Voisiko evoluutio äärimmillään johtaa kuitenkin taisteluun rahalla?
Luonnonvalinta ja Marx
9
<50
Vastaukset
- al_jabr
Tarkoitatko rahalla vai vain rahalla? Edelliseen vaihtoehtoon vastaus on myönteinen, sillä rahanomistaminen on tapa omistaa resursseja, jotka jo nyt ovat evoluutiossa keskeisellä sijalla.
Jälkimmäiseen vaihtoehtoon vastaus on kielteinen, sillä eliöt tavoittelevat muutakin kuin runsaita resursseja. Kaikki puolison tavoitellut ominaisuudet eivät ole muutettavissa rahaksi. - babylons_banksters
Resurssit ovat kyllä elämässä ja elävien olentojen yksilö- ja ryhmäkäyttäytymisessä olennaisia vaikka periaatteessa kai vallitseekin jonkinlainen Maslowin tarvehierarkia eli kaikilla ei ole tarvetta hankkia omaisuutta enempää kuin tarvitsevat välttämättömimpään aineelliseen toimeentuloon. Varakkaimmilla ei ole myöskään eniten jälkeläisiä yleensä joten se geeneihin liittyvän evoluution idea ei enää toimi ainakaan samalla tavalla enää ainakaan nykyihmisten keskuudessa varsinkin kun kyse on rahasta.
Ihmisluontoon kuuluu sitten myös sellainen ominaisuus kuin vallanhalu joka ilmenee resurssien keräämisenä yli oman tarpeen. Raha on valtaa samoin kuin tieto.
Evoluutio nähdään yleensä nimenomaan yksilöiden välisenä kilpailuna vaikka se ei välttämättä ole sitä kuin lähinnä parinmuodostuksessa. Tehokkain tapa toimia on usein yhteistoiminta eli luonnossa lähinnä eri lajit ja ryhmät kilpailevat resursseista suhteessa toisiinsa. Yhteistoimintaa on luonnossa havaittavissa myös eri lajien kesken symbioosissa eikä luonto todellakaan ole kaikkien yksilöiden sotaa tai kilpailua kaikkia muita yksilöitä vastaan niin kuin jotkut ehkä uskovat.
Jos halutaan tuo Marx jotenkin mukaan kuvioihin niin yhteiskunnassa on erilaisia yhteiskuntaluokkia joista omistava luoka pyrkii päättämään asioista kaikkien muidenkin puolesta. Koska se rikkain luokka on myös yleensä se vähälukuisin niin toimiva strategia on pääsääntöisesti "hajoita ja hallitse" paitsi jos on joku yhteisön ulkoinen uhka niin periaatteella "yhdistä ja johda" (kuten esim. Suomen Talvisodassa).
Raha on sitten resurssien vaihdon väline. Kaikissa ihmiskulttuureissa ei kuitenkaan ole käytetty rahaa vaan se keksittiin ehkä n. 6000 v sitten Babylonian kulttuurissa alunperin velkakuittina (ja velkaa se on edelleen). Tuskin raha sinänsä on geeneissä mutta jonkinlainen vallanhalu voi olla sisäänrakennettu ominaisuus ihmislajille ja se vallanhalu liittyy kai sinänsä jollain tavalla usein myös seksuaalisuuteen.
Aloittajan kysymys on hieman epämääräinen joten yllä kaikki se mitä siitä minulle tuli mieleen kun vähän aikaa aihetta pohdiskelin. - luokkasodan_laki
Kunnon kommari valitsee rahan. Tämän vuoksi niitä oligarkkejakin on ilmaantunut kommunistisiin maihin.
Suomessakin x-taistolaiset ovat valinneet rahan ja tulleet miljonääreiksi.
Kommunismissakin on oma selvä valinta, raha tekee rikkaaksi ja rikkaat rikastuvat.- al_jabr
Vain hyvin, hyvin harvat ex-taistolaiset ovat tulleet miljonääreiksi. Koska taistolaiset nuoret 70-lukulaiset olivat valkokaulusväkeä, jotkin ovat sijoittuneet kohtuullisesti palkattuihin valkokaulusammatteihin, mm. toimittajiksi ja virkailijoiksi.
Suuri osa on kuitenkin vain luusereita. Todellinen valinta on ollut edessä vain niillä, jotka joko lahjojensa tai perintönsä puolesta ovat voineet saada paljon rahaa. Heitä on hirveän vähän. - babylons_banksters
"Tämän vuoksi niitä oligarkkejakin on ilmaantunut kommunistisiin maihin. "
Ns. oligarkkeja on aina ollut joka maassa. Saksa muuten lähetti Leninin Suomen kautta Venäjällä jotta saisi Venäjän irroitettua 1. maailmansodasta. Tämän jälkeen Saksan oli mahdollista keskittää joukkoja länsirintamalle ja olisi melkein voittanut sodan ellei USA olisi liittynyt mukaan. Sekä kommunismi että natsismi olivat molemmat länsimaisen suurpääoman alulle panemia laajoja ihmiskokeita.
No jos joku ostaa Brasiliasta isolla rahakasalla hirveän ison tontin sademetsää ja pistää sen sileäksi, jolloin samalla ilmeisesti kuolee suurehko joukko lajeja sukupuuttoon, niin kyllähän tässä rahalla vaikutetaan evoluutioon ainakin niiden sukupuuttoon kuolevien lajien osalta peruuttamattomasti, ja maapallon biodiversiteettiin.
- evokki
- ylipalkatut lääkärit ja heidän resurssinsa ylläpitää apinan astutuslaitosta lääkellaitoksia, -onko mielisairaalan potilaalla palkkaa lainkaan vai ovatko he tieteellisiä koekaniineja?
- MoneyMoney
Ei voi. Rahalla/rahasta taistelulla ei ole vaikutusta geeneihin, joiden muuttuminen on evoluution edellytys. Ihan nykyisellä geenijakaumallakin voidaan kyllä ihmiskunta rahasta taistelemalla saattaa tuhoon. Tällöin ei kysymys kuitenkaan ole evoluutiosta biologisessa mielessä, vaan kulttuurirappeutumasta. Marxilla ei asian kanssa ole mitään tekemistä.
- eroarahasta.fi
Asiasta ei voi kyllin varoittaa. kun kuvittelet olevasi jotain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli439398"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn524004Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.413010Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1282652Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1022529Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1472302Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on271987Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait161675Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.331487- 711307