Suomen Tulevaisuus Yhteiskuntasopimus

Sotiminen Isisin riveissä ei vaikuta Kelan myöntämiin etuuksiin, Suomen Kuvalehti kertoo.
Suomen Kuvalehden mukaan Isis-terroristijärjestön joukoissa sotiville ja tappaville suomalaisille maksetaan lähes kaikki etuudet tavalliseen tapaan.

Laki ei anna lehden mukaan mahdollisuutta katkaista tukia. Jos oleskelu ulkomailla kestää alle vuoden, kaikille voidaan maksaa tuet tavalliseen tapaan.

Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat esittäneet tietoja Isisin harjoittamasta terrorista, joka kohdistuu erityisesti naisiin. Muun muassa Amnesty Internationalin raportti Escape from Hell: Torture and sexual slavery in Islamic State captivity in Iraq (Pako helvetistä: Isisin kidutettavana ja seksiorjana Irakissa) joulukuulta paljasti tietoja Isisin kidutuksista ja raiskauksista.

Isisin tiedetään muun muassa polttaneen elävältä naisen, joka ei suostunut väkivaltaiseen seksiin.

Tiedot perustuvat YK:n virkailijoiden tuoreimpiin raportteihin. YK:n mukaan kyseessä on täysin järjestelmällinen väkivalta, jolla naisista ja lapsista tehdään orjia, joiden persoonallisuus tuhotaan.

Terroristijärjestö Isis perustelee toimiaan pyhällä sodalla, jihadilla, vaikka islamilaisen maailman uskonoppineet tuomitsevat jyrkästi Isisin teot.
Petri Turunen
Suomessa kaavaillaan YHTEISKUNTASOPIMUSTA jolla tavoitellaan tämän kaltaista järjestelmää.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


häkärämies kirjoitti:

Sotiminen Isisin riveissä ei vaikuta Kelan myöntämiin etuuksiin, Suomen Kuvalehti kertoo.
Suomen Kuvalehden mukaan Isis-terroristijärjestön joukoissa sotiville ja tappaville suomalaisille maksetaan lähes kaikki etuudet tavalliseen tapaan.

Laki ei anna lehden mukaan mahdollisuutta katkaista tukia. Jos oleskelu ulkomailla kestää alle vuoden, kaikille voidaan maksaa tuet tavalliseen tapaan.

Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat esittäneet tietoja Isisin harjoittamasta terrorista, joka kohdistuu erityisesti naisiin. Muun muassa Amnesty Internationalin raportti Escape from Hell: Torture and sexual slavery in Islamic State captivity in Iraq (Pako helvetistä: Isisin kidutettavana ja seksiorjana Irakissa) joulukuulta paljasti tietoja Isisin kidutuksista ja raiskauksista.

Isisin tiedetään muun muassa polttaneen elävältä naisen, joka ei suostunut väkivaltaiseen seksiin.

Tiedot perustuvat YK:n virkailijoiden tuoreimpiin raportteihin. YK:n mukaan kyseessä on täysin järjestelmällinen väkivalta, jolla naisista ja lapsista tehdään orjia, joiden persoonallisuus tuhotaan.

Terroristijärjestö Isis perustelee toimiaan pyhällä sodalla, jihadilla, vaikka islamilaisen maailman uskonoppineet tuomitsevat jyrkästi Isisin teot.
Petri Turunen
Suomessa kaavaillaan YHTEISKUNTASOPIMUSTA jolla tavoitellaan tämän kaltaista järjestelmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu