ”ministeriön sidosryhmille, neuvottelukunnille, yhteisverkostoille ja -työryhmille”.

      EK mukana

      Sidosryhmillä ministeriö tarkoittaa omaa niin sanottua ”glögilistaansa”, eli henkilöitä, jotka ministeriö kutsuu vuosittain pikkujoulunkaltaiseen tilaisuuteensa.

      – Meillä on laaja sidosryhmätilaisuus aina ennen joulua. Siksi käytämme nimitystä glögilista, hallitusneuvos Silja Ruokola selventää Iltalehdelle.

      Viimeksi tilaisuus on järjestetty joulukuun alussa. Ilmoittautuneita oli noin 300.

      Ruokolan mukaan glögilistalla on esimerkiksi virkamiehiä, kansanedustajia, entisiä ministereitä ja sellaisia henkilöitä, joita ministeri on tavannut vuoden aikana.

      – Ja he ovat voineet jakaa kyselyä eteenpäin omille tahoillensa. Tarkoitus oli pitää tämä mahdollisimman avoimena ja laajana.

      Ministeriön neuvottelukunnissa puolestaan istuu eri ministeriöiden virkamiehiä sekä edustajia esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta, Merimies-Unionista ja eri työmarkkinajärjestöistä.

      Koululaisia

      Ruokola muistuttaa, että listauksessa mainittuihin työryhmiin kuuluu 13 ministeriön kummikoulua eri puolilla Suomea.

      Kyselyä jaettiin myös ministeriön nettisivujen ja Twitterin kautta. Näiden kautta tulleiden vastausten lukumäärästä Ruokolalla ei kuitenkaan ole tietoa.

      – Kaikkiaan yli 60 prosenttia vastaajista ilmoitti vastaavansa kansalaisina.

      Kyselyn toteutti yhtiö nimeltä Fountain Park, joka ei ole varsinainen tutkimusyhtiö vaan liikkeenjohdon konsulttiyritys. Erilaisia ehdotuksia kyselyyn tuli 1 400.

      – Olimme tyytyväisiä. Saimme selville tiettyjä painopisteitä mikä kansalaisia kiinnostaa ja huolestuttaa, Ruokola kiittelee.

      TOMMI PARKKONEN
      Iltalehti 9.12.2015
      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015120820793767_uu.shtml

      JK.

      "Kun itse kysyy ja itse vastaa, ei tule mitään jälkipuheita", lienee arvellut liikenne- ja viestintäministeri normienpurkuinnossaan, kun on lähinnä (vain) itseltään ja kaltaisiltaan "kansalaisilta" kysellyt milloin minkäkin asian perään!

      Ei myöskään ihme, että kyselyjen tulkinnatkin ovat sellaista keskimääräisen kehnoa tasoa - jopa sillä avoimella A Stubbin 90 prosentin asteikolla...

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä SSS-hallituksella tavoitteena olikin kärkihankkeina ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      JK.

      Koska näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Mahtaako_pääministeri

      edes ymmärtää, että SSS-hallitukselta uhkaa jäädä syrjään hyvä lainvalmistelu, kuten kirjoitetaan HS:n pääkirjoituksessa 9.12.2015.

      Eikä syyttä suotta kirjoitetakaan, vaan täydestä aiheesta - tai ainakin 90-prosenttisesti!

      Oikeusvaltion yksi tunnuspiirre on hyvä, selkeä ja johdonmukainen lainsäädäntö, josta saa ymmärrettävät puitteet käytännön toiminnalle ja tarvittaessa tuomioistuinten tulkinnoille.

      Toimiva lainvalmistelu ja tehokas sääntelypolitiikka ovat keskeisiä mittareita, kun kansakuntia laitetaan paremmuusjärjestykseen esimerkiksi kilpailukykyvertailuissa. Myös Suomessa hallitukset ovat pyrkineet parantamaan lainsäädännön tasoa paremman sääntelyn hankkeilla.

      Lainsäädännön laatuun pitää kiinnittää huomiota lakihankkeen kaikissa vaiheissa. Lakeja kirjoittavien ministeriöiden pitäisi valmisteluvaiheessa arvioida monelta kantilta, mitkä ovat lakiehdotuksen vaikutukset. Jo lakia kirjoitettaessa olisi myös suunniteltava ja varmistettava, että lain käytännön toteutus toimii.

      Lisäksi hyvässä lainvalmistelussa on tapana, että niitä kuullaan, joita laki aikanaan koskee. Kuulemisen voi hoitaa jo valmistelun aikana eikä vasta jälkikäteen.

      Nykyisen hallituksen lainvalmistelussa kaikki ei ole viimeaikaisten esimerkkien valossa ollut täysin kohdallaan.

      Tuorein esimerkki on kiistanalainen lakipaketti, josta käydään myös semanttista taistelua: hallitus itse puhuu kilpailukykyä kohentavista lakimuutoksista, mutta kansan suussa ja otsikoissa puhutaan pakkolaeista. Kyse on työ- ja elinkeinoministeriön valmistelussa olevista lakipykälistä, joiden perusteella heikennetään työehtoja ja rajoitetaan työehtosopimusten määräyksiä. Hallitus pidentää työaikaa lyhentämällä lomia ja muuttamalla pyhiä palkattomiksi vapaiksi. Lisäksi sairausajan palkalle tulee omavastuu ja lomarahoja leikataan.

      Lausunnoille lähteneestä lakiluonnoksesta on poistettu aiemmassa versiossa olleita kohtia, joissa arvioidaan lakiehdotuksen suhdetta EU-oikeuteen (HS 7.12.). Helsingin Sanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kyseinen tieto olisi pitänyt sisällyttää lakiesitykseen.

      Myös hallintarekisteriä koskenutta, nyt jo pois vedettyä lakiesitystä valmisteltiin oudosti. Valtiovarainministeriö ei ensin pitänyt uutta lausuntokierrosta tarpeellisena, vaikka lakiesitykseen tehtiin olennaisia muutoksia. Kun lausunnot lopulta pyydettiin, ministeriön vero-osaston kriittistä lausuntoa ei sisällytetty lausuntoyhteenvetoon. Myös metsähallituslain muutosesityksessä lausuntokierros tuli vasta kipakkaa kritiikkiä sisältäneiden kuulemisten jälkeen.

      Esimerkit ovat huolestuttavia: ne kertovat poliittisten päättäjien ja lainvalmistelijoiden työnjaon sekoittuneen ministeriöiden sisällä. Roolien tarkistukseen olisi syytä puolin ja toisin.

      Ministerin vastuulle kuuluvat lakien valmistelun käynnistäminen, valmistelun ohjaus ja päätökset jatkosta. Poliittinen ohjaus ei saa tarkoittaa sitä, että hyvän lainvalmistelun periaatteet laiminlyödään mieleisen lopputuloksen varmistamiseksi. Ongelmallista esimerkiksi on, jos ei tehdä kunnollisia taustaselvityksiä siitä, onko laki ylipäätään mahdollinen. Tai jos lakiesitysten vaikutuksia ei selvitetä riittävästi.

      Virkamiesten virkavastuuseen puolestaan kuuluu tutkia eri vaihtoehtoja ja pyrkiä objektiivisuuteen – eikä tyrkyttää jotakin tiettyä näkemystä hallituskaudesta toiseen, kuten esimerkiksi hallintarekisterissä näyttää tapahtuneen.

      Lainvalmistelu ei näiden esimerkkien perusteella ole ollut nyt niin avointa kuin pitäisi. Varsinkin kiistellyissä lakihankkeissa olisi tärkeää, että myös ministeriön ulkopuoliset tahot pystyisivät arvioimaan valmistelun tasoa ja puolueettomuutta.

      Helsingin Sanomat 9.12.2015
      http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1449551801269

      Ks. myös:

      Marcus Livius Drusus

      Erinomainen kirjoitus. Hallituksen toimintaa käsittelevien artikkeleiden kommenteissa on valitettavasti vilissyt täysin vääristynyttä demokratiakäsitystä. Joten: on nimenomaan demokratian mukaista arvostella hallituksen esityksiä, varsinkin jos ne eivät vastaa niitä lausuntoja (koulutuslupaus) joita hallituspuolueiden johto tullakseen valituksi kampanjassaan antoi. Poliittinen ohjaus taas demokratiassa tarkoittaa lainvalmistelutehtävien antamista hallituksen päättämillä sisällöillä. Valmistelevien virkamiesten havaintojen pimittäminen, viestinnän tahallinen yksipuolistaminen ja asiantuntijatiedon ohittaminen ovat demokratian vastaista toimintaa.

      Nykyinen hallitus toimii eduskunnassa johdonmukaisesti demokratian vastaisella tavalla. Onneksi päätösvalta ei ole hallituksella, eikä puolueilla, vaan yksittäisillä kansanedustajilla. He ovat itse päätösvaltaisia jokaisessa äänestyksessä ja itse vastuussa jokaisesta äänestään.

      JK. Niin on jos siltä näyttää!

      Koska näin on SSS-hallituksen näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan mitä pikimmin ns. suoraa demokratiaa eli kansanäänestys

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Moukkamaista

      tietämättömyyttä edustavat "kaiken maailman" häkäpönttöinsinöörit ja muut pula-ajan triathlonistit?

      "Sipilän ja Stubbin sanavalinnat kielivät suhtautumisesta sivistykseen – nyt he pääsevät liian helpolla!"

      Asiasta kirjoitti Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen osuvasti SSS-hallituksen suhtautumisesta tieteelliseen tutkimukseen ja objektiiviseen tutkimustietoon sekä sen käyttämisestä vastuullisessa lainvalmistelussa (HS 9.12.2015)

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ovat päässeet liian helpolla viimeaikaisista koulutukseen ja sivistykseen liittyneistä kommenteistaan.

      Puheet ”kaiken maailman dosenteista” ja kolmen kuukauden kesälomista professorin uralle hakeutumisen motiivina ovat ehkä nousseet heidän huulilleen ennalta ajattelematta. Ne kuitenkin kertovat esittäjiensä arvomaailmasta ja asenteista enemmän kuin ehkä haluamme uskoa.

      Ministerien lausumissa ei ole kyse vain koulutukseen kohdistettavien leikkausten puolustelusta. Niistä heijastuvat myös laajemmin sivistyksen ja jopa demokratian perusteiden asenteet. Demokratiaan kuuluu elimellisesti kriittinen ja moniääninen keskustelu. Johtajat ovat demokratiassa kansan edustajia ja palvelijoita. Siksi heidän tulisi kestää rankkaa arvostelua ja jopa epäasiallista kritiikkiä.

      [Artikkeliin liittyvät

      Kolumni: Tämä meni pieleen Juha Sipilän dosenttikiukussa A-Studiossa: ei-sanojat tekevät oikeasti palveluksen 4.12.2015

      http://nyt.fi/a1449120063220 ]

      Voidaan kysyä, miksi juuri dosentit joutuivat Sipilän purkauksen maalitauluksi. Ehkä kysymys ei ollut sattumasta. Dosentit ovat ainakin ”hyviä vihollisia”, joiden on vaikea puolustautua yhdessä. Dosentit edustavat korkeinta akateemista sivistystä ja huomattavaa erityisosaamista omalla alallaan.

      Ehkä syynä Sipilän reaktioon oli se, että akateeminen sivistyneistö, johon dosentit kuuluvat, on liki ainoa ryhmä, josta hallituksen politiikkaan enää uskalletaan suunnata terävää arvostelua.

      Sipilän lausuman ongelmallisuutta voi havainnollistaa myös pohtimalla, mitä olisi tapahtunut, jos vaarattomien dosenttien sijasta kritiikin kohteeksi olisi joutunut jokin muu (”kaiken maailman”) ammatillinen, poliittinen, etninen tai kielellinen ryhmä.

      Yksittäisiltä ylilyönneiltä kuulostavat lausunnot heijastavat itse asiassa vakavaa demokraattisen poliittisen järjestelmän arvojen vastaista ajattelua. Tähän ajatteluun kuuluu tieteen ja siihen liittyen rationaalisen ajattelun vastainen lähestymistapa. Tämä on tullut esille monien viime vuosina väkisin – vastoin asiantuntijoiden näkemyksiä – ajettujen lainsäädännöllisten uudistusten valmistelussa.

      Kuten Stubb on toistuvasti todennut, päätöksentekijöiden katseen on oltava tulevaisuudessa. Menneiden kaiveleminen on turhaa, samoin syyllisten etsiminen. Tähän kohtaan kiteytyy vakava ajatteluvirhe. Jos emme tunne asioiden taustoja ja tutki ilmiöiden syitä, emme voi etsiä niihin rationaalisia korjauskeinoja. Syiden pohdinnan pitäisi olla kaiken yhteiskuntapolitiikan lähtökohta. Se estäisi usein yhden ainoan ratkaisumallin ajamisen ”yhteisen edun” nimissä ainoana vaihtoehtona.

      Myös se, ketkä ovat mahdollisesti vastuussa tehdyistä ratkaisuista, on demokratiassa olennainen kysymys. Valta ja vastuu ovat sidoksissa toisiinsa. Vastuukysymysten pohdinnan kautta voimme ainakin torjua poliitikkojen rakastaman argumentin, jonka mukaan me kaikki olemme yhtä lailla syyllisiä – esimerkiksi talouden ahdinkoon.

      Käynnissä näyttää nyt valitettavasti olevan voimakkain tieteen, tutkimuksen ja tieteellisen sivistyksen vastainen kampanja sitten maailmansotien välisen ajan.

      Olisi hyvä olla selvillä, missä mennään ja millaisiin yhteiskunnallisiin ja ideologisiin konteksteihin tällainen politiikka on menneinä vuosikymmeninä liittynyt.

      Jukka Kekkonen
      oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori
      Helsingin yliopisto

      JK. Niin on jos siltä näyttää!

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      JK.

      Koska näin on SSS-hallituksen näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/137

    • SSS-hallituksen_toimet

      syventävät taantumaa, sanovat Aalto-yliopiston taloustieteen professorit Sixten Korkman ja Matti Pohjola lausunnossaan - ja yksiselitteisesti "lyttäävät" SSS-hallituksen pakkolait !

      Taloustieteen professorit Sixten Korkman ja Matti Pohjola lyttäävät hallituksen pakkolait Aalto-yliopiston lausunnossa.

      Aalto-yliopiston taloustieteen professorit Sixten Korkman ja Matti Pohjola korostavat lausunnossaan myös siirtymistä kohti paikallista sopimista. Se ei hallituksen pakkolakipaketissa toteudu.

      Aalto-yliopiston taloustieteen professorit Sixten Korkman ja Matti Pohjola korostavat lausunnossaan myös siirtymistä kohti paikallista sopimista. Se ei hallituksen pakkolakipaketissa toteudu.

      Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi torstaina hallituksen pakkolakipaketista annetut lausunnot. Muun muassa Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Vatt ja palkansaajajärjestöt ovat lytänneet hallituksen pakkolakitoimet omissa lausunnoissa.

      Samaan kerhoon liittyvät myös Aalto-yliopiston professorit Korkman ja Pohjola. Heidän mukaansa neuvoteltu yhteiskuntasopimus olisi ”vaillinnaisenakin parempi” vaihtoehto kuin Juha Sipilän (kesk) hallituksen ajamat pakkolait.

      – On valitettavaa, että työmarkkinaosapuolten neuvottelut eivät ole johtaneet sopuun hallituksen esitykseen nähden vaihtoehtoisen toimenpidekokonaisuuden esittämisestä. Vaillinnaisenakin se olisi parempi vaihtoehto palkkamaltin säilymisen ja työmarkkinoiden kehittämisen sekä kehityksen ennakoitavuuden takia, Korkman ja Pohjola kirjoittavat Aalto-yliopiston lausunnossa.

      Hallituksen on tarkoitus tuoda helmikuussa eduskuntaan kilpailukykypaketti, jossa loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi. Ensimmäinen sairauslomapäivä on tarkoitus muuttaa palkattomaksi, vuosiloman pituutta rajoitetaan ja lomarahaa pienennetään 30 prosentilla.

      Korkman ja Pohjola toivoisivat vielä kerran uutta yritystä yhteiskuntasopimukselle.

      – Hallituksen esityksen toteuttaminen asettuu pulmalliseen valoon, mahdollisesti myös oikeudellisista syistä. Tässä mielessä voisi toivoa, että työmarkkinajärjestöt tekisivät vielä viimeisen yrityksen sovun löytämiseksi ja oman esityksen tekemiseksi.

      ”Syventää taantumaa”

      Korkmanin ja Pohjolan mukaan hallituksen toimien vaikutus Suomen tuotantoon ja työllisyyteen ovat vähäisiä. Professorit muistuttavat, etteivät Suomen talouden ongelmat ole syntyneet kilpailukyvyn romahduksesta vaan tehdasteollisuuden romahduksesta.

      Tämä näkyy esimerkiksi Suomen viennissä. Korkean teknologian tuotteiden osuus tavaraviennin arvosta on pudonnut vuosikymmenessä 20 prosentista seitsemään prosenttiin.

      Korkean teknologian tuotteiksi luetaan tavarat, joiden tutkimukseen ja kehittämiseen käytetään vähintään neljä prosenttia toimialan liikevaihdosta.

      – Lyhyellä aikavälillä kilpailukykypaketti lähinnä supistaa kotimaista kysyntää ja syventää taantumaa.

      ALV-korotus parempi

      Professorien raportissa korostetaan, että kustannus- ja hintakilpailukykyä pitää parantaa lyhyellä aikavälillä kansantalouden parantamiseksi. Pidemmällä aikavälillä positiiviset vaikutukset eivät ole selviä.

      – Työmarkkinoiden ja muiden instituutioiden kehittämisen tarvetta tulisikin arvioida laajemmasta kuin kustannuskilpailukyvyn näkökulmasta, lausunto muistuttaa.

      Pakkolakipaketin vaihtoehdoksi professorikaksikko ehdottaa fiskaalista devalvaatiota. Aalto-yliopiston professoreiden esityksessä se tarkoittaa arvonlisäveron korottamista ja työnantajien sosiaaliturvamaksujen alentamista.

      – Tähän vaihtoehtoiseen pakettiin, fiskaaliseen devalvaatioon, ei liity sopimuspolitiikkaa koskevia periaatteellisia ongelmia. Kukaan ei kiistä hallituksen oikeutta päättää veroista ja sosiaaliturvamaksuista, vaikka etenkin työeläkemaksujen osalta olisi syytä hakea ratkaisulle ymmärrystä myös järjestöjen taholta.

      SAMI KOSKI
      Iltalehti 11.12.2015
      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015121120815035_uu.shtml

      JK. "Kerrankos kirves kiveen käy"?

      - - Luvian sahan tuotteiden laatu on erinomaista. Nyt Vanhanen saa tuppeensahattua omasta tarhasta. - -"

      Satakunnan Kansa 17.1.2015
      http://www.satakunnankansa.fi/vieraskolumnit/1194954147628/artikkeli/lygymbotkui ahterpeilihi vaa matti.html

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [
      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/828862

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Köyhien_kyykytys_Sori

      siitä! Demaritko Stubbin tueksi?

      Pekka Ervasti spekuloi osuvasti Ylen blogissaan 11.12.2015:

      Politiikan kiehuva hornankattila on nyt niin sekaisin, että kansalainen ei selviä ilman kaiken kattavaa salaliittoteoriaa.

      Miksi valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) pyysi anteeksi suorassa TV-lähetyksessä? Miksi demarit eivät liittyneet vassarien ja vihreiden välikysymykseen? Miksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti Kesärannan kellarissa nollainfon? Liittyvätkö nämä kaikki toisiinsa?

      Jotain on selvästi tekeillä. Sen tuntee ilmassa. Joku peli on käynnissä. Kuka sitä pyörittää? Vai pyörittääkö peli pelaajia?

      Otetaanpa pari pitkää, rauhallista hengenvetoa ja siirrytään pari viikkoa ajassa taaksepäin.

      Moka. Torstai, 26. marraskuuta 2015.

      Valtiovarainministeri Stubb on juuri höperehtinyt eduskunnan kyselytunnilla hallintarekisterilaista. Jäbäleison veti "ihan omasta päästä" lukuja, jotka osoittautuivat täysin vääriksi. Sori siitä!

      Alkoi erilaisten anteeksipyyntöjen sarja, joka huipentui viime viikolla pidetylle eduskunnan kyselytunnille. Matkalla kaatui myös koko hallintarekisterihanke, joka edistämiseksi ministeri oli puhunut palturia eduskunnan edessä.

      Vastaoperaatio. Keskiviikko, 2. joulukuuta 2015.

      Vassarit olivat jo kyselytuntia edeltävänä iltana – siis viime viikon keskiviikkona – valmistautuneet esittämään Stubbille henkilökohtaista epäluottamuslausetta kesken normaalin täysistunnon.

      Operaatiollaan vassarit halusivat päästä mukaan Stubb-haaskalle. Demarit olivat liikaa dominoineet sceneä.

      Viime hetkellä vassarien paha poika Markus Mustajärvi kuitenkin jätti epäluottamuslauseen esittämättä. Demarien isot pojat, ryhmyri Antti Lindtman ja hämähäkkimies Eero Heinäluoma, kättelivät eduskunnassa toisiaan. Mitä oli sovittu? Kenen kanssa?

      Anteeksipyyntö. Torstai, 3. joulukuuta 2015.

      Seuraavan päivän kyselytunnilla samat kähmydemarit puheenjohtaja Antti Rinteellä vahvistettuna vaativat miltei identtisillä repliikeillä hallitusta vetämään takaisin pakkolakisuunnitelmansa.

      Sitten kansanedustajien kännyköihin napsahti tieto: vassarit ja vihreät aikovat tehdä välikysymyksen Stubbista. Demarit eivät olleet vielä päättäneet, menevätkö mukaan.

      Tiedon tultua kännyköihin, Stubb pomppasi ylös valtioneuvoston aitiosta ja käveli supattamaan puhemies Maria Lohelan (ps.) korvaan. Tämän koreografian askelmerkit oli selvästi suunniteltu etukäteen, vaikka asiasta ei ollut kerrottu mitään etukäteen eduskunnan puhemiesneuvostossa.

      Lohela teki kuuliaisesti työtä käskettyä ja keskeytti kyselytuntikeskustelun. Puhemies antoi hallituksen edustajalle puheenvuoron ohi jonon. Opposition syke ja alipaine kohosivat lähelle kahtasataa.

      Stubb esitti sydämiäraastavan, nöyrän anteeksipyynnön suorassa TV-lähetyksessä. Ministeriaitiossa Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja Lenita Toivakka (kok.) näyttivät kuin purskahtaisivat itkuun. Juha Rehula (kesk.) kätki kasvonsa lapiomaisten ministerikämmeniensä taakse. Pääministeri Sipilä säilytti jäyhän perusinsinööri-ilmeensä.

      Kotikatsomoissa moni suolainen kyynel vierähti karheille poskipäille. Stubbin katumusperformanssin taiteellinen vaikutelma oli väkevä.

      Demarit puhisivat kiukkua puhemies Lohelan menettelystä ja arvelivat kyselytunnin jälkeen, että nyt on ihan pakko lähteä mukaan Stubb-välikysymykseen.

      Nollainfo. Perjantai, 4. joulukuuta 2015.

      Seuraavana aamuna demarit kuitenkin päättivät, ettei ryhmä lähdekään mukaan välikysymykseen. Oli kuulemma tullut paljon yleisöpalautetta. Stubbin anteeksipyyntö oli uponnut kansaan kuin kuuma veitsi voihin.

      Iltapäivällä pääministeri kutsui työmarkkinapamput puheilleen. Sipilä yritti vielä kerran saada yhteiskuntasopimus- ja työmarkkinasopimusneuvottelut tolpilleen. Hän tarjosi muun muassa työrauhaan liittyvää elementtiä. Ei käy ilman AKT:tä, torppasivat EK:n pojat.

      Media oli jo ehditty kutsua suurieleisesti tiedotustilaisuuteen Kesärannan kellarin. Sipilä tuli paikalle vartin myöhässä. Perusinsinööri näytti kuin olisi syönyt tacon triplahabanerolla. Pääministeri hönkäisi asiansa puolessatoista minuutissa. Sanoma oli, että ei ole sanomaa.

      Stubbin julkinen anteeksipyyntö, demarien vetäytyminen välikysymyksestä ja pääministerin viimeinen yritys nostaa työmarkkinaneuvottelut jaloilleen tapahtuivat noin 20 tunnin sisällä. Sattumaako?

      Oppositio hajosi, kun demarit erkanivat välikysymysrintamasta. Pitipäs sattua!

      Suomi on niin pieni purtilo, ettei näin isoja muuveja voi tehdä ilman, että liikkuvien palasten kulmat eivät kolisisi yhteen. Vanha, rautainen valtakolmio, kepu, demarit ja kokoomus, näytti hapuilevan itseään kasaan.

      Jos olisin Timo Soini (ps.) tai jonkun muun takiaispuolueen puheenjohtaja, nostaisin operatiivisen osaston valmiusastetta muutaman naksauksen ylöspäin.

      Lopulliset johtopäätökset salaliitosta on kuitenkin syytä tehdä vasta jouluviikolla. Silloin on sopivasti täysikuu.

      http://yle.fi/uutiset/pekka_ervasti_yleinen_salaliittoteoria/8518518?ref=leiki-uup

    • 4021

      Salaliitto onnistui sillä soini petti äänestäjät ! . Kaikki oli hyvin etukäteen suunniteltu ! .

    • Mitäpä_muuta_kuin

      ghettoja Suomeenkin on SSS-hallitus haluamassa, kun on tietoisesti ajamassa pienituloisia omille asuinalueilleen!

      Suomessa elää yli puoli miljoonaa aikuista pienituloisissa kotitalouksissa.

      Sipilän hallituksen toimet voivat johtaa pienituloisuuden alueelliseen keskittymiseen, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
      Suomessa elää yli puoli miljoonaa aikuista pienituloisissa kotitalouksissa. Yksin asuvien pienituloisten tulotaso jää asumismenojen jälkeen alle kohtuullisen minimitoimeentulon.

      Noin puolet pienituloisista saa jotain Kelan maksamaa asumistukea. Asumistuet tasoittavat eroja asumismenojen tulo-osuudessa, mutta eivät poista eroja kokonaan.

      Työikäiset pienituloiset asuvat omistusasunnossa selvästi harvemmin kuin muut työikäiset, ja heidän omistusasuntonsa sijaitsevat muita yleisemmin maaseudulla. Myös asunnottomuus on erityisesti pienituloisten ongelma.

      Keskittyykö asuminen?

      Juha Sipilän (kesk) hallituksen valmistelemat toimenpiteet ARA-vuokra-asuntojen vuokrien laskemiseksi voivat pienentää pienituloisten asumismenoja, THL mainitsee. ARA-vuokra-asuntoja omistavat kunnat, muut julkisyhteisöt sekä yleishyödylliset yhteisöt ja ne ovat julkisesti ja yleisesti haettavissa.

      Asukkaiksi on säännösten mukaan ensisijaisesti valittava kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat. Vuokratalon omistaja valitsee asukkaat ja määrittää vuokrat.

      Riskinä kannustinloukut

      THL:n mukaan hallitus aikoo ohjata asumistukea saavia ARA-vuokra-asuntoihin sekä suunnittelee palauttavansa ARA-vuokra-asuntoihin tulorajat. Myös asukkaiden tuloja aletaan seurata, mikä voi pienentää pienituloisten asumismenoja. Samaan aikaan riskinä on uusien kannustinloukkujen syntyminen.

      Hallitusohjelman toimet voivat THL:n mukaan myös johtaa nykyistä voimakkaampaan pienituloisuuden alueelliseen keskittymiseen.

      Maarit Rasi
      Ilta-Sanomat 9.12.2015
      http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1449569357508.html

      Näin tutkimus tehtiin

      THL:n raportissa tarkasteltiin pienituloisten asuinoloja täysi-ikäisessä väestössä vuosina 2011–2012 ja arvioitiin rekisteriaineiston avulla toimeentulotuesta korvattavia asumiskustannuksia ja asunnottomuutta.

      Pienituloisella tarkoitetaan raportissa henkilöä, jonka kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohti laskettuna olivat alle 60 prosenttia väestön mediaanitulosta.

      JK. "Kerrankos kirves kiveen käy"?

      - - Luvian sahan tuotteiden laatu on erinomaista. Nyt Vanhanen saa tuppeensahattua omasta tarhasta. - -"

      Satakunnan Kansa 17.1.2015
      http://www.satakunnankansa.fi/vieraskolumnit/1194954147628/artikkeli/lygymbotkui ahterpeilihi vaa matti.html

      Nyt kun Sipilän ja Bernerin - ja tietenkin myös Vanhasen - murheeksi niin veronvälttelijöiden armahdusvuosilaki kuin myös hallintarekisteriuudistus karahtivat kiville, auttaisikohan tuskasssa se, että aina on tarjolla ja käytettävissä ns. vakuutuskuoret ja kapitalisaatiosopimukset , kuten pääministeri Sipilällä jo onkin. Ja voihan sitä vaikka säätiöidä hyvissä ajoin vaikkapa Vallila Interiorin ja Luvian Sahan...

      Vrt.

      "Kaikki mitä olet halunnut tietää hallintarekisteristä - mutta hallitus ei ole kertonut

      Iltalehti 14.10.2015

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101320514872_uu.shtml

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Niinpä_pääsi_käymään

      että "Jumalten keinusta" putosi kolumnisti Yrjö Raution mukaan (HS 11.12.2015) lopultakin myös "ylimielinen Stubb"!

      Aina liian helpolla päässeestä Stubbista tuli ylimielinen – kunnes hänkin putosi jumalten keinusta

      Kova kohtalo odottaa usein poliitikkoa, jonka media ja suuri yleisö ottavat suosikikseen. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) on tästä tuorein ja paras esimerkki.

      Raivo, jonka kohteeksi Stubb on joutunut, on lyönyt yli. Niin se lähes aina lyö, kun on kerran syttynyt. Ihmiset käyttäytyvät kuin susilauma, joka on päässyt repimään veristä lihaa.

      Stubb valehteli eduskunnalle. Se on vakava asia. Stubb on pyytänyt tekemisiään anteeksi ainakin kymmenesti. Vihreät ja Vasemmistoliitto tekivät silti asiasta välikysymyksen. Se vaikuttaa jo maassa makaavan potkimiselta ja siirtänee sympatioita Stubbin puolelle.

      Poliittiset kulttuurit vaihtelevat. Jossakin muualla vähäisempikin rike olisi johtanut ministerin eroon. Se ei ole täällä tapana, ja parempi niin. Myös ministereillä on oltava oikeus erehtyä ja saada erehdyksensä anteeksi.

      Erehtymättömät ihmiset ovat vaarallisia –varsinkin silloin, kun heillä on paljon valtaa ja kun myös he itse uskovat erehtymättömyyteensä. Erehdys opettaa. Erehtyneestä ihmisestä ja ministeristä tulee yleensä parempi ihminen ja parempi ministeri.

      Stubb on päässyt aina liian helpolla. Hänet ottivat korkeat jumalat keinuunsa jo lapsena. Hän tottui selviytymään asioista nokkeluutensa ja sosiaalisten lahjojensa avulla, kevyesti pintaa pitkin liidellen. Hänestä tuli ylimielinen.

      Nyt hän on joutunut ensimmäistä kertaa todella havaitsemaan, ettei se aina onnistu. Ministerin on perehdyttävä asioihin, otettava tehtävänsä vakavasti. Jos hän tämän tajuaa, hänestä voi vielä kasvaa vakavasti otettava poliitikko.

      Ehkä pääministeri Juha Sipilästäkin (kesk) tulee vielä pystyvä pääministeri. Ainakin erehdyksiä, joista oppia, on riittänyt. Hallitus joutui luopumaan hallintarekisteristäkin. Siihenhän piti kirjata ne asiat, jotka ovat hallituksen hallinnassa.

      Stubb on taitava julkisuuden hallitsija. Hän on välitön, nokkela ja poikamaisen rento. Hän vaikuttaa vilpittömältä. Siksi hän on saanut nauttia sekä toimittajien että suureen yleisön suosiosta harvinaisen pitkään. Ratkaiseva käänne tapahtui vasta, kun hänestä tuli pätkäpääministeri kesällä 2014 ja kun oikein mikään ei hänen hallitukseltaan onnistunut.

      Olen tuntenut Stubbin vuodesta 2005. Olen aina epäillyt, että hänen viehätysvoimassaan on paljon laskelmointia. Hän on pyrkinyt olemaan kaikkien, myös toimittajien kaveri. Se on hänen tapansa käyttää valtaa. Kaverista ei kirjoiteta ikäviä. Tästä minulla on henkilökohtaistakin kokemusta.

      Venäjä ja Gerogia kävivät sodan elokuussa 2008 alussa. Silloinen ulkoministeri Stubb julisti suurlähettiläspäivillä päivämäärän 8.8. 2008 historialliseksi käänteeksi maailmanpolitiikassa. Hän syytti sodasta yksin Venäjää, vaikka sen aloitti Georgia ja sen presidentti Mihail Saakašvili.

      Arvostelin Avussa näitä Stubbin näkemyksiä ja muutamia muitakin hänen tekemisiään ulkoministerinä. Siihen loppui se kaveruus. En ollutkaan hallittavissa. Mykkäkoulua kesti kaksi vuotta.

      Jumalten keinussa heilui hetken myös Ilkka Kanerva (kok), kunnes kompastui tekstiviesteihinsä keväällä 2008. Pääministeri Jyrki Katainen (kok) nosti Stubbin hänen tilalleen ulkoministeriksi. Kanervan rike oli aivan mitätön verrattuna Stubbin erheeseen. Se liittyi sitä paitsi yksityiselämään eikä viranhoitoon.

      Nyt Kanerva on taas yli rajojen arvostettu vanhempi valtiomies.

      Poliitikon ei pitäisi lumoutua vaan säikähtää, jos joutuu jumalten keinuun. Harva kestää jatkuvaa suosiota. Äkkiä tulee mieleen vain presidentti Mauno Koivisto. Kestävämmän uran tekevät yleensä poliitikot, jotka ovat näiden jumalten epäsuosiossa, kuten Erkki Tuomioja (sd).

      ”Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on, hän tänään pilvien ääriä kulkee, ja huomenna makaa maassa niin syvällä kuin koski, mi vuorten kuilussa kuohuu”, sanoo Eino Leino Jumalien keinu -runossaan.

      Tämän kohtalon on kokenut moni poliitikko.

      Yrjö Rautio
      Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

      HS 11.12.2015
      http://www.hs.fi/politiikka/a1449719804166

      JK.

      Sori siitä!?!

    • Jopa_nyt_jotakin

      Euroopan Unionin komissio
      suunnittelee tiemmä EU:lle - arvovaltaisen Financial Timesin mukaan - yhteistä rajavartiostoa ja oikeutta sulkea rajat - ja vastoin valtion tahtoa!

      "FT: EU suunnittelee yhteistä rajavartiostoa – oikeus sulkea rajat vastoin valtion tahtoa

      EU suunnittelee joukkoja, jotka voisivat toimia rajoilla vastoin jäsenvaltion tahtoakin.

      Brysselissä suunnitellaan pysyvää eurooppalaista rajavartiostoa. Financial Timesin mukaan sillä olisi oikeus sulkea unionin ulkorajat jopa vastoin jäsenvaltion tahtoa.

      Kesällä alkaneen EU:n pakolaiskriisin aikana varsinkin Kreikkaa on moitittu haluttomuudesta estää pakolaisten ja siirtolaisten tulo meren yli Turkista. Maa hyväksyi hiljan pitkin hampain tarjouksen muiden maiden rajavartioyksikköjen avusta. Nyt EU-komissio saisi FT:n mukaan oikeuden lähettää yksiköitä, jos perustettavien vartiostojen johto katsoo siihen olevan tarvetta.

      Yksittäisillä mailla ei olisi tähän veto-oikeutta. Joukkojen pitäisi kuitenkin noudattaa toimintamaiden lakeja. Rutiinitoiminnasta vastaisivat yhä kansalliset vartiostot, mutta EU-vartiosto tulisi apuun hätätilanteissa.

      Financial Timesin mukaan Euroopan komissio ilmoittaa ensi viikolla suunnitelmasta unionin yhteisistä raja- ja rannikkovartiostoista. Lehden mukaan kyseessä on viimeinen yritys pelastaa passiton Schengen-alue. Se pitää muutosta suurimpana Euroopassa sitten euron käyttöönoton.

      Erityisesti Ranska ja Saksa vaativat ulkorajan tiukempaa valvontaa. Uudet määräykset koskisivat myös EU:n kuulumattomia Schengen maita kuten Norjaa. Joukot voisivat toimia myös Schengen-alueeseen kuulumattomissa maissa kuten Serbiassa ja Makedoniassa.

      Uudet raja- ja merivartiostot korvaisivat nykyisen EU:n rajavalvontaviraston Frontexin.

      Yhteisestä rajavartiostosta on puhuttu jo 15 vuotta. Sitä kuitenkin vastustetaan, koska joukot saisivat valtuuksia, jotka tähän asti ovat olleet kunkin jäsenmaan käsissä. Nyt valtava jäsenvirta ja islamistiterroristien suuri isku Pariisissa kuitenkin ovat muuttaneet tilanteen. Muutaman terroristin arvellaan tulleen Eurooppaan Kreikan kautta turvapaikanhakijoina esiintyen.

      Seppo Varjus
      Ilta-Sanomat 12.12.2015
      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1449809519304.html

      JK.

      Koska Suomen itsenäisen päätäntävallan taitaa olla asettamassa uhanalaiseksi myös Suomen valtiojohto - Tasavallan Presidentti ja SSS-hallitus - ja muutenkin näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Joutuuko_kansa_katsomaan

      vain vierstä, kun viimeinenkin itsenäisen päätösvallan ripe viedään suomalaiseilta?

      Liittovaltiokehityksen ellei peräti ihan yhtenäisvaltiopyrkimyksen edistäminen on tavoitteena niillä, jotka nyt innolla huseeraavat EU:n ulkorajojen valvonnalla !

      Väyrysen mukaan oikea ratkaisu olisi ollut pysäyttää muuttoliike ja perustaa Pohjois-Afrikkaan yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön kanssa pakolaisleirejä.

      Paavo Väyrysen mukaan pakolaiskriisissä EU:n tulisi lujittaa yhteistyötään Pohjois-Afrikan kanssa.

      Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen mukaan puheet EU:n yhteisestä rajavalvonnasta tähtäävät liittovaltiokehitykseen tai jopa yhtenäisvaltioon.

      - Komission ehdotus yhteisten rajavartiojoukkojen perustamiseksi tähtää ensi sijassa EU-valtion rakentamiseen. Unionin yhteiset rajavartiojoukot ja jopa yhteinen armeija ovat federalistien pitkäaikainen haave. Maahanmuuttokriisin varjolla se pyritään nyt ajamaan läpi, kirjoittaa Väyrynen blogissaan.

      Väyrysen mukaan oikea ratkaisu olisi ollut pysäyttää muuttoliike ja perustaa Pohjois-Afrikkaan yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön kanssa pakolaisleirejä, joilta EU-maat olisivat ottaneet turvapaikan saaneita vastaan oman pakolaiskiintiönsä mukaan.

      - Nyt kun Eurooppaan on tullut jo yli miljoona maahanmuuttajaa, leirejä on ryhdytty perustamaan Balkanille ja Kreikkaan, ei vieläkään Pohjois-Afrikkaan, Väyrynen kirjoittaa.

      STT
      Iltalehti 12.12.2015
      http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121220821609_cm.shtml

      JK.

      Maria Stenroos
      EU-kirjeenvaihtaja

      Yle 12.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/euroopan_raja_euroopan_vartijat__mika_muuttuisi/8523516

      Koska Suomen itsenäisen päätäntävallan taitaa olla asettamassa uhanalaiseksi myös Suomen valtiojohto - Tasavallan Presidentti ja SSS-hallitus - ja muutenkin näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Mahtaakohan_Sipilän

      Kempeleen kodin vuokraaminenkin peruutettu, kun hallitus on kokonaisuudessaan ryhtynyt tekemään ja tukemaan perussuomalaisten vaalipropagandaa?

      Akatemiaprofessori HS:n mielipiteessä: Hallitus polvistui sosiaalisen median edessä ja tekee perussuomalaisten propagandaa (HS 12.12.2015)

      Hallitus on laatinut topakan ohjelman perussuomalaisten kannatuksen laskun ehkäisemiseksi. Se ilmoittaa aikovansa ”määrätä maahantulokiellon ulkomailla oleskeleville”. Myös luvataan, että ”säädämme maahantulokiellon rikkomisesta seuraamukseksi vankeusrangaistuksen”.

      Jo näistä lauseista voisi kirjoittaa pienen komedian Ryhmäteatterille. Kun vielä lisätään tekstiin vilahtanut lupaus, että otetaan käyttöön ”erityinen sijoittajien investointeihin perustuva oleskelulupa Suomen vetovoimaisuuden lisäämiseksi” saadaan myös kokoomus farssin kohteeksi.

      Miten oikeusvaltiota voi puolustaa? Kysymystä ei juuri ole tarvinnut Suomessa vakavassa mielessä esittää. Vaikka ”turvapaikkapoliittisessa toimintaohjelmassa” on koomisia piirteitä, se on myös osoitus pyrkimyksestä käyttää maan lakeja rankan oikeistopolitiikan välineenä.

      Ohjelman kirjallinen tyyli on suoraan sosiaalisesta mediasta, eivätkä sille perustuvat ja ”kiireellisiksi” ilmoitetut hankkeet täytä hyvän lainsäädännön vaatimuksia. Esitetyn vankeusrangaistuksen, kansalaisuuden ”mitätöinnin” tai ”vain välttämättömiä vastaanottopalveluita” nauttivien henkilöiden syrjinnän yhteensopivuutta muiden lakien tai kansainvälisten sopimusten kanssa ei ole selvitetty.

      Kun on sattumalta huomattu, ettei Suomen kansalaisuutta normaalisti voi riistää, on päätetty ponnekkaasti ”mitätöidä Suomen kansalaisuus” terroriin osallistuvilta kaksoiskansalaisilta. Paljonkohan kaksoiskansalaiset syyllistyvät terrorismiin?

      Hallitus on polvistunut sosiaalisen median edessä. Kiireessä laadituissa ehdotuksissa ei ole kysymys turvapaikkaongelman teknisestä ratkaisemisesta vaan perussuomalaisten vaalipropagandasta.

      Ehdotuksilla voi olla oikeusjärjestelmän kannalta vakavia vaikutuksia. Niitä tarkasteltaessa on ennen kaikkea kysyttävä, miten meitä hallitaan ja millaisia arvoja haluamme lainsäädäntömme edustavan.

      Martti Koskenniemi
      akatemiaprofesssori, Helsinki

      HS MIELIPIDE 12.12.2015 klo 14:22
      http://www.hs.fi/mielipide/a1449811410317?jako=570e5a91b9054f599f3c993b4ea458f1&ref=tf_iHSisboksi-mobiili&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-mobilesite

      Ks. myös:

      HALLITUS
      Kommentit (53) Kommentoinnin ohjeet

      7:36
      Olen havainnut saman asian. Soinista en tiedä, hänelle riittää matkustelu, mutta muiden perussuomalaisten poliittinen ura uhkaa katketa ja hätä ei tunnetusti lue lakia.
      Jotta hallitus pysyy pystyssä sitä voidaan yhden osapuolen toimesta kiristää monin keinoin.

      Yleinen mielipide on kääntynyt entistä enemmän maahanmuuttajia vastaan. "Onni onnettomuudessa" kuitenkin on, että persut ovat hallituksessa. Jos he eivät olisi niin sen haukkumisen määrää voisi vain kuvitella mitä vaihtoehtoinen hallitus saisi sietää.

      Nykyisiä oppositiopuolueita heidän sivistyneisyytensä estää lähtemästä maahanmuuttajien kollektiiviseen arvosteluun.
      Toivoa vain voi, että Sipilän prosenteissa on muutakin kuin 100% hallituspuolueiden toilailujen arvosanoiksi.

      Koskenniemi puhuu taas asiaa. Martti Koskenniemi on kansainvälisen oikeuden asiantuntija.

      HS MIELIPIDE 12.12.2015 klo 14:22
      http://www.hs.fi/mielipide/a1449811410317?jako=570e5a91b9054f599f3c993b4ea458f1&ref=tf_iHSisboksi-mobiili&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-mobilesite

      JK. Niin on jos siltänäyttää!

      Presidentti Niinistö: EU:n rajavalvontajoukkojen tuki on tervetullut sitä haluavalle 11.12.

      http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_eun_rajavalvontajoukkojen_tuki_on_tervetullut_sita_haluavalle/8522964

      Kanerva EU:n rajavalvontajoukoista: En usko jäsenmaiden luopuvan itsemääräämisoikeudestaan 11.12.

      http://yle.fi/uutiset/kanerva_eun_rajavalvontajoukoista_en_usko_jasenmaiden_luopuvan_itsemaaraamisoikeudestaan/8520878

      Ylen toimittaja Brysselissä: Uudet rajavalvontajoukot viimeinen yritys pelastaa Schengen 11.12.

      http://yle.fi/uutiset/ylen_toimittaja_brysselissa_uudet_rajavalvontajoukot_viimeinen_yritys_pelastaa_schengen/8520581

      Maria Stenroos
      EU-kirjeenvaihtaja
      Yle 12.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/euroopan_raja_euroopan_vartijat__mika_muuttuisi/8523516

      Koska Suomen itsenäisen päätäntävallan taitaa olla asettamassa uhanalaiseksi myös Suomen valtiojohto - Tasavallan Presidentti ja SSS-hallitus - ja muutenkin näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Kaikkea_ei_sentään

      Sipiläkään ole peruuttamassa tai vetämässä pois?

      Sipilä salaperäisenä kotinsa tarjoamisesta turvapaikanhakijoille
      - "Mikään ei ole muuttunut"

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lupasi syyskuun alussa antaa oman Kempeleen-kotinsa vuoden vaihteesta turvapaikanhakijoille.

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kieltäytyy avaamasta tarkasti, kuinka hänen syyskuinen tarjouksensa Kempeleen-kodin antamisesta turvapaikanhakijoiden asuinpaikaksi on edennyt.

      – Mikään ei ole muuttunut ja tarjous on edelleen voimassa. Sipilä ei halua kertoa enempää, koska pitää sitä yksityisasiana, välittää viestin Sipilän poliittinen erityisavustaja Riina Nevamäki.

      Pääministeri julkisti tarjouksensa näyttävästi Ylen Ykkösaamun tv-haastattelussa lauantaina 5. syyskuuta.

      – Se oli vaimon ajatus. Siitä on perheen kanssa keskusteltu, ja olin sitten Kempeleen kuntaan yhteydessä, että voisiko se olla osa ratkaisua ja sieltä tuli vihreää valoa.

      Sipilä kertoi haluavansa antaa oman kotinsa vuoden vaihteesta turvapaikanhakijoille, koska haluaa rohkaista jokaista suomalaista avaamaan kotinsa turvapaikanhakijoille.

      – Toivottavasti tästä tulee jonkinlainen kansanliike, joka vapaaehtoisesti kantaa taakan turvapaikanhakijoiden sijoituksissa, Sipilä totesi Ykkösaamussa.

      [ Kuva: Yle Uutisgrafiikka

      http://yle.fi/uutiset/sipila_salaperaisena_kotinsa_tarjoamisesta_turvapaikanhakijoille__mikaan_ei_ole_muuttunut/8523462 ]

      Sipilän perheessä oli tiedossa, että Kempeleen koti vapautuu vuodenvaihteessa. Sipilän perhe asuu Sipoossa ja heillä on valtion virka-asunto Helsingissä Kesärannassa. Pääministerin kotikunnassa Kempeleessä oli tuolloin etsitty tuloksetta tiloja lähinnä irakilaisille turvapaikanhakijoille.

      Turvapaikanhakijoiden saapumismäärät kääntyivät nousuun loppukesästä. Sipilän kotitarjouksen julkistusaikaan syyskuun alussa turvapaikanhakijoita tuli noin tuhat viikossa. Kolme viikkoa myöhemmin tulijoita oli viikossa jo lähes 4 000. Luvut kääntyivät laskuun syys-lokakuun vaihteessa ja viime ajat tulijoita on ollut 600-800 viikossa. Turvapaikanhakijoita on tähän menessä saapunut Suomeen noin 32 000.Valtaosa heistä on irakilaisia.

      LUE MYÖS

      Sipilä: Annan kotini turvapaikanhakijalle 5.9.2015

      http://yle.fi/uutiset/sipila_annan_kotini_turvapaikanhakijalle/8282743

      Asunnottomien etujärjestö: Sipilän kaunis ele ei ole pysyvä ratkaisu
      Vailla vakituista asuntoa -yhdistys pitää pääministeri Sipilän asuntoratkaisua kauniina, mutta täysin riittämättömänä eleenä.

      http://yle.fi/uutiset/asunnottomien_etujarjesto_sipilan_kaunis_ele_ei_ole_pysyva_ratkaisu/8283480

      Sipilä vieraili vastaanottokeskuksessa Oulussa: Ajatus kodin tarjoamisesta oli vaimon 5.9.2015

      http://yle.fi/uutiset/sipila_vieraili_vastaanottokeskuksessa_oulussa_ajatus_kodin_tarjoamisesta_oli_vaimon/8283535

      Pekka Pantsu
      Yle 12.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/sipila_salaperaisena_kotinsa_tarjoamisesta_turvapaikanhakijoille__mikaan_ei_ole_muuttunut/8523462

      JK.

      Pääministeri Sipilän "avaus" 5.9.2015 oli sinällään kaunis ele, mutta kokonaisvaikutuksiltaan monimerkityksellisenä sangen arvaamaton. Tai sitten ei...

      Koska sittemmin ns. pakolais- ja turvapaikanhakijakriisin ratkaisuvaihtoehtoja haettaessa Suomen itsenäisen päätäntävallan taitaa olla asettamassa uhanalaiseksi myös Suomen valtiojohto - Tasavallan Presidentti ja SSS-hallitus - ja muutenkin näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Hatusta_vetäminen

      uhkaa tulla muuten maan tavaksi!

      Ettei kukaan taas keksi prosentteja omasta päästään – tässä oikeat luvut!

      Selvä vähemmistö lausunnonantajista kannattaa hallituksen pakkolakiesitystä.

      Kanta pakkolakeihin
      Kuva: Yle uutisgrafiikka

      http://yle.fi/uutiset/ettei_kukaan_taas_keksi_prosentteja_omasta_paastaan__tassa_oikeat_luvut/8523645

      Pakkolain pääkohdat

      Työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen oikeutta sopia työntekijäeduista rajoitetaan kolmen vuoden ajan.

      Sairauslomaan karenssipäivä. Ensimmäinen poissaolopäivä palkaton.

      Loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi. Helatorstaina tai loppiaisena töissä olevalle normaali palkka ilman sunnuntaikorotusta.

      Vuosiloma lyhenee maksimissaan kuuteen viikkoon. Lomarahoista leikataan.

      Työntekijän muutosturvaa lisätään. Irtisanotulle työterveyshuolto puolen vuoden ajan työsuhteen päättymisestä.

      Lakimuutoksilla tavoitellaan viiden prosentin parannusta yritysten kustannuskilpailukykyyn. Hallitus uskoo sen tukevan talouskasvua ja työllisyyttä.
      Lakien on tarkoitus tulla voimaan kesällä 2016.

      Hallituksen esitys kilpailukykyä kohentavasta lakipaketista, ns. pakkolait, saa tyrmäävän kohtelun lausuntonsa jättäneiltä.

      Lausunnon jätti yhteensä 40 tahoa, joista vain kuusi lausujaa eli 15 prosenttia suhtautui selkeän suopeasti lakiesitykseen. Ymmärrystä löytyi lähinnä työnantajapuolelta, mutta esimerkiksi työantajia lähellä olevia Elinkeinoelämän keskusliitto EK myös kritisioi esitystä. EK:n mielestä lainmuutoksille asetetut tavoitteet eivät toteudu, jos säästötoimet jäävät tähän.

      http://yle.fi/uutiset/ettei_kukaan_taas_keksi_prosentteja_omasta_paastaan__tassa_oikeat_luvut/8523645

      Yli puolet (55%) lausunnonantajista eli 22 kappaletta suhtautuu kriittisesti lakipakettiin. Ammattiliitot käyttävät myrkyllisintä kieltä, koska säännösesitykset rajoittavat merkittävästi työmarkkinajärjestöjen päätösvaltaan perinteisesti kuuluneita asioita. Esitystä vieroksuu myös esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Sen mielestä toimenpidepaketin vaikutuksiin liittyy huomattavia sekä juridisia että palkanmuodostukseen liittyviä riskejä ja sen takia hallituksen tulisi lakien sijasta vielä pyrkiä ns. yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseen.

      – Mikäli tämä ei onnistu, tulisi harkita fiskaalista devalvaatiota, Etla tähdentää lausunnossaan.

      Myös talousprofessorit lyttäävät pakkolait. Sixten Korkman ja Matti Pohjola toteavat Kauppakorkeakoulun lausunnossa, että lakiesityksen myönteiset vaikutukset tuotantoon ja työllisyyteen jäävät todennäköisesti vähäisiksi.

      – Lyhyellä aikavälillä kilpailukykypaketti lähinnä supistaa kotimaista kysyntää ja syventää taantumaa. Parempana vaihtoehtona voi pitää fiskaalista devalvaatiota, joka on toteutettavissa esimerkiksi välillistä verotusta kiristämällä ja sotumaksuja alentamalla, Korkman ja Pohjola ehdottavat.

      Lähes kolmannes eli 30 prosenttia lausuntonsa jättäneistä ei ilmaissut selvää kantaansa lakiesitykseen. Näissä oli paljon muun muassa eri ministeriöitä.

      Yle Uutiset sijoitti lausuntonsa jättäneet kriittisiin, suopeisiin ja muihin lukemalla lausunnot ja päättelemällä niiden pohjalta lausunnonjättäjän suhtautumisen. SAK, Akava ja STTK olivat jättäneet yhteisen lausunnon, mutta tämän jutun prosenttilaskelmissa kukin niistä arvotettiin eri tahoiksi.

      LUE MYÖS

      Mistä tuli luku 90 hallintarekisterikohussa? – Stubb: Sain luvun omasta päästäni 30.11.2015

      http://yle.fi/uutiset/mista_tuli_luku_90_hallintarekisterikohussa__stubb_sain_luvun_omasta_paastani/8491310

      HS: Stubb käyttää vääriä lukuja hallintarekisteriä kannattavista viranomaisista 28.11.2015

      http://yle.fi/uutiset/hs_stubb_kayttaa_vaaria_lukuja_hallintarekisteria_kannattavista_viranomaisista/8488458

      Pekka Pantsu
      Yle 13.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/ettei_kukaan_taas_keksi_prosentteja_omasta_paastaan__tassa_oikeat_luvut/8523645

      JK.

      Voiko Stubbilta ja Soinilta sekä uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä SSS-hallituksella tavoitteena olikin - pakkolaeilla höystettynä - ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin röyhkeästi köyhiä kyykyttäen näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Kallista_on_ja_halvalla

      menee?

      Suomi on euroalueen kallein maa!

      Eläminen on Suomessa kallista, kertoo Suomen Pankin tuore vertailu.

      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/346609-nyt-se-on-virallista-suomi-on-euroalueen-kallein-maa

      Vaikka Suomessa kuluttajahinnat ovat tänä vuonna halventuneet, on Suomi silti hinnoiltaan euroalueen kallein maa, kertoo Suomen Pankki.

      SP:n julkaiseman Euro ja talous -lehden mukaan kuluttajahinnat ovat finanssikriisin jälkeen nousseet Suomessa selvästi nopeammin kuin euroalueella.

      Vuodesta 2007 vuoteen 2015 hinnat ovat kohonneet euroalueella 15 prosenttia. Suomessa nousu on ollut 20 prosenttia. Kehitys on ollut myrkkyä kuluttajille, sillä Suomessa hintataso on jo aiemmin ollut korkea.

      – Vuonna 2014 suomalainen keskivertokotitalous maksoi 121 euroa hyödykekorista, jonka sai euroalueella keskimäärin 100 eurolla, lehti havainnollistaa.

      Käytännössä tämä tarkoittaa, että suomalaisen piti tienata 21 prosenttia parempaa palkkaa ostaakseen saman tuotteen kuin eurokansalainen keskimäärin.

      Hintojen kalleus on ongelmallista myös maan hallitukselle, joka haluaa leikata suomalaisten ansioita Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi.

      – Hintojen nopea nousu heikentää vientialojen kilpailukykyä. Verrattuna muuhun euroalueeseen hintojen nousu on ollut nopeaa erityisesti hyödykkeissä, joissa työvoimakustannusten ja välillisten verojen osuus on suuri, Euro ja talous kirjoittaa.

      Palveluiden hintojen nopeaa nousua selittää varsinkin asuntojen vuokrien ripeä kohoaminen. Vuokrat ovat vuosina 2007–2015 nousseet Suomessa keskimäärin 3,2 prosenttia vuodessa, ja niiden osuus palveluista on noin 30 prosenttia.

      Myös energian hinta on Suomessa noussut ja kilpailuetu on menetetty.

      Teollisuustuotteiden hinnat ovat sen sijaan nousseet Suomessa muuta euroaluetta maltillisemmin, mikä voi arkikokemuksen pohjalta tuntua yllättävältä. Parhaiten ovat pysyneet kurissa lääkkeiden ja autojen hinnat. Jälkimmäiseen ovat vaikuttaneet veromuutokset, ja lääkkeiden kallistumista on hidastanut pakollinen lääkevaihtojärjestelmä.

      Yhtenä syynä Suomen kalliisiin hintoihin on pidetty joidenkin toimialojen vähäistä kilpailua.

      Ruuan korkeaan hintaan vaikuttaa puolestaan eniten kireä verotus.

      – Vuodesta 2009 ruuan hinta on Suomessa kohonnut nopeammin kuin muualla euroalueella aina viime vuoteen asti, jolloin keskusliikkeiden ns. halpuutuskampanjat alkoivat näkyä elintarvikkeiden hinnoissa, Euro ja talous kirjoittaa.

      Written by: Mikko Välimaa
      Länsiväylä 14.12.2015
      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/346609-nyt-se-on-virallista-suomi-on-euroalueen-kallein-maa

      JK.

      Voiko Stubbilta ja Soinilta sekä uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä SSS-hallituksella tavoitteena olikin - pakkolaeilla höystettynä - ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin röyhkeästi köyhiä kyykyttäen näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Ei_mahdu_Suomen_kansan

      oikeustajuun - "Ei ainuttakaan tuomiota!"

      Poliisin mielestä verottaja ei syyllistynyt rikokseen Liechtensteinin tapauksessa!

      Vauraiden veronkiertäjien toiminnan selvittely kangerteli poliisissa ja verohallinnossa. Varojen piilottelu ei johtanut yhteenkään tuomioon.

      Poliisin mukaan ei ole näyttöä siitä, että verohallinto olisi toiminut vastoin lakia niin sanotun Liechtenstein-tapauksen käsittelyssä. Helsingin poliisi teki maanantaina tutkinnassa päätöksen, jonka mukaan rikosta ei ole syytä epäillä.

      Asiasta oli tehnyt tutkintapyynnön yksityinen kansalainen. Taustalla oli eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Maija Sakslinin joulukuussa 2014 tekemä päätös. Sakslinin mielestä verohallinto oli toiminut lainvastaisesti veronkiertotapauksen selvittelyssä.

      Sakslinin mukaan tapauksen johdosta määrätyt veronkorotukset olivat tavanomaisempia lievempiä ja asian tutkinta vei tarpeettoman kauan. Poliisi selvitti, olivatko verohallinnon työntekijät syyllistyneet mahdollisesti virkavelvollisuuden rikkomiseen.

      Esitutkintapäätöksen mukaan viive verohallinnon työssä oli perusteltua esimerkiksi asian vaikeuden, materiaalin alkuperän sekä useiden eri viranomaisten yhteistyön takia. Verottaja oli tehnyt jo vuonna 2010 keskusrikospoliisille (KRP) asiaa koskevan tiedustelun, tutkinnan päätöksessä todetaan.

      Lievien veronkorotusten poliisi katsoi perustuneen verohallinnon ohjeistuksiin sekä viranhaltijan omaan harkintavaltaan.

      Esitutkintamateriaalin perusteella jääkin kuva, että yksittäisten virkamiesten sijaan Liechtensteinin tapauksen selvittely kangerteli laajemmin ja useiden eri viranomaisten sisällä.

      Kiinnijääneiden joukossa talouden eliittiä

      Tapauksen taustalla on Liechtensteinista verojen kiertämisestä kiinnijääneiden suomalaisten toiminnan selvittäminen. Suomen viranomaiset saivat osana kansainvälistä tietojenvaihtoa tiedot 24:stä varojaan Liechtensteiniin piilottaneesta suomalaisesta yksityishenkilöstä tai yrityksestä.

      Kiinnijääneiden joukossa oli suomalaisen talouselämän ykkösnimiä, kuten nyt jo edesmennyt vuorineuvos Casimir Ehrnrooth sekä kahvisuvun perijä Bertel Paulig.

      Kaikkien kiinnijääneiden nimiä ei tiedetä, koska lain mukaan verohallinto ei saa kertoa verotukseen tehtäviä muutoksia. Helsingin Sanomat on uutisoinut Ehrnroothin ja Pauligin olleen mukana vyyhdissä.

      Suomalaiset olivat vieneen Liechtensteiniin verottajan ulottumattomiin noin 50–60 miljoonaa euroa. Asian selvittelyä vaikeutti saatujen tietojen juridinen arviointi.

      Tiedot ovat alun perin peräisin liechtensteinilaisen pankin työntekijältä Heinrich Kieberiltä, joka kopioi tilitiedot lain vastaisesti. Työntekijä myi lehtitietojen mukaan tiedot Saksan viranomaisille 4,2 miljoonalla eurolla. Saksalaislehti Der Spiegelin mukaan Kieber luovutti tiedot yli kahdesta tuhannesta tilistä, joihin oli talletettu yli neljä miljardia euroa varoja.

      Suomen verottaja sai tiedot osana kansainvälistä tietojenvaihtoa. Esitutkinnan päätökseen mukaan verohallinnossa pohdittiin, voiko varastettuja tietoja käyttää verotuspäätöksissä. Asiasta oli valitettu hallinto-oikeuteen, ja verottaja päätti odottaa, minkä kannan hallinto-oikeus ottaa asiassa.

      Ei yhtään tuomiota

      Yhdessä tapauksessa, eli turkulaisen rakennusalan yrittäjän Liechtensteinin-talletuksista keskusrikospoliisi teki tutkinnan. Yllättäen KRP päätyi siihen, ettei syytä epäillä rikosta -kynnys ylittynyt.

      Lopulta Liechtensteinista kiinni jääneet suomalaiset jäivät ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia. Verohallinnon vielä odottaessa hallinto-oikeuden linjausta tiedon käytön laillisuudesta, toinen tuomioistuin teki päätöksen, joka vei pohjan rikosilmoitusten teolta.

      Kesällä 2013 korkein oikeus linjasi, että veronkorotus on tulkittava rangaistukseksi. Samasta asiasta ei voida tuomita ihmistä kahdesti niin sanotun "ne bis in idem" -periaatteen mukaan. Linjauksen myötä muissa tapauksissa ei voitu enää tehdä rikostutkintaa.

      – Huomioon ottaen vakiintumaton ja sekava oikeustila vuosina 2010–2013 kyseisellä asia-alueella lienee perusteltavissa ja puolusteltavissa viranomaisten huolellinen harkinta sen suhteen, saatetaanko asia, jossa on tehty jo veronkorotus, vireille myös veropetosta koskevana rikosasiana, Helsingin poliisin tutkinnan päätöksessä todetaan.

      Esitutkinnan päätös sisältää myös uutta tietoa poliisin toiminnasta. Yksityishenkilö teki marraskuussa 2012 tutkintapyynnön Liechtenstein-tapauksesta poliisille. Tutkintapyynnön pontimena oli Ylen A-studio, jossa kerrottiin Liechtenstein-veronkiertotapauksesta. Asiasta kirjattiin tutkintailmoitus Helsingin poliisissa 12. marraskuuta 2012.

      Vain kaksi päivää myöhemmin tutkinnanjohtaja päättää keskeyttää tutkinnan ja ”jättää sen vastaisuuden varaan”- -"

      Yle 14.12.2105

      http://yle.fi/uutiset/poliisi_verottaja_ei_syyllistynyt_rikokseen_liechtensteinin_tapauksessa/8527645

      JK. Suojelu jatkuu SSS-hallinnossa!

      Niin on jos siltä näyttää - tai kuullostaa!

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Sori_siitä_että

      Alexander Stubbista jää elämään tuskin muuta kuin "Sori siitä"
      - ja siksi Stubb saa selittää virheitään vielä pitkään!

      Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb joutuu selvittämään toimintaansa ja virheellistä lausuntoaan, kun eduskunta keskustelee aiheesta tehdystä välikysymyksestä. Keskustelu keskeyttää eduskunnan budjettikäsittelyn kello 14.

      Fakta

      Näin välikysymyksessä kysytään

      Millä tavalla hallitus jatkossa huolehtii siitä, että eduskunta saa oikeaa ja tasapuolista tietoa lainvalmistelusta ja siitä annetuista lausunnoista?

      Millaisilla toimilla hallitus aikoo jatkossa varmistaa lainsäädännön valmisteluprosessin asianmukaisuuden, avoimuuden ja puolueettomuuden sekä tiedotusvälineiden tasapuolisen tiedonsaannin?

      Millä tavalla hallitus jatkossa aikoo ottaa huomioon annetut asiantuntijalausunnot keskeisiä esityksiä valmistellessaan?

      Miten hallitus aikoo palauttaa kansalaisten luottamuksen lainvalmistelun avoimuuteen, päätöksenteon rehellisyyteen sekä valtiovarainministerin ja -ministeriön toimintaan?

      Vasemmistoliiton ja vihreiden välikysymyksen aiheena on valtiovarainministerin johtaman lainvalmistelun avoimuus ja asianmukaisuus sekä oikean tiedon välittäminen eduskunnalle.

      Välikysymyksen allekirjoittajat tähdentävät, että politiikassa on sekä kirjoitettuja että kirjoittamattomia sääntöjä.

      ”Yksi Suomen politiikan sääntö on kiveen hakattu: ministerin on pysyttävä totuudessa. Lainsäädännön valmistelun on pohjauduttava puolueettomaan tiedonkäyttöön, ja vaikutukset on arvioitava mahdollisimman hyvin etukäteen”, välikysymyksessä sanotaan.

      Välikysymyksen tekijöiden mukaan Stubb on näistä periaatteista tänä syksynä poikennut useasti.

      ”Kun ministeri antaa eduskunnan edessä väärää tietoa, asia on erittäin vakava”, he toteavat ja viittaavat perustuslain 60. pykälään, jonka mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on selittänyt Stubbin toimintaa sanomalla, että teemme kaikki joskus virheitä. Stubb itse on pyytänyt jo monta kertaa anteeksi marraskuun lopun eduskunnan kyselytunnilla antamaansa väärää tietoa hallintarekisterilain viranomaislausunnoista.

      ”Annamme arvoa ministeri Stubbin esittämälle anteeksipyynnölle. Kyse ei kuitenkaan ole yksittäisestä virheestä tai huolimattomuudesta. Kyse on toistuvasta väärän tai puolueellisesti valikoidun tiedon antamisesta omien poliittisten tavoitteiden ajamiseen”, välikysymyksen tekijät toteavat.

      Kohtalokkaan prosenttilukuvirheensä Stubb teki 26. marraskuuta eduskunnan kyselytunnilta. Stubb väitti silloin, että kiisteltyä hallintarekisterihanketta koskevista viranomaislausunnoista ”noin 90 prosenttia lausunnoista on itse asiassa myönteisiä”.

      Kyselytunnin jatkokysymyksessä nostettiin esiin epäily esitetyn luvun paikkansapitävyydestä, mutta Stubb ei oikonut tietoa.

      HS uutisoi sekä verkkosivuillaan torstaina että lehdessä seuraavana päivänä Stubbin lausunnosta kyselytunnilla, mutta jatkoi asian selvittelyä.

      Todellisuudessa luku oli HS:n selvityksen mukaan noin 10 prosenttia viranomaisista.

      Asiasta nousi valtava kohu, ja Stubb tosiaan on pyydellyt sen jälkeen jo lukuisia kertoja anteeksi virhettään. Hän pyysi anteeksi myös eduskunnan kyselytunnilla.

      Hallintarekisterihankekin on jo haudattu, mutta välikysymyksen tekijät palaavat vielä sen valmisteluun, jossa he näkevät ongelmia.

      Välikysymyksen tekijät puuttuvat Stubbin sanomisiin myös muissa asioissa, esimerkiksi eläkkeensaajien asumistukeen ja niin sanottuun pakkolakipakettiin koskevissa keskusteluissa.

      ”Ministeri Stubb luo puheenvuoroillaan ja toiminnallaan kyseenalaista poliittista kulttuuria”, välikysymyksen tekijät toteavat.

      Välikysymysäänestys järjestetään eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona kello 10.

      HS 15.12.2015
      http://www.hs.fi/politiikka/a1450151297169

      JK. Niin on jos siltä näyttää!

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      JK.

      Koska näin on SSS-hallituksen näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Ei_pidä_paikkaansa

      ettei SSS-hallitus muka osaa työllistää!

      Stubb ohitti Kataisen – oikeuskanslerille 15 kantelua hallintarekisteripuheista

      Jopa Jyrki Kataiselle satoi Himas-kohusta vähemmän kanteluita kuin nyt Stubbille hallintarekisteripuheista. Oikeuskanslerilta ratkaisu kanteluihin kevättalvella.

      Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) hallintarekisteripuheista siinnyt piina ei pääty tämänpäiväiseen välikysymyskeskusteluun eduskunnassa. Stubbin puheista on jätetty yhteensä 15 kantelua oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle, mikä tietää porinan jatkumista vähintään kevättalveen saakka.

      Kaikki kantelut liittyvät Stubbin sanomisiin eduskunnan kyselytunnilla marraskuun lopussa. Tuolloin Stubb tokaisi eduskunnalle, että 90 prosenttia viranomaislausunnoista puoltaa hallintarekisteriä. Helsingin Sanomien laskelman mukaan todellinen lukema on 10 prosenttia. Myöhemmin Stubb myönsi keksineensä luvun omasta päästään, ja on pahoitellut virhettään moneen kertaan ja myös suoraan eduskunnalle.

      Kaikki kantelut ovat tulleet yksityisiltä kansalaisilta. Kantelijoiden mielestä Stubb on antanut virheellistä tietoa ja nyt viranomaisia vaaditaan selvittämään asia. Yksi kantelijoista pyytää selvittämään onko Stubb loukannut eduskunnan ja kansanedustajien tietojensaantioikeutta tai toiminut muutoin virkavelvollisuuksiensa vastaisesti.

      Kaikki kantelut on siirretty oikeuskanslerinviraston pohdittavaksi, myös ne, jotka on alunperin jätetty eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kansliapäällikkö Kimmo Hakonen Oikeuskanslerinvirastosta kertoo, että ratkaisu asiasta saadaan muutaman kuukauden sisällä. Se voi olla huomautus tai neuvo tai sitten oikeuskansleri ei näe Stubbin toiminnassa mitään huomautettavaa.

      Hakosen mukaan Stubbin toiminnasta jätetyissä kanteluissa ei ole määrämielessä mitään erityistä.

      – Jos jonkun ministerin toiminta on ollut paljon julkisuudessa, niin kanteluita tulee.

      Kanteluita on piisannut esimerkiksi Stefan Wallinista (r.) hänen hoitaessaan puolustusministerin tehtäviä. Varuskuntien lakkauttamiset kuohuttivat 2012. Pääministeri Jyrki Kataisesta (kok.) taas jätettiin kymmenen kantelua ns. Himas-kohusta 2013. Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä hyvä hallinto ei toteutunut niin kutsutussa Himas-asiassa. Wallinista oikeuskansleri totesi, ettei tämä ollut jäävi.

      Pekka Pantsu
      Yle 15.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/stubb_ohitti_kataisen__oikeuskanslerille_15_kantelua_hallintarekisteripuheista/8529891

      JK.

      Koska näin on SSS-hallituksen näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Suomen_surkeinta

      aikaa eletään toden totta niin kauan kuin Juha Sipilän johdolla ollaan "köyhän kansan" asialla!

      Jopa 800 euron lisälasku perheille – tämäkin meni läpi eduskunnassa

      Aamu- ja iltapäivähoidon maksukorotukset astuvat voimaan elokuussa 2016.

      Ensi vuoden budjettia käsittelevä eduskunta hyväksyi tiistaina esityksen, joka korottaa roimasti koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien maksujen enimmäismäärää.

      Esitys meni läpi hallituspuolueiden keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kansanedustajien äänin 112–70. Oppositiopuolueet äänestivät esitystä vastaan.

      Lain myötä kunnat saavat periä aamu- ja iltapäivätoiminnasta 160 euroa oppilasta kohden kuukaudessa. Nykyisin enimmäismaksu on 80 euroa kuussa.

      Kunnille jää kuitenkin velvollisuus alentaa maksuja pienituloisten lapsilta.

      Keskituloiselle perheelle muutos tietää isoa rahanmenoa. Mikäli lapsi on aamu- tai iltapäivähoidossa koko lukukauden, nousee lasku jopa 1600 euroon nykyisestä 800 eurosta.

      Korotetut maksut astuvat voimaan uuden lukukauden alkaessa elokuussa 2016.

      Länsiväylä 15.12.2015
      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/347093-jopa-800-euron-lisalasku-perheille-tamakin-meni-lapi-eduskunnassa

      JK. Niin on jos siltä näyttää!

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      JK.

      Koska näin on SSS-hallituksen näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Stubbilla_menee_lujaa

      ”Hyvin nukuttu. Hyvä kuntopyöräsessio. Hyvää kahvia. Hyvää raakapuuroa. Hyvät energiatasot. Tästä tulee hyvä päivä. Hyvää huomenta!”"

      Eduskunnassa suuri leikkauspäivä, Stubb hehkutti hienoa aamua seitsemästi yhdessä twiitissä

      Tänään tiistaina eduskunnan täysistunnossa päätettiin leikkauksista, jotka koskevat lukuisia suomalaisia. Eduskunta hyväksyy valtion ensi vuoden budjetin tällä viikolla.

      Esimerkiksi näin hallitus leikkaa...

      http://nyt.fi/a1450156619331?ref=tf_iHSisboksi-mobiili&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-mobilesite

      ...opiskelijoilta: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahoja leikataan kymmenillä miljoonilla euroilla. Erityisesti leikkaukset osuvat Helsingin yliopistoon. Samalla Suomeen Euroopan unionin ja EU:n talousalueen ulkopuolelta saapuvilta opiskelijoilta aletaan periä lukukausimaksuja.

      ...sairauksista kärsiviltä ja eläkeläisiltä: Sairausvakuutuslain lääke- ja matkakorvauksia vähennetään korottamalla omavastuuta. Myös eläkkeensaajien asumistukea vähennetään, samoin kuin kuntien peruspalveluiden valtionosuutta.

      ...työntekijöiltä: Itsensätyöllistäjien mahdollisuus työttömyysturvaan heikkenee. Jatkossa kaikki ne, joiden työ ei ole työsuhteista, tulkitaan yrittäjiksi. Työntekijöiden vuorotteluvapaan ehtoja heikennetään: työhistoriaedellytys korotetaan 20 vuoteen ja vapaan enimmäiskestoa lyhennetään.

      ...lapsiperheiltä: Varhaiskasvatuslakia muutetaan niin, että jokaisella lapsella on vastedes oikeus saada varhaiskasvatusta enää 20 tuntia viikossa kokopäiväisen hoidon sijaan. Lapsilisien indeksisidonnaisuus poistetaan, joten maksettavat lapsilisät käytännössä pienenevät vuosi vuodelta.

      Valtiovarainministeri Alexander Stubb sen sijaan heräsi tänään hyvään päivään, ainakin Twitterin perusteella. Näin hän twiittasi aamulla hieman ennen seitsemää:

      Eli suomeksi: ”Hyvin nukuttu. Hyvä kuntopyöräsessio. Hyvää kahvia. Hyvää raakapuuroa. Hyvät energiatasot. Tästä tulee hyvä päivä. Hyvää huomenta!”

      Lisäksi Stubb vastasi omaa asemaansa koskevaan välikysymykseen, jossa osa oppositiosta syytti Stubbia valehtelusta eduskunnassa.

      Ihailemme ministerin positiivisuutta!

      HS Nyt 15.12.2015
      http://nyt.fi/a1450156619331?ref=tf_iHSisboksi-mobiili&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-mobilesite

      JK.

      "Jopa 800 euron lisälasku perheille – tämäkin meni läpi eduskunnassa"

      Länsiväylä 15.12.2015
      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/347093-jopa-800-euron-lisalasku-perheille-tamakin-meni-lapi-eduskunnassa

      Niin on jos siltä näyttää!

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin on SSS-hallituksen näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      Vrt.

      "- -Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

    • Viisautta_hallitukselta

      olisi perua koko pakkolakihanke?

      Hallituksen kiistelty pakkolakipaketti on törmännyt uuteen ongelmaan, sillä hallitus ei katso saaneensa tarpeeksi lausuntoja asiantuntijoilta kilpailukyvyn parantamiseksi tarkoitettuihin lakeihin.

      Lausuntojen uusi määräaika on 11.1.16. Lakipaketista saatiin alkuperäiseen määräaikaan eli viime viikon keskiviikkoon mennessä 35 lausuntoa, kun niitä oli pyydetty 49.

      Jos hallitus aikoo pitää kiinni alkuperäisestä aikataulustaan, sillä tulee kiire, koska paketin on tarkoitus tulla eduskunnan käsiteltäväksi jo helmikuun alkupuolella.

      Tiistaina valtioneuvoston hankerekisteriin oli kirjattu tiistaihin mennessä 40 lausuntoa, joista osa tosin oli myös tahoilta, joilta niitä ei ole pyydetty.

      Valtaosa lausunnoista pyydettiin työmarkkinajärjestöiltä. Lait rajoittavat liittojen sopimusoikeutta, joten työmarkkinoiden osapuolet ovat ahkerasti antaneet lausuntojaan. Pakkolailla muun muassa pidennetään työaikaa, tehdään sairastamisesta kalliimpaa, leikataan 30 prosentilla lomarahoja.- -

      Lausuntoja perättiin myös ministeriöiltä, tutkimuslaitoksilta ja yliopistoilta sekä kuudelta valtiosääntöoikeuden asiantuntijalta. Heistä lausuntonsa on antanut vain professori Niklas Bruun. Tosin hänen lausuntonsa on kirjattu Svenska handelshögskolanin eli Hankenin nimiin.

      Muut viisi asiantuntijaa ovat professorit Mikael Hidén, Tuomas Ojanen, Kaarlo Tuori, Jaakko Husa ja Veli-Pekka Viljanen.

      Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén vetoaa lähinnä aikapulaan, mutta arvostelee myös menettelyä.

      ”Aikataulu oli kovin tiukka”, Hidén huomauttaa. Hän ei myöskään pidä asianmukaisena, että hän löisi kirjallisella lausunnolla kantansa lukkoon tässä vaiheessa, kun voi joutua ottamaan kantaa myös silloin, kun ja jos esitys ehkä vielä hiottuna etenee eduskunnan perustuslakivaliokuntaan.

      Muutenkin Hidénin mukaan olisi ollut parempi menetellä samoin kuin sote-uudistuksen kohdalla. Hänen mukaansa olisi voitu ensin vaikka pyöreän pöydän ääressä virkamiesvalmistelun aikana tutkailtu myös valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden kantoja. Hallitus olisi tehnyt esityksensä vasta tämä jälkeen.

      ”Nyt olisi pitänyt yhtäkkiä muutamassa viikossa antaa lausunto pykälämuotoisesta luonnoksesta, vaikka kyseessä on hyvin delikaatti lakipaketti”, Hidén sanoo.

      Hidénin mukaan lisäaikaa olisi tarvittu, vaikka edessä olisi vielä ehkä lausunto perustuslakivaliokunnassa.

      Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta valittaa loppuvuoden työruuhkaa, jota ministeriöiden kuulemiset ja lausuntopyynnöt pahentavat.

      ”En yksinkertaisesti ehtinyt eikä suorituskyky riittänyt. Yliopistolla ensisijaiset tehtävät ovat opetus ja tutkimus, ja ne ovat nyt vieneet kaiken aikani”, Ojanen sanoo.

      Ojasen mukaan hänellä ei ollut periaatteellista estettä antaa lausuntoa tässä vaiheessa esimerkiksi sen takia, että sama tulisi eteen vielä, kun esitys on mahdollisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

      ”Katsotaan, mitään ehdotonta estettä ei sinänsä ole yrittää lausua jo tässä vaiheessa”, Ojanen tuumaa annetusta lisäajasta.

      Ojanen oli jo etukäteenkeskustelutilaisuudessa asiasta . Hän on myös antanut medialle lausuntoja, joiden mukaan pakkolakeihin voi liittyä EU-oikeudellisia ongelmia.

      ”Sen sanominen on ollut vain minuutin askare, kun taas kirjallisen arvion esittäminen veisi päiviä”, Ojanen vertaa medialausuntoja viralliseen ja kirjalliseen lausuntoon.

      Ojasen mukaan lainvalmistelun perustuslaki- ja ihmisoikeusarviointi ei voi ylipäänsä nojata muutaman yliopistoprofessorin venymisen varaan, vaan ainoa oikea tie olisi lisätä lainvalmistelun perustuslaki- ja ihmisoikeusosaamista ministeriöissä ja yleensä lainvalmistelun voimavaroja.

      Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen vetoaa niinikään aikapulaan.

      ”Olen tänä syksynä antanut yli kymmenen asiantuntijalausuntoa, ja etenkin marraskuu on täysin tukossa. Päätehtävä on kuitenkin yliopiston professorilla ohjata opinnäytetöitä, jotka kasaantuvat loppuvuodesta.”

      - -Oikeustieteen professori Kaarlo Tuori Helsingin yliopistosta ei ole antanut lausuntoa lakipaketista, mutta hän ei halua kommentoida asiaa enempää.

      Lapin yliopiston oikeusvertailun ja valtiosääntöoikeuden professori Jaakko Husa ei tiistaina vastannut soittopyyntöön. Sen sijaan Lapin yliopistolta pyydetty lausunto on saapunut. Työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja.
      ottaa lausunnossaan kantaa myös luonnoksen perustuslainmukaisuuteen.
      ”Osa luonnoksessa esitetyistä lainsäädäntömuutoksista on ristiriidassa Suomen perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisen sopimusten kanssa. Ennen näiden ristiriitojen poistamista luonnoksen mukainen esitys ei näkemykseni mukaan ole vietävissä eduskuntakäsittelyyn”, hän arvioi.

      HS 16.12.
      http://www.hs.fi/kotimaa/a1450158873619?ref=hs-mob-prio1-1

      JK. Tälle politiikalle on vaihtoehto!

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

      "Sori siitä!"

    • Ken_on_kolmesta

      äSSSästä kaikkein typerin?

      "Hallitus ei peräänny kilpailukykypaketistaan

      Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb puolustaa hallituksen toimia Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Snellman-säätiön talviseminaarissa Helsingissä puhuneen Stubbin mukaan hallituksen on kannettava vastuu siitä, että Suomen talouden suunta käännetään.
      Viime vuonna vastaavassa Snellman-säätiön tilaisuudessa Stubb piti puheen, jossa hän vaati konsensukselta tulosvastuuta.

      Tällä kertaa Stubb pohjusti linjapuhettaan lainaamalla kokoomuksen viime kevään eduskuntavaaliohjelmaa:

      ”Työmarkkinauudistuksista neuvotellaan kolmikantaisesti siten, että uudistuksille asetetaan yhdessä tavoitteet ja määräaika, jossa neuvotteluissa tulee löytää riittävät ratkaisut. Mikäli tavoitteet toteuttavia ratkaisuja ei konsensuksen kautta löydy, kantavat hallitus ja eduskunta vastuun välttämättömien uudistusten toteuttamisesta.”

      Hallitus ei lyö hanskoja tiskiin

      Stubbin mukaan näin hallitus on myös tehnyt. Kilpailukyvyn parantamista on yritetty viedä eteenpäin sopimisen keinoin.

      Stubb muistutti, että työmarkkinajärjestöt ovat monta kertaa istuneet yhdessä pöydässä etsimässä sopua. Alkusyksystä prosessi tyssäsi hänen mukaansa siihen, että työmarkkinajärjestöt eivät kyenneet sopimaan edes yhteisestä tavoitteesta, keinoista puhumattakaan.

      – Olisiko hallituksen siis pitänyt lyödä hanskat tiskiin ja sanoa, että ei tästä tullut mitään? Että kilpailukyvyn parantaminen ei etene, koska työmarkkinajärjestöt eivät pysty asiasta sopimaan. Ei olisi, Stubb vastasi omaan kysymykseensä.

      Hallitus on kantanut vastuuta

      Stubbin mukaan hallituksen on kannettava vastuu siitä, että Suomen talouden suunta käännetään.

      – Kun yhteiskuntasopimusta ei ole syntynyt, moni on ollut huolissaan: mitä tässä tapahtuu? Onko hallituksella tiekartta tästä eteenpäin?

      Stubb vakuutti, että kyllä on ja listasi joukon jo tehtyjä ja tulossa olevia toimia.

      – Ensi vuoden alusta työtulovähennystä korotetaan 450 miljoonalla eurolla. Tämä keventää erityisesti pieni- ja keskituloisten työn verotusta. Työnteosta tehdään kannattavampaa.

      – Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen, jolla kauppojen aukioloaikojen sääntely loppuu. Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen työllisyyttä merkittävästi vahvistavasta eläkejärjestelmän uudistuksesta, Stubb sanoi.

      – Hallitus antaa keväällä eduskunnalle esityksen, jolla ansiosidonnaista työttömyysturvaa uudistetaan kannustavampaan suuntaan mm. sen kestoa lyhentämällä.

      – Hallitus antaa keväällä eduskunnalle esitykset, joilla pidennetään työntekijän koeaikaa, mahdollistetaan alle vuoden määräaikaisen työsuhteen solmiminen ilman eri perustetta ja joustavoitetaan takaisinottovelvoitetta irtisanomistilanteessa.

      – Jos partit eivät kykene tekemään sopimusta, hallitus tekee keväällä eduskunnalle esityksen kilpailukykypaketista, jolla suomalaisen työn hintakilpailukykyä vahvistetaan lainsäädäntöteitse.

      Työllisyystavoitteesta ei tingitä

      Stubbin mukaan hallituksen toimet tarkoittavat, että juna ei seiso, vaan juna kulkee.

      – Etenemme määrätietoisesti kohti tavoitettamme Suomen talouden suunnan kääntämisestä. Hallitus on asettanut tavoitteeksi työllisyyden vahvistumisen 110 000 hengellä. Jos uusia päätöksiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan, ne tehdään, Stubb lupasi.

      Yle 16.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/stubb_hallitus_ei_peraanny_kilpailukykypaketistaan/8533370

      JK. "Jopa 800 euron lisälasku perheille – tämäkin meni läpi eduskunnassa"

      Länsiväylä 15.12.2015
      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/347093-jopa-800-euron-lisalasku-perheille-tamakin-meni-lapi-eduskunnassa

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin on näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      "- -Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

    • Tämä_mies_on

      vaarallinen!

      Juha Sipilä vaarantaa paitsi Sinunkin toimeentulosi ja turvallisuutesi myös koko Suomen itsenäisyyden!

      Siksi jokaisen Suomen itsenäistä päätäntavaltaa kannattavan kansalaisen on korkea aika ottaa selville, millaisen pääministerin Suomi viime vaalien jälkeen saikaan!

      Ks. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408 ]

      Ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

      Kuten tunnettua Lähetysyhdistys Rauhan Sana ja sen suojissa perustettu Minna-Maaria ja Juha Sipilä (muka "diakonia") Säätiö on todellinen perheyritys: ainoa "työntekijä" on Juha Sipilän Minna-vaimo, jonka veroilmoitukselliset vuositulot (luonnollisesti pääomatuloja!) olivat v. 2013 yli 350.000 euroa, kun taas 1990-luvun puolivälissä parissa vuodessa Solitran myynnistä amerikkalaiselle ADC Technologies -firmalle kertyneet arviolta 20 - 30 miljoonan euron suuruisiksi laskettavista myyntituloista Juha Sipilällä oli vuonna 2013 verotettavia pääomatuloja (jäljellä) enää vain n. 79.000 euron verran edestä ...

      [ks. "- - Vaikka Juha Sipilä tunnetaan miljoonia euroja tienanneena entisenä it-yrittäjänä, hänen vaimonsa tienasi viimeisimpien verotietojen mukaan vielä selvästi miestään enemmän: vuonna 2013 Minna-Maaria Sipilä keräsi huimat yli 350 000 euron tulot, jotka olivat pelkkää pääomatuloa. - - "

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424059726977.html ]

      ["- - Sipilän rikastuminen tapahtui vuonna 1996. Hän myi amerikkalaisille Solitra Oy:n, jonka pääomistaja ja toimitusjohtaja hän oli. - - "

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013111117701481_uu.shtml ]

      "- - Vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa yrityksen myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää. Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity.- -"

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408 ]

      Ja kyseinen ihminen on muitten EU-johtajien rinnalla Suomen pääministerinä moittimassa ja opastamassa esim. Kreikkaa veronkeruuasioissa!?! Ja muka pelastamassa Suomea tai "panemassa kuntoon"???

      Ks.

      Häntä luullaan neroksi."

      http://www.telvis.fi/filmiopas/elokuvat/4906/tervetuloa mr chance/ )

      Noistä lähtökohdista onkin ollut hyvä esiintyä miehenä, joka "seisoo sanojensa takana". Tätä nykyä tosin hyvinkin kaukana...

      Nyt edellä mainittu Suomen Keskusta rp:n puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä - suomalaisen politiikan varsinainen Mr. Chance - heittäytyy vallan vastuuttomaksi ja on tätä mieltä:

      "Varovainen kyllä EU:n ulkorajavalvonnalle jopa ilman jäsenmaan lupaa

      Rajavalvonta olisi pääministeri Juha Sipilän mukaan mahdollista ilman jäsenmaan suostumusta siinä tapauksessa, että tilanne aiheuttaa vahinkoa muille EU-maille.

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) suhtautuu varovaisen myönteisesti EU-komission ehdotukseen yhteisistä rajavalvontajoukoista myös siinä tapauksessa, että joukot valvoisivat jäsenmaiden rajoja ilman maiden omaa suostumusta. Oikeus lähettää joukkoja huomioitaisiin silloin, kun jäsenmaa ei itse pysty rajavalvontaa suorittamaan.

      – Suhtaudumme varovaisen myönteisesti tilanteessa, jossa rajavalvonta on siinä kunnossa, että se aiheuttaa vahinkoa muille maille, Sipilä sanoi.

      Pääministeri viittaa Kreikan tilanteeseen. Kreikka pyysi vapaaehtoisesti apua muilta mailta vasta, kun sen vaikeudet turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa olivat jatkuneet pitkään.

      – Tämäntyyppisiin tilanteisiin tässä varaudutaan, Sipilä totesi.

      EU-johtajat neuvottelevat asiasta torstaina ja perjantaina. Yksi isoista kysymyksistä on, kuka mahdollisesta yhteisten ulkorajojen valvonnasta ja joukkojen lähettämisestä päättää.

      LUE MYÖS

      Komissio esittää: EU-joukkoja rajavalvontaan jopa vastoin maan tahtoa 15.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/komissio_esittaa_eu-joukkoja_rajavalvontaan_jopa_vastoin_maan_tahtoa/8530078

      Euroopan raja, Euroopan vartijat – mikä muuttuisi? 11.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/euroopan_raja_euroopan_vartijat__mika_muuttuisi/8523516

      Yle

      Politiikka 16.12.2015 klo 15:17

      http://yle.fi/uutiset/sipila_varovainen_kylla_eun_ulkorajavalvonnalle_jopa_ilman_jasenmaan_lupaa/8533611

      JK.

      Maria Stenroos

      EU-kirjeenvaihtaja

      Yle 12.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/euroopan_raja_euroopan_vartijat__mika_muuttuisi/8523516

      Koska Suomen itsenäisen päätäntävallan taitaa olla asettamassa uhanalaiseksi myös Suomen valtiojohto - Tasavallan Presidentti ja SSS-hallitus - ja muutenkin näin näyttää jatkuvan Juha Sipilän myötävaikutuksella SSS-komennossa

    • Milloinkaan_Suomen

      itsenäisyyden aikana ei ole tehty niin oikeistolaista talous-, vero- ja yhteiskuntapolitiikkuin mitä tekevät SSS-hallituksen raharikkaat kuten Sipilä ja Berner ja Toivakka ja kumppanit - mukaan lukien Luvian Sahan vävykokelas Vanhanen - riemumielin ja huijaten röyhkeästi Suomen köyhää kansaa!

      Mielenkiintoista seurata, eikö keskustan eduskuntaryhmästä löydy enää ainuttakaan täysipäistä, joka tajuaisi, ettei Sipilällä ole vähintäkään kosketuspintaa perinteisiin keskustalaisiin arvoihin! Siinä missä Alkion ja Kekkosen puolue oli aikanaan kansanvaltainen, siinä Sipilän johtama puolue on perusteellisen kansanvastainen!

      Hallitus ei pysty pilaamaan kaikkea, arvelee sarkastisessa kolumnikirjoituksessaan Pekka Seppänen Ilta-Sanomissa (IS 15.12.2015), mutta uhkaavasti näyttää siltä, että aika paljon kyllä pystyy...

      "Kansalaisten onneksi hallituksen valta ei ulotu kaikkialle, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Pekka Seppänen.

      HALLITUS uhkailee leikkauksilla, supistuksilla ja vähennyksillä.

      Hallituksen politiikka on joko viisasta tai tyhmää, riippuen tarkastelijasta, tarkastelukulmasta ja tarkasteltavasta aikavälistä.

      Kansalaisten onneksi hallituksen valta ei ulotu kaikkialle. Hallitus ei pysty pilaamaan kaikkea, eikä hallitus vastaavasti voi pelastaa kaikkea.

      Hallitus voi kiristää tai höllentää kulutusveroja, mutta kuluttajat päättävät itse, kuinka paljon kuluttavat. Hallitus voi tehdä yritystukien ja yritysverotuksen suhteen mitä lystää, mutta yrittäjät silti yrittävät juuri sen verran kuin heillä on paloa yrittämiseen.

      HALLITUS voi vähentää koulutuksen, tutkimuksen ja kulttuurin rahoitusta. Mutta hallitus ei voi estää kansalaisia oppimasta, ottamasta selvää ja soittamasta kitaroita entistäkin pirullisemmin.

      Sama koskee melkein kaikkia muitakin hallituksen päätöksiä. Vapaan maan kansalaisilla on vapaus tehdä mitä haluavat. Jos hallitus ei maksa, voi maksaa itse. Tai sitten voi hankkia rahoituksen muualta tai tehdä ilmaiseksi, rahatalouden ulkopuolella.

      Hallituksen päätökset voi itse korjata.
      Mutta hallitus tekee myös sanelupäätöksiä, jotka sulkevat kansalaisilta vaihtoehdot. Yksi tällainen sanelupäätös on lasten päivähoito-oikeuden rajoittaminen.

      Päivähoito-oikeuden rajoittaminen usuttaa maahanmuuttajat pysymään lapsineen kotona. Tämä on varmaan sitä kotouttamista.

      PÄIVÄHOITO-OIKEUTTA vaille jäävät lapset eivät voi väistää hallituksen päätöstä. Heillä tuskin on riittävästi taskurahaa yksityiseen päivähoitoon. Heillä ei myöskään ole äänioikeutta. Eikä kukaan ole perustanut Huono-onnisten Lasten Keskusjärjestöä.

      Lapsilta voisi seuraavaksi viedä tasavertaisen oikeuden maksuttomaan peruskouluun. Työttömät ja vanhempainvapaalaiset voisivat opettaa lapsiaan kotona.

      ONNEKSI tällekin hallituksen päätökselle on takaportti. Kuntien ei ole pakko noudattaa hallituksen linjausta, vaan ne voivat maksaa omasta pussistaan myös huono-onnisten lasten päivähoidon.

      Ainakin Helsingissä ja Tampereella aiotaan tehdä niin. Valtio säästää, kuntalaiset maksavat. Ja verotus liikahtaa taas yhden askeleen kohti tasaveroja.

      Pekka Seppänen
      Kirjoittaja on neuvonantaja ja valmentaja"

      Ilta-Sanomat 16.12.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450143975777.html

      Vrt.

      Yle 16.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/stubb_hallitus_ei_peraanny_kilpailukykypaketistaan/853337

      "Jopa 800 euron lisälasku perheille – tämäkin meni läpi eduskunnassa"

      Länsiväylä 15.12.2015

      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/347093-jopa-800-euron-lisalasku-perheille-tamakin-meni-lapi-eduskunnassa

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus - pakkolakihankkeiden ohessa - ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin on näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      "- -Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

    • Korkea_aika_pelastaa

      Suomi Sipilältä - ja Saksan ja Ranskan "miehitysjoukoilta"?

      [ ks.
      http://yle.fi/uutiset/sipila_varovainen_kylla_eun_ulkorajavalvonnalle_jopa_ilman_jasenmaan_lupaa/8533611 ]

      Ulkorajojen tehovalvonta vuoden viimeisen EU-huippukokouksen asialistalla

      Euroopan unionin johtajat kokoontuvat tänään torstaina vuoden viimeiseen huippukokoukseen päättämään, miten unionin ulkorajojen valvontaa voidaan käytännössä tehostaa.

      Talven vaikeiden sääolosuhteiden takia Turkista Kreikkaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on viime viikkoina laskenut.

      Kovan maahantulopaineen alla kamppaileva Kreikka ei ole saanut EU:n Schengen-alueen ulkorajojen valvontaa hallintaan. Marraskuun loppuun mennessä Kreikan saarille on saapunut jo yli 700 000 ihmistä kuluvan vuoden aikana.

      Ranska ja Saksa kannattavat EU:n merivartiostoa

      Alkuviikosta EU:n komissio esitti, että tulisi perustaa uusi, EU:n yhteinen raja- ja merivartiosto, joka hätätilanteessa voitaisiin lähettää jäsenmaaan avuksi. Apua voitaisiin lähettää jopa ilman maan omaa suostumusta.
      Komission ehdotuksella on Ranskan ja Saksan tuki, mutta monia muita maita epäilyttää.

      Liittokansleri Angela Merkelin mukaan turvapaikanhakijakriisi on ratkaistava yhdessä. Saksa haluaa, että turvapaikanhakijoista koituva taakka jaettaisiin tasaisemmin EU-maiden kesken.

      Osa ratkaisua on myös Turkki. Turkin kanssa keskustellaan torstaina aamupäivällä epävirallisessa minihuippukokouksessa, johon myös pääministeri Juha Sipilä osallistuu.

      Tarkoituksena on, että EU-maat ottaisivat vastaan Turkin pakolaisleireillä olevia ihmisiä, jos Turkki saa turvapaikanhakijavirran tyrehtymään. - -

      Pakolaiskriisin lisäksi unionin haasteena on EU-kansanäänestykseen valmistautuva Britannia.

      Eu-maiden johtajat pääsevät illalla ensimmäistä kertaa kunnolla keskustelemaan pääministeri David Cameronin muutosvaatimuksista.

      Cameronin tavoite leikata EU-maista tulevien maahanmuuttajien sosiaalitukia ei ole saanut muilta EU-mailta ymmärrystä.

      LUE MYÖS

      Ulkoministeriö tyrmää tiedot Tanskan irtiottokokouksesta: "Ei kannata liikaa dramatisoida" 16.12.2015

      "- - Sanomalehti Jyllands-Posten kertoo Tanskan haluavan nopeuttaa turvapaikanhakijoiden palauttamista lähtömaihinsa. Syynä on turhautuminen EU:n päätöksentekoon. Huomiseen kokoukseen on kutsuttu samanmielisiä maita, kuten Suomi. - -"

      http://yle.fi/uutiset/ulkoministerio_tyrmaa_tiedot_tanskan_irtiottokokouksesta_ei_kannata_liikaa_dramatisoida/8534436

      Karoliina Romanoff
      Yle 17.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/ulkorajojen_tehovalvonta_vuoden_viimeisen_eu-huippukokouksen_asialistalla/8534888

      Vrt.

      Financial Timesin mukaan EU suunnittelee yhteistä rajavartiostoa, joukkoja, jotka voisivat toimia rajoilla vastoin jäsenvaltion tahtoakin.

      Brysselissä suunnitellaan pysyvää eurooppalaista rajavartiostoa. Financial Timesin mukaan sillä olisi oikeus sulkea unionin ulkorajat jopa vastoin jäsenvaltion tahtoa.

      Kesällä alkaneen EU:n pakolaiskriisin aikana varsinkin Kreikkaa on moitittu haluttomuudesta estää pakolaisten ja siirtolaisten tulo meren yli Turkista. Maa hyväksyi hiljan pitkin hampain tarjouksen muiden maiden rajavartioyksikköjen avusta. Nyt EU-komissio saisi FT:n mukaan oikeuden lähettää yksiköitä, jos perustettavien vartiostojen johto katsoo siihen olevan tarvetta.

      Yksittäisillä mailla ei olisi tähän veto-oikeutta. Joukkojen pitäisi kuitenkin noudattaa toimintamaiden lakeja. Rutiinitoiminnasta vastaisivat yhä kansalliset vartiostot, mutta EU-vartiosto tulisi apuun hätätilanteissa.

      Financial Timesin mukaan Euroopan komissio ilmoittaa ensi viikolla suunnitelmasta unionin yhteisistä raja- ja rannikkovartiostoista. Lehden mukaan kyseessä on viimeinen yritys pelastaa passiton Schengen-alue. Se pitää muutosta suurimpana Euroopassa sitten euron käyttöönoton.

      Erityisesti Ranska ja Saksa vaativat ulkorajan tiukempaa valvontaa. Uudet määräykset koskisivat myös EU:n kuulumattomia Schengen maita kuten Norjaa. Joukot voisivat toimia myös Schengen-alueeseen kuulumattomissa maissa kuten Serbiassa ja Makedoniassa.

      Uudet raja- ja merivartiostot korvaisivat nykyisen EU:n rajavalvontaviraston Frontexin.

      Yhteisestä rajavartiostosta on puhuttu jo 15 vuotta. Sitä kuitenkin vastustetaan, koska joukot saisivat valtuuksia, jotka tähän asti ovat olleet kunkin jäsenmaan käsissä. Nyt valtava jäsenvirta ja islamistiterroristien suuri isku Pariisissa kuitenkin ovat muuttaneet tilanteen. Muutaman terroristin arvellaan tulleen Eurooppaan Kreikan kautta turvapaikanhakijoina esiintyen.

      Seppo Varjus
      Ilta-Sanomat 12.12.2015
      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1449809519304.html

      JK.

      Koska Suomen itsenäisen päätäntävallan taitaa olla asettamassa uhanalaiseksi myös Suomen valtiojohto - Tasavallan Presidentti ja SSS-hallitus, etenkin pääministeri Sipilä - ja muutenkin näin näyttää jatkuvan SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Niin_rauhansanalaiselta

      Sipilältä kuin vankalta katoliselta eli Timo Soiniltakin on hukassa kristinoppi, kun "köyhän asia" on päässyt mustien autojen takapenkillä ainakin tyystin unohtumaan!?!

      Etenkin pääministeri Sipilällä näyttää tätä nykyä olevan aina "otollinen aika" käydä köyhien ja kurjien kimppuun eli kukkarolla!

      "Nyt loppuu sairastelu lomalla - omavastuu tulee takaisin

      Hallitus haluaa kasvattaa työntekijän omavastuuta lomalla sairastamisessa. Myös äitysloman aikaista lomakertymää halutaan leikata.

      Hallitus haluaa palauttaa työntekijän omavastuun lomalla sairastamiseen. Esityksen mukaan lomaa voisi siirtää vasta kuuden sairauspäivän jälkeen.

      Vain kaksi vuotta sitten voimaan tullen lain mukaan lomaa voi siirtää jo ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien.

      Lisäksi halutaan heikentää loman kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan aikana. Tällä hetkellä työntekijälle kertyy vuosilomaa koko perhevapaan ajalta lukuun ottamatta hoitovapaata. Uuden esityksen mukaan lomaa kertyisi vain puolen vuoden ajalta.

      Esityksien tarkoituksena on tuoda työnantajille 150 miljoonan euron säästöt. Muutokset tulisivat voimaan ensi huhtikuun alussa.

      Tavoitteet on kirjattu myös hallitusohjelmaan.

      Antti Parviala
      Yle 17.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/nyt_loppuu_sairastelu_lomalla_-_omavastuu_tulee_takaisin/8536890

      JK.

      "Kommentti: Hallitus ei pysty pilaamaan kaikkea

      - - ONNEKSI tällekin hallituksen päätökselle on takaportti. Kuntien ei ole pakko noudattaa hallituksen linjausta, vaan ne voivat maksaa omasta pussistaan myös huono-onnisten lasten päivähoidon.

      Ainakin Helsingissä ja Tampereella aiotaan tehdä niin. Valtio säästää, kuntalaiset maksavat. Ja verotus liikahtaa taas yhden askeleen kohti tasaveroja. - -"

      Pekka Seppänen
      Kirjoittaja on neuvonantaja ja valmentaja"
      Ilta-Sanomat 16.12.2015

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450143975777.html

      Vrt.

      Yle 16.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/stubb_hallitus_ei_peraanny_kilpailukykypaketistaan/853337

      "Jopa 800 euron lisälasku perheille – tämäkin meni läpi eduskunnassa"

      Länsiväylä 15.12.2015

      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/347093-jopa-800-euron-lisalasku-perheille-tamakin-meni-lapi-eduskunnassa

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus - pakkolakihankkeiden ohessa - ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin on näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      "- -Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

    • Niin_rauhansanalaiselta

      Sipilältä kuin vankalta katoliselta eli Timo Soiniltakin on hukassa kristinoppi, kun "köyhän asia" on päässyt mustien autojen takapenkillä ainakin tyystin unohtumaan!?!

      Etenkin pääministeri Sipilällä näyttää tätä nykyä olevan aina "otollinen aika" käydä köyhien ja kurjien kimppuun eli kukkarolla!

      "Nyt loppuu sairastelu lomalla - omavastuu tulee takaisin

      Hallitus haluaa kasvattaa työntekijän omavastuuta lomalla sairastamisessa. Myös äitysloman aikaista lomakertymää halutaan leikata.

      Hallitus haluaa palauttaa työntekijän omavastuun lomalla sairastamiseen. Esityksen mukaan lomaa voisi siirtää vasta kuuden sairauspäivän jälkeen.

      Vain kaksi vuotta sitten voimaan tullen lain mukaan lomaa voi siirtää jo ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien.

      Lisäksi halutaan heikentää loman kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan aikana. Tällä hetkellä työntekijälle kertyy vuosilomaa koko perhevapaan ajalta lukuun ottamatta hoitovapaata. Uuden esityksen mukaan lomaa kertyisi vain puolen vuoden ajalta.

      Esityksien tarkoituksena on tuoda työnantajille 150 miljoonan euron säästöt. Muutokset tulisivat voimaan ensi huhtikuun alussa.

      Tavoitteet on kirjattu myös hallitusohjelmaan.

      Antti Parviala
      Yle 17.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/nyt_loppuu_sairastelu_lomalla_-_omavastuu_tulee_takaisin/8536890

      JK.

      "Kommentti: Hallitus ei pysty pilaamaan kaikkea

      - - ONNEKSI tällekin hallituksen päätökselle on takaportti. Kuntien ei ole pakko noudattaa hallituksen linjausta, vaan ne voivat maksaa omasta pussistaan myös huono-onnisten lasten päivähoidon.

      Ainakin Helsingissä ja Tampereella aiotaan tehdä niin. Valtio säästää, kuntalaiset maksavat. Ja verotus liikahtaa taas yhden askeleen kohti tasaveroja. - -"

      Pekka Seppänen
      Kirjoittaja on neuvonantaja ja valmentaja"
      Ilta-Sanomat 16.12.2015

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450143975777.html

      Vrt.

      Yle 16.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/stubb_hallitus_ei_peraanny_kilpailukykypaketistaan/853337

      "Jopa 800 euron lisälasku perheille – tämäkin meni läpi eduskunnassa"

      Länsiväylä 15.12.2015

      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/347093-jopa-800-euron-lisalasku-perheille-tamakin-meni-lapi-eduskunnassa

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus - pakkolakihankkeiden ohessa - ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin on näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      "- -Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

    • Voisikohan_paha_saada

      - kerrankin - palkkansa?

      Suomen köyhimmän ja huono-osaisimman kansanosan SSS-hallitus on riisumassa kokonaan alastomaksi, mutta kehumista ei ole enää Timo Soininkaan tilanteessa: keväällä Perussuomalaisille äänensä antaneista äänestäisi puoluetta nyt enää 40 prosenttia!

      Vielä kaksi kuukautta sitten osuus oli 47 prosenttia, joten pako perussuomalaisista on siis vain kiihtynyt entisestään.

      Luulisi tilanteen ja kehityssuunnan alkavan kiinnostaa jo itseään Timo Soiniakin ja muutamaa muutakin persuministeriä ja kansanedustajaa, joista useammankin kuin aika monen on seuraavien vaalien jälkeen etsiydyttävä aivan muihin askareisiin...

      Mutta eipä ole kehumista Juha Sipilänkään "Suomi kuntoon" -saavutuksissa!

      Kaiken kaikkiaan SSS-hallituksen osalta on todettavissa, että Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ainoaksi "saavutukseksi" on kirjattavissa - puolen vuoden varmana aikaansaannoksena - vain tämä HS-Gallupin tulos 18.12.2015:

      "SDP nousi keskustan ohi suosituimmaksi puolueeksi

      Helsingin Sanomien mukaan tämä on ensimmäinen kerta seitsemään vuoteen, kun SDP on kyselyn suosituin puolue. Ero sosiaalidemokraattien ja keskustan välillä on niin pieni, että puolueet ovat käytännössä tasoissa.

      Sosiaalidemokraatit ovat nousseet kärkeen Helsingin Sanomien marraskuun kannatuskyselyssä.

      SDP sai HS-Gallupissa 21,1 ja keskusta 20,9 prosentin kannatuksen.

      Ero toisena olevaan keskustaan on melkein olematon, 0,2 prosenttiyksikköä, joten käytännössä SDP ja keskusta ovat tasoissa.

      Lehden mukaan tämä on ensimmäinen kerta seitsemään vuoteen, kun SDP on mittauksen suosituin puolue. Ero lehden elokuun kyselyyn on jo liki seitsemän prosenttia.

      Kokoomusta äänestäisi nyt 17,7, vihreitä 11,3 ja perussuomalaisia 10,8 prosenttia kansasta. Näiden puolueiden kannatuksessa ei ole tapahtunut suuria liikahduksia.

      Helsingin Sanomat kertoo, että pako perussuomalaisista on kuitenkin kiihtynyt entisestään. Enää 40 prosenttia keväällä PS:lle äänensä antaneista äänestäisi puoluetta nyt. Vielä kaksi kuukautta sitten osuus oli 47 prosenttia.

      Demareiden ohella myös vasemmistoliitto kohensi suosiotaan. Puolue sai 8,4 prosentin kannatuksen.

      RKP keräisi nyt 4,3, kristillisdemokraatit 3,5 ja muut puolueet 2 prosentin äänisaaliin.

      Helsingin Sanomein kannatuskysely tehtiin 16.11-10.12.2015. TNS Gallupin toteuttamaan tutkimukseen vastasi 2424 ihmistä. Mittauksen virhemarginaali on noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.

      Terhi Toivonen
      Yle 18.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/hs-gallup_sdp_nousi_keskustan_ohi_suosituimmaksi_puolueeksi/8538149

      JK.

      Koska niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      "- -Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

    • SSS-hallituksen_takana

      ja tukena olevien puolueiden kannatuskäyräkehityksessä ei ole ihmettelemistä!

      Kaiken nähnyt ex-virkamies tylynä Sipilän hallitukselle
      Juha Sipilän hallituksen syksy on ollut kohujen siivittämä. Useita budjetteja valmistelemassa ollut Erkki Virtanen ei ole koskaan nähnyt yhtä huonoa asioiden valmistelua. – Nimitän sitä toheloinniksi, hän sanoo.

      VALTIOVARAINMINISTERI Alexander Stubbin (kok) toissa päiväinen grillaaminen vasemmistoliiton ja vihreiden allekirjoittamasta välikysymyksestä nosti jälleen esiin pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen omintakeisen valmistelutyön.

      – Hallituksen asettamat tiukat aikataulut tekevät hyvän lainvalmistelun mahdottomaksi. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa eläkeläisten asumistuki. Hallitus peruutti, kuten tunnettua, leikkausehdotuksen – mikä oli sinänsä viisasta – mutta vajaassa viikossa pykälät kirjoitettiin uudelleen. Oliko asianomaisten kuulemiseen riittävästi aikaa, suomi ex-oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (Rkp) hallitusta toissa päivänä.

      STUBBIN piina alkoi, kun hän selvitti kolmisen viikkoa sitten eduskunnalle hallituksen hallintarekisterihanketta. Stubbin mukaan ”noin 90 prosenttia lausunnoista” oli hankkeelle myönteisiä. Tosiasiassa asia oli päinvastoin.

      Hallitukselle annetaan usein sadan päivän kuherruskuukausi ennen kuin ryöpytys alkaa. Tälle hallitukselle kritiikkiä on satanut heti alun jälkeen ja sekoiluakin on nähty runsaasti.

      – Tähän valtiovarainministeri Stubbin lausuntoon tiivistyi hänen ja koko Sipilän hallituksen onneton lainvalmistelu, ärisi välikysymyksen alulle pannut Paavo Arhinmäki (vas) eduskunnassa.

      ITSE hallintorekisterihanke kuopattiin Stubbin lausunnon nostattaman kohun jälkeen. Se on vain yksi esimerkki Juha Sipilän hallituksen äkkinäisistä täyskäännöksistä.

      Useiden hallitusten budjetteja valmistelemassa ollut Erkki Virtanen sanoo suoraan, ettei hän ole nähnyt urallaan yhtä surkeaa valmistelua kuin nyt. Virtanen jäi työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön tehtävistä eläkkeelle syksyllä 2015.

      Konkarin mukaan hallitus tuo julkisuuteen kuin liukuhihnalta erilaisia heittoja, joita ei ole lainkaan valmisteltu.

      – Hallituksen alun vatulointi ja iterointi ovat kääntyneet toheloinniksi, Virtanen sanoo.

      Yllä olevalla videolla näkyy yksi Juha Sipilän näkyvimmistä ulostuloista tänä syksynä. Hän piti puheen kansalaisille Ylen tv-kanavalla parhaaseen katseluaikaan.
      Tuoreimpiin esimerkkeihin kuuluu hallituksen pakkolakipaketti. Helsingin Sanomat kertoi toissa päivänä, että hallitus ei katso saaneensa tarpeeksi lausuntoja asiantuntijoilta kilpailukyvyn parantamiseen tarkoitettuihin pakkolakeihin. Valtaosa lausunnoista pyydettiin työmarkkinajärjestöiltä. Lisäksi niitä pyydettiin myös mm. ministeriöiltä ja tutkimuslaitoksilta sekä kuudelta valtiosääntöoikeuden asiantuntijalta. Heistä lausunto on saatu kahdelta. Neljä vetosi Helsingin Sanomissa aikapulaan.

      – Nyt olisi pitänyt yhtäkkiä muutamassa viikossa antaa lausunto pykälämuotoisesta luonnoksesta, vaikka kyseessä on hyvin delikaatti lakipaketti, Mikael Hidén sanoi Helsingin Sanomissa.

      Pääministeri näyttäisi tekevän ensin itse päätöksen, sitten seuraa uhkailua ja sitten taas katsotaan uudestaan. Sellainen johtamistyyli ei vaikuta kovin luottamusta herättävältä.
      Jos Jyrki Kataisen sixpack-hallitus sai kritiikkiä päättämättömyydestä, lähti Sipilän hallitus rivakasti liikkeelle, mutta leimallista sille on sittemmin ollut Virtasen termein tohelointi.

      Uskottavuutta ovat nakertaneet myös yhteiskuntasopimuksen soutaminen ja huopaaminen sekä hallituksen kriisiin ajanut sote-sotku. Yhteiskuntasopimuksen kanssa hallitus oli Virtasen mukaan jo heti alkumetreillä kuin norsu posliinikaupassa.

      – Homma lähti harkitsemattomasti liikkeelle ja oli virhe yrittää sitä niin kireällä aikataululla. Nyt sitä on puliveivattu neljä kertaa tuloksetta. Tällainen syö uskottavuutta.

      KEVÄÄLLÄ eläkkeelle jäänyt poliittisen historian professori Timo Soikkanen on yhtä mieltä siitä, että hallituksen tie on ollut normaalia kuoppaisempi.

      – Hallitukselle annetaan usein sadan päivän kuherruskuukausi ennen kuin ryöpytys alkaa. Tälle hallitukselle kritiikkiä on satanut heti alun jälkeen ja sekoiluakin on nähty runsaasti.

      Ongelmallisena Soikkanen näkee Sipilän johtamistyylin.

      – Pääministeri näyttäisi tekevän ensin itse päätöksen, sitten seuraa uhkailua ja sitten taas katsotaan uudestaan. Sellainen johtamistyyli ei vaikuta kovin luottamusta herättävältä.

      Hallituksen asettamat tiukat aikataulut tekevät hyvän lainvalmistelun mahdottomaksi.

      Virtanen muistuttaa, että ennen vanhaan tapana oli, että pääministeri pysyttelee taka-alalla ja astuu esiin vasta viime hetkellä pattitilanteen ratkaisijana. - -"

      Ilta-Sanomat 17.12.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450329163503.html

      JK.

      Koska niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Noutaja_tulossa

      SSS-hallituksellekin. Eihän sitä muuta voikaan seurata, kun pääministeri keuhkoaa kuin pahainen - natsoistaan ylpistynyt - alikessu!

      HS-gallup: Sipilän hallituksen suosio putosi – tyytymättömien määrä tuplaantunut

      Sipilän hallitukseen tyytymättömien suomalaisten määrä on HS-kyselyn mukaan kaksinkertaistunut puolessa vuodessa.

      [ http://www.hs.fi/kotimaa/a1450498293230 ]

      Hallitukseen tyytymättömien suomalaisten määrä on lehden mukaan kaksinkertaistunut puolessa vuodessa.

      Viime kesänä lähes 40 prosenttia vastaajista katsoi, että Sipilän hallitus oli onnistunut työssään erittäin tai melko hyvin. Nyt samaa mieltä oli enää 24 prosenttia.

      Pääministeri Sipilä itse on hieman suositumpi kuin hallituksensa: reilu kolmannes eli 36 prosenttia vastaajista katsoo Sipilän onnistuneen työssään. Kesäkuussa näin ajatteli vielä lähes 60 prosenttia suomalaisista.

      – Hallitukseen ja Sipilään kohdistuivat kesällä kovat odotukset, olihan Suomi luvattu panna kuntoon. Nyt on tullut monta takapakkia ja takaisinvetoa, ja ne henkilöityvät pitkälti pääministeriin, valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista kommentoi tulosta Helsingin Sanomille.

      Myös tyytyväisyys hallituspuolueisiin on laskenut. Jyrkintä lasku oli perussuomalaisilla, joihin tyytymättömien määrä on HS:n mukaan käytännössä tuplaantunut kesästä.

      Yle uutisoi aiemmin joulukuussa, että sen teettämän kyselyn mukaan oppositio on ohittanut hallituksen suosiossa.

      IS-STT 20.12.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450573556906.html

      JK.

      Taitaa olla muutamakin asia olla SSS-hallituksen pääministeriltä tyystin unohtunut!

      Pääministeri Sipilälle on aina "otollinen aika" käydä köyhien ja kurjien kimppuun eli kukkarolla!

      "Nyt loppuu sairastelu lomalla - omavastuu tulee takaisin

      Hallitus haluaa kasvattaa työntekijän omavastuuta lomalla sairastamisessa. Myös äitysloman aikaista lomakertymää halutaan leikata.

      Hallitus haluaa palauttaa työntekijän omavastuun lomalla sairastamiseen. Esityksen mukaan lomaa voisi siirtää vasta kuuden sairauspäivän jälkeen.

      Vain kaksi vuotta sitten voimaan tullen lain mukaan lomaa voi siirtää jo ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien.

      Lisäksi halutaan heikentää loman kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan aikana. Tällä hetkellä työntekijälle kertyy vuosilomaa koko perhevapaan ajalta lukuun ottamatta hoitovapaata. Uuden esityksen mukaan lomaa kertyisi vain puolen vuoden ajalta.

      Esityksien tarkoituksena on tuoda työnantajille 150 miljoonan euron säästöt. Muutokset tulisivat voimaan ensi huhtikuun alussa.

      Tavoitteet on kirjattu myös hallitusohjelmaan.

      Antti Parviala
      Yle 17.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/nyt_loppuu_sairastelu_lomalla_-_omavastuu_tulee_takaisin/8536890

      Vrt.

      "Kommentti: Hallitus ei pysty pilaamaan kaikkea

      - - ONNEKSI tällekin hallituksen päätökselle on takaportti. Kuntien ei ole pakko noudattaa hallituksen linjausta, vaan ne voivat maksaa omasta pussistaan myös huono-onnisten lasten päivähoidon.

      Ainakin Helsingissä ja Tampereella aiotaan tehdä niin. Valtio säästää, kuntalaiset maksavat. Ja verotus liikahtaa taas yhden askeleen kohti tasaveroja. - -"

      Pekka Seppänen
      Kirjoittaja on neuvonantaja ja valmentaja"

      Ilta-Sanomat 16.12.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450143975777.html

      Vrt.

      Yle 16.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/stubb_hallitus_ei_peraanny_kilpailukykypaketistaan/853337

      "Jopa 800 euron lisälasku perheille – tämäkin meni läpi eduskunnassa"

      Länsiväylä 15.12.2015
      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/347093-jopa-800-euron-lisalasku-perheille-tamakin-meni-lapi-eduskunnassa

      Eihän Alexander "Sori siitä" Stubbilta ja uusiokepulaiskaksikolta Juha Sipilä & Anne Berner (ent. kok.) muuta juuri voinut odottaakaan kuin pimitystä ja sumutusta, onhan alun alkaen heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus - pakkolakihankkeiden ohessa - ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Tuskin oli sattuma, että SSS-hallituksella tavoitteena olikin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin on näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      "- -Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

    • Tie_helvettiin_on

      kivetty hyvillä (?) aikomuksilla!

      Suomen ja Ruotsin pääministereitä yhdistää se, että he tulivat politiikan ulkopuolelta, mutta kotiläksyt ovat jääneet tekemättä ja hurmauskurssille olisi tarvetta, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Hanna Vesala. (IS 21.12.2015)

      PÄÄMINISTERIT Juha Sipilä (kesk) ja Stefan Löfven päättävät vaikean vuoden 2015 yhtä alakuloisissa tunnelmissa – ainakin jos gallupeja katsotaan.

      Ruotsissa sosiaalidemokraatit rämpivät maan nykyhistorian suurimmassa kriisissä. Gallup-luvut ovat alhaalla, eivätkä Löfvenin taidot pääministerinä saa kummoisiakaan arvioita.

      Parempia uutisia ei saanut Juha Sipilä Helsingin Sanomien viikonloppuna julkaisemassa gallupissa. Sen mukaan hallitusta arvostelevien määrä on kaksinkertaistunut puolessa vuodessa.

      Vielä hallituksen alkutaipaleella kesällä 2015 lähes 40 prosenttia katsoi Sipilän hallituksen onnistuneen työssään erittäin tai melko hyvin. Nyt niin katsoo enää 24 prosenttia.

      Niin paljon kuin Jyrki Kataisen (kok) sixpack-hallitusta parjattiinkin, on Sipilän hallituksen kannatus romahtanut nyt sen loppuaikojen tasolle.

      ”Kritiikkivyöry on kuin tsunami.”

      ”Suunta on epäselvä.”

      ”Koordinointi on puutteellista.”

      Luulitko lukevasi Sipilän sähköpostiinsa saamia moitteita? Väärin. Ripityksen kohde on Löfven, jolle myös omat käänsivät selkänsä viikonloppuna ruotsalaislehti Aftonbladetissa.

      Ne voisivat kuitenkin hyvin olla myös suomalaisten Sipilälle lähettämiä terveisiä. Keskustan äänestäjien luotto Sipilään on sen sijaan vielä odottavalla kannalla, trendi on tosin laskusuuntainen. HS-gallupin mukaan keskustan kannattajista 70 prosenttia katsoo nyt Sipilän onnistuneen tehtävässään vähintään melko hyvin. Kesäkuun alussa luku oli 90 prosenttia.

      PIINAAVAKSI molempien pääministerien tilanteen tekee se, että heidän johtajuuttaan arvostellaan kovin sanoin. Yhtäläisyys on huomattu myös Ruotsissa.

      ”Se, että Stefan Löfveniä pidetään yhtä kömpelönä kuin Sipilää, ei liene suuri lohtu...”, sivalsi Svenska Dagbladetin Janerik Larsson eilen pääkirjoituksessaan.

      Vielä kesän alussa Sipilästä odotettiin Suomen pelastajaa kuin uudesti syntynyttä Messiasta. Nyt häneen tyytymättömien osuus on HS-gallupissa kasvanut puolessa vuodessa 14 prosentista 37 prosenttiin. Pääministerinä hän on tipahtanut kannatuksessa jo Kataisen taakse, mutta voittaa vielä Alexander Stubbin (kok).

      SIPILÄÄ JA LÖFVENIÄ yhdistää se, että he ovat poliitikkoina yhä untuvikkoja. Löfven on ollut täysipäiväisesti mukana politiikassa kolmisen vuotta. Sipilä on ollut kansanedustaja keväästä 2011 alkaen.

      Löfven tuli politiikkaan ay-johtajan pallilta, miljonääri-insinööri Sipilä yritysmaailmasta.

      Löfveniä, kuten Sipilääkin, kiiteltiin aluksi siitä, että politiikan ulkopuolelta tulleina, he osasivat ajatella totutusta poikkeavasti. Sittemmin vahvuudesta on tullut molempien heikkous. Pääministeri joutuu aivan toisenlaiseen pyöritykseen kuin ay- tai yritysjohtaja.

      VUOSI 2015 olisi ollut raskas kenelle tahansa pääministerille niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Suomea painaa synkkä talouskriisi ja omalle rajalle tullut pakolaiskriisi. Jälkimmäinen on ollut äärimmäisen vaikea pala myös ruotsalaiskollegalle.

      Ruotsin talous on vahvassa vedossa, mutta sosiaalidemokraattien johtajana Löfveniä rasittaa se, että pääministeripuolueen suunta ja viesti äänestäjille on puuroutunut pahasti.

      Sama ongelma on ollut pakolaiskriisin hoidossa. Syksyllä Löfven piti ruotsalaisten kansallisena velvollisuutena huolehtia kaikista pakolaisista. Hänen Euroopassaan ei ollut muureja. Sittemmin Löfven on kertonut Ruotsin kiristävän pakolaispolitiikkaansa.

      Erään Aftonbladetille nimettömänä puhuneen sosiaalidemokaraatin mukaan Löfvenin työstä puuttuu punainen lanka: omat joukot sen paremmin kuin kansakaan eivät tiedä, minne ollaan matkalla.

      Suomalaiset tietävät, että Sipilä haluaa pelastaa Suomen talouskurimuksesta. Hankkeet tavoitteen saavuttamiseksi tuntuvat vain kerta toisensa päättyvän erilaisiin kohuihin ja jumahtavan joko murskakritiikkiin tai löperösti tehtyihin esityksiin. Luottamus on sulanut.

      Sen ovat saaneet tuntea nahoissaan myös hallituksen SSS-miehistä Timo Soini (ps) ja Alexander Stubb. Suomalaista 24 prosenttia katsoo Soinin onnistuneen tehtävissään erittäin hyvin tai melko hyvin. Stubbin vastaava luku on 16 prosenttia.

      Löfvenin ahdinkoa Aftonbladetissa käsitellyt kakkospäätoimittaja Lena Mellin ehdotti Ruotsin hallitukselle hurmauskurssilla käyntiä. Se ei tekisi pahaa SSS-miehillekään.

      Valtiovarainministeri Alexander Stubbin tavaramerkiksi muodostunut hymy on hyytynyt jo kauan sitten. Kuten Mellin huomauttaa Ruotsin hallitusta suomiessaan, ei hymystä ole juuri väliksikään, jos näyttää siltä, että homma ei ole hallussa.- -"

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450661162800.html

      JK. Koska näin on näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan vaihtoehto!

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

      "Sori siitä"!

    • Kauhistuttava_tosiasia

      että perustiedotkin on pääministeri Sipilällä hukassa miltei kaikista mahdollisista
      kansantaloudellisista, perustuslaillisista ja kansainvälisiä ihmis- ja perusoikeuksia koskevista asioista!

      Varsin monessa asiassa on siis oikeassa Väyrynen - vaikkei siis kuitenkaan aivan kaikessa!

      Väyrynen ryöpyttää hallituksen paketteja: "Riittämättömiä ja liian hitaita"

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vayrynen-ryopyttaa-hallituksen-paketteja-riittamattomia-ja-liian-hitaita/5619854

      Väyrynen ryöpyttää hallitusta: Paketit riittämättömiä ja liian hitaita

      Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) mukaan Suomi on yhden totuuden maa, jossa sekä hallitus että oppositio ovat siinä uskossa, että euroalueessa täytyy nyt olla ja pysyä.

      Väyrysen mukaan myös media vaikenee tyystin siitä, että nykypolitiikalle on olemassa vaihtoehto. Hän kritisoi sitä, että ulkomailta tulevia aloitteita ja asioita arvostetaan enemmän kuin sitä, mitä keskustelua käydään kotimaassa.

      Hän haluaa haastaa tätä ajatustapaa kansalaisaloitteellaan, joka saavutti viime kuussa kriittisen 50 000 kannattajan rajapyykin.

      Väyrysen aloitteen mukaan Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Siinä sanotaan, että eurosta on koitunut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä sekä julkisen talouden paha alijäämä.

      Huomenta Suomessa vieraillut Väyrynen sanoo, että monessa Euroopan maassa pohditaan tällä hetkellä EU-alueen toimintaa. Hänen mukaansa Suomi on kallis maa, eikä jo saavutetuista eduista ja esimerkiksi palkkatasosta haluta tinkiä. Syynä tähän on Suomen vahva ay-liike, joka ei jousta.

      – Suomessa ei kyetä pudottamaan palkkoja ja eläkkeitä kymmeniä prosentteja, ei voida tehdä sisäistä devalvaatiota, hän sanoo.

      Väyrysen mukaan oma valuutta johtaisi nopeasti talouskasvuun. Nyt hallituksen paketit ovat riittämättömiä ja toimet liian hitaita.

      Hänen mukaansa euroero ei olisi valtavan kallista, ja nopean talouskasvun myötä se maksaisi itsensä takaisin.

      – Hintalappua ei kukaan tiedä, mutta on heitetty ihan järjettömiä lukuja, Väyrynen sanoo ja toivoo, että asiaa tutkittaisiin nyt kunnolla.

      Huomenta Suomi

      Väyrynen: EU käyttää pakolaiskriisiä liittovaltiokehityksen syventämiseen

      Väyrysen aloite eurojäsenyydestä etenemässä eduskuntaan – tekeekö markka paluun? su 15.11.

      "Suomi on nyt suurennuslasin alla" - Näin mepit arvioivat Suomen mainetta EU:ssa ma 9.11.

      Paavo Väyrynen ei ole yksin – suomalaiset hakevat innokkaasti Viron e-asukkuutta ma 26.10.

      Mitä mieltä olet Paavo Väyrysen kissavideosta? ”Nyt on kissa pöydällä” to 3.9.

      Mtv KOTIMAA 21.12.2015 08:31
      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vayrynen-ryopyttaa-hallituksen-paketteja-riittamattomia-ja-liian-hitaita/5619854

      JK.

      Taitaa olla muutamakin asia olla SSS-hallituksen pääministeriltä tyystin unohtunut!

      Pääministeri Sipilälle on aina "otollinen aika" käydä köyhien ja kurjien kimppuun eli kukkarolla!

      "Nyt loppuu sairastelu lomalla - omavastuu tulee takaisin

      Hallitus haluaa kasvattaa työntekijän omavastuuta lomalla sairastamisessa. Myös äitysloman aikaista lomakertymää halutaan leikata.

      Hallitus haluaa palauttaa työntekijän omavastuun lomalla sairastamiseen. Esityksen mukaan lomaa voisi siirtää vasta kuuden sairauspäivän jälkeen.

      Vain kaksi vuotta sitten voimaan tullen lain mukaan lomaa voi siirtää jo ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien.

      Lisäksi halutaan heikentää loman kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan aikana. Tällä hetkellä työntekijälle kertyy vuosilomaa koko perhevapaan ajalta lukuun ottamatta hoitovapaata. Uuden esityksen mukaan lomaa kertyisi vain puolen vuoden ajalta.

      Esityksien tarkoituksena on tuoda työnantajille 150 miljoonan euron säästöt. Muutokset tulisivat voimaan ensi huhtikuun alussa.

      Tavoitteet on kirjattu myös hallitusohjelmaan.

      Antti Parviala
      Yle 17.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/nyt_loppuu_sairastelu_lomalla_-_omavastuu_tulee_takaisin/8536890

      Vrt. "Köyhän asialla"?

      Yle 16.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/stubb_hallitus_ei_peraanny_kilpailukykypaketistaan/853337

      "Jopa 800 euron lisälasku perheille – tämäkin meni läpi eduskunnassa"

      Länsiväylä 15.12.2015
      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/347093-jopa-800-euron-lisalasku-perheille-tamakin-meni-lapi-eduskunnassa

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Koska näin on näreet

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      ja erittäin perusteellinen ja perusteltu vaihtoehto

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

      "Sori siitä!"

    • SSS-hallituksen_EUrointo

      vaaraksi koko kansalle!

      Ylen tekemän - tosin suppean - mielipidetutkimuksen mukaan "euroa ei hylätä, vaikka se haittaisikin taloutta"?!?

      "Euroa ei hylätä, vaikka se haittaisikin taloutta

      Suomalaisten mielestä eurosta on haittaa maan taloudelle, mutta silti selvästi suurempi osa haluaa pysyä mukana yhteisessä valuutassa kuin erota siitä. Ylen teettämän mielipidetutkimuksen mukaan perussuomalaisten kannattajien selvä enemmistö sanoisi eurolle jäähyväiset.

      [
      Kuva: Yle Uutisgrafiikka

      http://yle.fi/uutiset/tutkimus_euroa_ei_hylata_vaikka_se_haittaisikin_taloutta/8545489 ]

      Suomalaisten enemmistö uskoo edelleen eurojäsenyyteen, vaikka monen mielestä siitä on vahinkoa Suomen taloudelle. Ylen teettämän mielipidetutkimuksen mukaan eurojäsenyyttä kannattaa 54 prosenttia suomalaisista, eurosta eroa haluaa 31 prosenttia.

      Vastanneista 8 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Jos Suomen eurojäsenyydestä pidettäisiin nyt kansanäänestys, 7 prosenttia jättäisi lisäksi kokonaan äänestämättä.

      Tulos on ristiriitainen, sillä suuri osa suomalaisista sanoo, että ilman euroa Suomen taloudella menisi paremmin. Vain viidennes vastaajista on sitä mieltä, että ilman euroa Suomella menisi nykyistä huonommin.

      Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen selittää vastausten ristiriitaa sillä, että euroa kannatetaan muistakin kuin taloudellisista syistä.

      – Tässä on myös voimakas tunnepuoli. Onhan euro yhdenlainen yhteisö, sillekin annetaan arvo, Rahkonen pohtii.

      Kannatusta selittävät myös hyödyt, joita esimerkiksi matkailijat saavat Euroopan reissuilla.

      Kannatus alamäessä

      Euron kannatus on kuitenkin muutamassa vuodessa hiipunut vauhdilla. Taloustutkimuksen neljä vuotta sitten tekemässä kyselyssä eurojäsenyys sai peräti 72 prosentin kannatuksen. Vastustajien osuus oli silloin vain 19 prosenttia.

      Onhan euro yhdenlainen yhteisö - sillekin annetaan arvo
      – Juho Rahkonen, Taloustutkimus

      Suurin käänne on tapahtunut perussuomalaisia kannattavien vastaajien piirissä. Nyt kaksi kolmasosaa perussuomalaisia kannattavista äänestäisi eurosta eroamisen puolesta. Neljä vuotta sitten eroamista kannatti selvästi alle puolet.

      – Perussuomalaisten kannatus on lähes puolittunut ja näyttää että puoluetta edelleen kannattavien mielipiteet väkevöityvät. Jäljelle jääneiden kannattajien mielipiteet ovat entistä eurokriittisempiä, Rahkonen analysoi.

      Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa tehtiin 1 012 henkilökohtaista haastattelua.

      Päivitetty klo 7.58: Vaihdettu jutusta virheellinen grafiikka sekä lisätty tekstiin EOS-vastaajien osuus ja niiden, jotka eivät äänestäisi lainkaan.

      Antti Parviala
      Yle 22.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/tutkimus_euroa_ei_hylata_vaikka_se_haittaisikin_taloutta/

      Vrt.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13728419/jo-vaaryys-vallan-saapi-se-huutaa-taivaaseen

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13794390/otollinen-aika-jakaa-muutakin-kuin-rauhan-sanaa

      JK.

      Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ainoaksi varmaksi "saavutukseksi" on kirjattavissa vain tämä HS-Gallupin tulos 18.12.2015:

      "SDP nousi keskustan ohi suosituimmaksi puolueeksi

      Helsingin Sanomien mukaan tämä on ensimmäinen kerta seitsemään vuoteen, kun SDP on kyselyn suosituin puolue. Ero sosiaalidemokraattien ja keskustan välillä on niin pieni, että puolueet ovat käytännössä tasoissa.

      Sosiaalidemokraatit ovat nousseet kärkeen Helsingin Sanomien marraskuun kannatuskyselyssä.

      SDP sai HS-Gallupissa 21,1 ja keskusta 20,9 prosentin kannatuksen.

      Ero toisena olevaan keskustaan on melkein olematon, 0,2 prosenttiyksikköä, joten käytännössä SDP ja keskusta ovat tasoissa.

      Lehden mukaan tämä on ensimmäinen kerta seitsemään vuoteen, kun SDP on mittauksen suosituin puolue. Ero lehden elokuun kyselyyn on jo liki seitsemän prosenttia.

      Kokoomusta äänestäisi nyt 17,7, vihreitä 11,3 ja perussuomalaisia 10,8 prosenttia kansasta. Näiden puolueiden kannatuksessa ei ole tapahtunut suuria liikahduksia.

      Helsingin Sanomat kertoo, että pako perussuomalaisista on kuitenkin kiihtynyt entisestään. Enää 40 prosenttia keväällä PS:lle äänensä antaneista äänestäisi puoluetta nyt. Vielä kaksi kuukautta sitten osuus oli 47 prosenttia.

      Demareiden ohella myös vasemmistoliitto kohensi suosiotaan. Puolue sai 8,4 prosentin kannatuksen.

      RKP keräisi nyt 4,3, kristillisdemokraatit 3,5 ja muut puolueet 2 prosentin äänisaaliin.

      Terhi Toivonen
      Yle 18.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/hs-gallup_sdp_nousi_keskustan_ohi_suosituimmaksi_puolueeksi/853814

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      tarvitaan kansanäänestys eurosta!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "- -Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

    • EUn_ytimessä_ollaan

      Professorin tuomio: Suomi olisi pärjännyt paremmin euron ulkopuolella

      Helsingin yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti arvioi, että Suomen kannalta euron ulkopuolelle jättäytyminen olisi voinut olla parempi vaihtoehto kuin eurojäsenyys. Ylen tv-uutisissa vieraillut Jäntti pohti, että tällaista arviota tukevaa taloustieteellistä tutkimusta on aika paljon.

      Professori Jäntti huomauttaa, ettei kukaan voi sanoa varmuudella, kumpi vaihtoehto olisi ollut Suomelle parempi: eurojäsenyys vai markassa pysyminen.

      – Suomen olisi ehkä käynyt paremmin euron ulkopuolella. Sehän on kuitenkin eri asia, miten Suomen kävisi, jos se eroaisi eurosta. Kukaan ei tiedä, millaiseen maailmaan Suomi tuolloin lähtisi, Jäntti sanoi Ylen klo 18:n tv-uutisissa.

      Professori Markus Jäntti työskenteli ennen Suomeen paluutaan professorina Tukholman yliopistossa. Tällä hetkellä hän toimii VATT:n ja Helsingin yliopiston yhteisessä julkistalouden professorin tehtävässä.

      Euroalueen talousvaikeuksien aikana on noussut usein esille juuri Ruotsin ja Suomen erilaiset talous- ja rahapoliittiset päätökset.

      Joissakin puheenvuoroissa Ruotsia on kritisoitu vapaamatkustajuudesta eli se on saanut euron mukanaan tuoman vakauden, mutta samalla pitänyt itsellään omasta valuutasta saatavat kilpailukykyhyödyt. Professori Jäntin mukaan väitettä on hyvin vaikea mitata.

      – Siihen, että Ruotsi on menestynyt paremmin kuin Suomi, on monia tekijöitä.

      Kun Suomi ja Ruotsi aikoinaan pohtivat samaan aikaan euroon liittymistä, molemmissa maissa mietittiin asiaa myös työmarkkinoiden kannalta. Sekä Suomessa että Ruotsissa päädyttiin melko yleisesti siihen, että työmarkkinoiden olisi muututtava hyvinkin olennaisesti. Tätä pidettiin tärkeänä, jotta euro-oloihin sopeuduttaisiin riittävän hyvin.

      – Ruotsissa se sopeuttaminen toteutettiin paljon pidemmälle kuin Suomessa. Siinä mielessä on hassua, että Ruotsi ei liittynyt eurojärjestelmään, mutta Suomi liittyi tekemättä tätä sopeutusta, Jäntti sanoo.

      Jari Järvinen
      Yle 22,12,2015
      http://yle.fi/uutiset/professorin_tuomio_suomi_olisi_parjannyt_paremmin_euron_ulkopuolella/8548928

      JK.

      a, kun Ylen tekemän - tosin suppean - mielipidetutkimuksen mukaan "euroa ei hylätä, vaikka se haittaisikin taloutta"?

      Tutkimus: Euroa ei hylätä, vaikka se haittaisikin taloutta

      Suomalaisten mielestä eurosta on haittaa maan taloudelle, mutta silti selvästi suurempi osa haluaa pysyä mukana yhteisessä valuutassa kuin erota siitä. Ylen teettämän mielipidetutkimuksen mukaan perussuomalaisten kannattajien selvä enemmistö sanoisi eurolle jäähyväiset.

      [eurokysely
      Kuva: Yle Uutisgrafiikka

      http://yle.fi/uutiset/tutkimus_euroa_ei_hylata_vaikka_se_haittaisikin_taloutta/8545489 ]

      Suomalaisten enemmistö uskoo edelleen eurojäsenyyteen, vaikka monen mielestä siitä on vahinkoa Suomen taloudelle. Ylen teettämän mielipidetutkimuksen mukaan eurojäsenyyttä kannattaa 54 prosenttia suomalaisista, eurosta eroa haluaa 31 prosenttia.

      Vastanneista 8 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Jos Suomen eurojäsenyydestä pidettäisiin nyt kansanäänestys, 7 prosenttia jättäisi lisäksi kokonaan äänestämättä.

      Tulos on ristiriitainen, sillä suuri osa suomalaisista sanoo, että ilman euroa Suomen taloudella menisi paremmin. Vain viidennes vastaajista on sitä mieltä, että ilman euroa Suomella menisi nykyistä huonommin.

      Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen selittää vastausten ristiriitaa sillä, että euroa kannatetaan muistakin kuin taloudellisista syistä.

      – Tässä on myös voimakas tunnepuoli. Onhan euro yhdenlainen yhteisö, sillekin annetaan arvo, Rahkonen pohtii.

      Kannatusta selittävät myös hyödyt, joita esimerkiksi matkailijat saavat Euroopan reissuilla.

      Kannatus alamäessä

      Euron kannatus on kuitenkin muutamassa vuodessa hiipunut vauhdilla. Taloustutkimuksen neljä vuotta sitten tekemässä kyselyssä eurojäsenyys sai peräti 72 prosentin kannatuksen. Vastustajien osuus oli silloin vain 19 prosenttia.

      Onhan euro yhdenlainen yhteisö - sillekin annetaan arvo

      – Juho Rahkonen, Taloustutkimus

      Suurin käänne on tapahtunut perussuomalaisia kannattavien vastaajien piirissä. Nyt kaksi kolmasosaa perussuomalaisia kannattavista äänestäisi eurosta eroamisen puolesta. Neljä vuotta sitten eroamista kannatti selvästi alle puolet.

      – Perussuomalaisten kannatus on lähes puolittunut ja näyttää että puoluetta edelleen kannattavien mielipiteet väkevöityvät. Jäljelle jääneiden kannattajien mielipiteet ovat entistä eurokriittisempiä, Rahkonen analysoi.

      Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa tehtiin 1 012 henkilökohtaista haastattelua.

      Antti Parviala
      Yle 22.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/tutkimus_euroa_ei_hylata_vaikka_se_haittaisikin_taloutta/

      Vrt.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13738556/mita-vuoden-1998-emu-ratkaisusta-on-siunaantunut

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13909810/tilannearvio-on-tehtava-nyt-ja-ratkaisut-nopeasti!#comment-82301105

      Sori siitä!

    • Muutos_on_välttämätön

      Ja se on mahdollinen!

      Hallituksen suosio kääntyi laskuun, Sipilään tyytymättömien määrä yli kaksinkertaistui

      Pääministeriin tyytymättömien kansalaisten osuus on kasvanut puolessa vuodessa 14 prosentista 37 prosenttiin - -

      - - Ensimmäinen mittaus kansalaisten suhtautumisesta Sipilän hallitukseen tehtiin kesäkuussa, kun sen varsinainen työ oli vasta käynnistymässä. Tuolloin tuoreen ja melko kivuttomasti synnytetyn valtioneuvoston suosio ampaisi oitis yhtä ylös kuin pääministeri Jyrki Kataisen (kok) kabinetin suosio oli parhaimmillaan keväällä 2012.

      Kesällä lähes 40 prosenttia oli sitä mieltä, että Sipilän hallitus on onnistunut työssään erittäin tai melko hyvin, kun nyt enää 24 prosenttia on sitä mieltä.

      Huippusuosio on siis laantunut ja vastaa enää Kataisen hallituksen loppuaikojen kannatusta.

      Pääministeri Juha Sipilä oli heti hallituksen alkutaipaleella itse tuntuvasti pidetympi kuin hänen johtamansa hallitus. Enemmistö eli lähes 60 prosenttia kansalaisista oli tuolloin sitä mieltä, että Sipilä on onnistunut työssään erittäin tai melko hyvin. Nyt samaa mieltä on enää runsas kolmannes eli 36 prosenttia.

      Näillä lukemilla Sipilä alittaa jo Kataisen kannatuksen mutta ylittää vielä Alexander Stubbin (kok) pääministerinä nauttiman kansansuosion. Sipilään tyytymättömien kansalaisten osuus on kasvanut puolessa vuodessa 14 prosentista 37 prosenttiin. - -"

      HS KOTIMAA 20.12.2015
      http://www.hs.fi/kotimaa/a1450498293230?ref=hs-mob-prio1617-3

      JK. Kuka tahansa, kenties jo jopa SSS-hallituksen Sipilä, Soini ja Stubb ymmärtävät sen, mistä asti ja mistä päätöksistä ja millaisista euron ja EMU:n valuvioista juontuvat sekä Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron ja euroalueen kriisin synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi ovat juontuneet ja edelleen juontuvatkin!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      ja kun vähempi ei ole näyttänyt auttavan, tarvitaan kansanäänestys eurosta!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "- -Tälle SSS-politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

      http://www.hs.fi/mielipide/a1449977453709

      Vrt.

      Euroerolla vahva kannatus

      Ylen teettämä mielipidetutkimus osoittaa, että Suomen eroamisella euroalueesta on vahva ja nouseva kannatus. Vain 20 prosenttia kyselyyn vastanneista katsoo, että ilman euroa Suomi pärjäisi heikommin. Eroamista euroalueesta kannattaa tässä vaiheessa jo yli kolmannes siihen kantaa ottaneista.

      Euroalueesta eroamista epäröidään sen vuoksi, että siitä aiheutuvia ongelmia ja kustannuksia on julkisuudessa paisuteltu. Jos euroero toteutetaan järkevästi, siitä ei aiheudu mainittavia kustannuksia, ja saavutettavat hyödyt kattavat ne nopeasti.

      Euroeron kannatus kasvaa edelleen, kun suomalaiset tulevat laajemmin tietoisiksi siitä, että oman valuutan käyttöönotto antaa mahdollisuuden luopua palkkojen alentamisesta, eläkeindeksien jäädyttämisestä ja kipeimmistä valtion menoleikkauksista. Oma kelluva valuuttamme devalvoituisi ja tämän ansiosta taloutemme lähtisi nopeasti vahvaan kasvuun, mikä hyödyttäisi kaikkia suomalaisia.

      Toisaalta suuri enemmistö suomalaisista ei hyväksy sitä, että joutuisimme osaksi velkaunionia ja ylikansallista liittovaltiota. Tältä voimme välttyä vain irrottautumalla euroalueesta. Oman valuutan ansiosta pääsemme talouspolitiikan osalta samaan asemaan Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa.

      Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on saanut tuekseen jo yli 52 000 suomalaista. Aloitteen saamista eduskuntakäsittelyyn viivästyttää se, että Väestörekisterikeskus voi aloittaa allekirjoitusten tarkistamisen vasta muutaman viikon kuluttua. Siksi keräys jatkuu 16. tammikuuta saakka.

      22.102.2015
      http://www.paavovayrynen.fi/2015/12/22/euroerolla-vahva-kannatus/

    • Jo_on_aikoihin_eletty

      Henki ja terveys ovat uhattuina, kun persuministerit Soini ja Niinistö "tapattavat talossa ja puutarhassa" - EU-turvatakeiden valekaavussa?!?

      "Kovaa kritiikkiä sotilaiden pakkokomennuksille ulkomaille: henki ja terveys uhattuina

      Sotilaan henkeen kohdistuvat riskit kovenevat selvästi, jos velvollisuus puolustaa Suomea laajenisi velvollisuudeksi taistella ulkomailla, arvioi Aliupseeriliiton Mika Oranen. Ulkoministerio valmistelee pikavauhtia lakia, jotta Suomi voisi osallistua sotilaallisesti EU-turvatakuisiin. Puolustusministeri harkitsee mahdollisuutta tehdä osasta ulkomaankomennuksista sotilaille pakollisia.

      Sukellusveneen etsimistä Itämerellä. Pommien jäljittämistä vainukoiran avulla Pariisissa. Ilmavalvontaa. Kaapattu matkustajalaiva Tallinnan aluevesillä.

      Esimerkiksi tällaisiin EU:n sisäisiin operaatioihin suomalaisten sotilaiden olisi pakko osallistua, mikäli ulkoministeriön valmistelemaan lakiin kirjataan lisäkohta pakollisuudesta. Muutos koskisi konkreettisimmin rivisotilaita, jotka kentällä toimivissa taistelujoukoissa pääosin työskentelevät. Aliupseeriliiton jäsenistä velvoite koskisi noin 2400:tta sotilasta.

      – Suhtaudun palveluksessa olevien velvollisuuteen hyvin kriittisesti. Sotilas joutuu hyvin yllättävään tilanteeseen, joka voi uhata hänen henkeään, terveyttään ja perheensä toimeentuloa. Riskit kohdistuivat suuressa määrin aliupseeristoon, toteaa Aliupseeriliiton puheenjohtaja Mika Oranen.

      EU:n turvatakuut otettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran käyttöön Ranskan pyynnöstä Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Suomen laki ei salli sotilaallista osallistumista turvatakuisiin. Tämä muuttuu, jahka erillislaki EU:n keskinäisen avunannon velvoitteen toteuttamisesta tulee voimaan. Eduskunta saa lakiesityksen eteensä tänä talvena.

      Jos mukaan tulee lisäys komennusten pakollisuudesta, sotilaat voivat Orasen mukaan joutua selvästi kovemman luokan tehtäviin kuin mihin he sitoutuivat puolustusvoimissa aloittaessaan.

      – Tällä hetkellä palveluksessa olevat ammattisotilaat ovat orientoituneet puolustamaan Suomea. Velvollisuus muuttaisi tämän orientaation kokonaan. He eivät ole rekrytoituessaan tienneet että he mahdollisesti joutuvat etulinjan taistelijoiksi ulkomaille. Aikaisempi lainsäädäntö ei edes mahdollistanut tällaista, Oranen jatkaa.

      Lain yhdenvertaisuus arveluttaa

      Johtotehtävissä toimivien Upseeriliitto kertoo suhtautuvansa lakiuudistukseen avoimesti. Jos pakko otetaan käyttöön, Upseeriliton puheenjohtajan Jari Rantalan mukaan keskeistä on määritellä selkeästi, keitä se koskisi.

      – Jos tulisi isompi kriisi, laitettaisiko vain kantahenkilökunnalle velvollisuus lähteä, vai koskisiko se vaikka reserviläisiä tai asevelvollisia, Rantala kysyy.

      Rantalan mukaan yhdenvertaisuuden toteutuminen herättää kysymyksiä tilanteissa, joihin tarvitaan muidenkin ammattiryhmien kuin sotilaiden osaamista.

      – Onko velvoite tällöin yhdenvertainen? Miksi vain sotilaat voitaisiin pakolla käskeä? Pitäisikö esimerkiksi matkustajalaivan kaappaustilanteessa poliisitkin pakottaa ulkomaantehtäviin, Rantala pohtii.

      Päällystöliiton puheenjohtajan Sakari Vuorenmaan mukaan lakimuutos on huomattava ilman pakkoakin. Kyse on ensisijaisesti työehdoista ja lain tarkkuudesta.

      – Operaatioiden pitää olla ajallisesti ja kokoonpanon puolesta tarkasti määriteltyjä, etteivät ne lähde venymään kuten nykyiset kriisinhallintaoperaatiot. Pääsääntöisesti kuusi tai 12 kuukautta, Vuorenmaa sanoo.

      Kriisinhallinta säilyisi vapaaehtoisena

      Vapaaehtoisuudesta luopuminen tuli esille viime perjantaina Aamu-tv:ssä, kun puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) totesi, että sotilaallisten ulkomaantehtävien pakollisuutta pitää pohtia, kun kyse on EU-maiden turvatakuista.

      – Keskinäisen avunannon velvoite, siinä on syytä tarkistaa, olisiko pakollisuus uskottavuuden kannalta tarpeellista, Niinistö sanoi.

      Se miten Suomi tulevaisuudessa muita maita auttaisi on täysin auki. Kriisinhallintatehtävien vapaaehtoisuuteen lakimuutoksella ei kuitenkaan kajottaisi, sillä kriisinhallinnalle on oma lakinsa. Pakko ei siis koskisi niitä kriisinhallintatehtäviä, joihin Suomi Ranskaa auttaakseen nyt osallistuu Libanonissa tai Pohjois-Irakin kurdialueella.

      Aliupseeriliiton Orasen mukaan on selvää, että ulkomaantehtävissä sotilaiden henkeen ja terveyteen kohdistuisi lähtökohtaisesti isompia riskejä kuin kotimaassa.

      – Uhka on ilmeinen, mutta minkä asteinen uhka on, sitä on vaikea sanoa, koska sotilaalliset tehtävät voivat pitää sisälllään suunnittelua, etulinjan taistelua juoksuhaudoissa ja kaikkea siltä välilltä.

      Pakko karkottaisi Orasen mukaan osan ammattisotilaista toisiin töihin.

      – Uskon että sillä olisi vaikutuksensa niin sotilasammattiin rekrytoituvien henkilöiden määrään kuin laatuun. Ne kehittyisivät supistuvassa määrin.- -"

      Yle 23.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/kovaa_kritiikkia_sotilaiden_pakkokomennuksille_ulkomaille_henki_ja_terveys_uhattuina/8545837

    • Berner_pikapuoliin

      lankkua pitkin?

      Anne Bernerin ministerinura ei kovin kauan kestäne; lähtölaskenta jo alkanut ?

      Finaviassa johdannaisjärjestelyjä ja niistä aiheutuneita jättitappioita koskevat tutkimukset keskeytyivät liikenneministeri Anne Bernerin yhteydenottoon. Ministeri rikkoi hyvää hallintotapaa puuttumalla suoraan yhtiön toimintaan.

      Liikenneministerin puuttuminen Finavian tutkintaan oli ennenkuulumatonta.

      Valtiontalouden tarkastusvirasto on alkanut selvittää valtion lentokenttäyhtiö Finavian hallituksen ja liikenneministeri Anne Bernerin toimia, jotka liittyvät Finaviassa tehtyihin johdannaiskauppoihin vuosina
      2009-2011. Asiasta kertoi eilen Helsingin Sanomat.

      Liikenneministeri Berner vihelsi yllättäen pelin poikki, kun poliisi ja syyttäjä olivat alkaneet tutkia Finaviassa tehtyjä johdannaisjärjestelyitä ja niistä aiheutuneita 34 miljoonan euron tappioita.

      Jättitappiot syntyivät koronvaihtosopimuksista, joille ei ole löytynyt mitään järjellistä perustetta. Ilmeisesti niitä tehtiin puhtaasti spekulatiivisista syistä.

      Bernerillä itsellään ei ole mitään tekemistä johdannaisjärjestelyiden kanssa. Sen sijaan hänen yhteydenottonsa jälkeen Finavian hallitus luopui korvausvaatimuksistaan niin Finavian entistä johtoa kuin tilintarkastusyhtiö Deloitte & Touchea kohtaan.

      Ministeri rikkoi hyvää hallintotapaa puuttumalla suoraan yhtiön toimintaan ja mahdollisesti esti veronmaksajien edun toteutumisen.

      Bernerin yhteydenotosta tuohtuneina Finavian hallituksen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi ja hallituksen jäsen Pirkko Salminen jättivät paikkansa.

      Finavian sotkuissa on monta kysymysmerkkiä. Valtiontalouden tarkastusvirasto vaati jo pari vuotta sitten valtio-omistajaa selvittämään Finanvian johdon ja hallituksen vastuut johdannaiskaupoissa, mutta mitään ei tapahtunut.

      Finavian hallitus heräsi asialle lopulta viime keväänä, mutta jätti päätöksentekonsa kanteista aivan kanneoikeuden päättymisen rajoille, kuluvan vuoden lopulle.

      Kummallista on myös se, että johdannaiskaupoista johtajapostilla vastannut Kirsti Lehtovaara-Kolu sai jatkaa Finavian talousjohtajana aina vuoteen 2014 saakka.

      Vuosina 2003-2005 Lehtovaara-Kolu toimi toimitusjohtajana valtion hankintayhtiö Hanselissa, josta hän sai äkkilähdön ilman selityksiä. Sama nainen työskenteli talousjohtajana entisessä valtion teleyhtiössä Sonerassa, kun yhtiö teki miljardien tappiot kuuluisissa UMTS-kaupoissaan.

      Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen (kok) joutui aikanaan jättämään paikkansa UMTS-sotkujen takia. Heinonen kantoi kaupoista poliittisen vastuun, vaikka oikeuskansleri Paavo Nikula katsoi, ettei ministeri eivätkä ministeriön virkamiehet toimineet lain vastaisesti asiassa tai rikkoneet virkavelvollisuuttaan.

      Berneriä voi vielä odottaa sama kohtalo. Bernerin puuttuminen ministerinä valtionyhtiön tekemään tutkintapyyntöön on näet ennenkuulumatonta.

      Erityisen ongelmallista on, että keskustan mandaatilla toimiva ministeri keskeytti toimet, joihin eduskunnan alainen Valtiontalouden tarkastusvirasto oli yritystä nimenomaan patistanut.

      Bernerin yrittäjänä luulisi myös ymmärtävän, mille tontille ja minkälaisin menettelyin poliittinen ohjaus voi yritystoiminnassa tulla.

      Kirsti Lehtovaara-Kolun urapolku valtionyhtiöissä on oma lukunsa. Nyt tämä riskiä kaihtamaton nainen häärii Metsähallituksessa talousjohtajana.

      Kirsti Lehtovaara-Kolun urapolku valtionyhtiöissä on oma lukunsa.”

      Kauppalehti 23.12.2015
      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/alkoiko-bernerin-lahtolaskenta/WLaHByDc?ref=iltalehti:2ebb&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal&_ga=1.67053422.1324606748.1406360792

      JK.

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      ja kun vähempi ei ole näyttänyt auttavan, tarvitaan kansanäänestys - myös - eurosta!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "- -Tälle SSS-politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

    • Ei_kulunut_puolta

      vuottakaan, kun kansalle on käynyt selväksi, että maassa on pääministeri, jonka politiikan ja talouden tietämys on ameeban tasoa. (Tosin on pyydettävä anteeksi ameebalta, joka on luonnon suuressa kiertokulussa sentään hyvin hyödyllinen olio...)

      Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa heti viattomien lasten päivän jälkeen asiaa luonnehditaan hieman hellävaraisemmin:

      "Sipilä johtaa maata yrittäjän opeilla

      Vuoden lähestyessä loppuaan on tapana tutkailla mennyttä vuotta ja arvuutella tulevaa. Helsingin Sanomat tarkastelee keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen puheenjohtajien kulunutta vuotta heidän puolestaan, yksi kerrallaan.

      Kellekään ei liene jäänyt epäselväksi, että pääministeri Juha Sipilä (kesk) on taustaltaan yritysjohtaja. Sitä ennen hän on ollut it-alan omistajayrittäjä. Hän on pyrkinyt saamaan isännän äänen kuuluviin myös koko yhteiskunnassa. Kun ääni ei ole aina kuulunut, turhautuminen ja kiukustuminen on näkynyt.

      Sipilän yritystausta näkyy jo hallitusohjelmassa, joka vilisee visioita, strategisia tavoitteita ja kärkihankkeita.

      Politiikkaan vasta vuoden 2011 vaaleissa loikannut Sipilä on tietoisesti viljellyt mielikuvaa, että tällä kertaa kaikki on toisin: tämä hallitus panee tuulemaan. Vertailukohta edellisen vaalikauden sinipunahallituksiin on tosin helppo.

      Aivan kaikki Sipilän ideat eivät ole osoittautuneet toimiviksi. Hallituksen oli määrä aloittaa työskentelynsä avokonttorissa, jotta ministerit ja avustajat oppivat tuntemaan toisensa paremmin. Avokonttorityöskentely haudattiin sittemmin vähin äänin.

      Sipilä on pitänyt hallituksessaan yllä rivakkaa tahtia. Suuret päätökset pyritään tekemään etupainotteisesti. Kiivas tahti myös näkyy jäljessä: Sipilän porvarihallituksen lainvalmistelua on moitittu hätiköidyksi ja leväperäiseksi. Tiukimmista aikarajoistaan Sipilä on joutunut joustamaan useammankin kerran.

      Hallituksen kriittisimmät päivät koettiin syksyllä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta neuvoteltaessa. Sipilä astui julkisuuteen uhkauksella, että jos valmista ei synny sen illan aikana, hän marssii tasavallan presidentin luo ja pyytää hallituksensa eroa. Kokoomuslaiset olivat tyrmistyneitä: eihän hallitusta noin vähästä voi hajottaa. Itse asia on toki merkittävä, mutta se, että valmista ei tule Sipilän haluamassa aikataulussa, tuntui hallituksen hajottamisen perusteluksi vähäiseltä.

      Lopputuloksena sote-ratkaisu syntyi, ei aivan Sipilän haluamassa tahdissa, mutta parissa päivässä kuitenkin. Kovinta vääntöä käytiin keskustan ja kokoomuksen välillä. Keskusta sai läpi ikiaikaisen haaveensa maakuntahallinnosta ja kokoomus palvelujen hankkimista koskevan valinnanvapauden. Sote on kuitenkin vielä kaukana valmiista.

      Eivät kaikki keskustalaisetkaan ole seuranneet Sipilän tekemisiä ihaillen. Ensimmäinen pettymys oli, kun Sipilä syrjäytti hallituksesta kaikki keskustakonkarit ja otti tilalle Anne Bernerin, joka pääsi vaalien ensikertalaisena läpi, vieläpä sitoutumattomana ehdokkaana.

      Pitkän linjan keskustalaisten mielestä Sipilä johtaa myös keskustaa liiaksi yritysopeilla. Hän ja muu puoluejohto sekä keskeiset avustajat muodostavat ”johtoryhmän”, muu eduskuntaryhmä edustaa lähinnä yrityksen henkilöstöä, jolle ilmoitetaan valmiiksi päätetyistä asioista.

      Keskusta on luonteeltaan kansanliike eikä kaaderipuolue. Sipilä ei ole ymmärtänyt kansanliikkeen syvintä olemusta: kaikki viisaus ei asu puolueen johdossa, vaan se syntyy vuorovaikutuksessa puolueväen kanssa.

      Ainakin toistaiseksi keskustan äänestäjät tuntuvat olevan Sipilän työskentelyyn tyytyväisiä: vaikka kokoomus ja etenkin perussuomalaiset ovat menettäneet lyhyen hallitustaipaleen aikana kannatustaan, keskusta on pärjännyt suhteellisen hyvin. Ja kuten Sipilä viikko sitten Ylen Pääministerin haastattelutunnilla tokaisi, hän ei mieti kansansuosiota tehdessään päätöksiä.

      HS 28.12.2015
      http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1451190225447?jako=005286d20d79da5ea12af17955c92e61&ref=tf_iHSisboksi-mobiili&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-mobilesite

      JK.

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • SSS-hallituksen_oma_suu

      lähempänä kuin pussin suu eli kakkarakieltä ynnä muuta jappastelua iteroinnista vatulointiin!

      Tänä vuonna on kuultu useita höttösanoja - Taloussanomat listasi niistä pahimpia!

      Tänä vuonna on kuultu useita höttösanoja – listasimme niistä pahimpia
      Juha Sipilän (kesk) suusta on kuultu muun muassa kakkaroista, prosessikaavioista, iteroinnista ja tuottavuusloikasta.

      Startup-sanastoa ja tarkoitushakuista viestintää. Moni julkisuudessa pyörinyt sana on särähtänyt tänä vuonna korvaan, sanoo sarjayrittäjä ja toimittaja Sami Kuusela.

      Yhteiskuntasopimus, digitalisaatio, iteroiminen, sisältömarkkinointi. Muun muassa näitä sanoja yritykset ja poliitikot ovat käyttäneet tänä vuonna.

      Taloussanomat kysyi Suomen startup-kenttää Hupparihörhö-yrityksessään kartoittavalta Sami Kuuselalta ja tietokirjailija, yrittäjä Katleena Kortesuolta, mitkä ovat heidän mielestään kuluneen vuoden hölmöimmät "jargon-sanat".

      Kuuselan mielestä eniten esiin on noussut tänä vuonna disruptio.

      – Sitä on käytetty kaiken uudenlaisen bisneksen synonyymina. Nykyään kaikki haluavat olla disruptiivisia. He eivät tajua, että silloin pitäisi haastaa koko toimiala, Kuusela sanoo.

      Disruptio-termillä tarkoitetaan hänen mukaansa tilannetta, jossa perinteinen toimiala tai bisnes tulee uhatuksi jonkin uuden innovaation vuoksi. Tyypillisesti kukaan ei ota sitä aluksi vakavasti, mutta yhtäkkiä onkin liian myöhäistä.

      Kuusela mainitsee esimerkkinä, että cd disruptoi äänilevyt ja sen jälkeen suoratoistopalvelut disruptoivat cd:n.

      – Nykyaikaisena itseään pitävien bisnesajattelijoiden puheissa käytetään sitä liikaa. Kaikkea, mikä liittyy startupeihin pidetään yleensä disprutiivisena vaikka se olisi vain uusi tuote tai vähän parempi tapa tehdä vanhaa.

      Toisena Kuusela nostaa esiin sanan ketteryys. Hänen mukaansa tänä vuonna isotkin it-yritykset ovat alkaneet kertoa olevansa ketteriä. Siksi ketteryys ei ole enää kenenkään erottautumiskeino.

      "Propagandistisia sanoja"

      Katleena Kortesuo pohtii, että "jargon-sanat" ovat tyypillisesti yhdyssanoja, eli kaksi tolkullista sanaa pistetään yhteen, jolloin syntyy jotain vähemmän tolkullista. Hänen mielestään yhteiskuntasopimus alkaa jo täyttää kriteerit.

      – Tiedämme, mikä on yhteiskunta ja mikä on sopimus, mutta yhteiskuntasopimus on jo ehkä jotain sellaista, mitä on vaikeampi selittää ja tulkita, Kortesuo sanoo.

      Sami Kuusela pitää hallituksen hokemaa tuottavuusloikkaa vielä yhteiskuntasopimusta hölmömpänä sanana.

      – Ne ovat propagandistisia sanoja, joilla pyritään johonkin. Monille hallituksen lanseeraamille sanoille on ominaista se, että ne eivät ole ikään kuin arvovapaita vaan ne ovat välineitä mielipiteen muokkaamiseen. Ne ovat tarkoitushakuista viestintää, hän sanoo.

      Pääministeri Juha Sipilä on puhunut tänä vuonna myös iteroinnista. Valtioneuvoston toukokuussa kirjoittaman twiitin mukaan iterointi tarkoittaa ongelmanratkaisumenetelmää, jossa ongelman ratkaisu tarkentuu vähitellen, kerta kerran jälkeen toistamalla.

      Wikipedian mukaan iterointi on yleinen nimitys menetelmille, joissa työvaiheita toistetaan kunnes haluttuun tulokseen päästään.

      Kuusela kuittaa iteroinnin "maailman tylsimmäksi ja löysimmäksi" termiksi.

      Katleena Kortesuo mainitsee myös sanan natiivimainonta.

      – Aikaisemmin se tunnettiin esimerkiksi advertoriaalina. Mielestäni natiivimainonta on hirvittävä kiertoilmaus sille, että mainoksesta yritetään tehdä toimituksellisen näköinen.

      Taloussanomat 30.12.2015
      http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2015/12/29/tana-vuonna-on-kuultu-useita-hottosanoja-listasimme-niista-pahimpia/201517248/135

      JK.

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner - ja muulta SSS-hallituksen ministeristöltä - muuta juuri odottaakaan kuin omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Ja kun vähempi ei ole näyttänyt auttavan, tarvitaan kansanäänestys - myös - eurosta!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "- -Tälle SSS-politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

    • SDP_nousee_Sori_siitä

      SSS-hallitus ennätti sotkea sekä Suomen ilmapiirin että talouden kasvumahdollisuudet - muka tuottavuusloikallaan!

      "Tässä sitä ollaan", kirjoittaisi varmaan UKK kuin v. 1944 Pekka Peitsenä!

      Huonoja uutisia hallitukselle – SDP pomppasi kärkeen

      Viime kevään eduskuntavaaleissa neljänneksi jäänyt ja oppositioon pudotettu SDP on ohittanut pääministeripuolue keskustan Suomen suosituimpana puolueena. Ylen joulukuun mittauksessa SDP:lle mitattiin 22,7 ja keskustalle 21,4 prosentin kannatus.

      Puoluekannatusgrafiikka
      Kuva: Yle Uutisgrafiikka

      http://yle.fi/uutiset/huonoja_uutisia_hallitukselle__sdp_pomppasi_karkeen/8560361

      Tutkimusraportti ja kannatusarviot vuodesta 2006 lähtien.

      > Raportti PDF-muodossa

      http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/YLE_puoluekannatus_joulukuu_2015.pdf

      SDP:n suosio on noussut kesän alle 15 prosentin lukemista yli kahdeksan prosenttiyksikköä. Marraskuussa demareiden nousuvauhti näytti jo vähän hyytyvän, mutta joulukuussa kasvua kertyi taas reippaat 1,7 prosenttiyksikköä.

      Huhtikuun eduskuntavaalien 16,5 prosentin tuloksesta SDP:n kannatus on noussut yli kuusi prosenttiyksikköä.

      SDP ykkösenä viimeksi toukokuussa 2008

      Taloustutkimuksen Ylelle tekemissä puolueiden kannatusarvioissa SDP on ollut suosituin puolue viimeksi toukokuussa 2008, kun puolueessa käytiin puheenjohtajataistelua Eero Heinäluoman vapaaehtoisen luopumisen jälkeen.

      Kesäkuussa 2008 SDP:n puoluejohtoon nousseen Jutta Urpilaisen kaudella SDP ei ollut Taloustutkimuksen mittauksissa kertaakaan kärjessä.

      Toukokuussa 2014 Urpilaisen puheenjohtajakisassa kukistanut Antti Rinne on tyytyväinen SDP:n kärkisijaan.

      -No kyllä tämä näyttää sen, että SDP:n eduskuntaryhmä erityisesti on tehnyt hyvää työtä eduskunnassa ja me ollaan tarjottu kansalaisille eduskunnassa vaihtoehto hallituksen politiikalle ja siitä tuo luottamuksen palautuminen minusta kertoo. Kovasti nöyrästi täytyy kuunnella kansalaisia tässä tilanteessa, Rinne tulkitsee tulosta.

      Keskusta ja kokoomus vaalituloksen luvuissa

      Pääministeripuolue keskustan suosio on ollut loivassa alamäessä koko syksyn ajan, mutta puolueen kannatus on vielä hieman eduskuntavaalituloksen (21,1 prosenttia) yläpuolella.

      Hallituspuolueista myös kokoomus on säilyttänyt eduskuntavaalikannatuksensa. Joulukuussa kannatus jopa hieman nousi, eikä puoluejohtaja-valtiovarainministeri Alexander Stubbin eduskuntapuheista syntynyt kohu näytä jättäneen pysyvää lommoa kokoomuksen kannatukseen.

      Perussuomalaisten syöksylasku pysähtyi

      Hallituspuolueiden yhteiskannatusta syksyn aikana romahduttanut perussuomalaisten vapaa pudotus näyttää pysähtyneen alle yhdeksän prosentin lukemiin.

      Eduskuntavaaleista perussuomalaisten suosio on puolittunut, mutta ulkoministeri-puoluejohtaja Timo Soinille tuo pientä lohdutusta se, että jonkinlainen pohjakannatus näyttäisi nyt löytyneen.

      Vihreät ja vasemmistoliitto putosivat

      Oppositiossa vihreiden syksyn aikana korkealla pysynyt kannatus taittui hieman joulukuussa. Vajaan 12 prosentin lukemat ovat vihreille kuitenkin selvästi 8,5 prosentin eduskuntavaalituloksen yläpuolella.

      Vaalitulospettymyksen jälkeen vasemmistoliiton kannatus on sahannut seitsemän ja kahdeksan prosentin välissä. Joulukuussa kannatus putosi taas vaalituloslukemien tuntumaan.

      Pienistä oppositiopuolueista RKP:n kannatus painui alle neljän prosentin ja myös kristillisdemokraattien suosio hupeni hitusen.

      Eduskunnan ulkopuolisten ryhmien kannatus nousi tasan kahteen prosenttiin.

      Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 1 952 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 66,6 prosenttia. Haastattelut tehtiin 7.–29.12.2015, ja virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta 1,8 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

      Pekka Kinnunen
      Yle Uutiset 30.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/huonoja_uutisia_hallitukselle__sdp_pomppasi_karkeen/8560361

      JK.

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner - ja muulta SSS-hallituksen ministeristöltä - muuta juuri odottaakaan kuin omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Ja kun vähempi ei ole näyttänyt auttavan, tarvitaan kansanäänestys - myös - eurosta!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Eurosta_tuli_Waterloo

      Mauri Pekkarinen on kirjoittanut viisaahkoja Keskisuomalaisessa 27.12.2015!

      "Jo ennen euron syntyä vuonna 1999 sen piti olla selvää: EMU:sta ja eurosta, oli tuleva monelle Waterloo. Niinistö ja Lipponen veivät kuitenkin Suomen euroon ilman kansanäänestystä. Keskusta äänesti vastaan.

      Tein puoluekokoukselle vuonna 1997 raportin, jossa perustelin, miksi ei eurolle. Euromaiden taloudet olivat ja ovat rakenteeltaan, tuottavuudeltaan ja bkt/asukas- tasoltaan hyvin erilaiset ja kansalaisten mentaliteetit eri puusta. Ne soveltuvat huonosti, niin kuin nyt on nähty, samaan valuuttaunioniin.

      Juuri Suomen kaltaiset muut pohjoiset maat jäivät kaiken lisäksi euron ulkopuolelle. Viimeistään silloin oli nähtävissä, että euro ajaa meidät vaikeuksiin, jos ja kun kohtaamme talousongelmia, jotka eivät koske muuta euroaluetta (epäsymmetrinen shokki). Ja juuri tuollaisessa lirissä nyt olemme.

      USA:sta 2008 lähtenyt finanssikriisi merkitsi jo romahdusta myös Suomessa. Rinnan sen meiltä meni kilpailukyvystä suuri siivu, kun palkat nousivat rutkasti, kiitos kokoomuksen.

      Kaiken kukkuraksi Suomen talouteen iskivät, meistä osin riippumatta, metsäteollisuuden, IC- sektorin ja Venäjä-kaupan ongelmat. Epäsymmetrinen shokki on juuri sitä, että ne iskivät meille, mutteivät muihin euromaihin ainakaan yhtä lujasti.

      Euro ei reagoi kilpailukykymme palauttamiseksi. Se ei devalvoidu pienen Suomen suuriinkaan rakenteellisiin tai shokki-ongelmiin.

      Talouspolitiikan kolmesta keskeisestä ”ohjaussauvasta”, 1. rahapolitiikka, 2. finanssipolitiikka ja 3. tulo- ja työmarkkinapolitiikka, yksi on nyt siis pois. Kahden tulisi toimia sitäkin tehokkaammin. Tämän tunnustivat työmarkkinajärjestöt euro-jäsenyyttä kannattaessaan. Ja sen heidän toivoisi muistavan nytkin.

      Kataisen ja Stubbin hallitukset yrittivät korjata tilannetta ensin pieleen mennein rakenneuudistuksin (kunta- ja sote). Sitten finanssipoliittisin toimin eli julkisten menojen leikkauksilla ja verojen kiristämisillä.

      Tuolla tiellä talous kuitenkin supistui, kun riittävät toimet kasvun hyväksi puuttuivat. Työmarkkinoiden sinänsä vastuullinen tuloratkaisu oli tilanteeseen riittämätön. Seurauksena oli työttömyyden raju kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2015 peräti 100.000 työttömällä.

      Sipilän hallituksen toimin työpaikkojen määrä on jo saatu varovaiseen kasvuun. Työttömyys kuitenkin kasvaa. Suomen saaminen kunnolla ylös suosta hallitus ja Suomi tarvitsevat nyt a) rakenneuudistuksia, b) julkisia menoja hillitsevää ja kasvua vauhdittavaa finanssipolitiikkaa ja vielä c) yhteiskuntasopimuksen.

      Rakenneuudistuksilla tähdätään julkisten menojen vähentämiseen ja talouden hidasteiden purkamiseen. Siksi tarvitaan sote- ja maakuntahallinnon uudistukset sekä byrokratian purkamiset. Ne auttavat pitkän päälle, kunhan ne saadaan periaatepäätöksistä lopullisiksi ratkaisuiksi. Uudistukset mm. työmarkkinoilla rohkaisisivat investoimaan nopeamminkin.

      Välttämätöntä on myös finanssipolitiikan kääntäminen tukemaan talouden kasvua ja menojen hillintää.

      Meno, jossa syömme rutkasti enemmän kuin tienaamme, ei käy. Lähes kaikesta on siksi pakko leikata. Se on tehtävä oikeudenmukaisesti. Vahvempien on kannettava suurin vastuu.

      Oppositio sanoo, että he leikkasivat jo ja ettei enää tarvitse leikata. Jos Kataisen ja Stubbin hallitusten leikkaukset olisivat johtaneet talouden ja työllisyyden kasvuun, ei Sipilän hallitus leikkaisi. Jos olisimme viimeiset neljä vuotta kyenneet euron ulkopuolelle jääneen Ruotsin talouskasvuun, kansantuotteemme olisi tänään vuodessa lähes 20 miljardia euroa suurempi kuin se nyt on. Nyt kansantuotteemme kyntää tämän päivän hinnoin vuoden 2006 tasolla.

      Julkisten menojen kasvulle on vaihtoehto. Se on talouden saaminen kasvuun ja ihmiset työhön.

      Tähän tähtäsi ns. yhteiskuntasopimus, jolla parannetaan kustannuskilpailukykyä. Talouden kasvu/lasku syntyy kaavasta: kasvu/lasku = työn tuottavuuden muutos x työpanoksen määrän muutos. Niinpä kasvun varmistamiseksi on työn tuottavuutta, määrää tai molempia siis kyettävä parantamaan. Asiassa voisi auttaa myös paremmin toimivat työmarkkinat, mahdollisuudet sopia paikallisesti, kunhan samalla parannetaan työntekijän turvaa.

      Ainakin niiden, jotka olivat euro- jäsenyyden kannattajia, toivoisikin vielä kerran tekevän kaiken voitavan, että yhteiskuntasopimus tai sen tapainen saataisiin aikaiseksi. Jos työmarkkinoilla ei synny kustannuskilpailukykyä riittävästi parantavia ratkaisuja, on hallituksen toimittava. Sen on silloin tartuttava toimiin, jotka se varmasti, ei mahdollisesti, voi viedä lävitse.

      Jos taas ay- liikkeenkin piiristä kuuluneet puheet ns. fiskaalisesta devalvaatiosta maistuvat muita malleja paremmin ja jos ne rakennetaan vastuullisesti ajatellen myös niitä, jotka eivät ole työssä samoin kuin tulevia sukupolvia ajatellen, olisi tuokin kortti katsottava. Muttei sekään riitä ilman eräitä muita kasvua ja työllisyyttä parantavia uudistuksia.- -"

      http://www.mauripekkarinen.fi/

    • Kataistakin_katalampaa

      on SSS-hallituksen ja pääministeri Sipilän talouspolitiikka!

      Sipilä kritisoiduista velkapuheistaan: "Näin 'miljoona euroa tunnissa'-arvio laskettiin"

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk) käy perinteisessä uudenvuoden tervehdyksessään läpi vuoden tapahtumia.

      Sipilän mukaan vuosi 2016 on suomalaisille näytön paikka.

      Sipilä sanoo, että seitsemän vuotta jatkuneesta taloudellisesta alamäestä, pakolaistilanteen kriisiytymisestä ja maailmanpolitiikan käänteistä huolimatta suomalaisten on löydettävä avoin ja positiivinen asenne itseensä ja ympäröivään maailmaan.

      - Suomi on selvinnyt koko Euroopan yllättäneestä pakolaiskriisistä kohtuullisen hyvin, vaikka poikkeukselliseen syksyyn on mahtunut ikäviäkin tapahtumia.

      Uudistumiskyvystä Sipilä sen sijaan ei anna kiitosta.

      - Emme ole vuosiin kyenneet tekemään tarvittavia päätöksiä ja uudistuksia. Työmarkkinamme ovat jäykät eivätkä ne ole kyenneet lunastamaan euroon liityttäessä annettua vakuutusta sopeutumiskyvystä. Työttömien määrän kasvu on ollut ainoa keinoa sopeutua. Näin ei voi jatkua.

      Hän huomauttaa, että EU:n määrittelemät alijäämäkriteerit ovat paukkuneet ja velkaantumisvauhti on ollut nopea.

      - Näistä tosiasioista huolimatta hallitusta on syytetty liiallisesta synkistelystä.

      Selvensi sanomisiaan

      Sipilä ottaa tervehdyksessään kantaa myös syyskuiseen televisiopuheeseensa, jossa hän sanoi Suomen valtion velkaantuneen "melkein miljoona euroa tunnissa seitsemän vuotta - yötä päivää - pyhää arkea".

      Kyseinen kommentti sai tiedotusvälineissä paljon kritiikkiä osakseen. Esimerkiksi Talouselämä kirjoitti, että valtiokonttorin mukaan vuonna 2015 Suomen valtion nettovelkaantuminen on 5272 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa 601 000 euroa tunnissa. Nyt Sipilä selittää, mistä sai puheessa käyttämänsä luvun.

      - Luku on saatu summaamalla eduskunnan hyväksymien talousarvioiden alijäämät vuosina 2009-2014. Vuoden 2015 osalta on käytetty valtiovarainministeriön ennustetta. Tällöin keskimääräiseksi tuntivauhdiksi seitsemän vuoden ajalle saadaan noin 950 000 euroa tunnissa, Sipilä sanoo.

      Sipilä huomauttaa, että Suomen ikääntymiskehitys on sellainen, että velaksi elämisen jatkuminen tällä vauhdilla ei ole kestävää talouspolitiikkaa eikä tulevien sukupolvien näkökulmasta oikeudenmukaista.

      "Pystymme parempaan"

      Sipilä muistuttaa uudenvuoden tervehdyksessään, että säästöpäätösten ja suurten teollisten investointien lisäksi Suomi tarvitsee "yrittäjyyden henkeä".

      - Elämme monella tapaa murrosaikaa, joka tarjoaa paljon myös taloudellisen menestymisen mahdollisuuksia.

      Sipilän nostaa esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen.

      - Sopimus luo aivan uusia mahdollisuuksia suomalaiselle puhtaan teknologian vientiyrityksille. Suomen edelläkävijyys ilmastotoimissa ja puhtaiden ratkaisujen kehittämisessä voi nyt kantaa tulosta aivan uudella tasolla, kun esimerkiksi Kiina, Intia, Brasilia ja monet muut vastaavat maat vasta vahvistavat omia toimiaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. On pitkälti kiinni meistä suomalaisista itsestämme, kuinka suuren palan näistä valtavista markkinoista saamme.

      Sipilän mukaan vuosi 2016 on suomalaisille näytön paikka.

      - Me suomalaiset pystymme merkittävästi parempaan kuin mitä juuri nyt saamme aikaan.

      Lähde: Valtioneuvoston kanslia

      TIIA-MARIA TAPONEN
      Iltalehti 31.12.2015
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015123120893491_uu.

      Vrt.

      http://www.talouselama.fi/uutiset/itse-asiassa-valtio-velkaantuu-600-000-eurolla-tunnissa-ei-miljoonalla-3486722

      Itse asiassa valtio velkaantuu 600 000 eurolla tunnissa, ei miljoonalla

      Kuinka nopeasti Suomi velkaantuu?

      Pääministeri Juha Sipilä sanoi sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, että valtio velkaantuu melkein miljoonan euron tuntivauhtia.

      Ihan näin synkkä tilanne ei ole ainakaan tänä vuonna. Valtiokonttorin sivuilla kerrotaan, että tänä vuonna Suomen valtion nettovelkaantuminen on 5272 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa tänä vuonna siis 601 000 euroa tunnissa.

      Sipilä sanoi myös, että Suomi on velkaantunut lähes miljoonan euron vuosivauhtia jo seitsemän vuotta.

      Sekään ei pidä aivan paikkaansa.

      Velkaantuminen kääntyi nousuun vuonna 2009, ja nopeinta se oli vuosina 2009 ja 2010. Vuosina 2009-2014 velkaantuminen oli keskimäärin 6,8 miljardia euroa vuodessa, eli noin 775 000 euroa tunnissa. Jos tämä vuosi lasketaan mukaan, tahti hidastuu hieman.

      Sipilä huomautti myös, että Suomi velkaantuu euroalueen nopeinta vauhtia, Kreikka mukaanlukien.

      Suomi velkaantuu kyllä Kreikkaa nopeammin, mutta Kreikka on erikoistapaus maan lainapaketin ansiosta. Eurostatin uusimmista tilastoista ilmenee, että viimeksi kuluneen vuoden aikana kahdeksan EU-maan velkasuhde on kasvanut Suomea nopeammin.

      Aiheesta lisää
      20.9. 18:46
      Sipilä Ylellä: "Velkaannumme jo enemmän kuin Kreikka tällä hetkellä"
      velkaantuminen2.png

      Talouselämä 21.9.2015
      http://www.talouselama.fi/uutiset/itse-asiassa-valtio-velkaantuu-600-000-eurolla-tunnissa-ei-miljoonalla-3486722

    • Köyhiä_kyykytetään

      kun kansaneläkkeet ja useat muut etuudet laskevat 0,4 prosenttia!

      Tämä lähes ainutkertainen ilmiö ei johdu hallituksen tekemistä leikkauksista, vaan kyseessä on vuosittain tehtävä indeksikorotus, joka sattuu tänä vuonna olemaan negativiinen.

      Kansaneläkkeet ja esimerkiksi työttömyystuet on sidottu yleistä hintatasoa seuraavaan kansaneläkeindeksiin. Näin on vuosikymmenten ajan pyritty takaamaan se, että etuudet eivät menetä ostovoimaansa hintojen noustessa.

      Koska hinnat ovat tämän vuoden aikana poikkeuksellisesti laskeneet, myös kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet heikkenevät.

      Esimerkiksi pienituloisten eläkeläisten kannalta tässä on ongelma: vaikka hintatason kuinka sanottaisiin laskeneen, vuokrat ja terveyspalvelujen sekä elintarvikkeiden hinnat ovat viime vuosina sen kuin nousseet – toisin kuin tulot niiden maksamiseen.

      Kaikki indeksikorotukset tehdään Suomessa elinkustannusindeksin perusteella. Elinkustannusindeksi seuraa Tilastokeskuksen laatimaa kuluttajahintaindeksiä. Kuluttajahintaindeksi vaikuttaa myös työeläkkeisiin, jotka säilyvät ensi vuonna ennallaan.

      Koska ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa laskea yleisen hintatason muutoksia, Tilastokeskus seuraa niitä hyödykekorilla, johon on koottu tyypillisesti käytettyjä tuotteita ja palveluita.

      Eri tuotteiden painoarvo hintakorissa on määritetty sen mukaan, kuinka paljon "keskimääräinen" suomalainen kuluttaja mitäkin ostaa.

      Tuloksena on se, että korin sisällön määrittävät pitkälti töissäkäyvät suomalaiset, joiden kulutustottumukset ovat varsin toisenlaiset kuin vaikkapa pienituloisimpien eläkeläisten. Kuitenkin virallinen kuluttajahintojen kehitys vaikuttaa ennen kaikkea pienituloisten etuuksiin.

      Eläketurvakeskuksen mukaan eläkkeensaajilla rahaa kuluu suhteellisesti muuta väestöä enemmän ruokaan, asumiseen ja terveydenhoitoon.

      Vuoden 2010 jälkeen elintarvikkeiden hinnat ovat Tilastokeskuksen tilastojen mukaan nousseet 16 prosenttia, asuntojen vuokrat 18 prosenttia ja sairaanhoitopalvelut 22 prosenttia.

      Kansaneläkkeet ja muut kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet ovat silti nousseet vain 8 prosenttia.

      Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi asuntolainojen korot ja lentolippujen sekä tietokoneiden, matkapuhelinten ja televisioiden hinnat ovat tilastojen mukaan laskeneet 30–40 prosenttia.

      Autojen ja bensiinin hinnat ovat pysyneet ennallaan tai laskeneet pari prosenttia.

      Nämä seikat ilahduttavat varmasti monia työssäkäyviä, mutta harvoja pienten etuuksien varassa eläviä. Siksi voi perustellusti väittää, että indeksikorotukset eivät ole kaikilta osin turvanneet etuuksien ostovoimaa.

      Yksi vaihtoehto nykykäytännölle olisi kehittää eläkkeensaajille tai vaikkapa pienituloisille oma kuluttajahintaindeksi, jonka painorakenne vastaisi näiden väestöryhmien todellista kulutuskäyttäytymistä.

      Ajatus ei ole kaukaa haettu, sillä Tilastokeskus laski myös väestöryhmittäisiä kuluttajahintaindeksejä vuoteen 1996.

      Yliaktuaari Kristiina Niemisen mukaan Tilastokeskus luopui käytännöstä, koska "pidemmällä ajanjaksolla eläkkeensaajien tai muiden väestöryhmien indeksit ja kaikkia kotitalouksia koskeva indeksi eivät keskimääräiseltä kehitykseltään eronneet toisistaan".- -

      Toive siitä tuskin lohduttaa juuri nyt, kun hallituksen päätöksestä muun muassa terveydenhuollon maksuja nostetaan, yleistä asumistukea leikataan ja lääkekorvauksia pienennetään.

      Monille tilanne on se, että elämisen kannalta välttämättömien tuotteiden ja palveluiden hinnat nousevat nousemistaan, mutta rahaa näistä maksamiseen jää käteen yhä vähemmän.

      Kuten Kela syyskuussa laski, etenkin pienituloisten eläkeläisten taloudellinen asema heikkenee entisestään vuosina 2016–2019.

      Tilastokeskuksen Kristiina Niemisen mukaan toinen syy väestöryhmittäisistä kuluttajahintaindekseistä luopumiseen on se, ettei niille ole ollut kysyntää.

      Päätös toisenlaiseen laskentatapaan siirtymisestä ei suinkaan ole Tilastokeskuksen oma, vaan siitä vastaa maan hallitus. Indeksikorotusten sisältö on viime kädessä politiikkaa.

      Tästä saatiin osoitus kesällä, kun selvisi, että hallitus aikoo vuoden 2017 alussa poistaa kuluttajahintaindeksistä alkoholi- ja tupakkatuotteet.

      Valtiovarainministeriön entinen valtiosihteeri Raimo Sailas kritisoi Helsingin Sanomissa kovasanaisesti "raittiusindeksiä", jossa "viinaa ja tupakkaa käyttävät eläkeläiset ja sosiaalietuuksien saajat laitetaan maksamaan hintojen korotukset itse".

      – Voi kysyä, onko tämä uusi laskentatapa moralisoiva? Vai onko nyt keksitty keino, jossa voidaan viinan hintaa nostaa rajattomasti ilman, että se näkyy kuluttajahintaindeksissä?

      Hallitus on siis tehnyt poliittisen päätöksen, joka ohjaa vähentämään alkoholin ja tupakan käyttöä.

      Samalla tavoin se voisi halutessaan tehdä päätöksen, joka takaa kaikkein pienituloisimpien suomalaisten toimeentulon myös hintojen noustessa.

      http://m.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/01/01/pienituloiset-joutuvat-yha-ahtaammalle-tanaan-eika-syy-ole-vain-hallituksen/20164/12

    • Kun_SSS-hallituksen

      johtomiesten päistä kristinopin ajatukset ja opit ja opetukset on kokonaan unohtumaan, amerikkalaisten arvojen mukainen kehitys sopii Stubbille, Soinille ja Sipilälle kuin sormi sinne sian...

      "Suomi on muuttunut amerikkalaisemmaksi – USA:ssa asuneena tiedän, että se on huono suunta

      Asuin Yhdysvalloissa 35 vuotta. Siellä miljoonilla ihmisillä ei ole paikkaa, jota he voisivat kutsua kodiksi. Kun muutin Suomeen vuonna 2011, huomasin, että kotimaani oli muuttunut huonompaan suuntaan.

      Jotta voisimme korjata epäoikeudenmukaisuutta, meidän on puhuttava asiasta ääneen. Siksi luinkin mielenkiinnolla ja kiitollisuudella sunnuntaisivujen jutun ”Näin rikkaat ajattelevat köyhistä” (HS 20.12.).

      Juttua lukiessani ajattelin, että viimein Suomessa katsotaan vakavasti köyhiä syrjivää yhteiskuntaa, joka maastamme on tullut. HS:n kyselyssä yksi varakkaimpaan joukkoon kuuluva vastaaja kertoi, että köyhyys on lähes aina ihmisen oma vika. Tämä ajattelutapa on hallinnut yhdysvaltalaista eliittiä Yhdysvaltain historian alusta alkaen. Yhdysvaltain hallitus on harvainvalta, joka puetaan demokratiaksi.

      Minä jos joku tiedän tämän. Synnyin Helsingissä, mutta Yhdysvalloista tuli kotini, kun olin seitsemänvuotias. Yhdysvalloissa miljoonilla ihmisillä ei ole paikkaa, jota he voisivat kutsua kodiksi – lukuun ottamatta pahvilaatikkoa, repaleista makuupussia tai pientä osuutta jalkakäytävästä. Monet amerikkalaiset kodittomat ovat veteraaneja, lapsiperheitä, jopa korkeasti koulutettuja työttömiä.

      Asuin Yhdysvalloissa 35 vuotta, joista noin 20 vuotta kirjoitin työkseni ja raportoin yhteiskunnan salaisuuksista sekä kipukohdista. Yhdysvalloissa noin 2,3 miljoonaa ihmistä on lukittuina epäinhimillisissä vankiloissa ja tuomittuina pienimmistäkin rikoksista kymmenien vuosien, joskus elinkautisiin, vankeusrangaistuksiin.

      Arviolta 3,5 miljoonaa ihmistä on vailla kotia ainakin jossakin vaiheessa vuotta, ja noin 50 miljoonaa ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella.

      Kun muutin Suomeen vuonna 2011, huomasin, että kotimaani oli muuttunut huonompaan suuntaan. Suomen rikkain kymmenys omistaa 45 prosenttia maan kaikesta varallisuudesta. Suomessa on arviolta 7 000 koditonta. Nykyiset leikkaukset sosiaaliturvaan takaavat varmasti sen, että köyhien määrä kasvaa sadoillatuhansilla.

      Kysymys kuuluu: Mitä haluamme tehdä asialle? Valitsemmeko suunnan, joka varmistaa vahvan yhteiskunnallisen turvaverkon ja estää ihmisiä putoamasta raiteilta? Vai aiommeko vahvistaa sen ajatuksen, että rikkaalla vähemmistöllä on oikeus omistaa kohtuuttoman suuri osuus Suomen varaudesta ja että hallitus voi tasoittaa Suomen kestävyysvajetta repiä köyhien, sairaiden, huonokuntoisten ja vanhusten selkänahasta?

      Tämä on se amerikkalainen tapa. Täytyykö sen olla myös meidän tapamme?

      Silja J. A. Talvi
      vapaa kirjailija, toimittaja, opettaja, Kouvola

      HS MIELIPIDE 1.1.2016 14:43
      http://www.hs.fi/mielipide/a1451533201998?jako=7443a835b131bd94dc9172a899e7b57a&ref=tf_iHSisboksi-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Totta_se_on_että

      enemmistö suomalaisista ei pidä siitä, että Juha Sipilä johtaa Suomea kuin yritysjohtaja, kirjoittaa Olli Ainola Iltalehdessä 2.1.2016.

      Hallituksen tempoilu riepoo suomalaisia

      Kansalaisten enemmistö ei usko Sipilän pomottamisen pelastavan Suomea. Meni syteen tai saveen, selvä enemmistö keskustan ja kokoomuksen kannattajista muuttaisi Suomen vaikka väkisin.

      Kansan mielipide ei mairittele Hallitusta.

      KATSO

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010120886414_uu.shtml

      Keskustan kannattajista 58 prosenttia ja kokoomuksen kannattajista 57 prosenttia on sitä mieltä, että Suomen muuttaminen on niin tärkeä tavoite, että sitä kannattaa yrittää, vaikka maa pysähtyisi lakkokierteeseen, vienti katkeaisi ja lopputulos olisi epävarma.

      Iltalehden teettämässä kyselyssä tuo näkemys edustaa ääripäätä. Kaikista vastaajista vain joka kolmas on Suomen muuttamiseksi valmis sietämään lakot ja muut vitsaukset.

      Tulos kertoo, että Suomen poliittinen asetelma kärjistynyt porvarihallituksen ja punavihreän opposition kaudella.

      Tätä kuvaa vahvistaa sekin, että hallituspuolueiden kannattajilla ja opposition tukijoilla on liki päinvastainen näkemys Suomen ongelmien syistä.

      Hallituspuolueiden kannattajien enemmistön mielestä hallituksessa sinänsä ei ole mitään vikaa, vaan ongelmat johtuvat hallituksen yllättäneistä ulkoisista tekijöistä kuten pakolaiskriisistä ja melkein ylivoimaisen vaikeasta taloustilanteesta. Sen sijaan opposition kannattajista vain murto-osa uskoo tuollaista selitystä.

      Ketunhäntä kainalossa

      Kaikki suomalaiset eivät usko sitäkään, että hallitus yrittää muuttaa Suomea vilpittömästi. Moni epäilee, että hallituksella on ketunhäntä kainalossa.

      Melkein puolet vastaajista yhtyy väitteeseen, jonka mukaan hallituksen päätarkoituksena on murtaa Suomen vakiintuneita valtarakenteita eikä niinkään korjata Suomen taloutta. Tätä mieltä ovat varsinkin vasemmiston ja kristillisten kannattajat.

      Hallituksen ja pääministerin johtamistyylit jakavat niin ikään suomalaisia.

      Enemmistö suomalaisista ei pidä siitä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk) johtaa Suomea kuin yritysjohtaja. Keskustalaiset eivät kuitenkaan pidä tätä piirrettä syntinä ollenkaan.

      Ote kirvonnut

      Hallituspuolueiden kannattajat eivät silti pelkästään hurraa Sipilän ministeristölle.

      Joka toinen suomalainen sanoo, että hallitus aloitti lupaavasti, mutta nyt sen ote asioista on kirvonnut. Hiukan yllättävästi samaa mieltä on puolet keskustalaisista, 58 prosenttia kokoomuslaisista ja 77 prosenttia perussuomalaisista.

      Eniten suomalaisia ärsyttää hallituksen tempoileva tai poukkoileva päätöksenteko. Hallitus on tehnyt päätöksiä, joita se on myöhemmin katunut ja perunut.

      Peräti 80 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että hallitus tempoilee ja poukkoilee. Tämän käsityksen jakavat jopa useimmat kokoomuksen ja keskustan kannattajista.

      Enemmistö hallituspuolueiden kannattajista ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että hallituspuolueet olisivat livenneet vaalilupauksistaan. Perussuomalaiset kylläkin jakautuvat tässä väitteessä. Vajaa puolet persuista myöntää, että hallitus on pettänyt vaalilupauksensa.

      Usko romahtanut

      Suomalaisten usko hallitukseen on romahtanut. Vastaajien enemmistöllä ei ole enää kummoisia odotuksia.

      Pettymystä kuvaa se, että melkein 70 prosenttia vastaajista ei usko, että hallitus pystyy toteuttamaan suurinta osaa alkuperäisistä tavoitteistaan.

      Sosiaalidemokraattien, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien selvä enemmistö on tätä mieltä. Kokoomuksen kannattajista 45 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 53 prosenttia katsoo, että hallituksen kyky toteuttaa uudistuksensa on lopahtanut.

      OLLI AINOLA
      Iltalehti 1.1.2016
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010120886414_uu.shtml

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Mukavako_mies_äänessä
    • Köyhän_kansan_kyykytys

      entistäkin äkäisempää!

      "Euromaiden pankkiunioni otti juuri uuden ison askelen eteenpäin, kun yhteinen kriisinratkaisuneuvosto ja yhteinen kriisinratkaisurahasto aloittivat uuden vuoden alussa toimintansa. Enää puuttuu euromaiden yhteinen talletussuoja, niin pankkiunioni on alkuperäisten suunnitelmien mukaan valmis.

      Kriisinratkaisurahasto täydentää viime vuonna aloittaneen kriisinratkaisumekanismin toimintavalmiutta ja kriisinratkaisuneuvosto puolestaan ryhtyy ohjailemaan ja tarvittaessa käyttelemää näitä mekanismeja ja rahastoja.

      Pankkiunin erilaisten mekanismien ja muiden uusien toimielinten kokonaisuus voi vaikuttaa sekavalta, mutta niiden julkilausuttu tehtävä on selkeä:

      Niiden keskeinen tarkoitus on estää seuraava pankkikriisi. Ja jos seuraavakin kriisi sittenkin koittaa, on niiden seuraava tarkoitus ainakin estää pankkikriisin tappioita ja muita kustannuksia kaatumasta euromaiden veronmaksajien kärsittäviksi.

      Liian hyvää ollakseen totta, vai? Todennäköisesti.

      Euroalueen keskuspankin EKP:n yhteyteen runsas vuosi sitten perustettu yhteinen pankkivalvonta on pankkiunionin ensimmäinen puolustuslinja seuraavaa kriisiä vastaan.

      Tarkoitus on, että kaikkien euroalueen suurpankkien keskittäminen yhden supervalvojan valppaaseen ja yhdenmukaiseen valvontaan paljastaa pankkien taseissa ja toimissa piilevät seuraavan kriisin siemenet ennen kuin ne puhkeavat uudeksi kriisiksi.

      Näin on tarkoitus estää ennalta kaikkia seuraavia kriisejä alkamasta.

      Viime vuonna aloittanut pankkiunionin yhteinen kriisinratkaisumekanismi ja tämän vuoden alusta sitä täydentävä yhteinen kriisinratkaisurahasto muodostavat yhdessä pankkiunionin toisen puolustuslinjan seuraavien kriisien vahinkoja vastaan.

      Jos etulinja pettää ja seuraava kriisi kuitenkin alkaa, pysäyttää tämä toinen puolustuslinja vahingot ja estää niitä kulkeutumasta kriisipankeista veronmaksajille asti.

      Kriisinratkaisumekanismin on tarkoitus ratkaista kriisi pahimpia kriisipankkeja sulkemalla tai terveempiin pankkeihin yhdistämällä sekä lievempiä kriisipankkeja muilla keinoin vakauttamalla.

      Ja kun tappioita kuitenkin syntyy, ne on tarkoitus maksattaa kriisipankkien osakkeenomistajilla ja riskirahoittajilla sekä kaikkien pankkien yhdessä rahoittamalla kriisinratkaisurahastolla tai viimeisenä keinona tarvittaessa euromaiden yhteisellä EVM-vakausmekanismilla. Mutta ei veronmaksajilla.

      Näistä toisen puolustuslinjan toimista päättää vasta perustettu yhteinen kriisinratkaisuneuvosto.

      Miksi tämä muka olisi liian hyvää ollakseen totta?

      Siksi, että pankkiunionin rakenteissa ei ole vain kriisinratkaisumekanismeja, vaan siellä on piilossa myös kriisinkärjistysmekanismit. Siellä raksuttaa talouden tuomiopäivän koneisto.

      Talouden tuomiopäivän mekanismi

      Pankkiunioni tuskin itse saa aikaan seuraavaa vakavaa ja laajaa raskaan sarjan finanssikriisiä, mutta kun sellainen on taas jokin synkkä syksy alkaakseen, se alkaa. Sitä eivät pankkiunionin mekanismit estä vaan ne todennäköisemmin kärjistävät sitä lisää.

      Euroalueen ja koko maailman finanssijärjestelmä toimii aivan liian uhkarohkeiden velkavipujen varassa, se on aivan liian raskaassa velkakuormassa, ja se on lisäksi aivan liian suuri ja monimutkainen, jotta valppaimmatkaan valvontaviranomaiset tai muut viranomaiset hoksaisivat seuraavaa kriisiä ennen kuin se on sylissä.

      EKP:n valvonta kykenee toki paljastamaan yksittäisiä ongelmapankkeja ja pankkiunionin muut mekanismit selviävät niiden ratkomisesta ennen kuin pienet ongelmat paisuvat suuriksi. Mutta se on aivan eri asia kuin huomata tai varsinkaan estää samanlainen jättikriisi kuin repesi muutamassa silmänräpäyksessä vuoden 2008 syksyllä.

      Kun EKP:n valvojat seuraavan kerran edes epäilevät törmänneensä seuraavaan systeemikriisin aineksiin, he joutuvat vaikean valinnan eteen. He joko nostavat löytämänsä ongelmat päivän valoon – ja lisäävät uuden finanssikriisin riskejä merkittävästi – tai sitten he vähättelevät löytämiään ongelmia ja toivovat niiden korjaantuvan itsestään tai ainakin huomiota ja huolta herättämättä.

      Mutta jos pankkiunionin mekanismit ottavat yhdenkin suuren pankin viranomaisohjaukseen tai peräti sulkevat sen, aiheuttavat tällaiset toimet herkästi ja hyvin nopeasti dramaattisia muutoksia finanssimarkkinoiden muiden toimijoiden käyttäytymisessä.

      Jos viranomaistoimet antavat vähäisenkin vihjeen aiemmin luultua suuremmista riskeistä, se on kuin ne painaisivat paniikkinappulaa. Siitä alkaa säikyn pääoman pako yhtäkkiä entistä riskipitoisemmiksi muuttuneista pankkiosakkeista ja pankkien velkasitoumuksista suurimpia talletuksia myöten.

      Ensi kerralla yksityinen pääoma on todennäköisesti vielä säikympää kuin edellisen kriisin aikaan, sillä nyt pankkiunionia perustaneet ja rakentaneet viranomaiset ovat varta vasten varoittaneet aikeistaan ennen kuin seuraavasta kriisistä on edes etiäisiä.- -"

      Taloussanomat 3.1.2016
      http://m.taloussanomat.fi/porssi/2016/01/03/nain-seuraava-eurokriisi-on-viela-akaisempi/20166/170

    • Valittaa_täytyy_totta

      ja surra suuresti, kun vääryys vallan ottaa ja pahuus paisuupi!!

      "Herrana on hyvä olla" taisi olla eduskunnan entisen varapuhemies Mikko Pesälän muistelmien varsin tunnustuksellinen nimi?

      "Hyvin menee, herrat nauraa! " lienee kansan suussa ku(u)lunut kommentti taloudellisen ja poliittisen eliitin keskinäissuhteista.

      Ja kyllä mahtaa olla kivaa, kun Alexander "Sori siitä" Stubb ja Timo "Heh-heh" Soinikin onvat Juha "Ra(u)han Sana" Sipilän kanssa täysin vatsoin ajamassa "köyhän asiaa"?

      SSS-hallituksen siunauksessa ja suojeluksessa myös valtion ylimmillä virkamiehillä pyyhkii tosi hyvin, joten jälki köyhän kansan kannalta ei voi olla muuta kuin kylmää ja kamalaa!

      IS selvitti: Näin tienaa Suomen virkaeliitti – peruspalkka jopa 9373 € / kk

      Ylimmän virkamiesjohdon palkoista sovitaan eri tavalla kuin muiden.

      Näin valtion työntekijät nostavat huippupalkkoja.

      IS selvitti Tilastokeskuksen aineistoista missä valtion ammateissa tienataan parhaiten.

      Ainakin noin 200 virkamiestä tienaa yli 8 000 euroa.

      Eniten, yli 9 300 euroa tienaisivat odotetusti julkishallinnon ylimmät johtajat. Yksitkansan kannalta ei voi olla kuin koko lailla kamalaa!

      täiset palkat voivat nousta tästä rajasta useita tuhansiakin euroja, mutta niitä käytössä ollut aineisto ei kerro. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi ministeriöiden kansliapäälliköt.

      Toiseksi eniten ansaitsivat muut hallinto- ja kaupalliset johtajat ja kolmanneksi eniten tieto- ja viestintäteknologiajohtajat. Tilastokeskuksen käyttämä ammattinimistö poikkeaa jonkin verran valtionhallinnon käyttämästä. Sillä pyritään yhtenäisyyteen yksityisen puolen ammattinimikkeiden kanssa.

      Kaikkiaan yli 8 000 euroa ansaitsevia oli valtion tehtävissä tällä vertailutavalla vähintään noin 200. Virkasuhteisten lisäksi joukossa voi olla myös työsuhteisia työntekijöitä.

      Vertailussa käytettiin säännöllisen työajan ansiota, eli varsinaista palkkaa. Erityisesti erikoislääkärit nousevat palkkavertailussa selvästi, jos se tehdään kokonaisansiotulojen perusteella.

      Vertailussa käytettiin tuoreimpia saatavissa olevia eli vuoden 2014 tietoja. Vertailuun on otettu kunkin ammattiryhmän parhaiten tienaava kymmenys valtion tehtävistä.

      KATSO tästä valtion ylimmät ansiot:

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1451794630715.html

      Valtion työmarkkinalaitoksen neuvottelujohtaja Seija Petrow sanoo, että suurimmalla osalla valtion työntekijöistä on virkasopimus.

      – Ihan ylimmällä johdolla, johon luetaan noin 130 henkeä on Ylva-järjestelmä, Petrow sanoo.

      Petrowin mukaan järjestelmä sisältää pisteytyksen ja raamit, joilla korkeimmille johtajille haetaan ”oikeaa palkkatasoa”. Tähän ryhmään kuuluvat mm. ministeriöiden kansliapäälliköt.

      – Taustalla on aina keskustelu asianosaisen ministeriön kanssa. Se määritellään näillä kriteereillä ja päätös tehdään sitten valtiovarainministeriössä.

      Kun mennään alaspäin virka-asteikossa päätös siirtyy ministeriöihin. Esimerkkiviroiksi käyvät ministeriöiden osastopäälliköt ja virastojen pääjohtajat.

      – Meiltä työmarkkinajohtaja käy keskustelun kunkin ministeriön kansliapäällikön kanssa, Petrow sanoo.

      Ilta-Sanomat 4.1.2016
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1451794630715.html

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Voiko_oikeus_toteutua

      täten: Keskustalta katoaa (myös naisten) kannatus?

      Tätä pohtii mm. Helsingin Sanomien "Perässähiihtäjä"-blogissaan Unto Hämäläinen (HS 5.1.2016)

      Hyvää vuoden 2016 jatkoa kaikille Perässähiihtäjän lukijoille ja kommentaattoreille, jotka pitivät blogia omaehtoisesti hengissä joulun yli jatkamalla keskustelua parisen viikkoa. Hieno juttu, kiitos. Helsingissä on nyt kylmää ja hiljaista. Kaupunki on ollut merkillisellä tavalla pysähdyksissä. Näin on ollut myös poliittinen elämämme. Sitä ei sovi ihmetellä ylenmääräisen vilkkaan syksyn jälkeen. Luulen, että hissuttelu jatkuu vielä tämän loppiaisviikon yli. Mitäpä tässä kannattaa kiirehtiä.

      Yleisradio julkaisi viime keskiviikkona 30.12. 2015 tuoreen mielipidemittauksen, jonka tulokset myötäilivät joulun alla julkaistun HS-Gallupin lukuja. Sdp ja keskusta ovat nyt suurimpia puolueita, Sdp kielen mitan edellä keskustaa. Kokoomus on jämähtänyt kolmanneksi suunnilleen viime huhtikuun eduskuntavaalien kannatuslukemissaan. Vihreät, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto muodostavat toisen ryppään. Perussuomalaisten kannatuksen lasku näyttää taittuneen.

      Kannatusmuutokset eivät aiheuttaneet suuria väristyksiä. Tänä aamuna havahduin kuitenkin Ylen radiouutisia kuunnellessani mielenkiintoiseen yksityiskohtaiseen tietoon, joka oli kaivettu esiin Taloustutkimuksen mittauksesta: Päähallituspuolue Suomen keskusta olisi menettänyt suosiotaan naisäänestäjien keskuudessa. Aiheeseen voi tutustua tämän linkin takaa.

      Miksi tämä on kiinnostava yksityiskohta?

      Keskustalla on vahva kannatus naisäänestäjien joukossa, mutta noin suureksi puolueeksi Suomen keskusta on harvinaisen miesvaltainen. Näin voi ainakin päätellä keskustan eduskuntaryhmän sukupuolijaosta: 35 miestä ja 14 naista. Vertailun vuoksi – esimerkiksi Sdp:n eduskuntaryhmässä sukupuolijako on hieman tasaisempi: 21 naista ja 13 miestä.

      Mistä tämä keskustan eduskuntaryhmän miesvaltaisuus voisi johtua? Eikö keskustassa naisilla ole mahdollisuus päästä eteenpäin? Ja mistä voisi johtua, että keskustan kannatus, joka miesten joukossa on tällä hallituskaudella säilynyt vankkana, on laskenut naisten keskuudessa? Otetaan tämä pohdinnan alla näin loppiaisviikolla. Niinpä Päivän Hyvä Kysymys kuuluu: Miksi keskusta menettää naisten tukea?

      Päivän siteeraus:

      Kirjailija Matti Mäkelä pohtii tänään blogissaan Suomenmaassa valtamedian ja tutkijoiden suhtautumista nykyiseen hallitukseen. Hän etsii myös syitä sille, miksi pääministeri Juha Sipilä taannoin tuhahti kaiken maailman dosenteista.

      “Sipilän tuhahduksen ydin onkin juuri tässä. Poliittisen päättäjän on varauduttava mihin tahansa, sotaan, veden­pai­su­muk­seen tai heinä­sirk­koihin – ainakin ravintona. Asiantuntijan virka sen sijaan säilyy vääränkin neuvon jälkeen, mikäli virka tai asiantuntija ei uponnut laivan mukana. Asian toinen ydin on, että enempää gallupit kuin profes­so­rit­kaan eivät erota hallitusta. Ja tieto tästä demokratian kolmannesta ytimestä olisi hyvä sisäistää tiedo­tuk­senkin. Se on parasta kaikille, diktatuuriin verrattuna myös heille.”

      KS.

      Timo Harakka kirjoittaa:
      5. tammikuuta 2016 kello 20.04

      Sipilä on pitänyt voimakkaasti esillä palkanalennuksia, jotka heikentäisivät erityisesti naisten asemaa. Siinä vaiheessa, kun sunnuntailisiä oltiin leikkaamassa, hoitoalan naiset (ne kuuluisat kätilöt) sekä kaupan ja ravitsemusalan ammattilaiset olisivat kärsineet eniten. Myös tämänhetkiseen pakkolakipakettiin kuuluva vuosiloman leikkaus on täsmäisku julkisen sektorin kokeneisiin työntekijöihin. Julkisen sektorin työntekijöistä 70 % on naisia.

      Ei ihme, että Sipilän ja hänen puolueensa suosio naisten silmissä laskee.
      SDP nousi lokakuussa naisten keskuudessa suurimmaksi puolueeksi – yli viiden prosenttiyksikön loikka yhdessä kuukaudessa.

      On liian yksioikoista väittää, että perussuomalaiset miesäänestäjät olisivat “palanneet” demareihin. Naiset, jotka äänestivät perussuomalaisia, ovat kaikonneet puolueen kannattajista.

      Kenties myös keskustaa äänestäneet naiset ovat nyt kokeneet muut puolueet sittenkin läheisemmiksi.

      HS Blogi Unto Hämäläinen 5.1.2016
      http://blogit.hs.fi/perassahiihtaja/2016/01/05/miksi-keskusta-menettaa-naisten-tukea/

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville..

      [ ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Kaksinaamaisuuttako

      eli onko (vain) tekohurskasta julkisuushakuisuutta mediassa annettu "lupaus"?

      Antaako Sipilä kotinsa turvapaikanhakijoille? SPR: Ei riitä, että tarjouksen tekee mediassa

      Pääministeri Juha Sipilä kertoi syyskuussa tarjoavansa Kempeleen-kotinsa turvapaikanhakijoille vuodenvaihteessa. Myös kokoomuksen Arto Satonen on tarjonnut majoitusta pakolaisille. Toistaiseksi tarjoukseen ei ole tartuttu, Satonen sanoo.

      Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) syyskuinen tarjous siitä, että hän on valmis antamaan Kempeleen-kotinsa turvapaikanhakijoiden asuinpaikaksi, on yhä voimassa, kerrotaan pääministerin esikunnasta.

      Syksyllä annettu tarjous on edelleen voimassa.
      – Riina Nevamäki

      Sipilä julkisti tarjouksensa näyttävästi Ylen Ykkösaamussa syyskuun alussa. Sipilä kertoi suorassa televisiohaastattelussa, että hänen Kempeleen-kotinsa vapautuisi vuodenvaihteessa ja se annettaisiin tuolloin turvapaikanhakijoille.
      Sipilä halusi tuolla eleellä rohkaista jokaista suomalaista avaamaan kotinsa turvapaikanhakijoille.

      – Syksyllä annettu tarjous on edelleen voimassa, Sipilän poliittinen erityisavustaja Riina Nevamäki sanoo nyt. Hänen mukaansa asiasta ei ole kerrottavissa tämän tarkempia yksityiskohtia, koska pääministeri on vielä lomalla. Sipilä palaa lomaltaan ensi viikolla.

      Nevamäki ei kommentoi esimerkiksi sitä, asuuko Sipilän kodissa jo turvapaikanhakijoita vai ei.

      SPR: Tiedossa ei ole, että asuntoa olisi tarjottu

      Suomen Punaisen Ristin Oulun-piirin hallintojohtajalla Ari Haarasella ei ole tietoa siitä, että Sipilä tai kukaan muukaan yksityishenkilö olisi tehnyt ainakaan SPR:lle vastaavaa konkreettista tarjousta. Haaranen vastaa työssään SPR:n ylläpitämistä vastaanottokeskuksista Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla.

      Hän toteaa, että SPR:llä on joitakin turvapaikanhakijoita yksityismajoituksissa, mutta noissa tapauksissa majoittajana on yleensä ollut seurustelukumppani tai perhe, joka on asunut Suomessa jo valmiiksi.

      – Minun tiedossani ei ole, että joku olisi tarjonnut asuntoaan meidän yksiköillemme.

      – En tiedä, kuinka Sipilä tämän ajattelee – riittääkö se, että hän on tehnyt tarjouksen julkisesti. Kyllä tämän pitäisi edetä niin, että Sipilä tai joku hänen esikunnastaan ottaisi yhteyttä meihin päin. En ala etsiä perhettä sen perusteella, että asia on ollut esillä mediassa, Haaranen sanoo.

      Maahanmuuttoviraston viestinnästä puolestaan kerrotaan, että Oulussa toimii myös valtion vastaanottokeskus. Jos turvapaikanhakijoita majoitetaan yksityisesti, kyseessä on kunkin vastaanottokeskuksen ja yksityismajoittajan, tässä tapauksessa Sipilän, välinen asia, virastosta todetaan.

      Arto Satonen: Omalta osaltani tarjous on voimassa

      Sipilä ei ollut syksyllä ainoa poliitikko, joka sanoi julkisesti aikovansa tarjota kotiaan turvapaikanhakijoille tai pakolaisille. Esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen totesi Aamulehdelle, että hän aikoo majoittaa Punkalaitumelta sellaisen pakolaisen, joka on jo saanut luvan jäädä Suomeen.

      Pakolaisen Satonen majoittaisi lomaosakkeeseensa, joka sijaitsee Ellivuoressa Sastamalassa.

      Olen informoinut [kunnan viranomaisia], että tällainen on käytettävissä. Voi olla, että asia ratkeaa tulevan kevään aikana.
      – Arto Satonen

      Satonen sanoo Ylelle, että myös hänen tarjouksensa on edelleen voimassa, mutta toistaiseksi kukaan ei ole tarttunut siihen.
      – Olen informoinut [kunnan viranomaisia ja vastaanottokeskusväkeä], että tällainen on käytettävissä.

      – Voi olla, että asia ratkeaa tulevan kevään aikana, hän arvioi.

      Satosen mukaan lomaosakkeessa voisi asua oleskeluluvan saanut perhe, vaikkapa yhden vuoden ajan.

      – Tässä lähellä ei ole kouluja eikä päiväkoteja. Voi olla, että kunnan kannalta on järkevämpää majoittaa perheitä lähemmäs niitä. En tiedä, onko tarjoukselleni käyttöä, mutta omalta osaltani se on edelleen voimassa.

      Satonen sanoo, ettei kuitenkaan majoittaisi kotiinsa turvapaikanhakijaa eli sellaista, jolle ei ainakaan vielä ole myönnetty turvapaikkaa Suomesta.

      – Pidän tärkeänä, että vastaanottokeskuksissa käydään läpi se, kenellä on oikeus turvapaikkaan ja kenellä ei, hän perustelee.

      LUE MYÖS

      Sipilä salaperäisenä kotinsa tarjoamisesta turvapaikanhakijoille – "Mikään ei ole muuttunut" 12.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/sipila_salaperaisena_kotinsa_tarjoamisesta_turvapaikanhakijoille__mikaan_ei_ole_muuttunut/8523462

      Sipilä vieraili vastaanottokeskuksessa Oulussa: Ajatus kodin tarjoamisesta oli vaimon 5.9.2015

      http://yle.fi/uutiset/sipila_vieraili_vastaanottokeskuksessa_oulussa_ajatus_kodin_tarjoamisesta_oli_vaimon/8283535

      Sipilä: Annan kotini turvapaikanhakijalle 5.9.2015

      http://yle.fi/uutiset/sipila_annan_kotini_turvapaikanhakijalle/8282743

      Esa Koivuranta
      Yle 6.1.2016
      http://yle.fi/uutiset/antaako_sipila_kotinsa_turvapaikanhakijoille_spr_ei_riita_etta_tarjouksen_tekee_mediassa/8572656

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Vääryyttä_tietoisesti

      tukee SSS-hallitus tässäkin!

      Yrittäjä voi saada asumistukea jättituloillakin

      Yrittäjän asumistuki määräytyy hänen maksamansa YEL-vakuutusmaksun perusteella; jos yrittäjä alivakuuttaa itsensä, hän voi saada asumistukea, vaikka todelliset kuukausitulot olisivat suuretkin. Kelassa keinottelun riskiä ei pidetä suurena ongelmana.

      Vielä kuutisen vuotta sitten yrittäjien yleinen asumistuki laskettiin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. Tämä tarkoitti melkoista paperinpyörittelyä Kelan konttoreilla.

      Ei tämä ole mikään iso asia kokonaiskentässä.
      – Lakimies Mikko Horko, Kela

      – Yrittäjillä on hyvin erilaisia ja nopeasti muuttuvia tilanteita, erilaisia yritysmuotoja ja tulot vaihtelevat. Tulojen määrittely oli hyvin työlästä, kun yrittäjien piti toimittaa Kelaan selvityksiä tilin- ja kirjanpidostaan. Tätä ongelmaa pyrittiin helpottamaan sekä tuen hakijalle että Kelalle, selittää Kelan lakimies Mikko Horko muutoksen taustaa.

      Asumistuen lakimuutos tehtiin vuonna 2010. Tällöin määrättiin, että yrittäjien tulot arvioidaan yrittäjän itsensä määrittelemän YEL-vakuutuksen työtulon mukaisena. Tukea laskettaessa ei siis katsota todellista yrityksestä saatavaa tuloa.

      Kikkailua, vaan ei väärinkäyttöä

      Yrittäjälle pakollisen YEL-vakuutuksen työtulon tulisi vastata todellista työpanosta, mutta käytännössä moni yrittäjä pitää työtulon alhaisena säästääkseen YEL-maksuissa. Tämä taas mahdollistaa asumistuen saamisen todellisuudessa suurillakin yritystuloilla. Vaikka kovatuloinen yrittäjä nostaisikin asumistukea alhaisen YEL-työtulon perusteella, kyseessä ei olisi asumistuen väärinkäyttö.

      Alivakuuttamisen riski tiedostettiin lakimuutosta tehdessä, sanoo Kelan lakimies Mikko Horko.

      – Tiedostettiin, että sekä ali- että ylivakuuttamista tapahtuu, eikä YEL-työtulo aina vastaa todellisia tuloja. Mutta toisaalta alivakuuttamisen syitä on varmasti muitakin. Ei ole tullut esille sellaista, että pelkästään asumistuen saamiseksi yrittäjät minimoisivat YEL-maksujaan, Horko toteaa.

      Asumistukea tarvitsee yhä useampi

      Asumistuen saajien määrä on lisääntynyt koko maassa heikon taloustilanteen vuoksi. Asumistukea saavien yrittäjäruokakuntien määrä on kuitenkin kasvanut nopeammin kuin asumistuen saajien määrä yleisesti.

      Koko maassa asumistukea sai joulukuussa yli 246 000 ruokakuntaa, yrittäjäruokakuntia näistä oli reilut 7800. Vuonna 2010 asumistuen piirissä oli vähän yli 160 000 ruokakuntaa, joista yrittäjiä oli reilut 4500. Esimerkiksi Keski-Suomessa asumistukea saavien yrittäjäruokakuntien määrä on kasvanut kuudessa vuodessa noin 250:stä noin 430:een, eli noin 40 prosenttia.

      Yrittäjien saama asumistuki on keskimäärin hivenen suurempi kuin yleensä. Myös yrittäjien asumismenot ovat keskimääräistä suuremmat. Tämä johtuu siitä, että yritystuloa saavissa ruokakunnissa on muita useammin lapsiperheitä.

      Kelan lakimies Mikko Horko ei näe kuitenkaan tilannetta kovinkaan ongelmallisena.

      – En näe, että tämä [keinottelu] olisi yrittäjien kohdalla mitenkään suuri riski. Meillä on ongelmia kaikissa etuuksissa, joihin tulot vaikuttaa. Tällainen harmaa talous, jossa tulot pyritään kokonaan salaamaan, niin on varmaan suurempi ongelma kuin tällainen yrittäjä, jonka YEL-työtulot on tiedossa. Ei tämä ole mikään iso asia tässä kokonaiskentässä.

      Ei niin hyvää, ettei pahaakin

      Pelkän asumistuen takia ei yrittäjän kannata itseään alivakuuttaa.

      – Tämä vaikuttaa tosiaan toisinkin päin. Että jos yrittäjä sairastuu ja hakee sairaspäivärahaa, ja hänen eläkevakuutusmaksunsa on kovin pieni, niin silloin myös sairaspäiväraha muodostuu pieneksi, varoittaa Mikko Horko.

      – Että jos jossain saa etua, niin toisessa kohtaa se sama asia voi koitua haitaksi, että siinä mielessä tämä tasapainottaa tätä tilannetta. Ei voi sanoa että yrittäjillä olisi tämmöinen porsaanreikä tässä asiassa. Mielestäni tämä on ihan toimiva järjestelmä, sanoo Mikko Horko.

      Yle 7.1.2016
      http://yle.fi/uutiset/yrittaja_voi_saada_asumistukea_jattituloillakin/8573362

      Vrt.

      "- - Perillä odottaa sitten ankea veroparatiisi ja sen seitsemänkymmentä korkkaamatonta postilaatikkofirmaa.

      Seppo Ahti"
      Ilta-Sanomat 24.1.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288645581378.html

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

      "Stubb ei näe Toivakan omistuksissa ongelmia

      Valtiovarainministeri pitää ulkomaankauppaministerin aiempaa yrittäjätaustaa Suomelle hyödyllisenä toimintana."

      http://yle.fi/uutiset/stubb_ei_nae_toivakan_omistuksissa_ongelmia/8447836

      "Ministeri Toivakka puolustautuu: Veroja ei ehditty vältellä, koska kauppoja ei tullut "

      http://yle.fi/uutiset/sipila_ministeri_toivakan_jarjestelyista_en_tieda_mista_on_kyse/8448662

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=2905

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Salaseurojen_apureina

      niin Yle kuin HS?

      Esko Seppänen, joka on YLEn entinen toimittaja, Suomen eduskunnan jäsen ja Euroopan Parlamentin jäsen, kertoo hieman asiaa.

      Esko Seppänen kirjoitti tämän jo vuonna 2012.

      Suomessa on 568 sellaista kanssaihmistä, joiden tulot olivat viime vuonna yli miljoonaa euroa. Heistä suurin osa (kaksi kolmannesta) ei maksanut lainkaan
      kunnallisveroa eikä siis osallistunut käyttämiensä kunnallisten palvelujen
      rahoittamiseen, ja siitä viimeisestäkin kolmanneksesta suurin osa maksoi
      kunnallisveroa vähemmän kuin keskituloinen palkansaaja.

      Lahjomattomien verotilastojen mukaan Yleisradion pääjohtajan Lauri Kivisen verotettavat tulot olivat viime vuonna runsaat 1000 euroa päivässä (sunnuntaipäiviä lukuun ottamatta) ja siis 330 000 euroa vuodessa.

      Koskaan aikaisemmin ei Yleisradiolla ole ollut taloudellisesti yhtä riippumatonta (lue: suurituloista) pääjohtajaa.

      Lauri Kivinen, joka on Nokian vanhaa jäämistöä suomalaiseen yhteiskuntaan, on
      palkattu Yleisradioon – toisin kuin edeltäjänsä – pysyvään työsuhteeseen, ja
      hänestä Yleisradio on niin ollen pääsemättömissä. Kyseessä on kummallinen muutos Yleisradion vanhaan käytäntöön, jonka mukaan pääjohtajat ovat olleet
      määräaikaisessa työsuhteessa. Ilmeisesti jonkinlainen Hyvä Veli-kerho on ollut
      nimityksen takana.

      (Huomiota herättävän moni entisistä nokialaisista on löytänyt suojatyöpaikan myös uudesta Aalto-yliopistosta, jonka keskijohdon he myrkyttävät samalla byrokratialla
      millä on tuhottu Nokia suomalaisena työnantajana.)

      Trilateraalinen komissio on yksi monista maailman poliittisen eliitin ulkoruokintatilaisuuksista. Tänä vuonna sen kokous pidettiin viikonloppuna
      Suomessa, kokoonkutsujana ex-pääministeri Esko Aho. Kivinen on yksi tämän
      Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian eliittikansalaisen muodostaman joukon
      viidestä suomalaisjäsenestä.

      Mielestäni median edustajien ei pidä osallistua tällaisten salaseurojen toimintaan.
      Sosiaalistamalla ne muokkaavat kokoustensa osanottajien ajatukset yhdenmukaisiksi. Maailmassa on niillä ajatuksilla tuotettu finanssikapitalismi ja sen systeemikriisi, ja Suomessa sillä ulkomaisella joukkovoimalla isänmaata natotetaan ja maamme köyhiä kyykytetään.

      Samanlainen riippumattomuuden menetys kuin Kivisellä trilateraaliyhteisössä liittyy Helsingin Sanomien Mikael Pentikäisen ja Antti Blåfieldin osallistumiseen Suomen kokoomuksen ja demareiden (Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Eero Heinäluoma & Co) suosiman kansainvälisen Bilderberg-ryhmän salaisiin kokouksiin.
      Kun Helsingin Sanomat ostavat salaseuran propagandapalveluksia Matti Apuselta ja muilta mattiapusilta, niihin kokouksiin ei pitäisi enää lehden oman väen tunkea.

      Riippumattomuuden poissaoloa ei lukijakansa aina huomaa, mutta sitä esiintyy Helsingin Sanomien sitoutumisena esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseen.

      Siinä asiassa lehden vastaava toimittaja on Kari Huhta (pankaapa merkille!).

      Trilateraalinen komissio tai Bilderberg-ryhmä eivät salaseuroina ole juurikaan vapaamuurareita kummempia yhden taloudellis-sotilaallisen uskonopin seurakuntia, paitsi että ne eivät ole uskossa jumaliin vaan omaan voimaansa.

      Ne ovat osa sitä globaalista virtuaaliheimoa ja virtuaalikansaa, jota edesmennyt Mika Mannermaata kuvaa niin, että se on ”eri puolilla maapalloa elävä
      globaali joukko ihmisiä, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään pääasiassa
      vain virtuaalisesti ja toimivat paikallisesti sekä omaavat uskonnollisen tai
      muun aatteellisen identiteetin ja mission”.

      Kun Margaret Thatcherin mukaan yhteiskuntaa ei ole olemassa ja ”on vain yksittäisiä miehiä ja naisia, ja sitten on perheitä”, siinä katsannossa markkinavoimat ovat enemmän kuin finanssikapitalismin pyhä perhe.

      Tällä ylikansallisella virtuaaliheimolla ei ole organisaatiota, johtoa tai kotipaikkaa. Se käyttäytyy yhtäläisesti, ja sen jäsenet ovat sähköisessä ja digitaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Se äänestää jaloillaan, eikä sen ”markkinaparlamentti” ole sidottu eikä sitoudu kansainvälisiin sopimuksiin tai kansallisiin lakeihin.

      Sen joukon asiaa ei Yleisradion pääjohtajan tai Helsingin Sanomien vastaavan
      pääätoimittajan kuulu ajaa tavalla, joka näkyy ja kuuluu Yleisradion
      uutistoiminnassa ja joka on luettavissa Helsingin Sanomissa itse riveiltä eikä
      vain rivien väleistä.

      Demokratiaan kuuluu vapaa ja riippumaton media näissä asioissa uskottavine johtajineen. Sitä ei meillä tänään ole.

      Maailman törkeimmän rosvopankin Goldman Sachsin alumni ja Euroopan keskuspankin nykyinen pääjohtaja Mario Droghi sanoo Der Spiegelissä:

      ”Monet hallitukset eivät ole vielä ymmärtäneet, että ne ovat jo kauan sitten menettäneet suvereniteettinsa” eli vallan omiin asioihinsa. Tämä pankkivallan MARIOnetti sanoo sen ääneen. Suomen media ei sano.

      No ilmankos -Matti Apunen Bilderbergin johtoryhmässä!
      http://uberuutiset.fi/2015/10/29/no-ilmankos-matti-apunen-bilderbergin-johtoryhmassa/

      http://uberuutiset.fi/2015/11/06/yle-ja-hs-salaseurojen-pauloissa/

    • Wovon_man_nicht_sprechen

      kann darüber muss man schweigen?

      "Yle ja HS ovat salaseurojen pauloissa" (Esko Seppänen 2012)

      Suomessaon 568 sellaista kanssaihmistä, joiden tulot olivat viime vuonna yli miljoona euroa. Heistä suurin osa (kaksi kolmannesta) ei maksanut lainkaan
      kunnallisveroa eikä siis osallistunut käyttämiensä kunnallisten palvelujen
      rahoittamiseen, ja siitä viimeisestäkin kolmanneksesta suurin osa maksoi
      kunnallisveroa vähemmän kuin keskituloinen palkansaaja. Verojäniksiä ovat,
      kaikki tyynni.

      Lahjomattomien verotilastojen mukaan Yleisradion pääjohtajan Lauri Kivisen verotettavat tulot olivat viime vuonna runsaat 1000 euroa päivässä (sunnuntaipäiviä lukuun ottamatta) ja siis 330 000 euroa vuodessa. Koskaan aikaisemmin ei Yleisradiolla ole ollut taloudellisesti yhtä riippumatonta (lue: suurituloista) pääjohtajaa.

      Lauri Kivinen, joka on Nokian vanhaa jäämistöä suomalaiseen yhteiskuntaan, on
      palkattu Yleisradioon – toisin kuin edeltäjänsä – pysyvään työsuhteeseen, ja
      hänestä Yleisradio on niin ollen pääsemättömissä. Kyseessä on kummallinen muutos Yleisradion vanhaan käytäntöön, jonka mukaan pääjohtajat ovat olleet
      määräaikaisessa työsuhteessa. Ilmeisesti jonkinlainen Hyvä Veli-kerho on ollut
      nimityksen takana.

      (Huomiota herättävän moni entisistä nokialaisista on löytänyt suojatyöpaikan myös uudesta Aalto-yliopistosta, jonka keskijohdon he myrkyttävät samalla byrokratialla
      millä on tuhottu Nokia suomalaisena työnantajana.)

      Trilateraalinen komissio on yksi monista maailman poliittisen eliitin
      ulkoruokintatilaisuuksista. Tänä vuonna sen kokous pidettiin viikonloppuna
      Suomessa, kokoonkutsujana ex-pääministeri Esko Aho. Kivinen on yksi tämän
      Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian eliittikansalaisen muodostaman joukon
      viidestä suomalaisjäsenestä.

      Mielestäni median edustajien ei pidä osallistua tällaisten salaseurojen toimintaan. Sosiaalistamalla ne muokkaavat kokoustensa osanottajien ajatukset yhdenmukaisiksi. Maailmassa on niillä ajatuksilla tuotettu finanssikapitalismi ja sen systeemikriisi, ja Suomessa sillä ulkomaisella joukkovoimalla isänmaata natotetaan ja maamme köyhiä kyykytetään.

      Samanlainen riippumattomuuden menetys kuin Kivisellä trilateraaliyhteisössä liittyy Helsingin Sanomien Mikael Pentikäisen ja Antti Blåfieldin osallistumiseen Suomen kokoomuksen ja demareiden (Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Eero Heinäluoma & Co) suosiman kansainvälisen Bilderberg-ryhmän salaisiin kokouksiin.

      Kun Helsingin Sanomat ostavat salaseuran propagandapalveluksia Matti Apuselta ja muilta mattiapusilta, niihin kokouksiin ei pitäisi enää lehden oman väen tunkea. Riippumattomuuden poissaoloa ei lukijakansa aina huomaa, mutta sitä esiintyy Helsingin Sanomien sitoutumisena esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseen. Siinä asiassa lehden vastaava toimittaja on Kari Huhta (pankaapa merkille!).

      Trilateraalinen komissio tai Bilderberg-ryhmä eivät salaseuroina ole juurikaan vapaamuurareita kummempia yhden taloudellis-sotilaallisen uskonopin seurakuntia, paitsi että ne eivät ole uskossa jumaliin vaan omaan voimaansa.

      Ne ovat osa sitä globaalista virtuaaliheimoa ja virtuaalikansaa, jota edesmennyt Mika Mannermaata kuvaa niin, että se on ”eri puolilla maapalloa elävä
      globaali joukko ihmisiä, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään pääasiassa
      vain virtuaalisesti ja toimivat paikallisesti sekä omaavat uskonnollisen tai
      muun aatteellisen identiteetin ja mission”. Kun Margaret Thatcherin mukaan yhteiskuntaa ei ole olemassa ja ”on vain yksittäisiä miehiä ja naisia, ja sitten on perheitä”, siinä katsannossa markkinavoimat ovat enemmän kuin finanssikapitalismin pyhä perhe. Tällä ylikansallisella virtuaaliheimolla ei ole organisaatiota, johtoa tai kotipaikkaa. Se käyttäytyy yhtäläisesti, ja sen jäsenet ovat sähköisessä ja digitaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Se äänestää jaloillaan, eikä sen ”markkinaparlamentti” ole sidottu eikä sitoudu kansainvälisiin sopimuksiin tai kansallisiin lakeihin.

      Sen joukon asiaa ei Yleisradion pääjohtajan tai Helsingin Sanomien vastaavan
      pääätoimittajan kuulu ajaa tavalla, joka näkyy ja kuuluu Yleisradion
      uutistoiminnassa ja joka on luettavissa Helsingin Sanomissa itse riveiltä eikä
      vain rivien väleistä. Demkratiaan kuuluu vapaa ja riippumaton media näissä
      asioissa uskottavine johtajineen. Sitä ei meillä tänään ole.

      Maailman törkeimmän rosvopankin Goldman Sachsin alumni ja Euroopan keskuspankin nykyinen pääjohtaja Mario Droghi sanoo Der Spiegelissä: ”Monet hallitukset eivät ole vielä ymmärtäneet, että ne ovat jo kauan sitten menettäneet suvereniteettinsa” eli vallan omiin asioihinsa. Tämä pankkivallan MARIOnetti sanoo sen ääneen. Suomen media ei sano.

      5.11.2012 Esko Seppänen
      http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123579-yle-ja-hs-salaseurojen-pauloissa

      Ks.

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Koska näin on, miltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Ellei_tuloerojen

      kasvattaminen - terveys- ja varallisuuseroista puhumattakaan - ei kuulu SSS-hallituksen kärkihankkeisiin, EUro- ja leikkauspolitiikasta on luovuttava mitä pikimmin! Ja juurikin siksi!

      "Olemme jälleen onnellisesti selvinneet joulun pyhistä uuteen vuoteen. Korviin ovat jääneet kaikumaan vanhat joululaulut, joita sentään ei ole uudistettu vanhojen virsien tapaan, ja jouluevankeliumi Luukkaan mukaan, jossa kaikki maailma pantiin jälleen verolle Kyreniuksen - ei vaan Quiriniuksen ollessa Syyrian maaherrana.

      Vuoden 1992 Raamatun käännöksessähän suomalaisen suuhun paremmin sopinut Kyrenius muutettiin vaikeasti äännettävään, Qu-alkuiseen latinalaiseen muotoonsa Quirinius.

      Mutta uudessa testamentissa ei kerrota vain Jeesuksesta, alkuseurakunnista ja armosta, siellä kerrotaan myös verotuksesta, niin kuin emeritusprofessori Esko Linnakangas Historiallisessa verokirjassaan osoittaa.

      Eniten tässä kirjassa minua jäi askarruttamaan yksi pieni alaviite, jossa viitattiin Matteuksen evankeliumiin.

      Paitsi progressiosta veropolitiikassa puhutaan myös Matteus-ilmiöstä, jolla viitataan Matteuksen evankeliumin jakeeseen 29 luvussa 25. Sen mukaan: "… jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on."

      Sama jae löytyy myös Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista (Mar. 4:25 ja Luuk. 8:18), mutta Matteuksen evankeliumissa kerrotaan koko tarina näin:

      Mies oli muuttamassa pois maasta ja uskoi koko omaisuutensa palvelijoidensa hoitoon. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Ne, jotka saivat viisi ja kaksi talenttia, ryhtyivät käymään niillä kauppaa, ja kaksinkertaistivat saamansa talentit. Mutta se, joka oli saanut yhden, kaivoi kuopan ja kätki saamansa talentin maahan ja palautti sen isännälleen.

      Kysymys oli suurista summista. Talentti oli tuon ajan suurin rahayksikkö. Se vastasi 6000:ta denaaria. Yksi denaari oli työmiehen tavallinen päiväpalkka.

      Niitä, jotka olivat tuplanneet pääoman, pidettiin hyvinä ja luotettavina palvelijoina, ja heidät luvattiin panna paljon haltijoiksi. Sen sijaan kolmas oli pelännyt isäntäänsä, koska hän tiesi, että tämä oli ankara mies, joka "leikkaa sieltä, minne ei ole kylvänyt, ja kokoaa sieltä, minne ei ole siementä viskannut".

      Tekstin mukaan tämän laiskan ja kelvottoman palvelijan olisi pitänyt viedä rahat pankkiin, niin että isäntä olisi saanut rahansa takaisin korkoineen. Kun hän ei tehnyt niin, häneltä otettiin pois se ainoakin talentti ja annettiin sille, jolla oli jo kymmenen.

      Pankki rahojen talletuspaikkana ilmestyi tekstiin vasta vuoden -92 Raamatun käännöksessä. Siis aikana, jolloin Suomessa elettiin pankkikriisiä. Pankkeja kaatui ja niitä yhdistettiin. Sitä ennen puhuttiin Matteuksen evankeliumissakin rahanvaihtajista. Pankkien tuominen rahanvaihtajien tilalle ei siten tapahtunut kovin otolliseen aikaan. Käännösten uudistamisessa on aina omat riskinsä.

      Mutta mitä meidän pitää ajatella etujen kasaantumisesta niille, jotka ovat jo onnistuneet niitä hankkimaan tai joilla niitä jo ennestään on. Vertauksessammehan sen yhden talentin saajan piti luopua siitäkin ja antaa se sille, jolla oli jo kymmenen.

      Kasaantumista on tapahtunut viime aikoinakin. Vuosina 1979-2007 tulot Amerikassa kasvoivat keskimäärin 62 %, mutta vauraimman yhden prosentin tulot peräti 275 %. Vuosina 2005-2007 vaurain viidennes keräsi verojen jälkeen tuloja enemmän kuin loput 80 % yhteensä. Rikkain prosentti (1) amerikkalaisista ansaitsi 17 % kaikista tuloista vuonna 2007, vuonna 1979 vain kahdeksan prosenttia. Eikä tämä johtunut mistään Uuden testamentin vertauksesta, vaan Reaganin jälkeen harjoitetusta tulopolitiikasta.

      Entä mitä meidän pitää ajatella siitä isännästä, joka vertauksessamme muutti ulkomaille, eikä kotimaahan jääneen omaisuutensa suhteen tehnyt mitään muuta kuin odotti, että muut työllään ja toiminnallaan panevat sen tuottamaan. Sen jälkeen hän saapui kotimaahan arvioimaan toisten töiden tuloksia ja keräämään pääomansa korkoineen.

      Mutta sehän tapahtui 2000-vuotta sitten, jolloin elettiin vielä orjuuden aikaa. Nythän eletään pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja sosiaalisen markkinatalouden aikaa, jolloin jokaiselle jaetaan, jos ei nyt tarpeittensa mukaan, niin ainakin kohtuulliseen elintasoon tarvittavissa määrin.

      Sitä vain ei näinä kaikenlaisten leikkausten ja yt-neuvottelujen aikana aina tahdo uskoa."

      Terttu Utriainen, Ykkösaamun kolumnisti 7.1.2016
      http://areena.yle.fi/1-3237607

      JK. Tässä sitä ollaan, kun tähän on tultu!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      [ Ks. myös

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan tässä maailmanajassa

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Hokimukuloiden_äMMällä

      SSS-hallitus elääkin varmaan loppuvaalikauden?

      "Pääministeri liekeissä" hersyttelee Ylen politiikan toimittaja Pekka Ervasti.

      Ei politiikka ole tylsää. Politiikan toimittajat ovat tylsiä. Heidän pitää ottaa oppia urheilujournalismista.

      Nyt verta pakkiin ja näytetään, miten välikysymyskeskustelua pitää kommentoida!

      Luottamusäänestys päättyi tylyihin lukuihin: hallitus 123, oppositio 76. Tulos puhukoon puolestaan. Se on siinä!

      Tällaiseen tulokseen pystyy vain huippujoukkue. Viimeistään nyt on uskottava, että kolmen ässän hallitus on kaiken hehkutuksen, ylisanojen ja kehujen arvoinen.

      Alkuasetelmat eivät kuitenkaan olleet hallituksen kannalta parhaat mahdolliset. Luottohyökkääjä ulkoministeri Timo "Timppa" Soini (ps.) oli ulkomailla ja opetusministeri Sanni "Santtu" Grahn-Laasosella (kok.) puujalka. Näistä asetelmista voidaan perustellusti sanoa, että ennen välikysymyskeskustelun alkua mittelöllä oli vain yksi ennakkosuosikki: oppositio.

      Hyökkäyspeli puolestaan oli osoitus aivan maailmanluokan tasolle nousseesta pelirohkeudesta.

      Aluksi oppositio rulettikin suvereenisti istuntosalissa. Hallitus kieltämättä sortui muutamaan helppoon virheeseen. Oppositio ei kuitenkaan pystynyt käyttämään etsikkoaikaansa täysimääräisesti hyväkseen. Se hukkasi momentuminsa.

      Team Sipilä paransi suoritustaan debatin edetessä puheenvuoro puheenvuorolta. Hasardilausunnot ja merkkausvirheet saatiin puristettua minimiin. Puolustusosasto oli yhtä graniittia. Hyökkäyspeli puolestaan oli osoitus aivan maailmanluokan tasolle nousseesta pelirohkeudesta. Sitä oli hienoa seurata pressiaitiosta!

      On kiistämätön tosiseikka, että pääministeri Juha "Jupe" Sipilä (kesk.) on pystynyt koulimaan tiimistään käsittämättömän tunnollisen suorittajan. Siitä täysi komplimentti koko jengille.

      Hallituksen suorituksessa oli rytmiä ja variaatioita malttia ja vaarallisten tilanteiden tunnistamista unohtamatta. Kolme ässää ymmärsi kollektiivina, että peli-ilon ja tunteen säilymisen kannalta on tärkeää, että kokonaissuoritus on riittävän harkitseva eikä mitään hurlumhei-tyylistä karusellipallotelua.

      Joukkueessa on mukana luottopelaajia, jotka ovat olleet mukana opposition teurastuksessa aikaisemminkin.

      Ratkaisijan asemaan nousi tietysti Jupe Sipilä itse. Mutta vaikka hallituksella oli käytettävissään tulikuuma pääministeri, sillä oli myös takanaan laajempi ja täysin ylivoimainen hyökkäyskalusto.

      Joukkueessa on mukana luottopelaajia, jotka ovat olleet mukana opposition teurastuksessa aikaisemminkin. Nyt tämä lihamuuri vyöryi esiin koko leveydellään Valtiovarainministeri Alexander "Jäbäleison" Stubbin (kok.) sivallukset tulivat juuri silloin, kun niitä tarvittiin. Tuntui tosin kuin hän olisi keksinyt ne ihan omasta päästään.

      Myös Mikkelin Jukurien kasvatti, ulkomaankauppaministeri Leena "Lennu" Toivakka (kok.) ajoi röyhkeästi tilanteeseen kuin tilanteeseen. Se ei ollut yllätys, sillä hän on osoittanut vaarallisuutensa jo aikaisemminkin lukuisilla vienninedistämismatkoillaan.

      Mutta tärkeinä on, että hallitus uskalsi vihdoinkin olla kingi. Se vaikuttaa nyt joukkueelta, joka löytää keinot voittoon millaisessa tilanteessa tahansa. Tuli sote tai pakkolait, täältä pesee! Mikään ei enää pysäytä tätä hallitusta. Hallitus vie ja oppositio vikisee!

      Kaiken takana oli tietenkin pääministerin loistava yksilösuoritus, joka heijastui koko joukkueen toimintaan. Melkoinen erikoismaisteri saa olla kuka tahansa herra Pääministeri, missä tahansa päin maailmaa, jos ei tutki Sipilän tekemisiä ja mieti, mitä voisin tältä herralta oppia. Suomen mittakaavassa Sipilä on nousemassa suuurten valtiomiesten luokkaan – aivan Urho "Urkki" Kekkosen rinnalle.

      Pasila! Porilaisten marssi!

      Pekka Ervasti
      Yle Uutiset 8.1.2016
      http://yle.fi/uutiset/pekka_ervasti_paaministeri_liekeissa/8576902

      JK.

      Ei niinkään huono tulos, kun tästä lähdettiin, tähän on tultu ja tässä sitä ollaan!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      [ Ks. myös

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      "- - Perillä odottaa sitten ankea veroparatiisi ja sen seitsemänkymmentä korkkaamatonta postilaatikkofirmaa.

      Seppo Ahti"
      Ilta-Sanomat 24.1.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288645581378.html

      Vrt.

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_toivakka_jarjesteli_suuren_kauppakeskuksen_omistuksia_belgiaan_perheensa_holdingyhtiolle/8440333

      http://yle.fi/uutiset/stubb_ei_nae_toivakan_omistuksissa_ongelmia/8447836 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin täällä tarvitaan

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

    • Omassa_verokuormassaan

      saa tuta tavallinen kansa sen, että ainakaan kansainvälisen eli erittäin suurimuotoisen verovälttelyn kitkeminen ei kuulu SSS-hallituksen kärkihankkeisiin!

      Kansainvälinen veronkierto estettävä – Sipilän hallituksen tähänastiset toimet eivät vakuuta.

      Suomi ei saa jarruttaa verovälttelyn kitkemistä, kirjoittavat Jutta Urpilainen, Erkki Tuomioja ja Heidi Hautala.

      Veroparatiisitalous haavoittaa valtioita ja ennen kaikkea niiden kansalaisia vieden pohjaa julkisen hyvinvoinnin rakentamiselta.

      Lux-leaks-tietovuoto toi päivänvaloon useiden eurooppalaisten suuryritysten Luxemburgin valtion kanssa solmituista verosopimuksista käärimät hyödyt, kirjoittava entiset ministerit Erkki Tuomioja, Heidi Hautala, Jutta Urpilainen "Puheenvuoro"-palstalla Suomen Kuvalehden numerossa 1/2016 (8.1.2016)

      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kansainvälinen-veronkierto-estettava-sipilan-hallituksen-tahanastiset-toimet-eivät-vakuuta/

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville..

      [ ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Hallituksen_pakkolakeja

      vastaan saatetaan tarvita jopa yleislakkoa - ainakin yleislakkouhkaa!

      Lännen Media: Pakkolakeja vastaan voisi syntyä ”ennennäkemätön lakko”

      Noin 30 000 kansalaista vastusti syyskuussa hallituksen suunnitelmia ay-liikkeen järjestämässä mielenilmauksessa.

      Suomeen on syntymässä laaja yleislakkorintama pakkolakeja vastaan, jos hallitus ei muuten peru pakkolakiesityksiään. Asia käy ilmi Lännen Median tekemästä työmarkkinakyselystä.

      SAK:n keskeisistä päättäjistä 88 prosenttia kannattaa lakkoon ryhtymistä pakkolakien vastustamiseksi. Myös akavalainen Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja STTK:hon kuuluvat Pro ja Tehy ovat valmiina lakkorintamaan, kysely paljastaa.

      – Lakko on todennäköinen, mikäli hallitus leikkaa palkkoja pakkolaeilla ja kieltää työmarkkinajärjestöjen vapaan sopimusoikeuden, arvioi SAK:n hallituksen jäsen Heli Puura. Puura on Teollisuusalojen ammattiliiton Teamin puheenjohtaja.

      OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo, että on monia reittejä kiertää pakkolait.

      – Pelkään, että tulee todella rauhatonta ellei niin käy, Luukkainen varoittaa.

      Yhteiskuntasopimuksen syntyyn uskoi kyselyssä 48 prosenttia SAK:n päättäjistä, 49 prosenttia akavalaisista ja 66 prosenttia STTK:n edustajista.

      Kyselyyn vastasi 207 ay-vaikuttajaa.
      STT

      Ilta-Sanomat 9.1.2016
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452301417578.html

      KS.

      LM:n kysely: Suomeen tulossa en­nen­nä­ke­mä­tön lakko, jos hallitus ei peru pakkolakeja

      Suomeen on muodostumassa vahva ja laaja lakkorintama, mikäli maan hallitus ei muuten peru pakkolakiesityksiään.

      Asia selviää Lännen Median työmarkkinakyselystä, joka lähetettiin palkansaajien keskusjärjestöjen (SAK, STTK ja Akava) hallituksien jäsenille ja keskeisten ammattiliittojen hallituksien jäsenille. Kyselyyn vastasi 207 ay-vaikuttajaa.

      SAK:n keskeisistä päättäjistä 88 prosenttia kannattaa lakkoon ryhtymistä pakkolakien vastustamiseksi. LM-kysely kertoo sen, ettei valmius lakkoon ole pelkästään Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n linja.

      Kyselyyn vastasi 11 SAK:n hallituksen jäsentä eli yli puolet hallituksesta. Vastanneista jokainen kannattaa lakkolinjaa.

      Päätökset työtaisteluun ryhtymisestä tehdään ammattiliitoissa. Kyselyn perusteella sekä metalli- että metsäteollisuuden työntekijät ovat valmiita lakkoon, samoin rakennusalan työntekijät ja veturinkuljettajat.

      Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:stä kyselyyn vastasi peräti 15 keskeistä päättäjää, joista 13 kannattaa lakkovalmiutta. JHL on 230 000 jäsenen ammattiliitto, joten sen valmius työtaisteluun tekee SAK:n rintamasta tiiviin.

      Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n vastaajista 59 prosenttia tukee lakkoaseen käyttöä. Ammattiliittokohtainen hajonta on toimihenkilöpuolella suurta, mutta yleislakon mahdollisuutta tukee se, että suuret ammattiliitot Pro ja Tehy ovat LM-kyselyn perusteella valmiita lakkoon.

      Pro on suurin yksityisen sektorin toimihenkilöliitto, jonka jäsenistä 90 000 on työmarkkinoilla. Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy edustaa yli sataatuhatta palkansaajaa.

      STTK:n 26-jäsenisestä hallituksesta kyselyyn vastasi 17 jäsentä, joista viisi näyttää vihreää lakolle. Ajatusta vastustaa 7 jäsentä, ja viisi valitsee ”en osaa sanoa”-vaihtoehdon.

      Opetusalan ammattijärjestö OAJ:sta kyselyyn vastasi 13 henkilöä, joista peräti 11 tukee lakkoaseen käyttöä. Myös OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on lakon kannalla, jos pakkolakiesityksiä ei peruta. Luukkaisen mukaan OAJ:n on oltava valmis työtaistelutoimiin. Luukkainen vahvistaa Lännen Medialle, että asiasta on keskustelu OAJ:n hallituksessa.

      Kaleva 9.1.2016
      http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/lmn-kysely-suomeen-tulossa-ennennakematon-lakko-jos-hallitus-ei-peru-pakkolakeja/716982/

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville..

      [ ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan tässä maailmanajassa

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      • Kyllä_mahtaa_olla

        toiveita paremmasta, kun on totisinta totta eli jotakin tapahtuu ansaitusti ihan oikein, kun saa Sipilän & Stubbin & Soinin SSS-hallitus pal­kan­saa­ja­jär­jes­töil­tä murskaavat arvosanat!

        Joka toinen vastaaja antoi Juha Sipilän (kesk.) hallitukselle nelosen.

        [Ks.

        http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sipilan-hallitukselle-murskaavat-arvosanat-palkansaajajarjestoilta/716986/ ]

        Palkansaajajärjestöt jättäisivät pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen luokalleen. Niin heikoksi Akavan, STTK:n ja SAK:n keskeiset päättäjät arvioivat hallituksen työmarkkinapoliittiset suoritukset.

        Lännen Media kyselyyn vastasi 207 palkansaajajärjestöjen keskeistä päättäjää, ja heistä 52 prosenttia antaisi hallitukselle arvosanaksi nelosen, joka tarkoittaa hylättyä suoritusta asteikolla 4–10.

        Lähes neljännes, 24 prosenttia vastanneista, antaisi hallitukselle välttävän, eli viitosen, ja 12 prosenttia kuutosen, eli kohtalaisen arvosanan.

        Palkansaajajärjestöistä SAK:n päättäjät antoivat hallituksen työmarkkinapolitiikalle heikoimmat arvosanat. Peräti 73 prosenttia vastaajista antoi Sipilän hallitukselle nelosen ja 26 prosenttia viitosen. Vain yksi SAK:lainen antoi viitosta paremman arvosanan, seiskan.

        – Mielestäni on kestämätön tilanne, että länsimaisessa demokratiassa työntekijät joutuvat neuvottelemaan hallituksen kanssa työ- ja palkkaehdoistaan. Ajatus kuulostaa lähinnä diktatuurilta. Hallitus näyttää haikailevan takaisin torppariaikaan ja luokkayhteiskuntaan, jossa käytäntönä on se, että köyhiltä pois ja rikkaille lisää, tamperelainen Metallityöväen Liiton hallituksen jäsen Antti Salonen kritisoi.

        – Työehdot on jatkossakin syytä neuvotella ja sopia työmarkkinoilla. Hallituksen puuttuminen kovalla kädellä palkkoihin ja ammattiliittojen sopimisoikeuteen johtaa levottomuuksiin työmarkkinoilla, ja kilpailukykyhyppy jää toteutumatta, kirjoittaa Heli Puura, Teollisuusalojen ammattiliiton TEAMin puheenjohtaja.

        Hieman suopeammin hallituksen työmarkkinapolitiikkaan suhtautuivat STTK:n päättäjät. Heistä 49 prosenttia antoi hallitukselle nelosen ja 26 prosenttia viitosen. Muutamat vastaajat antoivat hallitukselle jopa tyydyttävän tai hyvän arvosanan.

        – Kunpa joku olisi alusta asti ollut neuvomassa Sipilää työmarkkina-asioissa. Hänen kabinetissaan ei ole ketään näihin asioihin perehtynyttä. Eikä ole Soinin tai Stubbinkaan esikunnissa. Maata ei johdeta kuin yritystä. Neuvottelemalla ja sopimalla on monia vaikeitakin asioita saatu ratkaistua, kritisoi Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.

        Akavalaiset arvioivat hallituksen onnistuneen työmarkkinoilla selvästi muita työmarkkinajärjestöjä paremmin, vaikka reilu neljännes antaisikin hallitukselle nelosen. Joka kolmas antaisi hallitukselle seiskan tai kahdeksikon.

        – Sipilän puolustukseksi on sanottava se, että hän on ainakin antanut runsaasti tilaisuuksia yhteiskuntasopimusneuvotteluille. Mahdollisuuksien puutteesta sopimuksen kariutuminen ei ole johtunut, Agronomiliiton hallituksen jäsen Henri Honkala kirjoittaa.

        Tällaisia sanallisia terveisiä palkansaajajärjestöjen päättäjät lähettivät maan hallitukselle ja pääministeri Juha Sipilälle. Lue kaikki vastaukset (pdf):

        Akavalaisten terveiset hallitukselle
        SAK:laisten terveiset hallitukselle
        STTK:laisten terveiset hallitukselle

        Kaleva 9.1.2016 JUHA VAINIO
        http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sipilan-hallitukselle-murskaavat-arvosanat-palkansaajajarjestoilta/716986/

        Lue myös:

        http://www2.aamulehti.fi/extrakuvat/Akava_terveiset.pdf

        http://www2.aamulehti.fi/extrakuvat/SAK_terveiset.pdf

        http://www2.aamulehti.fi/extrakuvat/STTK_terveiset.pdf

        JK.

        Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville..

        [ ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

        Niin on jos siltä näyttää

        https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

        siksikin tarvitaan tässä maailmanajassa

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

        Sori siitä!

    • SSS-hallitus_karauttaa

      oikeistoliberaaleine apu- ja EK-esikuntineen kohti kansantaloudellista katastrofia!?

      Bisquitin pakinan mukaista "Ruusuttoman unta" saattaisi torkahdella Kuusamon hankia muistellen esim. muudankin tuppeensahattua tavaraa näinä aikoina ihan ikiomasta tarhasta saava
      entinen pääministeri, jonka löytönä muuan toinen B(erner)-luokan ministeri purkaa sekä normeja että rautatiekiskoja - ainakin syrjäseuduilta - miltei kolmessa vuorossa...

      Kuin unessa useasti on toki myös Kempeleen taakseen jättänyt kakkarainsinööri, joka ei tunnu itse tajuavan alkuunkaan sitä, että hänen tietotaitonsa on saattanut riittää kyllä säätiöinti- ja vakuutuskuori- jmv. vastaavin järjestelyin oman henkilökohtaisen verotuksensa välttelyyn, mutta ei riitä alkuunkaan julkistalouden vastuulliseen hoitamiseen ja johtamiseen!

      Ruusuttoman unta

      Kun nykypäivien Suomen historiaa joskus vastaisuudessa kirjoitetaan, millä nimellä tutkijat mahtavat tulla tätä aikakautta kutsumaan?

      Kansallinen torkahdus? Vai peräti nukahtaminen?

      Nimellä olisi itsestään selvä esikuva: Suomen kansallinen herääminen.

      Jos kansallisen heräämisen idean tahtoisi tiivistää nykyaikaisen viestinnän keinoin, osuvimmin sen kertoisi paita Ei kiitos 1809–1917.

      Ajanjakson alkuun sijoittuu suomenmielisyyden synty Turun romantiikkoineen, loppupuolen tapahtumista kertoo ehkä oleellisimman Eetu Iston ikoninen lintukuva Hyökkäys.

      Kansainvälisyyteen tarrautuneessa nyky-Suomessa kansallisella ei ole enää samaa kaikupohjaa.

      Kansallista näkee lähinnä vain erään puolueen nimessä, ja kyseessä on tietysti juuri se puolue, jolle yksin kansallistaminen on pelkkä kirosana.

      Turun romantiikkakaan ei enää merkinnyt yliopiston ylösajoa, vaan oli pitkään henkilöitynyt Ilkka Kanervaan.

      Ikäkö lie tehnyt Ikellä tehtävänsä vai mikä, mutta nyttemmin turkulaisesta romantiikasta tulee ennemmin mieleen monogaami kuin fennomaani.

      Hyökkäys vaihtuisi Istolla todennäköisesti Ruokintaan, jossa silmin nähden kuihtunut Suomi Neito syöttää Brysselin ja Strasbourgin kaksikurkkuista kotkaa.

      Kaikkea kansallista ei sentään ole hylätty. Suomen poliittisen johdon doktriinilla Ikkunat auki Eurooppaan on juuret erään supisuomalaisen yhteisön valonhankintaperinteessä.

      Nyt ikkunat ja ovet ovat joko selällään tai saranoiltaan, osa seinistäkin on revitty alas. Huolestuneimmat ovat jo varoitelleet koko programmin järkevyydestä.

      Poliittista johtoa on ajanut tahto istua niissä pöydissä, joissa asioista päätetään, ja olla mukana siellä, missä maailmalla tapahtuu.

      Poliittinen korrektius on nimittäin sellainen piru, että kun sille antaa pikkusormen, se alkaa pitää sitä sievistelevästi pystyssä.
      Suomalaiset eivät oikein ehtineet tutsien ja myssyjen tai hutujen ja hattujen kahdenvälisiin, mutta nyt olisi avautumassa tosi lupaava ikkuna.

      Shiiat ja sunnit on maailmalla äkisti auennut mahdollisuus.

      Sen kuin on Tallinnan tunneliltaan ehtinyt, Helsingin johto on ajanut innolla kaupunkiin suurmoskeijaa.

      Nyt vaan pikaisesti realiteetit huomioon ja minareetit pystyyn, niin enemmin kuin uskaltaa aavistaa, Suomi on takuulla tapahtumien keskipisteessä.

      Ikävä kyllä niin sanottu poliittinen korrektius on saanut suomalaiset puhumaan turhan arkaillen tästä moskeijaprojektista.

      Poliittinen korrektius on nimittäin sellainen piru, että kun sille antaa pikkusormen, se alkaa pitää sitä sievistelevästi pystyssä.

      Vaikka loppujen lopuksi kaikki me ihmiset olemme viime kädessä samanlaisia.

      Jos kaiken maailman kluxien klaanilaiset käyttäisivät valkoisten asemesta mustia silmäaukollisia huppuja, kukaan ei erottaisi heitä Itäkeskuksen normaalista perjantaivilinästä.

      Niin, millähän nimellä tutkijat mahtavat tätä aikakautta kutsua, kun nykypäivien Suomen historiaa vastaisuudessa kirjoitetaan – paljon mahdollista oikealta vasemmalle.

      Seppo Ahti

      Ilta-Sanomat 8.1.2016
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452137223395.html

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville..

      [ ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Sori siitä!

    • Se_huutaa_taivaaseen

      Iso EI Sipilän hallituksen pakkolakihankkeelle – kukaan 41 lausunnonantajasta ei kannata varauksetta! (IS 12.1.2016)

      Juha Sipilän (kesk) perusporvarihallituksen ehdotukset työmarkkinoiden pakkolaeista ovat saaneet melko nuivan vastaanoton lausunnonantajilta. Ilta-Sanomat kävi läpi kaikki lausunnot.

      Hallituksen tänään julkistamasta lausuntoyhteenvedosta ilmenee, että yksikään lausunnonantaja ei kannata lakihanketta varauksetta. Esimerkiksi työnantajia edustava Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) kritisoi voimakkaasti muutosturvaa kalliina ja hyödyttömänä.

      Noin puolet lausunnonantajista torppaa esityksen joko täysin tai osittain. Merkille pantavaa on sekin, että moni ministeriö ilmoitti ”lausuntonaan”, ettei niillä ole mitään lausuttavaa.

      Video: Hallitus peruu sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkaukset 28. syyskuuta.

      STT kertoi jo eilen, että perustuslakiasiantuntijat eivät ole määräajan jatkosta huolimatta antaneet lausuntoja hallituksen kilpailukykylakipaketista. Työ- ja elinkeinoministeriö oli pyytänyt lausuntoja kaikkiaan kuudelta valtiosääntötuntijalta, mutta heistä vain yksi, Hankenin professori Niklas Bruun, antoi lausuntonsa. Bruun epäilee esimerkiksi lomaltapaluukorvauksen leikkauksesta, että se on ”joiltakin osin ristiriidassa EU:n perusoikeuskirjan ja työaikadirektiivin kanssa.”

      41 lausuntoa

      Hallitus valmisteli viime syksynä yritysten kilpailukykyä kohentavan lakipaketin, jonka tavoitteena on alentaa yksikkötyökustannuksia. Lakipakettiin sisältyvät muutokset koskevat sairausajan palkkaa, loppiaisen ja helatorstain työaikaa pidentävää vaikutusta, vuosilomien enimmäispituutta ja lomarahojen enimmäismäärän rajoittamista. Samassa yhteydessä ehdotetaan säädettäväksi työntekijän oikeudesta lomaltapaluurahaan.

      Työ- ja elinkeinoministeriö lähetti lakipaketin lausunnoille marraskuussa. Lausuntoja tuli määräaikaan mennessä 41 kappaletta. Ilta-Sanomat kävi läpi lausunnot.

      Näin lausuttiin

      Kyllä: ei yhtään lausunnonantajaa.

      Kyllä varauksin: Suomen varustamot ry., oikeusministeriö, sisäministeriö, Aalto-yliopisto, P ääkaupunkiseudun ateistit ry., Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, Kirkon työmarkkinalaitos, puolustusministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Autoalan työnantajaliitto, Ahvenanmaan maakuntahallitus, valtiovarainministeriö, Suomen Yrittäjät, KT Kuntatyönantajat,

      Ei: Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry,Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstö THHL ry, Reumaliitto, Ammattiliitto Pro, Lapin yliopisto, Suomen Pankin henkilöstöyhdistys, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry., Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteinen lausunto (SAK, Akava, STTK), Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, Tehy ry, THL, Palkansaajien tutkimuslaitos, Journalistiliitto

      Ei varauksin: Työterveyslaitos, Invalidiliitto, Jyväskylän yliopisto, Hanken, sosiaali- ja terveysministeriö, VATT, Suomen Merimies-Unioni, Pellervon taloustutkimus, Rakennusteollisuus RT ry, Työsuojeluviranomainen

      Ei lausuttavaa: ulkoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö,

      Näihin otettiin kantaa

      Loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä.
      Sairausloman palkkaa koskevaa säännöstä muutetaan siten, että ensimmäinen työstä poissaolopäivä on palkaton ja sen jälkeisiltä kahdeksalta sairauspäivältä maksetaan 80 prosenttia normaalista sairausajan palkasta.
      Vuosiloman enimmäispituudeksi säädetään kuusi viikkoa.
      Työntekijälle säädetään lakisääteinen oikeus lomarahaan, jonka enimmäismäärä olisi noin 30 prosenttia vähemmän kuin useimmilla aloilla nyt on.
      Tuotannollisten ja taloudellisten syiden perusteella irtisanottavalle työntekijälle tarjotaan yli 20 työntekijän yrityksissä irtisanomisajan palkan ohella: oikeus uudelleen työllistymistä edistävään valmennukseen, jonka arvo vastaa vähintään yrityksen henkilöstön keskimääräistä kuukausipalkkaa, työterveydenhuollon palvelut kuuden kuukauden ajan irtisanomisajan jälkeen.
      Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tavoitteet edellyttävät muutoksia mm. työsopimuslakiin, työaikalakiin, vuosilomalakiin ja työterveyshuoltolakiin.

      Hallituksen esitystä valmistelemaan on asetettu kolmikantainen työryhmä, jonka määräaika on 31.1.2016.

      Mika Koskinen, Antti Honkamaa
      Ilta-Sanomat 12.1.2016
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452585341084.html

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Sori siitä!

    • SSS-hallitus_tekee

      tuhojaan sosiaali- ja terveyssektorilla!

      Tuloerojen - ja köyhyyden - vaikutus myös elinikä- ja terveyseroihin on valtava!

      "Kahdeksan vuotta vähemmän terveitä elinvuosia, kahdeksan vuotta vähemmän tervettä elämää rikkaimpiin ja hyväosaisimpiin verrattuna!"

      "Lapsiin panostamalla elinikä pitenee

      Jo varhaislapsuus vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin aikuisena. Näin väittää Suomessa vieraillut maailmankuulu lääkäri Sir Michael Marmot. Vasta valmistunut tutkimuskin neuvoo panostamaan lapsuuteen.

      Sir Michael Marmotin mukaan koulun tarkoitus ei ole vain oppia lukemaan ja kirjoittamaan, vaan olemaan kansalainen nyky-yhteiskunnassa. Hän ihailee esimerkiksi suomalaista koulujärjestelmää, jossa pojat oppivat kokkaamaan ja tytöt tekemään puukäsitöitä.

      Koulutus, tulot, ammatti ja asuinpaikka vaikuttavat siihen, miten syömme, paljonko liikumme ja juomme alkoholia tai poltamme tupakkaa. Ne vaikuttavat sitä kautta terveyteemme ja elinikäämme.

      Kansanosien välisiä eroja sairastavuudessa, työ- ja toimintakyvyssä ja viime kädessä kuolleisuudessa on pyritty vähentämään monin keinoin. Moni asia onkin parantunut, mutta ei kaikilla. Moniin Euroopan maihin verrattuna Suomessa on poikkeuksellisen suuret erot eri sosioekonomisten ryhmien kuolleisuudessa.

      Eliniän odote -grafiikka
      http://yle.fi/uutiset/lapsiin_panostamalla_elinika_pitenee/8592819

      Kun 35-vuotiaan työntekijämiehen keskimääräinen elinikä on 74 vuotta, johtavassa asemassa oleva mies voi odottaa elävänsä kuusi vuotta pidempään.

      Kuva: Yle Uutisgrafiikka
      http://yle.fi/uutiset/lapsiin_panostamalla_elinika_pitenee/8592819

      Terveyserot koskettavat yhtä lailla keskiluokkaa, sanoo eilen Lääkäripäivillä Suomessa luennoinut, lääketieteen ansioistaan aateloitu, Maailman lääkäriliiton presidentti Sir Michael Marmot.

      – Kahdeksan vuotta vähemmän terveitä elinvuosia, kahdeksan vuotta vähemmän tervettä elämää rikkaimpiin ja hyväosaisimpiin verrattuna!

      Sir Michael Marmot

      – Joidenkin mielestä syy lapsuudesta juontuviin terveyseroihin on huonossa vanhemmuudessa, toisten mielestä köyhyydessä. Molemmat ovat oikeassa. Siksi pitää sekä vähentää köyhyyttä että tukea vanhemmuutta. Molemmilla on iso merkitys loppuelämän kannalta, sanoo Sir Michael Marmot.

      Sir Marmotin mielestä kaikkeen tähän vaikuttaa jo varhaislapsuus.

      – Varhaiskasvatuksella on merkittävä rooli, samoin vanhempien tukemisella varhaislapsuuden vuosina. Näin lapset pärjäävät paremmin koulussakin. Ja koulutus on avainasemassa, koska se määrittää, millaisen työn saa, paljonko tuloja, missä asuu. Kaikki nämä ovat erityisen tärkeitä terveyden kannalta, Marmot sanoo.

      Suomalaistutkimus uurtaa uraa

      Jo lapsuudesta kumpuavien ongelmien ehkäisyä on tutkittu myös maailman suurimmassa käytöshäiriöiden ennaltaehkäisyohjelmassa Turun yliopistolla. Kaikkiaan 5 000 nelivuotiasta perheineen osallistui tutkimukseen. Heistä 500 ohjattiin perhevalmennukseen.

      Professori Andre Sourander, Turun yliopisto

      Professori Andre Souranderin mielestä tarvitsemme lisää tutkimusta ja niihin perustuvia ohjelmia, jotta lasten mielenterveysongelmien pitkäaikaisvaikutukset voidaan ehkäistä.

      Professori Andre Souranderin mielestä tutkimustulos on selvä.

      – Me olemme pystyneet osoittamaan, että ohjelmamme toimii vuoden seurannassa, se ehkäisee ongelmia: Vanhemmuuteen satsaamalla, vanhemmuutta tukemalla, lasten käytösongelmat muuttuvat.

      Varhaiseen puuttumiseen kannustaa myös Lääkäriliitto.

      – Kun näemme, että lapsilla menee huonosti, sen pystyy tunnistamaan niin opettaja koulussa kuin terveydenhoitaja neuvolassa kuin lasta hoitava lääkäri. Niitä koskevat toimenpiteet kunnassa, jossa ne tehdään, tulee saattaa kuntoon. Meillä on siihen keinoja, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

      Iso ongelma on se, että budjeteissa tällaiset toimet näkyvät vain kuluina, eivät niiden vähentäjänä.

      http://yle.fi/uutiset/lapsiin_panostamalla_elinika_pitenee/8592819

      LUE MYÖS

      Kuusi tapaa säästää julkisissa menoissa – mistä koituu kallis lasku myöhemmin 8.5.2015

      http://yle.fi/uutiset/kuusi_tapaa_saastaa_julkisissa_menoissa__mista_koituu_kallis_lasku_myohemmin/7980886

      "- - Suomessa terveyserojen ja eriarvoisuuden kasvuun on kiinnitetty paljon huomiota ja sitä on yritetty ehkäistä jo pitkään. Silti kuolleisuuserot ovat kasvaneet. Suomessa köyhimpään viidennekseen kuuluvat miehet kuolevat noin 12 vuotta nuorempina ja naiset 7 vuotta nuorempina kuin varakkaimmat. Erot johtuvat elintavoista, mutta myös laajemmin elinoloista, koulutuksesta, työoloista ja monista muista hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista seikoista.

      Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä. - -"

      Lähde: Terveyserot kasvaneet myös Ruotsissa 10.9.2014
      http://yle.fi/uutiset/terveyserot_kasvaneet_myos_ruotsissa/7462236

      http://yle.fi/uutiset/lapsiin_panostamalla_elinika_pitenee/8592819

      JK.

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Sori siitä!

    • Tähänkö_SSS-hallitus

      tähtää normienpurkutalkoineen?

      Lapsiköyhyys koettelee Suomea – arkkipiispa huolissaan köyhyyden salaamisesta ja hyväksymisestä!

      Lapsiköyhyys kasvaa Suomessa hälyttävästi ja eriarvoistaa perheitä entistä enemmän. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on parinkymmenen vuoden aikana lähes kolminkertaistunut. Rahan niukkuus ei enää koettele ainoastaan yksinhuoltajia ja työttömiä vaan myös työssäkäyviä perheitä. Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan köyhyyden piilottelusta ja hiljaisesta hyväksymisestä.

      Rahan niukkuus koettele työttömien ja yksinhuoltajien lisäksi myös työssäkäyvien perheitä.

      Lapsiköyhyys nostettiin pääteemaksi parhaillaan käynnissä olevilla Kirkon kasvatuksen päivillä Jyväskylässä. Päivillä todettiin, että köyhissä perheissä eläviä lapsia on Suomessa jo lähes yhtä paljon, kun Jyväskylässä asukkaita. Lapsiasiavaltuutetun toimiston arvio köyhistä lapsista on 117 000. THL:n luku on vielä suurempi: 150.000.

      Eriarvoisuus näkyy lapsen koko elämänkaaressa.
      – Tuomas Kurttila

      Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila arvioi, että lapsiköyhyys on Suomessa yleistä ja 11 prosenttia lapsista elää pienituloisissa köyhissä perheissä.

      – Lapsuus eriarvoistuu eli perhe ja vanhempien koulutustausta määrittelee yhä enemmän lapsen elämää. Eriarvoisuus näkyy lapsen koko elämänkaaressa: siinä minkälaiseen kouluun lapsi valikoituu ja minkälaiseen kaveripiiriin hän saattaa päästä. Köyhyys määrittelee myös sitä, kuinka paljon ja mitä lapsi harrastaa, summaa Kurttila.

      Köyhyys määrittelee myös sitä, kuinka paljon ja mitä lapsi harrastaa.

      Perhepolitiikan dosentti Mia Hakovirta kertoi, että usein kysytään mitä haittaa köyhyydestä voi olla.

      – Eihän meidän lapsuudessa ollut väritelevisiota tai kännykkää tai eihän meillä palelluta kadulle tai kuolla nälkään. Pitää muistaa, että lapset elää lapsuuttaan vain kerran elämässä ja se on ainutlaatuinen elämän vaihe. Ja kaikki mitä yhteiskunnassa tapahtuu, heijastuu lapsuuteen tässä ja nyt, perustelee Hakovirta.

      Köyhyys kirpaisee eniten pääkaupunkiseudulla

      Köhyys tuntuu kovalta etenkin suurissa asutuskeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulle, joissa hintataso on korkea. Erityisen tiukkaa on yksinhuoltajaperheiden vanhempien arjessa..

      – Noin joka viides yksinhuoltaja on köyhä ja köyhien perheiden lapsista 40 prosenttia on sanonut, että he eivät ole voineet osallistua koulun luokkaretkille, kertoo Tuomas Kurttila.

      Heillä on suurempi riski sairastua mielenterveysongelmiin.
      – Mia Hakovirta

      Yksinhuoltajien ohella köyhyys on aiemmin piinannut etenkin työttömiä. Nykyään joukko on kasvanut.

      – Tämän päivän pienituloiset perheet ovat kuitenkin työtä tekevien vanhempien perheitä eli työttömyys ja köyhyys ei ole yksi ja sama asia, muistuttaa Kurttila.

      Dosentti Mia Hakovirran mukaan lapsuudessa koetut toimeentulovaikeudet vaikuttavat monella tavalla myöhemmin nuoruudessa ja aikuisuudessa.

      – Lapsilla on matalampi koulutustaso, heillä on suurempi riski sairastua mielenterveysongelmiin, suurempi riski huostaanottoihin, voivat syyllistyä rikoksiin ja myös toimeentulotuen saaminen on tämän tutkimuksen mukaan periytyvää.

      Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan kulutuksen yli-ihannoinnista.

      Köyhyys piiloutuu taloudellisten arvojen taakse

      Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan taloudellisten arvojen ylivallasta ja köyhyyden piilottelusta.

      – Meidän köyhyydelle on ominaista se, että se vaikenee ja kätkeytyy, sitä kannetaan vähän niin kuin häpeänä. Vallitseva ihanne on, että ihmisen täytyy selviytyä, pärjätä ja olla tavalla tai toisella mukana tietyssä kulutustasossa. Se tuntuu myös lasten maailmassa, pahoittelee arkkipiispa Mäkinen.

      Mäkisen mukaan julkinen keskustelu Suomessa käydään hyvin pitkälti talouden ehdoilla.

      Sitä kannetaan vähän niin kuin häpeänä.
      – Kari Mäkinen

      – Siihen on sivussa muodostunut ajatus, että ikävä kyllä kaikki eivät selviydy ja jotkut jäävät ulkopuolelle. Se nyt vaan sattuu olemaan se hinta, joka meidän täytyy maksaa, jotta enemmistön vauraus säilyy. Eli tämä on enemmänkin asenteellinen kysymys.

      Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan maailman mittakaavassa Suomen lapset ovat rikkaita ja pohjoismaisessa vertailussa kärjessä. Suomessa elää kuitenkin 117 000 lasta köyhissä perheissä ja heistä jokainen on liikaa.

      – Lapsiköyhyys olisi yhä voitettavissa, vaikka köyhien asema heikkenee entisestään, kun päivähoito-oikeutta rajataan ja lapsilisän indeksit leikataan. Jos päätöksiä ja niiden vaikutuksia ei arvioida, me teemme summamutikassa ja silmät kiinni päätöksiä, mitä me emme haluaisi edes tehdä. Esimerkiksi lapsilisä on köyhille perheille tuiki tärkeä toimeentulo. Nämä säästöt ovat vääriä ja koituvat hyvin nopeasti yhteiskunnan tappioksi ja kuluiksi, kritisoi Kurttila.

      Yle 13.1.2016
      http://yle.fi/uutiset/lapsikoyhyys_koettelee_suomea__arkkipiispa_huolissaan_koyhyyden_salaamisesta_ja_hyvaksymisesta/8593392

      JK.

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Vääryys_on_vallassa_ja

      SSS-hallituksen leikkaus- ja säästöpolitiikka tulee yhteiskunnalle vielä tosi kalliiksi!

      "ESS: Kolmannes toimeentulotukeen oikeutetuista ei hae sitä

      Tilanteen pelätään vaikeutuvan edelleen, kun perustoimeentulotuen hakeminen siirtyy ensi vuoden alusta kunnilta Kelalle.

      Kolmannes toimeentulotukeen oikeutetuista ei hae sitä, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat. Tuki jää lehden mukaan hakematta 110 000 kotitaloudelta.

      Heikoimmassa asemassa ovat ne, jotka eivät jaksa tai osaa täytellä hakemuksia. Kynnys tuen hakemiseen voi olla korkea etenkin ikäihmisille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvioiden mukaan jopa kolmannes sosiaalityön asiakkaista on liian huonossa kunnossa peräämään oikeuksiaan.

      Toisaalta sosiaalitoimen asiakkuutta kartetaan kasvojen menettämisen pelossa. Tutkija Jouko Karjalainen THL:stä muistuttaa, että toimeentulotukeen liittyy Suomessa edelleen leima ja häpeä.

      Tilanteen pelätään vaikeutuvan edelleen, kun perustoimeentulotuen hakeminen siirtyy ensi vuoden alusta kunnilta Kelalle. THL:n tutkimuspäällikkö Minna Kivipelto sanoo, että liian monen avuntarvitsijan hätä voi jatkossa jäädä huomaamatta.

      TS–STTTurun Sanomat 14.1.2016
      http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/841605/ESS Kolmannes toimeentulotukeen oikeutetuista ei hae sita

      http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/13/leimaavaa-byrokraattista-turhanpaivaista...-yli-110-000-perhetta-suomessa-jattaa-toimeentulotuen-hakematta?ref=ljut

      Vrt.
      Moniin Euroopan maihin verrattuna Suomessa on poikkeuksellisen suuret erot eri sosioekonomisten ryhmien kuolleisuudessa.

      KS. http://yle.fi/uutiset/lapsiin_panostamalla_elinika_pitenee/8592819

      Terveyserot koskettavat yhtä lailla keskiluokkaa, sanoo eilen Lääkäripäivillä Suomessa luennoinut, lääketieteen ansioistaan aateloitu, Maailman lääkäriliiton presidentti Sir Michael Marmot.

      – Kahdeksan vuotta vähemmän terveitä elinvuosia, kahdeksan vuotta vähemmän tervettä elämää rikkaimpiin ja hyväosaisimpiin verrattuna!

      Sir Michael Marmot

      – Joidenkin mielestä syy lapsuudesta juontuviin terveyseroihin on huonossa vanhemmuudessa, toisten mielestä köyhyydessä. Molemmat ovat oikeassa. Siksi pitää sekä vähentää köyhyyttä että tukea vanhemmuutta. Molemmilla on iso merkitys loppuelämän kannalta, sanoo Sir Michael Marmot.

      Sir Marmotin mielestä kaikkeen tähän vaikuttaa jo varhaislapsuus.

      – Varhaiskasvatuksella on merkittävä rooli, samoin vanhempien tukemisella varhaislapsuuden vuosina. Näin lapset pärjäävät paremmin koulussakin. Ja koulutus on avainasemassa, koska se määrittää, millaisen työn saa, paljonko tuloja, missä asuu. Kaikki nämä ovat erityisen tärkeitä terveyden kannalta, Marmot sanoo.

      Jo lapsuudesta kumpuavien ongelmien ehkäisyä on tutkittu myös maailman suurimmassa käytöshäiriöiden ennaltaehkäisyohjelmassa Turun yliopistolla. Kaikkiaan 5 000 nelivuotiasta perheineen osallistui tutkimukseen. Heistä 500 ohjattiin perhevalmennukseen.

      Professori Andre Sourander, Turun yliopisto

      Professori Andre Souranderin mielestä tarvitsemme lisää tutkimusta ja niihin perustuvia ohjelmia, jotta lasten mielenterveysongelmien pitkäaikaisvaikutukset voidaan ehkäistä.

      Professori Andre Souranderin mielestä tutkimustulos on selvä.

      – Me olemme pystyneet osoittamaan, että ohjelmamme toimii vuoden seurannassa, se ehkäisee ongelmia: Vanhemmuuteen satsaamalla, vanhemmuutta tukemalla, lasten käytösongelmat muuttuvat.

      Varhaiseen puuttumiseen kannustaa myös Lääkäriliitto.

      – Kun näemme, että lapsilla menee huonosti, sen pystyy tunnistamaan niin opettaja koulussa kuin terveydenhoitaja neuvolassa kuin lasta hoitava lääkäri. Niitä koskevat toimenpiteet kunnassa, jossa ne tehdään, tulee saattaa kuntoon. Meillä on siihen keinoja, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

      Iso ongelma on se, että budjeteissa tällaiset toimet näkyvät vain kuluina, eivät niiden vähentäjänä.

      http://yle.fi/uutiset/lapsiin_panostamalla_elinika_pitenee/8592819

      Kuusi tapaa säästää julkisissa menoissa – mistä koituu kallis lasku myöhemmin 8.5.2015

      http://yle.fi/uutiset/kuusi_tapaa_saastaa_julkisissa_menoissa__mista_koituu_kallis_lasku_myohemmin/7980886

      "- - Suomessa terveyserojen ja eriarvoisuuden kasvuun on kiinnitetty paljon huomiota ja sitä on yritetty ehkäistä jo pitkään. Silti kuolleisuuserot ovat kasvaneet. Suomessa köyhimpään viidennekseen kuuluvat miehet kuolevat noin 12 vuotta nuorempina ja naiset 7 vuotta nuorempina kuin varakkaimmat. Erot johtuvat elintavoista, mutta myös laajemmin elinoloista, koulutuksesta, työoloista ja monista muista hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista seikoista.

      Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä. - -"

      Lähde: Terveyserot kasvaneet myös Ruotsissa 10.9.2014

      http://yle.fi/uutiset/terveyserot_kasvaneet_myos_ruotsissa/7462236

      http://yle.fi/uutiset/lapsiin_panostamalla_elinika_pitenee/8592819

      JK.

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Sori siitä!

    • Näinhän_se_on_nähtävä

      että kriisissä ovat niin Suomi kuin edelleen EU ja EUroalue!

      EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin perjantainen puhe vuoden aluksi oli synkkä. Jos jäsenmaat eivät toteuta pakolaiskriisistä yhdessä tekemiään päätöksiä, tilannetta ei saada hallintaan. Silloin Eurooppa ei enää yhdisty vaan alkaa purkaa yhdessä sovittua, Ylen EU-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos kirjoittaa.

      Harvoin tulevaisuuspuhe alkaa kriisien luettelemisella. Viimevuotiset: Kreikka, Ukraina, Venäjä, pakolaiskriisi, terrorismi. Tämänvuotiset: Iso-Britannian kansanäänestys, Hollannin kansanäänestys, pakolaiskriisi siihen kytkeytyvinä ongelmineen.

      – Je ne baisse pas les bras – en luovuta, EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker lupasi Brysselissä uudenvuodenpuheessaan.

      Juuri muita uudenvuodenlupauksia hän ei tehnyt.

      Juncker on yksi Euroopan unionin maiden kokeneimpia ja useimmissa liemissä uitettuja poliitikkoja. Silti viime vuosi oli vaikea. Juncker sanoo yllättyneensä, kuinka paljon heikkouksia ja murtumia unionista on paljastunut.

      Ilman liikkumisvapautta eurolla ei ole merkitystä.
      – Jean-Claude Juncker

      Toisaalla Bryssel jatkaa normaalia arkea: komissio käärii investointipakettia, suunnittelee yhteistä vähimmäissosiaaliturvaa, estää veronvälttelyä, tekee vapaakauppasopimusta Yhdysvaltojen kanssa. Kaikilla näillä on tarkoitus parantaa yhteisen talousalueen elinoloja.

      Kaiken muun yläpuolelle Eurooppa-politiikassa on kuitenkin noussut pakolaiskriisi. Jos sen aiheuttamia ongelmia ei saada ratkaistua, muustakin yhteisestä politiikasta uhkaa tulla turhaa.

      Jos ulkorajat eivät pidä, sisärajoja joudutaan pitämään kiinni. Jos sisärajat ovat kiinni, rekat jonottavat rajoilla ja ihmiset lentokentillä ja juna-asemilla. Juncker haluaa luoda jäsenmaille painetta: jos Schengen-alueestä luovutaan, samalla voidaan menettää muutakin.

      – Ilman liikkumisvapautta eurolla ei ole merkitystä, hän totesi.

      Juncker vetoaa maihin, jotta ne toteuttaisivat yhdessä sopimansa päätökset. Jos unioni alkaa purkaa rakenteitaan, 28 maata joutuvat toteamaan,
      että ne ovat epäonnistuneet yhdessä.

      Syyrian sodan liikkeelle työntämä pakolaisten virta on imenyt mukaansa muita kriisejä ja köyhyyttä pakenevia. Juncker kiirehtii EU-maita päättämään nopeasti yhteisestä, tehokkaasta rajavalvonnasta.

      – On parempi, että väkeä tulee sisään ovesta kuin ikkunoista.

      Hän moittii maita, jotka eivät ota pakolaisia vastaan. Jo kuukausia sitten päätetty 160 000 turvapaikanhakijoiden jakaminen kiintiöillä pitää komission mielestä käynnistää heti, tai päätös menettää uskottavuutensa. Tähän mennessä vain vajaat kolme sataa ihmistä on siirretty. Nämä vähät on siirretty muutamaan maahan, heistä useimmat Suomeen.

      Puheenjohtaja sanoo, ettei ymmärrä, miksi maailman rikkaimmalla mantereella ei olisi varaa ottaa pakolaisia vastaan.

      Juncker sanoo olevansa väsynyt siihen, että EU:ta tai komissiota moititaan tekemättömyydestä. Hän puolustautuu sanomalla, että vika on vastahakoisissa jäsenmaissa.

      EU ovat sen jäsenmaat. Komissio on suunnitellut maahanmuuttopolitiikkaa, kiintiöitä, rajavalvontaa ja keväällä esiteltävää Dublin-sopimuksen korjaamista. Kaikkia näitä joku jäsenistä vastustaa. Kun jäsenmaat eivät ole yksituumaisia, se on julkisessa keskustelussa EU:n vika.

      Milloin Schengen-alueen niin sanottu tositilanne sitten on edessä?
      Tänä keväänä, arvioivat komissiolähteet.

      Olennaista koko Euroopan kannalta on, mihin vaaka Saksassa kääntyy. Kölnin uudenvuodenahdistelut saattoivat olla se pisara, joka kääntää kansan mielen ja johtaa turvapaikkapolitiikan tiukentamiseen vielä nykyisestä. Kölniä Juncker ei puheessaan maininnut.

      Lähtölaskenta todelliseen kriisiin alkaa, jos helmikuun EU-huippukokouksen jälkeen ollaan yhä samassa tilanteessa kuin nyt. Jos turvapaikanhakijoiden virta soljuu yhä vapaasti Balkanin rajoista läpi, rajakontrolleja muualla jatketaan. Jos muut maat eivät jaa eniten turvapaikanhakijoita ottaneiden taakkaa, nämä sulkevat rajansa.

      EU-lähteissä tulkitaan, että vapaa liikkuminen on ohi, jos Saksa panee rajansa kiinni. Saksa kontrolloi osaa rajoistaan jo nyt, mutta paine tarkastusten jatkamiseen pidemmäksi aikaa on olemassa. Tämä tilanne voi Ylen kuulemien lähteiden mukaan tulla eteen toukokuussa.

      Vaikka ulkorajojen valvonta saataisiin kuntoon, turvapaikanhakijoita tulee yhä, sillä kansainväliset sopimukset takaavat oikeuden hakea turvaa. Toistaiseksi kahden maan hallituksissa – Tanskassa ja Hollannissa - on mietitty, että kansainvälisten sopimusten uudelleen tulkintaa pitäisi harkita.

      Tavallisesti Junckerin puheissa on väriä, kohokohtia, huumoria, aatetta, visioita. Tällä kertaa äänessä oli puolustautuva, huolestunut, asiasta toiseen ilman taukoja liukuva puheenjohtaja. - -Kieltäydyn hyväksymästä sitä yksinkertaista ajatusta, että tämä olisi lopun alku.- -"

      Yle 16.1.16
      http://yle.fi/uutiset/analyysi_lahtolaskenta_eun_suureen_kriisiin_on_lahella/8599746

      Vrt.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Vihdoin_kansa_saa

      nähdä ja kokea senkin, missä laajuudessa pääministeri Sipilä mahtaakaan munata itsensä ja puolueensa tulevassa euroaluetta koskevan kansalaisaloitteen käsittelyssä?!

      Ilman että Suomen kansalta asiasta mitään tohtivat kysyä, veivät 1990-luvun EU-kiimassa ja hurmiossa Suomen EMUun eli yhteisvaluutta euroon muutamat keskeiset demarit ja muut porvarit, joista Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön nimet on hienotunteisuussyystä tässä yhteydessä jätetty aivan erikseen mainitsematta...

      Kun rahaliittoon liittymisestä tehtiin päätös siis ilman, että - luvatun vastaisesti - mitään kysyttiin Suomen kansalta, Suomen valtiojohto - Sipilöineen, Stubbeineen ja Soineineen, puhumattakaan takavuosikymmenten Lipposista ja Niinistöistä - joutuvat pikapuoliin katsomaan karua totuutta silmiin, kun
      "Kansalaisaloite Suomen eurojäsenyydestä etenee eduskuntaan"!

      On syytä muistella, miksi
      tässä sitä ollaan, kun tähän on tultu!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Nyt - vasta jälkikäteen - Eduskunta joutuu eli tosiasiassa pääsee ottamaan kantaa kansalaisaloitteeseen, jonka mukaan Suomen jäsenyydestä yhteisvaluutta eurossa olisi järjestettävä kansanäänestys.

      Aloitteen pani vireille europarlamentaarikko Paavo Väyrynen.
      Suomen eurojäsenyydestä kansanäänestystä ehdottava kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloitteen aikaraja päättyi lauantaina. Lauantaina viiden aikaan aloitteella oli hieman alle 53 000 allekirjoittajaa.

      Eduskunnan pitää käsitellä kansalaisaloitteet, jotka saavat 50 000 allekirjoitusta kuudessa kuukaudessa aloitteen vireillepanosta. Väestörekisterikeskus tarkistaa allekirjoitukset ennen eduskunnan käsittelyä.

      Aloitteen on pannut vireille europarlamentaarikko Paavo Väyrynen. Siinä ehdotetaan, että jos kansanäänestys johtaisi Suomen eroon euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta.
      STT

      Ilta-Sanomat 16.1.2016
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452926796702.html

      KS.

      Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen (kok) joutui aikanaan jättämään paikkansa UMTS-sotkujen takia. Heinonen kantoi kaupoista poliittisen vastuun, vaikka oikeuskansleri Paavo Nikula katsoi, ettei ministeri eivätkä ministeriön virkamiehet toimineet lain vastaisesti asiassa tai rikkoneet virkavelvollisuuttaan.

      Berneriä voi vielä odottaa [ Finaviassa] sama kohtalo. Bernerin puuttuminen ministerinä valtionyhtiön tekemään tutkintapyyntöön on näet ennenkuulumatonta.

      Erityisen ongelmallista on, että keskustan mandaatilla toimiva ministeri keskeytti toimet, joihin eduskunnan alainen Valtiontalouden tarkastusvirasto oli yritystä nimenomaan patistanut.

      Bernerin yrittäjänä luulisi myös ymmärtävän, mille tontille ja minkälaisin menettelyin poliittinen ohjaus voi yritystoiminnassa tulla.

      Kirsti Lehtovaara-Kolun urapolku valtionyhtiöissä on oma lukunsa. Nyt tämä riskiä kaihtamaton nainen häärii Metsähallituksessa talousjohtajana.

      Kirsti Lehtovaara-Kolun urapolku valtionyhtiöissä on oma lukunsa.”

      Kauppalehti 23.12.2015
      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/alkoiko-bernerin-lahtolaskenta/WLaHByDc?ref=iltalehti:2ebb&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal&_ga=1.67053422.1324606748.1406360792

      JK.

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      ja kun vähempi ei ole näyttänyt auttavan, tarvitaan kansanäänestys - myös - eurosta!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "- -Tälle SSS-politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.- -

    • Sipilällä_ja_Stubbilla

      peruskoulutus näyttää riittävän vaikka mihin - maisterisjätkä Timo Soinista ja laborantti Lindströmistä ja ties-mikä Mäntylästä nyt puhumattakaan!

      Mutta hukassa näyttää olevan kyllä kulttuurinen ja yhteiskunnallinen näkemys niin ICT-insinööri Juha Sipilällä kuin kaikilla muillakin SSS-kumppaneilla!?!

      Asiaa tuntuu jatkuvasti joutuvan ihmettelemään suomalaisen koulu- ja opettajainkoulutusjärjestelmän keskeinen kehittäjä eli professori emeritus Kari uusikylä, joka on kirjoittanut jälleen Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla (HS 17.1.2016) osuvasti otsikolla "Yliopistouudistus paljasti Januksen kasvonsa"!

      "Pääkirjoitus (HS 14.1.) käsitteli hajanaista ja tehotonta yliopistoverkostoamme: tieteenaloja on aivan liikaa, 54, ja niitä on liian monessa yliopistossa. Voi tosin olla niinkin, että liikaa on vain turhia tieteenaloja, kuten humanistisia tieteitä ja filosofiaa.

      Luvut ovat objektiivisia, ja niillä on helppo perustella mitä tahansa subjektiivisia ja itsekkäitä tarkoitusperiä. Kun eniten valtion rahoitusta saaneen yliopiston rehtori vaatii yliopistolaitosten määrän puolittamista, kyse on tuskin Suomen edusta vaan oman aseman pönkittämisestä.

      On liikuttavaa, kun jokainen yliopisto on pakotettu etsimään ranking-listoja, joissa se arvioidaan erinomaiseksi. Etsivä taatusti löytää.

      Korkeakouluja on uudistettu taloudellisen pakon ja kilpailukyvyn varjolla. Perimmältään kyse on ollut arvoista ja vallasta – eikä suinkaan arvovallasta, joka perustuisi aitoon tieteelliseen auktoriteettiin ja tieteen syvimmän olemuksen ymmärtämiseen, saati moraaliin.

      Yliopistoa ei enää haluta nähdä itsenäisenä instituutiona, jossa etsitään luotettavaa tieteellistä tietoa ja kasvatetaan sivistyneitä ja ajattelukykyisiä akateemisia kansalaisia. Surullisen kuuluisa ”fantastinen yliopistouudistus” on paljastanut Januksen kasvonsa. Kauniita lupauksia riitti, kun yliopistot irrotettiin valtiosta, virat lopetettiin ja valta annettiin yliopistojen hallituksille, joiden jäsenistä valtaosa on valittu korkeakoulujen ulkopuolelta.

      Tuottavuus, maine, keskinäinen kilpailu ja utopiat maailman huipulle noususta ovat korvanneet terveen järjen ja akateemisen arvokkuuden.

      Maailman arvostetuimmat yliopistot eivät alistu ulkopuolisten juoksupojiksi. Niiden toimintaa ohjaavat ihanteet, ei halu osoittaa ylivertaisuuttaan ja kukistaa kilpailijansa.

      Silläkin uhalla, että saan leiman vanhoja muistelevana oman hännän nostelijana, muistelen hieman. Kasvatustieteilijänä ja opettajankouluttajana muistan, miten saimme rajua kritiikkiä 1980- ja 1990-luvuilla yliopiston ”pahnanpohjimmaisina”, joiden paikka ei olisi yliopistossa. Opetusopin professorina sain kutsun tilaisuuteen, jossa yliopiston johto kuiskaajineen haukkui surkean opettajankoulutuksen.

      Eräät maineikkaat tiedemiehet pilkkasivat surkeaa peruskoulua ja saivat tukea muutamilta eliittikoulujen rehtoreilta. Bisnesmaailma vaati kouluremonttia tehojen lisäämiseksi ja kilpailukyvyn turvaamiseksi.

      Pisa-vertailu pelasti koulumme, ja opettajankoulutus pysyi yliopistossa. Kun iso pyörä nyt pyörii, ensin potkitaan ulos ”turhat” byrokraatit, sitten turhat tieteenalat ja vielä turhemmat tutkijat. Röyhkeimmät ja ovelimmat ovat aina pärjänneet. Ajan henki on otollinen sille verkostoitujalle, joka julistaa itsensä huipuksi. Ujoja einsteineja ei suvaita. Koulutuspolitiikka on pelkkä puoluepolitiikan osa."

      Kari Uusikylä
      professori emeritus, Helsinki

      HS 17.1.2016
      http://www.hs.fi/mielipide/a1452915801811

      JK.

      Voiko digitalisaatiouskovaiselta ja normienpurkutalkoisiinsa hurahtaneelta uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner - ja Kuusamon lumilta uutta nousua tekevältä tuppeensahatulta Vanhaselta - muuta juuri odottaakaan kuin omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus ollut pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville...

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      ja kun vähempi ei ole näyttänyt auttavan, tarvitaan kansanäänestys - myös - eurosta!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "- -Tälle SSS-politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuisi euroalueesta, saisimme oman kelluvan valuutan. Kun se devalvoituisi, taloutemme lähtisi vahvaan kasvuun. Palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisistä ja kipeimmistä menoleikkauksista voitaisiin luopua.-

    • Tarvitaan_vastuuta_ja

      järkeä, kun EUro-intoa tuetaan säävälöinnillä!

      Yle sotkee selvää asiaa!

      Olin hämmästynyt siitä tavasta, jolla Ylen uutiset käsitteli tänä aamuna sille viikonlopun aikana antamaani haastattelua.

      Toimittaja Hilkka Säävälä soitti minulle viime torstaina ja kyseli kansalaisaloitteeni käsittelystä eduskunnassa. Sunnuntaina hän soitti uudelleen, kun ei ollut sanomansa mukaan ymmärtänyt asiaa.

      Kun minulle jäi tuon toisen puhelun jälkeen se käsitys, ettei Säävälä ollut vieläkään sitä ymmärtänyt, tavoittelin häntä ja pyysin saada kertoa tarjolla olevat vaihtoehdot selkokielellä. Tätä toimittaja ei käyttänyt uutisjutussaan, vaan poimi aikaisemmista keskusteluista yksittäisiä lauseita, joilla hän todisteli, että en enää itsekään kannata kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

      Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.

      Aloitteessa lähdetään siitä, että järjestetään kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Sen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä.

      Syksyn mittaan on noussut vahvasti esiin toinen vaihtoehto kansanäänestyksen järjestämiseksi. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että mahdollinen euroero pitäisi toteuttaa nopeasti. Tätä menettelyä puoltaisi myös se, että Suomen taloudellinen tilanne on erittäin vaikea ja euroaluetta ollaan nopeasti kehittämässä velkanunioksi ja liittovaltioksi. Nopea euroero voisi toteutua siten, että hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon asiasta. Mahdollinen kansanäänestys järjestettäisiin vasta sitten, jos jokin tuleva hallitus haluaisi Suomen palaavan euroalueeseen.

      Haastattelussa toin esille nämä kaksi vaihtoehtoa kansanäänestyksen järjestämiseksi. Vastauksena toimittajan kysymykseen totesin, että kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole helppo toteuttaa, koska ilmeisesti eduskunnan enemmistö ei kannata Suomen eroamista euroalueesta.

      Uskon kuitenkin, että eduskunnassa käytävä ja julkinen keskustelu Suomen eroamisesta muuttavat kansanedustajien mielipiteet.

      18.1.2016
      http://www.paavovayrynen.fi/2016/01/18/yle-sotkee-selvaa-asiaa/

      Vrt.

      Kolumni: Luulottelua uutisen nahassa

      Siinä olivat uutiset”, sanoi uutistenlukija Radio Suomessa keskiviikkona kello 9.05.
      Mutta voi, kun ei ollut kuultu pelkästään uutisia vaan myös perustelemattomia väitteitä. Sellaisia ei pitäisi julkisuuteen uutisina ujuttaa. Ne ovat mielipidemuokkausta.
      Yhden uutisen johdannoksi uutistenlukija oli sanonut: ”Keskustan menestys mielipidekyselyissä on saanut politiikasta jo jättäytyneet konkarit yrittämään paluuta eduskuntaan”.
      Tälle tietysti odotti sitä kannattelevia faktoja. Muutenhan olisi kuultu pelkkä mielipide, jopa luulottelu.
      Vuoroon tuli toimittaja Hilkka Säävälä, joka kertoi, että yksi paluuta mielivistä on 72-vuotias Kauko Juhantalo.
      Raportissa Juhantalo sanoi olevansa tyytymätön nuoremman polven yleiseen taitamattomuuteen. Sitten keskustanuorten puheenjohtaja Teppo Säkkinen sanaili, että oppositiossa olemisen jälkeen monet keskustakonkarit haluaisivat hallitukseen laittamaan maan asiat kuntoon.
      Siinä olivat ne paluuhalun perustelut, jotka toimittaja keskustalaisilta raportoi kuulleensa.
      Ylen nettisivuille Säävälä oli kirjoittanut radiouutista pidemmän tekstin, eikä siinä esitetty sen laajempaa lähdepohjaa kuin radiojutussakaan. Otsikko oli väite ”Ikämiehet yrittävät paluuta eduskuntaan keskustan gallupsuosion imussa”, mutta gallupeista ei uutistekstissä sanottu mitään. Säävälän johtopäätös oli: ”Keskustan vaalinäkymät syyhyttävät vallan makuun päässeitä”.
      Missä ne faktat? Näyttää siltä, että uutinen on rakennettu ennakkokäsitykselle, jonka oikeellisuutta ei ole testattu. Onpa silmänlumeeksi haastateltu paria poliitikkoa.
      Ei uutisia tuolla tavalla rakenneta. Tuollainen on epäreilua. Tarkoitus olisi etsiä faktoja, jotka kertovat maailmasta sellaisena kuin se on. Pitäisi testata mahdolliset ennakkokäsitykset ja olisi luovuttava niiden esitettämisestä, kun niitä tukevia faktoja ei ilmene.
      Murentaa joukkotiedotusvälineen luotettavuutta, jos luulottelut esitetään faktoina.
      Yhden uutisen perusteella ei voi väittää, että tapa olisi yleinen, mutta epäilys herää. Se on tervettä, koska propagandisteja on monella suunnalla. Olkaamme valppaita!

      Siinä olivat uutiset”, sanoi uutistenlukija Radio Suomessa keskiviikkona kello 9.05. Mutta voi, kun ei ollut kuultu pelkästään uutisia vaan myös ...

      Rannikkoseutu 13.10.2014
      http://www.rannikkoseutu.fi/Uutiset/1194932938325/artikkeli/kolumni luulottelua uutisen nahassa.html ]

      JK. Politiikan toimittaja on Ylen Hilkka Säävälälle virheellinen ammatillinen nimike; "politiittinen toimitsija" on totuudellisempi...

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • EUroalueen_järjettömyys

      yritetään pelastaa nyt journalistisesti kyseenalaisella Yle-säävälöinnillä!

      "Paavo Väyrysen vastine Ylen kansanäänestysaloite-uutisointiin

      Yle uutisoi maanantaina Paavo Väyrysen tekemästä kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Tässä Paavo Väyrysen vastine uutisointiin.

      Yle sotkee selvää asiaa

      Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.

      Aloitteessa lähdetään siitä, että järjestetään kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Sen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä.

      Syksyn mittaan on noussut vahvasti esiin toinen vaihtoehto kansanäänestyksen järjestämiseksi. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että mahdollinen euroero pitäisi toteuttaa nopeasti. Tätä menettelyä puoltaisi myös se, että Suomen taloudellinen tilanne on erittäin vaikea ja euroaluetta ollaan nopeasti kehittämässä velkanunioksi ja liittovaltioksi. Nopea euroero voisi toteutua siten, että hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon asiasta. Mahdollinen kansanäänestys järjestettäisiin vasta sitten, jos jokin tuleva hallitus haluaisi Suomen palaavan euroalueeseen.

      Haastattelussa toin esille nämä kaksi vaihtoehtoa kansanäänestyksen järjestämiseksi. Vastauksena toimittajan kysymykseen totesin, että kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole helppo toteuttaa, koska ilmeisesti eduskunnan enemmistö ei kannata Suomen eroamista euroalueesta.

      Uskon kuitenkin, että eduskunnassa käytävä ja julkinen keskustelu Suomen eroamisesta muuttavat kansanedustajien mielipiteet.

      Paavo Väyrynen"

      Ylen Uutiseen: Paavo Väyrynen ei kannata omaa kansanäänestysaloitettaan eurosta eroamiseksi

      Yle 18.1.2016 klo 6:59
      Paavo Väyrynen ei kannata omaa kansanäänestysaloitettaan eurosta eroamiseksi

      http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrynen_ei_kannata_omaa_kansanaanestysaloitettaan_eurosta_eroamiseksi/8602224

      Yle 18.1.2016 klo 17.20
      http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrysen_vastine_ylen_kansanaanestysaloite-uutisointiin/8605159

      Vrt. Kansalaisaloite euroaluekansanäänestyksestä

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Yle sotkee selvää asiaa

      Olin hämmästynyt siitä tavasta, jolla Ylen uutiset käsitteli tänä aamuna sille viikonlopun aikana antamaani haastattelua.

      Toimittaja Hilkka Säävälä soitti minulle viime torstaina ja kyseli kansalaisaloitteeni käsittelystä eduskunnassa. Sunnuntaina hän soitti uudelleen, kun ei ollut sanomansa mukaan ymmärtänyt asiaa.

      Kun minulle jäi tuon toisen puhelun jälkeen se käsitys, ettei Säävälä ollut vieläkään sitä ymmärtänyt, tavoittelin häntä ja pyysin saada kertoa tarjolla olevat vaihtoehdot selkokielellä. Tätä toimittaja ei käyttänyt uutisjutussaan, vaan poimi aikaisemmista keskusteluista yksittäisiä lauseita, joilla hän todisteli, että en enää itsekään kannata kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

      Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.

      [ks. https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4 ]

      Aloitteessa lähdetään siitä, että järjestetään kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Sen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä.

      Syksyn mittaan on noussut vahvasti esiin toinen vaihtoehto kansanäänestyksen järjestämiseksi. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että mahdollinen euroero pitäisi toteuttaa nopeasti. Tätä menettelyä puoltaisi myös se, että Suomen taloudellinen tilanne on erittäin vaikea ja euroaluetta ollaan nopeasti kehittämässä velkanunioksi ja liittovaltioksi. Nopea euroero voisi toteutua siten, että hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon asiasta. Mahdollinen kansanäänestys järjestettäisiin vasta sitten, jos jokin tuleva hallitus haluaisi Suomen palaavan euroalueeseen.

      Haastattelussa toin esille nämä kaksi vaihtoehtoa kansanäänestyksen järjestämiseksi. Vastauksena toimittajan kysymykseen totesin, että kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole helppo toteuttaa, koska ilmeisesti eduskunnan enemmistö ei kannata Suomen eroamista euroalueesta.

      Uskon kuitenkin, että eduskunnassa käytävä ja julkinen keskustelu Suomen eroamisesta muuttavat kansanedustajien mielipiteet."

      18.1.2016
      http://www.paavovayrynen.fi/2016/01/18/yle-sotkee-selvaa-asiaa/

      JK. Politiikan toimittaja on Ylen Hilkka Säävälälle aivan virheellinen ammatillinen nimike; "politiittinen toimitsija" on hänen kohdallaan huomattavasti totuudellisempi...

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • SSS-hallitus_on_tumput

      suorina, kun köyhät köyhtyy - niin maailman mitassa kuin suloisessa Suomessa!

      Kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin tuoreen raportin mukaan maailman rikkaat jatkavat rikastumistaan, ja köyhät köyhtymistään.

      Ilmasta otettu valokuva Dubain kaupungin edustalle rakennetusta, pääosin yksityiskäyttöön tarkoitetusta Worlds Islands -saariryhmästä. Valmistuttuaan keinoteikoisten saarten tulisi muistuttaa muodoltaan maailman karttaa. Kuva: Ali Haider / Epa

      Maailman 62 rikkainta ihmistä omistaa saman verran kuin köyhempi puolikas maailman väestöstä, eli noin 3,5 miljardia ihmistä. Kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin tuoreen raportin mukaan maailman rikkaat jatkavat rikastumistaan, ja köyhät köyhtymistään.

      Rikkaimman prosentin omaisuus on yhtä suuri kuin koko muun maailman ihmisten yhteenlaskettu omaisuus.

      Kuuluakseen rikkaimpaan 10 prosentin joukkoon tarvitaan käteistä tai sijoituksia noin 64 000 euron arvosta. Rikkaimman yhden prosentin joukkoon pääsee juuri alle 700 000 euron omaisuudella.

      Maailman 62 rikkaimman ihmisen varallisuus nousi vuosien 2010–2015 välillä yli puoli biljoonaa dollaria. Köyhin puolikas menetti samaan aikaan biljoonan omasta varallisuudestaan.

      Myös tuloerot rikkaimpien ja köyhimpien välillä kasvavat raportin mukaan. Köyhimmän viidenneksen tulot kasvoivat tuskin lainkaan vuosien 1988–2011 välillä. He elävät äärimmäisen köyhyysrajan alla eli alle noin 1,7 eurolla päivässä.

      Sen sijaan rikkaimman kymmenyksen tulot nousivat 46 prosenttia.

      Veroparatiisit yksi syy

      Oxfamin mukaan suurin syy eriarvoisuuden kasvamiselle on rikkaiden verovälttely. Oxfamin mukaan 30 prosenttia Afrikan rahallisesta varallisuudesta on veroparatiiseissa, ja se tietää vuosittain noin 14 miljardin menetettyjä verotuloja maanosalle.

      Oxfamin kansainvälisen toiminnanjohtajan Winnie Byaniman mukaan lähes kahdellasadalla johtavalla monikansallisella yrityksellä on tili ainakin yhdessä veroparatiisissä.

      Lähes puolet super-rikkaista ihmisistä on yhdysvaltalaisia, 17 heistä on eurooppalaisia.

      Oxfam julkisti raporttinsa Maailman talousfoorumin vuosittaisen tapaamisen alla Sveitsin Davosissa.

      Oxfamin raportti perustuu talouslehti Forbesin miljardöörilistaan ja sveitsiläisen Credit Suisse -talousyhtiön lukuihin. Credit Suisse muistuttaa, että koska kaikkein rikkaimpien omaisuudesta on hankala saada tietoja, heidän omaisuutensa arviot saattavat jäädä alle todellisten lukemien.

      Reuters, AFP
      Mikko Kuusisalo
      Yle 18.1.2016
      http://yle.fi/uutiset/maailman_62_rikkainta_omistaa_saman_verran_kuin_koyhin_puolikas_maapallon_vaestosta/8602895

      Vrt.

      Video: Superrikkaat ovat jo katoava luonnonvara

      Varallisuuden kasaantumista selvitellyt Oxfam vaatii veroparatiisien kieltämistä. Järjestön mukaan maailman rikkaimpien 62 ihmisen varallisuus on jo yhtä suuri kuin maailman köyhimmän puolikkaan yhteensä. Rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kasvun taustalla on Oxfamin mukaan mm. säännöstelyn purku, yksityistäminen ja verotietojen piilottaminen.

      Katso video, miten rikkaat jatkavat rikastumistaan. Video: Lasse Isokangas / Yle

      Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam vaatii veroparatiisien kieltämistä. Varakkaimpien omaisuutta on kätketty muun muassa Guernseylle, Jerseylle ja Neitsytsaarille. Yhteensä veroparatiiseissa arvioidaan olevan yksityistä omaisuutta noin 7 600 miljardin dollarin (noin 7 000 miljardin euron) arvosta.

      Oxfam kertoi maanantaina, että maailman 62 rikkainta ihmistä omistaa nyt saman verran kuin köyhempi puolikas maailman väestöstä, eli noin 3,5 miljardia ihmistä. Viidessä vuodessa tämän 62 ihmisen joukon varallisuus on kasvanut huikeat 44 prosenttia. Kokonaisumma on 1 760 miljardia dollaria (eli 1 620 miljardia euroa).

      Omaisuus on keskittynyt yhä harvemmille: viisi vuotta sitten maapallon köyhempää puoliskoa vastasi vielä 388 maailman rikkainta.

      Syitä rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvenemiseen ovat Oxfamin mukaan muun muassa säännöstelyn purku, yksityistäminen ja verotietojen piilottaminen.

      Oxfam käyttänyt raportissaan sveitsiläisen Credit Suisse -pankin dataa.

      Erja Tuomaala
      Yle 19.1.2016
      http://yle.fi/uutiset/video_superrikkaat_ovat_jo_katoava_luonnonvara/8603737

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville..

      [ ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Kenen_tarpeisiin

      Säävälä voi käyttää väärin "politiikan toimittajan" asemaansa Yleisradiossa?

      Kuten esimerkiksi suhteessa euroeroa koskevaan kansalaisaloitteeseen:
      Väyrynen: Kannatan edelleen aloitetta euroerosta

      Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk) kiistää Ylen aiemman uutisen, jonka mukaan hän ei kannattaisi omaa aloitettaan euroerosta.

      Paavo Väyrynen (kesk) kiistää Ylen väitteen siitä, että hän ei kannattaisi omaa aloitettaan.

      Ks. Yle 18.1.2016 klo 6.59

      Väyrynen ei kannata omaa aloitettaan eurosta eroamiseksi

      http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrynen_ei_kannata_omaa_kansanaanestysaloitettaan_eurosta_eroamiseksi/8602224

      Väyrysen mukaan uutisointi oli virheellistä, ja hän on edelleen aloitteensa kannalla.

      - Totta kai olen, Väyrynen vahvisti STT:lle.

      Kansalaisaloite keräsi lähes 53 000 allekirjoitusta. Väyrysen mukaan päätarkoitus on, että Suomi irrottautuisi euroalueesta. Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin Väyrysen mukaan euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä. Hänen mielestään asiasta pitäisi jatkossa pystyä järjestämään kansanäänestys.

      [ Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.

      ks. https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4 vs.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 ]

      Nopein vaihtoehto tavoitteelle olisi, että hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon eurosta eroamiseksi.

      Kansanäänestystä käytettäisiin, jos tulevat hallitukset haluaisivat liittyä takaisin euroon.

      - Aloitteessa lähdetään siitä, että järjestetään kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Sen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä, Väyrynen perustelee vastineessaan Ylelle.

      Väyrynen julkaisi vastineen blogissaan tänään.

      STT
      Maanantai 18.1.2016 klo 19.04
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011820977782_uu.shtml

      Vrt.

      Yle sotkee selvää asiaa

      Olin hämmästynyt siitä tavasta, jolla Ylen uutiset käsitteli tänä aamuna sille viikonlopun aikana antamaani haastattelua.

      Toimittaja Hilkka Säävälä soitti minulle viime torstaina ja kyseli kansalaisaloitteeni käsittelystä eduskunnassa. Sunnuntaina hän soitti uudelleen, kun ei ollut sanomansa mukaan ymmärtänyt asiaa.

      Kun minulle jäi tuon toisen puhelun jälkeen se käsitys, ettei Säävälä ollut vieläkään sitä ymmärtänyt, tavoittelin häntä ja pyysin saada kertoa tarjolla olevat vaihtoehdot selkokielellä. Tätä toimittaja ei käyttänyt uutisjutussaan, vaan poimi aikaisemmista keskusteluista yksittäisiä lauseita, joilla hän todisteli, että en enää itsekään kannata kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

      Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.

      Aloitteessa lähdetään siitä, että järjestetään kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Sen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä.

      Syksyn mittaan on noussut vahvasti esiin toinen vaihtoehto kansanäänestyksen järjestämiseksi. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että mahdollinen euroero pitäisi toteuttaa nopeasti. Tätä menettelyä puoltaisi myös se, että Suomen taloudellinen tilanne on erittäin vaikea ja euroaluetta ollaan nopeasti kehittämässä velkanunioksi ja liittovaltioksi. Nopea euroero voisi toteutua siten, että hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon asiasta. Mahdollinen kansanäänestys järjestettäisiin vasta sitten, jos jokin tuleva hallitus haluaisi Suomen palaavan euroalueeseen.

      Haastattelussa toin esille nämä kaksi vaihtoehtoa kansanäänestyksen järjestämiseksi. Vastauksena toimittajan kysymykseen totesin, että kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole helppo toteuttaa, koska ilmeisesti eduskunnan enemmistö ei kannata Suomen eroamista euroalueesta.

      Uskon kuitenkin, että eduskunnassa käytävä ja julkinen keskustelu Suomen eroamisesta muuttavat kansanedustajien mielipiteet.

      PV 18.1.2016
      http://www.paavovayrynen.fi/2016/01/18/yle-sotkee-selvaa-asiaa/

      Ks.

      Vastine Ylen Uutiseen: Paavo Väyrynen ei kannata omaa kansanäänestysaloitettaan eurosta eroamiseksi

      Yle 18.1.2016 klo 6:59

      Paavo Väyrynen ei kannata omaa kansanäänestysaloitettaan eurosta eroamiseksi

      http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrynen_ei_kannata_omaa_kansanaanestysaloitettaan_eurosta_eroamiseksi/8602224

      Yle 18.1.2016 klo 17.20

      http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrysen_vastine_ylen_kansanaanestysaloite-uutisointiin/8605159

      Niin on jos siltä näyttää - Säävälän toiminta!

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Yle_valvoo_eliitin

      etuja taloudessa ja politiikassa!

      Ylen uutisella oli tarkoituskin synnyttää hämmennystä

      Paavo Väyrynen nousi otsikoihin viimeksi maanantaina, kun Yle uutisoi, ettei hän kannata enää omaa aloitettaan kansanäänestyksen järjestämisestä eurosta eroamiseksi. Europarlamentaarikko Väyrynen kiisti uutisen todenperäisyyden blogissaan.

      – Näyttää, että Ylen uutisoinnissa oli tarkoituksenakin synnyttää hämmennystä, hän kommentoi tiistaina.

      Ja ennakoi samantapaista keskustelua myös eduskuntaan.
      – Eduskunnassakin jotkut pyrkivät rajaamaan keskustelun vain kansanäänestykseen, vaikka tarkoituksenani on tietysti, että eduskunta perehtyy Suomen jäsenyyteen euroalueessa ja ottaa kantaa, pitäisikö siitä erota vai ei.

      – Koko kansalaisaloitteen teksti tähtää siihen, että erotaan euroalueesta, koska siitä on meille suuri vahinko. Kansanäänestys on yksi keino toteuttaa tämä tavoite.
      Väyrynen voi toimittaa aloitteensa eduskuntaan sen jälkeen, kun Väestörekisterikeskus on tarkistanut sen tueksi annetut yli 50 000 allekirjoitusta.

      – Tarkastuksessa on tällä hetkellä aloite avioliiton säilyttämisestä naisen ja miehen välisenä. Eiköhän tämä kokonaisuus saada valmiiksi tammikuun aikana.

      – Oletettavasti eurojäsenyysaloite on järjestyksessä seuraava. Kuukaudesta kahteen näiden käsittely on kestänyt, riippuen paperin määrästä, kertoo kansalaisaloitteista vastaava projektipäällikkö Pauli Pekkanen Väestörekisterikeskuksesta.

      Väyrynen aikoo viedä aloitteen eduskuntaan mahdollisimman nopeasti.
      Aloitteen käsittely eduskunnassa alkaa lähetekeskustelulla täysistunnossa. Keskustelun lopuksi eduskunta päättää, mihin valiokuntaan asia menee valmisteltavaksi. Väyrysen mielestä oikea valiokunta olisi talousvaliokunta.

      Aloitteen tekijöiden edustajille on oltava tilaisuus tulla kuulluksi valiokuntakäsittelyssä.
      Valiokunta ratkaisee lopulta, laatiiko se asiasta mietinnön täysistuntoon, jolloin se tulee taas kaikkien kansanedustajien päätettäväksi, vai päättääkö se luopua asian enemmästä käsittelystä.

      Savon Sanomat 20.1.2016
      http://www.savonsanomat.fi/incoming/vayrynen-ylen-uutisella-oli-tarkoituskin-synnyttaa-hammennysta/2217174

    • Yle_touhuaa_eliitin

      eduksi sekä taloudessa että politiikassa!

    • Oikeus_ja_kohtuus_ovat

      vain yleviä sanontoja, kun "Panem et circences" ( = "Leipää ja sirkushuveja") taitaa olla tätä nykyä SSS-hallituksen toimintapolitiikan keskeinen juvenaalinen slogan, kun pääministeri Juha Sipilän aivan lähimmäisessäkin interiöörissä ounastellaan opeteltavan kekkos- ellei ihan hollande- eli mannermaisiamaisia seuranpitotapoja?

      [ https://fi.wikipedia.org/wiki/Panem_et_circenses ]

      Miltei kaikkivaltiaaksi - ainakin taloudessa ja politiikassa - itsensä julistanut Juha Sipilä lienee siirtämässä painopistettä ilmiselvästi eteläisempiin metsätalousalueisiin eli Sipoon suuntaan - ja elintapojaan perinteisiltä lestadiolaisalueilta amanda- tai muuten vain harkimolaisiin elintapoihin ja elämän iloisempiin asenteisiin?

      Mitä kaikea muuta kivaa ja peräti inhimillistä saattaa pikapuoliin olla
      SSS-hallituksen superseurapiireissä tuloillaan:

      "Sipilän avustaja erosi miehestään

      Iltamakasiinin tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilän poliittinen erityisavustaja Riina Nevamäen suhteessa on erityistilanne: Nevanmäen puoliso on muuttanut pariskunnan kodista eri osoitteeseen.

      Molemmilla on tällä hetkellä osoitteet Espoossa, mutta osoitetietojen mukaan he asuvat eri paikoissa.

      Vielä jonkin aikaa sitten sekä Nevamäen että hänen puolisonsa osoite oli yhteisessä kodissa.

      Ex-pari on ollut avoliitossa.

      Nevamäki on tuttu kasvo monista uutislähetyksistä, sillä hän on viime kesästä saakka ollut pääministerin poliittinen erityisavustaja. Pääministerin työpaine on kova ja se vie valtavasti aikaa.

      Nevamäkeä on luonnehdittu kokeneeksi politiikan ammattilaiseksi, jonka ensimmäinen pesti oli Esko Ahon eduskunta-avustajana vuonna 2002. Hän on sen jälkeen avustanut Matti Vanhasta sekä Mauri Pekkarista.

      Pariskunta asui yhdessä Espoossa. Iltamakasiinin tietojen mukaan Nevamäki jäi asumaan vanhaan kotiinsa.

      Nevamäellä on kaksi lasta."

      Iltamakasiini 20.1.2016

      http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/356886-sipilan-avustaja-erosi-miehestaan

      Vrt.

      "Kuka on tuo salaperäinen nainen pääministerin rinnalla? Sipilän ykkösavustajalla on valtaa kuin ministerillä

      Pääministerin ykkösavustaja Riina Nevamäki on 40-vuotias politiikan ammattilainen. Nevamäellä on jopa enemmän valtaa kuin riviministerillä, mutta itseään koskevaa julkisuutta hän yrittää vältellä kaikin keinoin. Nyt se ei onnistu."

      http://www.hs.fi/sunnuntai/a1452838159073?jako=4694c05a14e388236729c660cef8ba9f&ref=mob-traf-is-uutiset-1

      JK. Onhan sitä niissä SSS-ympyröissä jatkossa jaettavissakin sitten vähän muutakin kuin (vain) Rauhan Sanaa?

      Ja kun erityisavustajan tulotasoakin nostettiin jokin aika sitten tuhdisti, ei kenenkään tarvitse rupusakkiin luettavien kanssa askarrella.

      "Juha Sipilä haluaa leikata palkkoja – IL: Avustajalle yli 700 euron palkankorotus

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk) myönsi erityisavustajalleen yli 700 euron palkankorotuksen, uutisoi Iltalehti. Päivi Tuovinen

      Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) erityisavustaja Riina Nevamäelle myönnettiin roima palkankorotus elokuussa, uutisoi Iltalehti. Lehden mukaan Nevamäen nykyinen kuukausipalkka on 7 530 euroa, mikä ylittää korkeimman ministerien avustajien A 30 -palkkausluokan maksimin yli kymmenellä prosentilla. Korkeimman palkkausluokan maksimipalkka on 6 824,50 e/kk.

      Lehden mukaan samassa yhteydessä myös perussuomalaisten ministeriryhmän avustajan Juha Halttusen sekä kokoomuksen ministeriryhmän avustajan Joonas Turusen palkkoja korotettiin. Molempien kuukausipalkaksi määritettiin 7 329,20 euroa.

      Palkankorotuksista päätti valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Timo Lankinen, mutta Iltalehden mukaan korotusten taustalla on kuitenkin Sipilän allekirjoittama ohjeistus.

      Sipilä on samaan aikaan ajanut voimakkaasti palkansaajien työehtojen ja kokonaisansioiden heikentämistä."

      Tamperelainen 6.11.2015 - 09.22PUHEENAIHE

      http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/341164-juha-sipila-haluaa-leikata-palkkoja-il-avustajalle-yli-700-euron-palkankorotus

      Vrt.

      Erja Tuomaala
      Yle 19.1.2016
      http://yle.fi/uutiset/video_superrikkaat_ovat_jo_katoava_luonnonvara/8603737

      JK.

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin karahtivat kiville..

      [ ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Sori siitä!

    • Ilman_omia_ansioita

      hyötyvät demariiarit, sillä rahvas kärsii AINA porvarien kyydissä!

      Sdp on nyt selvä ykkönen – perussuomalaisten alamäki jatkuu

      Sosiaalidemokraatteja kannattaa nyt 22,8 prosenttia äänestäjistä.
      Sdp on selvästi suosituin puolue, ilmenee tuoreesta HS-gallupista.

      [ http://www.hs.fi/kotimaa/a1453353392750 ]

      Sosiaalidemokraatteja kannattaa nyt 22,8 prosenttia äänestäjistä. Pääministeripuolue keskustan kannatus on painunut 19,7 prosenttiin.

      – Kyllä demarit ovat nyt selviä ykkösiä. Ei siitä pääse mihinkään, tutkimuksen tehneen TNS Gallupin johtaja Sakari Nurmela sanoo HS:lle.

      Perussuomalaisten alamäki jatkuu. Sitä äänestäisi nyt 9,6 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kokoomuksen kannatus on pysynyt jokseenkin ennallaan 17,9 prosentissa.

      Alle puolet suomalaista antaisi äänensä jollekin kolmesta hallituspuolueesta. Niiden yhteenlaskettu kannatus on 47,2 prosenttia.

      TNS Gallup haastatteli Helsingin Sanomille runsaat 2 400 ihmistä. Tulosten virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.

      Ilta-Sanomat 22.1.2016
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453358302088.html

      Vrt.

      Jo pääministeri Sipilän eka haastattelutunnin jälkeen oli pakko todeta SSS-miesten olevan tosiasiallisesti entisaikojen SS-miesten tasoisia - ja myös linjoilla!

      Nähtävissä oli, että SSS-hallitusohjelmalla ollaan ellei ihan kokonaan niin ainakin likellä aitoamerikkalaista law and order -yhteiskuntaa, jonkalaista koto-Suomessa on totuttu kutsumaan tuttavallisesti soppatykkiyhteiskunnaksi.

      Aitoihin SS-aikoihin asia saatettiin luonnehtia sanoin "Millionen stehen hinter mir", ja totta tosiaan miljoonat näyttävät olevan SSS-miestenkin hallituksen takana.

      [ http://www.grg23-alterlaa.ac.at/menschenrechte/heartfield/heartfield.html ]

      SSS-porvarihallituskaudesta ei juuri muuta ollutkaan ennustettavissa kuin
      se, että vaikka sen kaksi edeltäjää olivat tosi kelvottomia, samalle tasolle yltäminen ja päätyminen ei tule Sipilän regimeltä tekemään edes tiukkaa...

      On käsittämätöntä, millaiseen iterointi- & prosessikaaviohöpinään niin viestimet kuin kansa saatiinkin haksahtamaan.

      Häkähän on tunnetusti näkymätöntä, mutta tainnuttavaa. Ehkä siinä on selitystä euforialle, jollaisissa tunnelmissa jonkin aikaa SSS-miehet viisine kiintiönaisineen saattoivat elää normienpurkuhuumassaan.

      Runsaassa puolessa vuodessa on nyt nähty se, että hallitusta muodostettaessa Smolnassa itseään tyydyttäneellä porukalla on ollut vatulointi- ja jappasteluinnossaan jalat tukevasti ilmassa!

      "Tämän ja tuon kun saisi, kaksi enää neljästä puuttuisi" ja "Vasikkakin pitäisi myydä, kun poikisi lehmä vaan" sopii hyvin kuvaamaan esim.
      taivaallisia työllisyysasteennoston tavoiteasetantoja, joille ei löydy vähimpiäkään toteutumismahdollisuuksia. Paitsi tietenkin niin sanotun working poor -kansanosan erittäin voimaperäisen kasvattamisen kautta, kuten tavallisen rahvaan elinolosuhteista totaalisesti vieraantuneiden poro- ja myös pikkuporvarien pyrkimyksiin toki luontevasti sopiikin.

      Nyky-keskustan yhteiskuntapoliittisia linjanvetoja kummastellessa ei ole voinut muuta kuin päätyä edes yhteen postitiiviseen ajatukseen: sen enempää Santeri Alkion kuin Urho Kekkosenkaan hautoja ei tarvitse jokuseen aikaan kenenkään käydä kuopsuttamasa eikä kuohkeuttamassa, kyllä häkäpönttöinsinööri Sipilän hallituksen aivoituksia seuraamaan joutuessaan Santeri ja Urho ovat taatusti pyörineet kuin väkkärät haudoissaan...

      Jos maassa olisi "politiikan kuluttajansuojalaki" ja sitä vielä valvomassa vähintäänkin kohtuullinen määrä atari-poliiseja (siis vapaana eikä esim. JA:n tapaan nyt vapaalla, mutta rankkojen rikossyytteiden alaisena), saatettaisiin hyvinkin nopeasti tulla johtopäätökseen, että aloittelevalle hallitukselle oli alun alkae turha etsiä mitään avokonttoria. (Muutamassa viikossahan sekin asia todettiin kelvottomaksi!)

      Summa summarum: "Ellei paremmasta mitään tiedä, keskinkertainen on hyvää, kurja siedettävää, sietämätön mahdollista ja surkea normaalia."

      [ Henrik Tikkanen (9. syyskuuta 1924 Helsinki – 19. toukokuuta 1984 Espoo) oli suomalainen kirjailija ja taiteilija.]

      JK 1. Muutamallakin keskustahemmolla on nyt täysi syy tutkailla itseään vaikkapa alta olevista linkeistä:

      "Keskusta teki täyskäännöksen parissa kuukaudessa - tässä selitykset"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819770280_uu.shtml

      "Koulutuslupaus jäi pettymykseksi"

      http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015052819770375_pk.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=1.63448047.1324606748.1406360792

      Heitä Sipilän hallitus rankaisee kovimmin - "Pahalta näyttää"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml

      "Keskustan puoluesihteeri kehui, että pääministeripuolue jyräsi salkkuja jaettaessa ja hallitusohjelmaa tehtäessä."

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819764449_uu.shtml

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13777802/minne-hylatty-alkio-minne-kekkonen---missa-sipila#comment-81817604

    • Vähääkään_väärässä_ei

      - tälläkään kertaa ja tässäkään asiassa - ole Suomen Keskusta rp:n kunniapuheenjohtaja ja europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, joka ennustaa blogikirjoituksessaan (25.1.2016) Juha Sipilän johtamalle keskustalle murskatappiota! Väyrysen perustelut luettuaan ja SSS-hallituksen askarrusta runsaat puolivuotta seurattuaan kuka tahansa voi tulla johtopäätökseen, että Paavo Väyrynen on - jälleen kerran - aivan oikeassa!

      Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) jättäytyy pois luottamustehtävistään keskustan puolue-elimissä.

      Väyrynen julkaisi maanantaina blogissaan pitkän kirjoituksen, jossa hän purkaa pettymystään ja kritisoi voimakkaasti puolueen nykyjohtoa ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ympärilleen kokoamaa ministeriryhmää.

      [ [ http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210537-uusi-alku ]

      ]

      Väyrysen mukaan keskustajohto on unohtanut puolueen alkiolaiset arvot ja on lähentynyt liiaksi kokoomusta.

      Väyrysen mukaan hän suhtautui Sipilän valintaan puolueen puheenjohtajaksi aluksi positiivisesti. Viime kevään eduskuntavaalien jälkeen tyytymättömyys on kasvanut EU-myönteiseen ja markkinaliberalistiseen linjaan.

      – Ratkaiseva merkitys oli sillä, että keskustan ministeriryhmään ja sen keskeiseen avustajakuntaan tuli vain kokoomusta lähellä olevia liberaaleja. Sama linja toteutui myös eduskuntaryhmän valinnoissa, Väyrynen kirjoittaa.

      – Puolueeseen on syntynyt epäpyhä valtapoliittinen liittoutuma. Linjan määräävät nyt liberaalit tukenaan joukko lestadiolaispoliitikkoja. Alkiolaiset, perinteisen keskustapolitiikan kannattajat, on pantu sivuun, puolueen kunniapuheenjohtaja pahekuu.

      Samalla Väyrynen varoittaa, että Sipilän keskustalle tuoma hurja kannatusnousu voi sulaa. Hän huomauttaa, että voimakas liberaali painotus on johtanut keskustassa aiemmin rökäletappioon Mari Kiviniemen (kesk.) kaudella.

      – [Keskustalla] koossa on sama joukkue, jolla keskusta koki murskatappion runsaat neljä vuotta sitten, Väyrynen kirjoittaa.

      Väyrynen on tähän asti ollut mukana keskustan puoluevaltuustossa, puoluehallituksessa ja työvaliokunnassa.

      Eroratkaisuaan hän perustelee sillä, että nykyisten poliittisten "rakenteiden kautta [hänen] on mahdotonta vaikuttaa Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen".

      Europarlamentissa Väyrynen aikoo jatkaa keskustan valtuuskunnassa, vaikka sanookin, että on hakenut yhteistyötä hänen kanssaan samanmielisistä piireistä.

      Kotimaassa Väyrynen ilmoittaa aikovansa kamppailla, jotta hänen tekemänsä kansalaisaloite Suomen euroerosta käsitellään perusteellisesti eduskunnassa.

      – Viime kuukausien kokemukset ovat vahvistaneet sen, että keskustan kautta vaikutusmahdollisuuksia ei ole. Toisaalta kansalaisaloite ja ajatus Suomen eroamiseksi euroalueesta on saanut osakseen hyvin laajaa kannatusta. Mukana on runsaasti myös keskustan jäseniä ja kannattajia, vaikka puolueen johdon piirissä suhtautuminen on ollut hyvin nihkeää.

      Omia kannattajiaan hän kehottaa jatkamaan toimintaansa keskustassa ja vaikuttamaan puolueen poliittiseen linjaan.

      Länsiväylä 25.1.2016 - PUHEENAIHE

      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/358282-paavo-vayrynen-ennustaa-sipilan-keskustalle-murskatappiota-lue-perustelut

      JK 1. Muutamallakin keskustahemmolla on nyt täysi syy tutkailla itseään vaikkapa alta olevista linkeistä:

      "Keskusta teki täyskäännöksen parissa kuukaudessa - tässä selitykset"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819770280_uu.shtml

      "Koulutuslupaus jäi pettymykseksi"

      http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015052819770375_pk.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=1.63448047.1324606748.1406360792

      Heitä Sipilän hallitus rankaisee kovimmin - "Pahalta näyttää"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml

      "Keskustan puoluesihteeri kehui, että pääministeripuolue jyräsi salkkuja jaettaessa ja hallitusohjelmaa tehtäessä."

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819764449_uu.shtml

      Voiko SSS-hallitukselta ja - Stubbista ja maisterisjätkä Soinista nyt puhumattakaan - sen uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin epäanalyyttista EU(ro)-politiikkaa, köyhien kyykytystä ja tulo- ja varallisuuserojen kasvattamista sekä omavaltaisuutta ja sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis kärkihankkeina olivatkin ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri, mitkä kummatkin tavallisen rahvaan onneksi karahtivat kiville...

      [ ks. http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Vrt.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13909810/tilannearvio-on-tehtava-nyt-ja-ratkaisut-nopeasti!#comment-82877261

    • Miten_oikeaan_osuukaan

      Väyrynen arvioidessaan Keskustan linjaa!

      "Puolueeseen on syntynyt epäpyhä valtapoliittinen liittoutuma. Linjan määräävät nyt liberaalit tukenaan joukko lestadiolaispoliitikkoja. Alkiolaiset, perinteisen keskustapolitiikan kannattajat, on pantu sivuun. Koossa on sama joukkue, jolla Keskusta koki murskatappion runsaat neljä vuotta sitten.- "

      Viime aikoina olen joutunut toteamaan, että olemassa olevien rakenteiden kautta minun on mahdotonta vaikuttaa Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen.

      Ennen Euroopan parlamentin vaaleja pyrin siihen, että Keskusta olisi ryhtynyt kokoamaan sinne uutta ryhmää, joka edustaisi puolueen arvoja ja edistäisi sen tavoitteita.

      Kun puolue päätti kuitenkin pysyttäytyä ALDE-ryhmässä, olen joutunut hakemaan yli ryhmärajojen yhteistyötä, jolla voin edistää Suomen euroeroa, puolustaa maamme sotilaallista liittoutumattomuutta ja kehittää unionia itsenäisten valtioiden liittona. Eri parlamenttiryhmien jäsenistä koostuva kontaktiryhmä "Vapaus valita” ajaa näitä asioita.

      Viime kevään hallitusratkaisun yhteydessä ja heti sen jälkeen tulin siihen tulokseen, että en pysty enää vaikuttamaan Keskustan politiikkaan. Päätin kuitenkin jatkaa yrittämistä. Lisäksi tein kansalaisaloitteen Suomen eroamiseksi euroalueesta kokeillakseni vaikuttamista puolueen ulkopuolisia kanavia käyttäen.

      Viime kuukausien kokemukset ovat vahvistaneet sen, että Keskustan kautta vaikutusmahdollisuuksia ei ole. Toisaalta kansalaisaloite ja ajatus Suomen eroamiseksi euroalueesta on saanut osakseen hyvin laajaa kannatusta. Mukana on runsaasti myös Keskustan jäseniä ja kannattajia, vaikka puolueen johdon piirissä suhtautuminen on ollut hyvin nihkeää.

      Olen päättänyt jättäytyä sivuun Keskustan puolue-elinten toiminnasta. Tästedes pyrin vaikuttamaan Suomen linjaan hakemalla yhteyttä samanmielisiin suomalaisiin, sekä sitoutumattomiin että eri puolueissa toimiviin.

      Yksi ensimmäisistä tehtävistäni on vaikuttaa siihen, että kansalaisaloite Suomen jäsenyydestä euroalueessa saa eduskunnassa asianmukaisen käsittelyn.

      Viime kevään jälkeen olen joutunut kovasti pohtimaan puolueen linjan muotoutumista viime vuosikymmeninä.

      Tulin ensimmäisen kerran valituksi eduskuntaan vuoden 1970 vaaleissa. Niissä Keskustapuolue koki siihenastisen historiansa suurimman vaalitappion.

      Keskusta oli tuolloin pahasti jakautunut Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen kannattajiin. 1970-luvulla tämä aatteellinen ja valtapoliittinen vastakkainasettelu vahvistui entisestään.

      1980-luvulla puolue yhtenäistyi, ja vuosikymmenen lopulla se nousi jälleen maan suurimmaksi. Tämä perustui nuorten keskuudessa 1970-luvun alussa käynnistyneeseen aatteelliseen työhön. Yhdistimme toisiinsa vihreän aallon ja alkiolaisen aatteen.

      1980-luvun lopulla nuorten uusi sukupolvi ryhtyi muuttamaan Keskustaa liberaalipuolueeksi. Puolue jakautui perinteisen alkiolaisen aatteen kannattajiin ja keskustaliberaaleihin. Olen kertonut tästä viime vuosikymmenten valtataistelusta seikkaperäisesti viime vuonna ilmestyneessä kirjassani ”Suomen linja”.

      Vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa liberaalit valtasivat puolueen johtopaikat. Seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa Keskusta koki historiansa pahimman vaalitappion. Syyskesällä 2011 kannatus oli painunut jo 12 prosentin tuntumaan.

      Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Keskusta palasi alkiolaisille juurilleen ja nousi taas suurten puolueiden joukkoon. Myönteinen kehitys jatkui Juha Sipilän tultua valituksi puolueen johtoon vuoden 2012 Rovaniemen puoluekokouksessa.

      Suomen linja -kirjassani arvioin myönteisesti Sipilän valintaa:

      ”Juha Sipilä näyttää edustavan Keskustan perinteistä aatteellista ja poliittista linjaa Santeri Alkiosta nykypäivään saakka. Myös tulevaisuudesta ajattelemme hyvin samalla tavalla. Juha Sipilästä saattaa tulla Keskustan puheenjohtajana ensimmäinen, jonka poliittiseen linjaan voin olla tyytyväinen. Menestyäkseen hänen tulee rohjeta olla itsenäinen niiden suhteen, joiden tuella hänet puheenjohtajaksi valittiin.”

      ”Juha Sipilän valinta Keskustan johtoon saattaa aloittaa uuden aikakauden. Nyt puolue voi yhtenäistyä perinteiselle linjalleen. Alkiolaisuudesta saattaa tulla taas puolueen pääsuunta, jota liberaalit voimat täydentävät. Jos näin käy, toteutuu samankaltainen aatteellinen ja poliittinen kehitys kuin 1980-luvulla.”

      Viime kevään eduskuntavaalien jälkeen odotukset olivat korkealla. Keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi. Perussuomalaiset saivat toisen jytkyn.

      Hallitusohjelma lupasi hyvää. Eurooppa-politiikkaa, maahanmuuttoa, turvallisuuspolitiikkaa ja aluepolitiikkaa koskevat linjaukset vastasivat perussuomalaisten ja keskustalaisten laajan enemmistön näkemyksiä. Kun Keskusta neuvotteli ensin avainkysymyksistä Perussuomalaisten kanssa, näytti siltä, että rungon muodostaisivat nämä puolueet.

      Keskustan piirissä toivottiin ensi sijassa hallitusta, jossa tätä runkoa olisivat täydentäneet sosialidemokraatit. - -"

      http://www.paavovayrynen.fi/2016/01/25/uusi-alku/

    • Sipilä_toimii_kuin

      pahempikin EK-porvarien sp-neutraloima Kauppa-Lopo!

      http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1453701048139?ref=hs-mob-prio3-1

      Kun kaikki on kaupan, keskusta vajoaa ja "Sdp on nyt selvä ykkönen"!

      Sosiaalidemokraatteja kannattaa nyt 22,8 prosenttia äänestäjistä.
      Sdp on selvästi suosituin puolue, ilmenee tuoreesta HS-gallupista.
      [ http://www.hs.fi/kotimaa/a1453353392750 ]

      Sosiaalidemokraatteja kannattaa nyt 22,8 prosenttia äänestäjistä. Pääministeripuolue keskustan kannatus on painunut 19,7 prosenttiin.

      – Kyllä demarit ovat nyt selviä ykkösiä. Ei siitä pääse mihinkään, tutkimuksen tehneen TNS Gallupin johtaja Sakari Nurmela sanoo HS:lle.

      Perussuomalaisten alamäki jatkuu. Sitä äänestäisi nyt 9,6 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kokoomuksen kannatus on pysynyt jokseenkin ennallaan 17,9 prosentissa.

      Alle puolet suomalaista antaisi äänensä jollekin kolmesta hallituspuolueesta. Niiden yhteenlaskettu kannatus on 47,2 prosenttia.

      TNS Gallup haastatteli Helsingin Sanomille runsaat 2 400 ihmistä. Tulosten virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.

      Ilta-Sanomat 22.1.16
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453358302088.html

      Jo pääministeri Sipilän eka haastattelutunnin jälkeen oli pakko todeta SSS-miesten olevan tosiasiallisesti entisaikojen SS-miesten tasoisia - ja myös linjoilla!

      Nähtävissä oli, että SSS-hallitusohjelmalla ollaan ellei ihan kokonaan niin ainakin likellä aitoamerikkalaista law and order -yhteiskuntaa, jonkalaista koto-Suomessa on totuttu kutsumaan tuttavallisesti soppatykkiyhteiskunnaksi.

      Aitoihin SS-aikoihin asia saatettiin luonnehtia sanoin "Millionen stehen hinter mir", ja totta tosiaan miljoonat näyttävät olevan SSS-miestenkin hallituksen takana.

      [ http://www.grg23-alterlaa.ac.at/menschenrechte/heartfield/heartfield.html ]

      SSS-porvarihallituskaudesta ei juuri muuta ollutkaan ennustettavissa kuin

      se, että vaikka sen kaksi edeltäjää olivat tosi kelvottomia, samalle tasolle yltäminen ja päätyminen ei tule Sipilän regimeltä tekemään edes tiukkaa...

      On käsittämätöntä, millaiseen iterointi- & prosessikaaviohöpinään niin viestimet kuin kansa saatiinkin haksahtamaan.

      Häkähän on tunnetusti näkymätöntä, mutta tainnuttavaa. Ehkä siinä on selitystä euforialle, jollaisissa tunnelmissa jonkin aikaa SSS-miehet viisine kiintiönaisineen saattoivat elää normienpurkuhuumassaan.

      Runsaassa puolessa vuodessa on nyt nähty se, että hallitusta muodostettaessa Smolnassa itseään tyydyttäneellä porukalla on ollut vatulointi- ja jappasteluinnossaan jalat tukevasti ilmassa!

      "Tämän ja tuon kun saisi, kaksi enää neljästä puuttuisi" ja "Vasikkakin pitäisi myydä, kun poikisi lehmä vaan" sopii hyvin kuvaamaan esim.

      taivaallisia työllisyysasteennoston tavoiteasetantoja, joille ei löydy vähimpiäkään toteutumismahdollisuuksia. Paitsi tietenkin niin sanotun working poor -kansanosan erittäin voimaperäisen kasvattamisen kautta, kuten tavallisen rahvaan elinolosuhteista totaalisesti vieraantuneiden poro- ja myös pikkuporvarien pyrkimyksiin toki luontevasti sopiikin.

      Nyky-keskustan yhteiskuntapoliittisia linjanvetoja kummastellessa ei ole voinut muuta kuin päätyä edes yhteen postitiiviseen ajatukseen: sen enempää Santeri Alkion kuin Urho Kekkosenkaan hautoja ei tarvitse jokuseen aikaan kenenkään käydä kuopsuttamasa eikä kuohkeuttamassa, kyllä häkäpönttöinsinööri Sipilän hallituksen aivoituksia seuraamaan joutuessaan Santeri ja Urho ovat taatusti pyörineet kuin väkkärät haudoissaan...

      Jos maassa olisi "politiikan kuluttajansuojalaki" ja sitä vielä valvomassa vähintäänkin kohtuullinen määrä atari-poliiseja (siis vapaana eikä esim. JA:n tapaan nyt vapaalla, mutta rankkojen rikossyytteiden alaisena), saatettaisiin hyvinkin nopeasti tulla johtopäätökseen, että aloittelevalle hallitukselle oli alun alkae turha etsiä mitään avokonttoria. (Muutamassa viikossahan sekin asia todettiin kelvottomaksi!)

      Summa summarum: "Ellei paremmasta mitään tiedä, keskinkertainen on hyvää, kurja siedettävää, sietämätön mahdollista ja surkea normaalia."

      [ Henrik Tikkanen (9.9.1924 Helsinki – 19.5.1984 Espoo) oli suomalainen kirjailija ja taiteilija.]

      JK 1. Muutamalla keskustahemmolla on täysi syy tutkailla itseään alta olevista linkeistä:

      "Keskusta teki täyskäännöksen parissa kuukaudessa - tässä selitykset"
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819770280_uu.shtml

      "Koulutuslupaus jäi pettymykseksi"
      http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015052819770375_pk.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=1.63448047.1324606748.1406360792

      Heitä Sipilän hallitus rankaisee kovimmin - "Pahalta näyttää"
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml

      "Keskustan puoluesihteeri kehui, että pääministeripuolue jyräsi salkkuja jaettaessa ja hallitusohjelmaa tehtäessä."
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819764449_uu.shtml

      Vrt.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13777802/minne-hylatty-alkio-minne-kekkonen---missa-sipila#comment-81817604

    • Taivaaseen_asti_tulevat

      huutamaan SSS-hallituksen kieroudet ja vääryydet!

      Pääministerikandidaatti Juha Sipilän uskonnollinen vakaumus ja taustayhteisö Rauhan Sana kiinnostaa ja aihe velloo mediassa. Risto Uimosen kirjoittama Juha Sipilä – Keskustajohtajan henkilökuva -kirja (Minerva) ei pysäyttänyt keskustelua, vaikka se selvästi oli kirjan jonkinlainen tavoitekin.

      Syy asian esillä olemiseen on osin se, että kirja luo Rauhan Sanasta liberaalimpaa kuvaa kuin liike tosi asiassa on. Tämä taas johtuu siitä, että liike asetetaan kirjassa vastakkain vanhoillislestadiolaisuuden kanssa. Miksi näin tehdään, johtuu puolestaan siitä, että Sipilästä on julkisuudessa tehty vanhoillislestadiolaista, mitä hän ei ole. On syntynyt tarve tehdä etäisyyttä vanhoillislestadiolaisuuteen, mistä varmaan siitäkin on tässä tohinassa syntynyt hieman todellisuutta kapeampi kuva.

      Toisaalta – rauhansanalaisuus on lestadiolaisuuden parissa juuri se liike, joka on haarautunut nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Vanhoillislestadiolaisuudessa ja rauhansanalaisuudessa on eroavaisuuksien ohella myös paljon yhteneviä piirteitä.

      Vaikka Sipilän oma vakaumus ja se mitä on rauhansanalaisuus, ovat jossain määrin eri kysymyksiä, taustayhteisö ei ole kenenkään vakaumuksessa merkityksetön asia. Tutkimusten perusteella rauhansanalaisuus siirtyy voimakkaasti eteenpäin suvussa ja perheissä. Se on liikkeen ominaispiirre.

      Uskonto on niin henkilökohtainen asia, että Sipilän on itse saatava määritellä se, miten hän uskoo ja mitä hän vakaumuksestaan kertoo. ”Usko on monille hyvin herkkä ja henkilökohtainen asia. Koen, että jokaisella on oikeus määritellä itse, millainen on”, Sipilä sanoo Risto Uimosen mukaan.

      Mutta koska kyse on pääministerikandidaatista, hänen uskonnollinen maailmansa ja taustayhteisönsä eivät ole yhdentekeviä asioita. Ne muodostavat osaltaan sitä pohjaa, jonka perusteella hän mahdollisena tulevana pääministerinä tekee päätöksiä. Siksi on hyvä, että asiasta kirjoitetaan ja Sipilältä odotetaan vastauksia myös näihin kysymyksiin. Toki näitä vastauksia voi yhtä lailla odottaa myös muilta puoluejohtajilta.

      Sipilä on myös itse antanut aihetta kirjoittelulle. On kerrottu, että hän on kieltäytynyt ainakin parista haastattelusta, jossa olisi keskitytty arvoasioihin. Ylipäänsä ei heti tule mieleen, kenen uskonnollinen vakaumus olisi herättänyt viime vaaleissa yhtä lailla mielenkiintoa kuin juuri Sipilän.

      Valkopesua vai kaivelunhalua

      Risto Uimonen kirjoittaa kirjassaan, miten lestadiolaisuudella tarkoitetaan yleensä arkikielessä vanhoillislestadiolaisuutta, joka tuo heti monen mieleen arvokonservatiivisuuden ja ahdasmielisyyden. Rauhansanalaiset taasen erottuvat vanhoillislestadiolaisista vapaamielisyydessä ja suvaitsevaisuudessa.

      "Televisiota ei ole heiltä kielletty, ja elokuvissa saa käydä. Lasia voi kallistaa ja maljoja nostaa. Rauhansanalainen liberaali siipi, johon Sipilä lukeutuu, lähtee siitä, että jokaisella on omantunnon vapaus ja oikeus toimia mielensä mukaan myös hengellisissä asioissa", hän maalailee isolla pensselillä.

      On totta, että rauhansanalaisuudessa on erilaista ajattelua. On Uimosen kuvaamaa liberaalia mutta on myös konservatiivista. Eritoten ruotsinkielinen rauhansanalaisuus on konservatiivista luonteeltaan.

      Yle uutisten blogissaan yrittäjä Sari Helin syyttää kirjan kirjoittajaa Uimosta siitä, että hän valkopesee kaikki ne otsikot, joita lestadiolaisesta liikkeestä on nähty eritoten koskien lasten ja naisten asemaa.

      ”Ainoa harmaasävy kirjaan tulee Juha Sipilän uskonnollisesta taustasta, jonka kirjoittaja todistaa ei-vanhoillislestadiolaiseksi kuitaten uskontoon viittaavan keskustelun ’negatiiviseksi kaivelunhaluksi’, jossa ’osa kiivailusta johtuu suvaitsemattomuudesta.…”, Helin kirjoittaa.

      Kotimaa24:n haastattelussa Sipilä on puolestaan osoittanut kritiikkiä toimittajia kohtaan sen osalta, etteivät toimittajat ole halunneet ymmärtää hänen vakaumustaan.

      Veli avaa taustoja Radio Deissä

      Mitä Sipilä on sitten omasta vakaumuksestaan sanonut? Hän katsoo muun muassa, ettei hän ole koskaan lokeroinut itseään minkään suuntauksen oppeihin, eivätkä teologiset opinkysymyskeskustelut kiinnosta häntä. Hän kertoo käyvänsä harvakseltaan hengellisissä tilaisuuksissa, lukevansa Raamattua ja hiljentyvänsä rukoillen. Hän korostaa yksilön omantunnonvapautta, siis omaa vapautta ja vastuuta itse määritellä kantansa uskonnollisiin kysymyksiin. Sipilän taustaa tuntevat pitävät hänen kuvaustaan itsestään aitona. Hän siis asemoi itsensä rauhansanalaiseen liberaaliin porukkaan.

      Kotimaa24:lle hän kertoi, että kansanedustajat ovat pitäneet häntä vanhoillislestadiolaisena, mitä hän ei ole koskaan ollut.

      "En siis kuulu nk. vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, mihin useammat lestadiolaisuuden liittävät, mutta minulla on ystäviä senkin liikkeen parissa ja olen oppinut arvostamaan heitä", hän on kirjoittanut blogissaan.- -"

      Kotimaa 15.4.2015
      https://www.kotimaa24.fi/blogit/viela-kerran-tallainen-on-sipilan-rauhan-sana/

    • Perniössä_olisi_parasta

      että pappi pysyisi sakastissa, kun omassa pussissaankaan eivä jauhot ole puhtaat!

      Ex-avustaja ryöpyttää rajusti Väyrystä – ”Hän ei saanut kiristettyä Sipilältä ministerinpaikkaa”

      Euroedustaja Paavo Väyrysen (kesk) entinen avustaja EU-parlamentissa, Perniön pappina nykyään toimiva Johannes Alaranta tyrmää Väyrysen puheet liberaalien keskustalaisten ja tiettyjen lestadiolaispoliitikkojen epäpyhästä valtapoliittisesta liittoumasta.

      – Väyrynen niputtaa rauhansanalaiset (Juha Sipilän uskonnollinen yhteisö) ja vanhoillislestadiolaiset poliitikot yhdeksi piiriksi, jota he eivät todellisuudessa ole.

      Tämä on häneltä merkillinen purkaus, jonka hän on napannut keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen kirjoista ja radiohaastattelusta, Alaranta arvostelee Kotimaa24-sivustolla julkaistussa haastattelussa.

      [ Ks. video ISTV 25.1.16:
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453785227845.html ]

      Väyrysen ja Sipilän vilkas sähköpostiviestittely kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen tuli julkisuuteen eilen, kun Väyrynen julkaisi ”Eihän tässä näin pitänyt käydä” -uutuuskirjansa. Väyrynen ilmoitti samalla jättävänsä paikkansa keskustan puoluevaltuustossa ja puoluehallituksessa.

      Alarannan mukaan Väyrysen ja Juha Sipilän kirjeenvaihto paljastaa, että Väyrynen kirjoitti Sipilälle täysin saman sävyisiä kirjeitä kuin Urho Kekkoselle aikoinaan.

      – Väyrynen pettyi, kun hänen sanelunsa ei nyt ensi kertaa onnistunutkaan. Hän ei saanut kiristettyä Sipilältä ministerinpaikkaa. Mielestäni Sipilä toimi hyvin. Väyrynen on ymmärrettävästi katkera, Alaranta arvioi.

      Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen vieraili ISTV:ssä maanantaina 25. tammikuuta.

      Siinä Väyrynen on Alarannan mielestä oikeassa, että on olemassa yksittäisiä vanhoillislestadiolaisia korkeassa asemassa olevia poliitikkoja, jotka ovat tukeneet keskustan liberaaleja miehiä ja naisia kuten Olli Rehniä (kesk) tai Mari Kiviniemeä (kesk) omien valtapyrkimystensä vuoksi.

      Alaranta kuitenkin painottaa, että suurin osa lestadiolaispoliitikoista ei toimi näin.

      – Tämä veljeily liberaalien kanssa on ollut minulle iso yllätys. Nämä muutamat pelaavat lestadiolaiset nokkapoliitikot eivät tajua, että tavalliset rivilestadiolaiset joutuvat kärsimään ja epäilysten alle heidän vallantavoittelunsa vuoksi, Alaranta kirjoittaa

      – En arvosta tällaista luikertelua ja pelaamista, että yhdelle ollaan yhtä mieltä ja toiselle toista. Arvostan enemmän niitä suoria ja rehellisiä änkyrälestadiolaisia, jotka ovat johdonmukaisesti aina samaa mieltä, olipa siitä heille valtapeleissä hyötyä tai haittaa, Alaranta jatkaa.

      Paavo Väyrysellä ei Johannes Alarannan mukaan olisi varaa arvostella muita periaatteidensa myymisestä.

      – Väyrynen on itse tyypillinen poliitikko, joka on aina ollut valmis myymään periaatteensa, jos saa sillä valtaa. Esimerkiksi Euroopan perustuslakia hän vastusti kiihkeästi vuosikaudet, mutta ministerinä hän käänsi takkinsa täysin ja ryhtyi kannattamaan sitä.

      Mika Koskinen
      Ilta-Sanomat 26.1.16
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453785227845.html

      JK.

      Perniöläisen lestadiolaispappi Johannes Alarannan tunnot on ymmärrettävä panna oikeaa asiayhteyteensä, niin tohtoriksi inttänyt kuin nyt sattuu olemaankin!

      Johannes on isänsä, lestadiolaisen ex-kansanedustaja Juhani Alarannan poika.

      [ https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhani_Alaranta ]

      Lukeneisuutensa perusteella, sole fide sine operibus legis, todellakin aivan vain uskosta, Johannes voisi pohtia tarkemmin ihan oman sukunsakin uskonsuuntautuneisuutta.

      Rauhan Sanastakin hänellä siten lienee varmaan tietoa sen verran, että voisi avoimesti - toisin kuin Juha Sipilä keskustan puheenjohtajakuvioihin heittäytyessään - tunnustaa sen, että Rauhan Sana on aivan vissinlainen osa lestadiolaisuutta. Tavallaan sen lievähkösti aitoamerkkalainen menestyksenteologinen fraktio, suhtkoht lähellä Kokkolan seudun ns. mersu-herätystä, jossa ei toki - Sipilän tavoin - tavattu varallisuutta piiloteltavan, pikemminkin näyteltävän...

      Ks.

      Minna Pantzar
      Yle 26.6.2015

      http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346

      SSS-hallituksen yhden ns. kärkihankkeen eli normienpurkutalkoiden parina uudistuksena oli ensin veronvälttelijöiden todella "tehokas katuminen" ja sen seurauksena "armahdus" eli faktisesti anteeksianto eli todellinen "riemuvuosi 2016"
      - ja sitten hallintarekisteri!

      Siten armoitetut lestadiolaiset ja muutkin veromoraaliltaan kyseenalaiset olisivat voineet turvallisen mielin jatkaa verosuunnittelun merkeissä veronkiertoa eli siis pysyväiseksi tarkoitetun osakeomistajasuhteiden pimitysjärjestelmän eli hallintarekisterin turvin...

      Mitä onkaan ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

    • Kuinka_korruptoitunut

      onkaan Yle?!

      Mihin Paavo Väyrynen pyrkii? "Ei ole muuta tavoitetta kuin valta"

      Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen yllätti ilmoittamalla vetäytyvänsä puoluepolitiikasta. Politiikan kommentaattori pitää ilmoitusta sodanjulistuksena keskustan puoluejohdolle.

      Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoi maanantaina vetäytyvänsä kaikista keskustan puolue-elimistä, koska kokee ettei hänellä ole mahdollisuuksia vaikuttaa puolueeseen tai puolueen kautta.

      Konkaripoliitikko sanoo nyt keskittyvänsä europarlamentaarikon työhön ja etsiytyvänsä yhteistyöhön muiden EU-kriitikoiden kanssa yli puoluerajojen.

      Keskustaa johtaa Väyrysen mukaan epäpyhä valtapoliittinen liittouma, jossa linjan määräävät liberaalit tukenaan joukko lestadiolaispoliitikkoja.
      Puoluepolitiikkaa pitkään seurannut tietokirjailija Risto Uimonen näkee Väyrysen ulostulossa sodanjulistuksen pääministeri Sipilälle.
      Väyrysen väite siitä, että perinteisen keskustapolitiikan kannattajat on pantu sivuun, on isku Sipilän vyön alle, arvioi Uimonen Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

      Väyrysen toiminnassa hän näkee yhtäläisyyksiä 1990-luvulle ja Esko Ahon hallituksen kriiseihin.

      –Tuolloinhan Väyrynen sydämistyi kun ei saanut pääministeriyttä ja oli kaksi kertaa mukana operaatiossa, jolla yritettiin kaataa hallitusta. Sitten hän vielä kolmannen kerran yritti kaataa hallitusta lähtemällä ulkoministerin paikalta.

      – Sen taistelun hän kuitenkin hävisi ja eristäytyi eurojäsenyyden kannattajaksi, totesi Uimonen.

      "EU-kriittisyys kuplii pinnan alla"

      Keskustan entinen puoluesihteeri, tietokirjailija Jarmo Korhonen näkee Väyrysen peräänkuuluttaman EU-vastaisuuden kuplivan muissakin puolueissa kuin keskustassa. Taustalla on edelleen jatkuva talouskriisi, pohti Korhonen Ykkösaamussa.

      – Meneillään on kahdeksas lamavuosi. Kansantalous ei kasva, työttömyys sen sijaan kasvaa räjähdysmäisesti. Väyrynen näkee että euroratkaisu aiheutti tilanteen, jossa Suomella ei ole keinoja selvitä kriisistä. Hän näkee että keskustan nykyisellä politiikalla se ei tule onnistumaan.

      – Tämä kriittinen linja kuplii kaikissa puolueissa. Perussuomalaisissa se näkyy kannattajien katoamisena, arvioi Korhonen.

      Väyrysen puoluejohtoon kohdistaman kritiikin ja ilmoituksen tavoitella EU-vastaista kansanliikettä Korhonen näkee aikaisemman toiminnan jatkumona.

      – Väyrysen tavoite on Suomen linjan muuttaminen. Jos aikoo muuttaa politiikkaa, pitää myös olla valtaa. Eihän Väyrysellä ole ollut muuta tavoitetta kuin valta. Samalla tavalla kuin Sipilällä ja keskustan cityliberaaleilla.

      "Keskustassa tuskin hajaannusta"

      Väyrysen tavoittelema EU-vastainen kansanliike tuskin johtaa hajaannukseen keskustan sisällä, arvioi Risto Uimonen.

      – Hänhän on monta kertaa pyrkinyt puolueen johtoon sen jälkeen kun hän siitä luopui, mutta ei ole saanut kannatusta. Hän on valinnoissa aina hävinnyt ja hänen linjansa ei ole johtanut mihinkään.

      Uimonen yhtyy näkemykseen, että EU-kriittisyys lisääntyy ja kuplii monessa puolueessa pinnan alla. Ajatus puoluerajat ylittävästä EU-kriittisestä kansanliikkeestä vaikuttaa kuitenkin kaukaiselta.

      – Hän ei aio erota puolueesta, joten miten hän ajattelee kaappaavansa muista puolueista ihmisiä kansanliikkeeseensä.

      – Väyrynen katsoo tätä valtapoliittisesti, niin kuin hänen tyylinsä on. Hän on valtapoliitikko, joka ei päässyt ministeriksi ja siitä on seurannut tämä prosessi, jonka keskellä nyt olemme.

      Vrt.

      Väyrynen jää sivuun keskustan puoluetyöstä: "On parasta tunnustaa reilusti tappio ja vetäytyä" 25.1.

      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_jaa_sivuun_keskustan_puoluetyosta_on_parasta_tunnustaa_reilusti_tappio_ja_vetaytya/8621379

      Väyrynen julkaisi Sipilälle lähettämänsä sähköpostit – "Yksipuolista viestittelyä" 25.1.

      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_julkaisi_sipilalle_lahettamansa_sahkopostit__yksipuolista_viestittelya/8622418

      Johanna Östman
      Yle 26.1.16
      http://yle.fi/uutiset/mihin_paavo_vayrynen_pyrkii_ei_ole_muuta_tavoitetta_kuin_valta/8626341

      JK. Mielenkiintoista on Ylen "poliittisten toimitsijoiden" kaikkinainen "euroänkyräksi" nimittely!?!

      "- - Väyrysen äärimmäisen herkkä poliittinen hoksnokka on aistinut, että poliittiseen kenttään on syntynyt tyhjiö: tarve populistiselle oppositiopolitiikalle. Maan johtavan euroänkyrän Timo Soinin vaihdettua oppositiojohtajan roolin ulkoministerin tehtäviin, särmät ovat hioutuneet perussuomalaisten profiilista. Tulos näkyy puolueen kannatuskäyrässä.

      Sama euroänkyröiden joukko on myös keskustassa ja Väyrysen mukaan heitä löytyy muissakin puolueissa sekä sitoutumattomissa. Tämä EU- ja eurokriittisten sekä maahanmuutosta huolestuneiden joukko on Väyrysen laskelmien mukaan aivan ilman johtajaa. Onneksi Väyrysellä on tarjottavana pelastajan paikalle sopiva ja mitat täyttävä ehdokas: Paavo Väyrynen. Kansanliikeellä on jo johtaja, enää ei puutu kuin se kansa. - -"

      [Ervastin] Näkökulma: Jedin paluu 25.1.
      http://yle.fi/uutiset/nakokulma_jedin_paluu/8622891

    • Haudassaan_pyörivät_niin

      Alkio kuin Kekkonen!

      Nyt aiotaan myydä vielä valtion omaisuus?

      "Juha Sipilän 30 miljardin pesänjako – alkaako hallitus myydä valtion omistuksia?

      Hallitus päättää pian valtio-omisteisten yhtiöiden omistajapolitiikasta. 30 miljardin potin osien myymisestä ollaan innostuneempia kuin koskaan.

      Hallitus aikoo päättää lähiaikoina Suomen valtion yhteensä noin 30 miljardin euron arvoisten yhtiöiden kohtalosta – osakkeiden myymisestä tai säilyttämisestä ja omistamisen periaatteista.

      Strategialinjauksia luvattiin ensin kesällä, sitten syksyksi. Sitten pääministerille tuli muita päälle kaatuvia kiireitä, ja strategian julkistaminen siirtyi ensin jouluksi ja vuoden alkuun.

      Nyt hallitus käsittelee pääministeri ja omistusohjausministeri Juha Sipilän (kesk) valmisteleman esityksen vuoden ”ensimmäisen kvartaalin” aikana eli maaliskuun loppuun mennessä, Sipilän talousasioista vastaava erityisavustaja Markus Lahtinen kertoo.

      ”Kysymys on omistajaohjauksen strategian uusimisesta”, Lahtinen sanoo. ”Alkuperäinen aikataulu on koko ajan ollut kevät 2016.”

      Uuden strategian lähtökohtana on sen pohtiminen, millä perusteella valtio ylipäänsä omistaa jotain yhtiötä.

      Valtion omistus on perusteltua, jos se tukee talouden kasvua tai poistaa markkinoiden epätäydellisyydestä johtuvia haittoja, selvittää aiemmin Pellervon tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajana toiminut Lahtinen.

      ”Moni omistus perustuu historiallisiin syihin, ja tilanne on voinut muuttua.”

      Kun omistamisen perusteet on pohdittu yleisellä tasolla, kaikki yritykset käydään yksitellen läpi, Lahtinen sanoo. Tällöin moni vanha käsitys tai uskomus omistusten strategisesta merkityksestä voi saada kyytiä.

      Viimeistään hallituksen linjausten julkistamisen jälkeen roihahtaa käyntiin keskustelu siitä, miten valtion omistamien yhtiöiden toiminta ja omistaminen parhaiten edistää Suomen valtion sekä kansalaisten etua.

      HS kokosi kymmenen aiheen listan niistä pääkysymyksistä ja keskustelunaiheista, joihin valtion omistusohjauksessa tänä keväänä otetaan kantaa.

      1 Miksi valtio omistaa yrityksiä?

      Yhtä mieltä ollaan ehkä siitä, että omistajapolitiikalla pyritään omaisuuden parhaaseen mahdolliseen tuottoon siten, että yhtiöiden toiminta edistää laajasti Suomen valtion ja kansalaisten etua. Siitä mielipide-erot siten jo alkavatkin.

      Perusteina voivat olla pää oman tuotto, kansantalouden kasvu, kansallisesti pitkään jalostettujen toimialojen pitäminen suomalaisissa käsissä ja huoltovarmuus. Tämä on sekava vyyhti, jossa omistamisen tarkoitusperät palautuvat lopulta kulloisenkin hallituksen maailmankuvaan, arvoihin ja taustaryhmien painostukseen.

      2 Onko alue- tai työllisyyspolitiikka kestävä peruste?

      Vuonna 2008 alkaneen taantuman jälkeen maakunnista on hävinnyt teollisuutta, ja viidesosa teollisuuden työpaikoista on kadonnut.

      Hallituksen suurimmaksi ideologiseksi kiistaksi voi nousta se, halutaanko syrjäseutujen työllistymistä tukea valtion omistamien yhtiöiden avulla.

      Vasta-argumenttina on, että kaupungistuminen ja väestön keskittymien kasvukeskuksiin tuo tehokkaammin talouskasvua. Erilaisia vertailuja verrokkimaihin nähdään kevään kuluessa.

      3 Kenen tulisi hoitaa valtion omistuksia?

      Valtio-omisteisia yhtiöitä ohjataan nyt valtioneuvoston kanslian omistusohjausosastolla ja eri ministeriöissä.

      Kolmesta pörssiyhtiöstä – Finnairista, Fortumista ja Nesteestä – valtio omistaa enemmistön. Niissä ja 14 muussa yhtiössä valtiolla katsotaan olevan omistamisessa niin sanottu strateginen intressi. Näiden lisäksi eri ministeriöissä on neljä yhtiötä eli kolme kiinteistöyhtiötä ja sähköverkkoyhtiö Fingrid, joissa on vastaava ”strateginen intressi”.

      Muissa omistusohjausosaston ohjaamissa yhtiöissä on niin sanottu sijoittajaintressi. Näistä 12 pörssiyhtiön omistukset on keskitetty erilliseen yhtiöön Solidiumiin, jolla on oma organisaatio.

      Peruskysymys on, kuinka paljon omistuksia tulisi keskittää valtioneuvoston kansliaan eri ministeriöiltä. Tässä keskustelussa ministeriöiden omia omistuksia kritisoidaan sillä, että saman hallinnonalan sääntelyviranomaisena niiden riippumattomuus on koetuksella.

      Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) on ottanut oman ministeriönsä omistuksesta tällaisen kannan, jota aiemmin on edustanut omistusohjausosaston ylijohtaja Eero Heliövaara.

      Toisaalta vahvan teollisuuspolitiikan maissa ajatellaan, että pitämällä sekä omistus että sääntely samoissa käsissä valtio pystyy paremmin kehittämään eri toimialoja.

      4 Tarvitaanko Solidiumialainkaan?

      Solidium-yhtiö perustettiin 2009 eräänlaiseksi sulakkeeksi lieventämään niitä poliittisia paineita, joita omistusohjausministereihin aina kohdistuu. Kun omistukset oli ulkoistettu, vetoaminen osakkeenomistajien edun maksimoimiseen oli helpompaa.

      Nykyinen omistusohjausosasto ajaa Eero Heliövaaran johdolla Solidiumille nykyistä aktiivisempaa otetta omistamiseen.- -"

      HS 26.1.2016
      http://www.hs.fi/kotimaa/a1453701048139?ref=hs-mob-prio3-1

      • Hyvä arvio kirjasta "Ostettua aikaa":

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14092158/ostettua-aikaa

        "Tukea politiikalleen kirjan teeseistä saavat ne vasemmistolaiset ja myös nationalistiset tulkinnat, jotka ovat rankimmin uusliberalismia, nykymuotoista Euroopan unionia ja eurovaluutan säilyttämistä vastaan sekä suhtautuvat kriittisesti pääoman ohjaamaan kansainvälistymiseen."

    • Ylistetty_olkoon

      SSS-hallitus, sillä mitä moninaisimmilla "Suomi kuntoon" -toimilla köyhyys on kohtsilleen poistettu koko maasta!

      Pääministeri Sipilä (kesk.) on aloittanut sen todella vaativan askareen uhrautuvasti omasta ruokakunnastaan eikä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner liene omissa ponnisteluissaan (ollut) yhtään aikaansaamattomampi...

      Sipilän_Bernerin-akselin "köyhyyden vastaisen taistelun" omaperäisistä ja -laatuisista taustoista on parin viikon kuluttua saatavissa lisää selkoa, kun Esko Seppänen julkaisee järjestyksessä 33:nnen kirjansa

      "Mistä Suomi vaikenee?"

      Siinä Esko Seppänen lupaa paljastuksia Juha Sipilän kätketyistä varoista

      Helmikuussa ilmestyvässä kirjassa Mistä Suomi vaikenee? päivitetään myös Suomen rikkaiden lista.

      Räväköitä paljastuksia, markkinoi kustantaja Esko Seppäsen uutta kirjaa Mistä Suomi vaikenee (Into), joka ilmestyy helmikuun puolivälissä.

      Ennakkotietojen mukaan taloustuntija, poliitikko ja entinen Suomen Pankin pankkivaltuutettu Esko Seppänen antaa kyytiä kaikille yksityisille ja julkisille instituutioille, joille on edullista, että niiden asioista vaietaan.

      Kirjassa on Seppäsen tutut teemat EU:ta liittovaltioitumisesta ja Suomea natottamisesta. Hänen mukaansa Suomi on luopunut puolueettomuudesta ja liittoutunut EU:n kanssa myös Venäjää vastaan.

      Kirjassa kerrotaan myös Suomen EU-nettojäsenmaksuosuuksien rajusta kasvusta, Suomen maataloustukiaisten maksattamisesta Suomen omasta budjetista ja selvitetään Suomen joutuneen maksamaan kuuden muun EU-maan jäsenmaksuja tähän mennessä 2 900 miljoonaa euroa – ja se lasku kasvaa joka vuosi.

      Rikkaiden listaan päivitys

      Seppänen kertoo teollisuuden maksavan enemmän osinkoja kuin käyttävän rahaa uusiin nettoinvestointeihin ja hän esittelee suurituloisille verolainsäädännössä tehtyjä porsaiden mentäviä reikiä.

      Luvassa on myös päivitys Suomen rikkaiden listaan ja paljastus siitä mitä ovat – ja miten niitä hoidetaan käytännössä – eläke- ja henkivakuutuskuoriin kätketyt pääministeri Juha Sipilän varat ja pääomatulot.

      Esko Seppänen on kirjoittanut 33 tietokirjaa. Hän on istunut neljännesvuosisadan ajan kansanedustajana ja europarlamentaarikkona.

      Toimittaja Hannu Taanila tenttaa Esko Seppästä Helsingin Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla (Keskuskatu 1) maanantaina 15.2. kello 16:30.

      Kansan Uutiset28.1.2016 11.45

      http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3495196-esko-seppanen-lupaa-paljastuksia-juha-sipilan-katketyista-varoista

      Vrt.

      Minna Pantzar
      Yle 26.6.15

      http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346

      SSS-hallituksen yhden ns. kärkihankkeen eli normienpurkutalkoiden parina uudistuksena oli ensin veronvälttelijöiden todella "tehokas katuminen" ja sen seurauksena "armahdus" eli faktisesti anteeksianto eli todellinen "riemuvuosi 2016"
      - ja sitten hallintarekisteri!

      Siten armoitetut lestadiolaiset ja muutkin veromoraaliltaan kyseenalaiset olisivat voineet turvallisen mielin jatkaa verosuunnittelun merkeissä veronkiertoa eli siis pysyväiseksi tarkoitetun osakeomistajasuhteiden pimitysjärjestelmän eli hallintarekisterin turvin...

      Mitä onkaan siten ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

      Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!?

      Näin varsinainen normienpurkaja Anne Berner:

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]

      Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

      Näinhän se näyttää olevan asianlaita SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Millaista_ylenantia

      poliittiset toimitsijat Hilkka Säävälä ja Pekka Ervasti vielä pystyvätkään "euroänkyrä"-hehkutteluineen tästä viimeisimmästäkin Väyrysen Ylelle antamasta haastattelusta sorvaamaan?

      "Väyrynen ei palaamassa eduskuntaan vielä pariin vuoteen

      Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen pitää mahdollisena, että hän vaihtaisi europarlamentin Arkadianmäkeen mutta "tuskin vielä vuoden sisällä". Pääministeri Juha Sipilän hän sanoo kuuntelevan vääriä neuvonantajia.

      [ Video: Paavo Väyrynen

      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_ei_palaamassa_eduskuntaan_viela_pariin_vuoteen/8630164?autoplay=true ]

      Keskustan kunniapuheenjohtaja ilmoitti aiemmin vetäytyvänsä puolueen päättävistä elimistä. Haastattelussa hän kertoi miten puolueessa vaikuttamisesta tuli hänen mukaansa mahdotonta.

      Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ilmoitti maanantaina jäävänsä sivuun keskustan puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan työstä.

      Ylen aamu-tv:ssä (28.1.2016) Väyrynen sanoi uskovansa, että enemmistö keskustan kannattajista on hänen kanssaan samanmielisiä eli tyytymättömiä puolueen nykyiseen linjaan. Väyrynen ei kuitenkaan kutsu heitä peräänsä vaan kehottaa kannattajiaan vaikuttamaan linjaan puolueen sisältä päin.

      Oman linjansa ajamiseksi Paavo Väyrynen teki kansalaisaloitteen liittyen euroalueen jäsenyyteen. Aloite sai kokoon tarvittavat 50 000 kannattajaa ja se menee eduskunnan käsittelyyn. Samalla on herännyt spekulaatioita Väyrysen paluusta kansanedustajaksi.

      – Tuskinpa vielä vuoden sisällä. Voi olla, että jossain vaiheessa palaan. Olen vähän kieli poskessa sanonut, että niin kauan kuin eduskuntatalon remontti on käynnissä, tuskin palaan.

      Eduskuntatalon peruskorjaus päättyy ensi vuoden lopulla, ja Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaistunto joulukuussa 2017 on pyrkimys pitää peruskorjatussa täysistuntosalissa.

      Väärä joukkue

      Välejään keskustan puheenjohtajaan pääministeri Juha Sipilään Paavo Väyrynen kuvailee "asiallisiksi". Väyrynen sanoo heidän olevan kahdenkeskisissä keskusteluissa samaa mieltä asioista, mutta hallitusryhmä ja puolue toimivat aivan toisin kuin on keskusteltu.

      – Hänellä [Sipilällä] on mielestäni vääränlainen joukkue ja väärät neuvonantajat. Koko ministeriryhmä koostuu liberaaleista.

      Politiikan toimittajat luonnehtivat Sipilän sisäpiirin koostuvan puoluesihteeri Timo Laanisesta, valtiosihteeri Paula Lehtomäestä, poliittisesta erityisavustajasta Riina Nevamäestä sekä puolueen varapuheenjohtajista Annika Saarikosta, Anu Vehviläisestä ja Juha Rehulasta.

      [ ks. "- - Iltamakasiinin tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilän poliittinen erityisavustaja Riina Nevamäen suhteessa on erityistilanne: Nevanmäen puoliso on muuttanut pariskunnan kodista eri osoitteeseen. - -"

      http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/356886-sipilan-avustaja-erosi-miehestaan ]

      Paavo Väyrynen pelkää keskustan olevan matkalla kohti uutta murskatappiota seuraavissa vaaleissa, ja sinne puoluetta Väyrysen mielestä ajaa juuri edellä mainittu "joukkue", jonka vetämänä edellisetkin vaalit käytiin.

      Ei enää mukeja

      Vaikka kansanedustajuus olisi vielä Väyrysen puntarissa, presidentiksi hän ei myönnä havittelevansa. Vuokko ja Paavo -mukeja ei ole tarkoitus varastosta kaivaa.

      – En aio olla ehdolla presidentinvaaleissa. Olen ilmoittanut tukevani Sauli Niinistön uudelleenvalintaa luottaen siihen, että hän pitää Suomen sotilaallisesti liittoutumattomana ja puolueettomana maana.

      Ks.

      Väyrynen jää sivuun keskustan puoluetyöstä: "On parasta tunnustaa reilusti tappio ja vetäytyä" 25.1.

      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_jaa_sivuun_keskustan_puoluetyosta_on_parasta_tunnustaa_reilusti_tappio_ja_vetaytya/8621379

      Väyrynen julkaisi Sipilälle lähettämänsä sähköpostit – "Yksipuolista viestittelyä" 25.1.

      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_julkaisi_sipilalle_lahettamansa_sahkopostit__yksipuolista_viestittelya/8622418

      Näkökulma: Väyrynen osaa yllättää, omatkin. 25.1.

      http://yle.fi/uutiset/nakokulma_vayrynen_osaa_yllattaa_omatkin/8622937

      Paavo Väyrynen ei kannata omaa kansanäänestysaloitettaan eurosta eroamiseksi 18.1.

      http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrynen_ei_kannata_omaa_kansanaanestysaloitettaan_eurosta_eroamiseksi/8602224

      Paavo Väyrysen vastine Ylen kansanäänestysaloite-uutisointiin 18.1.

      http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrysen_vastine_ylen_kansanaanestysaloite-uutisointiin/8605159

      Santtu Natri

      Yle 28.1.16

      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_ei_palaamassa_eduskuntaan_viela_pariin_vuoteen/8630164?autoplay=true

      JK.

      Mitä onkaan siten ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

      Kansan Uutisten mukaan Esko Seppänen paljastaa varmaan lisää ...

      http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3495196-esko-seppanen-lupaa-paljastuksia-juha-sipilan-katketyista-varoista

    • Sipilä_saa_vastata

      SSS:n interiööristä, myös Anne Berneristä, jokaulkoistaa & myy kaiken valtionomistuksen?!?

      Liikenneministeri Anne Berner HSTV:n suorassa lähetyksessä kello 10.30:
      Häviääkö vastuu, jos politiikassa käy vain kylässä?

      [ Katso HSTV:n suora lähetys

      http://www.hs.fi/politiikka/a1454034145899 ]

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) vierailee tänään perjantaina kello 10.30 Studio Kulmapöydän suorassa lähetyksessä.

      Bernerin tontilla käy varsinainen pyörremyrsky: monessa suunnassa tapahtuu samaan aikaan.

      Eniten Berner on ollut julkisuudessa Finavian ympärillä pyörivän yli 30 miljoonan euron johdannaissotkun takia.

      Mutta muutakin tapahtuu. Hallitus pohtii parhaillaan junien matkustajaliikenteen kilpailuttamisen avaamista, kun nyt ihmisten kuljettaminen raiteilla on varattu VR:n yksinoikeudeksi.

      Noin kymmenkunta toimijaa viidestä maasta on enemmän tai vähemmän tosissaan kiinnostunut Suomen raidematkustusmarkkinasta. Bernerin ja muun hallituksen pitäisi ratkaista ainakin se, millä mallilla tänne voi päästä liikennöimään: lupamaksulla, franchisingin kautta vai suoralla pääsyllä. Lisäksi Berner miettii, mistä mahdolliset kilpailijat saavat kalustonsa. Mahdollisesti VR:ltä?

      Kulmapöytä selvittää Berneriltä, mitä matkustajaliikenteelle on tapahtumassa.

      Viestinnän osalta kysytään Postin tilanteesta. Postia rasittaa politiikkojen sille määräämä velvoite jakaa kirjepostia viitenä päivänä viikossa. Pitäisikö sitä löysätä?

      Posti ilmoitti tiistaina jopa 860 ihmisen väenvähennyksistä.

      Entä Bernerin oma tilanne? Hän on vasta ensimmäisen kauden kansanedustaja, mutta heti jo ministeri. Hän on itse kertonut, että on vain politiikassa käymässä. Hän aikoo olla ministerinä vain neljä vuotta ja palata sitten liike-elämän pariin.

      Osa keskustalaisistakin on jo kohotellut kulmakarvoja ja ihmetellyt, voiko politiikassa tulla vain käymään.

      Politiikassa on yleensä ajateltu, että edessä häämöttävät vaalit ja niin sanottu poliittinen vastuu takaavat sen, että poliitikkojen pitää tehdä oikein ja käyttäytyä hyvin.

      Katoaako Bernerin poliittinen vastuu ja muukin vastuu, jos hän tietää jo nyt vaihtavansa hommia neljän vuoden päästä? Voiko hän jättää huoletta jälkeensä savuavat rauniot, jos tietää, ettei itse ole enää paikalla?

      Lisäksi suoraan lähetykseen otetaan yleisökysymyksiä. Niitä voi kohdistaa Twitterissä ennen lähetystä merkinnällä @piiaelonen

      Berneriä haastattelevat HS:n Marko Junkkari ja Piia Elonen.

      ANNE BERNER
      LIIKENNEMINISTERIÖ
      KESKUSTA

      Kommentit

      8:17
      Meillä kaikilla on jotain, jota haluaisimme poliitisesti tehtävän, ei Bernerissä siltä kantilta ole mitään erilaista. Hänellä vaan sattui olemaan aikaa, rahaa ja mahdollisuuksia lähteä toteuttamaan agendaansa. On myös sanottava, että Berner on hoitanut sen puolen aivan mallikelpoisesti, tuli valituksi kansanedustajaksi sekä, mikä varmasti hänelle ensiarvoisen tärkeää, ministeriksi. Hoitaako hän asioita minulle mieluisalla tavalla, onkin sitten jo eri juttu, mutta omalta kantiltaan hän varmasti soi sanoa onnistuneensa tähän mennessä.

      Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia äänestäjinä tietää, aikooko ehdokas olla edustajana vain uhden kauden vai onko politiikka hänelle mahdollisesti jopa kutsumus. Politiikassa siis voi käydä kylässä, jos vain siinä onnistuu. Berner on onnistunut, mutta ei se kaikille varmaankaan helppoa ole. Tarvitaan jotain, mutta mitä...

      Jollain tavalla on hieman huolestuttava ajatus, että jos on riittävästi rahaa, voi käydä eduskunnassa toteuttamassa omaa agendaansa ja sitten lähteä pois nauttimaan työnsä tuloksista välittämättä siitä, mitä on kansantaloudelle saanut aikaiseksi...

      Joka tapauksessa on varsin mukavaa, että yleisesti pitää tehdä edes jonkinlainen poliittinen ura, ennen kuin kansa alkaa ääntään antamaan. Muutenhan meillä olisi päättäjinä vain kävijöitä...

      jellofish

      8:23
      Kysykää samalla arvon ministeriltä veroparatiiseistä ja sinne siirretyistä varoista

      masentava realisti

      8:54
      "Katoaako Bernerin poliittinen vastuu ja muukin vastuu, jos hän tietää jo nyt vaihtavansa hommia neljän vuoden päästä? Voiko hän jättää huoletta jälkeensä savuavat rauniot, jos tietää, ettei itse ole enää paikalla?"

      Tätähän se suomalainen politiikka on. Etenkin tietyt puolueet ajavat härskisti yksilötason etuuksia ilman mitään vastuunkantoa, jolloin ei tarvitse murehtia lainkaan typerien päätösten seurauksia.

      Berner on tästä valitettava esimerkki. Kokoomus ei edes huolinut, mutta kepulaisent huolivat ja jopa nostivat saman tien ministeriksi ilman osaamista. No, karttuuhan siinä samalla ministerineläkettä, vaikka eikös niissä veroparatiiseissa luulisi olleen jo tarpeeksi.

      Tietenkin voisi kysyä miksi juuri kepulit näyttävät olevan kovin anteeksiantavaisia sekalaisten taloudellisten lehmänkauppojen tekijöille...

      Helsingin Sanomat 29.1.2016
      http://www.hs.fi/politiikka/a1454034145899

      JK.

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Sipilän_ja_Bernerin

      ajattelua ei Alkio ole päässyt pilaamaan!

      Eiköhän jo vastikään Pohjanmaan multiin mennyt Seppo Niemeläkin ala pyöriä haudassaan - Santerin ja Urho Kalevan tavoin? VTT Risto Volanen varmaan rientää
      kiistämään kaiken?

      "Ministeri Berner: Kapitalismi ja keskustan ydinaatteet sopivat hyvin yhteen"

      Postilain uudistus tulee eduskuntaan syksyllä. Postin yksityistämiseen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ei ottanut kantaa.

      Studio Kulmapöytä: Voiko politiikassa käydä kylässä, ministeri Anne Berner?

      [ http://www.hs.fi/politiikka/a1454038505819 ]

      HSTV:n Studio Kulmapöydän vieraana on ensimmäisen kauden kansanedustajana suoraan ministeriksi noussut Anne Berner (kesk). Hän on itse kertonut, että on vain politiikassa käymässä. Berner aikoo olla ministerinä vain neljä vuotta ja palata sitten liike-elämän pariin.

      Keskustan liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ei näe ristiriitaa keskustan ”aatteellisen isän” Santeri Alkion (1862–1930) ja kapitalismin välillä.

      HSTV:n Studio Kulmapöydässä perjantaina haastateltu Berner sanoi viime aikoina perehtyneensä Alkion ajatteluun ja sanoi sen sopivan hänen omaansa.

      Berner on toiminut liberaalin ajatushautomon Liberan piirissä, jossa tavoitteena on edistää markkinaliberaalien käytäntöjen toteuttamista yhteiskunnassa.

      Pääministeri Juha Sipilän tekemää Bernerin valintaa ministeriksi on arvosteltu keskustassa, koska hän liittyi puolueeseen juuri ennen vaaleja. Hänen tiedettiin harkinneen myös kokoomuksen ehdokkuutta.

      Berner sanoi Kulmapöydässä, että Alkio oli paitsi demokraattisen järjestelmän myös markkinatalouden ja yksityisen omistusoikeuden kannattaja.

      ”Hän korosti, että omistusoikeus luo vastuuta ja se luo moraalia. Hän kannatti reformia, jossa torpparista tehtiin itsenäinen viljelijä ja omistaja.”

      Berner vastasi myös niille, jotka ovat arvostelleet hänen ilmoitustaan siitä, että hän on politiikassa vain käymässä.

      ”Tunnen silti poliittista vastuuta tekemisistäni ja päätöksistäni joka päivä, ja minua velvoittaa myös antamani ministerinvala.”

      Suomalaisesta markkinataloudesta Berner sanoi, että Suomi ei ole suljettu talous, mutta on olemassa myös edelleen runsaasti sääntelyä, jonka lieventäminen on syytä ottaa harkintaan.

      Berner luetteli terveydenhuollon, koulutuksen ja liikenteen aloiksi, joilla on muita enemmän sääntelyä.

      Julkisen vallan pitäisi hänestä muuttua mahdollisuuksien antajaksi sääntelijän sijasta.

      Berner ei halunnut antaa listaa niistä valtion yhtiöistä, jotka hän haluaisi siirrettävän yksityiseen omistukseen.

      Hän nimesi kuitenkin puolustusvälineyhtiö Patrian, alkoholin vähittäismyyjän Alkon ja ”yhden valtiollisen mediayhtiön” sellaisiksi, joita valtion pitäisi omistaa jatkossakin.

      ”Tämä on asia, joka elää ajan mukana. Joskus oli välttämätöntä, että valtio lähti perustamaan yrityksiä, jotka muuten eivät olisi syntyneet.”

      ”Nyt olisi esimerkiksi syytä pohtia, tarvitaanko valtiota synnyttämään yritysten tarvitsemia pilvipalveluita, vai syntyvätkö ne kysynnän perusteella markkinaehtoisesti”, Berner sanoi.

      Postin lainsäädäntöä koskevat esitykset tulevat syksyllä eduskuntaan. Pohdittavana on esimerkiksi, pitääkö postille laissa asetettavaa jakeluvelvoitetta muuttaa.
      Postin mahdolliseen yksityistämiseen Berner ei ottanut kantaa.

      Ministeriössä selvitetään myös rautateiden henkilöliikenteen avaamista kilpailulle. Toistaiseksi VR:n monopoli on suojattu vielä muutamaksi vuodeksi.

      HS 29.1.16

      http://www.hs.fi/politiikka/a1454038505819

      Vrt.

      SSS-hallituksen yhden ns. kärkihankkeen eli normienpurkutalkoiden varsinaisen auguuriparin eli Juha Sipilän ja Anne Bernerin kieroimpina uudistuksina oli ensin veronvälttelijöiden (muka rikos)seuraamuksena vain "tehokas katuminen" eli faktisesti anteeksianto eli todellinen "riemuvuosi 2016"!

      Sen jälkeen armoitetut lestadiolaiset ja muutkin veromoraaliltaan kyseenalaiset interiööreissään operoivat kaksoiskansalaiset olisivat voineet turvallisen mielin jatkaa verosuunnittelun merkeissä veronkiertoa eli siis pysyväiseksi tarkoitetun osakeomistajasuhteiden pimitysjärjestelmän eli

      hallintarekisterin turvin ...

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerhän on jo häpeämättömän karvansa näyttänyt:

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      ]

      Ja mitä onkaan ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

      ]

      Koska näin on SSS-komennossa ja erityisessä suojeluksessa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan eduskuntakäsittelyyn mitä pikimmin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Liittovaltiokehityksen

      asialla on SSS-hallitus!

      BRITTIEN tyyty­mät­tö­myys Euroopan unioniin on niin vahvaa, että enemmistö saattaa äänestää eroamisen puolesta.

      Vasta brittien eroamispäätös johtaisi todellisiin neuvot­te­luihin EU:n uudis­ta­mi­sesta. Tyyty­mät­tö­myyttä unionin toimintaan on myös uusissa jäsenmaissa etenkin maahan­muut­to­po­li­tiikan vuoksi. Euroalueen kriisi on synnyttänyt syviä ristiriitoja jäsenmaiden välille, ja sekin saattaa hajota.

      Euroopan unionissa ovat nyt vallalla keskipakoiset voimat. Tämä on fede­ra­lis­tisen liit­to­val­ti­oi­de­o­lo­gian vararikko. Nyt saattaa olla mahdollisuus aloittaa realistinen keskustelu Euroopan tule­vai­suu­desta.

      OMALTA osaltani yritin jo 1990-luvun lopulla luoda realistista mallia Euroopan yhdentymiseen. Toimitin aiheesta jopa kirjan ”Saman­kes­kisten kehien Eurooppa”.

      Vuoden 2004 eurovaalien edellä sain tälle ajatukselle Euroopan parlamentin libe­raa­li­ryhmän tuen.

      Euroopan unioni olisi jakautunut liit­to­val­ti­oy­ti­meen ja vähemmän yhden­ty­nee­seen ulkokehään.

      Wolfgang Schäublen ajatus viiden maan euroalueesta ja EU:n kovasta ytimestä olisi toteuttanut tämän. Nyt ydintä yritetään luoda euroalueesta, joka on tähän aivan liian laaja ja hete­ro­gee­ninen.

      EU:Nulkopuolelle olisi luotu Paneu­roop­pa­lainen unioni yhdistämällä tosiinsa Euroopan neuvosto ja ETY-järjestö. Sen avulla olisi voitu hillitä unionin liian nopeaa laajentumista.

      Unioniin pyrkiville maille olisi voitu tarjota tätä kautta tuntuvia etuja ja ne olisivat voineet valmistautua myöhempään jäsenyyteensä.

      Nyt kärsimme liian nopean laajentumisen aiheuttamista vaikeuksista. Unionikin on liian hete­ro­gee­ninen, ja laajen­tu­mi­sesta huolimatta sitä on pyritty kehittämään keskit­ty­neeksi liit­to­val­ti­oksi ja jopa yhte­näis­val­ti­oksi.

      Ajatukseen saman­kes­kisten kehien Euroopasta voitaisiin ja tulisi nyt palata. EU:n laajuus edellyttää pitkälle menevää sisäistä eriytymistä. Paneurooppa-unionia tarvitaan edelleen laajemman Euroopan rakentamiseen, jossa myös Venäjällä on oma paikkansa.

      Suomenmaa 29.1.16
      http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/21/76275/4bee4668f6&t=Britannia_saattaa_avata_Euroopalle_uuden_tien

      Vrt.

      Kyllä nyt pitäisi tulla selväksi kaikille "kyllä meidän on nyt oltava euroalueessa, kun on kerran EU:hun liittytty" -ICT-insinöörelle ja muillekin koneellisen koulutuksen saaneille, kun Nordean pääekonomistin tuskainen parahdus antanee ajattelemisen aihetta pitemmäksikin aikaa Ilta-Sanomien ISTV-haastattelussa!

      Euroalueeseen valuvikana syntynyt kriisi on vielä ajava porsaat kotiin, kun järki alkaa palata edes pätkittäin menneitten aikojen varsinaisillekin eurohuumaantuneille!

      Eli jopa Nordean ja muidenkin pankkien taloustutkijoiltakin alkaa löytyä jo jos ei nyt vielä katumusta ja parannusta, niin ainakin tunnustusta:

      "Nordean Kangasharju Suomen eurokaudesta: ”Nettosaldo miinuksella. Tulipa tehtyä tyhmä päätös”

      Nordean mukaan Suomi hyötyy nyt vain osittain maailmantalouden kasvusta. Pankin ekonomistit huomauttavat, että euron kehitys tukee vientiä vain osittain.

      – Euro on kyllä heikentynyt Yhdysvaltain dollaria, Ison-Britannian puntaa ja Kiinan juania vastaan, mutta se on vahvistunut Ruotsin kruunua ja varsinkin Venäjän ruplaa vastaan ja meille tärkeään Saksan vientiin euron kurssilla ei ole välitöntä vaikutusta.

      Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan ensimmäiset 15 vuotta eurossa on ollut Suomen talouden kannalta onnetonta aikaa.

      – Kyllä se nettosaldo miinuksella on. Jos maailma pysähtyisi tähän, niin pitäisi sanoa, että tulipa tehtyä tyhmä päätös, Kangasharju sanoo ISTV haastattelussa.

      Mika Koskinen"
      ISTV 02.09.15
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441095086437.html?nomobile=4

      JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

      Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

      Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:
      "tosi kylmää" ja "pimeää" olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

      Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
      kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
      Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13909810/tilannearvio-on-tehtava-nyt-ja-ratkaisut-nopeasti!

    • Keskustan_historiassa_on

      talous- ja sosiaalipoliittisesti oikeistolaisin ministerikaksikko Sipilä & Berner!

      "Postilain uudistus tulee eduskuntaan syksyllä. Postin yksityistämiseen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ei ottanut kantaa.

      HSTV:n Studio Kulmapöydän vieraana oli 29.1.2016 ensimmäisen kauden kansanedustajana suoraan ministeriksi noussut Anne Berner (kesk). Hän on itse kertonut, että on vain politiikassa käymässä. Berner aikoo olla ministerinä vain neljä vuotta ja palata sitten liike-elämän pariin.

      Keskustan liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ei näe ristiriitaa keskustan ”aatteellisen isän” Santeri Alkion (1862–1930) ja kapitalismin välillä.

      HSTV:n Studio Kulmapöydässä perjantaina haastateltu Berner sanoi viime aikoina perehtyneensä Alkion ajatteluun ja sanoi sen sopivan hänen omaansa.

      Berner on toiminut liberaalin ajatushautomon Liberan piirissä, jossa tavoitteena on edistää markkinaliberaalien käytäntöjen toteuttamista yhteiskunnassa.

      Pääministeri Juha Sipilän tekemää Bernerin valintaa ministeriksi on arvosteltu keskustassa, koska hän liittyi puolueeseen juuri ennen vaaleja. Hänen tiedettiin harkinneen myös kokoomuksen ehdokkuutta.

      Berner sanoi Kulmapöydässä, että Alkio oli paitsi demokraattisen järjestelmän myös markkinatalouden ja yksityisen omistusoikeuden kannattaja.

      ”Hän korosti, että omistusoikeus luo vastuuta ja se luo moraalia. Hän kannatti reformia, jossa torpparista tehtiin itsenäinen viljelijä ja omistaja.- -”

      HS 29.1.2016
      http://www.hs.fi/politiikka/a1454038505819

      LUE MYÖS Kommentteja

      posetiivari
      29.1. 13:11
      Miten, milloin ja kenen toimesta Kepusta muokattiin talousoikeistolainen konservatiivipuolue?
      Bernerin. Vanhasen ja Sipilän Uusi Kepuhan tavallaan voisi jo korvata Kokoomuksen omistavan luokan ja työnantajien etujen vaalijana. Tietyissä asioissa Kepu on jo Kokoomusta oikeistolaisempi ja vanhoillisempi.
      Onko poliittiseen keskustaan muodostumassa aukko?

      pilvilinnat
      29.1. 13:20
      Ministeri Anne Bernerissä yhdistyy Margaret Thatcherin päämäärätietoisuus, Donald Trumpin markkinatalousosaaminen ja karisma, sekä ajatushautomo Liberan yhteiskuntavastuu. Tuloksena on politiikan kentälle siirtynyt uudistajakonsultti, joka edustaa noin yhtä prosenttia suomalaisesta väestöstä. Finnavian omistajaohjaukseen en viitsi tässä yhteydessä enempää kajota, mutta odotamme lisäselvityksiä. Lastensairaalan kautta aneet on ostettu, joten hyvää jatkoa valitsemallanne tiellä. Sori, alkoi oksettaa.

      trueXy
      29.1. 13:22
      "Kapitalismi ja keskustan ydinaatteet sopivat hyvin yhteen"

      Tässä Berner on oikeassa. Omistavathan keskustalaiset pääasiassa pellot ja metsät, jotka luokitellaan tuotantovälineiksi. Pieni kauneusvirhe on isot maataloustuet, jotka ei niin sovi kapitalismiin.
      Keskustapuolue on hallituksessa kyykyttänyt ja kiristänyt palkkatyöläisiä iso kapitalistin silinterihattu päässään, joten kaikki täsmää yhteen. Vielä kun myydään valtionyhtiööt niin tämä kruunaa kaiken.

      Historian harrastaja
      14:03
      Kun Kepulla ei itsellään ole kelvollisia johtajia,
      he päättivät turvautua vuokrajohtajiin Sipilään ja
      Berneriin.
      Hämäys toi vaalivoiton, mutta ei sillä pitkälle pötkitty.

      hukkapalsta
      14:07
      Kun yksityistäminen ei sitten johda uusiin työpaikkoihin, niin mikä neuvoksi? Nythän on käynyt niin, ettei 20 vuoden yksityistämisbuumi ole tuonut luvattua hyvinvointia. Päinvastoin.

      Ihana
      14:33
      Voi kun meillä olisi enemmän tätä samaa kompetenssiä eduskunnassa ja ministeriöissä. Loistavaa kokonaisuuden hallintaa ministeri Berner! Täydellinen oppikirja esimerkki kokemuksesta, rauhallisuudesta ja asiantuntemuksesta. Enemmän Berner- tyylisiä kansanedustajia, niin Suomi saadaan takuuvarmasti nousuun ja nopeasti. Kirjoittaa kokoomuslainen Uudeltamaalta

      Aini Tengst
      14:49
      Santeri Alkio oli köyhän asialla, nykyinen keskusta on hallitusammattilaisten puolue.

      - - -

      Jujule
      10:49

      Ihmettelen keskustalaisia, varsinkin keskustalaisia kansanedustajia, jotka menevät silmät ummessa ja mitään ajattelematta kokoomuslaisten Sipilän ja Bernerin perässä mitään ajattelematta.
      Haluaako vanha kunnon keskusta todella olla mukana laulamassa Suomea suohon?

      http://www.hs.fi/politiikka/a1454038505819

      Vrt.

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ja hänet kokoomuksen laarista poiminut pääministeri Juha Sipilä ovat jo häpeämättömän karvansa näyttäneet:

      [ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

      http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

      http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3495196-esko-seppanen-lupaa-paljastuksia-juha-sipilan-katketyista-varoista]

      Niin on jos siltä näyttää...

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Odottakaa_mitä_kaameaa

      SSS saakaan vielä aikaan!

      Caruna-kauppa runnottiin parissa tunnissa!

      Useat kansanedustajat ovat jättäneet Carunan hinnankorotuksista kirjallisen kysymyksen.

      Paavo Arhinmäki jätti maanantaina kirjallisen kysymyksen Carunan hinnankorotuksista.

      Ex-kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) mukaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) ja pääministeri Jyrki Katainen (kok) ajoivat voimakkaasti Fortumin sähköverkkojen myyntiä Carunalle.

      Ex-kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) mukaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) ja pääministeri Jyrki Katainen (kok) ajoivat voimakkaasti Fortumin sähköverkkojen myyntiä Carunalle.

      Caruna perustelee korotuksia 200 miljoonan investoinneilla - asiantuntija: Ylihinnoittelusta seuraamuksia

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020221051072_uu.shtml

      Asutko kerros-, rivi- vai omakotitalossa? Carunan korotuksista jopa satojen eurojen lisälasku

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020221051068_uu.shtml

      Hallitus runnoi Fortumin sähköverkkojen myynnin Carunalle läpi muutamassa tunnissa.

      Yksi heistä on vasemmistoliiton puheenjohtaja, entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

      - Haluamme selvittää, ovatko Carunan kohtuuttoman korkeat korotukset siirtomaksuihin lain ja sen hengen mukaisia, Arhinmäki perustelee kirjallista kysymystään Iltalehdelle.

      Häntä tökkii myös verorahojen valuminen ulkomaille, sillä Caruna maksoi vuoden 2014 yli 50 miljoonan euron liikevoitostaan veroja Suomeen vain noin 800 000 euroa - muut rahat kulkeutuivat veroparatiisiyhtiölle.

      - Kun yhtiöt voitot ovat varmoja, niin kyllä niistä pitäisi maksaa edes verot.

      Tuolloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok), joka puolusti Fortumin sähköverkkojen myyntiä, vakuutti eduskunnan kyselytunnilla 12. joulukuuta 2013, että perustettava uusi sähköverkkoyhtiö maksaa veronsa Suomeen.

      - Eiväthän ulkomaalaiset sijoittajat Suomeen hyväntekeväisyyttään tule, vaan tekemään voittoa, Arhinmäki vastaa Kataiselle.

      Arhinmäki ihmettelee myös sitä, että hallitus päätti vuonna 2013 sallia valtionyhtiö Fortumin sähköverkkojen myynnin pääosin ulkomailta omistetulle yhtiölle. Arhinmäen mielestä strategisesti tärkeiden sähköverkkojen omistaminen kuuluisi suomalaisille.

      - Niitä ei ole ihan yksinkertaista saada takaisin.

      Caruna on Suomen suurin sähköverkkoyhtiö, sen markkinaosuus on 20 prosenttia. Carunan puolestaan omistaa 80-prosenttisesti kaksi ulkomaista holdingyhtiötä. Muut omistajat ovat Kuntien eläkevakuutus Keva sekä työeläkeyhtiö Elo.

      Kaupat heti

      Arhinmäki oli ministerinä paikalla, kun myyntipäätös Fortumin sähköverkoista tehtiin. Hän kuvailee joulukuussa vuonna 2013 järjestettyä talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokousta erikoiseksi.

      - Pitkin syksyä puhuttiin julkisuudessa, että Fortum haluaa myydä verkkonsa. Mutta itse esitys tuotiin ministerivaliokunnan kokoukseen yllättäen yhtenä keskiviikkoaamuna, siitä ei ollut mitään ennakkotietoa, Arhinmäki muistelee.

      Omistajaohjauksesta vastanneen virkamiehen esitys piti sisällään, että hallitus luopuisi kirjauksesta Fortumin verkkojen strategisesta merkityksestä. Jos kirjaus poistettaisiin, sähköverkot voitaisiin myydä ulkomaille.

      - Kun kysyin, että milloin tämä pitää tehdä, niin vastaus oli että nyt heti, koska vielä tänään tehdään kaupat.

      Arhinmäen mukaan asiassa otettiin parin tunnin tauko. Sen jälkeisessä uudessa kokouksessa vasemmistoliitto ilmoitti, ettei se hyväksy kirjauksen poistamista. Vasemmistoliitto jäi vastalauseensa kanssa yksin, sillä muut hallituspuolueet eli kokoomus, SDP, vihreät, RKP ja kristillisdemokraatit hyväksyivät kaupan.

      Suomen valtiovarainministerinä ja SDP:n puheenjohtajana toimi tuolloinJutta Urpilainen.

      Fortumin sähköverkkojen myyntilupaan ei tarvittu käsittelyä eduskunnassa, vaan siihen riitti ministerivaliokunnan siunaus.

      - Ei sitä kauppaa olisi ollut pakko tehdä kiireellä, koska Fortumilla ei ollut mitään likviditeettiongelmaa tai vastaavaa, Arhinmäki sanoo.

      Ei kommentteja

      Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri oli tuolloin kehitysministeriPekka Haavisto (vihr). Hän oli noussut ministeriksi vain pari kuukautta aikaisemmin, kun Heidi Hautala (vihr) joutui jättämään paikkansa kuitti- ja ohjeistussotkujensa vuoksi.

      - Mutta erityisesti Katainen ja (elinkeinoministeri) Jan Vapaavuori (kok) ajoivat asiaa voimakkaasti. He vakuuttivat, että Suomen lainsäädäntö ei mahdollista tällaisia jättikorotuksia, Arhinmäki sanoo.

      Iltalehden 12. joulukuuta 2013 julkaisemassa artikkelissa Katainen totesikin, että "kauppa ei nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille" ja Vapaavuori sanoi, että "mitään hintapiikkiä ei pystytä rakentamaan".

      - Kumpikaan ei toteutunut, Arhinmäki kuittaa.

      Iltalehti ei maanantaina tavoittanut Jyrki Kataista, Jan Vapaavuorta tai Pekka Haavistoa kommentoimaan asiaa.

      TOMMI PARKKONEN
      Iltalehti 2.2.16
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020221052125_uu.shtml

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • SSS-hallituksella_on_nyt

      vähintäänkin taalan paikka! Puhdistustyö olkoon ankara, sillä ihmisten onnena on se...

      Sähköyhtiön 27%-korotuksista kiehahti kunnon soppa – vain tämä puolue vastusti myyntiä 2013

      Caruna Oy:n ilmoittamat kovat hinnankorotukset sähköistävät myös politiikkaa. Ari Peltonen

      Sähkönsiirtoyhtiö Carunan ilmoittamat rajut hinnankorotukset voivat johtaa selvitykseen myös maan hallituksessa.

      Hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen sanoo, että siirtohintojen korotus pitää hallituksen toimesta selvittää.

      Heinosen mukaan on arvioitava muun muassa, ovatko yhtiön ilmoittamat hinnankorotukset suhteessa sen ilmoittamiin investointitarpeisiin, joilla parannetaan sähkönsiirron luotettavuutta.

      – Missä ajassa investointi tarkoitus kuolettaa? kysyi Heinonen Twitterissä.

      Myös keskustan ja perussuomalaisten riveistä on hämmästelty Carunan ilmoittamia jopa 27 prosentin korotuksia siirtohintoihin.

      Perussuomalaisista eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) sanoi viikonloppuna, että hän tahtoo talousvaliokunnan selvittävän hintojen kohtuullisuutta. Keskustassa puolestaan Antti Kaikkonen on tehnyt korotuksista kirjallisen kysymyksen.

      Caruna on entinen valtionyhtiö Fortum Sähkönsiirto, jonka myynnistä pääomasijoittajille päätti Jyrki Kataisen (kok.) sateenkaarihallitus loppuvuonna 2013.

      Myyntipäätös ei syntynyt yksimielisesti, vaan silloinen kulttuuriministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki äänestytti siitä hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

      Arhinmäen mielestä valtion ei olisi pitänyt luopua tasaista tuottoa tekevästä yrityksestä. Arhinmäki perusteli kantaansa myös sillä, että sähköjakeluverkkojen omistus pitäisi pysyä julkisella toimijalla.

      – Sähkönjakeluverkot ovat alueellisia monopoleja. Niistä saa varman, tällä hetkellä noin viiden prosentin tuoton, Arhinmäki kommentoi Ylelle joulukuussa 2013.

      http://yle.fi/uutiset/ministeri_arhinmaki_vastustin_hallituksen_fortum-linjausta/6982490

      Pääministeri Katainen vahvisti Helsingin Sanomille, että asiasta piti äänestää. Valtionohjauksesta tuolloin vastannut vihreiden ministeri Pekka Haavisto sanoi puolestaan, että luopumalla sähkönsiirrosta Fortum voi tehdä uusia sijoituksia kotimaahan.

      Caruna on uusien omistajienn myötä virtaviivaistanut toimintaansa ja aloittanut aggressiivisen verosuunnittelun, jonka ansiosta se on minimoinut verojen maksun Suomeen.

      http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/360603-tallaisia-jattivoittoja-sahkoyhtio-on-takonut-yle-caruna-minimoi-verot-nama

      Yhtiö kävi vuonna 2015 Espoossa ja Lohjalla yt-neuvottelut 65 työntekijän vähentämiseksi.

      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/259349-entinen-valtionyhtio-vahentaa-rajusti-puramme-pohjoismaiset-rakenteet

      Länsiväylä 2.2.2016
      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/360703-sahkoyhtion-27-korotuksista-kiehahti-kunnon-soppa-vain-tama-puolue-vastusti-myyntia

      JK.

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Carunan_verokikkailusta

      on ollut nyt kaikkien mielestä helppo todeta: alun alkaen vastenmielistä ja vastuutonta!!!

      Nyt sen ymmärtää - muitten kohdalta - tekohurskaasti myös pääministeri Sipilä!

      Pääministeri Sipilä tuohtui Carunan toimista – ”Verokikkailu on vastenmielistä”

      Pääministeri Juha Sipilältä (kesk) ei herunut ymmärrystä sähkönsiirtoyhtiö Carunalle, joka nostaa hintoja ja ei maksa juuri veroja Suomeen.

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli silmin nähden tuohtunut sähkönsiirtoyhtiö Carunalle tiistaina.

      Caruna kertoi nostavansa sähkönsiirtonsa hintaa, ja samalla yhtiö on maksanut Suomeen 50 miljoonan euron tuloista veroja vain 800 000 euroa.

      Sipilä sanoi suorat sanat EU:n piirissä täysin sallitusta verokikkailusta.

      – Tämä verokikkailu on vastenmielistä kaiken kaikkiaan. Oma lähtökohta on, että verot maksetaan sinne, minne tulos syntyy. Tämä pitäisi olla kaikilla lähtökohta.

      – Mitä Suomi voi tälle tehdä? Kyllä me voimme alikapitalisaatioon ehkä vielä puuttua. Onko meillä lainsäädännössä jotain tehtävissä ulkomaille kotiutettavan voiton suhteen? Sipilä kyseli.

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk) otti kantaa Carunan toimintaan.

      Käytännössä veronkierto menee niin, että emoyhtiö perustaa Suomeen tytäryrityksen, lainaa tälle rahaa ja vähentää korot verotuksessa. Caruna on maksanut omia sisäisiä lainojaan Alankomaihin.

      – Normaali tapa on se, että ulkomailla oleva yritys perustaa tytäryhtiön Suomeen. Siihen tehdään iso investointi ja tämä rahoitetaan emoyhtiön toimesta. Sitten maksetaan korkoina emoyhtiölle.

      – Korot saa Suomessa vähentää verotuksessa, jolloin Suomessa ei näytetä verotettavaa tulosta ja voitto menee tavallaan korkoina Suomen rajojen ulkopuolelle, Sipilä kertoi.

      Caruna on maksanut tiettävästi yli viiden prosentin sisäisiä korkoja.

      – Luulen, että kuluttajatkin mielellään ottaisivat pankkitililleen sellaisen koron vastaan. Ehkä tämä riittää vastaukseksi. Kova on korko, Sipilä totesi.

      ISTV:n videolla haastattelussa Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1454389131562.html

      Sipilä vastusti oppositiossa

      Sipilän oli tällä kertaa helppo olla myös jälkiviisas. Sipilä vastusti viime vaalikaudella oppositiossa kiivaasti, kun Fortum myi sähkönsiirtoverkkonsa Carunalle.

      Caruna ilmoitti, että se nostaa sähkönsiirtonsa hintaa liki 30 prosenttia.

      – Tämä oli ennakoitavissa. Kun yksityiselle toimijalle annetaan monopoliasema, tämä voi olla lopputulos, Sipilä sanoi.

      Caruna perusteli hinnannostoa investoinneilla, joita se joutuu tekemään sähköverkkojen siirtämisestä maakaapeleihin.

      Pääministeri Sipilän mukaan hallitus selvittää elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk) johdolla, onko hinnannostolle jotain tehtävissä.

      Sipilä hämmästeli, miten investoinnit voivat olla 25–30 prosenttia taseesta.

      – Rehnin johdolla tämä asia selvitetään, mistä tässä on kysymys ja katsotaan ne toimet. Rehn väläytti eilen mahdollisuutta kertakorotusten kattoon. Kyllä tämä hurjalta tuntuu, että 25–30 prosenttia nousee yön yli siirtomaksut.

      – Taustalla on investointien lisäämistä, mutta päässä laskien tuntuu vaikealta kuvitella, että investoinnit olisivat 30 prosenttia tasearvosta. Tämä tarkistetaan nyt. En tunne tasetta, se selvitetään, Sipilä sanoi.

      Energiaviraston selvitys valmistuu huomenna

      Sähkönsiirto on aina monopoli, ja Energiavirasto valvoo sähkönsiirron hinnoittelun kohtuullisuutta.

      Elinkeinoministeri Rehn ei tänään halunnut kommentoida Carunan asioita.

      Rehn on luvannut kommentoida asioita huomenna tai ylihuomenna. Energiavirasto saa oman selvityksensä valmiiksi keskiviikkona, ja kun ministeri Rehn on selvitykseen tutustunut, hän kertoo sen jälkeen johtopäätökset.
      Mika Lehto

      IS 2.2.2016
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1454389131562.html

      JK.

      Länsiväylä 2.2.2016
      http://www.lansivayla.fi/artikkeli/360703-sahkoyhtion-27-korotuksista-kiehahti-kunnon-soppa-vain-tama-puolue-vastusti-myynti

      Niin on jos siltä näyttää

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

    • Toimiiko_Vanhanen

      Sipilän ruuan koemaistajana vai mitä on tuo vilauttelu?

      Äijän viisarin värähtely omakustantaisessa lautatarhassa tuottaa milloin mitäkin avauksia siinä määrin, että keskustan kentän on syytä panna äijä - valtakunnan eduille vaarallisena - erityistarkkailuun !

      Nyt Vanhanen omakustanteessaan ilmoittaa uhmakkaasti, ettei hän nuku suinkaan "ruususen unta", vaan "Viisari voi kääntyä Naton suuntaan"...

      Ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk) luonnehtii Nato-jäsenyyden hakemista aidoksi vaihtoehdoksi, jos Venäjä järkyttää lähialueemme vakautta.

      Pääministerit Vladimir Putin ja Matti Vanhanen tapasivat Lappeenrannassa 2010.
      Matti Vanhasen kirja Ulkopolitiikkaa (Omakustanne) julkistettiin keskiviikkoaamuna. Vanhanen käsittelee kirjassa Suomen suhteita Venäjään, Natoon ja Ruotsiin.

      Vanhanen korostaa, että pienten kansojen asema on aina ollut herkkä suurten kansainvälisten heilahdusten aikana.

      – Itse kannatan sitä, että Suomi ja Ruotsi pysyttäytyvät sotilasliiton ulkopuolella ja ylläpitävät tällä ratkaisullaan Itämeren vakautta, Vanhanen linjaa. Heti perään hän raottaa Nato-jäsenyyden mahdollisuutta.

      – Minulle Nato-jäsenyyden hakeminen on kuitenkin aito vaihtoehto, jos vakauspolitiikka ei muiden käytöksestä johtuen onnistu.

      Vanhanen varoittaakin Venäjää järkyttämästä vakautta.
      – Jos lähialueemme vakaus järkkyy Venäjän toimesta, kääntyy viisari täällä – ei Venäjän, vaan Naton suuntaan. Viimeisten vuosien politiikalla muualla Euroopassa Venäjä on pannut liikkeelle pallon, joka pyörii. Ruotsissa mietitään. Ja Suomessa tutkaillaan, millaiseksi naapurimme Venäjä muuttuu.

      Millaiset Venäjän toimet sitten saisivat Suomen sitten hakemaan Naton turvaa? Sitä Vanhanen ei suoraan sano.

      Eduskuntaan viime vaaleissa palannut Vanhanen kirjoittaa havainneensa suuren muutoksen ilmapiirissä. Yhä harvemmalla päättäjällä on kokemusta yhteistyöstä itänaapurin kanssa. Uusi polvi tuntee Venäjää kohtaan lähinnä epäluuloa.

      – Venäjä on omalla toiminnallaan nopeassa tahdissa työntämässä suomalaiset tulevaisuuden vaikuttajat henkisesti kauaksi yhteistyöstä.

      Hävittäjät Ruotsista?

      Vanhanen varoittaa, että puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa ei takaa varmaa apua hädän hetkellä. Varmuuden toisi vain valtiosopimus puolustusliitosta. Se taas vaatisi Vanhasen mukaan yhteisen ulkopolitiikan Ruotsin kanssa.

      – En usko tällä hetkellä tähän, vaikka menneisyydessä olimme niin kauan yksi Ruotsi.

      Vanhanen kuitenkin kannattaa puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Itse asiassa hän haluaisi hankkia Suomen ilmavoimille seuraavaksi ruotsalaisia hävittäjiä.

      – Kuten lukija huomaa, suuntaudun vahvasti siihen, että hyvistä Hornet-kokemuksista huolimatta, tietty laajempi etu voisi olla saavutettavissa tällä kertaa erilaisella yhteistyökokoonpanolla.

      Myös merivoimien alushankinnoissa Vanhanen näkee yhteistyömahdollisuuksia Ruotsin kanssa.

      Auttaako EU?

      Vanhanen varoittaa myös luottamasta liikaa EU:n turvatakuisiin. Eurooppalaiset Nato-maat tekivät aikoinaan selväksi, etteivät he rakenna Natolle päällekkäistä puolustusjärjestelmää.

      Miten EU sitten toimisi, jos sen jäsenmaa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi? Vanhanen uskoo, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut jäsenmaa pyytäisi, että Eurooppa-neuvosto johtaa jäsenmaat yhteiseen puolustukseen.

      – Saattaa olla, että joku vastustaisi päätöstä ja yksikin vastustava ääni estäisi päätöksenteon.

      PEKKA TIINANEN
      [email protected]

      Iltalehti 3.2.16
      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016020321059910_uu.shtml

      LUE MYÖS

      Komissio esittää: EU-joukkoja rajavalvontaan jopa vastoin maan tahtoa 15.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/komissio_esittaa_eu-joukkoja_rajavalvontaan_jopa_vastoin_maan_tahtoa/8530078

      Euroopan raja, Euroopan vartijat – mikä muuttuisi? 11.12.2015

      http://yle.fi/uutiset/euroopan_raja_euroopan_vartijat__mika_muuttuisi/8523516

      Yle

      Politiikka 16.12.15

      http://yle.fi/uutiset/sipila_varovainen_kylla_eun_ulkorajavalvonnalle_jopa_ilman_jasenmaan_lupaa/8533611

      JK.

      Maria Stenroos
      EU-kirjeenvaihtaja

      Yle 12.12.2015
      http://yle.fi/uutiset/euroopan_raja_euroopan_vartijat__mika_muuttuisi/8523516

      Koska Suomen itsenäisen päätäntävallan taitaa olla asettamassa uhanalaiseksi myös Suomen valtiojohto - Tasavallan Presidentti ja SSS-hallitus - ja muutenkin näin näyttää jatkuvan Juha Sipilän - ja nykyhallituksen armoitetun aisa- & lautapojan eli Matti Vanhasen - myötävaikutuksella SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan mitä pikimmin eduskuntakäsittelyyn

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      Vrt.

      Iltalehti 12.12.2015

      http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121220821609_cm.shtml

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14088691/kohta_yle_jarjestaa_sipilalle_jalleen_tv-puheen#comment-83036743

    • Odotettu_ratkaisu

      että PV pyytää seuraamaan itseään, kuten kirjoittaa puoliksi asiallisesti, puoliksi
      kohtalaisen yksisilmäisesti Uuden Suomen, Avun ja Iltalehden entinen päätoimittaja Veli-Antti Savolainen Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten kolumnissaan.

      http://www.lehtiluukku.fi/lehti/hameenlinnan-kaupunkiuutiset/_read/30.01.2016/100806.html

      Vrt.

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Vapaus valita

      Viime viikon maanantain jälkeen olen saanut runsaasti tukea ja kannustusta. Suuri joukko suomalaisia on ilmoittanut olevansa kanssani samaa mieltä ja haluavansa olla mukana yhteistyössä.

      Monet ovat ehdottaneet kansanliikkeen, järjestön tai jopa puolueen perustamista

      Tärkein ja kiireellisin tehtävämme on toteuttaa Suomen irrottautuminen euroalueesta.

      Yritykset palauttaa kilpailukyky sisäisellä devalvaatiolla ovat epäonnistuneet. Valtiontalouden leikkaukset kohdistuvat ennen muuta pienituloisiin ja vähävaraisiin ihmisiin. Ne aiheuttavat suurta ja pitkäaikaista vahinkoa. Euroalueessa olemme joutumassa osaksi velkaunionia ja ylikansallista liittovaltiota.

      Suomen siirtyminen omaan kelluvaan valuuttaan parantaa nopeasti kilpailukykymme ja talous alkaa taas kasvaa. Tämän ansiosta työllisyys paranee, kansalaisten elintaso alkaa nousta, eikä kipeimpiä menoleikkauksia ole tarpeen toteuttaa. Suomi pääsee samaan asemaan Ruotsin kanssa, joka on menestynyt ja menestyy erinomaisesti oman kelluvan valuuttansa ansiosta.

      Kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Tästä syystä ne toteuttavat samaa talouspolitiikan peruslinjaa. Suhtautuminen euroeroa koskevan kansanäänestyksen toteuttamiseen osoittaa, ettei laajan kannatuksen saanutta kansalaisaloitetta oteta vakavasti. Euroerosta ei haluta edes keskustella.

      Kansanedustajiin ja puolueisiin voivat vaikuttaa vain äänestäjät. Heillä tulee olla vapaus valita. Suomalaisille on tarjottava mahdollisuus vaikuttaa tahtonsa mukaisesti Suomen linjaan.

      Olen perustanut aatteellisen yhdistyksen, Kansalaispuolue ry:n (Medborgarpartiet r.f.). Kuten nimikin kertoo, yhdistys on tarkoitus merkitä puoluerekisteriin, kun edellytykset tähän täyttyvät.

      Kansalaispuolue pyrkii vaikuttamaan Suomen valtiolliseen elämään sekä suoran demokratian keinoja käyttäen että parlamentaarisen järjestelmämme kautta.
      Kansalaispuolue on Suomen oloissa ainutlaatuinen parlamenttipuolue. Tarkoituksena on, että sen jäsenenä tulevat olemaan vain eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka kaikki kuuluvat puoluehallitukseen.

      Omalta osaltani olen Kansalaispuolueen jäsen aluksi europarlamentaarikkona. Joskus vaalikauden mittaan aion palata eduskuntaan ja olla ehdokkaana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

      Kansalaispuolueelle muodostetaan tukiryhmä, johon voivat kuulua sellaiset sitoutumattomat ja eri puolueisiin lukeutuvat suomalaiset, jotka kannattavat sen tavoitteita. Tukiryhmään ilmoittautuva voi itse päättää julkistetaanko hänen kuulumisensa siihen vai ei.

      Tukiryhmään kuuluvien kesken pidetään yhteyttä sähköpostitse ja erilaisia tilaisuuksia järjestämällä.

      Tukiryhmään voi liittyä kotisivuni kautta. Sieltä voi tulostaa kannattajakortin Kansalaispuolueen merkitsemiseksi puoluerekisteriin ja lähettää sen minulle.

      Suomen linjaan Kansalaispuolue pyrkii vaikuttamaan ennen muuta eduskuntavaalien kautta.

      Kansalaispuolue toimii siten, että se voi olla mukana kokoamassa laajemminkin yhteen samanmielisiä poliittisia voimia. Raja-aitoja ei rakenneta.
      Kansalaispuolue puolustaa maamme itsenäisyyttä ja puolueettomuutta. Tämä edellyttää suunnanmuutosta Suomen Eurooppa-politiikkaan ja maamme säilymistä sotilaallisesti liittoutumattomana maana.

      Kansalaispuolue on aktiivinen ihmiskuntapolitiikassa. Se toimii köyhyyden poistamiseksi ja ympäristöllisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen edistämiseksi kaikkialla maailmassa.

      Kansalaispuolue on edistyksellinen voima, joka nojautuu henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Se toteuttaa tervettä talouspolitiikkaa ja pyrkii rakentamaan tasa-arvoista ja hajautettua ihmisyyden yhteiskuntaa.

      Vastustamme keskittävää metropolipolitiikkaa, joka on vahingollista sekä pääkaupunkiseudulla asuville että maakuntakaupunkien ja maaseudun ihmisille. Kehitämme tasapuolisesti koko Suomea.

      Kehotan Keskustan toiminnassa mukana olevia kannattajiani jatkamaan työtään puolueessa ja vaikuttamaan sen poliittiseen linjaan. Toivon, että puolue palaa juurilleen ja menestyy.

      Kansalaispuolueen vaikutusvalta on sitä suurempi mitä vahvemman tuen se kansalaisilta saa. Pelkällä olemassa olollaan se vaikuttaa muiden puolueiden politiikkaan, joiden on kilpailtava sen kanssa kansan kannatuksesta.

      Niille jotka kenties ihmettelevät ratkaisuani on syytä muistuttaa, että olen aikaisemminkin joutunut turvautumaan epätavalliseen toimintaan etenkin Eurooppa-politiikassa. - -"

      PV 4.2.2016
      http://www.paavovayrynen.fi/2016/02/04/vapaus-valita/

    • Kansalaispuolue-hanke

      saakoon kansanvaltaista hallintoa, puolustuspoliittista liittoutumattomuutta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ajavien tuen!

      Tarvitaan rintama, joka perustaa toimintansa kansanvaltaan ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen!

      "Kansalaispuolueen tarkoituksena on vaikuttaa Suomen valtiolliseen elämään, Euroopan unionin kehitykseen ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen.

      Yhdistys hakeutuu puoluerekisteriin kun tarvittava määrä kannatusilmoituksia on saatu kerätyksi. Kannattajakortin voi tulostaa tältä sivulta ja lähettää sen allekirjoitettuna osoitteeseen Paavo Väyrynen, Pohjantie 34, 94400 Keminmaa.

      Suomen linjaan Kansalaispuolue pyrkii vaikuttamaan ennen muuta eduskuntavaalien kautta.

      Kansalaispuolue toimii siten, että se voi olla mukana kokoamassa laajemminkin yhteen samanmielisiä poliittisia voimia. Raja-aitoja ei rakenneta.

      Kansalaispuolue puolustaa maamme itsenäisyyttä ja puolueettomuutta. Tämä edellyttää suunnanmuutosta Suomen Eurooppa-politiikkaan ja maamme säilymistä sotilaallisesti liittoutumattomana maana.

      Kansalaispuolue on aktiivinen ihmiskuntapolitiikassa. Se toimii köyhyyden poistamiseksi ja ympäristöllisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen edistämiseksi kaikkialla maailmassa.

      Kansalaispuolue on edistyksellinen voima, joka nojautuu henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Se toteuttaa tervettä talouspolitiikkaa ja pyrkii rakentamaan tasa-arvoista ja hajautettua ihmisyyden yhteiskuntaa.

      Vastustamme keskittävää metropolipolitiikkaa, joka on vahingollista sekä pääkaupunkiseudulla asuville että maakuntakaupunkien ja maaseudun ihmisille. Kehitämme tasapuolisesti koko Suomea.

      Kansalaispuolueen vaikutusvalta on sitä suurempi mitä vahvemman tuen se kansalaisilta saa. Pelkällä olemassaolollaan se vaikuttaa muiden puolueiden politiikkaan, joiden on kilpailtava sen kanssa kansan kannatuksesta.

      Kansalaispuolueen jäseneksi voivat päästä vain kansanedustajat ja Euroopan parlamentin jäsenet.

      Puolueelle muodostetaan tukiryhmä, johon voivat tulla mukaan sen tavoitteita kannattavat suomalaiset. Tukiryhmään voit liittyä täyttämällä ja lähettämällä oheisen lomakkeen. - -"

      http://www.paavovayrynen.fi/kansalaispuolue

      JK 1.

      "Mielipidepankki
      4.2.2016 15:43

      Värynen teki mainion siirron. Politiikka on ollut nykyään mielenkiintoista, mutta nyt siitä vasta kiinnostavaa tuleekin, kun Väyrynen siirtyy Suomen politiikkaan. Hän ei kuulemma viihdy eduskunnan väistötiloissa, joten kansanedustajaksi paluu ajoittuu siihen, kun vanhan eduskuntalon remontti on saatu valmiiksi.

      Kepulla ja persuille uutinen Väyrysen uudesta siirrosta on kammoksuttava. Väykky tähtää eduskuntavaaleihin ja napsii siellä entisen puoleensa Kepun ja myös persujen kannattajien ääniä. Koko peruspuolue voi kadota puoluekartalta, koska Väyrynen on EU:n kaadossa paljon uskottavampi kuin Soini. Väyrynen ei ylipäätään syö sanojaan, vaikka paljon temppuileekin. Eikä Paavo tee virheitä kuin ihan harvakseltaan ja nekin ovat muiden syytä tai mediapeliä.

      Väyrynen on vaarallinen vastustaja entiselle puolueelleen. Voi olla, että hän saa aisaparikseen Jarmo Korhosen ja valtameren takaa myös toisen Korhosen eli Keijo vankkumattoman tuen. EU-kriittisten määrä on kasvussa ja Soinin porukka on tässä kohdin mielletty pettureiksi tai saamattomiksi."

      JK2.

      Mitä vuoden 1998 EMU-ratkaisusta on siunaantunut
      Kylmää_pimeää_mörköjä
      9.8.2015 18:03

      Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMU-käsittelystä vuodelta 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...

      Tuolloinen Lipposen hallitus vei Suomen tuskien tielle, yhteisvaluuttaan kysymättä asiaa kansalta!

      Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:

      "- - Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.

      Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta. - -"

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13738556/mita-vuoden-1998-emu-ratkaisusta-on-siunaantunut

    • Aivan_oikea_on_arvio

      Paavo Väyrysellä keskustan tilasta, kirjoittaa Pekka Tiinanen Iltalehdessä 7.2.2015
      otsikolla "Paavo-virtahepo Sipilän olohuoneessa".

      Moni politiikan ammattilainen pitää Paavo Väyrysen arviota keskustan tilasta sinänsä aivan oikeana, kirjoittaa Iltalehden Pekka Tiinanen.

      Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen kapinoi puheenjohtaja Juha Sipilää vastaan.

      [LUE MYÖS

      Sipilä soitti Väyryselle: "Jos mieli muuttuu, niin tervetuloa takaisin"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020621078475_uu.shtml

      Sipilä valmis korottamaan pakolaiskiintiötä määräaikaisesti

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020621078587_uu.shtml

      Väyrysen puoluetempaus piikki keskustalle - Korhonen: "Pirullinen suunnitelma"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020521076350_uu.shtml ]

      Keskusta oli koolla politiikkapäivillä Tampereella viikonloppuna. Vain keskustapolitiikan tärkein puheenaihe puuttui paikalta. Puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.

      Kantakirjakepulaistenkin on vaikeata ymmärtää, mitä puolueessa tällä hetkellä tapahtuu. Osa kyselee, eikö puolueen vanhaa isäntää olisi voinut kohdella paremmin. Olisiko Väyryselle voinut antaa edes eduskunnan varapuhemiehen paikan?

      Puolueen johdossa ei uskota, että Väyrynen saisi oman puolueen pystyyn. Niin kummalliset säännötkin Väyrynen on uudelle puolueelleen laatinut. Jäseniksi pääsevät vain kansanedustajat ja euroedustajat. Puolueen syntyminen tarkoittaisi päähallituspuolueen repeämistä.

      Silti puolueen perustamisen yrityskin on potku suoraan Juha Sipilän vyön alle.

      Puoluejohto tulkitsee, että Väyrynen yrittää painostaa pääministeriltä edes jotain, kun ministerin paikkaa ei herunut. Se voisi olla presidenttiehdokkuus seuraavissa vaaleissa. Pahasti vain näyttää siltä, että siihen tehtävään valmistautuisi jo ulkopolitiikasta kirjan kirjoittanut Matti Vanhanen.

      Sipilä esiintyy, niin kuin ei huomaisi virtahepoa keskustan olohuoneessa. Hän kertoi soittaneensa Väyryselle, että ovi on auki tuhlaajaisän paluun varalle. Väyrynen puolestaan uhkaa siirtyä Brysselistä Sipilän kiusaksi eduskuntaan.

      Väyrynen teki samantapaisen tempun pääministeri Esko Aholle 1990-luvulla. Hän yritti kaataa EU-jäsenyysneuvottelut eroamalla hallituksesta. Aho vastasi nostamalla vielä kovemman EU-jäsenyyden vastustajan MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston ulkoministeriksi, joka hoiti neuvottelut loppuun.

      Keksiikö Sipilä jotain yhtä nokkelaa?

      Moni politiikan ammattilainen pitää Väyrysen arviota keskustan tilasta sinänsä aivan oikeana. Puolueessa pitää nyt valtaa uuden polven liberaalisiipi, joka on hyvin lähellä kokoomusta. Suomenmaa-lehden kyselyssä kolmasosa keskustan puoluevaltuuston jäsenistä arvioi, että hallituksen politiikka on liian oikeistolaista.

      Sipilä valitsi kokoomuksen mieluummin kuin SDP:n. Samalla hän valitsi leikkaukset veronkorotusten sijaan. Puolueen kentällä demareilla ja veronkorotuksilla olisi ollut kannatusta.

      Monilla muillakin Väyrysen ajamilla asioilla on kannatusta. Euroon liittyminen ei enää näytä niin fiksulta, kun Ruotsi pärjää euron ulkopuolella paljon Suomea paremmin.

      Väyrysen tavoin myös suomalaisten enemmistö kammoksuu yhä Nato-jäsenyyttä.

      Presidentti Mauno Koivisto sanoi aikoinaan, että väärät ihmiset eivät voi esittää oikeitakaan asioita, mutta oikeat ihmiset taas voivat esittää vääriäkin asioita. Nyt nähdään, pitääkö sanonta yhä kutinsa.

      Pysyvätkö keskustalaiset ikäviä asioita esittävän Sipilän takana, vai hyppääkö osa Väyrysen kelkkaan?

      Iltalehti 7.2.2016
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020721084694_uu.shtml?utm_source=leiki&utm_campaign=kontekstuaalinen&utm_medium=lapinkansa&_ga=1.258461193.2088419425.1454863628

      JK.

      Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä EMU-käsittelystä vuodelta 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään!

      Koska Suomen itsenäisen päätäntävallan taitaa olla asettamassa uhanalaiseksi myös Suomen valtiojohto - Tasavallan Presidentti ja SSS-hallitus - ja muutenkin näin näyttää jatkuvan Juha Sipilän - ja nykyhallituksen armoitetun aisa- & lautapojan eli Matti Vanhasen - myötävaikutuksella SSS-komennossa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      siksikin tarvitaan mitä pikimmin eduskuntakäsittelyyn

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      "Sori siitä!"

      Vrt.

      Iltalehti 12.12.2015

      http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121220821609_cm.shtml

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13777802/minne-hylatty-alkio-minne-kekkonen---missa-sipila#comment-

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14088691/kohta_yle_jarjestaa_sipilalle_jalleen_tv-puheen#comment-83036743

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13782251/sss-hallitus-kuin-tarinan-keisari-ilman-vaatteita!

      http://www.paavovayrynen.fi/2016/02/04/vapaus-valita/

      http://www.paavovayrynen.fi/kansalaispuolue

    • Syytä_uuteen_arvioon

      niin pääministeri Juha Sipilälle kuin koko SSS-hallituksellekin - oppositiota unohtamatta - on Euroopan Unionista velka- ja työttömyysunionina kirjoittanut porilainen valtiopäiväneuvos Mikko Elo vastavalkea.fi:n
      pääkirjoituksessa 7.2.2016!

      "Heti alkuun haluan sanoa, että äänestin Suomen EU-jäsenyyden puolesta kansanäänestyksessä syksyllä 1994. Minusta Suomen paikka oli Euroopan demokratioiden joukossa. Suomen kanssa samaan aikaan liittyivät Ruotsi ja Itävalta.

      Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mikä on tehnyt EU:sta vähemmän houkuttelevan. Olen alusta alkaen vastustanut euron käyttöönottoa. Euroalue on yksinkertaisesti liian epäyhtenäinen ollakseen sopiva yhteiselle valuutalle. Vahva euro on myös osoittautunut haitalliseksi Suomelle. Osittain siitä syystä vienti ei vedä, ja sisäinen devalvaatio, jota nyt yritetään toteuttaa leikkauksin, heikentää ostovoimaa ja aiheuttaa työttömyyttä kotimarkkinoilla.

      Otettaessa euro käyttöön asetettiin tiettyjä kriteerejä. Tärkeimmät niistä olivat julkisen velan määrä ja budjettien alijäämä. Julkinen velka ei saisi ylittää 60 prosenttia BKT:sta ja budjettialijäämän pitäisi olla alle kolme prosenttia.

      NÄITÄ KRITEEREJÄ rikottiin alusta alkaen. Esimerkiksi Italian ja Belgian velka oli noin 100 % BKT:sta, mutta ne hyväksyttiin euroon, koske ne olivat EU:n perustajavaltioita. Tämän jälkeen sitten paljastui, että tietyt maat, kuten Kreikka ja Espanja, olivat kaunistelleet tilastojaan päästäkseen euroon. Tällä hetkellä jo monien maiden velka ylittää 100 prosentin rajan, kuten Kreikan, Portugalin, Italian. Jopa Saksan julkinen velka on noin 90 % BKT:sta. Alkuperäisestä 60 prosentin rajasta yrittää pitää kiinni vain harva maa, Suomi yhtenä näistä.

      EU-maiden työttömyysaste toukokuussa 2015. Lähde: Eurostat

      http://vastavalkea.fi/2016/02/07/eusta-tullut-velka-ja-tyottomyysunioni/

      Velkojen kasvaessa on seurannut työttömyyttä, kun jäsenmaiden ostovoimaa on leikattu velkojen saamiseksi kuriin. Euroalueen virallinen työttömyysaste on 10,4 %, kun esim. USA:ssa työttömyys on pudonnut elvytyksen ansiosta 5,5 prosenttiin. Euroopassa surkein on tilanne Kreikassa ja Espanjassa. Erityisen vaikea on nuorisotyöttömyys, kun melkein kaikissa euromaissa yli 25 % nuorista on työttöminä.

      Yllä oleva kertoo karua kieltä EU:n kehityksestä velka- ja työttömyysunioniksi. Minusta Suomen paikka ei ole tällaisessa unionissa.

      Kaiken lisäksi saamme maksaa noin miljardi euroa vuosittain jäsenyydestämme. Suomi on maksanut mm. satoja miljoonia euroja Britannian erioikeuksille, ja näitä oikeuksia Britannia haluaa lisää pysyäkseen EU:ssa. Voi olla, että Britannia kuitenkin lähtee, ja se on EU:n lopun alkua.!

      Vastavalkea - Pintaa syvemmältä

      Mikko Elo 7.2.2016

      http://vastavalkea.fi/2016/02/07/eusta-tullut-velka-ja-tyottomyysunioni/

      JK.

      Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMu-keskustelusta vuodelta 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...

      Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:

      "- - Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.

      Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta. - -"

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13738556/mita-vuoden-1998-emu-ratkaisusta-on-siunaantunut

    • Vaihtoehto_SSS-miehille

      on tulossa hyvinkin nopeasti

      Väyrynen haalii puolueelleen kannattajia yleisötilaisuuksilla - nimilistaan yli tuhat nimeä viikossa

      Konkaripoliitikko, europarlamentaarikko ja keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen kertoo IL:lle, miten hänen kohu- uutisensa uudesta puolueesta on otettu keskustan sisällä vastaan.

      Uuden puolueen perustanut Paavo Väyrynen puhui keskiviikkona Tampere-talolla.

      Paavo Väyrynen järjesti keskiviikkona ensimmäisen yleisötilaisuuden viikko sitten perustamastaan Kansalaispuolueesta.

      - Kansalaispuolue on kuin musta aukko, se kokoaa yhteen poliittisia voimia ympäristöstä. Mutta se ei ole musta aukko vaan kirkas valo, joka loistaa, Paavo Väyrynen julisti Tampere-talolla.

      Sali oli lähes täynnä uteliaita kuuntelijoita: täyteen saliin mahtuu 130 henkilöä, eikä montaa paikkaa jäänyt tyhjäksi. Väyrynen vetosi kuuntelijoihin, että he allekirjoittaisivat puolueen kannattajakortin.

      Nyt allekirjoittajia on yli tuhat. Puoluerekisteriin pääsemiseksi vaaditaan 5000 allekirjoitusta.

      - Se täyttyy lähiviikkoina, Väyrynen arvioi IL:lle.

      Se, kuinka ahkerasti konkaripoliitikko aikoo kiertää kunnissa kampanjoimassa uutta puoluettaan, riippuu kansan suosiosta.

      - Kaikki riippuu siitä, millaiset siivet tämä saa alleen. Huomenna (torstaina) on kaksi yleisötilaisuutta luvassa, Väyrynen myhäilee.

      Väyrynen uskoo, että hänen puolueeseensa siirtyy myös loikkareita eduskunnasta.

      Upposi kuulijoihin

      "Euroalueesta pitää erota, se tuottaa Suomelle nykyisellään vain kärsimystä. Maahanmuutto on ollut löperöä, linjaa pitää tiukentaa. Natoon ei pidä liittyä ja koko Suomi on pidettävä asuttuna."

      Väyrysen sanoma upposi ainakin Tampere-talon kuulijoihin.

      - Ihan mitä tahansa keinoja, että päästään pois EU:sta. Ei Natolle. Nää ne on. Paavo on aika valovoimainen sälli. Kannatan uutta puoluetta, tamperelainen Jaana Holoppa tuumasi.

      - Tulin tänne ihan mielenkiinnosta. En ole häntä kyllä aiemmin äänestänyt, mutta voisi kyllä tätä uutta puoluetta kannattaa. En usko, että eurosta erotaan, mutta uskon Paavoon ihmisenä. Hän on suorasanainen, sanoi tamperelainen Mano Pesonen.

      - Aina olen ollut Väyrysen fani ja olen häntä äänestänyt. Aion kannattaa puoluettakin, kertoi Heli Pesonen.

      - Kyllä tämä ihan järkevältä kuulostaa. Kun tulee katsottua Ruotsin menestystarinaa, tulee mieleen, että voitaisiin mennä oman pään mukaan, tamperelainen Asmo Suomaa arvioi.

      "Erilaisia lausuntoja"

      Yleisöä kuitenkin hämmensi Väyrysen uuden puolueen säännöt ja niistä sateli hänelle runsaasti kysymyksiä. Väyrysen mukaan ei ole ongelma, että hän olisi sekä Kansalaispuolueen että keskustan jäsen - vaikka puolue liittyisi puoluerekisteriin.

      - Kun 5000 ääntä on täynnä, pitää keskustella rekisteriviranomaisten kanssa näistä säännöistä ja ehdoista. On sitten puolueen asia harkita, erottavatko he. En näe itse syytä erota.

      Onko tullut vielä esille, että jotkut keskustalaiset haluaisivat erottaa teidät?

      - Sieltä on tullut erilaisia lausuntoja tästä asiasta, Väyrynen kiertelee IL:lle.

      Eli voiko tulkita näin, että teidän erottamistanne haluavia henkilöitä on tullut ilmi?

      - En lähde tätä kommentoimaan.

      Väyrynen kertoo saaneensa keskustalaisilta pääosin myönteistä palautetta uuden puolueen perustamisesta.

      - Pari kolme kielteistä reaktiota on tullut, mutta nekin ovat olleet ymmärtäväisiä.

      Epämääräiset välit Laaniseen

      Keskustan kunniapuheenjohtajan ilmoitus uuden puolueen perustamisesta kohautti politiikan kenttää. Esimerkiksi Väyrysen pitkäaikainen luottomies, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen, kertoi järkyttyneensä Väyrysen tempauksesta.

      - Kaiken tämän jälkeen en oikein enää tunne tätä Paavo Väyrystä. En olisi uskonut ja toivonut, että tämä yhteinen kertomus mahdollisesti päättyy tällä tavalla, Laaninen sanoi.

      Hän myös kertoi, miten on seissyt Väyrysen tukena vuosikymmeniä, erityisesti kolmessa presidentinvaalikampanjassa.

      Väyrysen naamalla ei hymyä näy, kun hänelle mainitsee Laanisen nimen. Väyrynen kertoo olleensa Laanisen kanssa yhteydessä hiukan sähköpostitse.

      - Laaninen kylläkin kuului niihin, jotka tekivät kaikkensa estääkseen ehdokkuuteni viime presidentinvaaleissa, Väyrynen toteaa kuivasti.

      Onko teillä jonkinlainen välirikko tai luottamuspula?

      - En lähde tätä kommentoimaan julkisuuteen.

      Väyrynen oli presidenttiehdokkaana vuosina 1988, 1994 ja 2012. Hän kiistää epäilyt, että hän yrittäisi uudella puolueellaan vauhdittaa pitkäaikaista haaveettaan päästä presidentiksi.

      - Kannatan Sauli Niinistön uudelleen valintaa. Luottaen siihen, että hän pysyy Paasikiven linjalla ja huolehtii siitä, että Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana ja puolueettomana maana.- -"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021021100552_uu.shtml

      JK.

      Koska näin on tässä maassa

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMU-keskustelusta vuodelta 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

    • Nato_EUro_vastatuulessa

      Siksi "K-linja" - muka uhkana - kaivettu esiin vuoronmukaisessa järjestyksessä nyt demarien ja muiden porvarien suunnalta?

      Valtakunnan porvarillisen viestintäverkoston josjonkinmoiset pää- ja erikoistoimittajat - EMUn/euron suhteen valtiovarainministeriöaikoinaan hoiperrellutta ja Aalto-yliopiston professorina edelleenkin hoipertelevaa professori Sixten Korkmania myöten - näyttävät tulleen valjastetuiksi europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloitteen vastaiseen kampanjointiin!

      [ks.

      http://www.hs.fi/talous/a1445487753305

      http://www.hs.fi/talous/a1455157705504 ]

      "Paavo Väyrynen on uudella K-linjalla" – konkaritutkijalta Kekkos-vertaus

      Paavo Väyrysen puoluehanke edustaa kyynistä kekkoslaisuutta, tulkitsee konkaritutkija.

      Emeritusprofessori Osmo Apunen - hänethän tunnettiin taannoin demareita lähellä olevan kekkoskriitikkona ja hänen poikansa on muuten vieläkin enemmän oikealle ohjautunut Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja ja entinen Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen - katsoo, että Suomen euroalueesta irti haluava ja omasta puoluehankkeestaan ilmoittanut Paavo Väyrynen toimii nyt todella kuin Urho Kekkonen aikanaan.

      Apusen tulkinta Väyrysen kekkoslaisuudesta on kuitenkin toisenlainen kuin Väyrynen itse mieltää.

      Väyrynen sanoi viime viikolla, ettei häntä pidä verrata Veikko Vennamoon, joka aikanaan lähti Maalaisliitosta ovet paukkuen

      – Minä koen olevani enemmänkin Kekkonen, joka pitää linjan ja on tarvittaessa valmis sateessa ja myrskyssäkin etenemään, Värynen totesi tiedotustilaisuudessa.

      Mikä tämä linja sitten on?

      Apusen mukaan Väyrynen on haistanut tarkkanenäisesti poliittiset tuulet, jotka puhaltavat EU:ta ja euroa vastaan. Samalla konkarikeskustalainen on päivittämässä Kekkosen aloittamaa "K-linjaa" 2010-luvulle.

      Kekkonen pohjusti K-linjansa viime sodan lopulla ja jälkeen. Kansallismielisenä tunnettu ministeri kääntyi tuolloin katsomaan maailmaa Moskovan näkökulmasta.

      – Sotapropagandaa palvellut Kekkonen, nimimerkki Pekka Peitsi, loi oman poliittisen nahkansa syksyllä 1944. Ulkopolitiikassa oli kauniiden ajatusten ja periaatteiden sijasta tunnustettava voiman oikeus. sopimuksia noudatetaan vain siihen asti, kun voimasuhteet alkavat muuttua heikomman eduksi, Apunen kirjoittaa blogissaan Väyrysen eurovastaiseen kampanjaan viitaten.

      – Tätä, kuten Juhani Suomi luonnehtii, kyynistä ja jopa opportunistista periaatetta noudatettiin sitten Kekkosen jälkeenkin. Venäjän heikkouden hetkinä idänsopimusten velvoitteita venytettiin ja lopulta niistä hankkiuduttiin tyystin eroon, Apunen analysoi.

      Apusen mukaan Väyrysen tekemisiä "on parempi olla ennustelematta". Ilmeistä silti on, että tämä on ottamassa käyttöön "Kekkosen konsteja".

      – Siis irti eurosta, ei Natolle ja pakolaiset kansoittamaan muuttotappiomaakuntia. Siihen se Väyrysen kolmen ässän kiusaksi päivittämä K-linja tiivistyy. Pienempiin haasteisiin Väyrynen tuskin tyytyy.

      Ennen muuta haaste kohdistuu pääministeriin ja keskustajohtajaan Juha Sipilään.

      – Sipilä ja Väyrynen ovat nyt kuin jumala ja Voltaire, tervehtivät mutta eivät seurustele.

      Apusen mukaan oman puolueensa johtoa vastaan hyökkäävä Väyrynen ei ole toimissaan kuitenkaan yksin.

      Sisäisiä kriitikoita on nyt jokaisessa hallituspuolueessa.

      – Tasavallan kannalta katsoen tilanne alkaa näyttää peräti ikävältä. Johtajiensa keskinäiseen luottamukseen perustuvan hallituskoalition sokkeli rakoilee. Jokaisella hallituspuolueen johtajalla on sisäinen johtajuusongelma samalla kun hallituksen suuret yhteiskunnalliset hankkeet ovat yksi toisensa jälkeen karahtaneet poliittisiin johtajuusongelmiin. Jäljellä on hyvä tarkoitus, ylevät päämäärät ja alati hupeneva uskottavuus.

      Lue Apusen verbaalinen ilotulitus kokonaisuudessaan täältä.

      https://osmoapunen.wordpress.com/2016/02/11/vayrysen-kokoinen-vaihtoehto/

      JK.

      Koska näin on tässä maassa ollut jo koko UKK:n jälkeisen ajan

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMU-käsittelystä v. 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan äänettömänä EU(ro)-intoilijana videopätkässä esiinny myöskään tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö...

      Vrt.

      Iltalehti 12.12.15
      http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121220821609_cm.shtml

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13777802/minne-hylatty-alkio-minne-kekkonen---missa-sipila#comment-

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14088691/kohta_yle_jarjestaa_sipilalle_jalleen_tv-puheen#comment-83036743

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13782251/sss-hallitus-kuin-tarinan-keisari-ilman-vaatteita!

      Siksikin on kansanvallan kannalta tosi tarpeeseen saada eduskuntakäsittelyyn mitä pikimmin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      http://www.paavovayrynen.fi/2016/02/04/vapaus-valita/

      http://www.paavovayrynen.fi/kansalaispuolue

    • Unelmissa_Nato_jäsenyys

      SSS-hallituksella?!?

      "Yhdysvallat kutsui itse itsensä taisteluharjoitukseen!!"

      Puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi kertoo selvittäneensä itse, kuka esitti kutsun.

      Amerikkalaishävittäjät ovat tulossa toukokuussa Kuopion liepeille harjoitukseen.

      [ Markus Mustajärvi (vas.) politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervastin haastattelussa. Video: Jorma Vihtonen / Yle

      http://yle.fi/uutiset/puolustusvaliokunnan_jasen_vaittaa_yhdysvallat_kutsui_itse_itsensa_taisteluharjoitukseen/8668583 ]

      Laivueellinen amerikkalaishävittäjiä lentää toukokuussa taisteluharjoitukseen Karjalan lennostoon Rissalaan. Kyseessä on kerrottu olevan ensimmäinen kerta, kun amerikkalaishävittäjät harjoittelevat suomalaisten kanssa suomalaisesta tukikohdasta näin laajasti. Harjoitus kestää kaksi viikkoa.

      Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi (vas.) on tehnyt eduskuntakyselyn siitä, kenen aloitteesta ja milloin hävittäjien tulosta päätettiin. Valiokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) on liittynyt Mustajärven kysymykseen.

      Mustajärvi kertoi tänään perjantaina Ylen Politiikan avokonttori -verkkolähetyksessä tehneensä asiasta omia selvityksiä.

      – Minulla on kohtuuvarma tieto, että Yhdysvallat kutsui itse itsensä, Mustajärvi sanoi Avokonttori-lähetyksessä...

      Hän kuvailee, että tilanne on kireä Euroopassa.

      – Parasta olisi, jos sotilaskoneita ei vierailisi Euroopassa vähään aikaan ollenkaan, Mustajärvi sanoo.

      Minulla on kohtuuvarma tieto, että Yhdysvallat kutsui itse itsensä.
      – Markus Mustajärvi

      Eduskunnan puolustusvaliokunta on paheksunut, ettei sille kerrottu asiasta etukäteen. Valiokunta on saamassa puolustusministeri Jussi Niinistöltä (ps). selvityksen asiasta ensi viikolla. Mustajärvi tiedusteli asiasta myös eilen torstaina eduskunnan kyselytunnilla. Tuolloin puolustusministeri Niinistö ei ollut paikalla vastaamassa kysymykseen. Ulkoministeri Timo Soini (ps.) perusteli asian edenneen normaalisti. Soinin mukaan harjoituksella ei ole mitään tekemistä sotilasliitto Naton kanssa:

      – Suomi ei ole hakemassa jäsenyyttä, eikä sitä olla lentokoneella tuomassa, Soini vastasi eilen kyselytunnilla.

      Entinen puolustusministeri, kansanedustaja Carl Haglund (r.) ihmetteli kyselytunnilla, miksi yhteisistä harjoituksista tehdään iso kysymys säännöllisesti. Hän muistutti, että Yhdysvallat on Suomen tärkein kumppani ilmavoimien osalta.

      Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) puolestaan kannusti kertomaan vastauksen Mustajärven kysymykseen.

      – On saatava vastaus, kumpi teki aloitteen. Siten hälvennetään epäluuloja, joita nousee, hän kommentoi kyselytunnilla eilen.

      LUE MYÖS

      Yhdysvaltalaisen lento-osaston harjoittelusta kirjallinen kysymys puolustusministerille 10.2.

      http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltalaisen_lento-osaston_harjoittelusta_kirjallinen_kysymys_puolustusministerille/8663417

      Amerikkalaishävittäjät harjoittelevat ensi kertaa Suomen maaperältä – kansanedustajille lisätietoa ensi viikolla 9.2.

      http://yle.fi/uutiset/amerikkalaishavittajat_harjoittelevat_ensi_kertaa_suomen_maaperalta__kansanedustajille_lisatietoa_ensi_viikolla/8660819

      Poikkeuksellinen vierailu: Yhdysvaltalaisia F-15-hävittäjiä tulossa harjoittelemaan Suomeen 8.2.

      http://yle.fi/uutiset/poikkeuksellinen_vierailu_yhdysvaltalaisia_f-15-havittajia_tulossa_harjoittelemaan_suomeen/8657141

      Yle 12.2.16
      http://yle.fi/uutiset/puolustusvaliokunnan_jasen_vaittaa_yhdysvallat_kutsui_itse_itsensa_taisteluharjoitukseen/8668583

      Vrt.

      http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3502079-kuka-kutsui-amerikkalaishavittajat-hallitukselta-ei-selvaa-vastausta

      "Ulkoministeri Timo Soini ja pääministeri Juha Sipilä vakuuttivat eduskunnassa, ettei amerikkalaisessa laivuevierailussa ole mitään erikoista.

      Ei liity Natoon, sanoi ulkoministeri Timo Soini.

      Kenelle, keneltä ja milloin aloite Yhdysvaltain kansalliskaartin yksikön laivuevierailusta Suomeen ensi toukokuussa tuli? Kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) teki asiasta kirjallisen kysymyksen ja uudisti sen myös eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

      Vastaus jäi edelleen ilmaan.

      Yhdysvaltojen ilmavoimien kansalliskaartin yksikköä isännöi Karjalan lennosto Kuopiossa. Kansalliskaartin yksikkö vierailee 6–8 hävittäjällä. Henkilöstöä tapahtumaan osallistuu Yhdysvalloista noin 70–100.

      – Tuoreeltaan peräsimme puolustusvaliokunnassa tietoa sekä puolustusministeriltä, että upseereilta, kenelle, keneltä ja milloin laivuevierailusta tuli kutsu ja aloite. Emme saaneet mitään vastausta, joten jätimme siitä kirjallisen kysymyksen asianomaisen ministerin vastattavaksi, Mustajärvi sanoi. - -

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) puolusti harjoitusta sillä, että Yhdysvallat on Suomen ilmavoimien tärkein kahdenvälinen kumppani.

      – Näitä laivuevierailuja on ollut vuodesta 1997 alkaen. Tämä on aivan normaalia harjoitustoimintaa, jota, niin kuin ulkoministeri totesi, on kymmeniä vuosittain.- -"

      JK.

      http://www.paavovayrynen.fi/2016/02/11/demokratian-ritarit/

    • Kyllä_olisi_syytä

      Sipilällä olla jotakin sanottavaa sanottavaa, kun kohtalaisen purevasti analysoi Suomen talouspolitiikan monikymmenvuotisen taustavaikuttajan, Aalto-yliopiston taloustieteen professori Sixten Korkmanin - sinällään edes hieman omantunnon tuskiin tulleen eli jälkiviisastuneen ent. valtiovarainministeriön korkean virkamiehen - viimeisintä huitaisua Helsingin Sanomissa (HS 11.2.2016) Paavo Väyrynen:

      "Miksi meidän ei pidä uskoa Sixten Korkmania

      ”Miksi Paavo Väyrynen on väärässä” kysyi Sixten Korkman kolumnissaan (HS 11.2.). Hänen vastauksensa on puhdasta politiikkaa. Suomen eroaminen euroalueesta olisi Korkmanin mielestä poliittinen pommi, joka järkyttäisi koko Eurooppaa. Sen jälkeen Suomen lähin ja kenties ainoa ystävä olisi Vladimir Putin, kirjoitti Korkman.

      Korkman myöntää, että talouden ja politiikan eliitti vei Suomen rahaliittoon poliittisista syistä. Korkman itse kuului tähän eliittiin.

      Poliittinen syy oli halu viedä Suomi Euroopan ytimeen ja osaksi ylikansallista liittovaltiota. Jopa turvallisuuspoliittista perustetta käytettiin. Ajatuksena oli, että rahaliiton myötä EU kehittyisi sotilasliitoksi, jonka kautta Suomi liittyisi Natoon.

      Mukana oli myös sisäpoliittisia syitä. Suuri osa politiikan ja talouden eliitistä ajatteli, että jäsenyys rahaliitossa johtaisi markkinavoimien vapautumiseen ja Suomen korporatiivisen järjestelmän murenemiseen.

      Kolumnissaan Korkman esittää taloudellisia ja käytännöllisiä perusteita euroeroa vastaan. Argumentit ovat voimattomia. Tämän Korkman itsekin tietää.
      Komissiolla oli valmis suunnitelman Kreikan eroamiseksi, ja euroryhmässä lähes kaikki jäsenmaat kannattivat sen toteuttamista. Suomi oli yksi innokkaimmista.

      Suomen eroaminen euroalueesta on tietysti sekä taloudellisessa mielessä että käytännössä monin verroin helpompaa kuin pahasti velkaantuneen Kreikan.
      Koko rahaliitto oli ensi sijassa poliittinen hanke. Sen piti vahvistaa Eurooppaa ja lisätä unionin yhtenäisyyttä. Toisin on käynyt.

      Yhtenäisvaluutta on tuottanut taloudellista vahinkoa ja se on synnyttänyt rajuja ristiriitoja jäsenmaiden sisälle ja niiden välille.

      Viiden presidentin suunnitelma tähtää siihen, että euroalueen ongelmat ratkaistaisiin kehittämällä euroalue yhteisvastuulliseksi velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi, jolla on yhteinen budjetti, valtiovarainministeri, hallitus ja parlamentti. Korkman esittää, että Suomen tulee hinnalla millä hyvänsä olla tässä mukana.

      Vierailin viime vuoden lopulla Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan mukana Berliinissä. Tapasimme Saksan taloudellisen ja poliittisen eliitin edustajia.

      Liittopäivien EU-valiokunnan tapaamisessa kävi ilmi, että Saksassa vahvat voimat toivovat euroalueen purkautuvan siten, että kriisimaat siitä eroaisivat. Sen jäsenet katsoivat, että euroalueesta eroaminen on oikeudellisesti mahdollista.

      Jos Suomi ja eteläiset kriisimaat eroaisivat euroalueesta, lähestyttäisiin sitä tilannetta, jota mm. Wolfgang Schäuble aikoinaan tavoitteli.

      Yhtenäisvaluutassa (single currency) olisivat keskenään samankaltaiset ydin-Euroopan maat, jotka muodostaisivat ns. optimaalisen valuutta-alueen. Muille euro olisi oman valuutan rinnalla käytettävä yhteinen raha (common currency).

      Suomi vaikutti aikanaan siihen, että liian laaja euroalue toteutettiin. Nyt voisimme tehdä palveluksen koko Euroopalle helpottamalla sen hallittua purkamista. Rahaliiton osittainen purkautuminen vauhdittaisi talouskasvua ja lisäisi EU:n yhtenäisyyttä.

      Tärkeintä olisi kuitenkin se, että Suomi palauttaisi nopeasti oman kilpailukykynsä. Taloutemme, työllisyytemme, kansalaisten tulot ja valtion verotuotot alkaisivat kasvaa. Valtion velkaantuminen pysähtyisi eikä kipeimpiä menoleikkauksia olisi tarpeen toteuttaa.

      PV 12.2.2016
      http://www.paavovayrynen.fi/2016/02/12/miksi-meidan-ei-pida-uskoa-sixten-korkmania/

      JK.

      Koska näin on tässä maassa ollut jo koko Kekkosen jälkeisen ajan

      https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

      Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMU-käsittelystä v. 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan äänettömänä EU(ro)-intoilijana videopätkässä esiinny myöskään tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö...

      Vrt.

      Iltalehti 12.12.15

      http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121220821609_cm.shtml

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13777802/minne-hylatty-alkio-minne-kekkonen---missa-sipila#comment-

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14088691/kohta_yle_jarjestaa_sipilalle_jalleen_tv-puheen#comment-83036743

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13782251/sss-hallitus-kuin-tarinan-keisari-ilman-vaatteita!

      Siksikin on kansanvallan kannalta tosi tarpeeseen saada eduskuntakäsittelyyn mitä pikimmin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      http://www.paavovayrynen.fi/2016/02/04/vapaus-valita/

      http://www.paavovayrynen.fi/kansalaispuolue

    • EUroalueen_kriisissä

      romahtamaisillaan olevan EUn puolustamiseksi demarit ja muut porvarit kaivavat esiin miltei kaikki menneisyyden haamut!

      "- - Niinpä Ilta-Sanomat kysyi, mitä mieltä Ahtisaari on keskustan kunniapuheenjohtajan, euroedustaja Paavo Väyrysen (kesk) euroero- ja puoluehankkeesta, jossa Väyrysen kansalaispuolue mm. pyrkii värväämään edustajia eduskuntaan nykyisistä eduskuntapuolueista.

      – Olisin melkein toivonut, että hän olisi ryhtynyt ajamaan sitä, miten hän jättää politiikan. Se olisi ehkä paras palvelus, mitä Paavo Väyrynen voisi tehdä, Ahtisaari kuittasi."

      Ilta-Sanomat 16.2. 15:14
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001119744.html

      Vrt.

      "Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on vastannut presidentti Martti Ahtisaarelta saamaansa tylyyn kritiikkiin.

      Keskustan kunniapuheenjohtaja on kansalaispuoluetta perustava Paavo Väyrynen on vastannut presidentti Martti Ahtisaaren tämänpäiväiseen kommenttiin.

      IS kysyi politiikan toimittajien tilaisuudessa, mitä mieltä Ahtisaari on Väyrysen puoluehankkeesta. Ahtisaaren mielestä luopuminen politiikasta olisi ehkä paras Väyrysen palvelus.

      Väyrynen kuittasi omassa vastauksessaan Ahtisaaren puheet. Väyrynen kertoi harkitsevansa politiikasta luopumista, kun on saanut Ahtisaaren yhden pahimman virheen korjattua.

      – Kiitän Martti Ahtisaarta kommentista. Se vauhdittaa Kansalaispuolueen perustamista. Harkitsen luopumista sitten kun olen saanut korjatuksi yhden Ahtisaaren pahimmista virheistä. Hän tuki turvallisuuspoliittisin perustein Suomen liittymistä euroalueeseen. Tämän jo lähes kaikki myöntävät pahaksi virheeksi. Se on korjattava, Väyrynen kirjoitti lyhyessä tiedotteessaan.

      Mika Lehto"

      Ilta-Sanomat 16.2. 16:37
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1455609583913.html

      JK.

      Kun Martti Ahtisaarelle onnistuttiin järjestämään Nobelin rauhanpalkinto
      Nobel-komitean puheenjohtaja Ole Danbolt Mjös siteerasi palkintopuheessaan toista suomalaista nobelistia, kirjailija F. E. Sillanpäätä.

      "Se, joka rakentaa rauhaa, rakentaa myös ihmisyyttä".
      - - Huolella valittu lainaus kiteyttää oikeastaan koko Ahtisaaren elämäntyön. Se on ollut toimimista ihmisten, ihmiskunnan, rauhan ja tasa-arvon puolesta", intoutui tuolloin asiasta kirjoittamaan Uutispäivä Demari.

      Tosiasiassa Nobel-komitean puheenjohtaja Ole Danbolt Mjösin "huolella valittua lainausta" Mjösin lainaamassa ja väitetyn tekstikohdan norjantaneen Jan Erik Kaplonin tuottamassa muodossa ei ollut eikä ole olemassakaan - ei ainakaan F.E. Sillanpään tuotannossa eikä ainakaan Mjösin Nobelin-rauhanpalkinnon luovutustilaisuudessa väittämältä vuodelta eli 1926!

      Nobel-komitean puheenjohtaja Ole Danholt Mjös väittikin rauhanpalkinnon luovutustilaisuudessa lainaavansa F.E.Sillanpään tekstiä - näin sanoen:

      "Lopetan Nobel-puheet yleensä kirjalliseen lainaukseen. Tänä vuonna valitsin suomalaisen kirjailijan tekstin. Nämä sanat kirjoitti vuonna 1926 Frans Emil Sillanpää, joka vuonna 1939 voitti kirjallisuuden Nobelin.
      Tekstin on norjantanut Jan Erik Kaplon. Luen sen Suomen ainoan kirjallisuusnobelistin tervehdyksenä Suomen ensimmäiselle rauhanpalkinnon saajalle.
      ´Pohjimmaltaan ihmiskunta jakaa yhteisen kohtalon. Ahdinkomme on yhteinen. Siksi meidän tulee kunnioittaa kenen tahansa pyrkimyksiä helpottaa ahdinkoamme. Jokainen sota on häpeäksi kävijöilleen ja ihmiskunnalle, sodasta seuraa aina kärsimystä.
      Ihminen saa aikaan hyvää vain rauhan aikana. Vain silloin voimme torjua ahdinkoa ja hätää.
      Se, joka rakentaa rauhaa rauhaa, rakentaa ihmisyyttä´.
      Onnittelemme Martti Ahtisaarta Nobelin rauhanpalkinnosta."

      Jos Mjös on - Kaplonin "norjantamana" - siteerauksellaan ajatellut viitata "suomalaisen kirjailijan eli FES:n tekstiin, kysymyksessä on voinut olla ainoastaan teos nimeltä "Enkelten suojatit - lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan", ja se ilmestyi kokoelmana vuoden 1923 jouluksi.

      Kokoelman viimeinen osio, josta jotakin Mjösin & Kaplonin "lainaaman" suuntaista tekstiä on löydettävissä on nimeltään "Omistani ja omilleni", on "keskeinen johdatus Sillanpään ajatteluun ja maailmankatsomukseen". Kirjoitus tai kirjoitelma, joka on nimensä mukaisesti etupäässä perhekohtaista muistelua, julkaistiin kyseisen kokoelman lisäksi tekijän toivomuksen mukaan myös eripainoksena vuonna 1924 ja tulot siitä ohjattiin Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton hyväksi.

      Kun lukee "Omistani ja omilleni"-kirjoituksen sivuja väliltä 224 - 232, on toki löydettävissä paljonkin ajatuksia asioista, joiden perusteella Nobelin rauhanpalkinto voitaisiin perustellusti antaa. Mutta, mutta! Kyseisten ajatusten haltija on - ei suinkaan Martti Ahtisaari vaan F. E. Sillanpää, joka oli todella lämmin ja humaani pienen ihmisen puolustaja, pasifisti ja rauhanmies, joka oli omaksunut monisteilta tuiman sodanvastaisuutensa.

      Siis sangen kaukana Martti Ahtisaaresta, joka "rauhanteoissaan" on tunnetusti suhtautunut varsin vapaamielisesti sodankäyntiin, kunhan se vain palvelee maksumiestensä tavoitteita...

    • Kun_jo_toinen_Oulun

      seudulta ponnistanut on tekemässä tuhojaan, on tarpeen muistella menneitä!

      Kyllä olisi perin onnetonta, jos nuorisolle ei kerrottaisi faktoja esim. Suomen historian yhdestä ns. välikausitakkipresidentistä eli varsinaisesta "Politiikan Mr. Chancesta" nimeltä Martti Ahtisaari!

      Kansalaispuoluetta alulle panemassa oleva europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on eilisen iltapäivälehdistöjuttuilun haastamana tarttunut asiaan ja kirjoittanut asiasta blogikirjoituksen:

      [ http://www.paavovayrynen.fi/kansalaispuolue/

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1455609583913.html ]

      "Nuoret ovat kyselleet, mistä kumpuaa se väyrys-vammaisuus, joka tuli esille Martti Ahtisaaren kommenteista eilisessä lehdistötapaamisessa.

      Totean heti alkuun, ettei minulla ole henkilökohtaisesti mitään Martti Ahtisaarta vastaan. Hän on ihan mukiin menevä mies.

      Olemme joutuneet Ahtisaaren kanssa napit vastakkain ennen muuta Eurooppa-politiikasta.

      Vuoden 1994 presidentinvaalien yhteydessä Ahtisaari kannatti voimakkaasti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Itse ajattelin, että meidän olisi pitänyt pyrkiä pysyttäytymään Euroopan talousalueessa ja kehittää pohjoismaista yhteistyötä. Suoraa kantaa jäsenyyteen en voinut kampanjan yhteydessä esittää, kun neuvottelut olivat vielä kesken.

      Presidentinvaalien yhteydessä käytiin kovaa mediapeliä, joka ilmeisesti ratkaisi niiden tuloksen. Asialla lienevät olleet EU-jäsenyyttä ajaneet talouselämän edustajat.

      EU-kansanäänestykseen Ahtisaari otti presidenttinä voimakkaasti kantaa. Hän tuki julkisesti myös Suomen liittymistä euroalueeseen ja perusteli tätä turvallisuuspolitiikalla. Tämä saattoi perustua vain siihen ajatukseen, että rahaliitto edistää EU:n kehittymistä liittovaltioksi, jolla on yhteinen puolustus ja jonka kautta Suomi tulee Naton jäseneksi.

      Suomen suoraa Nato-jäsenyyttä Ahtisaari on ryhtynyt ajamaan vasta myöhemmin.

      Vuoden 1994 presidentinvaalien yhteydessä oli esillä myös muita asioita, joissa jouduimme Ahtisaaren kanssa vastakkain.

      Tuohon aikaan pelättiin, että Venäjän sekavan sisäisen tilanteen vuoksi Suomeen saattaisi tulla hyvin paljon turvapaikanhakijoita. Suhtautumisessa tähän ongelmaan olimme eri mieltä.

      Ahtisaari sanoi City-lehden haastattelussa, että hän antaisi myös luvan käyttää aseita, jos itärajan yli olisi tulossa satoja tuhansia pakolaisia joita ei muilla keinoin olisi pysäytettävissä.

      Ahtisaaren vaalipäällikkönä toiminut Erkki Tuomioja kommentoi asiaa vuonna 2014 julkaisemassaan päiväkirjassa vuosilta 1991-1994:

      ”Kyselyvastaus voi vielä mennä satunnaisen erehdyksen tiliin, mutta nyt kuultava selitys ei enää… Jokainen tipottain annettava selitys vain pahentaa tilannetta. Pahinta on jos ja kun kyseessä ei ole vain esittämistaidollinen moka, vaan musta aukko ehdokkaan ajattelussa… Väyrynenkin toteaa täysin selväjärkisesti, ettei pakolaisia tietenkään voi missään olosuhteissa ruveta ampumaan vaan heidät on otettava vastaan.”

      Presidentiksi tultuaan Martti Ahtisaari ilmoitti, ettei minulla olisi hänen virkakaudellaan asiaa valtioneuvoston jäseneksi. Tätä virkakieltoa ei koeteltu käytännössä, sillä Keskusta oli koko kauden oppositiossa ja minä Euroopan parlamentissa."

      PV 17.2.2016
      http://www.paavovayrynen.fi/2016/02/17/martti-ahtisaari/

      JK. Onhan Oulun suunnalta toki noussut vankkaa kansantaloudellista ja ulko- ja turvallisuuspoliittista osaamistakin, jota pääsee seuraamaan alla olevista linkeistä!

      ESKO SEPPÄNEN JA HANNU TAANILA KESKUSTELEVAT – KATSO TALLENNE
      KANSAN UUTISET 15.2.2016 10.55

      Lähetys Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalta alkaa kello 16.30. Tallenteen voi katsoa myöhemminkin.

      Taloustuntija, poliitikko ja entinen Suomen Pankin pankkivaltuutettu Esko Seppänen julkisti uuden tietokirjansa Mistä Suomi vaikenee? perjantaina.

      Tänään maanantaina 15.2. toimittaja Hannu Taanila tenttaa Seppästä Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla. Tilaisuus alkaa kello 16.30 ja siihen on vapaa pääsy.

      Niille jotka eivät pääse paikalle Kansan Uutiset välittää tilaisuuden suorana lähetyksenä verkkosivuillaan. Tallenne keskustelusta on katsottavissa myöhemminkin.

      Seppäsen uuden kirjan teemoja ovat muun muassa Suomen ja Saksan salarakkaus viimeisimpien sadan vuoden ajalta, Suomen EU-nettojäsenmaksuosuuksien raju kasvu sekä teollisuuden maksamat osingot, jotka ylittävät sen uudet nettoinvestoinnit.

      Esko Seppänen on kirjoittanut 33 tietokirjaa. Taloustoimittajana kaksi valtion tiedonjulkistamispalkintoa saanut Seppänen täyttää 15.2.2016 70 vuotta.

      KANSAN UUTISET 15.2.2016 10.55
      http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3503071-esko-seppanen-ja-hannu-taanila-suorassa-lahetyksessa-kansan-uutisissa

      &

      Esitettiin 15.2.2016
      Esko Seppänen: Mistä Suomi vaikenee?

      Taloustuntija ja vasemmistovaikuttaja Esko Seppänen arvostelee kirjassaan demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin jäävää Euroopan Keskuspankkia ja sen haarakonttorin asemaan joutunutta Suomen Pankkia.

      https://www.youtube.com/watch?v=-7D9Z9FAYRg

    • Ex-valtiosihteeriltä

      presidentille ja pääministerille tiukka kysymys!

      Ex-valtiosihteeri Risto Volanen on blogikirjoituksessaan tarttunut pariakin Niinistöä ulokkeista ja esittänyt perustellun huolestumisensa Suomen ulkopoliittisen "vakauslinjan" vaarantamisesta provokatiivisilla yhteisharjoituksilla USA:n asevoimien kanssa...

      "Tänään vahvistetun tiedon mukaan Suomeen on tulossa keväällä sotaharjoitukseen amerikkalaisia panssareita.

      Viime viikolla tuli julkisuuteen, että amerikkalainen F-15C hävittäjäosasto harjoittelee Karjalan lennoston yhteydessä ensi keväänä.

      Viime vuosina Suomi on muutoinkin askel askeleelta yhdentynyt Yhdysvaltojen ja Naton sotilaallisiin järjestelmiin ja tullut näin osaksi Itämeren alueella tapahtuvaa eri tasojen sotilaallista eskalaatiota.

      Yhdysvaltojen ilma- ja maavoimien tulo sotaharjoituksiin Suomen ilmatilaan ja maaperälle on kuitenkin aivan uusi askel pohjoisen Euroopan ja Suomen turvallisuuspolitiikassa.

      Joissakin ennakkotiedoissa on tuotu esiin, että kyseessä voisi olla ylimmän valtionjohdon otteen lipsuminen harjoituksista päätettäessä. Seitsemän vuoden kokemuksen perusteella voin sanoa, että Tasavallan presidentti ja pääministeri ylimpinä vastaavat sotaharjoitusten pitämistä koskevista päätöksistä, jotka tehdään hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valokunnassa.

      Kun presidentti, pääministeri tai muut UTVA:n jäsenet eivät puuttuneet näitä harjoituksia koskeviin puolustusministerin esityslistan kohtiin, syynä on ollut puuttuva tahto tai osaaminen. Jos päätös harjoituksista on tehty jollakin alemmalla tasolla, päättäjät ovat vastuussa ylimmälle valtionjohdolle ja heidät saatettava vastuuseen.

      Presidentti Sauli Niinistö on ollut tehtävässään neljä vuotta. Ensimmäisinä vuosina hän puhui turvallisuuspolitiikasta varsin yleisellä tasolla, mutta hänen linjauksensa ovat ajan kanssa täsmentyneet yhä selkeämmin Suomen vakaalle peruslinjalle, jota hän on sattuvasti luonnehtinut aktiiviseksi vakauspolitiikaksi.

      Osaltani olen kansalaisena kannattanut aktiivista vakauspolitiikkaa linjana, koska se on ollut vastaus Itämeren alueen lisääntyvään osapuolten sotilaalliseen eskalaation eli jännityksen vastavuoroiseen portaittaiseen lisääntymiseen. Tämänkin poliittisen linjauksen aikana Suomi on kuitenkin käytännössä yhä enemmän integroitunut eskalaatioon mukaan osana amerikkalaisia ja Naton sotilaallisia järjestelmiä.

      Tähän asti on voinut toivoa, että presidentti Niinistö ja pääministeri Sipilän hallitus saisivat vähitellen otteen jo aikaisemmin alkaneeseen sotilasvetoiseen konfliktihakuiseen politiikkaan, jolle Kataisen ja Stubbin hallitukset antoivat tukensa.

      Viimeisessä uudenvuoden puheessa presidentti Niinistö sanoi MM.: ”Vakauspolitiikan lähtökohdat ovat Itämeren alueella kohtuullisen hyvät. Valtioilla ei ole alueellisia vaatimuksia toisiltaan ja valtioiden sisäinen poliittinen tilanne on vakaa. Kuin itsestään leimahtavaa pesäkettä ei siis ole, vaikka laajemmat jännitteet tänne heijastuvat.”

      Presidentti jatkoi: ”Olisikin loogista, että rakentaisimme myös ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä pidemmälle. Molempien etu on pyrkiä edistämään yhteistyövaraista turvallisuutta, johon sisältyy myös pyrkimys luottamusta herättävien toimien kehittämiseen.”

      Nyt kuullut päätökset ovat selvässä ristiriidassa presidentti Niinistön esittämän ulkopoliittisen linjan kanssa. Ne eivät lisää vakautta pohjoisessa Euroopassa tai ole luottamusta herättäviä toimia. Ne tuovat naapurimaamme ulkoisen kriisin ajan sotilaallisen vihollisen harjoittelemaan operointia Suomen alueelta käsin muutaman minuutin päähän sen toisesta pääkaupungista ja elintärkeistä liikenneyhteyksistä. Käytännössä ne horjuttavat pohjoisen Euroopan vakautta ja vaarantavat suomalaisten rauhaa ja hyvinvointia.

      Mistä puheessa aktiivisesta vakauspolitiikasta on pohjimmiltaan ollut kysymys?

      Kansalaisilla on oikeus pyytää presidentti Niinistöltä ja pääministeri Sipilältä totuudenmukainen selvitys Suomen ulkopoliittisesta linjasta ja siitä, miten nyt julkistuneet päätökset sitä palvelevat."

      RV 18.2.2016

      http://www.ristovolanen.fi/118302917/3545485/posting/kysymys-presidentti-niinistölle

      Vrt.

      "- - Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaan kohdistuu kuitenkin paineita ennen muuta valtioneuvoston suunnalta.

      Kokoomus ajaa Alexander Stubbin johdolla mahdollisimman nopeaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Stubb tahtoo EU:n muuttuvan sotilasliitoksi. Siksi hän haluaa tulkita EU:n perussopimuksen avunantolausekkeen velvoittavan myös sotilaallisen avun antamiseen toisille jäsenmaille.

      Stubb haluaa poistaa lainsäädännölliset esteet suomalaisten sotilaiden osallistumiselta.

      Timo Soini ja Sampo Terho ovat ilmoittaneet kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta puolueen kanta on toinen. Aikaisemmin kirkkaalla liittoutumattomuuspolitiikan linjalla ollut Jussi Niinistö näyttää alkaneen horjua."

      PV 18.2.2016

      http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212126-miksi-sauli-niinisto

    • Asiamiesnainen
    • OWT
    • Tuomentuoksu
    • Anonyymi

      Sataananpalvojia koko porukka!

    • Anonyymi

      Eikös laulaja uu
      Juhani tikkanen ollut tunnettu lapsen makaaja

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6396
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1143
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe