Ollaan ensi viikolla lähdössä lomalle jossa tulee vietettyä aikaa uima-altaalla. Ymmärsin vasta nyt viime tipassa että saan hävetä jos mies riisuu uimahoususilleen!
Itse olen laihduttanut yms. lomaa varten mutta jotenkin en käsittänyt että miestä olisi pitänyt myös painostaa pitämään itsestään huolta. Suhteen alkuaikoina vielä kävi lenkillä ja salilla mutta ei kyllä enää kahteen vuoteen ainakaan kun joskus kerran kolmessa kuukaudessa ja tulos sitten sen mukainen: Vatsa pullottaa, lihakset veltostuneet. Ei se mua kotona makkarissa häiritse, mutta julkisesti kun ihmiset näkevät!
Miten voisin ilman riitaa salaa vaikuttaa mieheen että pitäs sen paidan yllääneikä uisi ollenkaan?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi jestas, on sullakin ongelma! Mitä hävettävää on vatsakkaassa miehessä? Jokainen olkoon sen kokoinen kuin on ja mun mielestä vatsakkaat miehet on seksikkäitä. Sun miehellä on itsetunto kohdallaan jos ei anna asian haitata. Ketään ei voi pakottaa laihduttamaan, se pitää lähteä ihmisestä itsestään.
No voihan se mahakas mies ollakin komea jos on jollain tapaa kaikkialta muhku mutta kun oma mies on edelleen muualta hoikahko mutta vatsa kun kahdella jalalla seisomaan nostetulla lehmällä, noin suoraan sanoen. En ole mielestäni ilkeä, sillä noin sen tulee vieraat ihmiset näkemään.. enkä ikinä sanois noin ääneen miehelle itselleen.
Itse pidän aina itsekritiikin päällä enkä ikinä uimapuvussa menis julkiselle paikalle jos nolaisin siten itseni. No, eipä se ole koskaan ollut uimisesta kovin kiinnostunut eli ehkä ei mitään ongelmaa tule. Toivottavasti loma ei mene tämän takia pilalle.
Luuletko sä että kukaan suhun ja sun mieheesi kiinnittää huomiota jossain lomapaikassa, missä on paljon ihmisiä? Veikkaan ettei kukaan, et ole niin kiinnostava. Huono itsetunto sulla on jos et uskalla mennä julkiselle paikalle uimapuvussa jos olisit vähän pulskempi. Ei ole kyse itsekritiikistä vaan siitä, että mietit liikaa mitä muut ajattelee. Eikös niin?
Ei viikossa saa mitään aikaan. Mutta ensi talveksi voi pistää miehen sellaiseen kuntokouluun että keväällä se kestää katseita. Ja mikä sen parempaa kuin jumppaa kuin seksi. Ei tarvitse mennä kuntosaleille ja kunto kasvaa.
Ensin voit aloittaa lähetyssaarnaajalla ja jatkaa sitten niin että olet mahallasi. Siinä keskivartalo ja kädet saavat liikuntaa koko rahan edestä. Kuukauden kuluttua kun lihakset voat jo näkyvissä voit siirtyä ratsastukseen ja antaa miehen tehdä työt alhaaltapäin.
Tätä kuuria kun harrastaa kaksi-kolme kertaa päivässä viiden kuukauden ajan niin kyllä on kilot sulaneet. Ja mielikin on korkealla kun yhteiselämä sujuu. Ei tarvi katsella naapuripöytiin.
Sanot suoraan tai jätät sanomati.