koska muutto yhteen

käytte treffeillä ja kummallakin kolahtaa niin seukkaaminen alkaa kai siinä 3 pvän päästä nukutaan vuorotellen toistensa luona niin koska olisi sopiva aika muuttaa yhteiseen kotiin 3kk vai 6kk päästä ja seuraava askel onkin naimisiin vai eli siitä se sitten alkoi yhteis elo
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jos haluaa pitää suhteen tuoreena ei kannata muuttaa yhteen, vaan pitää noin. 2 kilometriä väliä. Samoin ei kannata mennä naimisiin alkuunkaan koska naimisiinmeno on henkinen lupa alkaa lepsuilla.

Ihminen on parhaillaan silloin kun hänelle ei jää tekosyitä lepsuilla toisen ihmisen suhteen. Kun suhde on dynaaminen ja se tapahtuu vapaasta tahdosta eikä vain "koska ollaan samassa tilassa aina" - ihmiset joutuvat taistelemaan toisistaan. Ja se jos mikä on elähdyttävää.

Äänestä
  • Parhainta on yksinoleminen. Siinä on vastuussa vain itselleen eikä tarvitse joustaa kenenkään vuoksi. Se jos mikä on rentouttavaa työpäivän jälkeen!

    Äänestä

  • Tuskin. Yksinolijat ovat aina tietynlaisessa stressitilassa, vaikka tuota stressitilaa pystyy oppimaan sietämään ja jopa pitämään normaalina niin kyseessä kuitenkin on pohjimmiltaan ihmisluonnon vastainen status.

    Toiset ihmiset ovat sekä stressin lähde mutta samalla perusturvatekijä. Kun kyseessä on ns. normaalien yksilöiden yhteistoiminta ajassa ja tilassa se on enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

    Äänestä

  • Sinulla ei tunnu olevan ymmärrystä siihen, että me ihmiset olemme erilaisia. Emme todellakaan ole kaikki samasta puusta veistettyjä. Olen nainen ja naiset pärjäävät todennäköisesti paremmin yksin kuin miehet. On kokemusta hyvin pitkästä avioliitosta. Aloitin seurustelun nuorena ja nyt vanhempana on yksinolo on parasta mitä tiedän. Kun saan kotoa pois nuorimmankin lapsen muutaman vuoden päästä niin se on vielä parempaa. Otan pienen koiran kaveriksi.

    Äänestä

  • eistressiä kirjoitti:

    Sinulla ei tunnu olevan ymmärrystä siihen, että me ihmiset olemme erilaisia. Emme todellakaan ole kaikki samasta puusta veistettyjä. Olen nainen ja naiset pärjäävät todennäköisesti paremmin yksin kuin miehet. On kokemusta hyvin pitkästä avioliitosta. Aloitin seurustelun nuorena ja nyt vanhempana on yksinolo on parasta mitä tiedän. Kun saan kotoa pois nuorimmankin lapsen muutaman vuoden päästä niin se on vielä parempaa. Otan pienen koiran kaveriksi.

    Emme me ole niin erilaisia, ellemme halua sellaiseksi itseämme väkisin tehdä. Itse pärjään yksin oikein hyvin minäkin ja valitsen yksinäisyyden mielummin kuin huonon parisuhteen ihan milloin vaan. Tosin samalla tiedostaen että se ei ole paras status quo joka on saavutettavissa.

    Äänestä

  • eistressiä kirjoitti:

    Sinulla ei tunnu olevan ymmärrystä siihen, että me ihmiset olemme erilaisia. Emme todellakaan ole kaikki samasta puusta veistettyjä. Olen nainen ja naiset pärjäävät todennäköisesti paremmin yksin kuin miehet. On kokemusta hyvin pitkästä avioliitosta. Aloitin seurustelun nuorena ja nyt vanhempana on yksinolo on parasta mitä tiedän. Kun saan kotoa pois nuorimmankin lapsen muutaman vuoden päästä niin se on vielä parempaa. Otan pienen koiran kaveriksi.

    Plus viimeistään se että et todellakaan halua olla yksin vaan olet hankkimassa jo nyt ajatuksissasi koiraa, joka nyt viimeistään on merkki siitä että yksin ei osata olla.

    Koitahan nyt olla ihan yksin vaikka jonkun viisi vuotta - ilman merkitseviä ihmiskontakteja ja ilman substituutteja esim. lemmikkien muodossa. Sitten olemme teeman suhteen kokemuspohjalta suunnilleen samoissa kantimissa.

    Olisikohan kuitenkin niin että yksinäisyys on perhe-eläjälle sitä maagista vihreää ruohoa aidan toisella puolella? Samaistun nimittäin siihenkin ja tulen nauttimaan tänään 1.5h yksinäisyydestäni joukkoliikenteessä ja tunti pari myöhään illemmalla. Se on tarpeeksi.

    Äänestä

  • Mutta nyt olikin kyse ihmissuhteesta. Kyllä on huomattavan paljon vaativampaa olla parisuhteessa, kuin että sulla on koira kaverina. Ihmisten kesken on koko ajan otettava huomioon toisen mielipiteet, tavat ja tottumukset.

    Äänestä

No en kyllä noin nopeasti muuttaisi kenenkään luokse!

Ihminen tarvitsee omaa aikaa, vaikka olisi suhteessakin. Ei seurustelu ole sitä, että aletaan viettää kaikki yöt jomman kumman luona. Eikä yhteiselon aloittaminen edellytä naimisiinmenoa, jos joskus päätetään hynttyyt yhteen laittaa.

Äänestä
  • missä sinä sitten vietät yösi jos et kultasi kanssa

    Äänestä

  • jopas.on kirjoitti:

    missä sinä sitten vietät yösi jos et kultasi kanssa

    Olisi vähän liian pitkä matka töihin hänen luotaan ja hänellä minun luotani, joten kyllä me ihan omissa kodeissamme arkisin enimmäkseen yövymme.

    Äänestä

  • itse sanoisin tilanteessasi että joko muutto yhteen tai eri teille etsitään samasta kaupungista se kumppani itse olen sitä mieltä joko ollaan tai ei olla yhdessä mutta se on jompi kumpi jos rakastun niin naiseni on siellä missä minäkin

    Äänestä

  • simppeli.homma kirjoitti:

    itse sanoisin tilanteessasi että joko muutto yhteen tai eri teille etsitään samasta kaupungista se kumppani itse olen sitä mieltä joko ollaan tai ei olla yhdessä mutta se on jompi kumpi jos rakastun niin naiseni on siellä missä minäkin

    Jaa. No, toivottavasti löydät naisen joka ei ahdistu siitä, että heti alusta alkaen pitää olla yhdessä 24/7.

    Äänestä

  • no kyllä sinäkin olisit hänen luonaan nytkin jos voisit väli matkan takia olla ei kai se ahdistusta ole taitaa olla syy välimatka tai jokin muu

    Äänestä

Riippuu hieman iästäkin, mutta pari vuotta kannattaisi ehkä seurustella ennen kuin muuttaa yhteen! Mielestäni suhde pysyy tuoreempana, kun ei koko ajan nähdä ja ehtii hieman ikävöimäänkin toista. Parissa vuodessa myös ehtii nähdä ne huonot puolet ja onko kumppani sellainen jonka kanssa haluaisi elää.

Äänestä
  • eikö seurustellessa jo nukuta yhdessä ja kummankin tavaroita on kummankin luona ei kai siitä paria tule jos toinen sanoo nukutaan välillä omissa kodeissa ja nähdään parin päivän päästä ehkä niin kyllä ero tulee

    Äänestä

  • sinkku.taasko kirjoitti:

    eikö seurustellessa jo nukuta yhdessä ja kummankin tavaroita on kummankin luona ei kai siitä paria tule jos toinen sanoo nukutaan välillä omissa kodeissa ja nähdään parin päivän päästä ehkä niin kyllä ero tulee

    Eikun se on seurustelua nimenomaan siksi, että nähtäisiin sovitaanko yhteen niin hyvin, että jonakin päivänä tulee ajankohtaiseksi pohtia yhdessä asumista. Jos ero tulee niin silloin ei mitä ilmeisimmin sovita yhteen; ei ole luottamusta tai on erilaiset odotukset parisuhteelle. Itse perääntyisin kyllä nopeasti, jos mies alkaisi heti alussa vaatia saman katon alle. En halua enää koskaan sitoutua avo- tai avioliittoon, joka ei kestäkään, ja siksi haluan tuntea hyvin ihmisen ennen kuin olen valmis ottamaan sen askelen.

    Äänestä

  • sinkku.taasko kirjoitti:

    eikö seurustellessa jo nukuta yhdessä ja kummankin tavaroita on kummankin luona ei kai siitä paria tule jos toinen sanoo nukutaan välillä omissa kodeissa ja nähdään parin päivän päästä ehkä niin kyllä ero tulee

    Kai se nyt näkyy jo nimestäkin. Seurustelu on sitä, kun nainen voi puhua ja viettää aikaa vieraan miehen kanssa tähän tutustuen. Yhdessä nukutaan sitten kun ollaan avioliitossa.

    No, kai nykyäänkin lienee niin, että seurustelulla tarkoitetaan sitä, että ei trefailla muita ja nähdään säännöllisesti sitä seurustelukumppania, mutta ei asuta yhdessä. Jos joka yö nukutaan yhdessä, niin silloinhan käytännössä asutaan yhdessä, mutta kahdessa eri asunnossa.

    Äänestä

  • mitä pahaa siinä on jos mies haluaa olla kanssasi ei nyt muuttoa ehdota mutta haluaa olla kanssasi ja rakastella ja nukkua kanssasi samoin sinä huomaatkin että haluat hänet vierellesi ja nyt tähän sopii kaikki vain tapahtuu halusi taikka ei

    Äänestä

  • kuules ryppis eikös seurustelu ole seurustelua ja jos tapailee muita niin ei silloin seurustella no melkein sama asia mutta yhteen muutto on se lopullinen niitti ja seurustellessa nähdään ja opitaan toisesta haluaako muuttaa yhteen vai ei ja seurustelussa kyllä nukutaan yhdessä tapailut on eri asia ja jos muutamat tapailu kerrat ei tuo tulosta vaan jää tapailu asteelle niin on vain pano seuraa ja satunnaista sellaista se ei ole seurustelua

    Äänestä

  • eka treffataan ja sitten tapaillaan ja naapuri tai sisko esim tietää nainen tapailee jotakin miestä niin jännittävät kumpaa se menee seurusteluun vai eroon vai jatkuuko tapailu vielä muutamia kertoja ja jos on kipinää niin seurusteluun mutta jos ei niin tapailu asteelle jää eli eka treffit tapailu seurustelu muutto yhteen ja naimisiin ja seurustelussa jo voi saada lapsikin alkunsa

    Äänestä

Semmoinen pari vuotta olisi kohtuullista olla omissa osoitteissa, siinä ajassa ehkä ehtii näkemään onko toinen lintu vai kala ja kuinka tosissaan. Voisi sitä ehkä ajanjaksoja asustella toisen luona ja päinvastoin mutta omat osoitteet olisi syytä säilyttää niin on sitten helpompi erota kun ei tarvitse alkaa erikseen lusikoita jakamaan eikä kumpainenkaan ole minkäänlaisessa riippuvuussuhteessa toiseen.

Äänestä

Yhteenmuuttoajalla ei ole mitään merkitystä, vaan sillä mitkä ovat asenteet ja odotukset (ja myös perhetausta, esim. sisarusten määrä) yhteenmuuttajilla. Itseiset ainukaiset lapset yhdessäolo-fantasioineen varmaan tappavat toisensa alle viikossa, suurperheen vesat sisarusvuoteesta puolestaan kokevat yhdessäolon mielekkääksi ja luontevaksi jo lähtökohtaisesti vaikka yöllä saisivatkin monoa selkään ja aamulla vessassa leijuu silkka paskanhaju.

Äänestä
  • pitää kyllä paikkansa itsekkin olen suurperheestä ja kaikki on luonnollista ja normaalia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muutto.auto kirjoitti:

käytte treffeillä ja kummallakin kolahtaa niin seukkaaminen alkaa kai siinä 3 pvän päästä nukutaan vuorotellen toistensa luona niin koska olisi sopiva aika muuttaa yhteiseen kotiin 3kk vai 6kk päästä ja seuraava askel onkin naimisiin vai eli siitä se sitten alkoi yhteis elo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu